HIFK:n urheilupuolen uudelleenorganisointi

  • 72 770
  • 415

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Väitteen tueksi nokkelat kaverit laittaa yleensä jotain tilastodataa. Ei sulla sattuis olemaan? Ennuste perjantain uusista nimistä olisi hienoa myös :)
En ole nokkela enkä tiedä mistä dataa voisi saada. 74 vuodesta olen fani ollut että se on ainoa data.Silloin ei juuri loukkaantumisia ollut. Viikosta toiseen oli samat kokoonpanot. Mutta sellainen mutu on että viime vuosina ollaan menty toiseen suuntaan ja kovalla vauhdilla. Enkä ketään arvostele mutta aika suuri säästö olisi jos ei kokoajan olisi miestä pois kokoonpanosta.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Gary Kalto jostain syystä tuntuu ihan hyvältä valinnalta valmennustiimiin. Vaikkakin hänkin on vahvasti ”en gång alltid isoa punaista perhettä”-miehiä. Tuntuu olevan tämä jonkilainen IFK-tausta aina plussaa näissä urheilupuolen rekrytoinneissa, joka hiukan kummastuttaa, sillä yleisesti ottaen näiden IFK-taustaisten kaverien näytöt ovat nollatasoa. Toki valmentajakaksikot ovat viime vuosina olleet pääsääntöisesti junantuomia, mutta aina heidänkin tiimeihin on onnistuttu ujuttamaan näitä JoonasTanskoja, KivaHarreja ja muita firman miehiä. Lundell nyt on varmaan ainoa IFK-taustainen kaveri pitkään aikaan, joka omalla tietotaidollaan ja työnteollaan ansainnut täysin paikkansa valmennuksessa, ja on kaiken lisäksi vielä Suomen ehdotonta huippua omalla alallaan. Toki, onhan siellä nyt kypsymässä Peltosta, Kuhtaa ja Söderholmia. Johtoportaasta ,Salmelainen etunenässä, nyt ei tarvitse edes mainita erikseen.
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Silmämääräisesti Nordiksen jää on lähes aina todella huono. Olisiko tuossa osasyyllinen näihin loukkeihin? Elkins ainakin loukkaantui suoraan huonon jään seuraksesta. Treenaako IFK Nordiksen jäällä vai harkkahallissa?
Jää ei ole ainoastaan ollut huono, vaan surkea. Tuon huomaa kun katselee liigapelejä muilta paikkakunnilta. Toki, jossain muuallakin on ollut ongelmaa, mutta Nordiksen jää vaikuttaa tosi pehmeältä. Snögeä kertyy paljon ja kiekko pomppii sitä pahemmin mitä pidemmälle peli etenee. Onneksi ongelma on sama myös vierailevalle joukkueelle.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä olen miettinyt huonon jään vaikutusta pelaajien ”päähän”. Tällä tarkoitan sitä, että pelaajat alitajuntaisesti aristelevat kontakteja ja pelistä jää HIFK:lle tärkeä aspekti vähän niin kuin piippuun. Vastustajalla tätä ei varmastikaan samassa mittapuussa näe, vaikka varmasti heillekin on käynyt selväksi, että jään laatu on ala-arvoinen.

Mitä tulee Kari Kalton nostamiseen edareihin, suhtaudun asiaan vähän kaksipiippuisesti. Toisaalta on hyvä, että seurasta löytyy valmentajia (ja myös uskallusta), jotka voi nostaa edustusjoukkueen tiimiin, toisaalta päävalmentajan pitäisi aina saada itse valita oma tiiminsä. Toki nyt käsillä oleva tilanne on haasteellinen, kun on yhden valmentajan vaje. Toivon, että Pikkaraisen kanssa on käyty avoimet keskustelut ennen päätöksentekoa ja hän on saanut aidosti sanoa oman mielipiteensä Kalton nostamisesta valmennustiimiin. Toivon, ja itse asiassa uskonkin, että heillä on samanlaiset näkemykset, miten HIFK:n pitää lätkää pelata. Se vaara kuitenkin on olemassa, että Pikkarainen jää vähän ulkopuoliseksi, kun kaikki muut ovat seuran miehiä. Riskin näen nimenomaan siinä, jos hommat ei toimi suunnitelmien mukaisesti ja valmennuksessa on liikaa miehiä, joille HIFKlaisuus menee kaiken muun edelle ja pelätään seistä omien näkemysten takana. Riskinä on, että tällöin kiitollisuus seuran antamia näyttöpaikkoja kohtaan vaikuttaa liikaa. Toki tämäkin on ihmistyyppi- ja itsetuntokysymys, enkä kyllä varsinaisesti näe Kaltoa minään jeesjees-miehenä. Toivotaan, että suksi luistaa ja valmennukselle kasvaa tiukka luottamus toisiaan ja toistensa ammattitaitoa kohtaan nopeasti.
 
Gilmore

Kalto oli alunperin mitä ilmeisimmin tarkoitus nostaa Edarin valmennustiimiin vasta ensi kaudella, mutta Selinin potkut nyt vain aikaistivat Kalton siirtymistä Kolleista Edariin. Jotenkin eiköhän siellä oli Pikkaraisen ja muidenkin kanssa asiat käyty läpi jo hyvissä ajoin, vaikka siirtyminen nyt aikaistuiskin.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Gilmore , varmasti juuri noin. Ei kuitenkaan poista miettimiäni asioita isommassa kuvassa.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Jos otsikon mukaisesti pitäisi toimia, tulisi voida katsoa peiliin koko ajan (siis reaaliajassa) eikä vain aina kauden päätyttyä. Aivan oikein, monet teistä varmasti yhdisti tämän kommentin erääseen äskettäiseen haastatteluun. Tämä ei kuitenkaan pelkästään liity silloin haastateltuun henkilöön, vaan koko organisaatioon ja ennen kaikkea niihin joilla on päätäntävaltaa.
Peiliin katsominen on ensimmäinen parantamisen edellytys, jos sitten ei ole kykyä, halua tai tarmoa ryhtyä toimiin, ollaan aika huonossa hapessa. Muutoksia pitää voida tehdä nopeasti, jos huomataan suuria virheitä eikä siis pidä jäädä odottamaan, että jokin asia paranisi kuin haava itsestään. Yritysmaailmassa vallitsee aika pitkälti sääntö: Tulos tai ulos. Tätä tulosta sitten voidaan mitata eri tavoin. Urheilussa tyypillisesti tavoitteena on urheilullinen menestys ja mikäli näin ei ole, olisi siitä syytä tiedottaa urhelujoukkueen kannattajia. Nämä tosin kyllä huomaavat sen itsekin ennen pitkää. HIFK:n jääkiekon liigajoukkueen toiminnassa on nähtävissä niin paljon virheitä ja pelkkää taloudellisen menestyksen tavoittelua, että urheilullinen menestys selkeästi on sivuseikka. Muuten ei olisi toimittu seuraavan mukaisesti. Ohessa myös ehdotus, miten tulisi toimia.
1. Jo useita vuosia on toimittu liigan ehkä suurimmalla budjetilla, saavuttaen keskinkertaista menestystä. Olisi pitänyt jatkuvasti analysoida, missä ongelmat ovat ja vaihtaa toimijoita tarpeen vaatiessa. Toisinaan näin on tehty, mutta tuo vaihtaminen on yleensä kohdistunut valmentajiin, kun selvästi urheilutoimen johdossa on ollut ongelmia. Urheilutoimenjohtajan tehtävä edellyttää jatkuvaa onnistumista ja siksi häntä palkattaessa pitäisi huomioida muitakin asioita, kuin pelkkä urheilun parissa toimiminen. Mikäli onnistumista ei tule, pitää peli voida puhaltaa poikki hyvinkin nopeasti.
2. Joukkueen kokoamisessa aivan ilmeisesti on ollut liikaa rajoitteita. Todennäköisesti valmentajat eivät ole saaneet tarvitsemiaan työkaluja = pelaajia ainakaan riittävän hyvin, vaikka budjetti onkin iso. Sitten on usein painettu paniikkinappulaa, kun kauden aikana on huomattu joitakin puutteita ja paikkaamiset ovat olleet niin ja näin.
3. Välillä on hankittu aivan huikea määrä pelaajia ja siitä on tullut vaikutelma, että valinnat ovat perustuneet mukavan tuntuiseen nimeen - ei niinkään pelaajan taitoihin ja kykyyn sopeutua joukkueeseen eikä myöskään psyykkiseen tilaan. Aina pitäisi tehdä kunnon kartoitus. Silloin ei joudu lopettamaan kesken kaiken pelaajan työsuhdetta, joka on aika moraalitonta toimintaa.
4. Edellisestä voi olettaa, että joukkueen pelaajakartoitus on ollut erittäin surkeaa ja siihen parannusta saa vaihtamalla kartoittajia. Nyt vaikuttaa siltä, että heillä on suojatyöpaikka.
5. Uusia pelaajia hankittaessa, on haalittu pelaajia ilmeisesti kuulopuheiden ja tuntuman perusteella, ollenkaan selvittämättä, miten he sopivat muiden kanssa yhteen. Kun pelaajia hankitaan muihin joukkueisiin, tuntuu siltä, että siellä tiedetään minkälainen pelaaja tarvitaan. HIFK:hon hankitaan kuka tahansa ja sitten yritetään sovittaa henkilöä pelaamaan eri yhdistelmissä.
6. Joukkueen tulisi aina olla lähes valmis kauden alkaessa (jo keväällä). Vain siten voidaan odottaa menestystä ja tyytyväisiä katsojia jo syksyllä. Ei kukaan kannattaja halua katsoa surkeaa peliä vuodesta toiseen, toivoen kevään tuovan ihmeitä. Kun joukkue on ajoissa valmis vältytään myös ikuisista kokoonpanojen kokeiluista, joita on ollut viimeisten viiden kauden aikana jatkuvasti.
7. Valmentajia ei pidä koskaan vaihtaa kesken kauden. Mikäli näin kuitenkin tehdään, tulisi korvaavan valmentajan tulla organisaation ulkopuolelta.
8. Kun valmentaja vaihtuu, on syytä harkita myös apuvalmentajien vaihtoa, jos menestystä ei ole tullut.
9. Ulkomaalaisten pelaajien tulisi olla selkeitä vahvistuksia.
10. Koskaan ei pitäisi palkata pelaajia, jotka ovat selvästi heikompia kuin mahdolliset omat nuoret pelaajat. Vain sillä voidaan varmistaa omien junioreiden kehitys. Myöskään ei pidä liian pitkään jatkaa sopimuksia, sellaisten pelaajien kanssa, joiden kehitys on laskusuunnassa. Olkoonkin, että ovat olleet seurauskollisia.
11. Kaikkien organisaatiossa olevien pitäisi olla jonkinlaisessa tulosvastuussa, toimitusjohtajasta, urheilutoimenjohtajasta, markkinoinnista, valmennuksesta aina pelaajiin saakka.
Toivon HIFK:n johdon lukevan ja sisäistävän nämä 11 kohtaa. Niitä voisi olla enemmänkin. Väitän, että esim. kuluvalla kaudella lähes jokaisen kohdan kohdalla on toimittu keskinkertaisin tai huonoin tuloksin. Tämä on johtanut siihen, että moni kannattaja on tuskastunut ja jopa harkitsee rakkaasta harrastuksesta luopumista. Tiedän ainakin tusinan verran kannattajia, jotka eivät aio lunastaa playoff-korttia tänä vuonna. Itse kuulun samaan joukkoon, valitettavasti. On paljon muutakin mihin rahansa voi käyttää ja ilman että pitää matsin jälkeen lähteä harmistuneena kotiin.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun ajattelee IFKta talousalueellaan, en ole itse asiassa täysin varma, onko myöskään liiketaloudellinen toiminta kokonaisuutena tyydyttävällä tasolla, siihen kun liittyy myös vastuu urheilullisesta menestyksestä, joka näkyy liikevaihdossa.

Lätkässä Suomessa ei ole minkäänlaisia palkkakattoja, joten hyvin menestymällä ja tällaisella taloudalueella, uskollisesta kannattajakynnasta ponnistaen HIFK olisi voinut vuosien kuluessa nousta esim. kaksinkertaiseksi kooltaan seuraavaksi suurimpaan nähden, mitä tulee pelaajiin käytettäviin resursseihin. Se olisi vaatinut menestystä, joka näkyisi tulevaisuudessa - menestyksenä. Kukaan ei ole säännöillä kieltänyt HIFKta olemaan ylivoimainen - tulos: ollaan pikkuseura.
 
Vilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Gardenin luulisi mahdollistavan merkittävästi suuremman toiminnan volyymin (=liikevaihdon) ja siten myös pelaajabudjetin. Paitsi potentiaali kasvattaa lipputuloja, käsittääkseni myös hallin oheismyynti ja kaukalo- ym. mainokset lihottavat uudessa rakenteessa (myös) liigajoukkueen tiliä nykytilanteeseen verrattuna. Tämä tietenkin pelkkää arvailua kun tiedossa ei ole halliyhtiön ja HIFKin välistä sopimusrakennetta. Mutta, mikäli tuote ei ole kunnossa, ei kassakonekaan laula.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos otsikon mukaisesti pitäisi toimia, tulisi voida katsoa peiliin koko ajan (siis reaaliajassa) eikä vain aina kauden päätyttyä. Aivan oikein, monet teistä varmasti yhdisti tämän kommentin erääseen äskettäiseen haastatteluun. Tämä ei kuitenkaan pelkästään liity silloin haastateltuun henkilöön, vaan koko organisaatioon ja ennen kaikkea niihin joilla on päätäntävaltaa.
Peiliin katsominen on ensimmäinen parantamisen edellytys, jos sitten ei ole kykyä, halua tai tarmoa ryhtyä toimiin, ollaan aika huonossa hapessa. Muutoksia pitää voida tehdä nopeasti, jos huomataan suuria virheitä eikä siis pidä jäädä odottamaan, että jokin asia paranisi kuin haava itsestään. Yritysmaailmassa vallitsee aika pitkälti sääntö: Tulos tai ulos. Tätä tulosta sitten voidaan mitata eri tavoin. Urheilussa tyypillisesti tavoitteena on urheilullinen menestys ja mikäli näin ei ole, olisi siitä syytä tiedottaa urhelujoukkueen kannattajia. Nämä tosin kyllä huomaavat sen itsekin ennen pitkää. HIFK:n jääkiekon liigajoukkueen toiminnassa on nähtävissä niin paljon virheitä ja pelkkää taloudellisen menestyksen tavoittelua, että urheilullinen menestys selkeästi on sivuseikka. Muuten ei olisi toimittu seuraavan mukaisesti. Ohessa myös ehdotus, miten tulisi toimia.
1. Jo useita vuosia on toimittu liigan ehkä suurimmalla budjetilla, saavuttaen keskinkertaista menestystä. Olisi pitänyt jatkuvasti analysoida, missä ongelmat ovat ja vaihtaa toimijoita tarpeen vaatiessa. Toisinaan näin on tehty, mutta tuo vaihtaminen on yleensä kohdistunut valmentajiin, kun selvästi urheilutoimen johdossa on ollut ongelmia. Urheilutoimenjohtajan tehtävä edellyttää jatkuvaa onnistumista ja siksi häntä palkattaessa pitäisi huomioida muitakin asioita, kuin pelkkä urheilun parissa toimiminen. Mikäli onnistumista ei tule, pitää peli voida puhaltaa poikki hyvinkin nopeasti.
2. Joukkueen kokoamisessa aivan ilmeisesti on ollut liikaa rajoitteita. Todennäköisesti valmentajat eivät ole saaneet tarvitsemiaan työkaluja = pelaajia ainakaan riittävän hyvin, vaikka budjetti onkin iso. Sitten on usein painettu paniikkinappulaa, kun kauden aikana on huomattu joitakin puutteita ja paikkaamiset ovat olleet niin ja näin.
3. Välillä on hankittu aivan huikea määrä pelaajia ja siitä on tullut vaikutelma, että valinnat ovat perustuneet mukavan tuntuiseen nimeen - ei niinkään pelaajan taitoihin ja kykyyn sopeutua joukkueeseen eikä myöskään psyykkiseen tilaan. Aina pitäisi tehdä kunnon kartoitus. Silloin ei joudu lopettamaan kesken kaiken pelaajan työsuhdetta, joka on aika moraalitonta toimintaa.
4. Edellisestä voi olettaa, että joukkueen pelaajakartoitus on ollut erittäin surkeaa ja siihen parannusta saa vaihtamalla kartoittajia. Nyt vaikuttaa siltä, että heillä on suojatyöpaikka.
5. Uusia pelaajia hankittaessa, on haalittu pelaajia ilmeisesti kuulopuheiden ja tuntuman perusteella, ollenkaan selvittämättä, miten he sopivat muiden kanssa yhteen. Kun pelaajia hankitaan muihin joukkueisiin, tuntuu siltä, että siellä tiedetään minkälainen pelaaja tarvitaan. HIFK:hon hankitaan kuka tahansa ja sitten yritetään sovittaa henkilöä pelaamaan eri yhdistelmissä.
6. Joukkueen tulisi aina olla lähes valmis kauden alkaessa (jo keväällä). Vain siten voidaan odottaa menestystä ja tyytyväisiä katsojia jo syksyllä. Ei kukaan kannattaja halua katsoa surkeaa peliä vuodesta toiseen, toivoen kevään tuovan ihmeitä. Kun joukkue on ajoissa valmis vältytään myös ikuisista kokoonpanojen kokeiluista, joita on ollut viimeisten viiden kauden aikana jatkuvasti.
7. Valmentajia ei pidä koskaan vaihtaa kesken kauden. Mikäli näin kuitenkin tehdään, tulisi korvaavan valmentajan tulla organisaation ulkopuolelta.
8. Kun valmentaja vaihtuu, on syytä harkita myös apuvalmentajien vaihtoa, jos menestystä ei ole tullut.
9. Ulkomaalaisten pelaajien tulisi olla selkeitä vahvistuksia.
10. Koskaan ei pitäisi palkata pelaajia, jotka ovat selvästi heikompia kuin mahdolliset omat nuoret pelaajat. Vain sillä voidaan varmistaa omien junioreiden kehitys. Myöskään ei pidä liian pitkään jatkaa sopimuksia, sellaisten pelaajien kanssa, joiden kehitys on laskusuunnassa. Olkoonkin, että ovat olleet seurauskollisia.
11. Kaikkien organisaatiossa olevien pitäisi olla jonkinlaisessa tulosvastuussa, toimitusjohtajasta, urheilutoimenjohtajasta, markkinoinnista, valmennuksesta aina pelaajiin saakka.
Toivon HIFK:n johdon lukevan ja sisäistävän nämä 11 kohtaa. Niitä voisi olla enemmänkin. Väitän, että esim. kuluvalla kaudella lähes jokaisen kohdan kohdalla on toimittu keskinkertaisin tai huonoin tuloksin. Tämä on johtanut siihen, että moni kannattaja on tuskastunut ja jopa harkitsee rakkaasta harrastuksesta luopumista. Tiedän ainakin tusinan verran kannattajia, jotka eivät aio lunastaa playoff-korttia tänä vuonna. Itse kuulun samaan joukkoon, valitettavasti. On paljon muutakin mihin rahansa voi käyttää ja ilman että pitää matsin jälkeen lähteä harmistuneena kotiin.
Eriomainen kirjoitus, ja kiitos siitä. Tässä oli oikein hyvin tiivistetty IFK:n keskikertaisuuden dilemma, jonka valtaan se on jäänyt näemmä ikiajoiksi pyörimään. On täysin itsensä pettämistä yrittää nähdä se ostamansa casio rolexina ja sitten yrittää vielä muille todistella että rolexihan tää on koska myyjä sano niin.
IFK:ssa todellakin on oikeastaan ihan kaikki organisaatiossa keskikertaista ja sellaista tyytyväisesti myhäilevää sakkia, ja se valitettavasti näkyy myös joukkueessa. Kenelläkään ei ole mitään intohimoa mihinkään, ja touhua myydään vain kuluneilla sloganeilla ilman mitään vastetta niille. Sitten syöksyvät nämä fanipojat suu vaahdossa perustelemaan, että näkevät -mistä lie kristallipallosta- merkkejä paremmasta ja kitisevät ja natisevat kuinka ahistaa syömmestä ja vituttaa ku pienät oravaa kun täällä on niin negatiivinen ilmapiiri. Hommatkaa peili kuulkaas. :-)

Olisi totisesti aika alkaa -edes jonkun- siellä officella vääntämään rautalankaa muille ja alkaa tekemään sen myötä ihan oikeaa duunia sen tausta kuntoon saattamiseksi, jotta voisi olla edes realistista odotella kestävempää menestystä, puhumattakaan mistään eurooppalaisesta huippujoukkueesta olemisesta tavoitteena.
Jos ei orgaisaatio ole ajan tasalla ja tavoitteet selkeät -muutoin kuin sen small talkin osalta- niin paha sitä on tosiaankaan vaatia pelaajiltakaan kun ne lopulta käyvät täällä vain töissä kuten officekin. Kaikille riittää kunhan se palkka tulee tilille, niin kaikki on hyvin. IFK:ssa on ihan helvetin turhaa puhua mistää brändistä, jos ei koko organisaatio ymmärrä sitä ja toimi sen edestä. Lauma saatana mikki hiiriä pyörimässä paska housussa, miettien vain seuraavaa tilipäivää ja golfreissua tahi saunailtaa. Tyhjää lätinää riittää, mutta vähemmän nitä oikeita tekoja.
Tällä menolla IFK jatkaa kansallisena vitsinä tässä liigassa, ja kaikenlainen kestävä menestys tulee jatkossakin kiertämään seuran kaukaa.

Selvittäkää nyt siis ihan ensiksi siellä officella, että mitä helvettiä se IFK teille oikein edustaa. Sitten kerrotte sen ääneen, pidätte siitä kiinni ja hommaatte tekijät sen mukaan, Jos näin on nyt jo toimittu, niin viesti ainakin on kristallin kirkas. Tosin ei se, mitä itse fanina odotan!
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Gardenin luulisi mahdollistavan merkittävästi suuremman toiminnan volyymin (=liikevaihdon) ja siten myös pelaajabudjetin. Paitsi potentiaali kasvattaa lipputuloja, käsittääkseni myös hallin oheismyynti ja kaukalo- ym. mainokset lihottavat uudessa rakenteessa (myös) liigajoukkueen tiliä nykytilanteeseen verrattuna. Tämä tietenkin pelkkää arvailua kun tiedossa ei ole halliyhtiön ja HIFKin välistä sopimusrakennetta. Mutta, mikäli tuote ei ole kunnossa, ei kassakonekaan laula.
Näin ei asia ole, jos homma osoittautuu -kuten pahasti juuri nyt vaikuttaa asiain laita olevan- sellaiseksi, että IFK joukkueena on vain hallin vuokralainen ja vieläpä kalliisti. Tämähän nähtiin jo espoossa, että miten sitten kävikään.
Itse luulin aluksi, että tässä ollan tekemässä IFK:n hallia, mutta kaikki ulostulot tukee sitä, että IFK:n rahoilla työstetty projektis, jossa hyötyjänä on ihan muut instanssit kuin IFK joukkueena.
Toivon totisesti että olen tulkinnut asian väärin, ja siksi olisikin tärkeää että joku ihan oikeasti kertoisi että mistä projektissa tarkkaan ottaen on kysymys IFKn suhteen!
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Gardenin luulisi mahdollistavan merkittävästi suuremman toiminnan volyymin (=liikevaihdon) ja siten myös pelaajabudjetin. Paitsi potentiaali kasvattaa lipputuloja, käsittääkseni myös hallin oheismyynti ja kaukalo- ym. mainokset lihottavat uudessa rakenteessa (myös) liigajoukkueen tiliä nykytilanteeseen verrattuna. Tämä tietenkin pelkkää arvailua kun tiedossa ei ole halliyhtiön ja HIFKin välistä sopimusrakennetta. Mutta, mikäli tuote ei ole kunnossa, ei kassakonekaan laula.

Niin. Mutta ei tämän nykyisenkään hallin seinät ole tällä tekemisellä vastaan tulleet.
 
Vilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikea arvailla. Mutta, käsittääkseni HIFK on merkittävä osakkas Gardenissa ja ollut muutenkin hankkeessa vahvasti kuskin paikalla. Luulisi, että vahvana motiivina projektissa on ollut myös urheilupuolen talouden kehittäminen. Vanhan hallin vuokra ei ole ollut mitenkään edullinen ja "oheistuotot" valuneet muihin taskuihin. Mutta, paska tuote=>heikko talous=>vieläkin paskempi tuote. Uutuudenviehätys hallin tiimoilta sulaa nopeasti, jos menestystä ei tule.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Suurin ihmetys on ollut, että kun pahin paikalliskumppani ja kilpailija markkinoilla siirtyi toiseen liigaan, luulisi kaiken olevan oikein katettu menestykselle, mutta mitään eteenpäinmenoa organisaatiossa ei tältä osin ole näkynyt. Lisäksi vielä Liiga-jumalat päättivät että jos jotenkin onnistuvat vielä seurassa säheltämään tämänkin, niin poistetaan pääkaupunkiseudulta viimeinenkin kilpaileva joukkue, niin eiköhän menestys ole tällöin taattu. Onhan se surkuhupaisaa, jos Jokerien paluun koittaessa (ennemmin tai myöhemmin) ei mestaruuksia ole yhtään enempää - mistään Euroopan huippuseurasta puhumattakaan.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ninpä - isoin markkina-alue jossa ei kilpailijoita, ylivoimaisesti isoin laji Suomessa, vähintään kohtuullinen juniorityö, valmiiksi suurin budjetti, ei kasvua rajoittavia palkkakattoja, kansainvälistymiselle ensimmäinen ura olemassa (CHL) jne.

Tulos: samaa sohlaamista, eikä kehitystä mihinkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös