Historian havinaa

  • 127 358
  • 414

Pardus

Jäsen
Pitää nyt kysyä vaikka täältä, jos joku sattuisi tietämään asiasta jotain.

Elikkä kun setäni kävi 80-luvulla tai viimeistään 90-luvun alussa Tallinnassa, niin hän on vuosien varrella jo useamman kerran kertonut katsoneensa siellä paikan päällä Kärppien pelin. Netistä ei löydy mitään mainintoja, että Kärpät olisi joskus pelannut Tallinnassa. Virallinen sarjaottelu se ei ainakaan ole ollut.

Vaihtoehdot ovat siis:
A. Kärpät on pelannut harjoitusottelun Tallinnassa
B. Suomen maajoukkue on pelannut Tallinnassa ja mukana on ollut Kärppien pelaajia
C. Ottelu on pelattu aivan normaalisti Helsingissä ja setäni on kuvitellut olevansa vielä Tallinnassa
D. SM-liigaottelu on näkynyt Viru Hotellin tv:stä ja setäni on kuvitellut olevansa jäähallissa Kärppien peliä katsomassa

Mikähän näistä on lähinnä totuutta?
 
Pardus

Jäsen
En osaa sanoa, mutta päissään se on ollut kuitenkin. Ja kunnolla onkin. Se on varmaa kuin tauti.
"Mulla olo nyt on, josta kukkaan ei naati
Mulla päässäni on niin helevetin kova jäläkitaati
Minä illalla olin, sitä kavun nytten tässä
Restaarantissa iltoo viettämässä

Oli pöövässä marjamehua ja votkoo
Oli suolaa, lahnoo ja sian potkoo
Myö naatittiin monenlaista sekotusta
Vähän muutakii ku kansalaisluottamusta

Mulla kiinni mäni siellä räppänä
Rahapussi on nyt kämpillä kärpäsläppänä
Myö tanssittiin valssit ja polokat niin rippeet
Sitä varten on piän lisäks myössiin sivut kippeet

Tänä aamuna mehua hedelmistä tein, voi saakeli
Niin kiireellä että lingosta palo laakeri
Kun heräsin mua janotti niin kovasti että
Kylän kaivolta muija ajo veskelkalla vettä

Koko uamupäivän köllöttelin kylymä kiäre otalla
Vähän väliä piti pistäätyä potalla
No muijakkii jo kysel jotta missä se on oikeen käynnä
Kun päivä ei oo ies puolessa ja potta on täynnä

Tänä uamuna en oo vielä ottana yhtään tuikkua
Akka mäni Partaselta hallista ostamaan suolamuikkua
Partaselta hallista helekutin hyviä muikkuja saa
Niitä ku syöpi, niin iltapäivällä alkaa janottaa
Taas uuvestaan
Aeku ihanaa
Nähhään pubilla"

- Jaakko Teppo
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Jatkoajan uutisoidessa Sport-Ässät 2009 -karsintasarjaa kunnioittavasta näytösottelusta, ja etenkin Ässien kannattajien muistoja tuosta lukiessa tuli mieleen, että edellinen aidosti kipeä Kärpät-muisto on TUTO-sarja keväällä 1999. Kertonee, että aika hienot 20 vuotta olemme kannattajina saaneet kokea.

Tuosta kyseisestä sarjasta tulee keväällä siis 20 vuotta. Näytösottelun paikka? Karri Kivi nojailemaan polviinsa pettyneenä, kun Beukeboom heittää iPhonensa jäälle?
 
oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari

Kovemmin muistan mananneeni kun Alatalon ja Suikkasen sopimukset julkaistiin. Ehkä aika on parantanut haavat, vaikka kyllä tuo viides TuTo-peli on edelleen ainoa kerta kun on siirtynyt hallilta keskustaan kapakkaan juosten.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Kovemmin muistan mananneeni kun Alatalon ja Suikkasen sopimukset julkaistiin. Ehkä aika on parantanut haavat, vaikka kyllä tuo viides TuTo-peli on edelleen ainoa kerta kun on siirtynyt hallilta keskustaan kapakkaan juosten.

Muistan ottelun jälkeisestä fiiliksestä sen, että aidosti tuntui siltä ettei liiganousua tule. Sitä ei ole tarkoitettu tapahtuvan, ja divari olkoon paikkamme.

Tuohon saakka aiemmat karsintasarjat olivat nekin toki päättyneet pettymykseen, mutta tuo oli täysin omaa luokkaansa - kaikkien ennätysten ja koko kauden jatkuneen lentokelin jälkeen. Onneksi olin väärässä, seuraavan kauden avausmatsi, juurikin TuToa vastaan, taisi päättyä 9-0 ja tuon jälkeen ei kauheammin ole kylmännyt.
 
Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Kyllä TuTo katastrofi on yksi jääkiekon suurimpia yllätyksiä. Muistan aikanaan kun Tuton valmentaja Anatoli Bogdanov sanoi suoraan, ettei mikään muu kuin Jumala selitä, miten he raapivat 3 kertaa voiton Raksilassa. Eniten ahdistusta herättää vieläkin ne maalit joita Turkulaiset tekivät. Ja että tekivätkö :)
 
Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima

Maametti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhaws, Ville Koivunen
Laitetaampa nyt tähän vaikka aikaa ei ole kulunut kuin kausi. Historiaa ja mitä lie mutta Kaleva kirjoittaa viimekauden poislähtijöistä eli linkki vie
Kalevan sivuille juttuun jossa käsitellään viimekatta, kuka lähti ja miten on onnistunut uudessa seurassa.
https://www.kaleva.fi/urheilu/jaaki...elevaa-menestysta-uusissa-seuroissaan/808581/

Junttilaa kaipasin jo kauden alussa Kuparin ja Heponiemen rinnalle. Kenttä olisi täysin pitelemätön kotoisessa Liigassamme niin nopeuden kuin taidonkin puolesta. Samalla saataisiin Mika Lasun rinnalle ykköseen ja Kristof takaisin kolmosen keskelle. Callen voisi kotouttaa siirtorajalla, jos joukkueen maalikeskiarvo on alle 4 per peli. Tai miksi ei vaikka Ruohomaata ja Koivistoakin oteta takaisin, kyllähän kopissa tilaa on.
 
Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Eiköhän tuo Junttila palaa kotiin vuoden vaihteen jälkeen pitkällä pahvilla.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Eiköhän tuo Junttila palaa kotiin vuoden vaihteen jälkeen pitkällä pahvilla.
Äitin tisulille, no eipä tuosta maitojunapojasta taida muuhun ollakaan. Hieno asia toki Kärpille.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Eniten ahdistusta herättää vieläkin ne maalit joita Turkulaiset tekivät. Ja että tekivätkö :)

Istuin parkkipaikan puoleisessa päädyssa tuossa viidennessä pelissä, ja ainakin sen katsomonosan yleinen mielipide oli, että voittomaali ei käynyt maalissa. Saatoimme toki olla jonkinlaisen tunnevyöryn vallassa... Seppo Arponhen on todennut, että maalituomari oli hänen tuttunsa, ja tämä vannoi kiekon ylittäneen rajan.

Ai että, maalituomarikopit - aika ennen videotarkistuksia. Good times.
 
Glove

Jäsen
Ai että, maalituomarikopit - aika ennen videotarkistuksia. Good times.

Have been there :) Naisten maaottelu Suomi - Latvia (?) joskus noin 15 vuotta sitten. IIHF:n silloinen sääntökirja ei tuntenut vielä videotarkistusta vaikka se liigassa oli jo käytössä ja Raksilassakin kamerat olivat. No, ei siinä mitään, siellä sitä paineltiin punalampun nappia muutaman kerran, mutta toisen päädyn kaveri voitti leikkimielisen vedonlyöntimme ja pullakahvit. Tulipa tämmöinenkin muisto jaettua tuomariurani huipulta.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Jatkoaika kirjoittaa 30:n vuoden takaisesta, jolloin Kärpät tippui divariin karsinnan viidennessä ottelussa.

Oma Kärpät-elinkautinen alkoi vasta ysärin alkupuolella iästäni johtuen, mutta mahtaakohan palstalla olla kirjoittajia, jotka olivat tuossa kevään -89 matsissa paikalla?
 
Forest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Forest, Bruins
Jatkoaika kirjoittaa 30:n vuoden takaisesta, jolloin Kärpät tippui divariin karsinnan viidennessä ottelussa.

Oma Kärpät-elinkautinen alkoi vasta ysärin alkupuolella iästäni johtuen, mutta mahtaakohan palstalla olla kirjoittajia, jotka olivat tuossa kevään -89 matsissa paikalla?
Mieleen on kyllä syöpynyt tuo päivä kyllä ikuisiksi ajoiksi, kun lumisohjossa raskaan työpäivän jälkeen kengät märkinä ja pelko sydämessä tallustelin hallille samaa reittiä kuten aina ennenkin tietoisena siitä, että Veivo oli loukkaantunut ja nyt oli kyseessä kuoleman ottelu. Ensimmäisen erän alkuhetkillä kauhu valtasi eikä pelistä enää sen jälkeen ole mitään muistikuvia. Yksi elämäni järkyttävimmistä kokemuksista, joka ei ole vieläkään kokonaan jättänyt rauhaan. Ei ollut silloin kriisiapua mistään saatavilla...
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Jatkoaika kirjoittaa 30:n vuoden takaisesta, jolloin Kärpät tippui divariin karsinnan viidennessä ottelussa.

Linkataan vielä tähän tuo artikkeli: Päivälleen 30 vuotta sitten Kärpät tippui SM-liigasta – silloinen päävalmentaja Jaakko Palsola: "Sivuovien kautta piti lähteä hallista"

Oma Kärpät-elinkautinen alkoi vasta ysärin alkupuolella iästäni johtuen, mutta mahtaakohan palstalla olla kirjoittajia, jotka olivat tuossa kevään -89 matsissa paikalla?

En ollut paikalla, olin vasta Ouluun muuttamassa. Mutta alakuloiseksihan tuo artikkeli mielen vetää. Ei ainoastaan tippumisen takia, vaan sitä seuranneen synkän vuosikymmenen takia. Karsinnat tulivat kyllä tutuksi. Ensinhän ei päästy edes takaisin karsitaan, kun rämmittiin siellä Ässien ja Pelicansin (silloin Lahden Kiekko-Reipas) kanssa. Seuraavalla kaudella Lukko piti Kärpät divarissa ja sitä seuraavalla kaudella Tappara. Sitten ei enää päästy edes karsintoihin, ja kauden 93-94 päätteeksi tuli konkurssi. Onneksi sentään kakkosdivarista päästiin heti seuraavan kauden päätteeksi "Fazer-liigaan" :D Sekä 96-97 että 97-98 KalPa jatkoi Kärppien divaritaivalta, ja sittenhän olikin jo vuorossa tutostrofi - ja sen jälkeisellä kaudella vihdoin ja viimein nousu liigaan Pelicansin kustannuksella.
 
1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
PM07, Oulun Kärpät
Tippuminen, konkurssi ja liigakarsinnoissa häviäminen oli kyllä todella kovia paikkoja.

Kymmenen vuotta tuon tippumisen jälkeen Kärpät voitti Suomen A-maajoukkueen loppuunmyydyssä Raksilassa 3-2. Vaikka kyseessä oli harjoitusottelu, niin tunnelma oli todella kova, kuten tuosta alla olevasta videosta näkee. Pelin jälkeen lehdissä todettiin, että maajoukkue pelasi ensimmäistä kertaa vierasjoukkueen kotimaassaan ku yleisö kannusti niin raivoisasti Kärppiä.

Kärpät-Suomi 15.12.1999 - Salmisen maali (Linkki Salmisen maalista YouTubessa).
 
Tämän pelin muistan hyvin. Junno showmiehenä hoiti Kuosmasen laulamaan Finlandiaa ja Antero Mertarannan selostamaan ottelun Megalle Stenkun sijaan. Selostustaltiointi (kyllä!) muutettiin CD-levyksi ja laitettiin Kärppäkauppaan myyntiin.

Junnoa parhaimillaan.
 
Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Jatkoaika kirjoittaa 30:n vuoden takaisesta, jolloin Kärpät tippui divariin karsinnan viidennessä ottelussa.

Oma Kärpät-elinkautinen alkoi vasta ysärin alkupuolella iästäni johtuen, mutta mahtaakohan palstalla olla kirjoittajia, jotka olivat tuossa kevään -89 matsissa paikalla?

Olin paikalla. Ottelu oli todellista tuskaa. Alku oli hirveä ja Jokerien maalivahti seisoi päällään. Sitten hetken jo näytti, että Kärpät taistelee takaisin peliin, mutta sitten tuntui että tuomarikin oli koko ajan vastassa. Koko ottelusarjasta jäi sellainen kuva, että etelän kiekko-Suomi tahtoo todellakin Jokerit ylös. Tuntui, että kaikki vastusti: median lisäksi kenties tuomaritkin. Tai sellaisen tuntemuksenhan se jätti nuorelle katsojalle. (Eikä siitä tuntemuksesta sen jälkeen koskaan ole päässyt eroon.)
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Henk koht tosiaan liigapudotusta onnekseni päässyt kokemaan, mutta päänlyömisen liigamäntyyn nousukarsintojen muodossa kylläkin. Omalla erikoisella tavallaan TuTostrofi on merkittävin muisto vuosikymmenten ajalta. Tottakait liiganousu on hienoin paikan päällä koettu urheilumuisto, ja mestaruudet lähellä tuota, mutta kevään 1999 yllätys on kuitenkin ehkä se voimakkain tunne.

Se tyhjyys, kun Karapuu kuulutettiin maalintekijäksi oli käsittämätön. Istuin vielä N-katsomossa, nykyisten aitioiden kohdalla eli päädyssä, johon maali tuli. Tuolloin oli tunne, että Kärppiä ei ole tarkoitettu liigajoukkueeksi. Jäälle lentävät Nokian 3110:t lisäsivät pikantin yksityiskohdan kokemukseen.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Tai sellaisen tuntemuksenhan se jätti nuorelle katsojalle. (Eikä siitä tuntemuksesta sen jälkeen koskaan ole päässyt eroon.)

Itselläni Kärppien tippuminen on henkilöitynyt niin tiukasti Teemu Selänteeseen, että aina kun Selännettä jossain näkee (mediassa, Suomen maajoukkueessa, ...), niin muistuu nämä karsinnat mieleen. Ei ole sillä tavalla koskaan pystynyt iloitsemaan Selänteen saavutuksista...
 
Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Kärpät ei olisi dynastia mikäli eivät olisi tippuneet. Muistan noilta ajoilta ainoastaan sen punaisen jäähallin ja puiset penkit. Lisäksi eräs kanadalainen antoi mailan. Puinen koho :) teksti oli painettu yarenchuk tjsp..
Vääränkätinen mutta yritin sillä opetella pelamaan.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Mielenkiintoinen juttu kyllä tämä. Jos en väärin muista niin tuo Sami Halonen on kirjoittanut Jatkoaikaan useammankin hyvän tekstin Kärppiin liittyen. Mukava huomata että Jatkoajan toimitus ei ole ihan täynnä sitä pärnäspaskaa vaan hyviäkin juttuja tulee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös