Helsinki

  • 565 634
  • 3 505

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Kun kerran sai Turku oman otsikkonsa, niin avattakoon Helesingille omansa.

Suhteeni Helsinkiin?

Sukulaisia asuu. Viisi serkkua ja täti.

Ainakin pari tuttua.

Olen ollut tsadilaisessa firmassa töissä kolmisen vuotta.

Ei, en ole käynyt Helsingissä.

Olen tavannut aika harvoja oikeita helsinkiläisiä. Yksi tapaamani oli malliesimerkki KAIKISTA mahdollisista helsinki-kliseistä: leuhka, ylimielinen, itsensä kohottaja.

Mediassa Helsinki saa aivan liikaa huomiota.

Kyllä, olen katkeransorttinen ihminen.

Missäkö asun? Tampereella. Mutta ei se mitään. Aika harvalle oikealle tamperelaiselle olen sanonut muuta kuin kiitos. Siis kassalla.

Olenko käynyt Turussa. En.

Sukulaisia asuu sielläkin. Joskus ihmiset tekevät epätoivoisia ratkaisuja.

Haluaisinko käydä Helsingissä? Yksikin hyvä syy?

Predatorin haluaisin tavata, oikeastaan. Saisin tdn turpaani, sillä minulla on taipumus ärsyttää ihmisiä. Niin kuin nyt tällä ajatustenvirrallani tdn teen.

Ei, en aio luopua tdn lyhenteen käytöstä. Se on ktv.

Niin että tervetuloa joskus Järviseudulle helsinkiläiset. Kokemaan ihmiselämälle suotuisat olosuhteet. Tai käykää joskus edes Tampereella asti.

Nimittäin: vanha koulukaveri opiskelee Teknillisessä KK:ssa. Olipa kuullut kahden pääkaupunkiseutulaisen puhetta: siis ajattele jos mentäs jonnekin muualle kun Stadiin, vaikka jonnekin Tampereelle, niin vastaan saattais tulla ihan mitä vaan.
Siis ihan mitä vaan!

Ennakkoluuloisia? Aivan kuten minä.

Muistetaan kuitenkin, etä helsinkiläiset asuvat lähes epäinhimillisissä olosuhteissa, joten ei morkata heitä liikaa.

Äh, saateri vie, morkataan vaan. Kuka haluaa aloittaa?
 

Juha Salminen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mä!
Helsingistä tunnen kolme ihmistä, jotka ovat pikkuveljenki kummien perhe.
Muut tapaamani helsinkiläiset muutamaa lukuunottamatta ovat tosiaan leuhkoja, ylimielisiä oman napansa tuijottajia.
Tyhmimpiä koskaan näkemiäni helsinkiläisten kommentteja edustavat osa "Carrolssit turkulaisille"-ketjun jutuista.
 

girlzilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voii...Turkulaiset suuttu kun me ei pidetty Hesburgerista...:D

Mä asun Helsingissä. Pidän Stadista erittäin paljon. Ja se riittää minulle...:)
 
Monta Helsingin karttaa löytyy. Harvoin siellä silti tulee käytyä. Ihan jees paikka. Ainakin "metro" tälläiselle maalaisjuntille on ihan jees. Korkeasaari ei ollut mikään hieno elämys. Vois joskus käydä kattomassa kiekkoakin siellä tai sitten ei. Harvoin sattuu "kiinnostavien matsien" aikaan pääkaupunkiseudulle. Mannerheimintien PC-Superstoresta saa budjettipelejä halvalla jotka ovat tylsiä. Lasipalatsin edestä on mukava hypätä ratikkaan, kun ei tiedä missä on Kirurgi.
 

Johnny99

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No hei, mulle tää on kotikaupunki, mun ikioma Stadini, kuten Georg Malmstenkin aikoinaan lauloi. Ei sen enempää, ei sen vähempää. Umpimielinen en ole, paljon olen aikaani muuallakin Suomessa viettänyt. Lomiani en täällä haluaisi kokonaan viettää, mikään ei ole ihanampaa kuin Saimaan järvimaisema, savun tuoksu ja haikea suomalainen tanssimusiikki taustalla...täällä on kuitenkin mun koti, enkä haluaisi pysyvästi asua muualla.

Myös tuo "helsinkiläiset asuvat betonin keskellä"- tyyppinen juttu ei koskaan lakkaa minua ihmetyttämästä. Ei minun nykyinen asuinpaikkani varmastikaan eroa esim. Tampereen vastaavista keskustan ulkopuolisista kaupunginosista millään tavalla.
 
Viimeksi muokattu:

pelimanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Helsinki on ihan mukava kaupunki, mutta en siella haluaisi asua. Suurin osa tapaamistani stadilaisista ovat olleet leuhkoja.
Sielta on tullut tama omaperainen, kotona valmiiksi harjoiteltu, sanojen oikeaa lausumista, sanojen merkitysta ja oikeaa aanenpainoa hakeva tokaisu: "Vitun lande"!! Sen peraan stadilainen tuntee luultavasti suurta mielihyvaa saatuaan kerrottua "normaalille ihmiselle" mielen syvimmista sopukoista kumpuavat mietteet. Siina kun sai sanoa kaksi sanaa, joista toinen ei ole edes suomea ja toinen tarkoittaa niinkin ihmeellista paikkaa, kuin naisen sukupuolielinta.
Stadilaiset viela kehtaavat kertoa meille maalaisille etta: "ethan sa vittu osaa ees puhua". Siina harvemmin mieleen muistuu etta oma sanavarasto ja verbaalinen valmius on samaa luokkaa kuin korkeasaaressa aikaansa viettavalla apinalla.

Kertokaa mulle stadilaiset, etta onks se niin hienoa olla stadilainen?
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Pelimanne

Toi sun signatures ei anna sustakaan niin viisasta kuvaa. Lainaus on elokuvasta eikä suinkaan Jeren suusta. Jatkiksen moderaattorit on aina haukkana paikalla jakelemassa pelikieltoja, että eiköhän tähänkin voisi puuttua? Varsinkin kun kyseessä on selkeä vittuilu.

Ja sitten vielä mitä tohon puhumiseen tulee, niin mä olen ainakin todella ylpeä ja onnellinen siitä, että puhun normaalisti.

Mikä sitten on normaalia? No, vaikkapa se, että puhuu kunnollista suomea, niinkuin esim. uutisten lukija, mutta tietenkään ei nyt kirjakieltä tarvitse puhua.

En tosin ole Stadista vaan Espoosta.

EDIT: Ja kun signaturessa on vielä typokin, niin huh huh.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Kahtiajakoinen tapaus mulle tämä Helsinki ja helsinkiläiset. Asiasta (Oulu vs. Helsinki) keskusteltiin joskus Kärppäpalstalla:

http://www.oulunkarpat.fi/system/keskustelu/Forum5/HTML/001624.html

...Josta lainaan muutamia juttuja. Lähdetään ensin riepottelemaan helsinkiläisiä (kokeilkaa PK-seutulaiset suhtautua objektiivisesti :-):

* Ensinnäkin tämä "ylimielisimpiä stadilaisia ovat ne, jotka ovat vasta muuttaneet" -juttu: Kärppäketjussa olin vielä varovainen, mutta nyt uskaltaisin vaikka vannoa, että kyseessä on paljasjalkaisten stadilaisten oma legenda, jolla pilkataan vastamuuttaneita. Kuten sanottu, tuttavapiirissä on ihmisiä molemmilta puolilta ja heidän kauttaan tavanneissa ihmisissä en kyllä huomaa eroa ylimielisyydessä tai sen puutteessa alkuperän perusteella. Se on ihmisestä itsestään kiinni.

* Mikään ei ole niin herkkänahkainen kuin stadilainen: Jos minä sanon jonkun kaverini asuvan Helsingissä ja se sattuukin asumaan Espoossa, niin herkkänahkainen stadilainen narisee heti: "Eihän se missään stadissa asu!" - arvatkaas, kuinka paljon täältä katsottuna on merkitystä sillä, kummalla puolella kehä-kolmosta kaverilla sattuu kämppä olemaan? Joka tapauksessa espoolaisenkin kaverin kanssa lähdetään käymään Helsingissä baarissa. Jos joku kaverisi sattuisi asumaan Kempeleessä ja sanoisit tulevasi sitä Ouluun katsomaan, niin arvaa, viitsisinkö narista siitä, että "Eihän Kempele mitään Oulua ole..." - En edes olettaisi, että erotat Kempeleen nimenä jostain Oulun kaupunginosasta, kuten vaikkapa Nokelasta. Stadilainen taas - kuuluuhan se nyt yleissivistykseen tietää, missä kaupungissa Tikkurila sijaitsee, eikös?!?

* Mikään ei ole niin ylimielinen kuin stadilainen vieraalla paikkakunnalla: Kuten Kärppäketjussa kerroin, eräänä päivänä törmäsin Rotuaarilla helsinkiläiseen tyttöön, joka oli etsimässä jonkin sortin kahvilaa tai vastaavaa (piti päästä lämmittelemään tai jotain, ota siitäkin nyt selvää). Kysymys kuului: "Onx täällä niinku MIKÄÄÄN auki?!" - ja kuten sanottu, tyttö seisoo keskellä kaupunkia, baarien, ravintoloiden ja Oulun (vähälukuisten) kahviloiden YMPÄRÖIMÄNÄ. "Onx teillä siellä stadissa niinku ollenkaan ovia?!"

* Mikään ei ole niin alentava kuin stadilainen omalla maaperällään: Hitusen ärsyttävä asia on se "bönde-leima", joka stadilaiselta napsahtaa otsaan heti kun suunsa avaa: "Ootsä niinku jostain vitun landelta, vai?!"

* Kukaan ei kehu kaupunkiaan ja itseään niin paljon kuin stadilainen, olipa sitten missä tahansa: "Siis onx tää niinku keskusta?!", "Siis onx tää niinku kaupungin paras mesta?!", "Siis mistä täältä löytyis niinku vähä coolimpaa menoa?!" ja sen perään sitten legendaa stadista ja sen ihanuudesta ja sen kaikista cooleista tyypeistä. "Siis onx tää niinku muka stadi?! Mä kuvittelin sen paljo coolimmaksi."

* Kukaan ei tuijota omaan napaansa niin paljon kuin stadilainen: "Hei, tää on stadi ja se riittää mulle. Mitä vittua mä muusta välittäisin?! Siis täällähän kaikki tapahtuu. Tai niin, voihan sitä landella käydä lomalla."

---
Tässä mielessä turkulaiset ja tamperelaiset ovat paljon helpompia tapauksia sekä vieraalla että omalla maaperällään.

---
Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin :-) Tottahan se on, että PK-seutu(*) on Suomen mittakaavassa aivan omaa luokkaansa ja se varmasti osaltaan erottaa PK-seudun muusta Suomesta. Tämä tekee siitä kiinnostavan tutustumiskohteen, vaikkakin esim. Tampereella tuntee olonsa huomattavasti kotoisammaksi.

Selväähän on myös se, että suurin osa PK-seutulaisista on ihan "järkityyppejä", tosin pikkuisenkaan oudomman ihmisen kanssa joutuu hetken alustamaan keskustelua ja elämään sen bönde-leiman kanssa :-)

Niin kummalliselta kuin se kuulostaa, niin jossain mielessä Oulussa asuneena on helppo ymmärtää helsinkiläistä mentaliteettia. Ouluhan itse on suhteettoman kokoinen verrattuna ympäristöönsä. Helsingistä Ouluun on se n. 600 km ja Oulusta Jäämeren rannalle suurin piirtein sama matka - joka on melkein kokonaan Lapin lääniä. Lapin läänissä, jonka pinta-ala on n. 1/3 Suomen pinta-alasta, asuu yhtä paljon asukkaita kuin Oulun seudulla (n. 200 000). Oulun Läänissä asukkaita on n. 350 000, joista siis yli puolet asuu tällä seudulla. Lähimmät suuremmat kaupungit Oulusta etelään ovat Jyväskylä (320 km) ja Kokkola (jotain 200-250 km). Ei varmaan ole vaikea ymmärtää, että Oulu ja sen asukkaat ovat luonteeltaan varsin erilaisia kuin pohjois-suomalaiset yleensä - ja varsin ylpeitä...

Lisäksihän Oulu ja oululaiset ovat kaupunkinsa koon turvin kyykyttäneet Kainuuta ja Pohjois-Suomea ainakin 1600-luvulta asti: ensin Kainuusta roudattiin puutavara ja terva Ouluun tullattavaksi (sataman ja tapulikaupunkioikeuksien turvin) edistämään täkäläistä hyvinvointia ja nyt sitten tyhjennetään samaa aluetta osaavista ihmisistä koulujen turvin - edistämään täkäläistä hyvinvointia... :-/

---
(*) Siis myös Espoo ja Vantaa. Näiden kaupunkien keskus on kuitenkin Helsinki, josta vaikutteet imetään tahtoen tai tahtomattaan. Toki kyseessä on vuorovaikutus eli ympäryskaupungeista tulee vaikutteita Helsinkiin. Ei kukaan voi pitää Espoota tai Vantaata itsenäisenä kaupunkinaan, eihän?
 
Viimeksi muokattu:

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Nyt vasta tuli mieleen eräs käytännön esimerkki, kuinka ärsyttävä helsinkiläinen osaa olla toisessa kaupungissa (ja kuinka ignorantti media osaa olla kehä-kolmosen ulkopuolelle).

Nimittäin, tässä joku aika sittenhän tuli dokumentti joltain kanavalta erittäin päivänpolttavasta aiheesta eli siitä, että joku Uudenmaan läänin virasto sijaitsee Hämeenlinnassa ja jos aikoo maksaa verot (tai jotain muuta sellaista) käteisellä, joutuu menemään paikan päälle. Eli siis stadilaiset EIVÄT voi suorittaa tätä omassa kotikaupungissaan!

Jessus maaria, nämä kaksi herraa joutuivat matkustamaan junalla Hämeenlinnaan ja voi sitä tuskaista ilmettä junassa. Hämeenlinnassa kaverukset sitten pyörivät eksyneen näköisenä TV-kameran edessä, että "Ei helvetti, missä me ollaan? Siis mikä katu tää on? Siis eihän se voi olla näin korvessa se paikka." Hintaakin reissulle tuli, junalla kun joutui menemään. Voi kauheaa! Oli kyllä hirvittävä reissu raasuille. Onneksi sentään saivat paluumatkalla junassa kaljaa.

Pitäkää se toimisto siellä Hämiksessä vaikka väkisin, kiitos!
 

Tinde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bajen, NY Rangers, Arsenal
Viestin lähetti pelimanne
Kertokaa mulle stadilaiset, etta onks se niin hienoa olla stadilainen?

No sale on mageet olla Stadis, hei! Kai sä nyt tajuut et se fiilis vaan vahvistuu ja syvenee joka kerta ku landet heittää tollast läppää! Yx muijakaveriki kävi lapis skimbaa, ja pari juntii vislas ja huuteli sen perään et lähe megeen, ja se vaan jatko matkaa, ni ne oli et v**tu ku noi hesalaiset on ylpeit. Et sillee... Kai me sit ollaan ylpeit ku me ei jakseta kommentoida tollasii idioottimaisuuksii. Ja ylpeitä siitä!!!

Oliks tarpeeks provoo ;)

EDIT: totta tosin joka sana...
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Tinde: "Kai sä nyt tajuut et se fiilis vaan vahvistuu ja syvenee joka kerta ku landet heittää tollast läppää!"

Kiitti helevetisti.

Tinde: "Yx muijakaveriki kävi lapis skimbaa, ja pari juntii vislas ja huuteli sen perään et lähe megeen, ja se vaan jatko matkaa, ni ne oli et v**tu ku noi hesalaiset on ylpeit."

Mistä ne lapin juntit tiesi, että te ootte hesasta? Ja nättiähän se on nokka pystyssä jatkaa matkaa, minä kait heittäsin takasij jottain.

Tinde: "Et sillee... Kai me sit ollaan ylpeit ku me ei jakseta kommentoida tollasii idioottimaisuuksii. Ja ylpeitä siitä!!!"

No semmä kyllä arvasin :-)

Tinde: "Oliks tarpeeks provoo"

Oli ja...

Tinde: "EDIT: totta tosin joka sana..."

...tämä kruunaa kaiken :-)
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
hannes_ko...

No sehän on hienoa että sinä löysit edes yhden hyvän syyn tulla käymään täällä merenrantakirkonkylässä... kun siis sanoit että haluaisit tavata minut. Olen erittäin imelletty eikun imarreltu asian johdosta!
Eikä minua tarvitse pelätä, olen isokokoinen mutta hyvätapainen. Enimmäkseen. Jos tulisit kesällä käymään, niin järjestäisin sinulle pienen tutustumiskierroksen Stadissa. Oletetaan nyt ihan ensiksi, että on kesäinen hellepäivä. Silloin ohjelmamme olisi tällainen:
- Ensin menisimme ravintola Mestaritalliin syömään ja sitten nauttimaan muutamat huurteiset Mestaritallin meren päälle rakennetulla terassilla.
- Sitten Hietsuun uimaan ja sieltä taksilla Seurasaaren nudistirannalle bongailemaan näkymiä.
- Korkeasaareen en sinua veisi, koska se tyhjien häkkien katseleminen ei ole mitenkään mieltä ylentävää. Sen sijaan tekisimme lauttamatkan Suomenlinnaan, jossa jo ohrahammasta kummasti alkaisi kolottaa. Joten parit huurteiset ravintola Nikolain yläterassilla ja sitten saman raflan pizzat (Stadin parhaat) päälle.
- Sitten kun olemme tulleet takaisin mantereelle, niin suuntaisimme Tervasaaren terassille... siinä vaiheessa olisi jo taas kova jano.
- Tervasaaressa menisikin sitten melko myöhään, joten loppuillasta todennäköisesti voisimme testata sitä sinun ärsyttävyyttäsi Liisankadulla ja Kaisaniemen puistossa...
- Sitten olisitkin jo valmista kamaa junaan vietäväksi. Siltä varalta että sammut junan penkille, voisin laittaa rintapieleesi ison lapun, jossa olisi mainittu määränpääsi. On se nyt sitten Toronto, Toijala tai Tampere... eiköhän ystävällinen konduktööri viimeistään Keravan kohdalla tulisi kyselemään matkalippua....

TERVETULOA!
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Re: hannes_ko...

Viestin lähetti Predator
No sehän on hienoa että sinä löysit edes yhden hyvän syyn tulla käymään täällä merenrantakirkonkylässä... kun siis sanoit että haluaisit tavata minut. Olen erittäin imelletty eikun imarreltu asian johdosta!
Eikä minua tarvitse pelätä, olen isokokoinen mutta hyvätapainen. Enimmäkseen. Jos tulisit kesällä käymään, niin järjestäisin sinulle pienen tutustumiskierroksen Stadissa. Oletetaan nyt ihan ensiksi, että on kesäinen hellepäivä. Silloin ohjelmamme olisi tällainen:
- Ensin menisimme ravintola Mestaritalliin syömään ja sitten nauttimaan muutamat huurteiset Mestaritallin meren päälle rakennetulla terassilla.
- Sitten Hietsuun uimaan ja sieltä taksilla Seurasaaren nudistirannalle bongailemaan näkymiä.
- Korkeasaareen en sinua veisi, koska se tyhjien häkkien katseleminen ei ole mitenkään mieltä ylentävää. Sen sijaan tekisimme lauttamatkan Suomenlinnaan, jossa jo ohrahammasta kummasti alkaisi kolottaa. Joten parit huurteiset ravintola Nikolain yläterassilla ja sitten saman raflan pizzat (Stadin parhaat) päälle.
- Sitten kun olemme tulleet takaisin mantereelle, niin suuntaisimme Tervasaaren terassille... siinä vaiheessa olisi jo taas kova jano.
- Tervasaaressa menisikin sitten melko myöhään, joten loppuillasta todennäköisesti voisimme testata sitä sinun ärsyttävyyttäsi Liisankadulla ja Kaisaniemen puistossa...
- Sitten olisitkin jo valmista kamaa junaan vietäväksi. Siltä varalta että sammut junan penkille, voisin laittaa rintapieleesi ison lapun, jossa olisi mainittu määränpääsi. On se nyt sitten Toronto, Toijala tai Tampere... eiköhän ystävällinen konduktööri viimeistään Keravan kohdalla tulisi kyselemään matkalippua....

TERVETULOA!

Kiitos kutsusta. Valitettavasti on kuitenkin todettava, että olen tehnyt sellaisen tähän maailmanaikaan huonosti istuvan päätöksen, että olen jättänyt viinasten juonnin muille. Näin ollen ja tästä seuraten sekä sen vuoksi saavat myös baarit jäädä kiertämättä.
Ja syy siihen miksi haluaisin nähädä Sinut on seuraava: luulen, että olet Timo Rautiainen. Ei, en luule, tiedän. Kuka on nähnyt Predatorin ja Timo Rautiaisen yht´aikaa Jatkoajassa? Ei kukaan. I rest my case. Kun olen seurannut Predatorin invaasiota Jatkoaikaan, sen edistymistä ja lopulta onnistunutta vallankaapppausta, olen väkisinkin pannut merkille myös eräitä hämmentäviä ominaisuuksia:

Predator juo viinaa, tuntee musiikin, on hauska, vähän hurja, mutta pohjimmiltaan humanisti. Ja opettaja!

Tarvinneeko edes mainita, että Timo Rautaiainen täyttää samat kriteerit.

Sinut on paljastettu, kuinka aiot puolustautua?
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
hannes haloo..

Kuka helkkari on Timo Rautiainen?

PS. Käytit viestissäsi termiä " I rest my case"... jos nyt haluat laukkuasi lepuuttaa, niin minä voin jatkaa siteeraamista:
- I rest my ass on your face... se voisi olla keskimääräistä pittoreskimpi näkymä. Or not?
Ja edelleen.... kuka on Timo Rautiainen? Minä tunnen kyllä Pasi Rautiaisen... mutta?
 
Viimeksi muokattu:

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Hah, wanha keino!

Terveisiä Trio Niskalaukauksen pojille.

Muuten, ärsyttävyydestäni. Se johtuu siitä, että en oikein siedä tämän maailman kaikkia käyttäytymismalleja. Siis tyhjänpäiväisyyksiä. Pohjaton ironian- ja satiirinnälkäni aiheuttaa jatkuvia ristiriitoja. Olen sosiaalisesti rajoittunut. Olen juntti, mutta korostan kyseenalaistamista.
Olen tullut suoraan lantakasan päältä Tampereen yliopistoon. Se ei koskaan lakkaa vaikuttamasta.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Hanski hoi... pääsit väliin...

.. luepas jatkoni siihen edeliseen viestiini.
Vai olet sinä Tampereen yliopistossa? Onnea vaan valitsemallasi tiellä! Tuleeko sinusta Isona kenties Kansankynttilä, jota myös tuttavallisesti opettajaksi tai Vitun Homopaskaksi nimitellään? Jos tulee, niin tervetuloa opehuoneeseen. Meillä on nykyään käytössä fiilareiden lieventäjinä esim. nyrkkeilysäkki ja pumpattava George Bush Jr.

Mutta älä sitä virhettä tee, että lähdet shortseissa rippileirille opettamaan 15-vuotiaille tytöille seksitautien ehkäisyä ja Ilmestyskirjan Ratsumiehiä. Nimittäin uroshepalla on hillittömän kokoinen sladdi, noin niinkuin ihmisperspektiivistä katsoen ja tuon ikäisten kiimaisten (anteeksi tytöt) tyttöjen mielestä seksitauteja ei voi saada, koska iskä ja äiskäkin on nussineet. Ja silti ne ovat terveitä. Siis fyysisesti. Päässä niillä kyllä viiraa, mutta se onkin sitten jo eri asia...
 

Tenho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tuli vaan mieleen että Timo Rautiainen on Jyväskylästä ja ainakin toivon, että se olisi Jyppi-fani..
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Timo Rautiainen

Eikös tällainen kaveri pelannut jääpalloa IFK:ssa aikoinaan. ???Tais olla muuten Pasin setä?????

Hannes: Onko tässä tarkoituksena "paljastaa" nimimerkeillä kirjoittavia?? Kun kerran "paljastit" toisen osapuolen kahden keskeisessä kirjoittelussanne niin kerro kuka itse oot. Ehkä Liisa Rautiainen?
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Euro71:
Kyllä Espoo on ihan oma paikkansa. Tosin tätä tilannetta vaikeuttaa kaksi näkemystä:
1. Nuoret espoolaiset haluavat olla stadilaisia ja siksi maaseudulla liikkuessaan julistavat olevansa stadilaisia
2. Helsinkiläiset joita v....taa aivan tajuttomasti Espoon menestys taloudellisesti jne. He taasen haluavat omia Espoon Helsingin esikaupungiksi jotta kun ulkomaalaiset viedään pk-seudulla tutustumaan tärkeisiin paikkoihin kuten Nokian pääkonttori ja TKK voidaan heille sanoa että paikat sijaitsevat Helsingissä.

Helsinki on ihan kiva paikka vaikka pyrinkin käyttämään mahd.vähän aikaa siellä, se fakta että opiskelen siellä haittaa hieman tätä pyrkimystä.
Henk.koht koko elämäni Espoossa asuvana en ikinä voisi kuvitella muuttuvani helsinkiläiseksi. Noissa Espoo-ketjuissa ilmenee aika hyvin niitä syitä miksi Espoo ei ole Helsinki. Vantaa ja Itä-Helsinki nyt sitten sopivatkin jo yhteen. Iso osa stadilaistutuistani olisi valmis myymään Jakomäen ym. Vantaalle.
 

Janos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ÄTPPOMK
Viestin lähetti girlzilla15
Voii...Turkulaiset suuttu kun me ei pidetty Hesburgerista...:D
Hei, älä puhu toisten puolesta :D
Minä nautin syödessäni Hesburgerin sapuskoja, mutta olenkin massasta poikkeava...
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Olettekos kuulleet siitä kansanliikkeestä joka haluaa jakaa Vantaan kahtia Ylästön itäpuolelta. Länsiosa liittyy osaksi Espoota ja Itäinen osa osaksi uutta Itä-Helsinki-Vantaa -nimistä kokonaisuutta.

Näin taataan vaurauden karttuminen Espoon rajojen sisällä. Muutenkin sosio-ekonomiset tekijät olivat sangen homogeenisiä näillä alueilla.

Ja stadilaisiahan tämä ei kiinnosta lainkaan, koska ratikkakiskoja ei näillä alueilla ole. Joten landella juntit voivat tehdä mitä huvittaa.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Varjo: "Euro71: Kyllä Espoo on ihan oma paikkansa."

Tiedän, että kirjoitetusta tekstistä on hiukan hankala saada selville äänenpainoja, mutta yritän selventää:
* Tiedän, että Espoo on eri paikka ja sen, että helsinkiläiset ja espoolaiset ovat asiasta täysin samaa mieltä. Mutta oma pointtini oli se, että mulle on ihan sama, kummalla puolella kehä-III:sta kaveri asuu, Helsingissä menen siitä huolimatta käymään - ja kuten sanottu, jos menen käymään Tikkurilassa, Dipolissa tai Viikissä, ei mieleeni edes juolahda miettiä, missä kaupungissa se on.
* Ja tällä perusteella väitän, että homma on sama kuin Turun, Tampereen ja Oulun (ja tietysti kaikkien muidenkin paikkojen suhteen) - tottahan sillä on eroa, asutko esim. Kempeleessä vai Oulussa, mutta te siellä PK-seudulla teette siitä niin valtavan numeron - ihan kuin suomalaisen yleissivistykseen pitäisi kuulua se, että tietää Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunginosat ja rajat...

Varjo: "Tosin tätä tilannetta vaikeuttaa kaksi näkemystä:
1. Nuoret espoolaiset haluavat olla stadilaisia ja siksi maaseudulla liikkuessaan julistavat olevansa stadilaisia"

Ei mitään merkitystä - yleensä, kun Oulussa tapaan Helsingistä päin tulevia ihmisiä, sulattelen jäätä kyselemällä, missä päin Helsinkiä sattuvat asumaan. Ja vaikka huomaan, että "Hmmh, tämä paikka saattaisi olla vaikkapa Vantaan puolella", niin jätän asian sanomatta ja jatkan luontevasti juttua jostain sellaisesta paikasta, jonka voisin tietää siitä suunnasta.

Joten antaa palaa vaan! Typerimmältä minusta tuntui, kun kerran menin tapaamaan työasioissa yhtä kaveria Kauniaisiin ja kaveri kovasti mainosti *maanseudun* etua verrattuna kaupungin hälinään... Herranjumala, itse olin omasta mielestäni Helsingissä... [En ole ignorantti, en - minusta vain tuntuu ihmeelliseltä vetää nuo rajat niin tiukasti]

Varjo: "2. Helsinkiläiset joita v....taa aivan tajuttomasti Espoon menestys taloudellisesti jne. He taasen haluavat omia Espoon Helsingin esikaupungiksi jotta kun ulkomaalaiset viedään pk-seudulla tutustumaan tärkeisiin paikkoihin kuten Nokian pääkonttori ja TKK voidaan heille sanoa että paikat sijaitsevat Helsingissä."

Taas jälleen kerran, että voi prkl! Tiedätkö, että Oulun lentokenttä sijaitsee Oulunsalossa? Sen varmasti tiedät, että _Helsingin_ lentokenttä sijaitsee Vantaalla. Minä tiedän, että Dipoli sijaitsee Espoossa, mutta siitä huolimatta siellä opiskelevista ihmisistä sanon heidän opiskelevan Helsingissä. Aivan saamarin samalla seudulla siis ollaan ja sillä ei ole mitään merkitystä, meneekö se kunnan/kaupungin raja jossain kohti.

Esimerkki: Oulusta n. 20 km itään on paikka nimeltä Kiiminki. Oulun läheisyyden vuoksi siellä ei ole kuin yksi ainoa baari (ja muutama kauppa), koska ihmiset ajavat sieltä Ouluun. Täsmälleen sama homma Espoossakin - ette te VOI sivuuttaa sitä tosiasiaa, että tämän Helsinki-Vantaa-Espoo -systeemin keskus sijaitsee Helsingissä!

Varjo: "Helsinki on ihan kiva paikka vaikka pyrinkin käyttämään mahd.vähän aikaa siellä, se fakta että opiskelen siellä haittaa hieman tätä pyrkimystä."

Äääh, Helsinki (eli niinkuin minä sen käsitän: Helsinki-Espoo-Vantaa, jopa Järvenpää kuuluu samaan syssyyn) on kiva paikka ja siellä on mukava viettää aikaansa pidemmissäkin jaksoissa. Ainakin omasta mielestäni.

Varjo: "Henk.koht koko elämäni Espoossa asuvana en ikinä voisi kuvitella muuttuvani helsinkiläiseksi."

Minä voisin aivan hyvin muuttaa PK-seudulle, tuntea edelleen olevani kotoisin Keski-Pohjanmaalta, vetää Oulun murretta niin kauan kuin se säilyy. No problem. Voisin myös muuttaa Kempeleeseen, Haukiputaalle tai Oulunsaloon. Big deal? Kuten yritin sanoa, teette (vantaalaiset, espoolaiset ja helsinkiläiset) jostain syystä tästä aivan kammottavan kompastuskiven...

Varjo: "Noissa Espoo-ketjuissa ilmenee aika hyvin niitä syitä miksi Espoo ei ole Helsinki. Vantaa ja Itä-Helsinki nyt sitten sopivatkin jo yhteen. Iso osa stadilaistutuistani olisi valmis myymään Jakomäen ym. Vantaalle."

Älkää viitsikö :-) Olkaa reilusti stadilaisia (tai mitä nyt ikinä aiotte olla) ja lopettakaa se kieroon katsominen, jos ei nyt kauheasti satu nappaamaan se, oletko Espoosta tai Helsingistä. Kiitos?
 

Johnny99

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin, ymmärrän hyvin että muualta katsottuna Hki-Espoo-Vantaa erottelu tuntuu yhdentekevältä. Samalla tavalla ihmettelin kun eräs Kouvolasta kotoisin oleva opiskelukaverini kertoi, että Kouvolan ja Kuusankosken välillä on selvä erottelu, ja että Kuusalla on jopa oma murteensa. Paikkojen välillä ei taida olla kymmentäkään kilometriä välimatkaa.

Tietenkään en odota, että muualla Suomessa tiedettäisiin, onko Tikkurila Helsinkiä vai ei. Ei kuitenkaan tarvitse ihmetellä sitä, että täällä tuolla erottelulla on merkityksensä.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Euro:
pointtini oli siis lähinnä se että minulle joka on koko lapsuuteni leikkinyt metsissä ja sitten nyt vanhempana juoksennellut ulkoilureiteillä EI VOISI olla pahempaa vaihtoehtoa kuin muuttaa esim. Krunikkaan missä isäni asui lapsuutensa.
Siis Kauniasjuttusi on juuri sitä. On kiva asua täällä "lähiössä" tai "landella" mutta huvittelut(jos joskus sille päälle sattuu) voi harrastaa keskustassa.
Maaseudulla asuneelle luonto asutuksen keskustassa on ilmiselvä asia mutta juuri Pasilat,Kruununhaat etc. ovat juuri sellaisia paikkoja joita ei pidä missään nimessä sotkea Espooseen.
Ja voin vaikka lyödä vetoa että et viihtyisi sekunttiakaan Pasilan betonihelvetissä tähän vuodenaikaan kun katujen hiekka lentelee ilmassa.

ja btw. se on Kehä I joka jakaa Espoon ja Helsingin :)
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Johnny: "Kouvolan ja Kuusankosken välillä on selvä erottelu, ja että Kuusalla on jopa oma murteensa. Paikkojen välillä ei taida olla kymmentäkään kilometriä välimatkaa."

AIVAN! Kyllähän se on täälläkin päin selvää, että oletko Oulusta, Oulunsalosta, Jäälistä, Haukiputaalta, Limingasta, Muhokselta tms., mutta...

Johnny: "Tietenkään en odota, että muualla Suomessa tiedettäisiin, onko Tikkurila Helsinkiä vai ei. Ei kuitenkaan tarvitse ihmetellä sitä, että täällä tuolla erottelulla on merkityksensä."

Elikkä voisiko siltä "bönde-leimalta" välttyä sun silmissäs, jos vaikkapa kaverin opiskellessa Dipolissa sanoisi sen opiskelevan Helsingissä? Tai jos sanoisin Hki-Vantaa -lentokenttää Helsingin lentokentäksi? Jos vieläpä vetäisi normaalia Oulun murretta?!? Kuten moneen kertaan sanottu - ei ole ongelma tajuta erottelua, ongelma on tajuta se herkkänahkaisuus sen suhteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös