Haukat 2018–2019

  • 51 493
  • 159

nuarikukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Washington Capitals
Itse en ole jaksanut enää pitkään aikaan vertailla jaettuja tuomioita keskenään. Tuntuu että nykyinen trendi koko suomikiekossa on se että noita pelikieltoja jaetaan ihan päivän fiiliksen mukaan. Ihan sieltä ylimmältä sarjatasolta asti. Joten eipä nämä pitkätkään pelikiellot jaksa enää yllättää. Harmi vain että nyt "päivän fiilis" syö kyllä Haukkoja aika isosti. Onko muuten jotain syytä miksei Haukat ole tiedottanut pelikiellosta mitään? Itsellä ei ollut mitään tietoa tästä ja vähän ihmetytti miksei Leevi kokoonpanossa ole.

Kahden pelin jälkeen sarja on tasan. Lähtökohtiin nähden tulos on ihan kohtuullinen. Muikkilasta ei helpolla vierasvoittoa tule, mutta luotto on kova että Järvenpäässä ainakin juhlitaan vain kotivoittoja.

Alakotila toivon mukaan mukana tällä viikolla niin saadaan kokoonpanoon neljä keskushyökkääjää ja ketjutasapaino kuntoon. Tihveräinen ja Leipijärvi ilmeisesti nyt poissa, mutta mielummin vajetta laitureista kuin senttereistä. Paljon parjattu puolustushan on loppujen lopuksi ollut ihan ok, eikä vastustaja ole juurikaan huippupaikoille päässyt. Osasyynä voi tietenkin olla, että kaverin ratkaisupelaajat ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Mäkinen ollut myös maalilla loistava.
 

NMT33

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mighty Hawks of Monte Carlo, Jäps, KelA, KaVo
Hölmö liike Leeviltä tosiaan, mutta eihän tuo nyt sentään tahallaan naamaan huitaise. Olisi nyt mielenkiintoista tietää millaisia pelikieltoja Suomisarjassa on annettu esim. päähän kohdistuneista taklauksista.


Tahallisuuteen en ota sen enempää kantaa. Eikä se ole olennaistakaan, vain pelaaja sen itse tietää. Olennainen asia korkea maila jäähyissä kuitenkin taitaa olla se että "pelaaja itse on aina vastuussa omasta mailastaan". Eniten tässä harmittaa se että Leipijärvi on pois rosterista juuri tärkeimpien pelien aikaan.
 

Torkkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat
Huhhuh, milloinkohan on viimeksi voitto tuntunut näin helpottavalta... Varsinkin kun ottaa huomioon, mikä oli tilanne vielä kahden erän jälkeen.
Kyllä meinas olla jo pelko persiissä kahden erän jälkee mutta luojan kiitos saatiin raavittua erittäin tärkeä voitto!
Tänään toivottavasti ryöstöretki ja joukkue helpottavalle kesälomalle. Ja johtoporras samantien rakentamaan ensi kauden joukkuetta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Joukkuetta rakennetaan jo koko ajan ensi kautta varten, ollos siis huoletonna.
 

Cliffer666

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Jokerit, Järvenpään Haukat
Tänään toivottavasti ryöstöretki ja joukkue helpottavalle kesälomalle.

Done! Ei tässä nyt ole aihetta mihinkään sen suurempaan juhlimiseen ja kuppien kilistelemiseen, kun kuitenkin kyse karsinnoista, mutta ei voi mitään sille, että fiilis juuri nyt kuin... No, ei nyt ehkä mestaruuden veroinen, mutta aivan kuin olisi jonkun pienen turnauksen voittanut. Erittäin huojentunut olo, vältettiin tälläkin kertaa ahdistava kakkosvaihe.

Kyllä Haukat kaikesta huolimatta ansaitusti kuuluu Suomi-sarjaan.
 
Suosikkijoukkue
Haukat
Huh. Olipa pelejä. Muik on kyllä sitkeä porukka - tänäänkin Haukat oli parempi suurimmassa osassa asioita, mutta niin vain piti Mäkisen ottaa taas kerran pari gamesaveria. Huojentunut olo, tästäkin kaudesta selvittiin.

Uusikaarlepyy oli sympaattinen paikka ja yleisössä varsin hyvä tunnelma. Vähän jopa harmitti Muikin puolesta, koko ajan se joukkue on vaarallisempi, mutta ei taaskaan riittänyt. Saa nähdä, milloin kohdataan seuraavan kerran, johan tässä näitä matseja jo olikin kolmeen kauteen vaatimattomat 15 tai jotain sellaista.

Ensi kautta odottamaan.
 

NMT33

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mighty Hawks of Monte Carlo, Jäps, KelA, KaVo
Olipahan viikonvaihde. Sunnuntaina kyllä alkoi molemmista joukkueista reissaaminen näkyä ja peli oli välillä aika painimista. Tunteita herättävä Muik josta on tässä parin vuoden aikana kehkeytynyt Haukoille oikein "Derby" vastustaja. Kyllähän Haukat parempi oli jos kokonaiskuvaa katsoo. Mutta oli Muikilla omat hetkensä jolloin peli pyöri todella pelottavasti Haukkapäädyssä. Brasken meinasi jo lauantaina upottaa kotijoukkueen. Onneksi äijät sai vielä puristettua kolmannessa erässä itsensä mukaan peliin. Ja draamankaaren mukaisesti jatkoilla ratkaistiin. Sunnuntaina jatkoaika maali hyvin kuvastaa sitä pelaajien väsymystä. Muikki pakilla varmasti happi oli jo loppu josta Vikke pääsi hienosti kuittaamaan sarjan pakettiin. Kiitos Muikille todella hienosta ja jännittävästä sarjasta. Tätä se urheilu on parhaimmillaan. Tunteita, voittoja ja tappioita. Silti elämä jatkuu. Kiitos HAUKAT!!! Haukoilla onkin nyt valtava työ ensi kaudeksi edessä. Koska kolmas ss kausi lähtee ja omasta mielestä nyt pitää nostaa tasoa ylemmäs. Katseet kohti kevättä. Josko saataisi muutama jatkosoppari ennen kuin äijät lähtevät kesälomille. Hope so!!!


Itse aion seurailla karsintoja mielenkiinnolla. Savo-karjalan lohkon finaaliparista PePo - Karjalan Kopla molemmat ovat ilmoittaneet nousuhaluja. Muista en tiedä. Mutta tästä kaksikosta kumpi nyt voittaakin niin saa Titaanit ja Muik todella kovan haastajan. Jännä nähdä kuinka käy. Koska eikös nyt yksi ss joukkue putoa jokatapauksessa pois?! Noh palataan siihen myöhemmin.
 

katsoja123

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Pelicans, HPK, HIFK
Mietteitä kauden varrelta...
Haukoilla on ollut hyvä alivoimapeli, mutta ylivoima... en ole nolompaa esitystä nähnyt. Todella staattista ja ennalta arvattavaa, pelaajat eivät liiku, kiekko liikkuu hitaasti ja pelaajat eivät hakeudu maalille. Ylivoimakoostumukset aina samoina, vaikkei tulosta synny.
Maalivahdit ovat suht pienikokoisia, jolloin ylhäällä on tilaa. Tämän osa vastustajista oli selkeästi havainnut.
Maalipaikkojen hukkaaminen on ollut aivan järkyttävää. Tietyt hyökkääjät saivat kauden aikana valtavasti vastuuta ja peliaikaa, vaikka 99% maalipaikoista (jopa ne avoimen maalin edessä olleet) hukattiin. Jos noista hukatuista paikoista olisi osunut murto-osakin, niin maalisuhde olisi riittänyt suoraan jatkopaikkaan....
Mutta hyvä, että sarjapaikka säilyi ja toivottavasti ensi kaudelle saadaan tehokkaampi ja suoritukseltaan tasaisempi joukkue.
 

kagekomarov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alasarjat
Haukat hoiti sarjansa lopulta, vaikka ottelusarja olikin tasainen ja tiukka. Muikin sitkeydelle kyllä hattu nousee ja jotenkin jopa käy vähän sääliksi. Erot ovat kuitenkin aivan järkyttävän pieniä. Jossittelu on turhaa mutta kivaa, niin mitä jos Muikin pelaaja olisi kolmannen erän lopussa tehnyt läpiajosta maalin Game 3:ssa! Kuka tietää..

Kokonaiskuvassa kuitenkin Haukat mielestäni selkeästi parempi. Maalinteko oli aivan helvetin vaikeaa, mutta parempi lopulta voitti. Muikin sarjapaikka haaveet olivat oikeastaan kokonaan Braskenin käsissä ja se taisi olla vähän liikaa yhdelle miehelle. Maalivahti oli myös hyvä ja voitti oikeastaan Game 2 Muikille lopun torjunnoilla. Haukat ratkaisi sarjan ehkä sitten vähän leveämmällä materiaalilla.

Mielenkiintoinen pointti tuli mieleeni kun kelasin tuota voittomaalia. Puolustaja, joka menetti kiekon Terholle jatkoajalla taisi olla se joka nousi kokoonpanoon kun Tihveräinen ja Smirnovs saivat pelikiellot.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös