Mitenhän tätä koko hommaa sanottaisi? Tämä putoaminen tuntuu niin poikkeuksellisen paljon. Tämän piti olla sellainen joukkue kauden alussa, joka on rautaisia ammattilaisia täynnä ja sillä piti olla yhteinen punainen lanka viedä kausi nousujohteisesti läpi. Puhutaan kaikista valmennuksesta nelosketjun pelaajiin ja ihan maan huippuun fysiikkavalmennukseen asti. Ymmärsin, että nyt kaikki tietävät, miten kausi viedään läpi ja ne parhaat pelit ovat edessä keväällä.
No tätähän ei saatu. Sen sijaan IFK hävisi jo alkukaudesta sillä hetkellä tärkeimmät pelit, eli suurimman osan otteluista kärkijoukkueita vastaan. Tässä kohtaa alkoi ensimmäinen huolestuminen. Toinen vielä isompi huoli oli huomata, ettei runkosarjassa joukkue määrännyt tahtia selvästi heikompia joukkueita vastaan. Näytti siltä, että sen oli vaikea syttyä pelaamaan ja suurin osa peleistä pelattiin täysin vastustajan mukana. Ihan kuin joukkue olisi vain yrittänyt aina tehdä sen, mikä riittää. Esiintymiset eivät vastanneet puheita, mitä median välityksellä annettiin.
Ja tämä ei muuttunut missään vaiheessa, vaikka tultiin kevättä kohden. Päinvastoin, IFK tuntui tuloksen osalta notkahtavan tuloksellisesti runkosarjan lopussa. Halusin uskoa, että kyllä joukkue parantaa, mutta samaan aikaan takaraivossa koko ajan oli paha aavistus, ettei tämä vain voi päättyä hyvin. 2016 finaalikaudella tätä tunnetta ei ollut ja 2011 jo vuodenvaihteen jälkeen olin ihan eri tavalla itsevarma, että nyt on käymässä hyvin. Tällä kaudella tästä aidosta fiiliksestä ei ollut merkkiäkään.
Nyt IFK sai pienen puristuksen, kun oli pakko, mutta silti huomasin vielä ennen tätä seiskapeliäkin miettiväni, että mitenhän tässä kävisi, vaikka tästäkin vielä selvittäisiin. No ei selvitty, joten se on turhaa jossittelua.
Eniten tässä juuri häiritsee se, että puheet eivät ole ollenkaan sitä, mitä kaukalossa nähdään. Taisi olla toiseksi viimeinen runkosarjan kotiottelu TPS:ää vastaan, kun Komarov antoi karmaisevan syötön oman maalin takaa vastustajalle, joka pääsi yrittämään vapaasti maalia. Tilanteen jälkeen Lehterä liukui Leksan luo ja nauroi räkäisesti vähän sillain "Leksa hehhe mikäs tuo oli". Mietin siinä kohtaa, että mikä tuossa on noin helvetin hauskaa? IFK hävisi sen ottelun kotonaan juuri ennen pudotuspelejä ja menetti siinä kotiedun. Nyt voisi sanoa, että varmaan olisi maistunut sekin.
Puhetta riittää, mutta jokin tätä seuraa isosti vaivaa. Ehkä se parhaiten tunnetaan edarihenkenä. Ei olla valmiita laittamaan selkää kyyryyn ja pelaamaan kuin IFK-logo olisi kunnia-asia. Toki siitäkin puhetta riittää, mutta tähänkin se mainitsemani puheet vs teot.
Peltosen kohdalla tässä on sellainen asia, jota en ymmärrä ja se on se, että pelaajana hänen ympärillään muut eivät aidosti kehdanneet löysäillä vaan laittoivat parasta pöytään. Mitä ihmettä on tapahtunut, että valmentaja-Peltosen joukkueessa on lupa pelata sinne päin ilman, että mitään tapahtuu? Tämä on asia, johon en pitkälläkään pohdinnalla ole löytänyt vastauksia. Tarkoitan siis sitä, että minulle oli oletus, kuinka Peltosen jengi olisi sellainen, että yhden löysän vaihdon jälkeen pelaajalle tulisi luonnostaan tarve pelata kaksi hyvää. Antaa kaikkensa huonon suorituksen jälkeen. Tätä ei tosiaan ole nähty. Tälläkin kaudella IFK:ssa on ollut yksilöitä, jotka ovat hyvin voineet pelata vaikka 20 ottelua putkeen vähän sinne päin. Missä on se hienolta kuulostava laadukas arki ja välittäminen, jos toiminta on tätä?
Tämä on kevään aikana mennyt sen verran syvälle, että pakko pitää taukoa kiekosta. Normaalisti seuraan kaikki liigan pleijarit, osan SHL:n pleijareista ja änärit tiiviisti. Kesällä IFK:n joukkueen rakentumisen jne.. nyt tulee poikkeuspäätös ja hyppään kelkkaan aikaisintaan, kun ensi kausi alkaa. Ja kaikki tämä vain koska oma seura vetää niin vihkoon.
Kiitos palstaveljille ja siskoille kaudesta. Nyt on aika pitää tuumaustauko. Ketuttaa, että IFK tuntuu nyt hyvin yhdentekevältä.