HPK-Ässät to 6.10. 2005

  • 10 241
  • 83
Suosikkijoukkue
Porin Ässät & Florida Panthers
Avataan nyt pikaisesti kun ei ole avattu. Huomenna siis Rinkelinmäen montussa iskevät Hämeen ylpeys ja Satakunnan mestari yhteen. Itse tulos ei sinänsä kiinnosta, sillä pieni pelko pirsiissä on, että turpaan tulee, että tukka lähtee.

Suurin mielenkiinto kohdistuu ehdottomasti Ässien uuteen hyökkääjään, Rob Hiseyhin. Pieni ja nopea, ovat raportit kertoneet. Ja tuo jo kultiksi noussut veivi. Ässien sivuilta löytyy myös pientä haastattelun poikasta. Niin, ei toki vielä ole varmaa pelaako poika huomenna, mutta miksi ei?

Itse laittaisin rohkeasti Nissen maaliin, sillä Riksman on ollut hieman epävarma viime peleissä. Saa nähdä.

Hpk:sta ei tähän hätään tulee muuta mieleen kuin helvetisti luisteleva jengi, jolta ei olla saatu pisteitä kovinkaan usein Rinksulta. Huominen kaiken muuttaa voi.

Rock ja kumppanit voivat listata ennakko hehkutukset ja poissaolijat. Nyt nukkumaan, jotta jaksaa huomenna herätä virkeänä.
 

Brunberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kyynärpäätaklaus
Satakunnan sanakarit ovat aloittaneet kautensa kautensa ehkä hieman mollivoittoisesti. Tämä sarja saa nyt jatkoa porilaisia odotusarvoja tiukemmassa ottelussa joka päättyy 4-2, 4-3 lukuihin. Saattaa mennä rankkareihin. Nimittäin, kun jäälle kaadetaan bussillinen porilaista hulluutta jo siellä valmiiksi olevan lumen sekaan, tuloksena on sellainen soppa, että Kertsin pelaajat sekoittavat Patrik Forsbackan Josh Holdeniin ja syöttävät sen yksin läpi. Ja Patrik veivaa kiekon reppuun pehmeillä käsillään joissa siis pitää jatkeena mailaa, koska kiekkoahan ei saa heittää reppuun paitsi jokereita vastaan ja ulkojäällä kotiin lähtiessä.
 

paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
Pêr un pugno di dolari kirjoitti:
Rock ja kumppanit voivat listata ennakko hehkutukset ja poissaolijat. Nyt nukkumaan, jotta jaksaa huomenna herätä virkeänä.

Olenko minä kumppani ? No, annetaan palaa näin hyppytunnin kunniaksi täysi laidallinen.

Tänään siis Rinkelimäen illassa kohtaavat HPK ja Ässät. Ottelu televisioidaan Canal+ Sport kanavalla alkaen klo 18.15 studio-osuudella, joten porilaisillakin on mahdollisuus katsahtaa ottelutapahtumat vaikka kotisohvalta, tai sitten paikallisten juottoloiden screeneiltä.

Molemmat joukkueet aloittivat sarjan mallikkaasti, mutta nyt molemmilla on alla kolme tappiota. HPK tosin on kiskaissut kahdesta tappiosta sen yhden jämäpisteen. Ässät on puolestaan kolmesti peräkkäin jäänyt pisteittä ja ennen maalirikasta Tappara-ottelua jopa kahdesti maaleitta. Hämeenlinna on usein ollut vaikea paikka porilaisille. Eikä varmasti äärimmilleen ärsytetty ritarilauma päästä porilaisia tälläkään kertaa helpolla. Vanha fraasi on, että Kerho pyrkii ratkaisemaan pelin jo alkutekijöihinsä. Tämä pitää Ässien pystyä estämään hyvin.

Maalinsuulla tullaan jälleen käymään taistelu herruudesta. Kerhon nuorten vahtien itsetunto on ollut kovilla parin tappion myötä, eikä helpompaa ole ollut Ässien Juuso Riksmannillakaan. Maalivahtien rooleja usein korostetaan, tänäänkin he ovat avainasemassa.

Loukkaantumiset:
HPK: Jani Hassinen (nivus)
Ässät: Tero Paappanen (aivotärähdys), Niko Vainio (selkä)

Pistepörssit:

HPK:
Janis Sprukts 4+3=7
Jukka Voutilainen 3+4=7
Veli-Pekka Laitinen 1+6=7
David Schneider 3+3=6

Ässät:
Marko Kivenmäki 4+3=7
Mikko Rautee 2+2=4
Kristian Kuusela 2+2=4
Matti Kaipainen 1+2=3

Seuraa heitä:
# 55 Janis Sprukts, HPK
Nuori latvialainen oli kevään mm-kisoissa hyvällä pelipäällä. HPK nappasi miehen try-outille ja sopimus lyötiin empimättä kouraan. Tässä tulos; kaveri on Kerhon paras pistemies. Nakutellut tasaisesti pisteitä. Tuleva Latvija-kiekon suurmies.

# 26 Rob Hisey, Ässät
Ässien uusi nikkari-sentteri. Viime kaudella mallikkaat tehot OHL-junioriliigassa. 66 pelissä 81 tehopistettä. Esiintynee tänään 3. ketjun sentterin paikalla, mikäli valmentaja Toivolan ennakkokaavailut pitävät kutinsa. Mielenkiintoinen ja näyttöhaluja uhkuva nuori mies.

Klo 18.30 Alkaen olemme viisaampia

-paze-
 
Viimeksi muokattu:

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Paze, Hiseyn numero on 26...

Itse melkeimpä laittaisin Nissisen maaliin tähän peliin. Kerho ei ole päävastustajamme tällä kaudella. Toisaalta nyt olisi Tuomaksen paikka iskeä. Tähän saumaan nollapeli niin varmasti peliaikaa on tiedossa. Riksman kun ei ole enää ollut niin hyvä kuin aikaisemmin, tai sitten vastustajat löytävät ne länget paremmin.

Aion mennä kaverin luo katsomaan pelin Canalilta. Ässät voittaakin siksi tänään 0-5, tärkeintä ei kuitenkaan ole voitto vaan vastustajan täydellinen nöyryyttäminen. Siksi Puurula saakin poimia kiekon noin monta kertaa selkänsä takaa. Forsbacka pieksee Holdenin ja repii miestä parrasta koska se on rumempi kuin Foballa. Peltonen lennättää Laakkosen perstaklauksella Rautaruukin aitioon Elmo Keskitalon syliin ja lopuksi kentän pienin mies Hisey 1+2:n jälkeen päättää tehdä Gordie Howe hattrickin ja antaa isän kädestä Mäkelälle...

EDIT: lopetettu ennakointi, ei saisi kirjoittaa mitään kun on kiire ;)
 
Viimeksi muokattu:

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Korkin ennustus on lähes identtinen omani kanssa. Itse veikkaisin kyllä myös sitä, että Rita saattaa tänään pistää painiksi jonkun Ässäläisen kanssa ja tuossa tapauksessa tuskin on voittajasta epäselvyyttä. Kuka tahansa Ässien nipusta pieksee tuon hurrikaanin nimen omaavan tusinahyökkääjän jään rakoon.

Itsehän aion olla tänään Rinkelinmäellä. Onhan liigan uusi superhyökkääjä nähtävä ensi kertaa tositoimissa livenä. Veikkaus illan ottelusta: 0-4, Mave 2+1, Hisey 1+2.
 

Pörö

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Näkkäri kirjoitti:
...Rita saattaa tänään pistää painiksi jonkun Ässäläisen kanssa...

Nää on ihan tylsiä, aikansa eläneitä ja kuivahtaneita toistohuumorin olemattomia kukkasia. Ei jaksais enää.

Illan pelistä odotan Kerhon osalta vauhdikasta ja silmää hivelevää kiekkoa (ei siis kiekkoa silmään, vaikka sekin voi olla täysin mahdollista...). Tiistain pelissä oli jo vauhti suurinpiirtein kohdallaan, vielä kun vetoja maalia kohti lähtee enemmän ja tarkempina niin eiköhän tämä homma mene putkeen. 4-1 ihan sama kuka tekee maalit vaikka täällä aina niitä veikkailenkin (Vode, Leksa, Jaska ja Väiski), voitto on tärkein.

HPK tänään:

3 Karri Rämö, Maalivahti
62 Miika Wiikman, Maalivahti AK

1. kenttä
8 David Schneider, Vasen puolustaja AK
21 Jukka-Pekka Laamanen, Oikea puolustaja AK
9 Jyrki Louhi, Vasen laitahyökkääjä AK
39 Jukka Voutilainen, Keskushyökkääjä AK
32 Janne Lahti, Oikea laitahyökkääjä AK


2. kenttä

42 Veli-Pekka Laitinen, Vasen puolustaja
27 Mikko Jokela, Oikea puolustaja
55 Janis Sprukts, Vasen laitahyökkääjä
89 Ville Leino, Keskushyökkääjä
22 Hannu Väisänen, Oikea laitahyökkääjä


3. kenttä

17 Juuso Hietanen, Vasen puolustaja
7 Tuomas Immonen, Oikea puolustaja
20 Joni Lappalainen, Vasen laitahyökkääjä
25 Jani Keinänen, Keskushyökkääjä
28 Mikko Laine, Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä
5 Risto Korhonen, Vasen puolustaja
16 Iivo Hokkanen, Hyökkääjä
12 Jari Sailio, Vasen laitahyökkääjä
15 Petteri Wirtanen, Keskushyökkääjä
31 Juha-Pekka Loikas, Oikea laitahyökkääjä

Edit: lisätty vielä joukkue
 
Viimeksi muokattu:

paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
Ässät tänään

Maalivahdit:

#30 Tuomas Nissinen, Maalivahti
#34 Juuso Riksman, Maalivahti (AK)

1. kenttä:

#33 Atte Pentikäinen, Vasen puolustaja (AK)
#10 Marko Toivonen, Oikea puolustaja(AK)
#25 Pasi Nielikäinen, Vasen laitahyökkääjä(AK)
#7 Mikko Rautee, Keskushyökkääjä(AK)
#71 Matti Kaipainen, Oikea laitahyökkääjä(AK)

2. kenttä:

#6 Pasi Peltonen, Vasen puolustaja
#5 Justin Forrest, Oikea puolustaja
#21 Marko Kivenmäki, Vasen laitahyökkääjä
#31 Aki Uusikartano, Keskushyökkääjä
#8 Kristian Kuusela, Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä:

#24 Juhamatti Hietamäki, Vasen puolustaja
#14 Mika Rontti, Oikea puolustaja
#18 Jesse Joensuu, Vasen laitahyökkääjä
#26 Rob Hisey, Keskushyökkääjä
#29 Patrik Forsbacka, Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä:

#52 Jesse Saarinen, 7. puolustaja
#42 Leo Komarov, 13. hyökkääjä
#32 Petteri Tasku, Vasen laitahyökkääjä
#22 Matti Kuparinen, Keskushyökkääjä
#41 Jussi Peltomaa, Oikea laitahyökkääjä

Lähde: www.sm-liiga.fi

Rob Hisey kolmosketjun keskelle, tästä johtuen Leo Komarov putoaa 13. hyökkääjäksi. Tuomas Takala tippuu näin kokoonpanosta kuten myös Juha Kiilholma, hänen tilallaan nelosketjun laidassa Petteri Tasku .

-paze-

Ps. viestin ulkoasussa käytetty härskisti hyväksi The Rock:n vastaavia viestejä ;)
 
Viimeksi muokattu:

Honza82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, 15 # Patrik Lostedt
Hisey siis pelaa tänään... Mielenkiintoista seurata (tosin lähinnä tilastoja) mitä mies saa aikaan.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tänään siis matka käy Rinkelimäen hieman ränsistyneeseen jäähalliin. Toivottavasti myös Hämylinnan lähellä asuvat Ässähenkiset jaksavat mennä kannustamaan omiaan sikakatsomoon. Vaarana tosin on, että aikuiset miehet räkii/ja kaataa kaljat niskaan, mutta sikakatsomolaisille se on sallittua käyttäytymistä ja hienosti tätä katsomonosaa lehdissäkin hehkutetaankin. No, eihän sitä vierasjoukkuetta saa kannattaa.

Joka tapauksessa, molemmat joukkueet seilaavat tappioputkessa, eli paineita löytyy. HPK on tunnettu siitä, että paineiden alla menevät täysin kipsiin, joten todennäköisin tulos on 3-4 maalin vierasvoitto. Maalivahtipeli ratkaisee. Wiikman on nimittäin parhaimmillaan yhtä hyvä kuin Petri Vehanen huonoimmillaan ja huonoimmillaan mies on kuin Tommi Tervo parhaana päivänään.

1-5
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Oletko valmis?

HPK:n ryhmä hakee sopivia koostumuksia ja pelitapaa. Hakeminen tapahtuu pelaamalla kaikki ottelut suunnilleen samoilla ketjuilla. Kotisohvan kiekkotuntijaa, eli minua, hämmentää alkukaudelta sellainen seikka että Jyrki Louhi on perseillyt Kerhoa vastaan maalin tai pari jokaisessa pelaamassaan ottelussa mutta silti (tai siksi) Kerho on pelannut parhaiten juuri ne 6 ottelua joissa Louhi on ollut mukana. Sattumaako vaiko eikö, en tiedä. Sinällään sehän on helvetin hyvä merkki että ketjuja ei sekoitella sikin sokin joka erään. Junnujakin on saatu sisäänajettua ihan kivasti. Varsinainen syömähammas sekä fyysinen pelote puuttuu, muuten näyttää oikein hyvältä.

Kerhon peli on näyttänyt aika valmiilta. Ihan OK on pelattu niissä otteluissa jotka olen nähnyt. TPS ja Lukko olivat ihan vastaantulijoita, kesäteräisiltä vaikuttivat. Kärppiä vastaan pelattiin loistavasti. Myös hyvin pelannutta Jypiä vastaan ihan mukavasti. Tärkeää tuossa on se että Jyp ja Kärpät pelasivat todella eri tavalla ja siitä huolimatta näinkin kauden alkuvaiheessa niitä molempia vastaan osattiin pelata. Jyp-peliin tosin jäi parannettavaa, mutta ei se katastrofi ollut.

Ässien pelistä en osaa vielä sanoa juuri mitään, koska omia havaintoja ei ole. Tulokset ovat kuitenkin lievästi sanottuna olleet vaihtelevia, mikä ei välttämättä kerro siitä että kaikki olisi kohdallaan ja joukkue valmis. Ei kai sen valmis vielä tarvitsekaan olla, mutta pisteille olisi varmaan käyttöä.

Olemme siis melko valmiita. Emme kuitenkaan yhtä valmiita kuin Ässät, jonka kannattajat ovat suunnanneet ajatuksensa jo siihen mitä yleensä pohtivat vasta joulutauon aikaan:
korkki kirjoitti:
Kerho ei ole päävastustajamme ensi kaudella.
 

lenno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jan Koller kirjoitti:
Hisey ja Joensuu samassa ketjussa. Kuulostaa herkulliselta...
Kyllä kyllä, mutta Forsbaska, eieiei. Siinä menee kaksi kehityskelpoista pelaajaa niinsanotusti hukkaan jos joutuvat koko kauden pelaamaan patrikin kanssa. Tietysti kyse on vain yhdestä pelistä, mutta laittaisivat nyt mielummin kiilholman tai taskun kolmosen laitaan.
 

Radek

Jäsen
Jotenkin on sellainen kutina, että tänään nähdään hyvä ja ehkäpä sopivan lämminhenkinen ottelu. Ässien tämän kauden matseissa on hanskat tippuneet suunnilleen joka toisessa ottelussa, joten joko olisi taas pikku nyrkkihipan vuoro!? Jokatapauksessa Ässillä on kasassa oikea sika-katsomon suosikki kentällinen..
Ässät lähtevät parantamaan Tapparapelistä, joka oli parempaa. Toivottavasti Ässien maalinedustapeli on parempaa, mitä viime peleissä. Lisäksi toivottavaa olisi, että Patapakit pysyvät hyvin liikkuvien HPK-hyökkääjien mukana, ettei tulisi niitä jäähyjä. Toisaalta oma ylivoimapeli on osoittanut piristymisen merkkejä ja sama trendi saisi jatkua vieläkin ("laukauksia pojat!"). Näillä eväillä voisi olla hyvät mahdollisuudet voittoon asti. Hisey - Joensuu kaksikon otteet tulevat olemaan mielenkiintoista seurattavaa.. Jesse, joko tänään ketsuppipullo räjähtää!? Omastakin mielestä Tasku olisi kokeilemisen arvoinen tähän "kolmoseen", toisaalta Forsbackalla olisi ainakin Saipa-pelissä hyvä liike.. voi onnistuessaan tehdä tilaa kentälle/survoa maalin edessä tässä kentällisessä.
Muita odottamisen arvoisia asioita on ainakin Justin Forestin kiekollisen pelaamisen parantuminen. Joko tässä pelissä nähdään tehoja/ hyviä hyökkäyksien käynnistämisiä!?
Toivottavasti tulee tiukka peli!
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Miksi Kiilholma on pudotettu kokoonpanosta ja A-junnu Peltomaa tilalla? Vammoja kenties. Toki Peltomaa (ja Joonas Kemppainen) liigakokemusta tarvitsevat jo tällä kaudella. Loukkaantumisia tulee varmasti, joten silloin sitä voisi antaa.

Onneksi suosikkini Petteri Tasku on kokoonpanossa.

Pisteitä olisi aika saada. Paikka vaan on pahin mahdollinen.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
mjarkko kirjoitti:
Miksi Kiilholma on pudotettu kokoonpanosta ja A-junnu Peltomaa tilalla?
Vai merkkaisiko 0+0 ja -5 jotain. Nyt piti olla Kiilholman "läpimurtokausi", mutta taas on tullut näköjään yksi liigapeluri lisää, jolle liigajoukkueeseen asti pääsy on riittävä tavoite. Ei se ihan niinkään mene että "lahjattomat treenaa". Vaikka liigajoukkueeseen pääsisikin niin siltä pääsee alaspäinkin...
 

The Rock

Jäsen
Rob Hisey - Illan seuratuin hahmo

Odotuksissa olisi kerrankin hyvä TV-matsi eikä sitä ainaista nyhjäystä. Ässille HPK on aina ollut paha vastus ja Rinkelinmäeltä ei pahemmin pisteitä ole porilaisille mukaan tippunut. Vaikeaa se pisteiden haku on nytkin, varsinkin kun HPK saa jälleen jalkeille vahvan ykkösketjunsa kokonaisuudessaan sekä kakkosessa pelaa jo kauden tässä vaiheessa "latvialaiseksi kiekkojumalaksi" ristitty mörssäri.

Ässät sai tiistaina maalintekoapinan karistettua harteiltaan, mutta samalla oma pää aukesi liiaksi ja Tappara rokotti rankalla kädellä. Nyt pitäisi pitää oma maali varjeltuna sekä iskeä vastaiskuilla tarvittavat maalit hyvin luistelevaa ja kotiyleisönsä edessä aina hurmioitunutta hyökkäyspeliä esittävää joukkuetta vastaan. Siinä on haastetta kerrakseen.

Ässät esittelee tänään uuden hyökkääjänsä kun Kanadan aroilta joukkueeseen liittyi mailataituri vailla vertaa - Rob Hisey. Nuori mies aloittaa Jesse Joensuun sekä Patrik Forsbackan kanssa kolmosketjussa, mutta eiköhän sitä vastuuta anneta tasaisesti lisää sitä mukaa, kunhan mies täkäläiseen kiekkokulttuuriin, pelityyliin sekä joukkuekavereihinsa paremmin tutustuu. Ehdottomasti illan seuratuin hahmo patapaidoista, ainakin omalla kohdallani.

Jos Ässät kestää HPK:n vahvan ensimmäisen erän paineen ja saa lyötyä johtomaalin voi tästä ottelusta olla hyvätkin mahdollisuudet pistelisäyksiin. Maalivahtipelin sekä viisikkopelin tulee toimia, muuten on aivan turha odottaa yhtikäs mitään.

PATA PAINAA!
 

Jallu Koo

Jäsen
korkki kirjoitti:
Vai merkkaisiko 0+0 ja -5 jotain. Nyt piti olla Kiilholman "läpimurtokausi", mutta taas on tullut näköjään yksi liigapeluri lisää, jolle liigajoukkueeseen asti pääsy on riittävä tavoite. Ei se ihan niinkään mene että "lahjattomat treenaa". Vaikka liigajoukkueeseen pääsisikin niin siltä pääsee alaspäinkin...

Naulan kantaan. Olen itsekin ihmetellyt sitä, että Kiilholma pääsee pelistä toiseen kokoonpanoon. Vuosi vuodelta mies on mennyt alaspäin.

Pelistä vielä. Hämeenlinna on ollut aika vaikea paikka Ässille, joten ei nytkään ole suuria odotuksia pelistä. Toivottavasti lukemat pysyvät siedettävinä. Onneksi peli tulee Canalilta, joten tuskin Ässät kehtaa laiskotella parin edellisen vieraspelin tapaan. Mielenkiinto kohdistuu lähinnä Ässien uuteen sentteriin. Mitään ihmeitä ei odotella pienen sopeutumisajan vuoksi, mutta kyllä sen heti huomaa, jos kaverissa pelimiehen elkeitä on.

Peli kerholle 5-2
 

Bemo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät & Jokipojat
Hieno Ässät, näitä lisää. Rinkula on joka joukkueelle paha paikka pelata. Pelin nähneistä joku varmasti kertoo Hiseyn otteista. Mave on kerrassaan maaginen pikuissa. Nämä saa patasydämen sykkimään :)
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä oli paska peli jälleen kerran.Ei siis sillä että HPK hävisi vaan pelin taso yleensäkin.SM-liiga lätkä on tällä hetkellä lähellä mestis/a-junnu sohellusta ja itse en kyllä nykyisestä kiekosta saa kuin pelkän päänsäryn.Niin huonoa on että taidan lopettaa peleissä käymisen.Ei näistä viitsi maksaa ja vapaa-aikansa voi käyttää paljon paremminkin.

Ässät ei ollut hyvä,HPK ei ollut hyvä.Kaksi huonoa joukkuetta ja huonoa peliä.Ei oikeastaan edes vituta.Kai sekin kertoo jotain kiinnostuksen laantumisesta.Ennen jokainen tappio otti rankasti päähän,ei enään.Liigakiekko ei ole enää tuneteita herättävää eikä siitä saa minkäänlaisia elämyksiä.Pelissä ei ole tunneta,ei taitoa,ei taklauksia,ei intensiteettiä,ei mitään.
 

Noose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chargers, HPK, Oakland A's, Tampere Saints
- Ässiltä hyvää vieraskiekkoa ja ansaitut kaksi pinnaa, vaikkei pelin taso tänäkään iltana huimiin sfääreihin noussut

- Jokela tässä eniten vituttaa, ei kai pahemmin mennyt?

- ykköskenttä alkaa nousta oikealle tasolleen

- Vellua vietiin tänään viime kauden malliin

- Kivenmäki on harvinaisen vittumainen ja hyvä pelaaja

- Riksman sen sijaan ei jaksanut vakuuttaa, vaikkei Wiikmanin tasoista imausta tehnytkään

- HC Toivonen! Mitkä kädet!
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Jälleen tappio rankkareiden jälkeen. Jälleen Voutilainen epäonnistui. Kannattaisiko ehkä kokeilla jotain muuta pelaajaa?

- Kerho oli kaksi ensimmäistä erää suhteellisen paska, etenkin hyökkäyksissä. Terävyys puuttuu ja kiekko vaan roiskitaan sinne päin.

- Fyysisyydessä Kerho jäi taas miinukselle. Plussana muutama niitti - Immonen ainakin tarjoili yhden ja pelasi muutenkin ajoittain ihan mallikaasti. Korhoselta mukava taklaus, mutta siitä tulikin jäähy kiinnipitämisestä.

- Jokela loukkaantui. Se on pahinta, mitä Kerholle olisi voinut tässä vaiheessa tapahtua. Voutilaisen loukkaantuminen olisi myös erittäin ikävä, mutta tämä on kuitenkin pahempi homma.

- Ässät pelasi hyvin. Yllätti tämän katselijan positiivisesti, vaikka vastustaja olikin. Jengi pelasi asenteella. Samaa ei voi sanoa Kerhon pelaajista - liian paljon laamailua.

Noh, ehkä se tästä. Mutta mihin on kadonnut Kerhon liike?
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Bemo kirjoitti:
Hieno Ässät, näitä lisää. Rinkula on joka joukkueelle paha paikka pelata.
Rinkula ei ole tällä hetkellä kellekään vastustajalle paha paikka eikä Kerho saa säälipistettä enempää keneltäkään noilla esityksillä. Peli on puurtamista ja vedot tulevat epätoivoisista paikoista. Kyllähän sitä saa kaukaakin laukoa lihamuuriin, mutta silloin pitää olla lihaksia runnomassa niitä irtokiekkoja sisään. Paljon saa tapahtua, ennen kuin Kerho omaa hyvyyttään seuraavan matsin voittaa. Ykkönen on vireessä, paitsi Lahti pelaa täysin omaan pussiinsa. Kakkonen on ollut eksyksissä Hassisen loukkaantumisen jälkeen. Loput tekevät mitä osaavat. Rimpuilevat lähinnä mukana.

Ja sitten vielä pahin mahdollinen tapahtui, Jokela rikkoi polvensa. Kuinka pahasti ja miten pitkään on pois, ei ole vielä ilmeisesti tiedossa. Ei lupaa hyvää lauantaille. Ja kun tuo Jokeritkin on tainnut aloittaa jo kasvojenpesun, niin pinna on jälleen maksimi. Olenpas pessimisti.
 

The Rock

Jäsen
Rutiinivoitto

Ässät pelasi juuri niin kuin vierasjoukkueen tuleekin Kerhoa vastaan pelata. Taktisesti helvetin kypsä ottelu koko joukkueelta ja kruununa todella ihana voitto. Mahtaa pullakerholaisia nyt vituttaa kun ei edes vilunkimaaleilla peliä voiteta. Rutiinivoittohan tämä alkaa jo olemaan kun Kerho on vastassa. Viimeiset 5 matsia: Ässät 4 voittoa, Kerho 1 voitto. Messevää etten sanoisi.

Marko Kivenmäki taas kerran ratkaisijana, on se mies vaan aika fakiiri. Kylmä neppi yläpesään ja Wiikman haroo apeana tyhjää Sikakatsomon öristessä taustalla. Nasuli maali kertakaikkiaan!
Myös Juuso Riksman esitti tukuttain hienoja torjuntoja ollen näin yksi makean vierasvoiton takuumiehistä. Ei me aivan turhaan veskariin sitä Langkow'ta vaihdettu, perskeles. Propsit kovasta yrityksestä myös Pasi Nielikäiselle sekä Jesse Joensuulle. Puolustuksen isäntä oli ehdottomasti komean maalinkin värkännyt Marko Toivonen, joka heitteli pieniä päiväkerholaisia kuin märkiä rättejä pitkin seiniä.

Tästä on todella hyvä jatkaa toisen hämäläisjoukkueen kimppuun. Ensi lauantaina Pata matkaa Manseen ja haastaa Ilveksen. Toivottavasti sama myönteinen ilme jatkuu myös Raipen palatsissa.

Lopuksi vielä muutama sananen Rob Hiseystä. Taitava hyökkääjä, joka jakelee näppärästi kiekkoa. Kunhan Robbie pääsee enemmän sinuiksi paikallisen pelityylin sekä ketjukaveriensa kanssa niin meille Ässäkannattajille hän tuo vielä paljon ilonhetkiä.

PATA PAINAA!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös