HIFK kaudella 2022–2023

  • 397 000
  • 2 366

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olen ajoittain kirjoittanut osioonne varsin positiivisia näkemyksiä HIFK:n iskukyvystä ensi kaudelle. Mutu ja intuitio johdattavat minua siihen samaan lopputulemaan edelleen, eli runkosarjassa TOP4 ja pudotuspeleissä kaikki on auki. Kun tuossa tarkemmin tutustuin kaikkiin liigajoukkueisiin voimasuhdearviota tehdessäni, niin ehkäpä olen pikkaisen yliarvioinut HIFK:ta suhteessa pariin joukkueeseen ja TOP4 voi olla tiukassa. Toki HIFK voi lopulta olla ennemmän kuin osiensa summa ja täten osoittaa alkuperäisen intuitioni oikeaksi.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
@Apassi n kanssa sama pelko kädettömän nelosen kasaamisesta. Sitten vain lasketaan montako kertaa nuo ottavat omiin takaiskun kun ne heitetään avausviisikoksi. Tätä tapahtui viime kaudellakokusen kerran.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Olen ajoittain kirjoittanut osioonne varsin positiivisia näkemyksiä HIFK:n iskukyvystä ensi kaudelle. Mutu ja intuitio johdattavat minua siihen samaan lopputulemaan edelleen, eli runkosarjassa TOP4 ja pudotuspeleissä kaikki on auki. Kun tuossa tarkemmin tutustuin kaikkiin liigajoukkueisiin voimasuhdearviota tehdessäni, niin ehkäpä olen pikkaisen yliarvioinut HIFK:ta suhteessa pariin joukkueeseen ja TOP4 voi olla tiukassa. Toki HIFK voi lopulta olla ennemmän kuin osiensa summa ja täten osoittaa alkuperäisen intuitioni oikeaksi.
Minun mielestäni kahden puuttuneen kärkipakin hankinnat olivat sen sortin rimanalitus että ihan liian toivotaan toivotaan osastoa sekä pakisto että maalivahdit. Samoin itseasiassa myös valmennus. Hyökkäyksestä osaava valmennus saisi rakennettua mielenkiintoisia yhdistelmiä.

Toivon näkemyksesi osuvan oikeaan. Omaani ei pari viimeistä hankintaa muuta. Runkosarjan sijat 7-8 ja sääleissä lauluun.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC

”Rotat jättävät uppoavan laivan”, Kurtti ilmoittaa omassa Instagramissaan, että aika IFKssa on ohi. Eipä Kurtinkaan aikana loukkaantumiset vähentyneet saati, että oltaisiin oltu timanttisessa fyysisessä kunnossa kontra kilpailijat. Mielenkiinnolla odotan kuka on seuraava yrittäjä fysiikkavalmentajana? Nykytrendin huomioiden todennäköisesti Peltonen & co hoitavat itse tai sitten tässä on Kiva-Harrin uusi rooli?
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara

”Rotat jättävät uppoavan laivan”, Kurtti ilmoittaa omassa Instagramissaan, että aika IFKssa on ohi. Eipä Kurtinkaan aikana loukkaantumiset vähentyneet saati, että oltaisiin oltu timanttisessa fyysisessä kunnossa kontra kilpailijat. Mielenkiinnolla odotan kuka on seuraava yrittäjä fysiikkavalmentajana? Nykytrendin huomioiden todennäköisesti Peltonen & co hoitavat itse tai sitten tässä on Kiva-Harrin uusi rooli?

Melkoisen erikoinen ajoitus. Tulikohan eteen mahdollisuus josta ei voinut kieltäytyä?
 
RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Todella erikoinen ajoitus tosiaan kun ollaan parin päivän päässä ekojen harkkamatsien alkamisesta... Noh, toivotaan että niinpäin että IFK sai vaan haaviinsa sellaisen gurun josta ei voinut kieltäytyä... :)
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

”Rotat jättävät uppoavan laivan”, Kurtti ilmoittaa omassa Instagramissaan, että aika IFKssa on ohi. Eipä Kurtinkaan aikana loukkaantumiset vähentyneet saati, että oltaisiin oltu timanttisessa fyysisessä kunnossa kontra kilpailijat. Mielenkiinnolla odotan kuka on seuraava yrittäjä fysiikkavalmentajana? Nykytrendin huomioiden todennäköisesti Peltonen & co hoitavat itse tai sitten tässä on Kiva-Harrin uusi rooli?

Ajoitus on kyllä huono ja kummallinen tai toki ei se välttämättä ole huono jos siellä on hyvin sisällä oleva seuraaja tai sijainen jo mukana.. mutta on tuossa varmaan aika iso duuni vastata noin isosta määrästä joukkueurheilijoita tuolla tasolla. En tiedä millaista liksaa maksetaan enkä sitä pitäisikö tehtävää kohden olla 2 työntekijää yhden sijasta mutta ei varmaan kovin iisi duuni ole ollut.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Eipä Kurtinkaan aikana loukkaantumiset vähentyneet saati, että oltaisiin oltu timanttisessa fyysisessä kunnossa kontra kilpailijat.
Tsekkaa Kurtin Instan 4. kuva HIFK:n fysiikkatreeneistä. Jos se on tältä kesältä, niin Åstenin vyötärönseutua on treenattu enemmän terasseilla kuin Kurtin treeneissä. Muutenkin Åsten näytti kuin krapula-aamuna heränneeltä. Vähänkö huvitti.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pakko hieman ihmetellä tuota meidän nelosketjua, Åstenia ja Karvista. Ihan oikeastiko IFK ei onnistu löytämään nelosketjuun parempia pelaajia kuin nämä? Åstenista sen verran, että hänen maaliennätyksensä on tasan kolme (3!!!) osumaa. Piste-ennätys on kymmenen pistettä. Karvisella on yksi puolikas kausi jolloin hän on tehnyt 33:ssa ottelussa 8+3. Muuten ihan Åsten tason "tehoilua".

Ihan nopeasti kun pohtii mahdollisia hyviä nelosketjun pelaajia joilla olisi potentiaalia tehdä noin 15 pistettä kauteen ja sen lisäksi pelata sitä ns. perinteistä nelosketjun pelaajan roolia eli energistä ja fyysistä peliä, niin Jyppiin siirtyneet Vidgren ja Petman olisivat mielestäni selvä parannus Åsteniin ja Karviseen nähden. Tällaisia pelaajia löytyisi varmasti enemmänki ja tuollaisia pelaajia pitäisi pystyä hankkimaan nelosketjuun. Nämä Åstenin ja Karvisen tyyliset pelaajat, jotka tekevät 2+3 tehot kauteen on niin nähty. Tänä päivänä tuollaisilla nelosketjun pelaajilla ei voi voittaa mitään, kun esim. Tappara heittää Rauhalan ja Luodon tasoisia pelaajia nelosketjuun, Kärpät Anttilan ja TPS:llä on Jasu.
 
Jos on kaavailtu että kaikkien ollessa kunnossa nelonen on

Tallberg - Väänänen - Dyk/Hede

niin siihen voi olla tyytyväinen. Näin ollen Karvinen ja Åsten nousevat rotaation kautta mukaan.

Heljanko olisi mielestäni pitää. Siinä olisi ollut nelosen laituri joka olisi voinut pelata keskellä ja nousta tällä tai ensi kaudella jopa 3. laitaan. Pisteodottamakin parempi kuin Åstenilla.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pakko hieman ihmetellä tuota meidän nelosketjua, Åstenia ja Karvista. Ihan oikeastiko IFK ei onnistu löytämään nelosketjuun parempia pelaajia kuin nämä? Åstenista sen verran, että hänen maaliennätyksensä on tasan kolme (3!!!) osumaa. Piste-ennätys on kymmenen pistettä. Karvisella on yksi puolikas kausi jolloin hän on tehnyt 33:ssa ottelussa 8+3. Muuten ihan Åsten tason "tehoilua".

Ihan nopeasti kun pohtii mahdollisia hyviä nelosketjun pelaajia joilla olisi potentiaalia tehdä noin 15 pistettä kauteen ja sen lisäksi pelata sitä ns. perinteistä nelosketjun pelaajan roolia eli energistä ja fyysistä peliä, niin Jyppiin siirtyneet Vidgren ja Petman olisivat mielestäni selvä parannus Åsteniin ja Karviseen nähden. Tällaisia pelaajia löytyisi varmasti enemmänki ja tuollaisia pelaajia pitäisi pystyä hankkimaan nelosketjuun. Nämä Åstenin ja Karvisen tyyliset pelaajat, jotka tekevät 2+3 tehot kauteen on niin nähty. Tänä päivänä tuollaisilla nelosketjun pelaajilla ei voi voittaa mitään, kun esim. Tappara heittää Rauhalan ja Luodon tasoisia pelaajia nelosketjuun, Kärpät Anttilan ja TPS:llä on Jasu.
Paljon toki riippuu siitä miten joukkue muuten on rakennettu. Taitojengissä Åstenilla ja Karvisella voisi ollakin tilausta neloseen raastamaan ja alivoimaa pelaamaan, mutta tulevan kauden HIFK:ssa ei. Vähissä oli heidän alivoima-aika viime kaudellakin enkä näe muutosta tapahtuvan. Monen muun tavoin odotan ja toivon junnuja kokoonpanoon ja sitä myöten kiekollisempaa neloskenttää.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Paljon toki riippuu siitä miten joukkue muuten on rakennettu. Taitojengissä Åstenilla ja Karvisella voisi ollakin tilausta neloseen raastamaan ja alivoimaa pelaamaan, mutta tulevan kauden HIFK:ssa ei.
Ainakin Petman on käsittääkseni hyvä pelaaja alivoimalle. Tuollaisia pelaajia pitäisi löytyä nelosketjusta. Pelaaja jolla riittää jalkanopeus pelata alivoimaa ja jolta voi odottaa myös hieman tehojakin kauden aikana.
 
RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Kukaan joukkueurheilua seuraava ei varmaan kiellä etteikö olisi hyvä että joukkueesta kuin joukkueesta löytyy yksi oma "ikiratsu". Tyyppi joka hyvässä lykyssä pelaa koko uransa yhdessä ja samassa joukkueessa ja antaa tälle kaikkensa.

Mutta koska se IFK:lla sattuu olemaan juuri Åsten niin tästä on vuosien varrella mun mielestä muodostunut joukkueelle enemmänkin taakka kuin meitä mestaruuksiin johdattava vahvuus. Olisi pitänyt päästää irti jossain vaiheessa.

Jos nykyrosteria miettii niin parempi vaihtoehto olisi voinut olla ennemminkin vaikka Otto Paajasen tyylinen pelaaja.

Mun fantasiarosterissani Åsten on rotaatioroolissa.
 
EL88

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL

”Rotat jättävät uppoavan laivan”, Kurtti ilmoittaa omassa Instagramissaan, että aika IFKssa on ohi. Eipä Kurtinkaan aikana loukkaantumiset vähentyneet saati, että oltaisiin oltu timanttisessa fyysisessä kunnossa kontra kilpailijat. Mielenkiinnolla odotan kuka on seuraava yrittäjä fysiikkavalmentajana? Nykytrendin huomioiden todennäköisesti Peltonen & co hoitavat itse tai sitten tässä on Kiva-Harrin uusi rooli?

Miten tuo Åstenin kunto.. Luulis tuon tasoisella pelaajalla jolla ei ole käsiä eikä pelisilmää edes olevan kroppa tikissä eikä näytä joltain vitun puliukolta. En käsittänyt aikaisemmin miksi sai jatkon nyt käsitän vielä vähemmän.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Miten tuo Åstenin kunto.. Luulis tuon tasoisella pelaajalla jolla ei ole käsiä eikä pelisilmää edes olevan kroppa tikissä eikä näytä joltain vitun puliukolta. En käsittänyt aikaisemmin miksi sai jatkon nyt käsitän vielä vähemmän.
Ottamatta kantaa Muulin jatkoon (se on mielestäni yhdentekevä) niin en nyt lähtisi arvioimaan kenenkään kondista kropan ulkomuodon perusteella. Varsinkin, lätkässä on paljonkin näitä faija-kropan omaavia, jotka silti pelaavat aivan kirkkaimmalla huipulla.
 
Apassi

Onhan näitä kieltämättä ollut, kuten Teemu Ramstedt, Niclas Lucenius, Niemisen Mika, Putte Jutila eikä Helmisen Raimokaan mikään huippu-urheilijan näköinen ollut. Juuso Puustisen kesätreenikuvat eivät myöskään aikanaan herättäneet luottamusta. Hänen kohdallaan tosin silloin oli se uran suuntakin IFK:n osalta jyrkässä laskussa ja urheilijaa piti lähteä itsestään hakemaan Jyväskylästä. Itsellä kuitenkin ollut se kuva, että mikäli kiekkoilulliset taidot jotenkin ovat poikkeukselliset, niin mitä sitä herkkiä käsiä lähteä pilaamaan kovalla punttitreenillä. Gretzky ei tainnut saada penkistä 60 kiloa enempää. Toinen asia on sitten niin sanotut duunaripelaajat. Heidän todella toivoisi olevan niitä joukkueen kovakuntoisimpia ja urheilullisimpia ukkoja. En yhden kesätreenikuvan perusteella lähtisi arvostelemaan, kun esim. itselläni kovan treenin yhteydessä saattaa maha turvota ja happosalpaaja on se, joka siihen tehoaa ainakin itselläni. Lisäksi on näitä Ramstedtin tyylisiä eri sairauksia yms. Helposti vain se homma menee siihen, että mikäli Åstenilla ei putki kulje, niin se asia kaivetaan esille ja sehän tiedetään, että ei se koskaan ole vahvuus ollut. Olen aina sanonut, että se olisi ollut se asia, joka Åstenin olisi pitänyt kehittää.

Yleisesti ottaen toivoisin sitä mitä moneen kertaan olen sanonut, niin nelosketjun pelaajilla olisi vähintään jalkoja. Tämä ei ole ollut IFK:ssa nelosketjun duunareiden ominaisuushakujen kärkipäässä ja kun heidän kohdallaan myös vuosikausia tulokset ovat Åstenin yhtä pudotuspelisuonenvetoa olleet tasaisen masentavia, niin kritiikkiä saanee myös esittää. Silti on pakko sanoa, että Åstenin pitäisin jengissä Karvista ennen. Ongelma on ollut enempi se, että nelosketjun pelaajista Väänänen on paras luistelija. Toivoisin, että siellä olisi yksi parempi, niin Muulinkin rooli asettuisi siinä kolmantena paremmin uomiinsa.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Helsinki. Liverpool. Nato.
Ottamatta kantaa Muulin jatkoon (se on mielestäni yhdentekevä) niin en nyt lähtisi arvioimaan kenenkään kondista kropan ulkomuodon perusteella. Varsinkin, lätkässä on paljonkin näitä faija-kropan omaavia, jotka silti pelaavat aivan kirkkaimmalla huipulla.
Pakko linkittää tähän, harvinaisen oikeeseen osuneeseen postaukseen, tämä kuva.
 
Liitteet

  • BA7573C4-4803-479B-B828-A0FF77E04519.jpeg
    BA7573C4-4803-479B-B828-A0FF77E04519.jpeg
    50,6 KB · kertaa luettu: 156

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos ei ole varmaa tietoa, että on treenattu huonosti, en todellakaan lähtisi pelkästään ulkonäön perusteella arvostelemaan. Muuli on kyllä aiemmin ollut kovemmassa tikissä kuin tuossa kuvassa, mutta asialle voi olla ihan "luonnollinenkin" selitys. Sellainen voi olla vaikka se, että tietyssä iässä aineenvaihdunta muuttuu ja kestää oman aikansa ennen kuin sen kanssa pääsee sinuiksi. Lähes jokainen yli 3-kymppinen on huomannut omassa kehossaan jonkinlaisia muutoksia ja toisilla ne näkyvät esim. siinä, miten keho alkaa kerätä nesteitä enemmän kuin aikaisemmin. Toiset keräävät nesteitä kuumalla ja kostealla ilmalla ja paino saattaa nousta useitakin kiloja. Yleensä ne nesteet kertyvät juuri keskivartaloon ja poistuvat sitten aikanaan.

Pelaamalla kuntoon!, vai miten se meni...
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jotenkin mä en kyllä edelleenkään ymmärrä miksi helvetissä joku Rantakari tai Lyytinen on suuniteltu meidän ykköspakiksi, kun liigaan sataa koko ajan kovaa seppää muiden alakertaan. Nyt TPS hommasi Teemu Kivihalmeen, kuka hänkin rikkonut liigassa 30 pisteen rajan ja viime kaudet vetänyt AHL:ää. Kyllä, olisin valinnut ennen kahta yllämainittua.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Viime kaudella 32 matsia ja pisteet 1+6=7 eli en nyt sitten tiedä. Kärpissä oli todella hyvä, mutta aika iso riski olisi Kivihalmekin rikkinäisen kauden jälkeen.
 
tmh

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Viikingit
Pakko linkittää tähän, harvinaisen oikeeseen osuneeseen postaukseen, tämä kuva.
Hartikaisellahan on tuollainen krooninen darraturvotus naamassa vaikka olisikin tikissä, IG:n perusteella on paljon paremmassa kunnossa mitä naamasta näyttää.
Toki olisin mielissäni jos jokaisen fysiikka olisi mallia Ilari Melart ja Åstenin ulkomuoto ihmetyttää, mutta ei tuo onneksi ole mitään mikä ei parin viikon treenikuurilla paranisi huomattavasti
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Jotenkin mä en kyllä edelleenkään ymmärrä miksi helvetissä joku Rantakari tai Lyytinen on suuniteltu meidän ykköspakiksi, kun liigaan sataa koko ajan kovaa seppää muiden alakertaan. Nyt TPS hommasi Teemu Kivihalmeen, kuka hänkin rikkonut liigassa 30 pisteen rajan ja viime kaudet vetänyt AHL:ää. Kyllä, olisin valinnut ennen kahta yllämainittua.

Juuri muutama päivä sitten mietin olisiko Kivihalme IFK:n yllätyshankinta pakistoon, mutta eipä sitten. Olisi maistunut.

E. Pakko vielä sanoa, etten ymmärrä yhtään miksi Lyytinen piti kiinnittää niin aikaisessa vaiheessa ihan vain, että on täytettä pakistoon. Nyt on nähty, että se paikka olisi voitu täyttää pajon laadukkaammalla pelaajalla.
 
Viimeksi muokattu:

PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Viime kaudella 32 matsia ja pisteet 1+6=7 eli en nyt sitten tiedä. Kärpissä oli todella hyvä, mutta aika iso riski olisi Kivihalmekin rikkinäisen kauden jälkeen.
Kahden rikkinäisen kauden. Lisäksi Rantakari on right. Ymmärrän kyllä että monelle olisi varmaan Kivihalme maistunut enemmän. Pointtina juurikin se ettei Kivihalmekaan mikään varma kortti ole niinkuin sanoit, vaikka yhden hyvän kauden on Kärpissä pelannutkin. Itse en olisi ykköshevoseksi halunnut kumpaakaan.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juuri muutama päivä sitten mietin olisiko Kivihalme IFK:n yllätyshankinta pakistoon, mutta eipä sitten. Olisi maistunut.

E. Pakko vielä sanoa, etten ymmärrä yhtään miksi Lyytinen piti kiinnittää niin aikaisessa vaiheessa ihan vain, että on täytettä pakistoon. Nyt on nähty, että se paikka olisi voitu täyttää pajon laadukkaammalla pelaajalla.
Silläkin varjolla, että joku tulee moittimaan rikkinäisestä levystä, niin pakko kompata hyvin vahvasti. Penailua korostaa se, että Lyytisen kanssa on solmittu jatkosopimus jo kahteen kertaan vaikka hän on ollut suurimman osan ajastaan IFK:ssa enemmän tai vähemmän surkea. Jatkuvuutta tarvitaan, mutta en kertakaikkiaan ymmärrä miksi kerta toisensa jälkeen jatkuvuutta pitää rakentaa keskinkertaisuuksien (Dyk, Åsten) tai äärimmäisen epätasaisten pelaajien (Lyytinen) varaan. Tai pelaajien, jotka tarvitsevat rullatolkulla jeesusteippiä pysyäkseen yhtenä kappaleena (kaikkea hyvää toki Nykoppille).

Kyllä, viime kaudella oli loukkia, mutta ei sitä pidä nähdä minään "vapaudu vankilasta"-korttina eikä IFK:n tule siitä hyvästä antaa kenellekään tasoitusta saatikaan palkita jatkosopimuksella jos joku sattuu menemään rikki ja näytöt ovat tämän vuoksi heikot tai ne puuttuvat kokonaan. Tämä on urheiluseura eikä mikään hyväntekeväisyys- tai kuntoutuslaitos. Lisäksi ei aidosti laadukas puolustaja muutu yhtäkkiä ylimielisiä ratkaisuja joukkueen edun kustannuksella tehtailevaksi Mestis-pelaajaksi parin kuukauden pelaamattomuuden jälkeen.

Pienoinen ero tekemisessä kun kilpailijat ovat vuosien saatossa rakentaneet jatkuvuutta Kukkosten, Pyörälöiden ja Kuuseloiden kaltaisten esimerkillisten urheilijoiden varaan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös