Toisaalta Rowling jäi jo kerran kiinni kun väitti Hermionen olleen aina tummaihoinen ja vastaväitteet löytyivät noin kahdessa minuutissa.
Eikö tässä ollut lähinnä kyse siitä, että Rowling totesi Cursed Chid -näytelmän roolituksista syntyneen (naurettavan) porun myötä, ettei Hermionen ihonväriä ole missään määritelty? No olihan siihen muistaakseni sitten, lopulta, jokusen kerran kirjoissa epäsuorasti viitattu, mutta tässä tapauksessa oikeastaan ymmärrän Rowlingin yrityksen lakaista tuolta roolitusitkulta pohjaa pois, sillä Hermionen tapauksessa en kyllä ainakaan itse koe tuota ihonväriä suuntaan tai toiseen oleellisena asiana. Siinä missä esimerkiksi Ronin hahmokonseptiin kuuluu enemmän tai vähemmän oleellisesti olla sellainen
british ginger tai jotain, heh.
Dumbledoren ja Grindelwaldin lämpimään suhteeseen on vähän viitattu tuossa Fantastic Beasts -leffasarjassa, jota Rowling on ollut käsikirjoittamassa, mutta melkeinpä voisi veikata, ettei asialla sen kumemmin lähdetä tässä sarjassa herkuttelemaan, ellei sitten justiinsa tuolla loppupuolella avata tuota Grindelwald-kuviota vähän enemmän. Noin yleisesti Tylypahkaan kyllä luulisi tämmöisessä sovituksessa mahtuvan monimuotoisuutta ja varmaan sillä onnistuvat mieliä pahoittamaan tavalla tai toisella.
Dumbledoren sarjaversion osalta toivon, että saavat kirjoista tuttua pilkettä silmäkulmaan ja lämpöä hahmoon. Elokuvissa (Gambonin) Dumbeldore on niin
cool, ettei niissä muutamissa toimintakohtauksissa oikein ole sellaista vaikuttavuutta.
Gambon ja ohjaaja Yates saivat Dumbledoresta kyllä ihan hyvin kiinni Puoliverisen prinssin kohdalla, mutta kyllä tuon(kin) hahmon kanssa jäi elokuvissa todella paljon piippuun.
Mielestäni aika hyvä referenssi sellaiselle oikean maailman Dumbledorelle on, hauskaa kyllä, Ian McKellen. Okei, ehkä tässä on se, että Dumbledoressa
on aika paljon Gandalfia, jos miettii vaikutteita ja niin poispäin, mutta juuri tuollaista McKellenin tyylistä dynamiikkaa hupsuilun ja toisaalta draaman ja karisman välillä Dumbledore tarvitsisi.
Saapa nähdä, miten onnistuu!
Niin ja kun sarja sinne asti aikanaan ennättää, niin laittakaa
Ammatinvalinnanohjaus lähes sellaisenaan sinne, jooko. McGonagall vs. Umbridge on ihan kultaa. Harmi, ettei tätä saatu Maggie Smithin ja Imelda Stauntonin vetämänä enempää! Ylipäätään vähän sääli, miten Smith, Coltrane ja kumppanit jäävät niin korostetusti soittelemaan kakkosviulua elokuvasarjan loppua kohden. No, Smith sai viimeisessä leffassa hetken kyllä loistaakin.