Hienoa säätä pidellyt?

  • 572 137
  • 4 506

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En oikein tiedä, että kumpi on huonompi. Nämä 15-20 asteet pakkaset vai tuollainen nollakelin kurapaska sateineen.

Molemmissa on joitakin hyviä puolia, mutta enimmäkseen huonoja.

Noh, onneksi ei mene enää kauaa, niin ollaan jo tammikuussa. Se on aina jotenkin sellainen henkinen kynnys minulle, että siitä eteenpäin tämä ikävin aika vuodesta alkaa hiljalleen helpottaa, kun voi alkaa odottamaan kevättä.

15 astetta alkaa olla jo liikaa. Tällainen reilu kymmenen, mitä täällä meillä nyt on, on vielä kohtuullinen, ja pukeutumalla oikein pärjää hyvin. Kelikin oli kivan aurinkoinen. Mutta ei mielellään enempää pakkasta. Ilmankosteus alkaa olla myös ikävissä lukemissa. Nenä kuivuu ja veristä räkää tulee välillä. Ja atoopikon iho on kovilla.

Lumi ei ole suosikkielementtini. Mutta en minä kyllä loskastakaan pidä. Melkeinpä maltillinen määrä lunta kuin loskaa. Tai sitten ei lunta ollenkaan.

Joulukuun ainoa hyvä puoli on, että marraskuuhun on todella pitkä aika. Tammikuu on vielä kärvistelyä, mutta helmikuu kääntää fiiliksen jo voiton puolelle. Runebergin tortut ja laskiaispullat ovat yleensä ne, jotka avaavat tämän kevään odotuksen (toki niitäkin löytää nykyään jo tammikuun puolivälissä).

Ja mainittakoon loppuun, että en edelleenkään pidä niistä 30 asteen seksihelteistä.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Siinä mielessä kunnon kylmä talvi olisi hyvä testi nyt vihreälle siirtymälle koko Euroopassa. Nähdään miten markkinat käyttäytyvät hintojen suhteen vaikka toki alkutekijöissä kaiken suhteen ollaankin.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ja mainittakoon loppuun, että en edelleenkään pidä niistä 30 asteen seksihelteistä.

Se on tullut jo selväksi :) (ja toki tuskinpa tätä ketjua lukevat ovat millään tavalla epätietoisia siitä, mitä mieltä minä olen marraskuun sumuista ja moskista.)

Pitäisi jo tällä kokemuksella tietää, ettei tätä ketjua kannata avata jos haluaa säilyttää mielenrauhan. Vai että talvi 2020 uusiksi.

Mahtava talvi on ollut toistaiseksi, nautitaan nyt sitten täysillä tämä viikko näistä pakkasista.

No, pistetään nyt sen verran etten ketään masentamaan ala. En usko täydelliseen 19-20 toisintoonkaan enää. Toki samankaltaisuksia on, mutta tuo vaatisi täysin poikkeuksellisen vahvan napapyörteen ja lähes asteikolta pihalla olevat Arktisen ja Pohjois-Atlantin oskillaatiot. Lähes poikkeuksellisen vahvan matalapaine-toiminnan pohjois-Atlantilla siis, joka sitten synnyttäisi näitä Dennisin ja Ciaran kaltaisia myrskyhirviöitä.

Katsellaan mitä tapahtuu.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Se on tullut jo selväksi :) (ja toki tuskinpa tätä ketjua lukevat ovat millään tavalla epätietoisia siitä, mitä mieltä minä olen marraskuun sumuista ja moskista.)

Tuo on aina pakko mainita, koska jos sen joskus unohtaa, joku humoristi tulee heti muistuttamaan, että kyllä ne kolmenkymmenen asteen helteet sittenkin tuntuvat kelpaavan. Logiikka kun on se, että jos et pidä yhdestä ääripäästä, sinun on pakko rakastaa toista. Eli vähän kuin, että jos et pidä uusnatseista, olet kommunisti. Ja toisinpäin. :)

Katselin huvikseni Accuweatherin pitkän ajan sääennusteen, ja se vaikuttaisi ihan hyvältä. Pitkiä arktisia kylmiä jaksoja ei olisi tulossa, muttei myöskään mitään "talvihelteitä", eli lauhoja +5:n asteen sadejaksoja. Enemmänkin ollaan siellä maltillisesti nollan alapuolella ja lunta tulee välillä. Lupailee hyvää hiihdon ystäville. Ja kyllä minäkin varmaan joitain kertoja päädyn noilla pitopohjilla yrittämään taas itseni ylittämistä, latu kun kulkee melkein ulko-oven ohi.

En sinänsä anna tuolle ennusteelle kuin symbolisen arvon. Se kertoo ehkä todennäköisestä suursäästä, mutta mahdollisuudet sille, että ennuste joudutaan vetämään kokonaan uusiksi, on myös suurehko. Mutta ihan siedettävä talvi olisi tuon perusteella tulossa.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kesällä ne 20-25 asteen kelit auringonpaisteineen on ihan parasta. Mutta kyllä se taas tämän marras-joulukuun jälkeen pitää syvälle mieleen painaa, että en niiden mahdollisten +30 helteiden aikanakaan rupea valittamaan. Tuli hommattua syksyllä toinen ilmastointilaitekin, niin nyt pitäisi olla hyvät aseet käytössä kämpän viilentämistä varten.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Säät Ovat olleet viime aikoina oikein miellyttäviä. Pakkasta ei ole liikaa, tosin tällä korkeudessa se taitaa harvoin olla siellä 30 asteessa edes. Kylmemmestä säästä ei ole kokemusta, mutta ei se vielä pahalta tuntunut. Optimaalinen lienee sellainen 20 astetta, jolloin tuntuu "oikealta" talvelta. Kaikki aistit aistii talven...

Kylmää olen aina sietänyt paremmin kuin kuumaa, mutta pukeutuminen ulos on tympeää tietysti.

Toivotaan jatkoa tälle nykyiselle säälle.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Logiikka kun on se, että jos et pidä yhdestä ääripäästä, sinun on pakko rakastaa toista. Eli vähän kuin, että jos et pidä uusnatseista, olet kommunisti. Ja toisinpäin. :)

Siltähän se joskus tuntuu, niin. Ja jotenkin hassua toki minunkin mielestäni on, että meteorologit ja media, jotka suurimman osan ajasta mesovat ilmastonmuutoksesta, kuitenkin kesällä heltyvät noiden seksiwau-helteiden kanssa. Ne kun ovat yksi sään ääri-ilmiö kuitenkin. Ei esimerkiksi viime kesän kaltainen helleputki ole Suomen oloissa mikään normi.

Ääripäistä en pidä minäkään, mutta jos siellä ääripäissä pitää sitten väkisin olla (kun kerran lisääntymään päin ovat), niin kyllä suosin mieluummin niitä seksiwau-kelejä ja kunnon rapeita talvipakkasia. Kuin jotain poikkeuksellisen matalapaine-voittoista ja sateista kesää tai talven 19-20 kaltaista jatkuvan masentavan harmaata skeidaa, joka kaikkien loppuvirittelyjen ja takatalvien kanssa loppui kunnolla vasta toukokuun lopussa.

Se parikytä raatia+aurinkoa piisais mulle todella hyvin hienon kesän reseptiksi ja talvella ihan kiva, kuiva pakkasilma ja jonkun verran lunta valoa tuomaan. Kunhan missän loskassa ei tarpoa tarvi.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nopeasti seilaa lämpötila ylös ja alas ennustuksia pilkkanaan pitäen. Eilen luvattiin -18 astetta, mittari näytti silti -31 astetta. Tänään piti olla kirkas auringonpaiste ja -25 astetta, mutta onkin täysin pilvistä ja -10 astetta. Huomiseksi arvuutellaan vaihteeksi kirkasta ja kylmää päivää, satanee siis lunta. Viikon päähän luvataan plussakelejä, kai nyt vesisadettakin saadaan?

Lunta saisi kyllä tulla hieman lisää, niin saisi hiihtoladut parempaan kuntoon.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mukavilta on tuntuneet nämä pakkaspäivät. Tykkään myös kolmenkympin helteistä, ja jopa 19-20 talven säät olivat minusta oikeastaan kivat, kun pyöräilykelit jatkuivat hyvinä läpi talven. Taidan olla outolintu tähän ketjuun, kun kaikki suomalaiset säät maistuvat hyviltä. Yksi hienoimmista on 5-10 asteen pakkanen ja kunnon lumipyry niin, ettei näekään muuta kuin valkoista joka suunnassa. Marraskuun +5-asteisissa sumuisissa tihkusadepäivissä on myös jotain kaunista. Kyllä kesä on silti paras vuodenaika.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse kun olen kertonut useasti, että mikä on huonoa keliä, niin voisin toki kertoa vastavuoroisesti, että mikä on hyvää. Sitäkin löytyy.

Aloitetaan talvesta. En ole ollut talven ystävä aikuisiällä. Lapsena ja teininä se oli taas melkeinpä suosikkivuodenaikani, olihan se ajankohta, jolloin pääsi pelaamaan lätkää ja myös pihalätkä kuului siihen rinnalle. Näin aikuisena taas inhoan pimeyttä, kylmyyttä ja liiallista lunta. Toisaalta en pidä myöskään loskasta. Optimaalinen keli on ehkä sellainen viitisen astetta pakkasta, maltillisesti lunta ja kuulas auringonpaisteinen ilma.

Kevät on nykyään ehdoton suosikkivuodenaikani. Kun lumet sulavat ja fillarikausi alkaa, on se ehdoton kohokohta vuodesta. Huhtikuu on ehdoton suosikkini, ja toukokuu tulee heti siinä perässä. Sellaiset 10-20 astetta sekä aurinkoa ja tyyntä, niin se on parasta. Välillä toki sadettakin, niin luonto tykkää ja syttyy kukkimaan.

Kesällä pidän sellaisesta 20-25 asteesta. Ja keli saa olla mieluiten vaihtelevaa. Liian pitkään jatkuva kuivuus ei ole hyvästä. Eli ajoittainen sade on myös mieleeni. Rankat lähes 30 asteen helkeputket ovat taas minulle liikaa. Voin silloin huonosti. Ja tuota kuumuutta ei pääse pakoon. Myöskään rajuista ukosmyrskyistä en nauti, enkä suhtaudu niihin upeana valoshowna, vaan luonnonilmiönä, joka tuo aina jonnekin tullessaan vahinkoa ja harmia. Kesäkuu ja elokuu ovat etenkin mieleeni, heinäkuu taas on jotenkin "pysähtyneisyyden aika".

Syksystä on tullut nykyään vuodenaika, josta pidän. Etenkin aurinkoiset syyspäivän ovat mukavia. Viileämpi ilma kesän jälkeen tuntuu mahtavalta. Fillarilenkit ruskan aikaan ovat mukavia. Mökillä on kivaa, sillä päivällä voi ihmetellä luontoa rannassa ja illalla nauttia pimeydestä. Myöskään kunnon sadepäivät silloin tällöin eivät haittaa, vaan silloin saa rehellisesti ottaa rennosti. Normaaliaikaan siirtymisen aikaan alkaa se ikävämpi aika, mutta se johtuu enemmänkin vuodenkierrosta, eikä kellon siirtelystä. Toki kellon siirtelystä luopuminen pilaisi jo lokakuun alusta syksystä nauttimisen, kun pimeys estäisi arkisin pidemmät pyörälenkit... Marraskuu on se kokonaisvaltaisesti ikävin kuukausi.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
-21 Pori aamulla. Päivällä lauhtui -12 asteeseen.

Eihän toi päivälämpötila tuntunut enää missään, kun kerran kävi yli parinkymmenen.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tuo mainittu nollan pinnan kelihän voi olla mitä tahansa, varsinkin rannikon lähellä. Ei välttämättä tarkoita mitään loskaa, mutta sateista kyllä. Nyt kun meri on ehtinyt jäähtyä, saattaa aivan hyvin tarkoittaa vaikka puolta metriä lunta. Hyvin todennäköisesti sen suuntaista vrt. ne syksyt, kun sateeseen ei ole menty tällaisen pakkasjakson kautta. Meren merkitys on tässä niin suuri.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuo mainittu nollan pinnan kelihän voi olla mitä tahansa, varsinkin rannikon lähellä. Ei välttämättä tarkoita mitään loskaa, mutta sateista kyllä. Nyt kun meri on ehtinyt jäähtyä, saattaa aivan hyvin tarkoittaa vaikka puolta metriä lunta. Hyvin todennäköisesti sen suuntaista vrt. ne syksyt, kun sateeseen ei ole menty tällaisen pakkasjakson kautta. Meren merkitys on tässä niin suuri.

Se on juuri näin. Ja rannikon vaikutus tuntuu yllättävän pitkälle sisämaahan, vaikka keli ei siellä enää samanlaista olisikaan kuin rannikolla. Jos Pirkanmaata miettii, niin lounainen Pirkanmaa on keleiltään melko lailla toisenlainen, kuin Tampereen seutu. Olen kuullut väitteen, että tämä johtuisi siitä, että Turun suunnalta meren vaikutus ulottuisi suunnilleen noille reuna-alueille.

Meillä oli muutama vuosi sitten avovaimon töiden takia parin vuoden ajan kakkosasunto Urjalassa, ja kyllä sen huomasi, että ilmat olivat siellä selvästi erilaiset kuin Kangasalla, jossa pääasiassa asuimme. Esimerkiksi todella usein tuolla oli aamuisin runsaasti usvaa. Kun päästiin lähemmäs Tamperetta ja isompia järviä, usva katosi melkein kuin seinään. Talvella lumitilanne oli usein täysin erilainen kuin vähän pohjoisempana. Muistan yhden aamun, kun heräsin, ja katsoin sängyssä sääennustetta. Ilmatieteenlaitos näytti Tampereen Härmälän mittapisteen dataa ja viiden sentin lumen syvyyttä. Kun katsoin ikkunasta, olin ihan monttu auki. Yön aikana oli tullut vähintään 40 senttiä lunta, ja lisää näytti tulevan. Turun suunnasta oli tullut lumisadetta, joka oli käytännössä pysähtynyt Urjalan ylle. Tuo hankihelvetti oli lopulta melko pienellä alueella, muistaakseni jo Lempäälässä oli enää kymmenkunta senttiä. Ja ei kovinkaan pitkään matkaa Turun suuntaan joutunut myöskään menemään, että lumipeite oli paljon pienempi.

Ja ehkä jotain muutakin eroa "ilmastossa" huomasi, mutta nuo kaksi jäivät parhaiten mieleen. On toki mahdollista, että kaikki oli vain sattumaa, mutta kun vietti aikaansa noihin aikoihin aika lailla fifty-sixty kahdessa eri paikassa, niin siinä oli kuitenkin mahdollisuus verrata eroa saman "suursään" vallitessa.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Onhan tämä ollut säiden puolesta paras marraskuun loppu-joulukuun alku pitkiin aikoihin. Yhtään ei ole ollut ikävä niitä loskapaskaräntäkelejä, mitä viime vuosien talvet ovat olleet täynnänsä. Minua ei haittaisi tippaakaan, jos nämä pakkaset jatkuisivat sinne maaliskuulle saakka, mutta pahasti näyttää siltä, että ensi viikonloppuna täällä etelässä on taas tiedossa sitä loskapaskaa ihan koko rahalla.
 

Verilepakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Loputtoman tuntuinen pakkasjakso. Ei se mitään jos muutaman päivän käy paukkupakkaset mutta kun joka päivä alkaa olemaan 20 astetta pakkasta tai enemmän niin kyllä alkaa kyrsimään. Vielä pitäisi sunnuntaihin jaksaa ja sitten taitaakin alkaa se mukavampi talvi eli pikkupakkasta, joka tämmöisen jakson jälkeen tuntuu sitten jo lähes kesäisen mukavalta. Jopa nollaa se tänne pohjoiseenkin lupailee mutta jospa se siinä vain käväisee ja sitten laskee taas. Ei se loska/jäätyminen/loska kierrekkään mukava ole.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, SC #87
Itse tykkään, että kelit vaihtelee. Kesällä saa olla jonkin aikaa hellejaksoja ja talvella saa olla myös näitä kovempia pakkasjaksoja.
Oikealla pukeutumisella selviää pitkälle kylmän kelin kanssa. Siinä on myös jotain jännää mystiikkaa, kun tulet parinkymmenen asteen pakkasista ulkoilemasta sisätiloihin. Kroppa pukeutumisesta huolimatta vähän kohmeessa ja alkaa pikku hiljaa aukeamaan. Olokin on huomattavasti virkeämpi ja tuntuu että taas veri kiertää kunnolla. Jännällä tavalla hyvä fiilis aina.

Ainoa mistä en näillä kovilla pakkasilla tai ylipäänsä talvessa NYT tykkää on se, että perheessä on reilun vuoden vanha lapsi. Se pukeminen on ihan yhtä helvettiä, kun kerrastoa tulee ja yrität siinä sitten survoa niitä talvikenkiä jalkaan ja kahdet eri hanskat käsiin.
Kesä senkin suhteen helpompaa, kun ei niin paljon tarvitse miettiä lapsenkaan kanssa. Toki auringolta pitää suojata hyvin noin pienet lapset erityisesti.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KuPS, MI6, Supo. Inhokki: KGB, CCCP
Koskas ne lauhemmat kelit alkaisi?
Riippuu missä asut, mutta kyllä tuo jo huomisesta alkaen on selvästi lauhempaa.

Ihan kivoja talvikelejä ollut kyllä, mutta sanotaanko että tämä rapsakka parikymmentä pienen viiman säestämänä on ehkä vähän liikaa. Mutta parempi toki tämäkin kuin se perinteinen sohjo. Huominen ja perjantai on sellaista optimaalista 10-15 asteen pakkasta, mutta sen jälkeen tipahtaa sitten selvästi tuonne muutamaan pakkasasteeseen ja ensi viikolla ollaankin nollakelissä. Ilmeisesti vesi- tai räntäsadettakin saattaa olla luvassa, eli liukkaaksi menee. Huoh.
 

MegaForce

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peace ☮
Riippuu missä asut, mutta kyllä tuo jo huomisesta alkaen on selvästi lauhempaa.

Ihan kivoja talvikelejä ollut kyllä, mutta sanotaanko että tämä rapsakka parikymmentä pienen viiman säestämänä on ehkä vähän liikaa. Mutta parempi toki tämäkin kuin se perinteinen sohjo. Huominen ja perjantai on sellaista optimaalista 10-15 asteen pakkasta, mutta sen jälkeen tipahtaa sitten selvästi tuonne muutamaan pakkasasteeseen ja ensi viikolla ollaankin nollakelissä. Ilmeisesti vesi- tai räntäsadettakin saattaa olla luvassa, eli liukkaaksi menee. Huoh.
Helsinki. En itse vain ole näiden kovien pakkasten ystävä. Vaikka kauniilta näyttää kun puut ovat valkoisen jää/lumihunnun peitossa. Toivon vain että nämä pakkaspäivät tietäisivät lämmintä kevättä ja kuumaa kesää.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Helsinki. En itse vain ole näiden kovien pakkasten ystävä. Vaikka kauniilta näyttää kun puut ovat valkoisen jää/lumihunnun peitossa. Toivon vain että nämä pakkaspäivät tietäisivät lämmintä kevättä ja kuumaa kesää.

Niin kunhan nyt ensin päästään tilastollisesti kylmimpään aikaan tammi-helmikuuhun. Kyllä tämä aina lumen ystäville hyvää tietää. Maa menee kunnolla routaan kun luntakin vielä vähän. Muutenkin luonto tykkää.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ei haittaa, vaikka tästä nyt hiukan lauhtuu, kun aamulla oli makkarissa 16 astetta. Tosin nukutti kyllä ihan helkkarin hyvin! Mutta siis ulkolämpötila voisi jäädä tuohon to-pe luvattuun -5 asteeseen ja vähän lunta silloin tällöin. Nyt vain uhkaavasti näyttää painuvan lauantaista lähtien plussan puolelle, mille ei toki mitään voi, mutta harmittaahan tuo joulun osalta, kun onhan tuo heleä ja kirpeä pakkassää aina kauniimpi kuin nyt alkava pakkasjakso. Vaikkei maa täysin mössöksi enää menisikään.
 

444

Jäsen
Lauantaille luvattu +2 ja räntäsadetta. JES! On tätä odotettukin. Perinteistä joulukuun paskasäätä.
Toki sitten huonona puolena ei saa enää maksaa 200kWh edestä vuorokaudessa tuvan lämmityksestä.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Ne, tänne Etelä-Karjalaan, luvatut räntäpaskavesiloskakelit ovatkin toistaiseksi ainakin vaihtuneet muutaman asteen pakkasiin ja lumisateeseen. Erittäin hieno juttu, jos vaan toteutuvat. Katellaan sitten niitä plussakelejä joskus maalis-huhtukuussa sitten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös