HIFK kaudella 2022–2023

  • 684 539
  • 3 969

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Minä luulen, että HIFK:lla on myös ensi kaudella Liigan suurin pelaajabudjetti. Saa nähdä, minkälaisen kilpailuedun tamperelaiset lopulta uudesta hallista saavat. Hallivuokra on kuitenkin kohtuullisen kova. Sellaisen luvun kuulin, että 5000 katsojaa on Tampereen uudessa hallissa se taitekohta, jonka jälkeen ottelutapahtuma alkaa tuottamaan voittoa. Mahdollisuudet ovat suuret, mutta kyllä siellä riskit ovat myös, kuten urheilubisneksessä aina.

Yhtäkaikki, ei HIFK:n menestys ensi kaudellakaan jää rahasta kiinni.

Mikä tähän viittaa? Tapparalla oli tällä kaudella suurin budjetti. He saivat CHL-tuloja ja mestaruustuloja ja suuremman yleisön kuin me. Saavat myös MM-kisoista ison rahan, kun vuokraavat noita aitioita.

IFKlla taas alittui isosti yleisötavoite, ei päästy CHLssä jatkoon, eikä olla kovin isosti jaolla playoff-tuloistakaan.

Itse en näe sitä todennäköisenä, että IFKlla olisi kaiken tämän jälkeen isoin bujdetti, kun tappiota on varmaan tulossa useampi satatuhatta. Tapparalla taas tulee isosti voitollinen kausi. Samoin ilmeisesti Ilveksellä.

Toki IFK on voinut saada muutaman ison yhteistyökumppanin, mutta nekin rahat on aika pieniä näinä korona-aikoina.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
En ota tässä nyt kantaa Tuohimaahan, mutta onhan se jännä, että toisaalta huudetaan, että ratkaisut ovat sisäsiittoisia ja toisaalta, että omia poikia ei ole joukkueessa tarpeeksi. Ihan helppo ei ole fänejä miellyttää.
Minä ainakin haluan nähdä enemmän omia nuoria tuolla joukkueessa, mutta ei se sitä tarkoita, että jo kerran riittämättömäksi todettu kaveri pitää tuoda takaisin uudestaan vain sen takia, että on oma kasvatti. Tuodaanko Sinko Salmi myös takaisin takalinjoille? Okei ei Tuohimaa niin huono ole, että repisin pelihousuni, mutta ei Tuohimaa vakuuta minua lähellekään siinä mielessä kuin esim. Ortio.

Haluan nähdä parempaa omien nuorien sisäänajamista. Toivottavasti Kaskimäki saa ensi kaudella mahdollisuuden pelata kolmosketjun laidalla ja Salin saa minuutteja pakistossa jonkun muun rinnalla kuin hasardi-Kotkansalon jonka vierellä on hyvin vaikea onnistua.

Ps. Toivottavasti Kaskimäki Sportiin huhu ei pidä paikkaansa. Huhu ilmeisesti alkanut siitä kun Kaskimäki on ruvennut seuraamaan Sportia IG:ssä, muuten tuosta ei ole tainnut kukaan mitään huhuilla, mutta toki herää kysymys miksi, jos ei?
 
Viimeksi muokattu:

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minä ainakin haluan nähdä enemmän omia nuoria tuolla joukkueessa, mutta ei se sitä tarkoita, että jo kerran riittämättömäksi todettu kaveri pitää tuoda takaisin uudestaan vain sen takia, että on oma kasvatti. Tuodaanko Sinko Salmi myös takaisin takalinjoille? Okei ei Tuohimaa niin huono ole, että repisin pelihousuni, mutta ei Tuohimaa vakuuta minua lähellekään siinä mielessä kuin esim. Ortio.

Haluan nähdä parempaa omien nuorien sisäänajamista. Toivottavasti Kaskimäki saa ensi kaudella mahdollisuuden pelata kolmosketjun laidalla ja Salin saa minuutteja pakistossa jonkun muun rinnalla kuin hasardi-Kotkansalon jonka vierellä on hyvin vaikea onnistua.

Ps. Toivottavasti Kaksimäki Sportiin huhu ei pidä paikkaansa. Huhu ilmeisesti alkanut siitä kun Kaskimäki on ruvennut seuraamaan Sportia IG:ssä, muuten tuosta ei ole tainnut kukaan mitään huhuilla, mutta toki herää kysymys miksi, jos ei?

Se on ihan eri keskustelu, että onko Tuohimaa riittävän hyvä veska. Tuolla ylempänä sanottiin, että Tuohimaa ei maistu, koska se on sisäsiittoinen ratkaisu.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ota tässä nyt kantaa Tuohimaahan, mutta onhan se jännä, että toisaalta huudetaan, että ratkaisut ovat sisäsiittoisia ja toisaalta, että omia poikia ei ole joukkueessa tarpeeksi. Ihan helppo ei ole fänejä miellyttää.
Ei ole ei. Tosi mm tässä keississä on hitusen sellainen haju, että ei välttämättä saisi mistään liigajoukkueesta ykkösmoken paikkaa, eikä varsinkaan isolla palkkapyynnöllä, ja jonka itse lukisin juurikin sellaiseksi "vakaaksi liigapelaajaksi", joita on hyvä olla joukkueessa, mutta en täydellä varmuudella sellaiseksi pelaajaksi jonka varaan kaikki lasketaan.
En siis ole itse täysin varma siitä, että onko oikeasti mitat täyttävä ykkömokke jolla paikat ja motiivi kestää koko kauden ajan, ja jolla edelleen on palava halu edetä urallaan ja seisoa päällään illasta toiseen.

Ehdottomasti siis voi olla joukkueessa, mutta onko kuitenkin parhaimmillaan vain se hyvä kakkonen joka voi voi varjoista nousta myös voittavaksi lopussa, vai onko se vakaa ykkönen johjon voi tosiaankin luottaa illasta toiseen tason pettämättä?

Ja kyllä. Tapparan tapaan pitää olla niitä "omia poikia" joista tulee vakaita liigapelaajia, ja joiden odotusarvo on sillä tasolla, että ovat riittävän lähellä niitä "huippuja", mutta juurikin niitä jotka sitten jäävät vuosiksi omaan jengiin, tai tekevät pienen kierroksen jälkeen paluun omiin. Nyt sellaisia ei tunnu liiaksi olevan, ja mm Karjalainenkin heti palautettiin takaisin maakuntiin, joten siihekään ei oikein jatkumoa saatu.

Nyt voidaan kuitenkin näistä vierasmallaisista tehdä sellaisia, kuten Motin, Auvitu, jotka pelaavat sitten uransa täällä ja ovat kyllä varmastikin sopivia mestaruuksista pelaavan joukkueen takalinjoille moneksi vuodeksi edelleenkin. Nehän ovat jo omai poikia henkisesti, joten kiinni pitäisi pitää jos mahdollista.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se on ihan eri keskustelu, että onko Tuohimaa riittävän hyvä veska. Tuolla ylempänä sanottiin, että Tuohimaa ei maistu, koska se on sisäsiittoinen ratkaisu.
No itse kyllä kieltämättä herätin ajtuksen siitä, että mahtaako tämä olla sellainen ratkaisu, sillä jos vain yhden maalivahdin perässä ollaan, niin en ole varma etteikö parempaan vaihtoehtoon olisi voitu pystyä optimaalisessa tilanteessa pelaajahankintoja harkittaessa ja kartoitettaessa.

Edelleenkin Tuohimaalle kyllä on tilaa juurikin sillä "omat pojat" ajattelun pohjalta, sillä ei hän missään nimessä ole huono maalivahti.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Walkin , mikä siinä Ortiossa on niin erityisen kuuminta hottia? Miksi Ortio ei ole esiintynyt maajoukkueessa muutamaan vuoteen, jos on kerran niin jäätävä molari? Edellinen visiitti maajoukkueessa kaudella 2018-19 ihan paskoilla statseilla (2 o, 88,2%, 3,84 maalia/o), jos maajoukkue nyt mikään mittari edes on, mutta voisihan se Suomessa jonkinlainen mittari ollakin, kun meillä on kuitenkin ollut korkea taso veskoissa ja sisäistä kilpailuakin. Maajoukkueessahan vaikeinta on päästä siihen jengiin, kun Jalonen on tupannut valitsemaan omia luottopelaajiaan, mutta luulisi, että olisi edes kolmosveskariksi päässyt. Tai ehkä ei vain ole halunnut mukaan kolmosveskaristatuksella? Sekin on tietty mahdollista. Vai onko ollut loukkaantumisia? Kysyn tätä siksi, etten ole seurannut Ortion uraa, enkä tiedä, onko hän oikeasti ollut aivan huipputikissä vaikkapa paskoissa jengeissä ja yksin voittanut säännöllisesti pelejä. Olisi siis mielenkiintoista kuulla, mihin tämä Ortion hehkuttaminen perustuu.

Eikä mulla ole mitään Ortiota vastaan. Enkä varsinaisesti huuda Tuohimaatakaan tänne. Mutta ei KHL:ssä ja maajoukkueessa yhtään huonoa veskaria ole pelannut enää vuosiin. Suhtaudun aika neutraalisti tähän veskariasiaan, vaikka tietenkin tiedostan veskarin tärkeyden jengille. Veskarin nimeä enemmän mua kiinnostaa se, että oppiiko kenttäpelaajat vihdoinkin voittamaan ne kriittisimmät kaksinkamppailut juuri ennen maalin syntyä ja pelaavat tilanteet oikein, eli niin kuin kuuluu (pelaa pois vastustajan maila, älä miestä, jne.)

Jostain syystä multa löytyy luottoa edelleenkin siihen, että HIFK hankkii hyvän veskarin takalinjoilleen. Nimeä enemmän mua kiinnostaa se, onko hänellä aiempaa kokemusta siitä pelityylistä, jolla HIFK aikoo pelata. Ellei mitään ihmettä tapahdu, veskari saa jatkossakin olla pidempiä aikoja kylmänä ilman duunia. Kiekkosateeseen tottunutta veskaria tänne ei mun mielestäni kannata hankkia, jos HIFK ei tule niin pelaamaan. Tällöin saattaa mennä liikaa aikaa "uuden pelityylin omaksumiseen" ja siinä voi helposti veskarilta kadota matkan varrella itseluottamus ja peli-ilo, mikä vaikuttaa taas koko joukkueen pelaamiseen ja tuloksiin.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
@BOL Ortiosta on hyvät muistot ja sen lisäksi hänen tilastonsa ovat komeaa luettavaa. Ei minua kiinnosta miten hän on Suomi-paita päällä pelannut varsinkin kun itse seuraan vain ja ainoastaan MM-kisoja ja niitäkin kun enää ei ole Olympialaisia. Teot seurajoukkueessa merkkaavat minulle enemmän ja Ortion tilastot ovat vuosien ajalta jo komeat, myös meillä.

Tuohimaasta ei ole kovinkaan hyvät muistot. Joo oli se parempi kuin tämän kauden Halonen ja Garteig, mutta ei kuitenkaan siellä Liigan top-5 osastossa. Läpiajot varsinkin ovat Tuohimaan suuri heikkous ja pelien alut vaikeita jostain syystä.
 
Hattu

Kyllä minä alkukauden Nipen ja loppukauden Gartsin ottaisin ennen '20-'21 Fränää. Toki sellainen veskari olisi ihan jees, mikä voisi vetää koko kauden hyvällä tasolla.

Vähän paska maku tosiaan jää, jos sieltä Fränä on tulossa, mutta olen valmis antamaan vielä yhden mahdollisuuden huippupakiston takana.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Yhtäkaikki, ei HIFK:n menestys ensi kaudellakaan jää rahasta kiinni.
Ei se ole rahasta jäänyt kiinni tähän asti eikä jää tulevaisuudessakaan. Muualla vaan on osattu käyttää se käytössä oleva raha huomattavasti paremmin. Siihen pitäisi HIFK:ssa saada muutos aikaan.

Tamperelaisten lisäksi Kärpät tulevat olemaan kova ensikaudella, samoin varmaan ainakin TPS, joten meidän pitäisi nyt oikeasti onnistua todella hyvin ettei pudota kelkasta.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Pahoittelut … olin väärässä Halttusen suhteen. Ei Turkuun..vaan paikkaan josta Ilmalasta ajaa 5 min.
Osoittaa vaan, että sinussa on miestä myöntää omien ”huhujesi” osumattomuus tässä tapauksessa, arvostan. Tykkään siitä, että täällä kerrotaan omia kuultuja juttuja. Varsinkin, kun Salmelainen pitää pelaajasopimuksia salassa huomattavasti edeltäjiään paremmin.

Halttunen on mahtava haku!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Kara

Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Fakta on se, että olemme ensi kaudella haastajia. Tappara ja Ilves tulee noilla yleisömäärillä+CHL peleillä olemaan meitä edellä rahallisesti.
No ei tosiaan olla. Olisihan se urheiluromantiikkaa ajatella välillä, että oltaisiin joku underdog joukkue jolla ei ole mitään hävittävää vain voitettavaa, mutta ei se vain mene niin. Olemme ensi kaudella niin pelaajabudjetillisesti kuin myös paperilla top 3 joukkue. Ylipäätään vähän naivia ajattelua, että joukkueen varallisuus/pelaajabudjetti määräytyisi suoraan joidenkin yleisömäärien perusteella. Olemme sitä paitsi yleisömäärien suhteenkin aivan kärjen tuntumassa. Ylipäätään tosta CHL:stä vielä sen verran, että koko turnauksessa pelaamisesta jää aika helposti tappiolle, jos ei voita koko skeidaa.
Jääkiekko on bisnes ja yleisötulot vain yksi rahareikä. Jossa olemme sitä paitsi aivan sarjan kärjessä.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@BOL Ortiosta on hyvät muistot ja sen lisäksi hänen tilastonsa ovat komeaa luettavaa. Ei minua kiinnosta miten hän on Suomi-paita päällä pelannut varsinkin kun itse seuraan vain ja ainoastaan MM-kisoja ja niitäkin kun enää ei ole Olympialaisia. Teot seurajoukkueessa merkkaavat minulle enemmän ja Ortion tilastot ovat vuosien ajalta jo komeat, myös meillä.

Tuohimaasta ei ole kovinkaan hyvät muistot. Joo oli se parempi kuin tämän kauden Halonen ja Garteig, mutta ei kuitenkaan siellä Liigan top-5 osastossa. Läpiajot varsinkin ovat Tuohimaan suuri heikkous ja pelien alut vaikeita jostain syystä.

Suon sulle omat mielipiteesi, tietenkin, mutta haastan sua ja muitakin Tuohimaahan negatiivisesti suhtautuvia nyt miettimään, kuinka paljon omilla mielipiteillä/kannoilla/vaatimuksilla on tekemistä todellisten peliesitysten kanssa ja kuinka paljon niihin vaikuttavat "muut asiat"? "Muita asioita" voivat olla vaikkapa HIFK:n koko joukkueen peliesitykset, jotka ovat aiheuttaneet pettymyksen ja kun on sitten pelin jälkeen katsonut tilastoja ja siellä on ollut se veskarin alle 90% taulussa, se on jäänyt ottelusta lopulta mieleen. Voiko siis olla, että itse asiassa koko joukkueen aiheuttama pettymys henkilöityy Tuohimaahan ja hänet nähdään paljon enemmän vastuullisena kuin itse asiassa veskarille pitäisi hänen otteillaan olla mahdollistakaan?

Väitteesi, että pelien alut olisivat Fränälle jotenkin vaikeita, ei kyllä ainakaan HIFK:n kauden 20-21 tilastoista saa tukea. Tai ainakaan maaleja vastustaja ei onnistunut juurikaan tekemään. Kaudella 20-21 ottelun 1-3 minuutin välillä Tuohimaa ei päästänyt yhtään maalia, minuuttien 3-5 välillä hän päästi 4 maalia ja 5-10 minuutin välillä samoin 4 maalia. Kävin videoklippaamassa nuo 3-5 minuutin välillä tulleet maalit ja ehkä yhden maalin mä laittaisin Tuohimaan piikkiin. Sekin ottelu voitettiin lopulta 5-3. Kauden 19-20 tilastoja en käynyt läpi, koska oli aika lailla samaa tasoa kuin jälkimmäinen kausikin (parempi torjunta%, huonompi GAA).

Läpiajoista itsellänikin on sellainen muistikuva, että isosta koostaan huolimatta, Tuohimaa ei ole niissä mitenkään erityisen hyvä. Mutta en ole kyllä laittanut muistiin sitäkään, millaisia maalintekijöitä siellä on ollut vastassa, koska onhan silläkin jonkinlainen merkitys. Tuohimaan tilastot meiltä eivät ole hyvät, mutta lieventävänä asianhaarana pidän sitä, että torjuntojakin tuli ottelua kohden keskimäärin vähän. Tsekkailin vähän tilastoja muutenkin: Tuohimaalla oli keskimäärin 18,97 torjuntaa per peli, kun taas vastustajan veskarilla oli keskimäärin 27,3 torjuntaa meitä vastaan (tässä on laskettu yhteen meidän molempien veskareiden torjunnat ottelussa, jos on jouduttu vaihtamaan kesken pelin veskaria). Ero on oikeasti todella suuri ja kyllä tuollaisella torjuntamäärillä on etu vastustajan veskarille, se on ihan selvä. Varmaan, jos torjuntoja olisi sellaiset yli 50/o alkaa sitten olla veskarillekin illasta toiseen liikaa. Tuohimaa pelasi (kaudella 20-21) 6 nollapeliä, mikä on kyllä hyvä määrä. Varsinkin veskarille, joka ei "meille riitä ja suorastaan harrastaa imuroimista".

Mullakin on hyvät muistot Joni Ortiosta. Teki sen, mitä veskarin pitikin tehdä ja vähän ylikin sekä oli hyvinkin viihdyttävä pelaaja. Tunnehan on tärkeä voimavara fanituksessa, mutta varmaan tällaisessa esimerkissä kuin Ortio vs. Tuohimaa olisi hyvä myöntää rehellisesti, että lopulta tunteella ja omilla mielikuvilla on lopulta enemmän merkitystä kuin vaikkapa tilastoilla? Ja sekin on ihan ok. Siis fanille. En siis ota mitään pois Ortiolta. Mutta kysyn silti: Onko mahdollista, että täällä glorifioidaan häntä vähän kevyin perustein? Voisin ymmärtää senkin paremmin, jos Ortio olisi meillä mestaruuden voittanut, mutta silloin Ortion kaudella HIFK jäi sijalle 8 ja puolivälierissä lomille. Voiko siis olla, että koska muuten HIFK-kausi oli ihan paskaa, Ortiosta on jäänyt vähän liiankin positiviiset fiilikset ja kaikki positiivinen henkilöityy juurikin Ortioon? Mutta kyllä mä oikeasti myös ihmettelen, miten sydän voi sykkiä enemmän turkulaiselle yhden kauden meillä pelanneelle kuin omalle kasvatille.

Itse uskon, että Tuohimaa on kehittynyt KHL:ssä siinä missä muutkin veskarit omilla ulkomaanstinteillään. Mutta kuten aiemmin totesin, mä suhtaudun melko neutraalisti maalivahti-asiaan, kun itselläni ei ole selvillä, minkälaista strategiaa HIFK toteuttaa. Tämä on asia, josta voisi HIFK:kin lausua jotain julkisesti, koska tällöin fanitkin voisivat ymmärtää hankintalogiikkaa taustalla paremmin. Pelaajat varmasti itsekin sen tietävät joka tapauksessa. Tai en ainakaan keksi, mitä salaista siinä voisi edes olla. Ja se nyt on sanomattakin selvää, että mikään asia ei koskaan tyydytä kaikkia faneja. Mestaruuden hetkelläkin sieltä takarivistä nousee jonkun käsi ja toteaa "Väärin voitettu!". Näin se meillä vain menee. Sekin pitää vain hyväksyä.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No ei tosiaan olla. Olisihan se urheiluromantiikkaa ajatella välillä, että oltaisiin joku underdog joukkue jolla ei ole mitään hävittävää vain voitettavaa, mutta ei se vain mene niin. Olemme ensi kaudella niin pelaajabudjetillisesti kuin myös paperilla top 3 joukkue. Ylipäätään vähän naivia ajattelua, että joukkueen varallisuus/pelaajabudjetti määräytyisi suoraan joidenkin yleisömäärien perusteella. Olemme sitä paitsi yleisömäärien suhteenkin aivan kärjen tuntumassa. Ylipäätään tosta CHL:stä vielä sen verran, että koko turnauksessa pelaamisesta jää aika helposti tappiolle, jos ei voita koko skeidaa.
Jääkiekko on bisnes ja yleisötulot vain yksi rahareikä. Jossa olemme sitä paitsi aivan sarjan kärjessä.

Reality check, please...

HIFK ei tule olemaan altavastaaja, ennen kuin jotain todella dramaattista tapahtuu. Ja vaikka HIFK paperilla altavastaaja todellisuudessa olisikin, mielikuvissa näin ei tule olemaan. Vaikka HIFK:lla ei ole ollut suurin budjetti vähään aikaan, silti puhutaan, että HIFK:lla on Liigan suurin pelaajabudjetti. Koska mielikuvat jäävät elämään.

On erittäin naivia ajatella, että joukkueen pelaajabudjetti ei määräytyisi yleisömäärien perusteella, jos yleisöä on budjetoitu n. 80% hallin kapasiteetista per ottelu. Jääkiekko on bisnestä, jossa tulojen on oltava suurempia kuin menojen, jos sitä haluaa kutsua bisneksesi. Tai ylipäätään haluaa jatkaa toimintaansa. Olemme olleet sarjan kärjessä yleisömäärissä, mutta myös todennäköisesti kaikkein eniten riippuvaisia yleisömäärästä. Koska muuta liiketoimintaa seuralla ei ole. HIFK:n pitäisi päästä tilanteeseen, missä budjetoidaan 1000 katsojaa per ottelu ja loput on plussaa. Miten siihen päästäisiin, onkin sitten tuhannen taalan kysymys... Väitän kuitenkin, että olisi tehtävissä, mutta jotain uuttakin pitäisi keksiä.
 
Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
On erittäin naivia ajatella, että joukkueen pelaajabudjetti ei määräytyisi yleisömäärien perusteella
Niin tarkoitin, että ei nyt aivan suoranaisesti, mutta käytännössä kyllä. Pointti se, että vaikka Ilveksellä kävisi eniten yleisöä niin heillä ei välttämättä ole silti suurin pelaajabudjetti, mutta kärjen tuntumassa kyllä.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Niin tarkoitin, että ei nyt aivan suoranaisesti, mutta käytännössä kyllä. Pointti se, että vaikka Ilveksellä kävisi eniten yleisöä niin heillä ei välttämättä ole silti suurin pelaajabudjetti, mutta kärjen tuntumassa kyllä.

Kyllä se alkaa näkyä, kun Tampereen joukkueilla pullistelee uudet aitiot täyttä ja yleisöä on per peli sellainen 2000 katsojaa enemmän.

Veikkaus ensi kauden budjetti top4:

Tappara
Ilves
IFK
Kärpät

Ja Tapparalla tulee olemaan myös varakassaa. Tekevät kuuleman mukaan tästä kaudesta ison voiton ja IFK ison tappion.
 
Kara

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja Tapparalla tulee olemaan myös varakassaa. Tekevät kuuleman mukaan tästä kaudesta ison voiton ja IFK ison tappion.
Täytyy muistaa, että Hifk:lla oli ennen koronaa noin 7 miljoonaa euroa varakassassa, mikä hupeni koronan aikana muutamalla miljoonalla. Gardenprojekti syö myös tuosta varmaan vielä osan, joten seuraavilla kausilla pitää alkaa tekemään myös taloudellisesti tulosta.
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Täytyy muistaa, että Hifk:lla oli ennen koronaa noin 7 miljoonaa euroa varakassassa
Mikä on varakassa?
Siis kirjanpidollisesti ajateltuna?
Iso se ainakin on, oli sitten mikä hyvänsä. Sivukulutkin huomioiden sillä lienee kestäisi pyörittää toimintaa noin yhden kauden ajan, vaikka ei olisi mitään tuloja.
Sellanen varakassa olis kiva saada tähän omaankin penninpyörityksen tasolla olevaan liiketoimintapuuhasteluuni aikaiseksi.
Ei tarvitsisi lainoittaa investointeja.
Itse mietin sitä, että mistä sinne se raha tulee.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kyllä se alkaa näkyä, kun Tampereen joukkueilla pullistelee uudet aitiot täyttä ja yleisöä on per peli sellainen 2000 katsojaa enemmän.

Veikkaus ensi kauden budjetti top4:

Tappara
Ilves
IFK
Kärpät

Ja Tapparalla tulee olemaan myös varakassaa. Tekevät kuuleman mukaan tästä kaudesta ison voiton ja IFK ison tappion.

Tulee olemaan tosi iso työ IFK:lla, ettei pudota noiden muiden kelkasta. Tapparan, Ilveksen ja Kärppien lisäksi TPS ja Lukko tulevat varmasti olemaan kovia. Mutta joo se on varmaa, että Tappara, Kärpät ja Ilves tulevat sellasilla rostereilla vetämään, että ovat varmaan ennakkosuosikkeja. IFK ison turskansa jälkeen varmaan TPS:n ja Lukon kanssa vähän haastajia. Näin sen uskon menevän 2022-23.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös