HCK Salamat

  • 102 789
  • 137

BrDead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En tiedä onko tämä mennyt muiltakin, kuin minulta ohi, mutta eipä tässä montaa vuotta mennyt välissä ilman Kirkkonummen Salamoiden edustusjoukkuetta. Alkavalle kaudelle moinen on nimittäin jälleen kyhätty kasaan.

Joukkue aloittaa toimintansa III-divisioonan karsintasarjasta ja ensimmäisen sarjapelinsä se pelasi jo päättyneenä viikonloppuna. Tuloksena oli murskavoitto NuPS 2:sta maalein 18-3.

Joukkueen hieman kesken olevilla nettisivuilla kerrotaan seuraavaa:

HCK Salamat ry:n päämääränä on jääkiekkoharrastuksen ylläpitäminen ja kehittäminen Kirkkonummella.

Tästä syystä seura on perustanut kaudelle 2011-2012 edustusjoukkueen mahdollistaakseen jääkiekon harrastamiseen myös niille Salamat-pelaajille, jotka eivät ikänsä takia voi enää pelata A-junioreissa, eivätkä halua tai pääse pelaamaan isojen seurojen kaupallisissa edustusjoukkueissa.

HCK Salamoiden edustusjoukkueen riveissä tullaan näkemään useita lupaavia Salamoiden A-junioreita ja menneiden aikojen tunnettuja Salamat-kiekkotaitureita.

Joukkueen sivuilta ei pelaajaluetteloa vielä löytynyt, mutta sarjan tulospalvelun sivuilta tulee vastaan tuttuja nimiä Salamoiden mestisvuosilta, kuten Immo Suutarinen, Simo Romo ja seuran valmennuspäällikkönä toimiva Ari Katavisto.

Ohessa vielä linkki tulospalvelusta löytyvään Salamoiden rosteriin vuosimallia 2011-2012:

Tulospalvelu
 

Stimppy

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Joukkueen sivuilta ei pelaajaluetteloa vielä löytynyt, mutta sarjan tulospalvelun sivuilta tulee vastaan tuttuja nimiä Salamoiden mestisvuosilta, kuten Immo Suutarinen, Simo Romo ja seuran valmennuspäällikkönä toimiva Ari Katavisto.

Ohessa vielä linkki tulospalvelusta löytyvään Salamoiden rosteriin vuosimallia 2011-2012:

Näyttäisi siltä että Salamat on yhdistynyt lengendaarisen Lt Kingsien kanssa. Mielestäni ihan hyvä idea niputtaa kaksi joukkuetta joilla on pelaajapulaa yhteen että saavat yhden joukkueen jolla on tarpeeksi pelaajia kasaan. Nyt ainakin pelaajien määrä on OK ja taitaa olla myös laadullisesti myös ihan sopiva III-divariin, miksei II-divariinkin.

-Stimppy

p.s Huomasin että NuPS2 oli pelannut toisenkin ottelun, joka päättyi Nupsin voittoon 17-14!!!

NuPS 2 Näädät 17 - 14
 
Viimeksi muokattu:

M.Hana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Islanders
p.s Huomasin että NuPS2 oli pelannut toisenkin ottelun, joka päättyi Nupsin voittoon 17-14!!!

NuPS 2 Näädät 17 - 14

Todistin kyseistä spektaakkelia paikanpäällä. Näädät pelasi koko pelin lukuunottamatta ensimmäistä 5 sekuntia ilman maalivahtia kuudella kenttäpelaajalla. Sivuhuomiona sanottakoon, että Nupsin päässä oli maalivahti.
 

Fat Jesus

Jäsen
Todistin kyseistä spektaakkelia paikanpäällä. Näädät pelasi koko pelin lukuunottamatta ensimmäistä 5 sekuntia ilman maalivahtia kuudella kenttäpelaajalla. Sivuhuomiona sanottakoon, että Nupsin päässä oli maalivahti.

Mitä h*lvettiä? Mikä siinä oli ideana? Ei ollut pelaajia tarpeeksi?
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Vastaavanlainen spektaakkeli on nähty aiemminkin, ja silloinkin oli muistaakseni toisena osapuolena Näädät. Vastassa oli muistaakseni KoPo ja peli päättyi hyvin samankaltaisiin lukemiin.
 

BrDead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitä h*lvettiä? Mikä siinä oli ideana? Ei ollut pelaajia tarpeeksi?

No jos ei joukkueen maalivahti satu olemaan mestoilla niin laitetaan joku loukkaantunut kenttäpelaaja ekoiks viideks sekunniks maaliin ja pelataan sitten ilman sitä veskaria? Vai miten sinä toimisit kyseisessä tilanteessa?

Kivasti tosin on luisumassa heti kättelyssä off-topiciksi :)
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Ohessa vielä linkki tulospalvelusta löytyvään Salamoiden rosteriin vuosimallia 2011-2012:

Tulospalvelu

Kiva, että Salamoilla on taas tarjota kiekkoilijoille muutakin kuin "väsyneiden vanhojen miesten höntsäilyä" junnujoukkueiden jälkeen. Ja mukava nähdä aidosti kirkkonummelaisia kavereita rosterissa noinkin paljon!

Ja tämähän eroaa siitä aiemmasta virityksestä niin, että kyseessä ei enää ole Oy vaan Ry, eli sama seura joka pyörittää Salamoiden junnutoimintaa.

Ja jos nyt ihan totta puhutaan niin ilman voimakasta Liigaseuran antamaa rahoitusta ei Kirkkonummella pidäkään pelata esim. Mestistä vaan joku tuollainen 2. Divisioona / max. Suomi-sarja olisi oikein hyvä taso => kulut pysyvät kurissa ja nuorisolle on jotain näköpiirissä vaikka ihan huipulle ei taidot riittäisikään. Ja jos riittää niin Burana, DDR ja Jaffala ovat tuossa ihan vieressä...

Mielenkiinnolla seurataan !
 

Mr.FunnyMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Minnesota Wild
Hienoa nähdä, että Kirkkonummellakin on saatu edustusjoukkue kasaan muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen, olosuhteet kuitenkin ovat varsin otolliset kiekkoilulle. Ja kyllähän tolla rosterilla Salamat pärjäis II-divarissakin, joten ei mikään ihme, että rumia lukemia tulee näissä peleissä! Menossa mukana mm. Pekka Kärkkäinen, jolla on vyöllään satakunta liigapeliäkin JYPin paidassa, eikä sovi unohtaa myöskään alasarjoissa kovia meriittejä keränneitä Ari Katavistoa sekä Mika Taurivuota joita komppaavat mm. nimet Simo Romo ja Immo Suutarinen.

Mikäli intoa löytyy vielä tällaisen alkukiimankin jälkeen niin uskoisin, että Kirkkonummella tullaan tulevina vuosina näkemään vähintäänkin II-divaritason jääkiekkoa ja pelimiehiä saadaan varmasti niin omista junioreista kuin myös naapurikaupunki Espooltakin.
 

Valittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit -2013.
Oho. Salamat kävi Hernesaaren peltivajassa ottamassa kolmannen voiton. Näädät kaatu 10-3. Lauantaina Hawks Kirkkonummella.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Lauantaina Hawks Kirkkonummella.

Haukat sitten kaatui 15-3. Vikassa erässä kundit päästivät kaverinkin vähän peliin mukaan ja saivat nuo lohdutusmaalit tehtyä, hyvä niin. Joka tavalla rennon letkeä tapahtuma jossa ei hampaat irvessä väännetty ja jäähytkin tulivat pääosin vahingoista.

Kiva oli nähdä aidosti Kirkkonummen omia poikia pelaamassa ja tietty vanhoja Mestis-Salamoitakin. Romon Simo tosin alkaa olla kohtuu kaukana lempinimestään, mutta samapa tuo kun kädet käy ja pelisilmä on tallella (0+7)! Ja kyllähän tuolla tasolla vanhat pelimiehet erottuvat, osa kun oli joku vuosi takaperin likimain liigatason pelureita ja osa ei ole koskaan vetänyt vetoakaan yli kolmosdivarin...

Yleisöäkin oli yllättävän paljon, joten hyvä tästä on jatkaa => maltilla max. Suomi-sarjaan!!
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
III-divarin alkusarjan kaksi vikaa matsiakin nyt pelattuna ja voitto Salamoille molemmista... Kausi jatkuu ja tavoitteena on ensi kaudelle nousu II-divariin!
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Ja tässäpä loppukauden ohjelman alkupäätä:

La 19.11.2011 15:50 Pajulahti NasKi - HCK Salamat
La 26.11.2011 19:00 Kirkkonummi HCK Salamat - K-Vantaa Itä
Su 27.11.2011 ??.?? Vuosaari Viikingit - HCK Salamat
La 03.12.2011 17:20 Kellokoski KelA - HCK Salamat
Ke 07.12.2011 ??.?? Kirkkonummi HCK Salamat - GrIFK
Ke 14.12.2011 ??.?? Töölö 2 Bewe - HCK Salamat
La 17.12.2011 19:00 Kirkkonummi HCK Salamat - Nikkarit

Täältä lisää: Suomen Jääkiekkoliitto - Tulospalvelu 2011-2012

Valitsee vain II-Divisioonan, II-Divisioonan Jatkosarjan ja sieltä otteluohjelmaan... Kivahan se olisi jos kundit saisivat ensi kaudelle jo lähtötilanteeseen paikan II-Divariin! Kaikki sitten vaan Varukalle kannustamaan oman kylän poikia voittoon...
 

Salama44

Jäsen
Laitetaan tähän villi veikkaus II -divisioonan jatkosarjasta:

Bewe
K-Kissat
K-Vantaa Itä
Nikkarit
GrIFK
Pepo HC
Tinatuopit
HCK Salamat
----------
H.K.H.
KelA
Naski
Valki
Haukat
Nups
Viikingit

HCK Salamat on kiikun kaakun II-divaripaikan kanssa. Joukkueessa on sekä kokeneita pelimiehiä kuten Ari Katavisto, Simo Romo, Pekka Kärkkäinen, Mika Taurivuo ja reservissä vielä Immo Suutarinen. Myös nuoria pelaajia ja syntyperäisiä kirkkonummelaisia löytyy kuntaan muuttaneiden lisäksi, kirkkonummihan on muuttovoittokunta.

Tässä kirkkonummelaisten ja muiden nuorien pelaajien tilastoja III-divisioonan alkusarjasta:

Tähtinen Jyri 0+2=2, -86 Kirkkonummi
Tähtinen Toni 3+3=6, -84 Kirkkonummi
Junno Mikko 3+3=6, -89 Kirkkonummi
Wikström Anton 1+4=5, -89, Kirkkonummi
Wikström Jonas mv, 83 Kirkkonummi

Lagerström Mikael, -82 Kirkkonummi
Hampf Christoffer, 84 Kirkkonummi
Iordache Dragos 2+4=6, Romania

Juuso Mansikkamäki 4+1=5, 90 Espoo
Punsar Mikko 1+4=5, -89 Espoo
Öhman Thomas 0+4=5, 91 Espoo
Koskinen Tomi 0+2=2, 92 Seinäjoki

Maalivahdit Matti Korhonen ja Matti Pohjola ovat ok. vaikka ei heitä vielä alkusarjassa ole kunnolla testattu. Puolustukseen tarvittaisiin kyllä vielä joku leaderi mm. erikoistilannepelaamiseen ja hyökkäspeliin ylipäätään enemmän malttia katsoa että syötöt napsuvat lapaan. Jossakin vaiheeessa peliä se menee liikaa yksinyrittämisen puolelle varsinkin nuorilla pelaajilla kun intoa on hirveästi. Good luck Salamat!
 
Viimeksi muokattu:

Salama44

Jäsen
NasKi vs HCK Salamat 9-2 (1-1),(2-0),(6-1)
palvelusivustolta puuttui vastustajan pelaajalista, joten tulospalveluun ei ole pystytty tekemään "reaaliajassa"peliä! Jatkossa pitää tämäkin asia hoitaa!

II-Divisioonan jatkosarja on avattu Salamoiden osalta. Kaksi erää oli ihan hyvää peliä, mutta 3. erän alussa nukuttiin 2 1/2 minuuttia ja NasKi teki neljä helppoa maalia. Yksi meni maalivahti Korhosen piikkiin ja kaksi puolustajien piikkiin. Ei alimpana miehenä pidä tuoda kiekkoa oman maalin eteen ja vielä menettää se siinä. Ennen vaikka kulmaa kohti ja sieltä purkuyritys laidan kautta. Toisella kerralla näytti vielä ihan syötöltä vastustajalle niin kuin olisi hyökätty samaan maaliin. Pitäisi muistaa mihin suuntaan hyökätään:)

Muutaman ensimmäisen minuutin jälkeen Salamat pääsi ensimmäisessä erässä pelirytmiin mukaan NasKin ja puolustus oli muutaman kerran melko avoin kun kolme pelaajaa luisteli kiekon perässä. Arttu pääsikin antamaan poikkikentän syötön vapaaseen paikkaan eikä Toni Tähtinen erehtynyt. Korhonen oli hyvässä torjuntavireessä ensimmäisessä erässä, mutta toisessa erässä yksi kiekko putosi vähän helpon näköisesti varusteista maaliviivan yli. Oli Salamoilla muutama paikka tehdä maali toisessakin erässä, mutta Simo "Ragulin" Romo ei onnistunut läpiajosta, yksi veto osui toppaan ja kerran saatiin kiekko kohotettua upean syöttöketjun päätteksi tyhjän maalin yli ja ohi. Naskilla oli pari ylärimaa ja tukuttain muita paikkoja, mutta Korhonen oli vielä hereillä. Naskin pelaajat saivat toisessa erässä vedettyä kiekkoa 2 metrin päästä maalin edestä vapaasta paikasta metrin maalin yli.

Kolmannen erän alku oli Salamoille sysimusta ja jätkät antoivat periksi ihan liian helposti vaikka 1-7 tilanteessa saivatkin muutaman hyökkäyksen. Vedot vaan olivat jopa huteja syötöistä pari kertaa. Arttu sentään laittoi kolmannessa erässä yhden ranteella tarkasti ylämummoon ja oli totutusti Salamoiden tehokkain pelaaja 1+1 saldolla.

Turhan isoiksi numerot repesivät kolmannen erän alun takia, mutta NasKi oli selvästi liikkuvampi ja parempi joukkue. Salamoilla oli liikaa merkittäviä poissaoloja jotta peli olisi pysynyt koossa täydet 60 minuuttia. Mm. Mika Taurivuo, Pekka Kärkkäinen, Marko Aaltonen ja Mikko Junno olivat poissa kokoonpanosta. Lisäksi Immo Suutarinen on sairaana. Jatkossa pitää saada kaksi hyvää ketjua jotta vaikeat hetket saadaan katkaistua.

Ei muuta kuin uutta putkeen ensi lauantaina Kirkkonummella. Yleisöä on ainakin enemmän kuin Pajulahdessa, jossa oli ehkä 60 henkeä.
 

Salama44

Jäsen
Salamoilla on ensi viikonloppuna tuplaottelut kun kotona on ensin lauantaina vastassa K-Vantaa-Itä ja vieraissa heti sunnuntaina Viikingit. Edellisessä ottelussa NasKia vastaan kokoonpanossa oli 5 syntyperäistä kirkkonummelaista: Hyökkääjät Toni Tähtinen (yksi maali), Jyri Tähtinen (pelasi puolustajan paikalla), puolustajat Anton Wikström ja Mikael Lagerström sekä 2. maalivahti Jonas Wikström. Hyökkääjät Mikko Junno, Cristoffer Hampf ja Tomi Tuunainen eivät olleet kokoonpanossa. Mikko Junnon voisi ottaa mukaan sillä hän on pelannut aikaisemmin melko pirteästi.

Ykköshyökkäysketjussa pelasivat Katavisto-Romo-Toni Tähtinen. Seuraavaan otteluun toivottavasti Mika Taurivuo tulee Romon tilalle ja Romo vastaavasti kakkosketjuun yhdessä Pekka Kärkkäisen kanssa niin saadaan kaksi tasapainoista ketjua. Taurivuo osaa paremmin hyödyntää Kataviston syötöt kuin Romo ja Romon syöttöjä tarvitaan jotta kakkosketjun peli toimisi paremmin. Kuudenneksi pakiksi jos saisi vaikka Thomas Öhmanin niin puolustuskin voisi toimia paremmin. Kolmosketjusta voisi tehdä sitten jonkinlaisen "jarruketjun".

Nyt myös II-Divisioonan jatkosarjan tilastolinkki toimii kun kaikki joukkueet ovat ilmoittaneet pelaajakokoonpanonsa.

Tulospalvelu
 
Viimeksi muokattu:

Salama44

Jäsen
Salamat sai lauantaina hyvän alun jälkeen siimaa K-Vantaa-Itää vastaan ja johti peliä selvästi kahden erän jälkeen vaikka torjuntojen perusteella K-Vantaa-Itä on hallinut peliä selvästi. Kolmannessa erä sitten ilmeisesti väsymys on yllättänyt täysin. Näissä tilanteissa taas kaiken krunaa se että pää ei kestä kärsivällistä puolustuspeliä. Viiden minuutin jäähyllä varmistettiin se että vastustaja varmasti pääsee kahdella maalilla rinnalle ja sittenhän se on vain ajan kysymys koska mennään ohi.

Salamoiden pelaajamateriaali näytää todella kapealta kun kahteen perättäiseen otteluun ei saada uusia pelaajia. Yritä siinä sitten pelata vajaan 16 tunnin palautuksella levännyttä vastustajaa vastaan vieraspelissä. Tänään Viikinkejä vastaan meni jo 9 minuutissa 4 maalia omaan päähän. Ei mikään ihme jos mukana on vain kaksi oikeaa pakkiparia ja kolmas kasataan osin hyökkääjistä jotka ovat välillä ihan väärässä päässä kenttää eivätkä osaa kunnolla luistella edes taaksepäin. Kun maalissa on vielä suhteellisen kokematon kirkkonummelaismaalivahti niin alku on pahimmillaan juuri tällainen. Jos haluttaisiin ajaa sisään omaa veskaria, niin pitäisi olla edes jonkinlainen puolustus joka antaisi mahdollisuuden onnistua niin ettei itseluottamus mene heti alkuunsa.

Neljän joukkueen jättäminen taakse tässä sarjassa on näillä näkymin enemmän epätodennnäköitä kuin todennäköistä ja se tietää ensi kaudella jatkamista III-Divisioonassa. Toisaaltahan se kuvaa kirkkonummelaisen valmennuksen tasoa. Vaikka on tekokokonurmikentät ym. niin palloilujoukkueet vain tippujat alemmille sarjatasoille. Edelleen ollaan kaikissa merkittävissä lajeissa siellä tekojäiden aikaisella tasolla joka on III-V divari. Se on kyllä harmi sillä menestyvälle kirkkonummelaiselle palloilujoukkueelle olisi tilaus koska näitä alasarjojen pelejäkin käy katsomassa 200-300 henkeä.

Jos joku osaisi rakentaa ja valmentaa edes Suomi-sarjatasoisen jääkiekkojoukkueen ja tai jalkapalloon II-divarijoukkueen niin otteluissa olisi varmasti 500 katsojaa vaikka joutuisi vähän maksamaankin. Ei voi kuin ihmetellä kun katsoo vastustajien joukkueita miten niihin saadaankin koottua kaikki pituudeltaan, nopeudeltaan ja taidoiltaan parhaat tyypit ja meillä on sitten näitä alimittaisia, hitaita ja muuten vain taidoiltaan vajavaisia pelaajia.
Mikseivät yksilötaidot kehity? Ei pelkkä hauskanpito riitä. Pitäisi ihan oikeasti myös harjoitella. Luulisi sen pelinkin olevan sitten mukavempaa sekä valmentajille että pelaajille kun tulee onnistumisia. Ehkä tällä tiellä jo ollaan mutta ollaan vasta niin alussa ettei sitä vielä huomaa.
 
Miten ihmeessä HC Kirkkonummen Salamat voi kieltäytyä tällaisesta maailmankansalaisesta, ex-maailmanmestarista rosterissaan (ks. uutinen 29.11.2011)?

Siirto on tapahtunut jo syyskuussa ja listalle joutuminen tarkoittaa sitä, että Salamat ei ole hoitanut omaa osuuttaan eli kuitannut edellisen seuran luovuttamaa pelaajaa omaan vahvuuteensa. Tietysti - voihan se olla palkkapyyntöönkin kariutunut... ;)
 

Valittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit -2013.
Salamat ensimmäiseen voittoon!

Salama44 antoi aika lohduttoman kuvan pelistä ja toiminnasta. Nyt ottivat kuitenkin ekan voitton! Kela 4 Salamat 7. Ilmeisesti on harjoiteltu takaperin luistelua :). Toivotaan parasta...
 

Salama44

Jäsen
Salama44 antoi aika lohduttoman kuvan pelistä ja toiminnasta.

Aikaisemmissa II-Divisioonan peleissä kolmannet erät olivat päättyneet 1-6, 1-5 ja 0-4 = 2-15.

Suunnilleen samat pelaajat olivat joka kerta kokoonpanossa. Nyt vaihtui ainakin neljä pelaajaa ja Pekka Kärkkäisen rutiini näkyi niin että koko joukkueen peli-ilme muuttui ja joukkue jaksoi viimeisenkin erän. Kun onnikin oli vielä myötä niin peli kääntyi lopussa HCK Salamoille. Kyllähän aikaisemmin on käynyt niin että kun kolmannessa erässä on tullut omiiin pari helppoa maalia niin pelaajat ovat selvästi lamaantuneet ja sitten vastustaja on iskenyt taas uudestaan helpon maalin minuutin sisään. Nyt Pekka Kärkkäisen myötä -kun Ari Katavisto ei ollut ainoa kokenut vatuunkantaja - pystyttiin peliä rauhoittamaan eikä häkellytty kotijoukkueen johtomaalista vaan pystyttiin jopa iskemään aina perään tasoitus.

Vielä on kuitenkin pitkä matka siihen että että joukkue tai jokin ketju pärjäisi ilman näitä konkareita. Hyvä kuitenkin että silloin tällöin joku kirkkonummelainenkin pelaaja (kuten Anton Wikström tällä kertaa) saa kiekon maaliin Kataviston tai Kärkkäisen tarjoilusta. HCK Salamoilla on kyllä hyvä loppuohjelma kotiotteluineen tässä jatkosarjassa ja ainakin kaksi voittoa niistä peleistä on otettavista. Sen lisäksi tarvitaan ehkä vielä kaksi muuta voittoa II-Divisioonapaikkaan ensikaudella.

Takaperinluistelu on puolustajille tärkeää sen vuoksi ettei pelajille tarvitse huutaa että "käänny" niin kuin suomalaisessa jalkapalossa tehdään vielä veikkausliigatasollakin:)
 

Valittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit -2013.
Kirkkonummelle saisi kelpo II-divar/Suomi-sarja joukkueen jos Espoossa pelaavat Knummelaiset (Blues A ja A-team) pojat tulisivat Salamoihin pelaamaan, sitten kun ovat yli-ikäisiä A:han.
Valitettavasti Salamoiden oma "tuotanto" ei riitä II-div tasolle ja kovin kauan näillä konkareilla ei mennä.

Jotta näin tapahtuisi olisi ensin saatava uskottava konsepti, alkaen valmentajasta. Nyt olisi aika alkaa tekemään jo ensi kautta.

Kirkonummella on koettu urheilupiireissä nousuja ja tuhoja. Rahalla saa ja...Joukkue on ollut vasta muutamia kuukausia kasassa joten annetaan tukea. Nyt kannattaa pitää jäitä hatussa ja mennä sinne peleihin katsomaan.
Tietääkseni vanhemmat vievät junnuja Espooseen kirkkaanpien valojen toivossa. Tiedä sitten löytyykö peliaikaa ja vastuuta. Todennäköisesti Bluesin junnut otetaan mielellään vastaan jos sieltä joku kermaperse viitsii lähteä. Yhteystiedot löytyvät sivuilta. Eli yleisöä->tukijoita=tuloa->jääaikaa->valmennusta->pelaajia.
 

Stimppy

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
No ainakin ensimmäisessä kotipelissä yleisöä oli 285.

Saa nähdä oliko se vain ensimmäisen 2-divarin kotipelin vuoksi vai tullaanko Kirkkonummella pelaamaan monestikkin yli 200 henkilölle.

Itse näkisin, että joukkue voi juuri ja juuri säilyttää paikkansa 2-divarissa. Heikompia joukkueita vastaan voi pärjätä yhdellä kentälläkin, mutta kun tulee vastaan vähän parempi joukkue, niin parin yksittäisen pelaajan panos ei riitä mihinkään, vaikka millainen peluri olisikin.

-Stimppy-
 

Valittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit -2013.
Oka ja junioritähdet

Tota siirtymistä en ihan ymmärrä. Lapsethan kehittyvät eriaikaisesti ja jos K.nummelainen E-junnu vie paikan niin menetetäänkö tuleva "Ville Leino" Honkaan ja potkupalloon? Onhan näitä kavereita jotka eivät mahtuneet mihinkään junnuvalintoihin mutta myöhemmin aikuisena ovat tehneet sitä työkseen. Ja Siuntiosta Myllypuroon treeneihin? On siinä junnulla iltaharrastus!

Kermaperseydellä tarkoitin kun pappa betalar ja kotihuolto toimii niin mennään treeneihin. Opiskelun, työn tai oleilun koittaessa loppuu sitten suurimman osan pelaaminen? Eihän silloin ole edes aikaakaan pelata niin paljoa, jos on vielä muijakin kuvijoissa.Kuulostaa järjettömältä jos ei päästä Bluesiin niin se on sitten siinä. Onhan noita nelikymppisiä harrastajia ihan änäriä myöten.
 

Salama44

Jäsen
HCK Salamat laittoi Bewen varsin tiukoille vieraissa. Vielä viisi minuuttia ennen loppua Bewe johti vain maalilla 4-3. Salamoiden maali oli ottelussa kuin noiduttu. Maalivahtien torjunnat olivat Salamoilla 71 ja Bewellä 20, kolmannessa erässä 4 ja 34. Aivan loppuun asti ei Salamat Bewen myllytystä kestänyt kun joutui pelaamaan lopun alivoimalla. Viimeisen puolen minuutin aikana Bewe teki vielä kaksi maalia. Harvoin maalivahdin torjuntaprosentti kuitenkaan on yli 92 jos päästää 6 maalia. Neljä puolustajaa on kuitenkin liian vähän. Huomenna sitten yleisöennätystä tavoittelemaan Nikkareita vastaan.
 

Salama44

Jäsen
HCK Salamat tippui syyskauden päätteksi II Disioonalohkonsa jumboksi kun Mikko Tarkiaisen vahvistama ValKi otti avausvoittonsa NasKista.

Nyt on melkoisen selvää että HCK Salamat hakee kevätkaudella vain kokemusta tämän sarjatason peleistä ja uutta nousua pitää lähteä rakentamaan ensi kaudella III Divisioonasta. Hyvä kuitenkin että pelit on saatu pystyyn ja onhan se varmaan ihan kiva pelata kun pelejä käy muutama sata ihmistä katsomassa. Nyt toimintaa pitäisi saada vain ammattimaisemmaksi ja enemmän omia poikia näyttämään osaamistaan. Edustusjoukkueen kotisivut täytyisi laittaa ajantasalle jne.

Kuten Tiina Lillak totesi Pro urhelija palkintoa vastaanottaessaan, urheilumenestyksessä on loppujen lopuksi kysymys intohimosta ei rahasta. Moni menestynyt urheilija on ponnistanut hyvin vaatimattomista oloista huipulle. Ulkojäiltä on ennen noustu menestyviksi jääkiekkoilijoiksi ja murkaradoilla on tehty sellaisia yleisurheilutuloksia joihin suurin osa suomalaisista huipuista ei enää pääse. Jos joku sitten suhtautuu asiaan niin intohimoisesti ja ammattimaisesti kuten esim. Lillak ja sattuu vielä olemaan lahjakas niin jälki on vakuuttavaa.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös