HIFK:n peliesitykset kaudella 2009-10

  • 520 119
  • 1 969
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun pelaajia kaatuu sairastuvalle, kristallinkirkas pelisysteemi korvaa puutteita. Johtuuko Söden ja Lupan tasoisten miesten alisuorittaminen kuitenkin enemmän siitä, että heille ei ole valmennuksen puolesta annettu tarpeeksi selkeitä nuotteja?

Voit olla oikeassa, että IFK:lla ei ole riittävän selkeää pelisysteemiä, joka olisi kristallinkirkas kaikille pelaajille, mutta eikö meillä syksyllä vielä ollut sellainen? Kun ukkoa kaatui telakalle flunssaepidemian johdosta, IFK-laiva se vain porskutti ja jatkoi tasaista etenemistä, vaikka puolet kokoonpanosta oli nostettu A-junnuista ja Mestiksestä. Tuskin ne stuntit pelkän vaiston varassa painoivat, kun vastustajalla oli selkeä, tarkkaan määritelty pelisysteemi. Mistä siis johtuu, että syksyllä pelisysteemi toimi, mutta keskitalvella ei?

Hätäisempi ukko alkaisi epäillä pitkien kalsarien osuutta asiaan, sillä IFK:n taaperrushan alkoi samoihin aikoihin, kun pakkaskausi Stadissa. Onko niin, että Kojon pelisysteemi ei toimi, kun jätkät ei suostu vetämään tykkejä jalkaan, vaan ennemmin kärvistelevät pakkasissa?

No leikki sikseen, mutta jokin tuossa paletissa kieltämättä mättää, jos Luttisen tai Järvisen sanoin pari helppoa tappiota saa kuulan niin pahasti jumiin, että kuukauden jaksolla saadaan nippa nappa kymmenen pistettä noin 30:stä tarjolla olevasta. Miten ammattilaispelaajilla voi olla noin huono itseluottamus? Ja missä on se vanha Brewerin (?) opettama asenne, että tappiota vihataan eikä pelätä?
 

Raibe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jälkeen KHL:n
Voit olla oikeassa, että IFK:lla ei ole riittävän selkeää pelisysteemiä, joka olisi kristallinkirkas kaikille pelaajille, mutta eikö meillä syksyllä vielä ollut sellainen? Kun ukkoa kaatui telakalle flunssaepidemian johdosta, IFK-laiva se vain porskutti ja jatkoi tasaista etenemistä, vaikka puolet kokoonpanosta oli nostettu A-junnuista ja Mestiksestä. Tuskin ne stuntit pelkän vaiston varassa painoivat, kun vastustajalla oli selkeä, tarkkaan määritelty pelisysteemi. Mistä siis johtuu, että syksyllä pelisysteemi toimi, mutta keskitalvella ei? ...

Pakko heittää naapurista ajatusta ilmoille, meillä kun on näiden modernien syysteemien kanssa perseilty oikein urakalla.

Voisiko se vaan olla niin, että IFK oli muita reippaasti edellä systeemissään ja luistelussa syksyllä. Nyt talvella kuitenkin osa jengeistä on saanut oman juttunsa kuosiin ja kykenee aivan toisenlaisiin suorituksiin kuin syksyllä. Olin katsomassa tuon Jokerit-Ifk, kun kaadoitte meidät aivan suvereenisti Areenalla. Ihailin luisteluvoimaista joukkuettanne, joka käänsi peliä nopeasti ja oli tehokas ylivoimalla. Jälkiviisaana voi sanoa, että aika paljon ansiota oli myös Jokereiden surkealla omalla pelillä, ei pelkästään IFK:n hyvyydellä.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Hätäisempi ukko alkaisi epäillä pitkien kalsarien osuutta asiaan, sillä IFK:n taaperrushan alkoi samoihin aikoihin, kun pakkaskausi Stadissa. Onko niin, että Kojon pelisysteemi ei toimi, kun jätkät ei suostu vetämään tykkejä jalkaan, vaan ennemmin kärvistelevät pakkasissa?

Mamisten käyttämättömyydestä voi aiheutua mm. eturauhasongelmia. Näiden toteaminen vetää kovaltakin jätkältä mielen mustaksi. Ehkä koko jengi on persraiskattu lääkärin vastaanotolla tullityyliin ja nyt homma ei toimi.
 

Samart

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelisysteemeistä sen verran, että itsekin ennemmin katson aktiivista 2-1-2 systeemiä, kuin 1-2-2 ohjauspeliä, mutta en usko asian olevan ihan niin yksinkertainen, että 2-1-2:lla IFK pelaa voittavaa kiekkoa ja toisella ns. ollaan lähtökohtaisesti vetelät byysassa. Kysymys on, aivan oikein Raibe ja Jhag, peli suhteessa vastustajaan ja ennen kaikkea se, MITEN yo. systeemejä pelataan. Karvataanko itsemme ulos tai vetäytyykö koko joukkue ns. veskarin syliin, annetaanko siniviiva sovinnolla, niin kuin on silloin tällöin nähty. Kyllä 1-2-2 voi ja pitääkin olla agressiivinen, kysymys on ajoituksesta. Se, miten passiivinen koko kentän karvaus vaikuttaa pelihuumoriin, onkin jo toinen asia. Menestyvän, (lue, kannusta taistelevan) joukkueen on kyettävä pelaamaan menestyksellisesti kumpaakin pelitapaa ottelun sisällä ilman, että etäisyydet kusee totaalisesti.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Olennaistahan valmentajassa edelleen on se, että on yhdentekevää onko hän kiva kaveri vai vainoharhainen meuhaaja. Pääasia, että hän saa messagensa menemään perille tarvittaessa vaikka kirjekyyhkyä käyttämällä. Voin vakuuttaa, että Kojo Helsinkiin siirrettynä ei ole kiistaton auktoriteetti pukukopissa ja väitän, että näin olisi myös Jokereissa. On hyödytöntä spekuloida, kuinka kaveri oli Kärpissä niin ja niin vaativa, kun omat silmät kertovat, että jos mahdollisesta "no pojat" -asenteesta joskus irrottautuva meuhkaaja pääseekin irti, mitään ei välity pelaajille. Tai suurelle osalle pelaajista. Kyllä stadissakin saa pelaajat ojennukseen, kun on tarpeeksi karismaa ja sanomaa. Katsokaa mitä tapahtui narrilassa kun Ara vaihtui Jortsuun. Ja muistelkaa kuinka fanaattisesti meidän ikävät edaripellet tekivät tasan tarkkaan juuri sitä, mitä Shedden käskytti.

Veli Lapasen sanoissa on järkeä. Asiaa on vain vaikea uskoa omalla kohdalla, mutta lähes ainahan se on mennyt niin, että HIFK tekee sitä mitä Jokerit nyt: painaa kieli vyön alla kohti playoffviivaa. Meillä on monesti todettu, kun sinne on sitten päästy, että ne evääthän tulikin jo syötyä kirivaiheessa. Tämä on ihan tilastollista dataa. Mitä ylempänä olet runkosarjassa, sitä ylemmäksi sijoitut myös playoffien jälkeen. Ja viime tammi-helmikuussa Jyp oli liigan huonoin pisteiden metsästäjä, HIFK paras. Lopputulos: Jyp kultaa, HIFK sääläreistä ulos. HIFK-fanihan ei lähtökohtaisesti ole koskaan tyytyväinen. Jos pelataan hyvä alkukausi ja kone yskii ennen pleijareita, on kunnonajoitus pielessä. Jos ryvetään alkukaudesta ja pelataan kuten viime keväänä ja Baxterin ekalla kaudella huippukevät, todetaan että pleijareissa oltiin väsyneitä ja olisi pitänyt olla kunnossa jo alkukaudesta. Jos johdettaisiin Jypin viime ja Lukon tämän kauden tyyliin runkosarjaa koko ajan, oltaisiin pleijareiden alkaessa aivan varmoja, että tämä leikki päättyi tähän, nyt mennään taatusti takki auki kunnon CC-henkeen ensimmäiseltä kierrokselta ulos. Ja jos voitetaan mestaruus, pelityyli on ollut väärä. Vain Nordiksella.

Tämä ei muuta mielipidettäni Kojosta sen suhteen, että pidän hänen pelinjohdollisia kykyjään ja joukkueen näpeissä pitoa rajallisena: HIFK ei tarvitse kuin sen, että yksi mies, nimeltään Noronen, pitää nuo päästetyt lukemat max kahdessa. Kun tulee vielä pari - kolme voittoa peräkkäin ihan noin yksinkertaisella resoneeraamisella, peli rupeaa aukeamaan. Lisäksi HIFK ei ole ainoa synkkiä aikoja viettävä jengi. Katsokaa Bluesia ja Ilvestä. Ja Bluesin Matikaisen olisin silti yhä valmis palkkaamaan meille, luulen että hänen ja Bluesin välinen kipinä on nyt loppu, mutta ei mies huonontunut silti ole. Ja jos Kojo menisi takaisin Kärppiin, hän voisi palata mestaruuksien tielle, vaikka joukkue ei olisi sen tasokkaampi kuin vaikkapa HIFK. Kojo on kuitenkin kotimaaperällään siellä. Hänestä ei saa leivottua kosmopoliittia mitenkään. Olisi pirun vaikea kuvitella hänet koutsaamaan edes Ruotsiin.

Kunnes toisin todistetaan, uskon pitkän aikavälin tilastoihin ja mielestäni joukkueet pelaavat sen verran ristiin, että Norosen normipelillä HIFK pystyy sijoittumaan neljän joukkoon. Mutta jos mv-peli sakkaa, HIFK:ta ei pelasta mikään. Tämähän on yhteistä kaikille joukkueille, mutta jostain syystä kaudesta toiseen todennäköisintä nimenomaan HIFK:lle. Ja eihän HIFK mene tänään tekemään juuri sitä korjausta tilastoihin, joka aina tapahtuu? Mikään puu ei kasva taivaaseen asti, jokaisen joukkueen tappio- tai voittoputki katkeaa joskus. Ilveksen tappioputki on nyt niin pitkä, että joukkue pomminvarmasti voittaa jonkun ottelunsa kolmen matsin sisään - näin se on aina mennyt SM-liigassa. Siinä mielessä Ipa ja maaginen Housu ovat hyvä mittari. No, juoppokoheltaja edari-Pesonen tekee kypärän ja Housu pitää nollan. Vain Nordiksella voi tuokin tapahtua.
 

-3112-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU, HSV
Hienoa HIFK. Kiitokset koko joukkueelle upeasta pelistä, vaikka radion perusteella kommentoinkin.

Hirso ja Haataja saisi hieman terästäytyä. Peli jossa molempien tulisi mättää 3-4 pistettä toi molemmille puhtaat kiikarit. Onneksi sentään taikuri teki jotain 150 000 euron liksansa eteen.
 

Shandy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Iltalehden mukaan Hirso pistettiin vilttiin 3. erässä jäähynsä jälkeen...
Jalonen alkaa pikku hiljaa huomata, ettei ykkösen peli oikein toimi?
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jaahas, Jalonen hyllytti sitten kolmannessa erässä Hirschovitsin, näin väittää iltalehti. Missäköhän meidän kapteeni mahtaa lauantaina skulata? Ei toimi ykkösessä sitten mikään, Wirtanen siihen vaan!
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Jaahas, Jalonen hyllytti sitten kolmannessa erässä Hirschovitsin, näin väittää iltalehti. Missäköhän meidän kapteeni mahtaa lauantaina skulata? Ei toimi ykkösessä sitten mikään, Wirtanen siihen vaan!

Loistavaa jos teki tämän tempun, oli kyllä niin sysipaska tämä meidän kapteeni ja samaan kastiin meni myös varakapu Söde.

Kaikin puolin hyvä ottelu muulta joukkueelta ja Nortti oli itse varmuus tai pikemminkin muuri!
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Piti juuri tulla kysymään, että oliko Hirso todella niin paksa, kuin 0+0 ja 2 min tilastoissa antavat ymmärtää. Kruununa vielä Hirson jäähyn aikana Ilves rikkoi Norosen nollan. Eikä sillä väliä jos HIFK:n ykköskenttä ei tällaisessa pelissä pinnoja tekisikään jos niitä sitten tulisi esimerkiksi Raumalla seuravassa pelissä tai muussa kovemmassa pelissä, mutta kun ei tunnu tapahtuvan niin mitään eikä missään.

No pääasia että muut ketjut onnistuivat ja peli voitettiin sellaisilla lukemilla, kuin kotipelissä nämä jumbopelit pitää hoitaakin... No olisihan sitä voinut vikassa erässä vielä 4 heittää.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kyllä, olin pelissä ja vaisusti jäällä pari erää pyörinyt Hirso hyllytettiin 3. erän alkupuolella kokonaan pelistä. Robert Nyholm (1+1) joutui sijaiskärsijäksi, kun KJ rakensi ykköseksi ketjun Petrell-Granlund-Haataja, kun Hirso hyllytettiin. Kakkosketju oli sen jälkeen Ahtola-Ramstedt-Luttinen ja kolmosketju Wirtanen-Töykkälä-Järvinen. Liivik ja Nyholm joutuivat 3. erässä vilttiin Hirson kanssa. Nyholmille penkkikomennus oli kohtuuton, kun hän pelasi parasta hyökkäyspeliään pari erää HIFK:ssa. Taisi muodostua uudet ketjut aika äkkiä 3.erän alussa. Hauska tilastovirhe, kun Nyholm sai 2 tehopistettä pelissä, mutta sm-liigan sivuilla Nyholm on +1 ja Ilves teki ainoan maalinsa ylivoimalla.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
...jos niitä sitten tulisi esimerkiksi Raumalla ...

Tämänpäiväistä en nähnyt, mutta olisi Nokalta oikea veto jättää Hirso skrinnailemaan Stadiin yksin. Olisi selkeä viesti joukkueelle ja Narsolle. Ei me Raummal kaaduta yhteen Hirsoon, pikemminkin voidaan saada vaikka Wirtasen avulla ykkönen toimimaan ja vähän yritystä niihin, joita peli ei nyt viimeaikoina ole kiinnostanut.

Toinen järkevä teko olisi jättää DC pois muonavahvuudesta, ainakin nyt alkuun Rauman reissulta. Teksi ihan hyvää Ahosen ja Melartin itsetunnolle, kun joukkueen johto osoittaa arvostusta ja antaa mahdollisuuden.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Teksi ihan hyvää Ahosen ja Melartin itsetunnolle, kun joukkueen johto osoittaa arvostusta ja antaa mahdollisuuden.

Sanoit asian hienosti! Ahonen ja Melart pelaavat HIFK:ssa ensi kaudellakin, DC ei. Ja kun molemmat ovat tälläkin kaudella olleet parempia kuin DC pelaamissaan otteluissa, niin eikö tämä ole sekä short että long run win-win-tilanne?
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Toinen järkevä teko olisi jättää DC pois muonavahvuudesta, ainakin nyt alkuun Rauman reissulta. Teksi ihan hyvää Ahosen ja Melartin itsetunnolle, kun joukkueen johto osoittaa arvostusta ja antaa mahdollisuuden.
Hirsosta samaa mieltä, mutta kyllä Söderholm on tällä hetkellä heikompi lenkki kuin Clarke. Ei Clarke tänäänkään ikävä kyllä täyttänyt niitä ulkomaalaisvahvistuksen saappaita, mutta jotenkin työskentely oli paljon varmempaa kun vieressä ei ollut Haverinen, jolta voi odottaa ihan mitä vaan idioottimaisuuksia.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Nyholmille penkkikomennus oli kohtuuton, kun hän pelasi parasta hyökkäyspeliään pari erää HIFK:ssa. Taisi muodostua uudet ketjut aika äkkiä 3.erän alussa. Hauska tilastovirhe, kun Nyholm sai 2 tehopistettä pelissä, mutta sm-liigan sivuilla Nyholm on +1 ja Ilves teki ainoan maalinsa ylivoimalla.

Mielestenä Nyholm loukkaantui vikassa erässä taklaustilanteessa ja ontui vaihtoon niin, ettei pystynyt laittamaan painoa toiselle jalalle ollenkaan (polvi paskaksi?). Miksi Södeä ei pistetty vilttiin, täysi turhake viivamiehenä yyveellä ja muutenkin joukkueen huonoin pelaaja. DC pelasi hyvä ottelun, ei tehnyt virheitä ja Melartin parina peli toimi ihan hyvin.

Rauman dösästä voidaan jättää pois Söde ja Hirso, koska niistä on vain haittaa joukkueelle tällä hetkellä.
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Hyvä voitto tänään ja erittäin hienoa oli huomata Nortin onnistuminen. Nyt annetaan vaan peliaikaa hänelle, eikä ruveta säätämään tällä osastolla. Hyökkäyksessä Hirson pudottaminen viltin puolelle oli kyllä KJ:lta signaali varmasti muutamalla muullekin säätäjälle. Liksataulukossa myös kovimmasta päästä. Melart on pelannut kyllä tosi hyvin nämä pari peliä mitä on rosterissa ollut mukana. Jatkan edelleen, että nyt Wirtaselle vastuuta lisää ja katotaan miten Hirso tuosta koomasta heräilee istumisten kautta. Vielä kun toi Söde ja Clarke saataisiin pois tuolta kuutamolta, jossa tällä hetkellä menevät niin ei olisi hätäpäivää. Voi olla turha toivo, mutta uskotaan. Vielä reilu viikko ja jos vaikka sinne rosteriin se yksi vahvistus vielä tippuisi. Jatketaan kohti Raumaa
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Radio 957:n selostajan mukaan Nyholm loukkaantui ja poistui pukukoppiin, joten tuskin on ollut penkitys kyseessä.

Kertokaas joku paikalla ollut tarkempaa analyysiä Norosesta. Joko ne kiekot tarttuu siihen malliin kun pitääkin? Ainakin tilastojen valossa erittäin hyvä peli Nortilta.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Erikoinen peli tänään jäähallissa ja mielestäni lopputulos puoltaa enemmän Ilveksen huonoutta ja haluttomuutta kuin HIFK:n hyvyyttä. On aivan turha vetää johtopäätöksiä tämän pelin perusteella muista kuin pelaajista.

Illan epäonnistujat:

*** Kim Hirschovits, aivan luokaton esitys läpi koko pelin. Ei yhtään hyvää ratkaisua ja se vitun kiekon mielinmääräinen hautominen ja omiminen ärsyttää. Pitää parantaa paljon, jotta mahtuu edes kokoonpanoon tulevissa matseissa, aivan jäätävää...
** J-P Haataja, illan toinen epäonnistuja. Ei tämmöistä Haatajaa ostettu, tämä on aivan väärä kaveri. Vittu eihän se osaa edes vetää maalia kohti ja syöttöpeli on aivan C-junioreitten tasoa. Ei riitä lähtökohtaisesti joukkueen ykköspyssyltä pelkkä tsemppaaminen ja kova luistelu. Pelillisen panoksen on oltava kova, tällä hetkellä se on yhtä tyhjän kanssa.
* Toni Söderholm, mitä vittua sulle on Toni tapahtunut? Aivan jäätävän paskaa sijoittautumista ja poukkoilua.

Illan onnistujat:

*** Mika Noronen, oli aivan loistava tänään. Todellinen huippuottelu, jossa jätti erittäin varman kuvan. Harmi vaan, että muu joukkue kapteenin johdatuksella meni pilaamaan Nortin nollapelin, kivaa joukkuepelaamista.
** Arttu Luttinen, tämmöistä Arttua olen koko kauden toivonut näkeväni. Toivottavasti jatkaa samaa rataa, huippupeli!
* Teemu Ramstedt, Ramu vei peliä todella mallikkaasti eteenpäin ja olikin järjestelemässä useita syöttörumbia. Hyvännäköistä kiekkoa kerta kaikkiaan!
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Rauman dösästä voidaan jättää pois Söde ja Hirso, koska niistä on vain haittaa joukkueelle tällä hetkellä.
I totally agree! Kunhan sinne otetaan sitten Ahonen Söden tilalle eikä Haverista!
Tai no voi sen Haven sinne ottaa huomisiin treeneihin tötsäksi Saken kanssa.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rauman dösästä voidaan jättää pois Söde ja Hirso, koska niistä on vain haittaa joukkueelle tällä hetkellä.

Kammottava skenaario, mutta jotain on tehtävä. Toivottavasti Jalosen kantti kestää ja ne, jotka haluavat voittaa ja pelaavat joukkueelle, ansaitsevat peliaikansa.

Vielä on kymmenen päivää aikaa toimiakin, jos toimia tarvitaan. Muut joukkueet (tämä on mutua eilisestä Oulun reissusta) aikovat toimia.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Radio 957:n selostajan mukaan Nyholm loukkaantui ja poistui pukukoppiin, joten tuskin on ollut penkitys kyseessä.

Kertokaas joku paikalla ollut tarkempaa analyysiä Norosesta. Joko ne kiekot tarttuu siihen malliin kun pitääkin? Ainakin tilastojen valossa erittäin hyvä peli Nortilta.

Niin kuin aikaisemmin sanoin, polvi taisi vääntyä taklaus tilanteessa ja sen jälkeen ei pystynyt laittamaan painoa jalalle. Muuten Bobbyltä hyvä peli!

Noronen oli tänään varma, teki tokassa erässä pari huikeaa gamesaver patjatorjuntaa, oli maalilla todella rauhallinen ja ei turhaa hötkyillyt. Vikassa erässä alkoi sitten olla vaikeampaa, kun oman joukkueen pelaaminen löyseni ikävästi omassa päässä. Välillä oli hiukan kiekot hukassa, mutta nyt oli matkassa myös hyvällä veskarilla olevaa tuuriakin. 39 torjuntaa sarjajumboa vastaan on kyllä omalle veskarille aivan liikaa, mutta tänään ei ollut mitään pelkoa, että vedot olisivat saattaneet mennä sisään mistä vaan...Hyvä peli Nortilta ja fanikatsomokin muisti häntä tokassa erässä.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Luttisen nivuset tulivat kertaheitolla kuntoon, Hirso laitettin ansaitusti vilttiin ja Noroselta loistopeli - siinä illan pelin olennaisimmat asiat HIFK:n osalta. Myös Söde oli tutun paska, vaikka sattuikin olemaan kentällä useamman maalin aikana ja sai tilastoaan paremmaksi.
Haataja kärsii varmasti captain-flegun hautomosta. Hirson voisi lähettää vielä ennen siirtorajaa sinne Saksanmaalle missä kaveritkin jo ovat ja värvätä Genoway tilalle.
 
Vakuuttava 6-1 voitto ei niin vakuuttavalla esityksellä. Mikäli vastassa olisi ollut kuuma joukkue kuumalla maalivahdilla, olisi tulos voínut olla luokkaa 3-4. Ilves sai tänään kaksi läpiajoa (joissa molemmissa pelaajaa rikottiin, kummastakaan ei kuitenkaan tuomittu rangaistuslaukausta), pari kertaa pelattiin maalin kulmalle täysin vapaaseen maaliin (toisessa Nortti toi patjansa loistavasti laukauksen tielle ja toisessa Ilvespelaaja jäätyi täydellisesti eikä saanut edes haltuun/lauottua. Muutenkin Nortti otti tänään varsinkin ennen ottelun ratkeamista tärkeitä koppeja. Laitetaan kommentteja:

- On se kumma, kuinka paljon esille voi nousta ketju, jonka keski-ikä on vain piirun päälle 20. Aivan käsittämättömän hienoa yhteispeliä, kolme nuorta pelaajaa, joista kenenkään ei pitänyt olla tällä kaudella joukkueen johtava pelaaja, nyt kuitenkin juuri tämä kolmikko on se, joka pitää HIFK:n päätä pinnalla. Ei varmaankaan tarvitse edes mainita, mistä ketjusta on kyse.

- Koska Clarkea ollaan täällä aina haukkumassa, niin laitetaanpas nyt sitten heti positiiviset sanat: Tänään otin erityistarkkailuun Clarken pelaamisen ja yllätyin positiivisesti, joskin tänään oli muutoinkin hyvä peli DC:ltä. Puolustuspäässä nyt Clarkelta ei mitään lennumaisia taklauksia nähdä, mutta on siellä enemmänkin hukassa olevia kavereita. Tänään tehotilasto kaksi tikkiä plussan puolella ja riisti komeasti Ipalaiselta, joka Melartin (?) kiekonmenetyksen jälkeen oli karkaamassa omille teilleen. Clarke on kyllä tahtoessaan todella nopea suoraluistelussa, ikävä kyllä käyttää nopeuttaan liian harvoin. Ei mikään huippuesitys, mutta tämän päivän kaltaisilla esityksillä hänestä on jopa hyötyä kentällä.

- Söden toiminta näyttää siltä, että jostain syystä on kauhea paine kokoajan, yrittää liikaa ja yli omien rajojensa. Osaa edelleen ajoittain antaa loistavan avaussyötön, mutta siihen se jääkin, sijoittuu aivan päin helvettiä, hyökkäysalueella ratkaisut todella jäisiä. Jostain syystä tuntuu, että Rautio on väärä mies Jalosen pariksi, kun puolustajien sijoittuminen/henkilökohtaiset ratkaisut kautta linjan vähintäänkin kyseenalaisia ja omaan silmään vaikuttaakin siltä, että puolustajien opastaminen on heikolla tolalla.

- Haatajassa on jotain samaa, kuin Pärssisessä aikoinaan (muutakin kuin pelinumero), riistää, raastaa ja taistelee, mutta jos ei tule tehoja, niin peli on ankean puurtamisen näköistä. Pärssisen ensimmäiset kaudet olivat täysosumia, mutta viimeinen kausi meillä olikin sitten juuri samaa, kuin Haden otteet tällä kaudella; ei tarpeeksi tehoja ykkösketjun pelaajalle, vaikka yritystä riitti. Tänään tuon taistelemisen kanssakin oli kyllä vähän siinä ja siinä.

- Kuten jo alussa mainitsin, Nortti oli tänään loistava ja olisi ansainnut kyllä tähtiä, jos maalivahdit olisivat olleet toisinpäin, olisi tästä ottelusta tullut huomattavasti vähemmän pisteitä. Nortti ansaitsi kannustuksensa kävipä herra kiittämässä pelikatkolla fanikatsomoakin.

Ei siinä, tärkeät kolme pistettä, mutta eipä tuostakaan esityksestä voi vielä mestaruusviirejä viritellä.
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Jaahas, Jalonen hyllytti sitten kolmannessa erässä Hirschovitsin, näin väittää iltalehti. Missäköhän meidän kapteeni mahtaa lauantaina skulata? Ei toimi ykkösessä sitten mikään, Wirtanen siihen vaan!

Juu, KJ sanoi pelin jälkeen ihan suoraan, että "Bobbylle kävi pieni haveri, ja Hirso sai katsella, kuinka muut pelaa".

Penkityksen lisäksi hienoa on se, että sanotaan asiat niin kuin ne on.
 

Jiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Stadi HC, Jatkoaika HC, Slavia Praha
Tänään tehotilasto kaksi tikkiä plussan puolella ja riisti komeasti Ipalaiselta, joka Melartin (?) kiekonmenetyksen jälkeen oli karkaamassa omille teilleen. Clarke on kyllä tahtoessaan todella nopea suoraluistelussa, ikävä kyllä käyttää nopeuttaan liian harvoin. Ei mikään huippuesitys, mutta tämän päivän kaltaisilla esityksillä hänestä on jopa hyötyä kentällä.
Kieltämättä melko tasapainoinen ja urheilullinen esitys DC:ltä tänään. Oikein toivoin että saisi ylivoimalla sen kunnon poikittaissyötön josta pääsee läjäyttämään oikein kunnolla. Puolustussuuntaan huomasin juurikin tuon saman kiekonriiston. Hienosti ajoi äijään kiinni, olkapää olkapäätä vasten ja kiekko pois - Puolittaisessa läpiajossa olevalta kaverilta. Juuri näin.

Söderholm teki vastaavanlaisessa tilanteessa vähän erilaisen ratkaisun. Ryssi ensin viivapelaajana ylivoimalla kiekon viivan yli, odotti että vastustaja luistelee alivoimalla hänen ohitseen kiekon perään ja vasta sitten pinkaisee perään koukkimaan. Eiköhän siitä olisi kyllä jäähy tullut estämisestäkin, kun olisi saman tien kaverin pysäyttänyt. Nyt kuitenkin päästi vastustajan jopa maalipaikkaan asti.

Ottelun kaksi ensimmäistä maalia menivät täysin oikealle miehelle. Arttu on jo pitkään ollut "bubbling under" ja valmiina breikkaamaan (takaisin) parrasvaloihin. Nyt on "pää auki"!

Hirschovitsin penkitys oli täysin oikea ratkaisu. Toivottavasti mies tajuaa itsekin mistä on kysymys ja ottaa opikseen, eikä vaan vahingossakaan ryhdy sotajalalle Jalosen kanssa. Sillä niin fanit, kuin muutkin pelaajat(?) ovat asiasta samaa mieltä. Kimi on aivan loistava pelaaja. Liigan ykkössenttereitä. Tätä ei varmaan kiistä kukaan. Mutta se pitää vaan kaivaa sieltä esiin. Tässä on 70/30 vastuu Kimillä ja Jalosella (pelityyli, ketjut jne.).

Eipä tuo Granlund ykkösen keskellä kyllä varmaan pahaa tekisi... Wirtanen sitten Ramun ja Jerryn kanssa... Mjoo-o... :-)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös