HBO Max

  • 315 631
  • 1 538

Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
Deadwood-leffa katsottu ja se oli oikeastaan samanmoinen kuin sarjakin - hienoja hahmoja, komeaa tunnelmaa, UPEAA dialogia ja uskottavaa shaibaa alusta loppuun. Silti siinä ei oikeastaan tapahdu lopulta yhtään mitään. Tarina ei johda mihinkään lopputulokseen (vaikka koko leffa on yhtä closurea). Siinähän ne elää ja palloilee, mutta Deadwoodin Suuri Tarina jää oikeastaan vähän varjoon. Kyllähän ne elivät ja ongelmoivat, mutta... okei.
Mutta kuten todettua, dialogi ja muut puitteet ovat mahtavia.

Mutta taas vaihteeksi palaan siihen omaan lempilapseeni, eli miten vaikea tuota Last Week Tonightia olisi hoitaa oikein täällä Suomessa? Se tulee (Suomen ajassa) joskus sunnuntaiyön taitteella Jenkkilässä ja on YouTubessa sarjan omalla kanavalla viimeistään maanantaina joskus siinä aamukymmeneltä.
HBO on yleensä saanut sen omaan palveluunsa joskus maanantaina iltaseitsemän maissa. Tekstityksiä ei ole, eikä (tietenkään vieläkään) jaksokuvausta, joten paikallisen medianomin luulisi joutuvan painamaan vaan sitä "upload"-painiketta ilman turhaa lisäkikkailua.
Nyt huomasivat, että maanantai-ilta ei ole oikein hyvä aika Last Weekin uploadille, joten siirtyivät ilmoittamaan: "UUSI JAKSO TIISTAISIN" (koska tietotekniikka ja internet eivät toimi nopeasti). No, se uusi jakso tällä viikolla tuli sitten tiistaina joskus siinä iltakuuden kieppeillä. Ilman tekstityksiä, joten sekään ei ollut viivästyksen syy. Kun ihan oikeasti maailmassa on niin paljon tapoja saada haluamansa sarjat katsottavaksi, niin luulisi tuon maksullisen ja sarjan oikeudet omistavan tahon olevan se helpoin, kivuttomin ja nopein tapa saada jakso käteensä.

Ja ne saatanan thumbnailit ovat edelleen identtisiä per tuotantokausi (Episode 1, Episode 2, Episode 3...) . Valittanut nyt 3 kertaa siitä HBO'lle, joten paskat - pitäkööt tunkkinsa.
Kovia sarjoja tuolla on, mutta nyt tuli mitta täyteen.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Olen nero, joten keksin sellattis tehdä, että annan seuraavan jakson alkaa, vaikken katsoisikaan sitä heti. Nämä pari sekuntia takaavat sen, että jakso nousee etusivulle viimeksi katsottuihin. Vittu miten mahtavaa! Toimii toki vain sarjoissa, jotka ovat jo kokonansa ilmestyneet.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Ei huono idea. On muuten rasittava käyttöliittymä tuossa hbo nordicissa, kun tosiaan et pääse esim. viimeksi katsottujen juttujen linkistä suoraan sarjan sivuilla. Pitää aukaista se jakso, ja sen jälkeen. Tuohon varmaan on jokin suorempi keino, mutta tyhmä kun olen, en tajua.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olen nero, joten keksin sellattis tehdä, että annan seuraavan jakson alkaa, vaikken katsoisikaan sitä heti. Nämä pari sekuntia takaavat sen, että jakso nousee etusivulle viimeksi katsottuihin. Vittu miten mahtavaa! Toimii toki vain sarjoissa, jotka ovat jo kokonansa ilmestyneet.
Arvaa muistanko tuon tehdä joka kerta? Noh en muista. Taisi tosin HBO:n tilaus jo loppuakin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: raju

ace

Jäsen
Olen nero, joten keksin sellattis tehdä, että annan seuraavan jakson alkaa, vaikken katsoisikaan sitä heti. Nämä pari sekuntia takaavat sen, että jakso nousee etusivulle viimeksi katsottuihin. Vittu miten mahtavaa! Toimii toki vain sarjoissa, jotka ovat jo kokonansa ilmestyneet.
No joo, samaa teen minäkin. Miksi vitussa käyttöliittymän pitää olla niin paska, että moisia kikkailuja tarvitaan? Mukavasti kuitenkin vajaan vuoden jälkeen löytyy taas katsottavaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
No joo, samaa teen minäkin. Miksi vitussa käyttöliittymän pitää olla niin paska, että moisia kikkailuja tarvitaan? Mukavasti kuitenkin vajaan vuoden jälkeen löytyy taas katsottavaa.
Sitten meitä on kaksi! Luinkin juuri, että Suomen keskiarvoinen älykkyysosamäärä on 101 maailmanlaajuiseen sataan verrattuna - korkein läntisellä pallonpuoliskolla muuten - joten pakkohan meitä on ollakin.

No joo, onhan tuo kieltämättä paska sovellus, mutta siedettävä pienillä kikoilla. Mutta ei tarvitse juuri haaveilla, että näkisi trailerin tai voisi lukea sarjasta jotain tiivistelmää helposti. On sentään tuo seuraavan jakson automaattinen toisto tullut, sitäkään ei pari vuotta sitten vielä ollut, vaan jaksot piti hakea johonkin katselulistalle tms. jos halusi peräkkäin katsella.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sitten meitä on kaksi! Luinkin juuri, että Suomen keskiarvoinen älykkyysosamäärä on 101 maailmanlaajuiseen sataan verrattuna - korkein läntisellä pallonpuoliskolla muuten - joten pakkohan meitä on ollakin.

Tuo johtuu vain siitä että minä olen suomalainen, vedän yksinäni koko kansan älykkyysosamäärän keskiarvon maailmanlaajuista korkeammalle tasolle.

Olen nimittäin huippuälykäs ja sain Mensan testistä yli asteikon menevän tuloksen.

Olen hyvä.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tuo johtuu vain siitä että minä olen suomalainen, vedän yksinäni koko kansan älykkyysosamäärän keskiarvon maailmanlaajuista korkeammalle tasolle.

Olen nimittäin huippuälykäs ja sain Mensan testistä yli asteikon menevän tuloksen.

Olen hyvä.
Totta, tämä on ilmiselvää. Saatana, tästäkin jäin kiinni, tosin olihan se odotettavissa. Ei kai tässä muuta kuin armon varaan voi heittäytyä, jos sellaista on.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Otin lähinnä Chernobylin takia tuon kuukauden ilmaisen kokeilujakson. Sarja oli kyllä sen väärti, mutta nyt kun olen katsonut toista kertaa Twin Peaksin uusia jaksoja (ensimmäinen kierros Katsomosta), on ruvennut menemään hermot ketjussa parjatun käyttöliittymän kanssa. (Android)

Twin Peaks ei suostu millään näkymään "viimeksi katsotut"-valikossa, vaikka olen menossa jo yli puolivälissä. Se kyllä aina käväisee siellä kun on jakso päällä, mutta kun seuraavan kerran avaa sovelluksen, siinä näkyy taas pelkkä Chernobyl ja Twin Peaksin joutuu hakemaan haun kautta.

Sitten ei taida olla mahdollista saada pois päältä sitä, että seuraavaan jaksoon siirrytään 15 sekuntia lopputekstien alkamisen jälkeen, ellei reagoi asiaan. Etenkin Twin Peaksissa lopputekstien aikana voi vielä tapahtua jotain tai ainakin haluaisi kuunnella biisin loppuun.

Ja sitten kun on antanut mennä jakson loppuun asti, on melkein joka kerta joutunut sulkemaan sovelluksen ennen seuraavan jakson aloittamista, kun muutoin se jää vain kellottamaan ruutuun.

No, ainakin tuosta Twin Peaksin paluusta on saanut toisella kierroksella enemmän irti kuin ensimmäisellä, mutta saa nähdä viitsiikö tätä kuukautta pidempään pitää. Varmaan vielä ehtii sen Chernobylin katsoa toistamiseen.
 
Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lätkä Lentää Oy
Huomasin tässä kesähelteillä, että HBO:n palvelussahan on myös leffoja aikamoinen läjä. Itse olen tipahtanut viimeisen kymmenen vuoden aikana leffaskenestä aika totaalisesti ulos, kun lähinnä sarjoja ja dokkareita tulee nykyisin väijyttyä. Lisäksi palvelun käyttis on taattua HBO-kuraa, joten liikaa ei pääse leffoihin tutustumaan. Mitäs tuolla olisi katsomisen arvoista? Wolf of Wall Street on nähty ja Dallas Buyers Club on listalla.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Mitäs tuolla olisi katsomisen arvoista? Wolf of Wall Street on nähty ja Dallas Buyers Club on listalla.

The Imitation Game kannattaa ainakin katsella jos et ole nähnyt. Loistava leffa.
 
Tupu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Chernobyl tuli juuri katsottua ja onhan kyllä hyvä minisarja! Kannattaa ehdottomasti katsoa, jos et ole sitä vielä nähnyt.
 
teppana

Jäsen
Chernobyl tuli juuri katsottua ja onhan kyllä hyvä minisarja! Kannattaa ehdottomasti katsoa, jos et ole sitä vielä nähnyt.

Me on avokin kanssa säästelty siihen hetkeen kun molemmilla on koko v-loppu vapaata niin ehtii katsella kerralla kokonaan. Sen verran paljon kehuja oon kuullu sarjasta että varmasti tekee mieli katsella nopeaan tahtiin.

Jätskiä ja viiniä jemmaan ja HBO pyörimään.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Huomasin tässä kesähelteillä, että HBO:n palvelussahan on myös leffoja aikamoinen läjä. Itse olen tipahtanut viimeisen kymmenen vuoden aikana leffaskenestä aika totaalisesti ulos, kun lähinnä sarjoja ja dokkareita tulee nykyisin väijyttyä. Lisäksi palvelun käyttis on taattua HBO-kuraa, joten liikaa ei pääse leffoihin tutustumaan. Mitäs tuolla olisi katsomisen arvoista? Wolf of Wall Street on nähty ja Dallas Buyers Club on listalla.

Tuommoisen löysin, imdb-arvosanan mukaan järjestetty olisi parempi mutta tuostahan nuo yli seiskan elokuvat varmaan nopeasti poimii.

60 good movies on HBO Nordic. - IMDb
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Me on avokin kanssa säästelty siihen hetkeen kun molemmilla on koko v-loppu vapaata niin ehtii katsella kerralla kokonaan. Sen verran paljon kehuja oon kuullu sarjasta että varmasti tekee mieli katsella nopeaan tahtiin.

Jätskiä ja viiniä jemmaan ja HBO pyörimään.

Itse taas odottelin loman alkuun. Eka osa katsottu, ja on kyllä juuri niin hyvä kuin on kehuttu. Aihekin on kyllä sellainen, ettei juuri mikään meikäläistä voisi enempää kiinnostaa.

Oma tapani katsoa on kyllä hieman erilainen: pihtailin ensimmäisen jakson kahteen osaan. Pyhän iltapäiväkahvin kera nautin.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
Chernobyl tuli juuri katsottua ja onhan kyllä hyvä minisarja! Kannattaa ehdottomasti katsoa, jos et ole sitä vielä nähnyt.
Eilen istahdin ruudun ääreen vähän ennen klo 22 ja pistin Chernobyl sarjan...hups sarja vei mukanaan ja kohta huomasin että kello vartin vailla 1. Aivan mahtava. Oikein kunnon ryssän meininkiä oman perheen suojelua ja johtaja päättää vaikkei mistään mitään tietäis.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Ovatko muut huomanneet että Handmaid’s tale on muuttunut kolmannen kauden myötä junnaavaksi roskaksi. Ei kertakaikkiaan unettavampaa menoa voi juuri enää olla. Tuon Junen naamaa kuvataan puolen metrin päästä puolet jaksosta irvistelyineen ja toisessa puolessa ei vaan homma etene. Kumma kun näitä ei osata lopettaa kun jutut loppuu vaan rahastetaan maailman tappiin.
 
raju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aaron Hakala , Ville Nieminen , Jukka Rautakorpi
Entourage tuli katottua loppuun ja aloin katsomaan Deadwoodia. Hämärästi muistelen että joskus tv.stä tuota on tullut katottua nuoruudessa. Mahtava sarja omalla tavallaan :D
 
Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Chernobyl on kyllä hyvä. Tykkään, kun hahmojen puhetta ei "muokattu" itäeurooppalaiseksi englanniksi, vaan puhuivat kunnolla englantia. Melko hyvin kaikki luurangot sarjaan on nostettu, mitä velivenäläiset touhusivat salaa omalta kansaltaan ja maailmalta.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
Chernobyl on kyllä hyvä. Tykkään, kun hahmojen puhetta ei "muokattu" itäeurooppalaiseksi englanniksi, vaan puhuivat kunnolla englantia. Melko hyvin kaikki luurangot sarjaan on nostettu, mitä velivenäläiset touhusivat salaa omalta kansaltaan ja maailmalta.
Juuri näin ongelma tiedossa etukäteen ennen testejä....salaillaan oman edunvuoksi sekä tietysti jalonaatteen takia.
Miehiä laitettiin suoraan kuolemaan ja maksettiin vain satoja ruplia.

Siis kahdessa illassa tuli katsottua läpi. Oli kehujensa arvoinen sarja.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Onkos kukaan ehtiny väijymään Berlin Stationin 3. tuotantokautta? Itse tykkäsin tarinasta ja sivuttaa myös osaltaan Viroa, joten tarina tulee silläkin tavalla aika lähelle. Päätösjakso jätti myös joitakin ovia auki seuraavalle tuotantokaudelle.

Ja kun kaikki täällä haippaa Chernobyliä, niin pitää se varmaan jonon jatkeeksi tulla. En toki tiedä, miten itä-eurooppalaiset sarjaan suhtautuu, mutta tällee "länkkäri" näkökulmasta vaikutti hyvinkin uskottavalta.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Joo, Berlin Stationin kolmonen on katsottuna ja tykkäsin kyllä minäkin. Ja Viron lisäksi melkein torillekin voisi lähteä, siis melkein. Jätetään enemmän spoilailut tästä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös