Meinasin jo jättää koko keskustelun välistä kun tämä on taas tällaista ääripäiden huutelua ja kaukana itse talousasioista. Mutta otetaan nyt silläkin riskillä, että tässä joutuu taas johonkin turhaan vänkäykseen mukaan:
Virran kohdalla tartutaan liikaa ratapihahankkeeseen. Tuossa puhutaan myös siitä, että Sofialla on kokemusta nuorisotyöstä, joka on jo Me-säätiön kautta yksi veljesten painopisteistä. Käytännössä jokaisessa strategissa tiedonannossa TPS panostaa yhteiskunnalliseen merkittävyyteen ja siihen ei päästä pelkästään liikuttamalla kiekkoa nätisti hyökkäyspäässä. Pidemmällä aikavälillä sillä on valtavasti merkitystä ketjun otsikkoon.
Mä oon myös vähän ihmeissäni, miten jengi tämän liittää pelkästään halliasiaan. Tuo hallihankehan on kaupungin puolelta jo läpinuijittu.
Eri asia on, jos on vielä tarkoitus lypsää kaupungilta lisää rahoitusta hommaan. Sehän näissä tuppaa olemaan, että kauniit puheet yksityisrahasta muuttuu kaupunkilaisten rahoista kuppaamiseksi. Nyt jo luvatut summat eläneet huomattavasti ja suhdanne ei oikein hallihankkeen kannalta ole suotuisa.
Eli siinä mielessä, kai tässä voi olla jotain poliittista kulmaa saada hallihankkeelle jatkossakin lisää suopeutta noissa kovimmissa vastustajissa. Mutta siltikin tässä on pakko olla muutakin kulmaa.
Tietynlainen pr-move tämä on pakko olla ja samalla "osteaan" uskottavuutta jossain piireissä. Toki varmasti hyviä aikeita niin kasvatuksellisesti ja ehkä jopa taloudellisesti jossain kauniissa tausta-ajatuksissa mukana.
Tepsissä vaan tämä talous tuntuu olevan kummallinen toivekaivo, että rakennellaan tällaisia unelmakorttitaloja ja hommataan "pelureita" johonkin ihmeelliseen tulevaisuuden huippuseura ajatteluun. Jos tosissaan oltaisiin, niin se talous pitäisi paikata tänään eikä sitten joskus.
Mutta eipä ole minun rahat ja Tepsin taloudesta järjen etsiminen on järjen köyhyyttä. Koko ajan enemmän vahvistuu käsitys, että tässä on muut asiat enemmän agendalla kuin TPS:n taloudellinen menestyminen omillaan.
Sinänsä ei väliä jos Tepsi menestyy, vaikka tekisi sata miljoonaa kaudessa tappiota. Niin kauan kuin rahoittajat on messissä. Mutta auta armias jos kyllästyvät, niin mennään nurin sillä sekunnilla ja siinä kohtaa TPS joutuu sellaiseen kurimukseen, ettei sieltä enää nousta. Tuota en itse haluaisi nähdä. Lievemmässä mittakaavassa sama keissi on todistettavissa jalkapallossa.
Jos vielä paltaan Sofia Virtaan, niin minulla ei ole mitään mielipidettä hänen hallituspaikkaan henkilönä. Nimenä tässä voisi olla vaikka Paavo Väyrynen. Mutta mielenkiintoiseksi asian tekee, että mitä annettavaa millään poliitikolla OIKEASTI on suhteellisen pienen urheiluseuran hallituksessa (puhutaan nyt yritysten mittakaavassa, jossa TPS on pikkupulju)? Jos tässä olisi puhtaasi urheilullinen agenda, niin ei tällaista organisaatiota voi mitenkään järjellä perustella. (Tulevat taloudelliset voitot ja Euroopan huippuorganisaatio saataisiin kyllä aikaan vähän erityyppiselläkin kuviolla eli keskittymällä itse urheiluun)
Tämä nyt enemmän tällaista ihmettelyä, koska itse en ainakaan enää näe mitä TPS organisaationa yrittää tehdä. Toisella kädellä säästetään urheilujoukkueesta ja toisella kädellä rakenneellaan utopioita ja paisutellaan organisaatiota.