HIFK Gimmat

  • 145 357
  • 870

TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Ei taida ikävä kyllä riittää ja Espoo näyttää menevän menojaan.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Kiekko-Espoolla on kyllä hienosti kaikkien pelin jälkeen haastatteluvideot, mistä täytynee kiittää tiedottajaa. Sen sijaan selostajana hän on valitettavasti kamala, mitä Ruudussa kuuli useamman vuoden ajan. Ei siitä pääse mihinkään. Tosin parempi sekin kuin ei mitään.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
En päässyt matsiin enkä nähnyt himassakaan vasta kuin velvollisuuksia oli iltapäivällä.

Hieno saavutus IFK:n naisilta ja mestaruuskaan ei ollut niin kaukana. 2-1 tilanteessa oli useita paikkoja tasoittaa peli mutta ei onnistunut ja Parkkosen 5min jäähy kostautui aika kovasti. Alussa myös mahdollisuudet painaa 0-2 tauluu. Alun heikko viimeistely ja tuo 5min jäähy aika lailla johti siihen että voitto ei ollut mahdollinen. Toki jäähy tuli aika kevyestä kontaktista ja samanlaisista ei juuri toisin päin vihelletty, joten mielestäni hieman kyseenalainen.

Tuntui kuitenkin jo ennen ottelusarjaa, että IFK:lla ei tule riittämään vielä tässä hetkessä ja tällä joukkueella Espoon kaataminen. Leveyttä olisi pitänyt olla enemmän, ylivoiman olisi pitänyt olla huomattavasti paremmalla tasolla ja kokemusta ei kovista peleistä juuri ollut. IFK kuitenkin käänsi ottelusarjan ottamalla kaksi selkeää voittoa ja vielä pakkotilanteessa joka oli todella upea suoritus. Aluksi näytti että Espoo vie mestaruuden 3-0 otteluvoitoin.

Toivottavasti joukkueen ydin jatkaa ja saataisiin vielä kasvun ja kehityksen tai uusien pelaajien muodossa pari kovaa hyökkääjää mukaan. Puolustus tällaisenaan oli mielestäni ihan riittävä.

Vaikka Gimmat ovat pelanneet vasta kolmatta vuotta Liigaa, niin kannattajia oli ilmeisesti hyvin paikalla kun matsin päätyttyä Kiekko Espoon voittaessa mestaruuden kuului IFK:n kannatus.

Upeaa duunia myös valmennukselta ja ennen kaikkea Saara Niemeltä!
 
Nordis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Bat79

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onnea Gimmoille hopeasta, ens kaudella sitten uudella innolla kanisterijahtiin.

Mitä tuohon "televisiointiin" tulee niin oikeassahan Lennu on, kyse ei ole pelkästään kuvan laadusta vaan paljon myös siitä että se automatiikka ei vaan pysy välillä pelin mukana. Esimerkiksi Tiksissä se leijonat.tv:n kamera ei ole verkon takana -> kuva on ihan hyvälaatuinen -> silti kuva vaeltelee missä sattuu.
 
Pate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Maajoukkuepelaaja, superkyky Sanni Vanhanen on ilmeisesti liittymässä HIFKiin tulevalle kaudelle. Nuorempi veljensä Matias puolestaan sitten junioripuolelle.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Sanni kautta hyvin av:lla kroppaa likoon U18 Ruotsi-Suomi matsissa
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Miressa Mäkelä palaa takaisin IFK:hon vuoden ulkomaan reissun jälkeen. Toivoinkin että palaisi, sillä oli edellisellä kaudella viihdyttävin pelaaja. Varmaan joukkueen kovimpia luistelijoita ja tekee upeasti töitä. Aloin fiilistellä Mäkelän paluun jälkeen, että Gimmoilla on todella potentiaalinen mestari joukkue kasassa kun tuli kovia uusia pelaajia jengiin, vaikkakin osa vielä ihan pikkutyttöjä, mutta kuitenkin maajoukkue kokemusta on, kuten Vanhasella. Sitten kun katsoin joukkueen, niin jostain kumman syystä Matilda Nilsson ei olekaan mukaan?
Luulin että olisi ollut varma jatkaja ja mielestäni jatko julkaistiinkin, mutta Eliten mukaan ei ole sopimusta mihinkään. Samalla tosin huomasin, että pari tärkeää pakkiakin on vaihtanut maisemaa, joten puolustukseen varmaan tulossa vielä joku.

Onko kellään tietoa Nilssonin jatkosta?

Ensi kaudelle joukkueessa on moni todella nuoria pelaaja vuoden vanhempi, kuten esim. Siiri Yrjölä joka voi olla ensi kaudella Liigan parhaita pakkeja.

Kaikkien ollessa kunnossa, IFK:lla pitäisi myös olla 3 kovaa hyökkäysketjua, mutta silti harmi Nilssonin lähtö, sillä menee varmaan top kolmoseen Naisten Liigan laitureiden osalta. Jos jotain hyvää lähdössä, niin ehkäpä parantaa joukkue henkeä. En sano että tietäisin siitä mitään, mutta on ollut äärimmäisen turhauttavaa katsoa, esim. kevään finaalissa, miten hankalaa Nilssonin oli syöttää muille. On toki huikea yksilötaidoiltaan, mutta ei näytä katsomoon joukkuepelaajalta. Maajoukkuetason pelaajaksi kummallista toimintaa todella usein. Esim. lähtee vaihtoon todella hitaasti kun on vetänyt pitkän vaihdon ja lähtee vasta siinä kohtaa vaihtoon kun huomaa ettei ole saumaa tehdä maalia ja peli kääntyy hieman tylsemmäksi. Jos Nilssonin tasoinen maalintekijä saataisiin jengiin, niin IFK haastaisi Espoon varteenotettavasti.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Gimmoilta puuttui viikonloppuna Liikala, Mäkelä sekä Vesa eli käytännössä ykkösketju ja silti peli oli mielestäni raikkaan näköistä siihen nähden että pelataan kauden ensimmäisiä matseja. Näin siis toki vain Ilves matsin tänään.

Sanni Vanhanen oli mielestäni ihan näkemisen arvoinen ja täytynee käydä Pirkkolassa katsomassa pari matsia, sillä jäi fiilis että Vanhasella on livenä vielä enemmän näytettävää. Juuri täyttänyt 17 ja en ole aiemmin naisten matseissa nähnyt samanlaisia harhautuksia keneltäkään.

Akatemiasta naisten Liigaan nostetut Palin, Korhonen, Kitula ja Suhonen pelasivat todella hyvää lätkää. Näin viimeksi kevään finaaleissa Espoota vastaan ja kaikki tekivät jo silloin vaikutuksen mutta Korhonen pelasi sillä tasolla, että saattanee ottaa vakipaikan Gimmojen kokoonpanosta. Jokatapauksessa rotaatiossa on hyökkäyksen osalta leveyttä kun em. pelaajien lisäksi Huotari pelannee Liigapaikasta ja taisi siellä olla joku muukin.

MV osasto lienee riittävän hyvä mutta puolutukseen kaipaisi Locatellin ja Yrjölän lisäksi vielä kolmatta kiekollisesti taitavaa, mieluiten MJ tason pakkia. Toki Yrjölän otteet tänään näytti siltä, että kehitystä on kesän aikana tapahtunut, kuten monen muunkin, varsinkin nuorten pakkien osalta. Saukkonen ja Kylliäinen pelasivat aiempaa kypsemmin mielestäni.

Hyökkäyksestä ajattelin ennen tätä matsia, että ei tule riittämään sillä Nilsson lähti jonnekin kuten myös Passard, mutta todennäköisesti Vanhanen, Vesa ja Mäkelä paikkaavat ihan hyvin, jos ei jopa paremmin lähtijöiden jättämän aukon. Molemmat Passard sekä Nilsson pelasivat todella itsekkäästi ja ehkä hyväkin että eivät jatka.
 
Juubelii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Gimmoilla oli täysi kuuden pisteen viikonloppu. Lauantaina kävin katsomassa ottelun HPK:ta vastaan. Ekassa erässä 0-1 takaa-ajoasema, jota jahdattiin lähes koko peli. Paljon hyvää tekemistä, hyviä paikkoja, mut HPK:n maalivahti otti isoja torjuntoja.

Kolmannen erän lopussa (56:50) otettu aikalisä oli äärimmäisen hyvin pidetty, sillä 18 sekuntia myöhemmin Pejzlova tasoittaa Vanhasen ja Vesan syötöistä. 38 sekuntia myöhemmin 2-1 johtoasema Vanhasen toimesta, syöttäjinä Locatelli ja Yrjölä. Viimeisellä minuutilla vielä yksi tyhjiin Pejzlovan toimesta, Vanhanen syöttäjänä.

Kannattaa käydä katsomassa joskus matsia Pirkkolassa. Todella taitavia pelaajia! Erityismaininta hyökkääjistä Vanhanen, Pejzlova ja Vesa. Puolustajista vastaavasti Locatelli ja Yrjölä.

Tänään näemmä Lukko kaatunut maali-iloittelussa 1-11. Vanhanen (3+3), Pejzlova (1+4), Kemppainen (2+2) ja Vesa (1+2) etunenässä pisteissä.

Edit: kirjoitusvirheen korjaus.
 
Viimeksi muokattu:

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Gimmoilla oli täysi kuuden pisteen viikonloppu. Lauantaina kävin katsomassa ottelun HPK:ta vastaan. Ekassa erässä 0-1 takaa-ajoasema, jota jahdattiin lähes koko peli. Paljon hyvää tekemistä, hyviä paikkoja, mut HPK:n maalivahti otti isoja torjuntoja.

Kolmannen erän lopussa (56:50) otettu aikalisä oli äärimmäisen hyvin pidetty, sillä 18 sekuntia myöhemmin Pejzlova tasoittaa Vanhasen ja Vesan syötöistä. 38 sekuntia myöhemmin 2-1 johtoasema Vanhasen toimesta, syöttäjinä Locatelli ja Yrjölä. Viimeisellä minuutilla vielä yksi tyhjiin Pejzlovan toimesta, Vanhanen syöttäjänä.

Kannattaa käydä katsomassa joskus matsia Pirkkolssa. Todella taitavia pelaajia! Erityismaininta hyökkääjistä Vanhanen, Pejzlova ja Vesa. Puolustajista vastaavasti Locatelli ja Yrjölä.

Tänään näemmä Lukko kaatunut maali-iloittelussa 1-11. Vanhanen (3+3), Pejzlova (1+4), Kemppainen (2+2) ja Vesa (1+2) etunenässä pisteissä.

Vesa olisi tehnyt varmaan enemmänkin tehoja, jos ei olisi istunut pitkää jäähyä laitataklauksesesta.

Matsissa tuli muuten 100 laukausta, joten tuo 11 maalia oli mielestäni paikkoihin nähden jopa hieman vaisu tulos ja toki tuomari hylkäsi yhden selvän maalin edes näkemättä tilannetta, mutta mielestäni hyvä saldo jos 100 laukausta ehtii laukomaan.

Vanhasen ja Vesan otteita täytyy kyllä päästä Pirkkolaan paikan päälle katsomaan tällä kaudella! Tänään puuttui useita tärkeitä pelaajia, mutta silti nuoremmat, niin pakit kuin hyökkääjätkin ovat nostaneet tasoaan ja tuntuu että joukkueessa on leveyttä enemmän kuin koskaan aiemmin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Kiitos edelläoleville raportoinneista. Kyllä Pirkkola kutsuu jossain vaiheessa tällä kaudella. Kiinnostuneena olen seurannut kauden avausta
 
Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Miressa Mäkelä palaa takaisin IFK:hon vuoden ulkomaan reissun jälkeen. Toivoinkin että palaisi, sillä oli edellisellä kaudella viihdyttävin pelaaja. Varmaan joukkueen kovimpia luistelijoita ja tekee upeasti töitä. Aloin fiilistellä Mäkelän paluun jälkeen, että Gimmoilla on todella potentiaalinen mestari joukkue kasassa kun tuli kovia uusia pelaajia jengiin, vaikkakin osa vielä ihan pikkutyttöjä, mutta kuitenkin maajoukkue kokemusta on, kuten Vanhasella. Sitten kun katsoin joukkueen, niin jostain kumman syystä Matilda Nilsson ei olekaan mukaan?
Luulin että olisi ollut varma jatkaja ja mielestäni jatko julkaistiinkin, mutta Eliten mukaan ei ole sopimusta mihinkään. Samalla tosin huomasin, että pari tärkeää pakkiakin on vaihtanut maisemaa, joten puolustukseen varmaan tulossa vielä joku.

Onko kellään tietoa Nilssonin jatkosta?

Ensi kaudelle joukkueessa on moni todella nuoria pelaaja vuoden vanhempi, kuten esim. Siiri Yrjölä joka voi olla ensi kaudella Liigan parhaita pakkeja.

Kaikkien ollessa kunnossa, IFK:lla pitäisi myös olla 3 kovaa hyökkäysketjua, mutta silti harmi Nilssonin lähtö, sillä menee varmaan top kolmoseen Naisten Liigan laitureiden osalta. Jos jotain hyvää lähdössä, niin ehkäpä parantaa joukkue henkeä. En sano että tietäisin siitä mitään, mutta on ollut äärimmäisen turhauttavaa katsoa, esim. kevään finaalissa, miten hankalaa Nilssonin oli syöttää muille. On toki huikea yksilötaidoiltaan, mutta ei näytä katsomoon joukkuepelaajalta. Maajoukkuetason pelaajaksi kummallista toimintaa todella usein. Esim. lähtee vaihtoon todella hitaasti kun on vetänyt pitkän vaihdon ja lähtee vasta siinä kohtaa vaihtoon kun huomaa ettei ole saumaa tehdä maalia ja peli kääntyy hieman tylsemmäksi. Jos Nilssonin tasoinen maalintekijä saataisiin jengiin, niin IFK haastaisi Espoon varteenotettavasti.
Matilda Nilsson haluaa pelata tämän kauden pelkästään poikien kanssa. Lisätiedot löytyvät seuraavasta Ylen julkaisemasta artikkelista:
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Naiset tänään himassa 5-3 voittoon Espoosta kärkikamppailussa. 6-2 tai 7-2 tai 7-3 olisivat olleet oikeutetut lukemat sillä IFK loi puolet enemmän kovia maalipaikkoja. Hetkittäin Kiekko Espoo oli mankelissa mutta taas Espoon hyökkäykset olivat sellaisia, jotka IFK aika hyvin tylsytti puolustamalla maalin edustan hyvin. IFK sai matsissa vain muutaman ylivoiman vaikka aihetta oli viheltää useita jäähyjä Espoolle kampituksista, estämisistä, kiinnipitämisestä yms. IFK tosin sai jäähyjä todella kummallisista tilanteista, vastaavista tilanteista vieraille ei jäähyjä. Joten siihen nähden että ei juuri ylivoimaa päästy pelaamaan mutta oltiin paljon alivoimalla, IFK:lta hyvä suoritus. Kaikki 3 kenttää pystyivät pelaamaan hyvää lätkää ja kokoonpanosta puuttui edelleen Rantamäki, Mäkelä ja Mehtonen.

Yrjölä, Rozier, Vanhanen, Vesa ja Liikala sekä Pejzlova liekeissä tänään.

E: kirjoitusvirhe.
 
Viimeksi muokattu:

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Nostetaan ketjua sillä aihetta on! Ketju on itseasiassa todella alhaalla vaikka IFK:lla on alkakauden havaintojen perustella paras ja tasapainoisin jengi kasassa koko Naisten Liigan taipaleen aikana.

IFK on sarjassa 2. Kalpa johtaa 4 pisteellä. IFK on hävinnyt kauden aikana vain Kalpalle ja kyseinen matsi oli ainakin omasta mielestäni ottelu joka IFK:n olisi pitänyt voittaa kuten myös toinen tappio joka tuli HPK:ta vastaan. HPK matsia en nähnyt mutta paperilla ei HPK:lla olisi pitänyt olla juurikaan mahdollisuuksia.

Kolmantena sarjassa on Kiekko Espoo, 2 pisteen päässä IFK:sta mutta tässä vaiheessa kautta näyttää siltä, että IFK on finaalissa Kalpaa vastaan ja nykyisillä otteilla Espoo pronssipelissä mutta sielläkin vain siksi, että perästä ei tule joukkueita jotka pystyisivät kärkikolmikkoa haastamaan. Naisten Liigassa peli on mielestäni muuttunut hieman fyysisemmäksi, nopeammaksi ja monet joukkueet pystyvät puolustamaan pitkiäkin aikoja aiempaa paremmin, vaikka se ei tosin esim. tänään tuloksellisesti juuri näkynyt.

IFK voitti Rokin vieraissa 0-12 ja eilen samaisen jengin vieraissa 2-6.

IFK on tehnyt 102 maalia ja päästänyt 25 maalia, eli maaleja per matsi on tullut 6,4 ja päästetty on 1,5 maalia per matsi. Useissa matseissa, kuten Espoota vastaan, tänään Rokia vastaan ja viime viikolla Kärppiä vastaan on vastustajan maalivahti tai kiekkojumalat pitäneet luvut siedettävinä pelitilanteisiin nähden. Jokainen em. matsi olisi voinut päättyä eri lukemiin. Tänään esim. Emilia Vesa sai vain 2 syöttöpistettä, kuin pelitapahtumien mukaan hän olisi voinut painaa vähintään 3 maalia. Vesalla potentiaalisia maalintekopaikkoja oli reilusti enemmän kuin vastustajalla laukauksia yhteensä koko ottelun aikana (9).

Uusista pelaajista Sanni Vanhanen on ollut huikea, mutta huilannut pari matsia loukkaantumisen jälkeen.
Emilia Vesan luistelu on aivan mieletöntä tuolle tasolle ja tekee kovasti töitä ja on todella älykäs pelaaja kuten Vanhanenkin mutta Vanhanen on taitavampi, kun taas Vesa nopeampi ja fyysisempi.
Eveliina Kitula on ollut positiivinen yllätys. Luulin ettei saisi juuri edes peliaikaa, mutta on yllättänyt ja menee helposti 2-3 ketjuissa laidalla, sillä luistelu on hyvää, on taitava ja rohkea mutta kamppailee myös todella vahvasti.

Clara Rozierin, Johanna Kemppaisen ja Julia Liikalan pelaamisessa ja tekemisessä on tapahtunut kehitystä viime kaudesta ja se näkyy siinä että kiekkoa jaetaan oikeaan aikaan, liike on parempaa, kiekkoa myös suojataan ja kuljetetaan hyvin silloin kun niin kannattaa tehdä mutta myös kamppailupelaaminen ja virheiden karsiminen on kehittynyt valtavasti.

Jenkeistä palannut Miressa Mäkelä ei ilmeisesti ole pelannut vielä yhtään matsia ja Karoliina Rantamäki ei ole pelannut myöskään muutamaan viikkoon. Rantamäki oli yhteen matsiin pukenut päälle, mutta ei tullut kentälle. Jos molemmat ovat tällä kaudella pelikunnossa, niin IFK saa 4 hyvää ketjua mutta myös leveyttä kokoonpanoon, mutta nyt viime pelit kolmellakin kentällä ovat sujuneet ihan hyvin.

Isoin yllätys on Akatemiasta nostetut hyökkääjät Erica Korhonen sekä Sara Suhonen jotka pystyvät pelaamaan todella vahvasti Naisten Liigassa. Molemmat nopeita ja fyysisiä pelaajia joilla on hyvä pelikäsitys ja pystyvät kamppailupelaamiseen jo ihan riittävällä tasolla ja molemmat ovat myös päässeet ihan kivasti pisteille.

Michaela Pejzlova ehkä myös mennyt hänkin hieman eteenpäin ainakin liikkeen osalta mutta varmaan Liigan paras sentteri kyseessä.

Hyökkääjistä Anni Pere ja Veera Huotari ovat jääneet aika pieneen rooliin eikä pelikäsitys ole lisääntynyt vaikka molemmat ihan hyvin liikkuvatkin niin peliaika tulee todennäköisesti olemaan vielä aika vähäinen vaikka molemmissa on paljon potentiaalia.

Kokonaisuudessaan IFK on pystynyt paikkaamaan Matilda Nilssonin ja Emmanuel Passardin lähdöt todella hyvin ja joukkue on viime kautta verrattuna nopeampi, fyysisempi sekä myös taitavampi.

Puolustukseen olisin kaivannut yhtä laadukasta pakkia mutat puolustuskin on ollut kova. Erityisesti Siiri Yrjölä ja Athena Locatelli ovat huikealla tasolla jo molemmat kehittyneet myös viime kaudesta. Yrjölä tekee kaiken oikein, sijoittuu oikein, syöttää oikeaan aikaan ja ehtii välillä myös läpiajoihin tai nousemaan vastustajan viisikon välistä heittämään kiekon maaliin. Locatelli taas on muuttunut fiksummaksi pelaajana ja ei roiski kiekkoa, syöttää omille ja menee ajoissa vaihtoon ja kun on karsinut virheet pois niin näyttää ihan ykköskorin pakilta Naisten Liigaan.

Akatemiasta nostettu (?) Ilona Palin on pystynyt pelaamaan ihan hyvin tällä tasolla ja pitkään poissa ollut Nenna Mehtonen jatkanut myös kehittymistä ja pelaa vakaasti, kuten Kylliäinen ja Saukkonenkin.

En olisi ikinä ennen kauden alkua uskonut, että lähes jokainen pelaaja ottaa noin valtavia kehitysaskeleita. Erityisen hienoa on se, että joukkue vaikuttaa todella yhtenäiseltä ja pelitapa on juuri niin IFK:n pelitapaa kuin se vain voi olla; aloitteellinen, nopea, vahva, taitava ja yhtenäinen!

Jos on yhtään ylimääräistä aikaa niin menkää ihmeessä Pirkkolaan katsomaan matseja! Aivan mieletöntä vastapainoa Edarien seuraamiselle!

On muuten tämän päivän matsien jälkeen pistepörssin johdossa IFK:n pelaaja ja pistepörssissä hyvä edustus top kympissä 6/10!
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan

Taitaa myös valmennus olla aika kovaa luokkaa.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Tänään aika vajaalla kokoonpanolla voitto Kiekko Espoosta 4-3 ja.

Sanni Vanhasen sekä Karoliina Rantamäen ja Miressa Mäkelän puuttumiset näkyvät aika pahasti kovassa matsissa, sillä IFK on käytännössä yhden ketjun varassa. Toki Mäkelä ei ole pelannut vielä yhtään peliä tällä kaudella, joten ei voine laskea puuttumiseksi, mutta silti.

IFK häviää hieman puolustuksessa, sillä kärkipakkien Locatelli ja Yrjölä jälkeen ei ole nopeita ja hyvin liikkuvia sekä rohkeita pakkeja, vaikka puolustus ihan ok onkin. Aika nuori Ilona Palin on pelannut hyvällä tasolla mutta tänään harmillisesti paareilla ulos kaukalosta.

Tuomari edelleen Helsingin matseissa luokkaa vitun paska ja ei tarvitse miettiä pelaako kavereita Kiekko Espoossa tai jopa oma tytär, sillä tilanteet joista IFK saa jäähyt, ovat tilanteita joista Espoo ei saa jäähyjä. 2. erässä jäi putkee 4-5 todella selvää tilannetta viheltämättä ja päätöserässä vielä 2-3 selvää jäähyä. Vastaavasti IFK:lle vihellettiin todella kevyistä tilanteista jäähyt.

Sanni Vanhasen läsnäolo olisi todennäköisesti luonut tietynlaisen ketsuppipullo efektin ja kovasti töitä tekevä Emilia Vesa voisi Vanhasen kanssa tehtä kovaa tulosta ja veikkaan että pelkkä Vanhasen läsnäolo olisi kasvattanut todennäköisyyksiä ottaa voitto selvemminkin varsinaisella peliajalla.

1 laadukas, nopea pakki jolla kestää kiekko mukana ja 1 laadukas hyökkääjä joka pystyy pelaamaan kovemmassa vauhdissa toisi joukkueeseen leveyttä ja ja suoritusvarmuutta. Nyt Espoon maalit tuli todella heikosti pelattujen tilanteiden tuloksena joissa puolustus ei oikein ehtinyt paikalle. Mutta hyvää kokemusta junnuille ja jos täysin samalla jengillä mentäisiin ensi kaudella, niin siellä on moni junnu kehittymässä niin fyysisesti kuin pelillisesti, että suoritusvarmuus olisi varmaan toista luokkaa kuin nyt. Nyt ero 1. kentän tai 1. pakkiparin ja 3. kentän ja 3. pakkiparin välillä on valtava.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös