Holopainen vs Valo

  • 3 582
  • 10

Kumpi parempi?


  • Äänestäjiä
    176

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Kaksi tunnetuinta ja omasta mielestäni myös parasta suomalaista raskaamman musiikin säveltäjää. Nightwishin Tuomas Holopainen, ja HIMin Ville Valo. Yksinkertainen kysymys, kummasta pidät enemmän ja ennenkaikkea miksi? Kysymyksessä otettakoon huomioon sekä sanoitus- että sävellystaito.

En itse ole varsinaisesti kumpaankaan tyyppiin tutustunut mitenkään aivan hirveän tarkasti (jonkin verran toki), joten annankin Wikipedian kertoa taustatiedot:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuomas_Holopainen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ville_Valo

Viimeisen päälle taitelijapersoonia ovat molemmat, niin kuin näkyy. Holopaisella muuten mielenkiintoinen syntymäpäivä.

Extra-kysymykseksi heitettäköön, kumman uskot nousevan korkeammalle kansainvälisillä musiikkimarkkinoilla. Itse veikkaisin tähän ehkäpä Nightwishia, Olzenin äänen, joka on ainakin omaan korvaani huomattavasti Turusta miellyttävämpää kuultavaa, myötä voivat olla aika kovakin luu. Toisaalta ehkä HIM tekee vähän sopivampaa musiikkia suuria yleisöjä ajattelen.

Itse äänestykseen vastaa Valon Ville. Niukasti, mutta kuitenkin. Lisäksi, sen perusteella mitä tiedän, vaikuttaa olevan aika mukava tyyppi normielämässäkin.
 
Äänestin Tuomas Holopaista. Mielestäni tästä kaksikosta se monipuolisempi säveltäjä ja musiikillisesti lahjakkaampi. Holopaista ei suomalaisessa mediassa ole tarpeeksi noteerattu, jääden Tarja Turusen varjoon. Toki laulaja on bändin selkeä keulakuva, mutta suokaamme Tuomakselle se arvostus, mikä hänelle kuuluu. Mikään suuri Nightwish fani en olekaan, mutta HIM:ä en voi sietää. Tosin sekin vetää selkeästi ääneni Holopaiselle.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Pari vuotta sitten olin Tavastian vieressa olevassa pubissa siina tiskilla ja katsoin viereeni tullutta varsin pollahtaneen nakoista akkaa, etta huh huh... Kaveri kertoi myohemmin sen olleenkin Ville Valo.

Itse aanestykseen mulla ei ole mielipidetta.
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Holopaiselle meni ääni, vaikken niin Nightwishistä perustakaan sen enempää kuin HIM:stä. Parempi säveltäjä se kuitenkin on.

En ole muuten koskaan metallimusiikin ystävänä ymmärtänyt, miksi HIM luetaan raskaaksi musiikiksi?
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
En ole muuten koskaan metallimusiikin ystävänä ymmärtänyt, miksi HIM luetaan raskaaksi musiikiksi?

Olihan Bon Jovikin 80-luvulla "hevibändi"...

Äänestykseen vastaan että Jouni Mömmö.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Tunnen niin HIMin kuin Nightwishinkin tuotantoa niin huonosti etten kykene muodostamaan äänestyskelpoista käsitystä Valosta ja Holopaisesta. Se vähäinen aika mikä muiden hommieni jälkeen jää käytettäväksi musiikin kuunteluun ei ole lohjennut näiden artistien osalle. Parturin radiosta tms. voin sitten kuulla mitä radiokanavilta tulee.

Sen verran olen toki HIMiä kuullut etten jaksa siitä oikein innostua. Varmaan minulla on 20 vuotta liikaa ikää ja väärä sukupuoli, mene ja tiedä. Omassa sarjassaan HIM on tietysti maailmanluokan akti ja Valolla on nähtävästi oikeanlaiset taidot ja tähden elkeet.

Nightwish on vähäisen kuulemani perusteella teknisesti varsin kunnianhimoinen pumppu, musiikin osalta vaikuttaisi olevan HIMiä selvästi suorituskykyisempää tavaraa. Vähän väsyttää kuitenkin tuo niiden mediapelehtiminen josta varmaan tietty osa pitää ymmärtää hallituksi markkinoinniksi.
 

pelikielto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei Holopainen mielestäni mikään erikoinen säveltäjä ole. Nightwishin biisit ovat kuitenkin melko perinteistä heavy huttua klassisilla elementeillä ryyditettynä. Pelkästään "omaperäisyydestä" Valo saa ääneni vaikkei hänkään pyörää uudelleen keksnyt.
 

Nupe#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä ääni menee kirkkaasti Valolle. Kappaleiden sanoitukset on niin loistavia. Ei niitä välttämättä tajua täysin, jos ei paremmin niihin perehdy.

Muutenkin tykkään HIM:in musiikista, enemmänkin kyllä alkuaikojen materiaalista. Ja äänihän Valolla on aivan helvetin hyvä.

Holopainen todennäköisesti muistetaan vielä vuonna 2070.
Valoa ei. Vastaan Holopainen.

Niin ja olisi mukava kuulla jotain perusteluitakin?
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Niin, toista kaivertaa kun etelämaiden tumma mies tuli ja vei naisen, toista vain ahdistaa kun levynteko on niin raskasta ja Webleyllä sataa tomaatteja.

HIM:n tuotanto on uponnut minuun vain ekalla levyllä, Nightwishkin vain oikeastaan parilla kappaleella.

Varmasti molemmat suuria suomalaisia mutta vastaukseni on silti...ONNI VARIS
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös