Mainos

HIFK kaudella 2024–2025

  • 714 006
  • 4 568

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No mielestäni IFK:n tasoisen joukkueen ei kuitenkaan pitäisi lähteä koskaan kauteen sillä periaatteella, että pidetään nyt jokin "välivuosi" ja otetaan tyyliin katseet sinne "ensi kauteen", sillä näin ison seuran kuuluisi kuitenkin pelata joka kausi vähintään siitä suorasta pudotuspelipaikasta ja myös mitaleista.

Tollainen periaate sopisi paremmin tulevalla kaudella johonkin HPK:lle tai SaiPalle.

Olen täysin samaa mieltä, mutta selvää on että välikausi on tulossa. Luultavasti kaksi välikautta. Se päätös on jo tehty siinä vaiheessa kun Peltosta ei erotettu kauden jälkeen samalla kuin tj ja utj. Myös Pesosen palkkaus ja pelaajahankinnat ensi kaudelle osoittavat, ettei tässä nyt ihan täysillä vedetä. Viime kausi oli all in kausi ja se meni täysin reisille, niin kuin Penan all in kausi 2004-05 aikoinaan. Silloinkin vedettiin henkeä muutaman vuoden kunnes 2008 alkoi uuden rakentaminen.

Virallisesti saamme taatusti kuulla tutut fraasit mestaruudesta aina taistelevasta IFK:sta, mutta kyllä siellä officen puolella seuraavaksi aletaan laittamaan taloutta kuntoon. Muutama vuosi tässä menee ja sitten voidaan taas olla mestaruustaisteluissa mukana. Tosin se vaatii ammattitaitoista väkeä kaikilla avainpaikoilla.
 
Viimeksi muokattu:

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan

Niin, mutta nyt vaan on niin, että meillä on peräti kaksi välivuotta edessä, ellei jotain todella outoa tapahdu.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen täysin samaa mieltä, mutta selvää on että välikausi on tulossa. Luultavasti kaksi välikautta. Se päätös on jo tehty siinä vaiheessa kun Peltosta ei erotettu kauden jälkeen samalla kuin tj ja utj. Myös Pesosen palkkaus ja pelaajahankinnat ensi kaudelle osoittavat, ettei tässä nyt ihan täysillä vedetä. Viime kausi oli all in kausi ja se meni täysin reisille, niin kuin Penan all in kausi 2004-05 aikoinaan. Silloinkin vedettiin henkeä muutaman vuoden kunnes 2008 alkoi uuden rakentaminen.

Virallisesti saamme taatusti kuulla tutut fraasit mestaruudesta aina taistelevasta IFK:sta, mutta kyllä siellä officen puolella seuraavaksi aletaan laittamaan taloutta kuntoon. Muutama vuosi tässä menee ja sitten voidaan taas olla mestaruustaisteluissa mukana. Tosin se vaatii ammattitaitoista väkeä kaikilla avainpaikoilla.

No tämä on kyllä vaan niin valitettavan totta joka sana, sillä käytännössä se päätös niistä välikausista tehtiin siinä vaiheessa, kun päätettiin tehdä se jatkosopimus Peltosen kanssa, vaikka seurajohtomme ei valitettavasti asiaa näe tältä kannalta. Siihen nyt vielä kaupan päälle nämä pelaajahankinnat, kuten Jasu, Hartikainen, Manninen ym., niin aika turha tässä on edes haaveilla siitä, että mistään mestaruudesta tämä jengi tulisi ensi kaudella pelaamaan.

Kyllähän tosiaan taas seurajohto tulee varmasti tänä syksynäkin toistamaan ne samat fraasit siitä, että kuinka siitä mestaruudesta tullaan pelaamaan, mutta käytännössä nyt tämän tason suurseura joutuu tätä samaa litaniaa aina toistelemaan, vaikka siinä ei olisikaan mitään totuuden perää.
 
PeeÄm

Jäsen
Suosikkijoukkue
EVU, HIFK
Toisaalta Hifkin viiden viimekauden sijoitukset ovat olleet:
7.
4.
6.
3.
6.
Keskimäärin lopullinen sijoitus on siis ollut 5,2.
Jos seuraavat kaksi Peltosen vuotta pystytään pelaamaan noin sijalle 6. niin mennään ihan omalla tasollamme. Käytännössä se siis tarkoittaa yhden (1) pudotuspelisarjan voittoa per kausi. Jos siis päästään suoraan pleijareihin ilman säälejä…
 
Edit: Nehän perkeleethän muutti sarjajärjestelmän :)
Eli nyt voi joutua voittamaan kaksikin pudotuspelisarjaa ollakseen top 6 lopulllisessa sijoituksessa.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Tämän kuuntelu vielä kesken, mutta kelasin kohtaan ”Avoimet työpaikat”. Sieltä tulikin vahvistus pelolle, että täydellisellä keräilyerällä lähdetään ensi kauteen. Nollanäyttöjen Hartikaiset ja Mäkiahot ovat kokoonpanossa ilman kilpailua. Silkkaa nerokkuutta tässä yhtälössä oli ”päästää” oikeasti lupaavat Lundell ja Salin maakuntiin. Tätä himmailua ei sitten voitu kommunikoida maksaville katsojille ennen kausikorttimyyntiä. On tämä käsittämätön seura.
 
Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK

Myös kesken, mutta ensi kauden tavoitteissa uudella urheilutoimenjohtajalla lentelevät hienosti sanat ”pitkäjänteisyys”, ”kärsivällisyys”, ”luottamus” ja ”rauha”.

Mistään mestaruudesta pelaamisesta ei puhu urheilutoimenjohtaja tai edes päävalmentajakaan, jopa välttelevät aihetta. Välikausi, kyykyssä on Helsingin IFK.

Edit. Tulikin heti perään suora kysymys aiheesta. Eipä paljon mielikuvaa parantanut.
 
Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Tämän kuuntelu vielä kesken, mutta kelasin kohtaan ”Avoimet työpaikat”. Sieltä tulikin vahvistus pelolle, että täydellisellä keräilyerällä lähdetään ensi kauteen. Nollanäyttöjen Hartikaiset ja Mäkiahot ovat kokoonpanossa ilman kilpailua. Silkkaa nerokkuutta tässä yhtälössä oli ”päästää” oikeasti lupaavat Lundell ja Salin maakuntiin. Tätä himmailua ei sitten voitu kommunikoida maksaville katsojille ennen kausikorttimyyntiä. On tämä käsittämätön seura.
Eli tuon mukaan on tilossa vielä yksi pakki ja yksi hyökkää ja uskotaan vahvasti "sisäiseen kasvuun". Eihän siinä, välikausi tulossa. Lehterälle varmaan kiva "yllätys", ettei mahdollisesti uran viimeisellä kaudella ole mestaruustason jengi kasassa.

E: lisätty sana "mahdollisesti".
 
Viimeksi muokattu:

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaikista käsittämättömintä on se, että tuolla maalivahtikaksikolla lähdetään kauteen. Välikausien välikausi tulossa.
Maalivahtikaksikkoa suuremmat ongelmat nykyjengissä ovat:
1. Valmennus
2. Hyökkäys
3. Puolustus

Jos osa-alueet 1-3 saataisiin ensin kuntoon, niin sitten voisi miettiä, riittääkö Taponen-Vinni -kaksikko (Elias back-uppina). En olisi siitä kovin huolissani silti.

Onneksi jengissä on sentään nuoria lupauksia, joilla on nyt mahdollisuus näyttää kykynsä. Ai niin, nehän päästettiin maakuntiin, jotta saatiin tilaa parille kehäraakille ja Mestis-jyrälle.
 
C2 huutelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Se on hyvä, että Pesonen on kalastelemassa. Samaan aikaan Kärpät kiinnittää Patrik Virran DEL-liigasta.

Menikö tutkan ohi vai eikö muka meillä olisi ollut tarvetta sentterille?

Virta olis jees 3/4. ketjuun, jos toi jengi olis muuten timanttia, mutta kun jengi on jo täynnä noita 3/4. ketjun jäbiä.

Jos olis kasattu jengi hyvin, niin rollaattorilla kulkevan Jasun tilalle olis otettu Virta.

Nyt ollaan jo lukittu Jasuun, niin tarvitaan joku Koivistoisen tasoinen jäbä tonne keskelle.
 
Hattutemppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli yhtä hyökkääjää ja puolustajaa haetaan. Hyvät naiset ja herrat Helsingin IFK 2024-2025:

Vesalainen - Lehterä - Pakarinen
Kaskimäki - Kodytek - X/Marleau
Mäkiaho - X/Marleau - Rask
Komarov - Jasu - Seppälä
Åsten, Hartikainen

Lindbohm - Martin
Melart - Kiviharju
X - Knot
Manninen - Luhanka

Taponen
Vinni
 
PeeÄm

Jäsen
Suosikkijoukkue
EVU, HIFK
Kuuntelin just tuon Villen ja Pessin podcastin.
Oli kyllä sellaista selittämistä ja mihinkään ei tullut suoraa vastausta. Noi jätkät ei Hifkiä mestariksi nosta.
Ihan oikea joukkue on nyt kasassa. Ei noille selittäjille parempaa materiaalia kannata antaakaan…
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En anna mitään arvoa tässä vaiheessa millekään IFK:n urheilupuolen johdon puheille; Salmelaiselta ja Peltoselta saatiin viimeisten vuosien aikana kuulla niin paljon kauniita puheita, joihin käytännössä teot (siis se, mitä lopulta jäällä nähtiin) eivät erityisemmin vastanneet. Peltoseen minulla ei ikävä kyllä ole enää mitään luottoa kolmen vuoden näyttöjen pohjalta; Pesosesta en osaa sanoa mitään, kun ei ole mitään aiempia näyttöjä, joita arvioida.

Parasta IFK:n tilanteessa on se, että nyt on juhannus ja Everin legendaarisin sanoin: eihän meillä ole juhannuksena pelejä.
 
Viimeksi muokattu:

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se on hyvä, että Pesonen on kalastelemassa. Samaan aikaan Kärpät kiinnittää Patrik Virran DEL-liigasta.

Menikö tutkan ohi vai eikö muka meillä olisi ollut tarvetta sentterille?

On se näköjään myös ihan Kärppien omilla sivuilla jo vahvistettu, että Virta on tosiaan ensi kaudella Kärppien mies. No tämä nyt oli taas niin tyypillistä meidän seuran ja seurajohdon toimintaa, että Virran tasoinen pelaaja päästettiin muiden joukkueiden poimittavaksi.

Veikkaan vaan sitä, että tuskin on meidän seurajohto edes ollut mitenkään erityisen aktiivisesti Virran perässä, kun siihen kyllä selityksiä meidän seurajohdolla riittäisi, että miksi Virran tasoista pelimiestä ei kannata tänne hommata. Varmaan saattaneet kuitata jopa suoraan, että kun "Ei oo käyttöä", jos Virta tai hänen agenttinsa on ollut IFK:n seurajohto on yhteydessä.

Vittu että ei vaan mene kyllä itselleni läpi ollenkaan selitykset siitä, että jos ei ole muka rahaa sen Virran(kaan) hankkimiseen. Jos olisi jätetty tekemättä ne sopimukset sen Mannisen, Luhangan, Seppälän, Åstenin ja Hartikaisen kanssa, niin olisi varmasti saatu hommattua näillä rahoilla tänne ensi kaudeksi se Virta ja varmaan myös vielä muitakin kovan tason pelaajia.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli yhtä hyökkääjää ja puolustajaa haetaan. Hyvät naiset ja herrat Helsingin IFK 2024-2025:

Vesalainen - Lehterä - Pakarinen
Kaskimäki - Kodytek - X/Marleau
Mäkiaho - X/Marleau - Rask
Komarov - Jasu - Seppälä
Åsten, Hartikainen

Lindbohm - Martin
Melart - Kiviharju
X - Knot
Manninen - Luhanka

Taponen
Vinni

Nämä on aina lähinnä syvyyskarttoja, kun ketjut elää koko kauden. Muutama huomio omasta mielestäni:

1. Vesalainen ja Lehterä todettu sopimattomiksi samaan ketjuun.
2. Marleu parempi laidassa, kuin keskellä. Näillä pelimerkeillä Kaskimäki keskelle.
3. Komarovista on vain saatava enempi irti, kuin nelosen laita. Jasulle jalkaa neloseen kaveriksi, niin ehkä saataisiin jotain irti siitä.
4. Pakisto huutaa kiekollista pakkia. Nyt ollaan todella isoon rooliin laittamassa Kiviharjua.

Laitetaan tänne tämmöinen linkki Kiviharjusta: Pohjois-Amerikasta kajahti tyrmäävä arvio Aron Kiviharjusta

Toki tässä nyt loukkaantuminen söi paljon kehitystä. Silti vähän tuntuu ilman näitä kommenttejakin, että onko hype hänen kohdallaan liian iso? Vähän tuntuu, että vahvuudet ja puutteet vähän samat, kuin MG:llä aikanaan. Kasvaminen isoon rooliin voi viedä aikaa.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Eli yhtä hyökkääjää ja puolustajaa haetaan. Hyvät naiset ja herrat Helsingin IFK 2024-2025:

Vesalainen - Lehterä - Pakarinen
Kaskimäki - Kodytek - X/Marleau
Mäkiaho - X/Marleau - Rask
Komarov - Jasu - Seppälä
Åsten, Hartikainen

Lindbohm - Martin
Melart - Kiviharju
X - Knot
Manninen - Luhanka

Taponen
Vinni
Ja Kaskimäki vieläpä kysymysmerkillä!
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuten Douppi tuossa aikaisemmin kirjoitti, välikausien välikausi. Suosiolla annetaan joukkueen olla keskikastin porukka. On kyllä sääli ettei seurasta löydy munaa ja intohimoa parempaan.

Edellinen TJ ja UTJ pistivät all-in ja käteen ei jäänyt kuin känsät kivien kääntelystä. Pesonen pelaa nyt niillä pelimerkeillä, jotka on annettu.

Munan ja intohimon sijaan pitäisi siis löytyä euroja. Jää siis kaksi vaihtoehtoa eli vedetään isolla riskillä yli varojen myös seuraava kausi. Olemmeko me valmiita siihen? Kysymys kun kuuluu, että millä se maksetaan, kun edes kaikkien aikojen kovimmat yleisömäärät eivät riittäneet edelliskauden joukkueeseen?

Toinen vaihtoehto on se, että jostain löytyy ulkopuolista rahaa ja vaikka sitä löytyisikin nopeallakin aikataululla, niin tämän kauden markkinat ovat pienet. Kyllä se muna ja intohimo ennemminkin punnitaan ensi kauden joukkueen suhteen. Nyt ollaan niin suuren muutoksen äärellä.

Mikä on ensi kauden suhteen paras skenaario? Joukkue pelaa hyvin ja kesken kauden löydetään muutama edullinen palanen joukkueeseen. Sitä kautta uskottavuutta seuraavaan kauteen.
 
Maajohtaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Apassi, totta turiset. Jos fyrkasta tiukkaa niin ei kun myymään tuotetta. Jonkunlainen uskottavuus on säilytettävä. Kyllä tuolla rahaa on, eri asia haluaako firmat laittaa markkinointibudjettinsa, tai edes osan siitä, hajuttomalta ja mauttomalta näyttävälle tuotteelle. Hankala yhtälö.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
On se näköjään myös ihan Kärppien omilla sivuilla jo vahvistettu, että Virta on tosiaan ensi kaudella Kärppien mies. No tämä nyt oli taas niin tyypillistä meidän seuran ja seurajohdon toimintaa, että Virran tasoinen pelaaja päästettiin muiden joukkueiden poimittavaksi.

Veikkaan vaan sitä, että tuskin on meidän seurajohto edes ollut mitenkään erityisen aktiivisesti Virran perässä, kun siihen kyllä selityksiä meidän seurajohdolla riittäisi, että miksi Virran tasoista pelimiestä ei kannata tänne hommata. Varmaan saattaneet kuitata jopa suoraan, että kun "Ei oo käyttöä", jos Virta tai hänen agenttinsa on ollut IFK:n seurajohto on yhteydessä.

Vittu että ei vaan mene kyllä itselleni läpi ollenkaan selitykset siitä, että jos ei ole muka rahaa sen Virran(kaan) hankkimiseen. Jos olisi jätetty tekemättä ne sopimukset sen Mannisen, Luhangan, Seppälän, Åstenin ja Hartikaisen kanssa, niin olisi varmasti saatu hommattua näillä rahoilla tänne ensi kaudeksi se Virta ja varmaan myös vielä muitakin kovan tason pelaajia.
Mun mielestä Virta oli lupaava pelaaja nuorempana, mutta viime kausina ura on ollut laskusuhdanteessa. Toissa kaudella Tapparassa 41 otteluun vaivaiset 18 pistettä ja viime kaudella DEL-liigassa 43 otteluun 20 pistettä. Vertailun vuoksi Elis Hede teki samassa sarjassa 42 otteluun 28 pistettä. Edellisen ja ainoan kerran ammattilaisurallaan Virta on ylittänyt 40 pisteen rajapyykin 7 kautta sitten. Mielestäni IFK kaipaa hyökkäykseen ennenkaikkea kärkiosaamista ja pomminvarmaa tuloksentekijää eikä yhtään ainoaa kysymysmerkkiä edellisten jatkoksi.
 
Okei, en oo nyt niin seurannut noita Virran viime kausien pistemääriä, mutta muistelin hänen vaan olleen ihan hyvä pelaaja joitakin vuosia sitten. Kyllä toki varmempaa osaamista ja suorittamista tämä jengi kaipaa, mutta kyllä vaan uskoisin sen Virran olevan silti parempi kun vaikka Hartikainen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös