HIFK kaudella 2019–2020

  • 745 755
  • 3 319

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Itse en usko, että sieltä enää kovinkaan montaa ukkoa tulee. Järvisen ja M.Keräsen kaltaiset kaverit ovat varmasti sieltä ihan liigan yläpäästä palkan suhteen.

Voi olla, että on enää yhteen hankintaan hynyä. Toki Tammikuussa voi ottaa sisään niitä +1 ukkoja, joiden palkkaa pystyy jyvittämään ensi kauden budjetin puolelle.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On tämä ajoittain aika hauskaa keskustelua. Alkukaudesta kaipailtiin "järvistä" pakistoon ja lisää pelinrakentelutaitoa hyökkäykseen ja kun saatiin Järvinen ja Keränen, on kaipailtu kiekollista pakkia ja nelssonin senaa (no joo, tämä toive on ollut alusta asti). Samaan hengenvetoon toivotaan lisää peliaikaa junnuille. Ainakin Winberg, Teräväinen, Seppälä, Heljanko, Myllylä ja Lambert pitäisi saada pelaavaan kokoonpanoon. Ei ehkä ihan täsmää tämä yhtälö, sano.

Ei siinä edes ole kauheaa ristiriitaa. Itse alunperin ihmettelin Kankaanperän jatkosopimusta. Laakson jatkosopimusta ihmetteli moni. Kun miettii, että olisiko Winberg voinut ottaa Kankaanperän peliajan ja olla keväällä Kankea parempi, samalla logiikalla Teräväinen/Ulander vs Laakso.

Hyökkäyksessä on ollut sellaisia pelaajia, kuten Petrell ja Åsten, jotka olisi ihan hyvin voinut peliesitysten perusteella korvata junnuilla. Heitä nyt ei ehkä olisi voinut jättää signaamatta, mutta näillä esityksillä olsii voinut penkittää ja ajaa junnuja sisään. Lisäksi nyt on ollut taas se 5 hyökkääjää sivussa. HIFK:lla on tapana ottaa Engbergin ja Hämäläisen tyyppisiä puhtaasti työmyyräroolin pelaajia sinne, kun kerrankin olisi vähän muunkin profiilin junnua. Ei se tarkoita sitä, että joukkueessa on terveellä rosterilla tiukkaa mahtua kokoonpanoon, etteikö sitä peliaikaa olisi tullut. Nytkin siellä on Hämäläinen pelannut 3 peliä. Miksi? Senkin peliajan olisin antanut jollekin muulle. Sekin vähän riepoo, että näitä junioreita laitetaan pelaamaan niiden pelaajien kanssa, joilla on ollut vaikeaa. Se tuska tarutetaan sitten nuoriinkin pelaajiin.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Ei nuo puutteet nelosen sentteristä ja kiekollisesta pakista ole yhtäkkiä ilmenneet, ei niitä ole nyt vasta alettu vaatimaan Järvisen ja M.Keräsen tulon jälkeen, vaan kyllä ne olivat osana sitä mahdollista puutepakettia ihan alusta asti. Eivät olleet ne kaikkein kriittisimmät puutteet, mutta kun kaikkein kriittisimmät reiät paatissa on tilkitty, on luonnollista että seuraavaksi siirrytään niihin jäljellä oleviin, astetta vähemmän kriittisiin puutteisiin.

Junnujen peliaikavaatimusten ja uusien hankintojen välillä näen kyllä hienoisen ristiriidan, mutta ainakin omalta osaltani kaava olisi mennyt suunnilleen niin, että Teräväistä ja Ulanderia (sekä Lyytistä ja Laaksoa) testataan alkukaudesta oikein kunnolla ja jos/kun todetaan ettei pakiston kiekollisuus riitä, hankitaan se "Auvitu". Nyt nämä junnupakit eivät ole saaneet mitään näytönpaikkaa, joka nyt hieman harmittaa. Mutta se nyt on vähän myöhäistä enää heitä kokeilla. Winberg hieman erilaisessa roolissa toki on saanut näytönpaikkoja, ja ajaa hyvänä päivänä peliesityksiensä osalta jo huomattavasti kalliimpien Ahosen ja Motinin ohi, mutta tuskin näistä kummastakaan ollaan kuitenkaan luopumassa. Kankaanperän Woittajavuori kuitenkin on jo syrjäyttänyt 8.pakin paikalta. Hyökkäyksen osalta kaava olisi mennyt niin, että testataan Myllylää maalintekijänä, Heljankoa pelintekijänä, ja jos ei riitä niin hankitaan "Ramstedt" pelintekijäksi, tai "isokokoinen maalintekijä", tai "M.Keränen", jolta pitäisi onnistua sekä pelinteko että maalinteko. Nyt tuo jälkimmäinen jo hankittiin ilman että Myllylä sai näytönpaikkaa ja Heljankokin on saanut vain pari matsia hieman väärässä roolissa. Loukkaantumissuman myötä heille kuitenkin lienee edelleen luvassa näytönpaikkoja, mutta ei tuo nelosen sentterin mahdollinen hankinta mitenkään vaikuta Lambergin, Myllylän tai Heljangon näytönpaikkoihin.

Engbergiä ja Kukkaa, ehkä Hämäläistäkin, haluisin edelleen kokeiltavan nelosessa esim. Petrellin tilalla. Ja Winbergille mielellään joku kolmasosa jäljelläolevista matseista.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Täällähän jumalauta kymmenisen nimimerkkiä sijoittelivat (Otso) Rantakaria kolmospariin kesällä, että kyllä sitä kiekollisuutta pakistoon haluttiin monen toimesta. Ihan noin utopistisia en sentään itse toivonut, mutta mielestäni kuntoutuva, kauan pelaamatta ollut ja siten edullinen, mutta korkean potentiaalin omaava entinen oma poika, ei ole erityisen utopistinen toive pakistoon. Etenkään, kun vastuuta kiekollisuudesta kantaa tällä hetkellä aika pitkälti yksin Kousa.

Kuten olen toistuvasti kirjoittanut, olisin valmis antamaan Lyytiselle vielä näytönpaikkoja Järvisen vierellä (miksi ihmeessä peluutetaan Laakson vierellä?), mutta jos ei tuo taso tuosta nouse, täytyy asialle tehdä jotain. Ennen kuin on liian myöhäistä ja Auvitu tekeekin loppukauden diilin jonnekin Sveitsiin tai Ruotsiin.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Motin itseasiassa oli hyvä haku. Katselin aikoinaan, että tossa on just sellainen ”rauhallinen luuta”, jonka viereen olisi voinut heittää jonkun Teräväisen tai Ulanderin kehittymään. Ei sitten olekaan.

Tossahan on meidän ongelma. Eli sellainen pakki, jonka pitäisi mahdollistaa junnujen sisäänajo pelaa itse alle tasonsa.

Jos Järvinen olisi ollut keväästä lähtien kokoonpanossa, niin junnuja olisi voinut ajaa sisään enemmän. Ei tarvitsi kolmosparin kiekollista pakkia, kun olisi omasta takaa se ”Axel Rindell”. Ulander, Teräväinen ja Seppälähän on omanneet suurinpiirtein saman potentiaalin kuin Rindell.

Jotenkin uskon, että Lyytinen tulee vielä. Ja Ahonen löytää varmasti oman tasonsa. Sen verran rutinoituneesta kaverista on kyse. Motin on mulle kysymysmerkki. Onko niitä kavereita, jotka kävi vetämässä ne heikot kaudet täällä meillä ja sitten on taas omalla tasollaan jossain Örebrossa?

Jos on rahaa yhteen laatujätkään, niin laittaisin sen mieluummin aloitusspesialistiin alaketjuihin. Hävitään edelleen ihan liikaa niitä peliä ratkaisevia oman pään aloituksia alivoimalla.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan

Tällä hetkellä ei Seppälästä kannata uneksia, meni lainalle TuToon. Oliko peräti loppukaudeksi. Ei tainnut viihtyä Joensuussa.
 
Stigu

Jäsen
No nyt on sitten selvinnyt, paljonko IFK:ssa panostetaan kaudessa kokemukseen, sydämeen ja pukukopin hengenluontiin. Summa on 362 000 euroa. Tuon verran nimittäin maksettiin vuonna 2018 Kangelle + Kopin veljeskolmikolle yhteensä.

Itse käyttäisin tuon summan ehkä toisin. Alla esimerkkibudjettini

1. Pukukopin hengenluonti 180 k€
- Hallin tiloihin rakennetaan pelaajien käyttöön 3 saunaa ja 2 poreallasta. Mustasta pörssistä ostetaan loppukaudeksi varasto opiaatteja, uppereita ja downereita. Jari Sarasvuo tulee luennoimaan pelaajille Sisäisestä Sankarista jokaisen ottelun ensimmäisellä erätauolla.

2. Kokemus 40 k€
P. Matikainen kutsutaan eisttämään moottorisahaperformanssi "Aatamin puvussa ja vähän Eevankin (feat. Stihl 50 cc)". Tuota kokemusta ei unohda kukaan.

3. Sydän 142 k€
City-Marketista hankitaan 7 000 kiloa sydäntä a' 20 €/kg. Okei, tuo on Sian sydäntä mutta tuollainen määrä sydäntä esim. vaihtopenkillä tai pelaajien syndeissä herättää satavarmasti joukkueen paremmin kuin väsyneet ikijunnut.

Tietysti yksi vaihtoehto olisi hankkia tuolla 362 keurolla esim. 2-3 Liigakelpoista pelaajaa.

Elämä on.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Hyökkäyksessä on ollut sellaisia pelaajia, kuten Petrell ja Åsten, jotka olisi ihan hyvin voinut peliesitysten perusteella korvata junnuilla.

Poimin nyt vaan yksittäisen lauseen tuolta sinänsä kyllä ihan asiapitoisesta kirjoituksesta. Lennu on ollut huono, mutta mun mielestä Åsten tekee nimenomaan sellaista duunia, johon eivät liigatuulia vasta haistelemaan päässeet junnut pysty. Alivoimalla Åsten on kuitenkin kova tekijä, jaksaa raastaa ja blokata ja viedä kiekkoa vastustajan päätyyn ja pitää sitä siellä.

Vaikka joku Hämäläinen olisi profiloitunut duunariosaston kaveriksi, niin ei hänestä ole mitään iloa alivoimalla tai oman pään aloituksessa jossa suojellaan maalin johtoa viimeisellä minuutilla. Åsten on usein kentällä tuollaisina hetkinä ja ihan syystä.

Pisteitä ei ole tullut, ja itsekin kaipaisin Åstenilta fyysisempää peliä ja sitä tuttua hämmentämistä. Mutta omassa duunissaan etenkin av-pelaajana on hyvä, eikä tollaselle paikalle voi jotain junnua heittää.
 
F#21

No voihan sinne heittää jos junnu on tarpeeksi laadukas. Samoin junnun voi heittää myös ylivoimaan ja antaa muitakin mahdollisuuksia. Näin ne näyttäisi tekevän muissa jengeissä melko hyvin tuloksin.
Mutta en nyt näe ongelmana jos kokoonpanossa olisi junnuja ja Åsten samanaikaisesti. Ongelmia tulee sitten, kun kokoonpanossa on Åsten, Keränen ja Petrell samanaikaisesti, jolloin tuossa on kolme pelaajaa jotka eivät mitä kiekon kanssa pitäisi tehdä. Tuohon jos lyödään vähän heikompia junnuja lisäksi, niin siinähän menee vähintään kaksi kenttää jo sekasin.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Kauden tässä vaiheessa ja maajoukkuetauon jälkeen olisin valmis ja halukas etenemään seuraavilla ketjuilla (vaikka en joukkueen valmentaja olekaan).

Ketjut eivät ole missään erityisessä järjestyksessä ja olenkin sitä mieltä, että ne melkein voisi heittää mielivaltaisessa kehiin.
Silloin meillä kuitenkin olisi neljä jokseenkin hyökkäysvaltaista ketjua.

M Keränen-Lundell-Nordgren/Myllylä, jolloin sekä Nickeä että Wiljamia voisi ajaa sisään.

Engberg-Heljanko-Jääskä, tässä olisi taitoa ja taistelua.

Saarinen-Sallinen-Kangasniemi, josko vaikka laidat löytäisivät toisensa ja Sallinen hoitaa puolustamisen.

Turunen-Paajanen-Dyk, taitaa olla hyväksi havaittu ja lukittu.

Näissä kaikissa jää sentterille puolustamisvastuu paitsi Heljangon ketjussa.

Yv:lle pistäisin seuraavat:
M Keränen-Lundell-Heljanko
Saarinen-Järvinen/Varakas

Turunen-Paajanen-Dyk/Kangasniemi
Kousa-Sallinen

Mutta tuskin tapahtuu.

Edelleen toivon, että junioreita peluutetaan jatkossa enemmän kuin puukäsiä. Alkukaudesta olisi toki aina paras testata heitä, mutta minkäs voit, jos valmentaja on jääräpää eikä tajua sellaista. Tosin UTJ, voisi huolehtia siitä että lupaukset lunastetaan.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Poimin nyt vaan yksittäisen lauseen tuolta sinänsä kyllä ihan asiapitoisesta kirjoituksesta. Lennu on ollut huono, mutta mun mielestä Åsten tekee nimenomaan sellaista duunia, johon eivät liigatuulia vasta haistelemaan päässeet junnut pysty. Alivoimalla Åsten on kuitenkin kova tekijä, jaksaa raastaa ja blokata ja viedä kiekkoa vastustajan päätyyn ja pitää sitä siellä.

Vaikka joku Hämäläinen olisi profiloitunut duunariosaston kaveriksi, niin ei hänestä ole mitään iloa alivoimalla tai oman pään aloituksessa jossa suojellaan maalin johtoa viimeisellä minuutilla. Åsten on usein kentällä tuollaisina hetkinä ja ihan syystä.

Pisteitä ei ole tullut, ja itsekin kaipaisin Åstenilta fyysisempää peliä ja sitä tuttua hämmentämistä. Mutta omassa duunissaan etenkin av-pelaajana on hyvä, eikä tollaselle paikalle voi jotain junnua heittää.

Mun silmään Åstenin alivoimapeli ja blokkaaminen on kehittynyt. Peittää vetoja niin hyvin että harva pakki pääsee toimittamaan kiekkoa maalille, jaksaa liikkua paljonkin av:lla ja blokkauksissa kestää hyvin katse kiekossa ei käännä selkää tai kylkeä. Ei myöskään höntyile enää. Siinä näkyy mun mielestä usempana kautena tehty treeni ja kehittyminen.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
M Keränen-Lundell-Nordgren/Myllylä, jolloin sekä Nickeä että Wiljamia voisi ajaa sisään.
Engberg-Heljanko-Jääskä, tässä olisi taitoa ja taistelua.
Saarinen-Sallinen-Kangasniemi, josko vaikka laidat löytäisivät toisensa ja Sallinen hoitaa puolustamisen.
Turunen-Paajanen-Dyk, taitaa olla hyväksi havaittu ja lukittu.
...
Edelleen toivon, että junioreita peluutetaan jatkossa enemmän kuin puukäsiä.

Eli mielestäsi junnut Nordgren, Myllylä, Heljanko ja Engberg ajavat kaikki neljä "puukäsien" Tallbergin, Åstenin ja Juho Keräsen ohi? Kyllä minäkin jonkun verran haluan junnuja kokeiltavan kokoonpanossa, mutta tämä tuntuu turhan drastiselta muutokselta.

Lisäksi pidän siitä, että yksi ketju on puhdas jarruketju, vastustajan energioiden haaskaaja, peli-ilon tylsyttäjä ja turhauttaja. Sen pitäisi tosin olla huomattavasti laadukkaampi duunissaan, kuin Petrell - Keränen - Åsten, mutta uskon Keräsen ja Åstenin voivan aivan hyvin vetää tuota jarruroolia laidassa. Keskelle Nykopp tai Jääskä. Ja jos näiden tilalle junnua nostetaan, olisi kai loogisimmat Engberg, tai jopa Hämäläinen tai Kukka.

Tallbergin paikka juuri nyt ei ole pelkästään kokoonpanossa, vaan peräti tulosketjuissa ja mieluiten Lunkan oikealla laidalla. Nordgreniä tai Myllylää voisi kyllä kokeilla kokoonpanossa, esim. jos Kangasniemi ei pysty pelaamaan niin hänen tilallaan oikeassa laidassa, ketjussa Sallinen - M.Keränen - Nordgren/Myllylä.
 
Viimeksi muokattu:

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Poimin nyt vaan yksittäisen lauseen tuolta sinänsä kyllä ihan asiapitoisesta kirjoituksesta. Lennu on ollut huono, mutta mun mielestä Åsten tekee nimenomaan sellaista duunia, johon eivät liigatuulia vasta haistelemaan päässeet junnut pysty. Alivoimalla Åsten on kuitenkin kova tekijä, jaksaa raastaa ja blokata ja viedä kiekkoa vastustajan päätyyn ja pitää sitä siellä.

Vaikka joku Hämäläinen olisi profiloitunut duunariosaston kaveriksi, niin ei hänestä ole mitään iloa alivoimalla tai oman pään aloituksessa jossa suojellaan maalin johtoa viimeisellä minuutilla. Åsten on usein kentällä tuollaisina hetkinä ja ihan syystä.

Pisteitä ei ole tullut, ja itsekin kaipaisin Åstenilta fyysisempää peliä ja sitä tuttua hämmentämistä. Mutta omassa duunissaan etenkin av-pelaajana on hyvä, eikä tollaselle paikalle voi jotain junnua heittää.

Se syy miksi en erityisemmin Åstenista ole pitänyt on se, että hän on mielestäni sen maksimitasonsa näyttänyt. Pelillisesti käyrä alkaa jopa olemaan alaspäin. Kyllä tämän roolin pelajaalta odottaisi nousevaa pelillistä käyrää tai sitten sitä, että olisi omassa roolissaan ihan Liigan eliittiä. Åsten ei tällä hetkellä oikein edes ole erityisen hyvä hämmentäjä tai taklaaja ja tehopisteiden valossakin käyrä menee alaspäin, vaikka ei hänestä mitään pistemiestä odotetakaan. Alivoimalla on kohtuu hyvä, mutta onko se nyt sitten riittävä osaaminen vakiopaikkaan kokoonpanossa? On mielestäni vähän ihme, että HIFK ei tähän rooliin löydä urallaan eteenpäin menevää kaveria. Toisaalta Åstenin puolustukseksi on sanottava, että ei meillä ole vuosiin ollut oikein sellaista nelosen sentteriä, jonka varaan puolustavan kentällisen voisi kasata.
 
penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United
Kiva kundi varmaan ja yrittää aina kaikkensa.
Kyseessä on kuitenkin kilpaurheilua 10 M egen vuosibudjetilla.
Ei mitään käyttöä SM-liigatasolla, sorry.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Åsten menee kyllä ns. nelosketjun rotaatiossa, mutta ylemmäksi ei mitään asiaa eikä mielestäni edes vakiopaikkaa ansaitse noilla otteilla, sentterinä ei mitään käyttöä. Nyt joukkue näyttää ihan hyvältä pl. se nelosketjun sentterin puute.

Turunen - Paajanen - Dyk
Saarinen - Sallinen - Kangasniemi
Jääskä - Lundell - M.Keränen
Tallberg - xxx - J.Keränen
Åsten, Petrell, Nykopp

Tallbergin pystyy hyvillä mielin nostamaan ns. tulosketjuihin loukkaantuneiden tilalle kun on pelannut viime ajat niin hyvin. Engbergiä voi myös käyttää vähän joka ketjussa ja puolestaan Myllylää voisi hyvin kokeilla tulosketjuissa jos on loukkaantumisia. Nelosketjussa pitäisi pyöriä J.Keränen, Åsten, Petrell, Nykopp. Engbergiä voisi myös käyttää nelosketjun rotaatiossa pyörimässä, mutta jotain Myllylää ja muita vastaavia nuoria on ihan turha noiden puukäsien kanssa peluuttaa ja puolestaan noiden nelosketjun pelaajien tulisi pyöriä vain tuossa nelosketjun rotaatiossa, ei pitäisi olla mitään asiaa paikata loukkaantumisia ylempänä noilla kavereilla niin kuin on nähty.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nelosketjussakin aika tärkeää on se roolitus. Miettii tuota HIFK:n nelosketjua vm. 2011: 2. Pöysti- 1. Liivik- 3. Nyholm. Mikä siitä teki paremman, kuin mitä meidän nykyinen nelonen pystyy esittämään? Sanoisin suoraan, että toki toimiva pelitapa, mutta myös roolitus. Numero kuvaa roolin tärkeyttä tuon kentällisen toimimisessa.

Ei esimerkiksi Liivik ole mikään klassinen sentteri, mutta hoiti sen tontin kyllä siihen asti hyvin, kunnes alkoi luulemaan itsestään liikoja. Tämä koskee näitä kaikkia rooleja, eli nelosen pelaajilla pitää olla asenne ihan tapissa illasta toiseen. Kun tämän roolin pelaajalle tulee halu siirtyä kiekollisempaan rooliin, niin yleensä pelin taso alkaa heiketä, koska pelaajasta paukut eivät vain riitä ja työmäärä alkaa tippumaan. Pitää muistaa, että HIFK:ssakin Liivik pelasi 15 ja 18 pisteen kaudet ja Bluesissa uran huippu 28 pistettä. Tälle tontille HIFK:lla olisi periaatteessa heittää hyvin saman tyylinen pelaaja, eli 1. Nykopp, josta ihan oikeasti näkee sen, että voisi hyvin olla sellainen 0,3-0,5 PPG:n mies Liigassa. Nykopp ei tyydy pelkkään kiekon roiskimiseen, vaan haluaa pelata kiekollista peliä. Se on ominaisuus, joka puuttuu näiltä meidän nelokenttäläisiltä pääsääntöisesti ja se pelaaminen onkin sitten joko päätöntä roiskimista tai sitten yhden miehen päätöntä rynnimistä. Ei saada kiekonhallintaa, vaan pelataan pelkästään kiekottomana ja silloin miinukset kasvaa ja plussia tulee todella harvoin. HIFK:lla ei kuitenkaan käytännössä ole Nykoppia. Mies on joko loukkilistalla tai hakee peliään loukin jälkeen. Nelosen peli oli tällä kaudella parhaimmissa uomissaan silloin, kun Nykopp siinä pelasi. Kun HIFK:n nelosesta puuttuu edes auttavaa pelin rytmittämistä, niin eihän siitä pelaamisesta voi mitään tulla. Keskialueenkin yli päästään vain puskemalla, joka ei tuota edes hyvää päätypeliä.

Se mitä HIFK:sta tällä hetkellä myös puuttuu alemman ketjun pelaajista on jalkatyö ja sitä toi Pöysti. Tämän roolin kenttä menee muita enemmän päätykiekkojen kautta ja silloin siellä pitää olla pelaaja tai pelaajia, jotka ehtivät ensimmäisenä kiekkohin tai antamaan ainakin merkityksellistä painetta. Lisäksi pitää muistaa, että Pöysti pelasi myöhemmin urallaan Bluesissa 32 pisteen kauden, eli ei puhuta pelkästään kiekon roiskimisesta. Lähimpänä HIFK:ssa tuota roolia olisi tällä hetkellä 2. Engberg, joka mielestäni on pelillisesti tällä hetkellä hyödyllisempi joukkueelle, kuin Petrell ja voisi olla toimiva palanen tuollaista raatamiskenttää. Engbergin ongelma vain on se, että tuntuu auttamattomasti olevan liian köykäinen tuohon rooliin, vaikka jalkatyö riittää ja eivät kädetkään ihan toivottomia ole. Kaksinkamppailuvoima vain on täysin olematon. Silti koko kausi vakioroolissa varmasti kehittäisi pelaajaa enemmän, kuin pomppiminen siellä täällä. Unelmapelaajahan tuohon rooliin olisi Jääskä, mutta on jo siihen liian hyvä. 3. Åsten olisi lähimpänä tuota Nyholmin silloista roolia, eli puhtaasti raatajarooli, joka tarkoittaa kulmassa möyrimistä, maalin eteen menoa ja yksinkertaista kiekon pelaamista. Keränen on olisi tuossa roolissa silti pykälän kaksi parempi, eli omissa papereissani Åsten ei mahdu kokoonpanoon terveellä rosterilla lainkaan.

Eihän tietysti tuollainen roolitus ole mitään Stiga-ukkoilua, että kun tehdään näin ja näin, niin alkaa homma toimimaan automaattisesti. Tarkoitus oli vain havainnollistaa, että miksi joku toimii ja miksi joku ei. Nykyisen nelosen ongelma on se, että periaatteessa HIFK:lla on heittää sinne ihan riittävän hyviä pelaajia, eli joku Keränen, Åsten voisi olla toimiva palanen Liigan parasta neloskenttää, mutta kun HIFK:lla ei ole mitään roolitusta heittää sinne tukemaan tätä ajatusta. Katsotaan vain, että ketkä jäävät kolmesta ensimmäisestä kentällisestä yli ja sitten heitetään neloseen, että koittakaa selvitä. Kai siinä itseluottamuksin sitten hiljalleen rapisee, kun pelaaminen on pelkkää selvitymistä. Lisäksi tuota roolitusten rakentamista haittaa se, että kapteenillamme on kiintiörooli kokoonpanoon. Petrell-Nykopp-Åsten on mielestäni sekä materiaaliltaan ja roolitukseltaan huonompi kentällinen, kuin Engberg-Nykopp-Åsten. Puhumattakaan siitä, että se on Petrell-Åsten-Hämäläinen, josta en ihan oikeasti edes voi sanoa, että mitä sen pitäisi yrittää tehdä. Kyllähän kärkikentissäkin niitä palasia siihen haetaan ja Paajasen kentästä tuli oleellisesti parempi, kuin Dyk siihen tuli.
 
Viimeksi muokattu:

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Loukkaantumissuman myötä heille kuitenkin lienee edelleen luvassa näytönpaikkoja, mutta ei tuo nelosen sentterin mahdollinen hankinta mitenkään vaikuta Lambergin, Myllylän tai Heljangon näytönpaikkoihin.

Engbergiä ja Kukkaa, ehkä Hämäläistäkin, haluisin edelleen kokeiltavan nelosessa esim. Petrellin tilalla.

En ihan osta tätä kommenttia varsinkaan Hämäläiseen liittyen. Sallittakoon nyt voimakassävyinen kommentointi, koska kyseessä ei ole enää mikään kovin nuori pelaaja vaan lähinnä pienen potentiaalin omaava "yli-ikäinen junnu", joka ei ole koskaan osoittanut pieniäkään merkkejä kykenevänsä pärjäämään liigatasolla edes auttavasti. Nyt on menossa neljäs (!) kausi kun on käynyt yrittämässä liigamiehistön mukana eikä oikeastaan minkäänlaista kehitystä ole tuona aikana tapahtunut. Fyysisesti lapanen, verkkainen liike ja vajavainen pelikäsitys. Tämä on se kombinaatio, joka ei tuonut viime kaudella tulosta edes Mestiksessä. Olen peräänkuuluttanut, että IFK:ssa pitäisi kyetä tunnistamaan ne junnupuolen todelliset lahjakkuudet ja panostaa heidän sisäänajamiseensa sen sijaan, että kaudesta toiseen kaivetaan joku jannehämäläinen naftaliinista, että jokohan nyt lähtisi. Kolleissa pelaa tälläkin hetkellä useita todella lahjakkaita yksilöitä.

Muutenkin ajatus siitä, että neloskentän rooli on pörrätä kulmissa, pelata nolla-nollaa ja härnätä vastustajan taitopelaajia, alkaa olla vanhanaikainen. Mielestäni junnupuolen kehitystyön ja pelaajapolun resursseja on aivan turha haaskata siihen, että koulitaan joistakin rouhijoista välttävän tason liigapelaajia.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
IFK
@Apassi just meinasin tulla skriivaa tuota, että nelosen puolustavaan rouhijarooliin tyytyvä ja sitä hyvin pelaava pelaaja on/olisi varsin arvokas joukkueelle. Åsten on mun mielestä lähellä tuota, vaikkakaan tämä kausi ei ole hänen(kään) osalta mennyt odotusten mukaisesti. Mutta ongelmia tulee siinä kohtaa kun himo edetä uralla pisteidentekijän suuntaan on kova, mutta kompetenssi ei riitä. Liivik muistetaan, mielikuva on että Tom Laaksonenkin ois vikalla IFK-kaudellaan ruvennu treenaamaan kaikenlaista jalkakikkaa yms. sen oman roolinsa sijasta.

Joku J.Virtanen tulee ekana mieleen hyvästä 4.kentän pelaajasta joka ymmärtää roolinsa ja tyytyy pelaamaan sitä joukkuetta hyödyttäen.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
@Apassi aivan jäätävän hyvä analyysi nelosesta.

Kunnon nelssonin sentterin hommaaminen voisi ratkaista koko palapelin, koska Nypsin voi heittää myös laitaan ehjänä ollessaan. On aika Nyholm -mainen. Sitten laitaan on kilpailua Keräsen, Åstenin, Petrellin ja jopa Tallbergin muodossa (mikäli M.Keränen saa loppukauden sopparin).
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Eli mielestäsi junnut Nordgren, Myllylä, Heljanko ja Engberg ajavat kaikki neljä "puukäsien" Tallbergin, Åstenin ja Juho Keräsen ohi? Kyllä minäkin jonkun verran haluan junnuja kokeiltavan kokoonpanossa, mutta tämä tuntuu turhan drastiselta muutokselta.

Lisäksi pidän siitä, että yksi ketju on puhdas jarruketju, vastustajan energioiden haaskaaja, peli-ilon tylsyttäjä ja turhauttaja. Sen pitäisi tosin olla huomattavasti laadukkaampi duunissaan, kuin Petrell - Keränen - Åsten, mutta uskon Keräsen ja Åstenin voivan aivan hyvin vetää tuota jarruroolia laidassa. Keskelle Nykopp tai Jääskä. Ja jos näiden tilalle junnua nostetaan, olisi kai loogisimmat Engberg, Hämäläinen tai Kukka.

Tallbergin paikka juuri nyt ei ole pelkästään kokoonpanossa, vaan peräti tulosketjuissa ja mieluiten Lunkan oikealla laidalla. Nordgreniä tai Myllylää voisi kyllä kokeilla kokoonpanossa, esim. jos Kangasniemi ei pysty pelaamaan niin hänen tilallaan oikeassa laidassa, ketjussa Sallinen - M.Keränen - Nordgren/Myllylä.
Ei minulla mitään toimivaa, tehokasta ja hyvää jarruketjua vastaan ole. Jos se illasta toiseen pelaa 0-0 tai 1-0 tai edes harvoin 0-1.
But that's not the case.

Siis antaisin nuorille tilaa. Tuo ketju Engberg (nopea ja käsiäkin on) - Heljanko (osaa puolustaa vaikka on hyvinkin kädellinen eikä hidas) - Jääskä (jo kokenut, rakentaa jonkun verran peliä ja osaa maalinteon ja karvaamisen), on siksi mielestäni kokeilemisen arvoinen.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Ensinnäkin @Bafforosso en ole sanonut että nykyinen jarruketju olisi toimiva, olen pelkästään peräänkuuluttanut että sellainen olisi, eli toimiva jarruketju. En siis pidä @Stigu :n ideasta, jonka muotoili "moderniksi", että kaikki neljä ketjua olisi hyökkääviä tai kiekollisia. Minusta 3-1 on paras, vaikka perinteinen jako olisi ehkä 2-2 tai 2-1-1 ja Stigun (ja muutaman muun) mielestä 4-0. Mielestäni pelkällä neljän ketjun paineella ei menestytä, vaan pitää olla yksi "tylsyttäjä". Ehkä olen sitten varhaisvahna ja Stigu onkin myöhäisnuori, mutta paskaaks tässä.

Åsten menee kyllä ns. nelosketjun rotaatiossa, mutta ylemmäksi ei mitään asiaa eikä mielestäni edes vakiopaikkaa ansaitse noilla otteilla, sentterinä ei mitään käyttöä. Nyt joukkue näyttää ihan hyvältä pl. se nelosketjun sentterin puute.

Turunen - Paajanen - Dyk
Saarinen - Sallinen - Kangasniemi
Jääskä - Lundell - M.Keränen
Tallberg - xxx - J.Keränen
Åsten, Petrell, Nykopp

Tallbergin pystyy hyvillä mielin nostamaan ns. tulosketjuihin loukkaantuneiden tilalle kun on pelannut viime ajat niin hyvin. Engbergiä voi myös käyttää vähän joka ketjussa ja puolestaan Myllylää voisi hyvin kokeilla tulosketjuissa jos on loukkaantumisia. Nelosketjussa pitäisi pyöriä J.Keränen, Åsten, Petrell, Nykopp. Engbergiä voisi myös käyttää nelosketjun rotaatiossa pyörimässä, mutta jotain Myllylää ja muita vastaavia nuoria on ihan turha noiden puukäsien kanssa peluuttaa ja puolestaan noiden nelosketjun pelaajien tulisi pyöriä vain tuossa nelosketjun rotaatiossa, ei pitäisi olla mitään asiaa paikata loukkaantumisia ylempänä noilla kavereilla niin kuin on nähty.

En suoraan sanottuna pidä ketjuhahmotelmistasi. Minusta A) Sallinen on jo varsin pitkän otannan aikana todistanut olevansa riittämätön sentterin tontille. B) Tallberg on huomattavasti lyhyemmällä otannalla todistanut olevansa potentiaalisin/sopivin oikea laituri Lundellille, jolle on etsitty toimivaa taisteluparia. C) Meillä on aito sentteriongelma, ei vain nelosen suhteen, vaan koska Sallinen täytyy siirtää laitaan, josta syystä M.Keränen on ajettava sisään loppupeleissä sentterinä. D) Kangasniemi on sen verran epävakaa, loukkaantumisaltis ja riski, etten laittaisi häntä meidän toiseksi parhaamman pelinrakentajan kanssa yhteen. Täytyy löytää pysyvämpiä koostumuksia eikä Iikasta tunnu siihen olevan. Sen sijaan saattaa löytää uuden liekin uuden M.Keräsen vierellä. E) Jääskällä on (kunnossa olevista) senttereistä ylivoimaisesti paras aloitusprosentti, yli 60% (Nykoppilla taisi olla noin 57%), eikä ole ikinä nostanut selkää tai luistanut puolustustehtävistä. Hän sopisi siis Nykoppin korvaajaksi, ja vaikka on muihin tehtäviin hemmetin hyvä, korvaa hänet ylempien ketjujen voimalaiturina Tallberg hyvin, mutta kukaan (Nykoppin lisäksi) ei korvaa hänen osaamistaan nelosen keskellä.

En ihan osta tätä kommenttia varsinkaan Hämäläiseen liittyen. Sallittakoon nyt voimakassävyinen kommentointi, koska kyseessä ei ole enää mikään kovin nuori pelaaja vaan lähinnä pienen potentiaalin omaava "yli-ikäinen junnu", joka ei ole koskaan osoittanut pieniäkään merkkejä kykenevänsä pärjäämään liigatasolla edes auttavasti. Nyt on menossa neljäs (!) kausi kun on käynyt yrittämässä liigamiehistön mukana eikä oikeastaan minkäänlaista kehitystä ole tuona aikana tapahtunut. Fyysisesti lapanen, verkkainen liike ja vajavainen pelikäsitys. Tämä on se kombinaatio, joka ei tuonut viime kaudella tulosta edes Mestiksessä. Olen peräänkuuluttanut, että IFK:ssa pitäisi kyetä tunnistamaan ne junnupuolen todelliset lahjakkuudet ja panostaa heidän sisäänajamiseensa sen sijaan, että kaudesta toiseen kaivetaan joku jannehämäläinen naftaliinista, että jokohan nyt lähtisi. Kolleissa pelaa tälläkin hetkellä useita todella lahjakkaita yksilöitä.

Muutenkin ajatus siitä, että neloskentän rooli on pörrätä kulmissa, pelata nolla-nollaa ja härnätä vastustajan taitopelaajia, alkaa olla vanhanaikainen. Mielestäni junnupuolen kehitystyön ja pelaajapolun resursseja on aivan turha haaskata siihen, että koulitaan joistakin rouhijoista välttävän tason liigapelaajia.

Niin, Hämäläiseen liittyen sanoin että "ehkä Hämäläinenkin". Tuossa on tuplasti konditionaalia, eikä silti mennyt läpi. En yhdessäkään ketjuhahmotelmassani ole laittanut Hämäläistä kokoonpanoon, tai edes mainittavaan rotaatioon. Mainitsin hänet tuossa tyyliin tokana vaihtoehtona - juuri ennen Kukkaa - jos on pakko korvata Åsten, Keränen tai Petrell. Eli toisinsanoen hän on tyyliin viides vaihtoehtoni nelosen laituriksi. Jes jes, taisit hieman väärinolettaa.

Ketjujen numeroinnilla ei ole niin väliä, mutta väliä on sillä haluaako "energiaketjun" joka voi hyvin koostua junnuista, vai "jarruketjun". Joskus nelonen on yksi, joskus toinen, pahimmassa tapauksessa sekasikiö.

Jokainen fani peräänkuuluttaa lahjakkuuksien tunnistamista ajoissa. Harva siihen itse pystyy. Eikä se kyllä toisaalta suoraan sanottuna edes ole heidän tehtävänään.

Ei minulla mitään toimivaa, tehokasta ja hyvää jarruketjua vastaan ole. Jos se illasta toiseen pelaa 0-0 tai 1-0 tai edes harvoin 0-1.
But that's not the case.

Siis antaisin nuorille tilaa. Tuo ketju Engberg (nopea ja käsiäkin on) - Heljanko (osaa puolustaa vaikka on hyvinkin kädellinen eikä hidas) - Jääskä (jo kokenut, rakentaa jonkun verran peliä ja osaa maalinteon ja karvaamisen), on siksi mielestäni kokeilemisen arvoinen.

Aivan. That's not the case, and that was my point. Jotain pitää tehdä sille, ettei tuo nelonen toimi, ja haluaisin sen kuitenkin säilyttävän tuon jarrutehtävän. Näillä jätkillä, tai annetulla sapluunalla, se ei toimi. Ekana yrittäisin korvaamalla Lennu Engbergillä tms. Heljangon paikka ei välttämättä ole siinä, mutta miksei häntäkin voi nelosen keskellä kokeilla ainakin kunnes Nykopp palaa kehiin.
 
Viimeksi muokattu:

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Niin, Hämäläiseen liittyen sanoin että "ehkä Hämälinenkin". Tuossa on tuplasti konditionaalia, eikä silti mennyt läpi. En yhdessäkään ketjuhahmotelmassani ole laittanut Hämäläistä kokoonpanoon, tai edes mainittavaan rotaatioon. Mainitsin hänet tuossa tyyliin tokana vaihtoehtona - juuri ennen Kukkaa - jos on pakko korvata Åsten, Keränen tai Petrell. Eli toisinsanoen hän on tyyliin viides vaihtoehtoni nelosen laituriksi. Jes jes, taisit hieman väärinolettaa.

Ketjujen numeroinnilla ei ole niin väliä, mutta väliä on sillä haluaako "energiaketjun" joka voi hyvin koostua junnuista, vai "jarruketjun". Joskus nelonen on yksi, joskus toinen, pahimmassa tapauksessa sekasikiö.

Jokainen fani peräänkuuluttaa lahjakkuuksien tunnistamista ajoissa. Harva siihen itse pystyy. Eikä se kyllä toisaalta suoraan sanottuna edes ole heidän tehtävänään.

Kunhan kommentoin ajatuksiani Hämäläisen peluutuksesta ihan yleiselläkin tasolla kun kyseinen nimi tekstistäsi osui silmään. Voit siis ottaa ihan rauhallisesti.
 
Theosaurus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Keskustelupalstalla vallitsee aika selkeä yksimielisyys siitä, että herrat Petrell, Keränen ja Åsten pelaavat tällä hetkellä huonosti ja alle odotusten. Toisaalta junnujen peluuttamisesta ollaan hieman enemmän sitä mieltä, että heitä tulisi peluuttaa enemmän vaikka näiden herrojen tilalla. Miksi näin ei käy?

Koska Pikkarainen haluaa voittaa mestaruuden tällä kaudella.

Oma tulkintani on, että valmennus uskoo, että ”Petreleistä” on keväällä iloa ja hyötyä enemmän kuin junnuista. Näin varmaan itsekkin päätyisin lopulta tekemään jos olisin Pikkaraisen saappaissa. Ei minua lopulta kiinnostaisi varsinkaan IFK valmentajana ajaa seuraavien vuosien ehkä-pelaajia sisään. Vaikka peli onkin paskaa nelosketjulta, ja kritisoin kyseisiä herroja isolla kädellä, niin siellä on kuitenkin sitä kokemusta, voimaa ja henkistä johtajuutta mitä tarvitaan keväällä ja mitä toisaalta en usko käytettävissä olevien junnujen pystyvän tarjoamaan.

Mitä IFK:n junnuihin tulee, niin itse pidin esim. viime pelissä Heljangon muutamasta suorituksesta joten kyllä siellä tulevaisuuden potentiaalia varmasti on. Mielestäni yksi ongelma isossa kuvassa kuitenkin on, että IFK:n nuorista, nimistä joita täällä ehdotellaan liigatasolle jo nyt pelaamaan, tuskin yksikään löytyy A-sm liigan pistepörssin 30 parhaan joukosta?

Toinen asia mitä ihmettelen edelleen on, että miksi Mestiksen kanssa ei voisi tehdä tehokkaampaa yhteistyötä (”loan”) näissä jokavuotuisissa loukkaantumisruuhkissa.
Ja mitä junnuihin ja mestikseen tulee, niin Turunenhan esim. pelasi mestiksessä junnuna ja vähän myöhemminkin... Veikkaan, että Turunen palaa ensi kaudella takaisin kasvattajaseuraansa, missä ei ole pelannut käsittääkseni yhtään liigapeliä.., eikä tule pelaamaankaan, johtuen siitä, että kyseinen joukkue puolestaan pelaa nykyään KHL:ssä. Ei huono urapolku vaihtoehtoiseksi malliksi.

Anysways,
Muistetaan, että IFK on kevään joukkue ja Pikkarainen kevään valmentaja. Hänen on täytynyt miettiä, millä tavalla IFK:lla on keväällä paras mahdollinen nippu kasassa ja millä kokoonpanolla olisi lopulta parhaat edellytykset voittaa mestaruus tällä kaudella. Pikkarainen uskoo siis, että Petrell- Nykopp/Åsten/Keränen akselin peluuttaminen tuloksistaan huolimatta pelistä toiseen nyt, palvelee myöhempää ajankohtaa ja tarkoitusta. Sitä ajankohtaa kun taistellaan poffseissa ja tarkoituksena on voittaa mestaruus.
 
Stigu

Jäsen
Täytyy kyllä ihmetellä, että vuonna 2019 puhutaan edelleen samassa lauseessa Euroopan lätkähuipulle pyrkivästä joukkueesta ja jarruketjusta.

Jarruketjuhan on jäänne jostain muinaisilta ajoilta, jolloin sille oli oikeasti tilaus. Nykylätkä huipulla on kuitenkin sen verran vauhdikasta, taktista, kokonaisvaltaista ja sääntökirjan rajoittamaa, etten oikein itse näe miten tällainen jarruketju voisi toimia. Samalla tavalla en näe, miten kannattaisi rakentaa esim. nelisylinterinen auto, jonka kolme sylinteriä antaisivat voiman autolle ja neljännen sylinterin tarkoitus olisi ilman sytytystä ja mäntää vain antaa hengähdystauko kolmelle muulle sylinterille. Tai en voisi kuvitella Kolmen sepän patsasta, johon valettaisiin neljäs seppä seisomaan frakissa ja silinterissä tumput suorina. Katsojalle jäisi ikäänkuin mielikuva ja outo arvoitus päähän siitä, että tuon neljännen kaverin täytyy olla jotenkin erikoinen kun se ei ole yhtään niinkuin nuo kolme muuta. Se ilmeisesti vain antaa hengähdystauon noille kolmelle työntekijälle ja olemuksellaan tylsistyttää tuota taottavaa rautakappaletta.

Jarruketjun illuusio elää nykyään Liigassakin suurelta osin sen takia, että Liigassa on jengejä, joilla ei ole varaa palkata neljää täyttä ketjullista hyökkääjiä. Sen takia neloseen pistetään ne jämäpelaajat, jotka oli juuri ja juuri varaa hankkia. IFK:ssahan olisi fyrkkaa neljään kentälliseen, mutta jarruketju on pelkästään sen takia, että seura haluaa perinteitä ja sydäntä ja ainoat mitat täyttävät pelaajat ovat näitä jämäpelaajia. Kopin veljeksiäkin on roikotettu jengissä nyt 8 kautta tällä verukkeella. Ja heillehän näköjään maksetaan ihan oikeiden pelaajien palkka, eli rahasta tuo ei ole kiinni.

Mitä hyötyä olisi neljästä tasapainoisesta kentästä?

1. Kaikille pelaajille on samat vaatimukset ja kriteerit heidän ominaisuuksiensa suhteen: Luistelutaito, mailankäyttö, pelinlukutaito ja kyky viisikkopeliin. Pelaajat ovat ikäänkuin tasa-arvoisia toistensa suhteen.
2. Kaikille kentällisille voidaan laatia sama taktiikka
3. Kaikkien kentällisten pelaajia voidaan sekoitella keskenään. Jos esim. "kakkosketjusta" loukkaantuu pelaaja, on se helpompi paikata vaikkapa "nelosketjun" pelaajalla
4. (Lopputuloksena kolmesta edellisestä) ketjujen "numerolla" ei ole väliä, vaan ne jylläävät tasaisesti samalla tavalla kentällä ja antavat tasaisesti toisille ketjuille "hengähdystauon"
5. Junnuja olisi erittäin paljon helpompi ajaa sisään jengiin, kun a) olisi ihan sama mihin ketjuun heidät lykkää ja b) he saisivat kaikissa tapauksissa vierelleen oikeat pelimiehet.

Mulle toi IFK:n jarruketju edustaa nykyjohdon napanuoraa Dino-aikaan. Vasta sitten kun tuo (toivottavasti) viimeinenkin napanuora katkaistaan, voidaan seuralta odottaa menestystä.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, NYR, Inkvisitio 1480-
Sehän olisikin ideaali tilanne, että kaikki neljä ketjua pystyisivät hyvään taktiseen peliin ja luomaan maalintekotilanteita sekä osaisivat hommat myös omassa päässä. Luulin että meidän nimellinen jarrukenttä olisi lähinnä hengähdysaikaa antavia av-spesialisteja, mutta sen sijaan Lennut ja Åstenit painaakin meillä jumalauta ihan YV-kuvioita tiskiin! Samalla kun kun esim. Turusta ja Paajasta kuormitetaan alivoimissa. Tämä taktiikka mahdollista vain IFK:ssa..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös