Haukat 2020–2021

  • 27 147
  • 78
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
@The Rock eli HTT:n kätyri 0,07 säästynee mörökölliltä. Jos tarkkoja ollaan (ja ollaanhan me) niin Kätyrin viestissä oli toki pieni virhe. Eli Ollikainen oli viimeistä päivää töissä 30.6., eikä 30.6. lähtien vapaa. Mutta close ennough ja kätyri pitänee pestinsä HTT:n leivissä.
 
NMT33

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mighty Hawks of Monte Carlo, Jäps, KelA, KaVo
Oli miten oli. Aika jo oli. Ollikaisen pitkääkin pidempi GM-pesti tuli, voisiko sanoa, vihdoin päätökseen. 15 vuotta on aivan liian pitkä aika nykyajan nopeatempoisessa maailmassa. Siltähän se on vähän näyttänytkin. Kaikessa toiminnassa ollaan jääty ”ysärille”.

Iso hatunnosto Matti Ollikaiselle pyyteettömästä työstä Järvenpään Haukkojen eteen. Tuhansia ja tuhansia tunteja, verta, hikeä ja kyyneliä. Etelän kolmosdivarin kaljamahaporukasta Suomi-sarjaan. Tie on ollut pitkä ja kivinen. Ilman Ollikaista ei Haukat olisi välttämättä nyt ja tässä.

Suunta on ollut pitkään jo oikea, mutta pakko on vaan Haukkojenkin välillä tuulettaa, että saadaan uusia visioita. Mikään ei tapahdu heti hetkessä, mutta toivottavasti uusi tausta astuu piakkoin esiin. Jos ei muuten, niin uusilla hankinnoilla yms.

Toivotaan, että Haukat olisi 3-5 vuoden sisään sellainen joukkue, jotta pelattaisiin ylemmän kastin paikoista eli pleijareissa, eikä playouteissa. Kiva olisi saada menestyksen myötä halliin myös enemmän väkeä ja tunnelmaa, sillä tämä kaikkihan kompensoi kaikkea.

Iso kiitos GM Ollikaiselle ja tsemppiä uudelle taustaryhmälle!
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Heitän pallon jollekin, mutta eikö olisi jo Järvenpäässä aika perustaa organisoitu kannattajaryhmä vrt. Keravan ”Viides ketju” tai nykyinen ”Sherwood Fellows ’88”?

Siitä vaan rohkeasti joku vetämään toimintaa ja keräämään jengiä kasaan!
 
NMT33

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mighty Hawks of Monte Carlo, Jäps, KelA, KaVo
Heitän pallon jollekin, mutta eikö olisi jo Järvenpäässä aika perustaa organisoitu kannattajaryhmä vrt. Keravan ”Viides ketju” tai nykyinen ”Sherwood Fellows ’88”?

Siitä vaan rohkeasti joku vetämään toimintaa ja keräämään jengiä kasaan!

Olisihan se jo aika. Toivotaan, että löytyisi näitäkin ihmisiä mukaan toimintaan. Ovat isona osana tunnelmanluontia peleissä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
HTT:n kätyrit ovat päivystäneet haukkatoimiston läheisyydessä kaukokuuntelulaitteilla. Niiden toimivuus on vähän niin ja näin, sillä vekottimessa on leima ”Made in China”, mutta kuulemma Ollikaisen seuraajan valinta on enää allekirjoituksia vaille valmis.

Haukkatoimiston crew on selkeästi ottanut opikseen kätyrien toiminnasta ja seuraajasta puhutaan vain koodinimellä ”Artisti”. HTT luovuttaa tässä vaiheessa ja jää odottamaan virallista tiedotetta.
 
NMT33

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mighty Hawks of Monte Carlo, Jäps, KelA, KaVo
Lidlin kassajonossa herrasmies kertoi, että Haukkojen miehistöä on nähty jo monta viikkoa yhdessä treenaamassa ja kovaa on kuulemma menty. Eli ukot on kunnossa, kun kausi alkaa. Loistavaa! Nyt kun kausarit vaan tulisi myyntiin, niin pääsisi ostoksille.

Onko kenelläkään tietoa onko Haukat sopinut treenipelejä?
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Sen verran on HTT:n kätyrit saaneet vihiä, että huomenna taitaa pläjähtää julki pikku-uutinen...
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Mielenkiinnolla odotan tulevaa kautta. Organisaatio ja taustat pitäisi olla nyt hyvässä kunnossa ja vahvan HTT-huhun mukaan yhteistyötä vahvistetaan Shakersin kanssa siten, että hyöty on molemminpuolista.

Tästä on hyvä aloittaa uusi kausi Keski-Uudellamaalla!
 
Cölimaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mighty Hawks of Monte Carlo
Mistä jengistä täällä puhutaan? Treenataan kovaa ja osaava manageri/koutsi. Seuraavaksi varmaan hommataan puolustaja.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Mistä jengistä täällä puhutaan? Treenataan kovaa ja osaava manageri/koutsi. Seuraavaksi varmaan hommataan puolustaja.
Niin, semmoinen jääkaappi-pakastinyhdistelmän kokoinen mörökölli, joka osaa luistella liukkaasti ja laukoo kovaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Niin, semmoinen jääkaappi-pakastinyhdistelmän kokoinen mörökölli, joka osaa luistella liukkaasti ja laukoo kovaa.
No, ainakin kohtuullisen kookas pakki (188cm 88kg) tuli rosteriin. Täytyy kaivaa mittanauha esiin ja mitata oma jääkaappi-pakastinyhdistelmän korkeus että täyttyisikö kriteerit miten hyvin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Oma jääkaappi-pakastinyhdistelmä mitattu ja korkeus oli 186 cm. Eli täst’edes vähintään tuon mittaisia pitää puolustajien olla täyttääkseen klassisen kriteerin ”jääkaappi-pakastinyhdistelmän kokoinen pakki”.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Oma jääkaappi-pakastinyhdistelmä mitattu ja korkeus oli 186 cm. Eli täst’edes vähintään tuon mittaisia pitää puolustajien olla täyttääkseen klassisen kriteerin ”jääkaappi-pakastinyhdistelmän kokoinen pakki”.

Eihän se voi pelkästä korkeudesta olla kiinni. Muutenhan heinäseiväs menisi kategoriaan. ;) Kyllä myös leveys täytyy täyttyä. Mieluummin side-by-side -kaapista mitattuna. ;)
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers

Haukkalaude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat
Haukat kaudella 2020–2021

Kolmen harjoituspelin perusteella ei vielä suuria johtopäätöksiä voi tehdä. Mutta tehdäänpä silti jotain.

Pyry-peliä allekirjoittanut ei nähnyt, mutta Hunters- ja Giants-pelit nähneenä voinee jotain päätelmiä tehdä.

Maalivahtiosasto Haukoilla tulee olemaan ehkä vahvin osa-alue. Mikäli Peeters sopimuksen tekee, niin voisi sanoa, että kokonaisuutena mv-osasto sijoittuu ihan Suomi-sarjan kärkeen. Peeters, Halla-aho, Mäkinen ja Joutsen. Viime kauden ykkösellä Mäkisellä on tässä nelikossa suuri työ kerätä minuutteja. Lähtökohteisesti Joutsen tuskin saanee edustuksessa minuutin minuuttia alleen. Kaikkien ollessa terveitä ja esteettömiä, niin maalivahtipeluutus on valmentajille itsessään jo haaste, kun voit valita kolmesta hyvästä veskaristta kenet vain maaliin. Aika näyttää miten roolit jakautuvat. Halla-aho oli eleettömän varma Giantsia vastaan. Peeters hapuili Huntersia vastaan hieman. Toki pelaajat eivät tehneet Peetersin debyytistä helppoa Porvoossa. Mäkinen pelasi ilmeisesti Pyry-pelissä.

Puolustus herättänee sitten enemmän kysymysmerkkejä. Ensi kauden johtavia puolustajia Haukoissa tullee olemaan Japanin herra Kinebuchi sekä kapteenimme Öystilä. Kinebuchi aloittaa nuoresta iästä huolimatta jo viidennen kauden Suomi-sarjassa. Herran otteet ovat parantuneet ja harjoituspeleissä vastuuta on tullut ansaitusti. Öystilä ei ole vielä esiintynyt peleissä. Jerry Miettunen ottanee myös roolia puolustuksessa varsinkin hyökkäyssuuntaan pelattaessa. Schukovin painavaa lämäriä sietää monen veskarin pelätä. Tepon (Schukov) otteet ovat parantuneet myös, mutta edelleen luistelunopeutta kaipaa hänelle lisää.
Tässä ennakkoon neljä kovinta pakkia. Kärjen takana löytyy Jurvelin, Karppinen, Juuso Miettunen, Laosma, Anufrijev, Rask. Potenttiaalia heissä on, mutta edelleen Hunters-pelissä korostui puolustuksen haavoittuvuus ja se, että ykkössektorilta pääsi luvattoman helposti vetämään. Tietenkin pakkaa varmasti sekoittaa siviili- ja varusmieskiireet. Pakeista tämän kauden osalta ensiesiintymistä odottaa vielä Jurvelin ja Karppinen.

Hyökkäys on jopa hieman yllättäen ollut välillä Haukkojen ongelmallisin osa-alue. Välillä ollaan hyvin tehottomia ja vetoja tarvitaan korostetun paljon yhden maalin tekemiseen. Enkä oikein usko siihen, että maalivahdit kerta toisensa jälkeen ylisuorittavat Haukkoja vastaan. Kaksi konkarisentteriä on poistunut kokoonpanosta. Tämä luo tilaa uusille tuulille. Terho on pelannut "ykkösen" keskellä. Aiempina kausina Terho on enemmänkin totuttu näkemään nelosen laidassa. Mutta kaikki potentiaali tuohon rooliin on olemassa, kun tutkii vanhoja tilastoja. JP Jokinen ja Rantsi ovat pelanneet Terhon laidoilla. Ns. ykköskentältä odottaa kyllä tehoja. Hyökkäyksessä harjoituspeleissä edukseen on esiintyneet uudet miehet Puzakov ja Ylikärppä. Varsinkin Puzakovin nopeus on ollut mukavaa katseltavaa. Viime kaudella debyytin tehneeltä Lindeltä on lupa odottaa läpimurtoa kohti Suomi-sarjan kirkkaita valoja. Harjoituspeleissä sen sijaan Leipijärven peli on näyttänyt ajoittain erittäin heikolta edellisiin kausiin verrattuna. Kirjonen on pelannut puolustussuuntaan välillä erittäin uhrautuvasti. Tehoja hyökkäykseen kaipaisi, sillä Haukoilta puuttuu edelleen sellainen maaliruisku, joka peliin kuin peliin heittää maalin. Tämän ruudun täyttäjää odotetaan tälle kaudelle. Sopimushyökkääjistä debyyttiä tälle kaudelle odottaa vielä Rinnetmäki, Rantanen ja Sedoff. Hyökkäyksen oletan vielä täydentyvän ennen kauden alkua. Mukana peleissä on ollut sopimushyökkäjien lisäksi Jeremias Siitari ja Alex Jaakkola.

Valmennus ja taustat Haukoilla on Heleniuksen sekä Ollikaisen aikakauden jälkeen tuotu selkeästi Suomi-sarjatasolle. Räihä haastattelun perusteella antaa itsestään uskottavan kuvan valmentajana. Sirviön mukaantulo apuvalmentajaksi ja manageriksi tuo Haukoille sen uskottavuuden minkä pitääkin. Ensimmäistä kertaa Järvenpäässä uskalletaan puhua ääneen Mestiksestä. Toki sinne on matkaa, mutta nyt matkaliput sinne on huomattavan hyvässä kunnossa. Pelitavallisista muutoksista on vaikea vielä tässä kohtaa kautta tehdä varsinaisia johtopäätelmiä. Erikoistilannepelaaminen vaatii paljon töitä ainakin kovempia joukkueita vastaan.

Summasummarum... Haukkojen uusi aikakausi on alkanut. Siitä todisteita tulee jo aktiivisemman somen puolelta ja itse odotan uusia pelipaitoja. Tutulla mustalla mennään kotona, mutta nyt uutuutena tulee oranssit vieraspaidat, jotka ovat ainakin allekirjoittaneen mieleen.

Toivottavasti kausi saadaan käyntiin normaalisti ja väkeä hallille enemmän kuin viime kaudella. Mielenkiintoista on nähdä kehittyykö ottelutapahtumat.
 
Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät

Erittäin hyvä kirjoitus, mutta itse lisäisin edukseen esiintyneiden hyökkääjien listaan vielä Jani Könösen.

Puolustajista Laosma esitti Pyryä vastaan ihan hyviä otteita, mutta sen jälkeen en ole mieheen kiinnittänyt oikein mitään huomiota. Se ei toki ole välttämättä huono asia, kun puolustajasta puhutaan. Jurvelinia pitäisin ennakkoon yhtenä kärkipuolustajista, sillä viime kauden loppupuolella tehty siirto puolustajaksi toimi niin hyvin. Pystyy nopeudellaan paikkaamaan muita puutteita.

Maalivahtiosasto on tosiaankin kunnossa ja varsinkin Halla-aho oli Hollolassa todella positiivinen yllätys. Nähtyjen pelien perusteella Peeters jää selvästi Mäkisen ja Halla-ahon jälkeen, mutta yksi huonompi peli ei vielä paljon kerro.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Lisäyksenä HTT:n kätyrien infon perusteella, että maalivahdeista Joutsen pelannee loppuvuoden Kellokoskella lainassa. Sama osoite löytynee kolmen kenttäpelaajankin pelikasseista, mutta keitä nämä kolme ovat, niin se selvinnee vasta, kun kausi alkaa ja nähdään kenellä skrinnari kulkee ja staga pysyy kädessä, sekä mikä on esim. terveystilanne.
 
Cölimaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mighty Hawks of Monte Carlo
Sen verran olen kuullut että, Jurvelin olisi lyönyt hokkarit naulaan ja keskittyy jatkossa muihin juttuihin. Karppinen käsittääkseni siirtynyt huoltajaksi. Jurvelinin viime kausi oli kyllä lupauksia herättävä joten sääli, mutta jos motivaatio ja kiinnostus ei ole täysi sata, niin parempi keskittyä sitten johonkin muuhun. Pakisto näyttää silti viime kautta paremmalta, vanhempi Miettunen vaikuttaa pelimieheltä ja HP Laosmassa on jotain sellaista mitä haukkapakistosta on puuttunut jo jonkin aikaa.

Paras veikkaukseni maalivahtien suhteen on se että Halla-Aho ja Mäkinen starttaavat. Peeters tappelee jokaisesta minuutista tolppien välissä. Kova on kyllä kolmikko Suomi-sarjaan ja kilpailu on hirmuista. Huonoa veskaria uuniin ei pysty laittamaan.

Rinnetmäellä jokin pieni loukkaantuminen, pitäisi kuitenkin olla kohta 100% kunnossa. Hyökkäykseen muutenkin mahdollisesti tulossa iloisia uutisia Niko Lottasen muodossa. Odotetaan virallistamista vielä, mutta hyvin todennäköistä. Toinen epävarma huhu on Kiekko-Vantaassa viimeisenä pelannut Jesse Holopainen (1999). Puolustaja jolla loukkaantuminen alla, mutta tämä tosiaan vielä vähän työn alla.

En tiedä pitäiskö sitä jo alkaa huijaamaan itseään ja pikkuhiljaa nostamaan odotuksia kauden suhteen. Nyt vaikuttaa olevan ihan tekemisen meininki ja koko seuralla halua mennä eteenpäin. Toivotaan parasta jne.
 
Haukkalaude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat
Harmillinen homma jos ja kun Jurvelin on laittanut hokkarit naulaan. Meni viime kaudella kovasti eteenpäin ja otti pakin roolin hyvin haltuun. Lottasta olen odotellutkin, kun miestä ei Kiekko-Vantaan peleissä ole näkynyt. Hyökkäys kyllä edelleen huutaa sitä pelien ratkojaa. Katsotaan.

Mukavaa pöhinää on palstalla. Itse odotan kyllä kaudelta selkeää tasonnostoa joukkueelta ja yleisöltä myös!
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Ensimmäistä kertaa Järvenpäässä uskalletaan puhua ääneen Mestiksestä. Toki sinne on matkaa, mutta nyt matkaliput sinne on huomattavan hyvässä kunnossa.

En ehkä menisi vielä ainakaan ääneen puhumaan Mestiksestä, enkä vielä edes harkitsisi "matkalippujen" varaamista. Varovaista haaveilua toki jokainen keskenään voi harrastaa. Toki parempaan suuntaan paljon ollaan menossa, mutta ensin täytyisi vakiinnuttaa se toiminta stabiiliksi Suomi-sarjatasoon sekä menestys keskitason yläkastiin.

Siitä seuraava steppi olisi sitten yrittää sinne kärkiryhmään ja sitten ehkä hiljaa kuiskaten supatella siitä M-alkuisesta sarjasta.
 
Ihan samansuuntaista siis mitä Arto Sirviö kertoili Haukat TV:n haastattelussa, eli tämän kauden jälkeen parina seuraavana kautena pyrittäisiin ottamaan se askel ylöspäin Suomi-sarjan tasolla.

Ainoa kommentti Mestikseen liittyen mitä olen haukkaleiristä nyt kuullut, on Räihän kommentti siihen, kun joku oli väläytellyt voisiko Järvenpäässä vielä joskus pelata Mestistä. Räihähän sanoi tuohon, että miksikäs ei, kunhan saadaan kaikki puitteet kuntoon.

Eli joo onhan siitä ääneen puhuttu, jos ihan tarkkoja ollaan....
 
Haukkalaude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat
No nykyisessä koronatilanteesssa ei matkalippuja kannata hetkeen lunastaa. Mutta Räihän haastattelusta tuon siis bongasin ja totesinkin, että ensimmäistä kertaa sana Mestis on mainittu ääneen.

Puitteethan siihen on olemassa kyllä. Töitä ja pitkäjänteisyyttä vaaditaan. Suunta on tosiaan oikea ja toivottavasti tällä kaudella nähdään viitteitä siitä myös kentän puolella sekä pistesarakkeessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös