Hokin runkosarjaottelut 2012–2013

  • 68 075
  • 246
Ketjun avausviesti päivitetty ajantasalle. Tätä 4. jaksoa on nyt pelattu 3 peliä ja pisteitä on kasassa 4. Tavoite siis 9 per jakso, joten jotta päästäisiin tuohon tahtiin, pitää JYP-Akoilta, K-Vantaalta ja SaPKolta napata yhteensä 5 pinnaa. Kaikki pelit ovat ihan voitettavissa ja jos näistä peleistä tulee 6 pinnaa, niin ihan tyytyväinen saa olla.

Tänään vastassa siis JYP-Akatemia, joka kyllä pitäisi voittaa. Virtala siirretty takaisin sentteriksi ja laitureina ovat Toivo sekä Manninen. Kakkosessa sitten Eskelinen saa laidoilleen Rajalan sekä Kuuluvaisen ja Karppis Veikko on siirretty olkapäävammaisen Humalojan paikalle kolmosen keskelle. Pälve pelaa Fominin paikalla kolmosessa ja Koivisto noussut Fofanovin tilalle neloseen. Puolustuksessa hieman yllättäen Ville Määttä ja Artturi Karjalainen nousevat kokoonpanoon, joten VV Leinonen ja Korvakangas on siirretty katsomoon (vai ovatko sitten sairaita?). Seppänen palaa odotetusti maalille ja eiköhän Sepi saa torjuntavastuun myös huomenna.

Tälläisin miettein.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Sellainen peli Hokilta, taaskaan ei päästy "selville maaliteko paikoille" ja onnetar ja Jyp A:n puolustuspään virheet mahdollistavat traktoriareenalta kolmen pisteen oton. On peli sekaisin, ei päästä maalin eteen kiekon kanssa! Edelleen jos Hokin pakit saa painetta, tulee virheitä.. Jospa se Santanen paranee pian!

Huomiseksi muuttaisin ketjuja, Alanne on virkeä pelaa itseään paikoille, ainakin jyväskylässä tänään, vaikka Rajalan tilalle Alanne. Karjalainen pakkina saa minulta puhtaat paperit. Rantanen oli hukassa syöttöjen kanssa, maalin edessä mies paikallaan. Seppänen pelasi myös omalla pelillään pisteet Hokille.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Seppänen pelasti pisteet. Useampi huippupelastus. Onnetar antoi Hokille neljä ja se riitti tänään. Puolustajien avaukset aivan järkyttäviä, Lennin piruettikikkailut oman maalin edessä ja Hutun "suoraan-lapaan-mutta-vastustajalle" avaukset alkaa Anssikin jo osata. Kymmenkunta kertaa lahjoitettiin paikka pikkujypille, onneksi Sepi oli vireessä. Hokki taas sai maalinsa vaikkei ollut oikein paikkojakaan, nyt oli iso munkki mukana.

Hyökkääjät aika haluttomia ja vaisuja jälleen kerran. Huominen peli pelottaa jo valmiiksi.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Jaahas, ilmeisesti aika paskalla pelillä ryöstettiin pisteet Jyväskylästä. Hyvin taistellut Vantaa tulee huomenissa tuottamaan tällaisella pelillä vaikeuksia. Onhan vierailla kaiken lisäksi lyhyempi matka huomiseen matsiin, kuin Hokilla.

Toivotaan nyt kuitenkin, että voitosta saataisi uskoa omaan tekemiseen ja peliä edes vähän kuntoon.

Veikkailisin vähän sen suuntaista, että esim. Fomin ja Fofanov huilasivat tänään ja ovat sitten huomenissa mukana kokoonpanossa. Varmaksi en kuitenkaan uskalla sanoa.

Seppänen torjui meille tänään pisteet ja tuurin avustuksella saatiin tarvittavat maalit kasaan.
 
Paska maku jäi tästä 3-4 voitosta. JYP-Akatemia on jostain syystä ollut aina helvetin vaikea vastus Hokille ja sama jatkui siis tänään. Luulisi nyt kuitenkin, ettei viikon pelitauon jälkeen pitäisi olla mitään asennevammoja, mutta kun vastustajan paidassa lukee JYP-Akatemia, niin ilmeisesti sellaisia on.

Veikkailisin vähän sen suuntaista, että esim. Fomin ja Fofanov huilasivat tänään ja ovat sitten huomenissa mukana kokoonpanossa. Varmaksi en kuitenkaan uskalla sanoa.

Fomin ja Korvakangas nousevat huomenna kokoonpanoon. Eskelisestä tuli Jyväskylässä joukkueen kolmas olkapäävammainen ja hän ei pelaa huomenna. Fofanovin nostamisesta kokoonpanoon ei ollut mainintaa.

Nyt meillä on siis kaksi sentteriä sivussa, joten joko olisi aika nostaa Huttu takaisin sentteriksi? Pakistossa löytyy kuitenkin osaamista vähintään sen 6 äijän verran, joten ihan hyvin voisi nostaa Hutun hyökkääjäksi. Tai toinen vaihtoehto on sitten siirtää Manninen keskelle, joka toisaalta heikentäisi kärkiketjujen tasoa. Ajatuksissa siis jotain tämäntyyppistä:

Manninen - Virtala - Toivo (tälle ketjulla merkittiin tänään neljästä maalista kolme, joten miksi rikkoa?)
Kuuluvainen - Karppinen - Rajala (tästä kentästä löytyy ainakin kokoa!)
Alanne - Huttu - Fomin (Huttu=Humaloja? Ainakin sukunimi alkaa samalla tavalla)
Häkkinen - Sillanpää - Koivisto/Pälve/Fofanov

Yhtenä variaationa mietin Alanteen ja Kuuluvaisen paikkojen vaihtamista, mutta toisaalta menisikö sitten Fomin "hukkaan" jos Alanne ei pelaa vierellä. Ei sillä, että hän mikään sateentekijä olisi.

Huomenna olisi vähän niinku pakko voittaa. Vantaa kuitenkin joutunut reissaamaan jo Joensuuhun ja alla on näiden kilometrin lisäksi myös keskiviikkoinen kotipeli TUTOa vastaan. Hokille tämä on toinen peli putkeen, mutta Vantaalle kolmas peli neljään päivään, joka näkyy pakostakin jossakin. Paljon ollaan huippuyksilöiden (Virtala, Manninen ja Toivo) varassa, toivottavasti joku taustalta antaisi hieman tukea tälle kolmikolle. Myös Seppäsen pitää onnistua, muuten pisteet kyllä lipuvat Vantaalle.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Tämän kauden Hokki on kyllä siinä mielessä mielenkiintoinen nippu, että se paskallakin pelillä on aika monesti pisteitä saanut. Aiempina kausina huonolla pelillä tuli tasasen varmasti takkiin. Toki huonolla pelillä on hävittykin ja rumastikin. Mutta ihmeen usein tullut piste tai pari, joskus jopa kolme.

Tämän kauden lopullisen menestyksen määrittelee kuitenkin aika pitkälti se miten noista huonoista peleistä päästään eroon. Huonoilla peleillä ei pleijareissa enää tule voittoja. Hyvällä jalalla pelatessaan tämän kauden Hokki pärjää mille porukalle tahansa tässä sarjassa.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Huh, olipahan peli. Avauserän loppu ja toisen alku parhaimmillaan loistavaa kiekkoa Hokilta, mutta sitten meinasi käydä KooKoot. Typeriä jäähyjä valtavasti ja kaikki tilanteet loppuun asti pelannut Vantaa hyödynsi. Onneksi tänään yksi mies, Joonas "hattrick" Alanne oli liekeissä. Tällaisen näyttöjen perusteella ei häntä voi oikein sivuttaa k ärkiketjuista. Häkkinenkin onnistui kahdesti.
Kuuluvainen on kyllä yhden pelin perusteella nappihankinta, toi valtavasti energiaa peliin.
Enää ei edes paljoa pyöritty omassa päässä, vaan nopeasti lähdettiin ylöspäin.

Siinä ne positiiviset asiat. Aivan järkyttävä romahdus 4-1 tilanteessa, tuollaisia ei vain saa käydä. 3 pojoa möhlittiin itse tänään, tiukassa sarjassa jokainen pojo olisi tärkeä.

No, 5 pistettä n. 20 min hyvällä pelillä viikonlopun matseista ei nyt kamalan huonosti voi olla. KooKooseen ja TuToon revittiin vähän kaulaa, mutta toisaalta Jukurit karkasi taas pisteellä.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Tänään tosiaan nähtiin sitä loistavaa ja huonoa Hokkia. Välillä Vantaa oli aivan purjeessa ja välillä Hokki. Vauhtia ja tilanteita molemmissa päissä riitti, viihdyttävää kiekkoa toisaalta. Seppänen oli jotenkin epävarman oloinen tänään? Pomputtelua ja lipsahteluja aika monesti.

Kolme pojoa olisi ollut hyvä juttu, mutta kyllä kaksikin on ihan jees suoritus. Ihmetyttää kovasti miten kolmannen erän lopun aivan alakynnessä kilpikonnapuolustanut Hokki välittömästi jatkoajan alusta lähtien määräsi pelin tahdin ja runnoi lukuisien paikkojen jälkeen väkisin maalin. Missä tuo asenne piileskelei kolme minuuttia aiemmin?

Alanne kyllä oli hyvä. Kuuluvainen hidas vielä, mutta maalin edessä kullanarvoinen pelaaja. Näitä väkeviä vääntäjiä vastustajan maalin edessä tarvitaan ja varsinkin keväällä.

Vantaa kokonaisuutena oli kyllä paljon parempi kuin mitä odotin. Painoi lujaa koko pelin, ei painanut jalka yhtään vaikka oli kolmas peli neljään päivään.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Jaahas, huomenna sitten sarjajumbo SaPKo vastassa. Edellinen kohtaaminen päättyi suoraan sanottuna surkean Hokki-esityksen jälkeen SaPKon ansaittuun voittoon Kajaanissa, sitä ennen Hokki haki 0-2 vierasvoiton Savonlinnasta.

SaPKo saa Hokille tutun KalPa-veskari Juha Toivosen maalinsuulleen keskiviikon matsiin, eipä ainakaan helpota urakkaa.

Mikäli Hokki pystyy pelaamaan samalla tasolla, kuin Vantaata vastaan eka erän lopun - tokan alun, pitäisi kolme pistettä pystyä hakemaan Talvisalosta, muutoin voi olla että tyhjin käsin palataan Kajaaniin, ellei Sepi pysty aivan ihmesuoritukseen.

Kokoonpanoja odotellessa, joko Casu olisi mukana?
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
11 pelaajaa pois rivistä eikä apumiehiä tiedossa. Joten kolmella kentällisellä illan peliin.... Ihan kakkosdivarimeiningiltä kuulostaa. Toki kolmekin kenttää voi riittää, mutta onhan tämä hanurista ettei joukkueellista saada Mestis-tasolla kasaan.
 
11 pelaajaa pois rivistä eikä apumiehiä tiedossa. Joten kolmella kentällisellä illan peliin.... Ihan kakkosdivarimeiningiltä kuulostaa. Toki kolmekin kenttää voi riittää, mutta onhan tämä hanurista ettei joukkueellista saada Mestis-tasolla kasaan.

Eli sivussa ovat:
- Manninen (intti)
- Koivisto (intti)
- Pälve (intti)
- Karjalainen (intti)
- Makkonen (olkapää)
- Humaloja (olkapää)
- Määttä (olkapää)
- Eskelinen (olkapää)
- Rajala (nilkka)
- VV Leinonen (kuume)
- Santanen (alaraajavamma)

Eli aika helvetistä annetaan vastustajalle tasoitusta. Toki SaPKollakin on sivussa avainmiehiä (Virkki, Lappalainen, Halme), mutta siitä huolimatta ei hyvältä näytä. SaPKolla vielä maalissa Juha Toivonen, joten helppoa iltaa Hokille ei ole luvassa.

Miksihän A-junnuja ei saada reissuun mukaan? Luulisi että mm. Pyykkösellä, Klemetillä ja Kurkisella olisi haluja pelata Mestistä. Toki itse pidän siitä linjauksesta, että mitään turhia yhden pelin lainoja ei rueta tässä vaiheessa harrastamaan, mutta nämä olisivat A-junnuilla juuri niitä hyviä näyttöpaikkoja.
 
Onko Eskeliseltä mennyt pahastikin olkapää. Muistaakseni loukkaantui SaPKossa pahasti pari kautta sitten ja ei tainnut tulla täydellisesti kuntoon vaikka pelasikin loukkaantumisensa jälkeen viime kauden ihan ok.
 
Onko Eskeliseltä mennyt pahastikin olkapää. Muistaakseni loukkaantui SaPKossa pahasti pari kautta sitten ja ei tainnut tulla täydellisesti kuntoon vaikka pelasikin loukkaantumisensa jälkeen viime kauden ihan ok.

Tänään saadaan tästä asiasta enemmän tietoa. Tuskinpa nyt Eskelisen koko kausi on paketissa, näin ainakin väittäisin.

Todetaan tuohon edelliseen viestiini liittyen, että A-junnuista mukana on tänään Samu Pyykkönen. Hokilla on tänään kasassa kolme kenttää + Pyykkönen, joten hän lienee se 10. hyökkääjä, joka käy kentällä vain satunnaisesti.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Eipä taas vaihteeksi hyvältä näytä. Ratkaisuvoimaa noissa parissa eka ketjussa kyllä on, mutta kuormitus on silti liian suuri. Voivoi.. Seppänen saa tehdä ihmeitä, jotta pisteistä voitaisi taistella. Nyt niille Kärppä-lainoille olisi käyttöä, joille kovasti kinuavat pelipaikkaa ainakin tuon JA:n kirjoituksen mukaan...
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Joka syksy sama juttu, SAInt on näköjään niin tärkeä että minkäänlaista sovittelun varaa ei ole. No näillä mennään, niin kuin Mattila sanoi, nyt on vaan rosterissa olevilla näytönpaikka ja ukkojen saatava kaikki irti koneesta Samoin taktiikan oltava kohdallaan jotta pinnoja Kajaaniin tänään mukaan lähtisi.
Kärppä apujen perään ei kannata edes itkeä, eiköhän se touhu ole ohi ja Oulussa vaan odotetaan että RoKi nousee mestikseen mahdollisimman pian. Koittavat varmaan sieltä saada "nöyremmän" farmin, tosin taisivat sitä jo kerran yrittää.....
Näillä mennään joita rosterissa on ja ainakin toistaiseksi yletön lainarumba on ohi ja mitä nyt sarjataulukkoa katsoo ei tuo yhtään hullummin ole mennyt näinkään.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Saattaapi kulminoitua SAINT pelaajien lomat yhteen henkilöön, mutta eipä siitä sen enempää. Sapko vahvistunut ja Hokki menee kolmella kentällä, ei odotuksia pisteistä, mutta pitkävetoon piti risti laittaa kertoimenkin puolesta. Huttu pelaa pakkina, sama ongelma Sapkolla, kun Suhonen pelaa pakkia. Huttu antoi omalla puolustus virheellään yksi yhtä vastaan tilanteessa jyp a:lle maalin ja se aiheutti penkityksen (epäilys) k-vantaa peliin. Sapko on kova yv:llä ja itseään ei pidä väsyttää av:n pelaamisella, kun kärkikentätkin joutuu av:ta pelaamaan. Tänään pitää ykkös- ja kakkoskentän onnistu sen puolikymmentä kertaa.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
TEEEEEEMUUUU SEPPÄNEEN !!!!!

50 torjuntaa, 1 päästetty maali ja KAIKKI rankkarit napsi kuin marjat pensaasta. On se huikee parhaimmillaan tämä pienisuurimies.

Hyvä vääntö koko joukkueelta kolmella kentällisellä. Lisää tätä asennetta jatkossakin kiitos. 2 pojoa on mahtava suoritus ennakkoasetelmiin nähden.
 
Mahtava taistelu Hokilta! Seppänen nappasi 50 kiekkoa ja se ainoan maalinkin SaPKo sai viimeistellä tyhjään rysään. Hokki taisteli koko pelin 3 kentällisellä ja osa hyökkääjistä urakoi jopa 25 minuuttia. Hieno taisteluvoitto!

Sitten ne negatiiviset jutut. Virtala loukkaantui jälleen kerran eikä häntä näkynyt kaukalossa 1. erän jälkeen. Eiköhän sieltä taas joku parin kuukauden epämääräinen saikku tule. Vittu.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Se sama vanha nivunenhan siellä Virtalalla taas paukkunut ilmeisesti. Pitää toivoa, että olisi vain nivusen rasituksen takia huilinut loppumatsin, eikä mitään pahempaa.

Muutoinhan tilanne on se, että meillä on tasan 4 sentteriä, jos Manninen pelaa keskellä: Karppinen, Manninen, Huttu ja Silli. Ei ihan optimaaliselta näytä.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
..............
Sitten ne negatiiviset jutut. Virtala loukkaantui jälleen kerran eikä häntä näkynyt kaukalossa 1. erän jälkeen. Eiköhän sieltä taas joku parin kuukauden epämääräinen saikku tule. Vittu.

Nivunen vissiin vaivaa, onpa yllätys, lisäksi Fofa oli saanut luistimesta haavan eli onkohan on perjantaina kehissä, tuskin. Jokohan sieltä Hoikankankaalta joku joutaisi apuun vai onko isänmaan puolustaminen vielä ajankohtaista. Jos ei tuo yhtestyö toimi tuonne Oulun suuntaan, lienee tuossa hieman viilaamista tuonne armeijankin suuntaan. No A-junnuja sitten vaan kehiin jos muu ei auta.
Mutta yhtäkaikki kolmas ottelu ja kolma voitto tauon jälkeen, hienoa. Perjantaina lähdetään metsästämään kolmea sarjapistettä ja jatkoa voittoputkelle.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Fofa paikattiin ja pelasi tänäänkin loppupelin joten lienee mukana perjantainakin.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Virtalalla oli ollut "tuntemuksia" nivusessa, jonka takia otettu varotoimena sivuun. Toivottavasti ei nyt tulisi pitkää huilia. Hyvä ettei turhaan riskeerattu vaan valmennusjohdolla järki päässä.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Eipä näytä taas kovin kummoiselta. Poissa Santanen, Humaloja, Eskelinen, Rajala, Määttä, Manninen, Koivisto, Pälve, Karjalainen, Virtala ja VV Leinonen. A:sta mukana Klemetti ja Kurkinen. Taidetaan vaatia Sepiltä keskiviikon kaltaisia ihmetekoja taas. Toivottavasti nyt olisi ainakin nöyrää asennetta, kun noin alivoimaisina joudutaan lähtemään.

Ketkähän siellä nyt sentteröivät, Karppinen, Sillanpää, ??? Pelaisiko esim. toinen Fomin/Alanne-kaksikosta keskellä, muistaakseni jompikumpi pelasi keskellä RoKissa.

Virtalan loukkaantuminen tuli kyllä helvetin pahaan paikkaan.

E: Makkonenkin lienee poissa, vaikkei Hokin sivujen otteluennakossa pitkäaikaispotilasta mainittukaan.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Huh,Huh , Senttereinä tänään Karppinen, Sillanpää ja Pyykkönen, kolme A-junnua mukana eli Klemetti ja Kurkinen, Pyykkösen lisäksi. Kolme täyttä ketjua, kaksi A-junnua ylimääräisinä hyökkääjinä. Lukkari mukana puolustuksesa. Seppänen sentään maalissa.
No eipä tarvitse kenenkään huudella että lainoilla huorataan.
Tiukkaa on varmaan taistelu tänäänkin, jokainen piste on plussaa tuolla rosterilla. Kärki on todella kapea.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Kova uho käy omaan nilkkaan, nyt ei lainapelaajia eikä omia, korkiakoski olisi kelvannut samoin lehto, tehty mikä tehty. Sepiltä samanlainen peli kuin keskiviikkona niin irtopisteistä taistellaan, vaarana että rempsahtaa peliitoille, jos Hokki luistin ei kulje.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös