HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

  • 369 013
  • 2 470

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Pidän Dykistä, tulee tällä kaudella parantamaan kunhan pääsee sisään Liigan rientoihin. Ennustelisin 30-40 pongon kautta.

Iikka vetelee varjojen mailla ja tavallaan pelaaminen on aika sipsuttelua. Turunen ja Paajanen hukkuvat massaan.

Mutta kerrankin meno näyttää hyvältä ja luottoa löytyy, syksyn matsit harvoin innostelee mutta nyt pari ekaa ollut hyvä meininki.

Iikka tulee vielä. Luulen, että noi back to back oli sille vähän liian raskaita, kun ei ole saanut treenata ehjänä. Se eilinen Pelicans -peli muistutti miksi tästä kaverista voi olla innoissaan.

Luulen silti, että jossain vaiheessa Kangasniemi ja Turunen pistetään eri ketjuihin. Voi olla jo ensi viikolla ketjut Turunen-Paajanen-Jääskä ja Kangasniemi-Lundell-Keränen.

Dykin kohdalla helposti unohtaa, että kaveri pelaa vasta tokaa sarjapeliään. Kaikki veskarit on uusia jne. Kunnon maalintekijäthän myös oppii tuntemaan sarjan veskat ja siten osaa ampua sitten keväällä oikeaan paikkaan. Mutta joo, eiköhän Dyk sen 35-45 pinnaa tee. Jos pysyy Saarisen vierellä niin siinä on kyllä vaikea olla tekemättä pisteitä.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

Mä mietin eilisen jälkeen sitä, että kuinka monta matsia Iikka ja Teemu tulee pelaamaan samassa kentässä. Toki jos tehoja tulee niin varmaan yhdessä pelaavat mutta ihan kuin olisivat liian samankaltaisia pelaajia ja sen vuoksi ketju aika näkymätön. Jääskä 1. laidassa voisi suoraviivaistaa peliä ja Iikka taas kolmosen laidassa tuoda lisää juonikkuutta. Toisaalta tuntuu että Iikalle pitäisi saada isokokoisia ja fyysisiä ketjukavereita tuomaa tilaa kentälle. Jos joku Wärnin kaltainen pelaaja tulisi vielä joukkueeseen niin itse laittaisin hänet Iikan kanssa samaa kenttään.

Toi Dykin pelaaminen on mukavaa katsottavaa. Pelaa hyvin alaspäinkin mutta koko ajan kärkkyy tilaisuutta hyökätä. Eilen 2 läpiajoa ja monesti yv hyökkäyksissä mukana. Pääasia että pääsee mestoille, jossain vaiheessa alkaa tulla tulosta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Iikka tulee vielä. Luulen, että noi back to back oli sille vähän liian raskaita, kun ei ole saanut treenata ehjänä. Se eilinen Pelicans -peli muistutti miksi tästä kaverista voi olla innoissaan.

Luulen silti, että jossain vaiheessa Kangasniemi ja Turunen pistetään eri ketjuihin. Voi olla jo ensi viikolla ketjut Turunen-Paajanen-Jääskä ja Kangasniemi-Lundell-Keränen.

Dykin kohdalla helposti unohtaa, että kaveri pelaa vasta tokaa sarjapeliään. Kaikki veskarit on uusia jne. Kunnon maalintekijäthän myös oppii tuntemaan sarjan veskat ja siten osaa ampua sitten keväällä oikeaan paikkaan. Mutta joo, eiköhän Dyk sen 35-45 pinnaa tee. Jos pysyy Saarisen vierellä niin siinä on kyllä vaikea olla tekemättä pisteitä.

Jees, ihan varmasti. Olisi voinut jo nyt saada lentävän lähdön kauteen ja tehdä pari pussitusta Lahdessa niistä hyvistä pyörityksistä, mutta ei vielä onnistumisia pisteiden muodossa. Ensiviikolla onnistunee jo sitten. Ketjua ei tiedä... onko siinä Turunen vieressä vaiko ei, mutta nyt on vaihtoehtoja siihen kivasti.
 
RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Kaksi matsia pelattu ja noiden perusteella en muuttaisi vielä yhtään mitään. Muutama huomio:

- Paajanen/Turunen kaksikolta vielä vähän hakemista mutta tulevat takuulla vielä ja kovaa. Onko Paajanen muuten ollut urallaan yleensä hyvä aloittaja, nyt mun silmään ollut heikko niissä...
- Pakistossa on "Quinceyn" mentävä aukko, meidän maalille on liian helppo ajella häärimään.
- Nelosen koostumusta joutuu ehkä miettimään piankin, ja Keränen/Tallberg/Nykopp/Åsten-nelikon sijoittelua ylipäänsä. Nypsi kyllä ollut hyvä aloituksissa, hyvä!
- Vielä ei merkkejä siitä että jengistä löytyisi se kuuluisa "kliininen viimeistelijä", joten jossain vaiheessa kautta saattaa joutua ostoksille...
- Engren ollut Engren hyvässä ja pahassa. Milloinkohan Tuohimaa pääsee tositoimiin?
- Saariseen vahva mancrush, todella työteliäs ja vaarallinen jokaisessa vaihdossa!!!
 
StevieY

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Entäpä jos joudutaankin koko kausi katselemaan niiden numeroiden taakse?

Miksi se ei olekaan nyt Pelicans joka joutuu katsomaan numeroiden taakse?

Onko arvosana edelleen 8, jos vaikka samalla pelillä ollaan kymmenen pelin jälkeen edelleen nollilla, vai laskeeko se millä mittarilla jos jatketaan numeroiden taakse katselemista?

Tässähän tässä on loppujenlopuksi kyse. Kyllä niiden esitysten takaa jotain virhettä ja huonoutta löytyy, jos kymmenen pelin jälkeen ollaan nollilla. Ja silloin sitä paskaa voi alkaa kaataa päälle huolella ja kunnolla. Perjantaina IFK:lla oli aika monta A+ maalipaikkaa ja vain Karhusen god mode esti maalinteon. Jos maalipaikkojen luominen jatkuu samalla tasolla, en usko että kymmenen pelin jälkeen pidetään kriisipalaveriä.

Edelleen mun mielestä on ihan sama miten siellä kentällä pörräät jos sieltä tappio niskassa tulet pois.

Tästä olen totaalisesti kanssasi eri mieltä. Vuosien kokemuksella ollaan kyllä nähty monta halutonta, munatonta, paskaa, kuritonta ja pelitavallisesti onnetonta IFK:n tappiota, jolloin on vituttanut huolella, että on aikaa käyttänyt tollaisen katseluun. Kyllä muakin perjantaina vitutti tappion jälkeen, mutta esitys ei ollut mitään noista edellämainituista. Tuollaisella pelillä tulee voittoja ihan varmasti.

Voihan tän nähdä niinkin, että Pelicans antoi IFK:n rauhassa pörrätä mehut veks, ja sitten päätti voittaa pelin. Sehän oli siis hiton hyvä taktiikka johon heidän budjetillaan riitti kuitenkin mainiosti eväät.

Pelicans pelasi todella hyvän "vieraspelin" .

Mutta lähdenpä nyt sitten minäkin katselemaan numeroiden taakse ja nautiskelemaan hyvästä tappiosta jossa ilmeisestikin oli väärin voitettu vastustajalta.

Tää nyt on jo aika lapsellinen kommentti. Kukaan täällä nauti omien tappiosta ja Pelsut ei missään nimessä voittanut ottelua mitenkään väärin. Näin vain todella paljon positiivistä IFK:n pelissä ja uskon tälläisen pelitavan ja joukkueen voittavan paljon otteluita tulevalla kaudella. Maraton, ei sprintti, niinkun joku tuolla aikaisemmin jo kirjoitteli.
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Aloitusprosentit vakituisilta aloittajilta eli Nykopp, Lundell, Sallinen ja Paajanen:

Koodi:
Nimi        Aloitukset    Voitto-%
Nykopp        21            71,4
Lundell       19            57,9
Sallinen      32            56,2
Paajanen      37            35,1

Paajasen voittoprosentti on kyllä surullisen huono. Toki 37 aloitusta ja vasta kaksi pelattua peliä on huono lähtö tilastoinnille, mutta kyllä jotain osviittaa antaa. Nykoppille pari papukaijamerkkiä hyvästä voittoprosentista.
 
StevieY

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Paajasen voittoprosentti on kyllä surullisen huono. Toki 37 aloitusta ja vasta kaksi pelattua peliä on huono lähtö tilastoinnille, mutta kyllä jotain osviittaa antaa. Nykoppille pari papukaijamerkkiä hyvästä voittoprosentista.

Miten nämä menivät per ottelu? Paajanen mutulla aloitti paljon Björnistä vastaan Lahdessa?
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Pike/Kalto pisti jossain vaiheessa Jääskää aloittamaan monta kertaa peräkkäin. Liekkö vastustajan sentterillä ollut tekemistä asian kanssa. Jäky hoiti ne 5 aloitustaan 60% huolellisuudella.
 
Mä odotan että Jääskä pääsisi enemmän aloittamaan. Aloituksia itse sanoo treenanneensa ja olisi mielenkiintoista nähdä mikä tilanne 50 ja 100 aloituksen jälkeen. Jääskä oli aloituksissa tosi keskittyneen näköinen ja lähti ihan eri tavalla vääntämään niitä kuin viime kaudella.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK

Liekö sillä Jääskän mainitsemalla keskivartalon vahvistumisella myös vaikutusta asiaan. Enemmän vääntöä.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Nythän en ole nähnyt kuin pari treenipeliä ja koosteet, joten sinänsä vahva näkemykseni on kuitenkin aiempaa huterammalla pohjalla. Kirjoittamista on silti vaikea hillitä.

Mietin kyllä sitä että odotetaanko me vaikka Salliselta ja Dykilta liikaa maaleja. Aika kovia veikkauksia on niistä annettu.
Sallisen ura ei kyllä puolla mitään ihmeempiä maalimääriä. Liigassa 240 peliä ja 33 maalia tähän mennessä. Ja samanlaista muuallakin. SHL 107 peliä ,18 maalia ja KHL 98 peliä 16 maalia.
Dykillä viime kausi hyvä mutta onko se hänen oikea tasonsa? Toivottavasti.

Minä en ainakaan odota Salliselta kuin jotain 10+25 jos pelaa tuossa nykyisessä koostumuksessa, ja jos siihen tulee Dykin tilalle esim. Nordgren/Jääskä tai Sallinen siirtyy Lunkan tieltä jonkun muun ketjun laitaan, niin hieman vähemmän (syöttö)pisteitä. Dykiltä voisi nykykentässä odottaa jotain 20+15 mutta sen verran ilmeisesti hukkaa mestoja, että voisiko 15+15 olla kuitenkin realistisempi.

Todella ongelmaista, kun sekä Iikka että Turunen haluaa pitää kiekkoa ja elää siitä. Tuossa pitäisi olla siis Turusen ja Paajasen kanssa se "Nenonen". Ja Lundell menee hukkaan Keräsen kanssa.

Pikkarainen voisi alkaa hieman miettimään varsinkin tuon Paajasen kentän kohtaloa. Iikka Lundelin laidalle voisi olla yksi vaihtoehto.

Mä mietin eilisen jälkeen sitä, että kuinka monta matsia Iikka ja Teemu tulee pelaamaan samassa kentässä. Toki jos tehoja tulee niin varmaan yhdessä pelaavat mutta ihan kuin olisivat liian samankaltaisia pelaajia ja sen vuoksi ketju aika näkymätön. Jääskä 1. laidassa voisi suoraviivaistaa peliä ja Iikka taas kolmosen laidassa tuoda lisää juonikkuutta. Toisaalta tuntuu että Iikalle pitäisi saada isokokoisia ja fyysisiä ketjukavereita tuomaa tilaa kentälle. Jos joku Wärnin kaltainen pelaaja tulisi vielä joukkueeseen niin itse laittaisin hänet Iikan kanssa samaa kenttään.

Nämähän ovat kaikki sanavalinnoista lähtien ("tuoda juonikkuutta", Nenosen mainitseminen) kuin omasta kynästäni. Hienoa nähdä, että niin moni on nyt viime viikon aikana yhtynyt näihin näkemyksiin. Tärkeintä lienee löytää "Nenonen" Paajasen ja Turusen oikealle laidalle, saadakseen tuosta duosta kaiken irti. Tähän ei aivan ehkä Jääskä sovi, mutta hän olisi yksi vaihtoehto. Muita potentiaalisia voisi olla jopa Tallberg, uusi hankinta ("Wärn"? Isokokoinen puhdas maalintekijä?) tai kaikkein sopivin lienee kuitenkin Dyk. Rikkomalla Sallisen ketjun ei välttämättä saisi niin paljon tuhoa aikaiseksi kuin miltä se näyttää, sillä eihän Dyk ole upottanut kuin murto-osan Saarisen tarjoamista paikoista.. Paljon on ilmeisesti kuitenkin päässyt maalipaikoille, mutta kuinka paljon hän on osallistunut itse pelinrakennukseen, tai kuinka helposti jokin toinen pelaaja pääsisi niille samoille paikoille koittamaan maalintekoa, on sitten eri asia.

Muut kaksi ongelmaa ovat löytää Lunkalle sitä juonikkuutta laidalle ja jos Sallisen ketju rikotaan, löytää toinen maalintekijä siihen oikeaan laitaan. Vaikka aluksi (treenikaudella) peräänkuulutin pelkkää Jääskä/Kangasniemi -vaihtoa:

Sa-Sa-Dy
Tu-Pa-Jääskä
Ta-Lu-Kangasniemi

..olen lähinnä Dykin tilanteiden hukkailun ja yhä enemmän viime kauden Turunen-Paajanen-Nenonen ketjun koosteita katsottuani tullut siihen tulokseen, että Dyk pitäisi sijoittaa TP-ketjuun. Ehkä Dyk maagisesti laittaisi isommalla prosentilla sisään TP:n kuin SS:n syöttöjä, kuka ties? Tässä on tosin se ongelma, että joko sijoittamalla Kangasniemi Dykin paikalle ykköseen jätetään kolmonen hieman harmaaksi, tai sitten täytyy antaa Jääskälle/Nordgrenille se kaikkein kriittisin maalintekijän lokero Saarisen ja Sallisen oikealla laidalla (tai sijoittaa siihen uusi hankinta). Nordgren, vaikka right onkin, on tainnut pelata paremmin vasemmalla laidalla, muutenkin ehkä kolmonen olisi hänelle paras ainakin ensi alkuun. Täten päästään suunnilleen tällaiseen:

Saarinen - Sallinen - Jääskä/Kangasniemi
Turunen - Paajanen - Dyk
Nordgren - Lundell - Kangasniemi/Jääskä
Tallberg - Keränen - Petrell

Riippuen vähän mahdollisista loukkaantumisista, voi myös isokokoinen maalintekijä tulla isompaan tarpeeseen kuin nelosen sentteri, sittenkin.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Nämähän ovat kaikki sanavalinnoista lähtien ("tuoda juonikkuutta", Nenosen mainitseminen) kuin omasta kynästäni. Hienoa nähdä, että niin moni on nyt viime viikon aikana yhtynyt näihin näkemyksiin. Tärkeintä lienee löytää "Nenonen" Paajasen ja Turusen oikealle laidalle, saadakseen tuosta duosta kaiken irti. Tähän ei aivan ehkä Jääskä sovi, mutta hän olisi yksi vaihtoehto. Muita potentiaalisia voisi olla jopa Tallberg, uusi hankinta ("Wärn"? Isokokoinen puhdas maalintekijä?) tai kaikkein sopivin lienee kuitenkin Dyk. Rikkomalla Sallisen ketjun ei välttämättä saisi niin paljon tuhoa aikaiseksi kuin miltä se näyttää, sillä eihän Dyk ole upottanut kuin murto-osan Saarisen tarjoamista paikoista.. Paljon on ilmeisesti kuitenkin päässyt maalipaikoille, mutta kuinka paljon hän on osallistunut itse pelinrakennukseen, tai kuinka helposti jokin toinen pelaaja pääsisi niille samoille paikoille koittamaan maalintekoa, on sitten eri asia.

Pahoittelut jos on samaa sanaa käytetty tai samalla tavalla asia ilmaistu. En ole huomannut että olisit noin kirjoittanut, mutta jos tarkoitat että sinua ei ole lainattu kun noin olen kirjoittanut, niin se ei kyllä ole ollut tarkoituskaan. Kun lätkää seuraa ja keskustelee, niin voi olla että joku muukin on joskus sanonut ja kirjoittanut noin. Varmaan täällä aika moni on samaa mieltä, kuka ensin sitten sen sanoikaan, että Jääskä tuo suoraviivaisuutta ja Kangasniemi juonikkuutta. Sellaisiahan he pelaajatyypiltään ovat. Jääskää funtsin 1. kentän laitaan vikan treenimatsin jälkeen, kun häntä siellä kokeiltiin Kangasniemen tilalla. Kangasniemi myös muistaakseni pelasi keväällä Lundellin kanssa.
 
Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Nelosketju on hienosti löytänyt ja ymmärtänyt oman roolinsa, pelisysteemi tukee porukkaa hyvin. Varsinkaan Lennusta ei tosiaan muista, että milloin olisi viimeksi ollut näin aikaisin oma itsensä. Nykopp on myös mielestäni tuollaisenaan vähintäänkin riittävä sentteri neloseen. Jos pysyy ehjänä....Nykoppista puhuttaessa kiva kuitenkin välillä muistaa, että ennen kuin tuo absurdit mittasuhteet saanut loukkaantumiskierre alkoi pyörimään, niin kyseessä oli ihan potentiaalisimpia puurtajia. Nyt on ainakin hyvä energia päällä.

JYP oli tänään huono, mutta kliiniseen viimeistelyyn ja sarjan tiukimpaan viisikkoon on tällä jengillä kaikki mahdollisuudet. Kolmannessa erässä annettiin vähän liikaa energiaa vieraille, mutta ei tuossa mitään pahempaa hätää ollut. Kangasniemellä kova draivi pistää sisään, toivottavasti kohta uppoaa.
 
WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Erikoistilanteet sujuu ihan eri malliin kuin aiemmin. Alivoimalla ei ole toistaiseksi kolissut omissa ollenkaan (ja on tehty av-maali) ja ylivoimalla on tullut mukavasti onnistumisia. Viime kaudella menetettiin paljon pisteitä, kun nuo osa-alueet sakkasivat.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
4-0 jälkeen tapahtui ulospuhallus selvästi, suurin kiima ja nälkä katosi mikä on kyllä ihan ymmärrettävää, mutta tuo johtoasemassa pelaaminen ei ole oikein vakuuttanut vielä. Tärkein kuitenkin, eli voitto sieltä saatiin ja kolme pistettä. Neljänteen maaliin asti oli todella raikasta ja hienoa pelaamista, hieno kausi tästä tulee.

Tallbergin pelaaminen on huonolla tasolla, seurasin tarkkaan miestä niin lähes jokainen kiekollinen ratkaisu oli huono. Jatkossa kun saadaan 4-3 ylivoimaa niin toivoisin valmennukselta pelisilmää eli ei heitetä neljää leftiä sinne samaan aikaan. Tuossa kätisyyksien merkitys korostuu entisestään ja nyt heitettiin kyllä yv hukkaan kiitettävästi kun oli paikka "tappaa" peli.

Engren oli kyllä hyvä, ei voinut kummallekaan maalille mitään. Jypin ensimmäisessä maalissa toilailtiin, mutta toinen oli kyllä hienosti rakennettu.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Joku isäntä sinne alivoimaan olis kiva saada. Laakso ei oikein riitä. Ei vaan ole sen tason mies. Välillä aika selviytymistä. No aikaa on hankkia se pakki.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Joku isäntä sinne alivoimaan olis kiva saada. Laakso ei oikein riitä. Ei vaan ole sen tason mies. Välillä aika selviytymistä. No aikaa on hankkia se pakki.

Hyvä muistaa, että Liigassa about isoimpia alivoimaminuutteja pelaava Varakas lähetettiin ulos heti alussa. Mutta joo, silti yksi pakki tuohon menisi.

Kova on luotto tähän jengiin. Sallinen on varmasti yksi koko sarjan parhaimpia hyökkääjiä tällä kaudella. Todella vahva luistelija, näyttäisi olevan kovassa kondiksessa, puolustussuuntaan sarjan eliittiä ja näköjään pystyy myös ratkomaan pelejä.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Kolmosketju ei tunnu vielä löytävän muotoaan, mutta muuten näyttää todella hyvältä ollakseen kauden kolmas peli. Pelaajat tuntuu tietävän jo tässä vaiheessa kautta mitä siellä pitää tehdä, kun viime kaudella se selvisi vasta Selinin lähdettyä.

Nelonen aivan mahtava. Jatkoi siitä mihin Kuopiossa jäi. Katsomossa kuuli innostuksen aina, kun Nypsi, Lennu ja Åsten tuli kehiin. Kundit ottivat yleisön omakseen.

Laakso, Tallberg ja Keränen mun silmään heikot lenkit ja erityisesti jälkimmäisiin olin pettynyt. Olisin odottanut Keräseltä ja Tallbergilta paljon yksinkertaisempaa peliä. Jos nelonen jatkaa tolla tasolla niin voi olla vaikea löytää Keräselle mestaa? Sillä kolmosen haluaisi ehkä nähdä muodossa Jääskä-Lundell-Nordgren. No kausi on vasta alussa ja ehkä noi veteraanit tuosta lämpenee.

Tulee kyllä upea kiekkovuosi.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Kalto on tehnyt hyvää duunia yv-pelaamisen kanssa. Se näyttää jo paljon paremmalta kuin viime kaudella.
Iikka on tosi hyvä tuomaan kiekon ylös ja rauhoittaan tilanteen. On kyllä eri näköistä kuin vime kaudella.
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
HIFKn maalit:

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Laakso, kun vielä saadaan rotaatioon Kankaanperän ja junnujen kanssa niin on kyllä todella kova nippu kasassa.

Muuten peli perattu palstaveljien ja -siskojen toimesta erittäin hyvin yläpuolella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös