Hermes 2022–2023

  • 107 380
  • 342

rasperi75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Melko nihkeää oli kotijoukkueen ekat 45min eilen, mutta niin vain jäällä taisteltiin tasoihin ja lopulta rankkareilta voittoon. Hyvää meteliä piti päädyn faniporukka!

Melko lailla myötähäpeää aiheutti äänentoisto, kun musiikki pätkii soimaan kesken pelin ja vielä useamman kerran. Biisilistaakin voisi päivittää vähän tähän päivään tai edes jotain muutakin kuin pelkkää ysäriteknoa koko ilta.
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Kalajanniskasta näki heti YV oman pään maalin jälkeen että nyt lähti pelivaihde päälle. Sen jälkeen peli käänty ja ilman huonoja pomppuja tai Myllylän melkeen maalin jälkeistä nopeeta vihellystä olis 3 pistettä ollu täysin mahollista, mutta 2 pistettä tällasen illan jälkeen maistuu hyvältä.

Nyt onki sitte pidempi tauko peleistä, seuraavaa kotipeliä saa odottaa melkeen kuukauden. Pääsee porukka käymään kotona ja haukkaan happee aika hektisen alkukauden jälkeen. Jospa saatais pakkeja pelikuntoon tässä ajassa. Mateiko alkaa ilmeisesti oleen kunnossa ja Mäenpää oli jo kokoonpanossa mutta ei tainnu ihan kunnossa vielä olla peliajasta päätellen, Osenieksin paluuta joudutaan todennäkösesti odotteleen vielä jonkun aikaa.
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Imatralta sitte tuli tukkaan huolella ja Tamminen sekä Ylitalo jätti pelin kesken, lisäks molemmat on tänään pois kokoonpanoista. Huomasko joku mitä kavereille kävi, Ylitalo jäi pois Karjalaisen taklauksen jälkeen mutta tuo Tammisen tilanne meni kyllä kokonaan ohi. Paljo saa peliä parantaa tälle päivälle jos yhtään pistettä meinataan mukaan ottaa.
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Toittovasti ei, ne harvoin parissa viikossa tulee kuntoon ja nyt vielä tähän väliin kun kaverilla kulkee. Jos Tamminen tosiaan on nivusten takia sivussa niin joku keskustelu pitää kyllä Kärppien kans käydä Kokkon tilanteesta ettei tuu yllätyksiä ja siellä onki Haukka - Hanka kaksikosta toinen kantamassa ykkösvahdin viittaa.
 

Robetsu93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes / Oulun Kärpät
Harmi kyllä tuo Tammisen tilanne jos pahempi loukki tuli. Muutenkin puuttuu nyt taas sitten tärkeitä ukkoja kun Antti-Roiko tän viikon Kärppien mukana ja Ylitalon loukki kaupan päälle. Kova peli varmasti tulee ja jos pisteitä meinataan ottaa tänään niin pitää sitte alkaa pelaamaan, eilen käytiin vain osallistumassa.
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Eipä hirveesti ollu palaa Jokipoikiakaan vastaan. Puuttuu vauhtia ja tahtoa, tulee typeriä virheitä ja nukahduksia jokapuolella kenttää, paljon YV vastahyökkäyksiä ja tehokkuus on kadonnu täysin. Ei hirveesti nosta odotuksia tiistaille tällaset esitykset, mutta nyt pitäs joukkueen kyllä ryhdistäytyä. Kotiaskissa ei päätä silitellä jos tällaset otteet jatkuu.

Hankalaks menee kieltämättä pakkitilanne taas vaihteeks kun Ylitalo liitty poissaolijoiden listaan. Laajuuta on mutta kyllä sen huomaa kun johtavat pelaajat häviää alakerrasta.
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Mukavia uutisia sairastuvalta kun Kokko sairaana ja Tamminen loukkaantuneena, Lukosta Helomaa tuuraamaan.

Hermes hankki lainavahdin Lukosta – Kristian Tammisen loukkaantuminen ja Niklas Kokon sairastuminen pistävät veskariosastoa uusiksi
Maksumuurin takana mutta vie uutiseen.

Lisäks sport julkaisi tiedotteen missä kerto että Juuso Vesala tulee Hermekseen hakeen miesten pelejä. Vesalan laina on ihmeellinen jos ei poissaolijoita oo tullu lisää, pakisto ei oo se mihin tarvis leveyttä tai osaamista lisää.

Taitaa pisteet olla aika tiukassa ainaki seuraavat kaks peliä.
 
Suosikkijoukkue
Hermes
Mukavia uutisia sairastuvalta kun Kokko sairaana ja Tamminen loukkaantuneena, Lukosta Helomaa tuuraamaan.

Hermes hankki lainavahdin Lukosta – Kristian Tammisen loukkaantuminen ja Niklas Kokon sairastuminen pistävät veskariosastoa uusiksi
Maksumuurin takana mutta vie uutiseen.

Lisäks sport julkaisi tiedotteen missä kerto että Juuso Vesala tulee Hermekseen hakeen miesten pelejä. Vesalan laina on ihmeellinen jos ei poissaolijoita oo tullu lisää, pakisto ei oo se mihin tarvis leveyttä tai osaamista lisää.

Taitaa pisteet olla aika tiukassa ainaki seuraavat kaks peliä.
Pakkien loukkaantumissuman kanssa pärjättiin, mutta kyllä nämä maalivahtien poissaolot näyttää erittäin huonolta.

Vesalan lainassa pitää ottaa myös huomioon että se on koko loppukauden kattava. Onkohan siellä nyt jollain sairastuvalla jo olleista pakeista todettu olevan tämän kauden pelit paketissa? En osaa millään muulla järkisyyllä tuota lainaa selittää.
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Taas kun tarpeeks kiroaa joukkueen tekemistä niin jollain ilveellä ne kaivaa kunnon taisteluvoiton. Tehokkuus oli palannut, Helomaa yllätti ihteni ainaki aivan täysin, joukkueen tiiveys oli ihmeellisen hyvä kun kahtoo uusien pelaajien määrää ja auttohan K-Espoo omalla tehokkuudellaan kans hieman. Pitää olla kyllä pisteisiin ja asenteeseen tyytyväinen tällasen pelin jälkeen vaikka tuo kiekollinen peli jättää paljo toivomisen varaa, mutta ehkä se paranee kun saadaan tuota pakistoa takas kentälle.

Tuomareista en jaksa isommin kirjotella, siellä oli Neva paikalla ja tää on ihan normi tasoa sillon.
 

Sijoitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hyvin sai Hermes Espoon terän eilen tylsytettyä, loistavasti pelannut veska vielä takalukkona. Ansaittu voitto, eli onnittelut Kokkolaan! Saapa nähdä saadaanko Hermestä kellistettyä koko kauden aikana, taitaa olla mörkö muodostumassa Hermeksestä Espoolle. Onneksi on vielä paljon kautta jäljellä..
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Jerry Sammalisto olisi todella hyvä haku. Pelasi täällä hyvin Limman kanssa yhdessä, voittaa aloituksia kovalla prosentilla, ja omaa hyvän laukauksen. Olisi varmasti käyttöä ylivoimalle tällä kertaa. On myös ilmeisesti ihmisenä todella sympaattinen, joten hän toisi varmasti myös hyvää henkeä mukaan.

Miinuspuolella kuitenkin aikaisemmat poissaolot. Ei varmasti oli ihan 100% tikissä tällä hetkellä. Tärkeintä on kuitenkin että on motivoitunut ja tuo työmoraalia mukanaan. Ei varmasti ole kovinkaan kallis.

Bring Jerry back!!

Edit. Sammalisto oli mukana kun päästikn finaaleihin asti. Se on myös tärkeä kokemus tähän sarjaan. Tietää vähän mitä se vaatii jotta pärjätään tässä sarjassa
 

hemppa73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan hermes, ja alasarjan symppikset
Jerry olisi kyllä meille hyvä ja osuva haku. Toki on pelejä vähän kahdelta edelliseltä kaudelta, mutta olisin valmis ottamaan mukaan ryhmään
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Jerry tois kyllä kaivattua alotusosaamista joukkueeseen, tällä hetkellä se on isoin puute joukkueessa. Kunnossa ollessa olis iso palanen joukkuetta, harmillisesti on vaan loukkaantumiset pilannu aiempia kausia. Ja mikä on tämän hetken kunto ylipäätään. Edelliskausi ilman pelejä, sitä edellinen kolmen pelin pätkä Hermeksessä sekä tällä kaudella 6 ottelua ja kaks seuraa. Riskihän tuossa on aika iso, mutta try outin arvonen kokeilu saattais ollakki.
 

Bökki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Kärpät
Jerry ja Sedlak tänne, niin alkaa onnistumaan!
Vaikka miten kääntäisi, niin Nykänen ei ole kakkosen laituri, eikä Rautiainen kakkosen sentteri. Noiden kanssa olisi mahdollista rakentaa kahden huippuketjun varaan hyökkäystä, jolloin alemmat voisi tehdä itselleen sopivampia hommia, ilman kummempaa tulosvastuuta.. toiveajatteluahan tämä toki on.
 
Suosikkijoukkue
Hermes
Jos joukkuetta pitäisi vahvistaa niin en ihan ensimmäisenä haikailisi Sedlakin tai Sammaliston perään. Sammaliston nykyvire ja pelikunto on aivan täysi mysteeri ja Sedlak taas ei varmasti ole hintalappunsa arvoinen pelaaja muutakuin päästessään siihen toissakeväiseen flowtilaan ja sen mahdollisuus on häviävän pieni. Ja kuten tuossa edellä @Espoonmies epäili niin Sedlak tosiaan on aina pelannut mestistä liigasopimuksella, joten tuskin tyytyy mihinkään mestispalkkoihin ylipäätään. Liian iso riski näissä kahdessa on sekä taloudellisesti että pelillisesti, mutta kyllä tuo hyökkäys jokatapauksessa kiireisesti vahvistusta kaipaisi.
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Sammalisto tulisi todennäköisesti tryout sopimuksella, jos tänne tulee. Onhan se nyt selvä asia että jos pari kautta ollut telakalla, niin ei yksikään joukkue ole tarjoamassa mitään suurta palkkaa ja roolia ilman että näkee ensin mitä saadaan.

Seppo Sedlak olisi hieno nähdä hermespaidassa,mutta onko kuitenkin riskihankinta?

Hyökkäys on mielestäni onnistunut hyvin tällä kaudella. Melkein jokainen pelaaja saa hyvän arvosanan tästä syyskaudesta. Nyt kun mennään kevättä kohti tarvitaan kuitenkin leveyttä rosteriin. Fakta on että mikäli esimerkiksi Antti-Roiko lähtee Ouluun, mitä en pidä mitenkään mahdottomana ajatuksena, niin kusessa ollaan.
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Ehkä vähän kannattas laittaa jäitä hattuun Sammaliston osalta, kaveri on viimeks kaudella 19-20 pelannut melkeen täyden kauden. Sen jälkeen reilun kahen kauden aikana on pelejä kertynyt YHTEENSÄ 9kpl ilman pisteitä ja yks kausi kokonaan pelaamatta.

Seppo vois olla ihan hyvä haku, mutta vähän veikkaan että jatkaa sarjoissa joissa pelaamisesta maksetaanki jotain. Ja lisäks kaikki tietää että mies on täysin tuulella käyvä, Härkälä sai mieheen vähän joukkuepelaajaakin mutta se ei kaverilla kyllä luonnollisesti tuu esille. Sopiiko kummiskaan joukkueeseen vai hiihtääkö yhtä varjoissa ku Paulaharju tällä hetkellä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Hermes
Nyt kun mennään kevättä kohti tarvitaan kuitenkin leveyttä rosteriin.
Äkkiä kun laskeskelin niin näyttäisi olevan 13 omaa sopimushyökkääjää. Jos minä jotain tekisin niin lähtisin keräämään kolehtia yhteistyökumppaneilta että saataisiin hankittua vaikka se ykköskorin sentteri tuohon loppukaudeksi sen sijaan että hommattaisiin rivimiehiä istumaan katsomoon. Loukkaantumisia toki tulee aina enemmän tai vähemmän mutta se on sen ajan murhe ja a-junnuista löytyy kyllä rosteriin tarvittaessa täytettä syömään jämäminuutteja. Ylivoimalla tuon varsinkin näkee että se kiekollinen taito on hyvin rajallista joukkueessa ja yksi vähän kovemman luokan peluri voisi olla tuohon oikein hyvä täsmälääke.
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Jos minä jotain tekisin niin lähtisin keräämään kolehtia yhteistyökumppaneilta että saataisiin hankittua vaikka se ykköskorin sentteri tuohon loppukaudeksi sen sijaan että hommattaisiin rivimiehiä istumaan katsomoon.
Kuka on hommaamassa rivimiehiä istumaan katsomoon? Kaikki ovat varmasti samaa mieltä että esim Sammalistolle ei tule antaa sopimusta, mikäli on sillä tasolla että pitäisi istuttaa katsomoon. Sedlak taas ei ole millään tavalla semmoinen joka istuisi täällä katsomossa. Menisi kyllä ihan heittämällä tulosyksikköön mikäli tulisi tänne.

Siitä ollaan kyllä samaa mieltä että tuleva hankinta pitää olla tarkoin harkittu. Näillä resursseilla mitä on annettu, ei ole varaa huonoihin hankintoihin. Pitää kyllä myös olla inhorealisti. Tänne tuskin tulee olemaan mitään suurta tunkua mahdollisista vahvistuksista. Pelaajamarkkinat ovat ilmeisesti hyvin laihat tällä hetkellä. Odotukset jostain myyttisestä kovasta sentteristä voi olla täysin utopistisia. Pelaajamarkkinat ovat tällä hetkellä todella huonot, ja näiden kovien senttereiden perässä on moni muu. Tässä joutuu moni nyt miettimään avoimin mielin mikä on järkevää. Sepon, tai jopa Sammaliston hankinta voi olla ihan järkevää. Pitää vaan tehdä hyvät selvitykset ennenkuin lyödään tarjousta pöytään.

Itse en usko että Sepolla tarjotaan sopparia. Sammalisto on myös liian riskialtias hankinta. Mutta onhan näitä juttuja kiva spekuloida. Joku vahvistus kuitenkin tarvitaan ennen kevään ratkaisupelejä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös