Hienoa säätä pidellyt?

  • 937 310
  • 8 007

Glove

Jäsen

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lämpöä on ollut, ja tänään oli pirun hiostavaa. Ukkonen meni pariin otteeseen melko läheltä, mutta täällä ei tullut pisaraakaan. Ilma kuitenkin muuttui hetkessä vähemmän hiostavaksi.

Äskettäin katselin rannassa, kuinka todella kaukana etelässä näkyi komeita elosalamoita. Mielenkiintoista oli se, että ainoa ukkonen näytti olevan keskellä Suomenlahtea, ja linnuntietä noin 130 kilometrin päässä.

Täytyy olla todella korkeat pilvet, joissa nuo pilvisalamat löivät. Pilvestä maahan lyöviä ei voisi mitenkään nähdä tältä matkalta. Mutta nuo näkyivät.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Melkoisen raikas ilma pihalla, kun tuo pohjoisen kantilta puhalteleva tuuli liikuttaa ilmaa. On kyllä komeita kelejä ollut ja nämä tähtikirkkaat illat ovat olleet komeaa katseltavaa. Josko sen verran selkeän illan taas kokkailisi, että voisi bongailla niitä tulevia Perseidien tähdenlentoja.

Viikon puolivälissä joitain sateita luvassa, mutta varsin hajanaisilta ryppäiltä nuo tällä hetkellä vaikuttavat. Suuri osa Suomesta varmaan nauttii nyt muutamasta viileämmästä, mutta poutaisesta päivästä.

Viikonvaihteeksi/ensi viikon alkuun mallit kokkailee vielä yhtä hellejaksoa, mutta alkaa taas mennä sinne epävarman puolelle. Katsellaan.

Saas nähdä millainen syksy sitä nyt sitten on luvassa. Tuo pitkäkestoinen korkeapaine pohjoisnavalla kun jätti perinnöksi valtavan määrän lämpöä pohjoisiin meriin ja jossain vaiheessa tuo haihtuu sitten ilmakehään, jahka talvi tuolla alkaa. Ja tämä prosessi sitten tod.näk. vaikuttaa myös meidän tulevaan talveemme. Ei oikein sielu kestä ajatusta toisesta perättäisestä todella lauhasta, harmaasta ja märästä syksystä/talvesta heti sen viime "talven" perään.

Mutta nautitaan nyt nämä alta pois, niin on jotain muisteltavaa joskus vitun marraskuussa sitten. Joka kestää taas maaliskuuhun.
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Melkoisen raikas ilma pihalla, kun tuo pohjoisen kantilta puhalteleva tuuli liikuttaa ilmaa. On kyllä komeita kelejä ollut ja nämä tähtikirkkaat illat ovat olleet komeaa katseltavaa. Josko sen verran selkeän illan taas kokkailisi, että voisi bongailla niitä tulevia Perseidien tähdenlentoja.

Niitäkin tosiaan näkee kohta. Eilen itse asiassa näin jo mökin rannassa pari tähdenlentoa, joten liittyivät todennäköisisti jo noihin. Hyvä, että otit puheeksi. Olisi mennyt muuten ohi, ellen olisi alkanut ihmetellä tähdenlentojen lisääntyvää määrää.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Niitäkin tosiaan näkee kohta. Eilen itse asiassa näin jo mökin rannassa pari tähdenlentoa, joten liittyivät todennäköisisti jo noihin. Hyvä, että otit puheeksi. Olisi mennyt muuten ohi, ellen olisi alkanut ihmetellä tähdenlentojen lisääntyvää määrää.

Taitaa olla keskiviikon ja torstain välinen yö se huippu noissa tähdenlennoissa. Harmi vaan, että ko. yölle on luvattu laajempaa pilvisyyttä ja sateitakin. Mutta seuraavat pari yötä ovat vielä kai suht selkeitä täällä etelässä, joten voihan niitä koittaa nyt bongailla.
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Äskettäin katselin rannassa, kuinka todella kaukana etelässä näkyi komeita elosalamoita. Mielenkiintoista oli se, että ainoa ukkonen näytti olevan keskellä Suomenlahtea, ja linnuntietä noin 130 kilometrin päässä.

Täytyy olla todella korkeat pilvet, joissa nuo pilvisalamat löivät. Pilvestä maahan lyöviä ei voisi mitenkään nähdä tältä matkalta. Mutta nuo näkyivät.

Suomenlahden ukkossolun salamat näkyivät myös kauemmas. Tuossa ei ollut sinänsä mitään ihmeellistä ja pilvi ei ollut erityisen korkea. Kun muuten on hyvä näkyvyys pitkälle ja tarpeeksi pimeää, niin näitä voi nähdä taivaanrannassa hyvinkin kaukana joko elosalamoina tai kalevantulina. Elosalamoissa näkyy salaman rakennetta, kalevantulissa pelkkä väläys. Parhaimmillaan olen nähnyt kalevantulia lähes 400 km päästä.

Taivaanvahdissa on tästä(kin) ukkosesta hieno havainto: Nähty vähintään 10 salamaa, Porvoo
 
Noissa oli molempia. Enemmän menivät sinne kalevantulien puolelle, mutta kyllä siellä pari kertaa salaman muotoakin näkyi.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
On se ollut komeata taas. Koitin kyttäillä taas viime yönä noita perseidejä, mutta olihan se meno jo rauhoittunut. Huippuyö meni vesisateessa, mutta pari viimeistä yötä on ollut tähtikirkasta täällä Pirkanmaalla ainakin ja varsinkin toissa yönä noita vilahteli vielä ihan hyvin.

Ensi viikolla kai sitten jotain sateita on tuloillaan, mutta ovatko taas enemmän paikalliseksi meneviä kuuroja luonteeltaan?

Siitä eteen päin mallit nostaa kädet pystyyn. Keikkuen syksy tulevi. Kannattaa naatiskella nyt kesäkeleistä. Ehkä loppuu pian. Voi sitten positiivisesti yllättyä, jos ne ei vielä loppunutkaan.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Loistava sää Jyväskylässä. Ei ihan hellettä ja elokuun aurinko hieman keskikesän vastaavaa armollisempi.
 
rasmus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Pool, Konalan Pallo
On nämä lämpimät ja hieman kosteat elokuun yöt ihan sitä parasta kesää. Ei tässä malta mennä nukkumaan, kun on niin hemmetin siistiä istua pihalla Peroni-pullo kädessä ja nauttia kesän tuoksuista.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
On nämä lämpimät ja hieman kosteat elokuun yöt ihan sitä parasta kesää. Ei tässä malta mennä nukkumaan, kun on niin hemmetin siistiä istua pihalla Peroni-pullo kädessä ja nauttia kesän tuoksuista.

On ne. Loma päällä ja taidan itsekin tänään lämmitellä taas saunan ja pötkötellä terassilla tähtitaivasta tuijottelemassa. Se näissä loppukesän hellejaksoissa on just niin kivaa, kun keli ei oikein pääse turhan tukalaksi muodostumaan. Jo pidentynyt yö ja kestää aamusta pidempään lämmetä ja piakkoin sitten alkaakin taas viiletä. Toki nyt vielä auttaa tuo pohjoinen matalapainekin, joka pitää tuulet vähän tuolla pohjoisen kantilla ja tukalimmat helteet kaukana Suomesta.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Monessa suhteessa olisi järkevää, että Suomessa koulut aloittaisivat lomat juhannusviikolla ja loma päättyisi 31.8. Elokuu on täyttä kesää kun taas kesäkuun alku on usein sangen arktinen. Myös oltaisiin paremmin vientimaiden syklissä, Euroopassa kun elokuu on se suurin lomakuu.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Eri mieltä. Odotusarvot muuttuu elokuussa paljon, 1.8. on tietty täysi kesäpäivä, mutta 31.8. on jo usein aika syksyinen. Kukat on lakastuneet ja muuttolinnut tekee lähtöä, puissa lehdet kellastuu, aamut on sumuisia ja illalla pimeä tulee aikaisin jne.

Kesäkuun alku voi olla hyvin arktinen, mutta toisaalta voi olla hyvin kesäinenkin, kun päivät on pitkiä ja auringon säteily voimakasta. Ja ne ensimmäiset kesäkuun kuumat päivät, joita seuraa valoisat yöt, ja luonto on puhjennut täyteen kukoistukseen, on kai tyypillisesti niitä kelejä joista ihmiset Suomessa pitkän pimeän talven aikana haaveilee. Ei niinkään elokuun lopun Mamba-päivistä.

Voihan koululaisten lomia varmaan vähän myöhemmäksi lykätä, mutta en nyt juhannusviikkoa edeltävää viikkoa esimerkiksi vaihtaisi elokuun viimeiseen kyllä millään. Vaikka keskilämpötilassa asteen tai pari voittaisi.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nytkin Porissa on pilvetön taivas ja kunnon porotus. Lapset ja nuoret joutuvat menemään kuitenkin kouluun huomenaamulla.

Tämähän se keskustelu aina on, kun koulut alkaa mutta vielä osuu hienoja kesäpäiviä joitakin kohdalle. Ehkä Suomessa pitäisi siirtyä liukuvaan koulun aloitukseen ja lopetukseen. Jos ilmat on kylmennyt, niin aloitetaan heti, mutta jos on vielä lämmintä niin aloitetaan vasta ensi viikolla.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aamulla sujahti joku sumupilvilautta ylitse ja sitten taas taivas auki ja aurinko räkittää kirkkaalta taivaalta. Lämpöä joku vähän päälle 20, kastepiste alhainen ja raikas tuuli vielä puhaltelee. Mun puolesta näitä olla vaikka tuomiopäivään asti ja ikinä en kyllästy. Vaikka pidänkin kesäisistä korkeapaineista, en minäkään nyt niin suuri helteiden fani ole. Just tällainen sopivan lämmin ja raikas ja aurinkoinen keli sitä parasta parhautta Suomen kesässä on.

Ja nuo tähtikirkkaat yöt. Huoh.....

Voidaan varmaan heittää jo romukoppaan se teoria, jossa surkeata talvea seuraa surkea kesä. Kesän tai talven suursäätila se tulee ratkaisemaan aina sen mitä kesä tai talvi on. Joskus menee näin, joskus sitten toisin päin. Selkeää korrelaatiota (lämmintä talvea seuraa kylmä kesä tai kylmää kesää lämmin talvi) ei kuitenkaan ole.
 
Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kesää näyttää olevan kaksi päivää jäljellä. Lauantaina ilmeisesti sataa jo koko päivän ja ensi viikolla on jo perus syksykelit ja jotain 16 astetta. Kannattaa ottaa nyt kaikki irti!
 
No, riippuu siitä mikä on kenenkin määritelmä kesälle. Jos sellaiset parikytä raatia auringonpaisteella riittää, en vielä luopuisi toivosta. Malleissa on pyörinyt korkeapaineen mahdollisuutta tuonne syyskuulle. Joten ei vielä vaivuta synkkyyteen.

Syyskuu on ollut Suomessa keskimääräistä kylmempi viimeksi vuonna 2008. Etelän osalta tuo tarkoittaa sitä, että syyskuu on ollut jatkuvasti termistä kesää vielä. Sikäli mikäli vaan korkeapaineita sattuu kohdalle tunnistaa kelit vielä helposti kesäksi pitkällä syyskuussakin.
 
Outsider

Jäsen
On tässä aika iso kontrasti eiliseen viimeiseen kesäpäivään, kun nyt tulee vettä kuin aisaa ja on pimeetä kuin mörön perseessä. En valita.
 
Uncle Leo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat altavastaajille
On tässä aika iso kontrasti eiliseen viimeiseen kesäpäivään, kun nyt tulee vettä kuin aisaa ja on pimeetä kuin mörön perseessä. En valita.

Oskari Mörön?

Nyt alkaa kesän jälkeen toiseksi paras vuodenaika eli alkusyksy, toivottavasti ei mene liian sateiseksi vaan saa nauttia paljon auringosta ja viilenevästä syysilmasta. Seuraavan kuukauden aikana pitäisi sitten saada ladattua tarpeeksi energiaa jotta jaksaa sen puoli vuotta kestävän harmaan syksyn.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Komeita kelejä kyllä piisaa. Tähtikirkkaita öitä ja vaikka jo vähän vilpoista onkin, en valita.

Viikonvaihteeksi luvatut sateetkin näyttävät jälleen ottavan eteläisemmän reitin kuin mallit alunperin povasivat ja ensi viikoksi on vahvistumassa uusi korkeapaine. Sitä semmoista n. 20 raatia+aurinkoa taivaalla-keliä jokunen päivä, taas. Joka on siis parasta parhautta.

Nyt kannattaa nauttia. Joskus se motherfuckin' marraskuu alkaa. Mutta siihen asti, jokainen tällainen "inkkarikesä"-päivä on kuin pankkiin laittaisi.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Ulkolämpötila lähtenyt nousuun. Tovi sitten reilut +10, nyt liki +12.

Tänä aamuna maaginen reilu kymmenen plussalla. Leuto (ja kuiva!) syksy on hieno asia.
 
Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Pari vuotta sitten oli lämmin kesä kokonaiset 3-4 kuukautta! Muistan miten vielä syyskuun puolivälissä täällä etelässä oli eräänä iltana vielä noin +20 lämmintä. Tänä kesänä sellaisiin ei päästä vaikka näissä aurinkoisissa +20 asteen syyskuunpäivissä on aina kesän tuoksua vielä jäljellä.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Pari vuotta sitten oli lämmin kesä kokonaiset 3-4 kuukautta! Muistan miten vielä syyskuun puolivälissä täällä etelässä oli eräänä iltana vielä noin +20 lämmintä. Tänä kesänä sellaisiin ei päästä vaikka näissä aurinkoisissa +20 asteen syyskuunpäivissä on aina kesän tuoksua vielä jäljellä.
Jos en vallan väärin muista, niin -18 helteistä valui vielä yksittäinen päivä lokakuunkin puolelle ja syyskuu oli tosiaan vielä ihan täysi kesäkuukausi.

Nättiä keliä pitänyt, viikonloppuna oli kyllä iltaisin jo pirun viileää Jyväskylässä, mutta ilmeisesti idemmässä oli silloinkin yölämpötilat vielä reilua kymmentä astetta. Pitäisi käydä hurauttamassa moottoripyörä talvijemmaan ja samalla reissulla voisi käydä vielä rantasaunaa lämmittämässä ja uimassa kun ilmeisesti Saimaalla sivu-uomineen vielä tarkenee ihan hyvin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös