Hannu palaa viimeisimmän triplamestaruuden aikaan ja niistä ensimmäiseen finaalisarjaan.
Sinänsä olisi kiva joskus kuulla näistä tapahtumista lisää, mutta tavallaan kaipaan noita aikoja, kun osa tapahtumista jäi vain asianosaisten tietoon. Ei yleisön kaikkea tarvitse tietää.
Onhan noita tapahtumia osaltaan avattu julkisestikin, kuten Jarkko Ruudun elämäkerrassa. TPS:n ja HIFK:n seuraorganisaatiot kalistelivat sapeleitaan koko kauden 1998-99, alkaen kauden avajaistilaisuudesta, jossa Summanen oli Ruudun mukaan yrittänyt psyykata Jortikkaa mm. loukkaamalla tämän fyysistä koskemattomuutta.
Kevätkauden ensimmäisen runkosarjakohtaamisen HIFK löi läskiksi lähettämällä Turkuun junnupitoisen kokoonpanon, mitä perusteltiin tulossa olevalla EHT-lopputurnauksella. Viimeisessä runkosarjaottelussa Helsingissä vihanpito siirtyi jo kentälle, kun (muistaakseni) Berg taklasi puolikriminaalisti Calounia ja lisäksi nähtiin pari kunnon nyrkkihippaa (ainakin Mäkiaho vs. Ahola ja Elomo vs. joku).
Pudotuspelien alla Turun Sanomat julkaisi (myöhemmin oikeaksi osoittautuneen) tiedon Westerlundin ja Summasen sopimuksesta Jokereihin. HIFK-leiristä tämä kiistettiin jyrkästi ja syytettiin tiedon alkulähteeksi TPS:n valmennusjohtoa, mihin Jortikka oli kuulemma tokaissut, että odotetaanpa kuukausi ja katsotaan sitten kuka on valehdellut.
Finaalisarjasta Ruudun ajelut Kipperin päälle ovat kaikkien tiedossa, mutta lisäksi Kiprusoffia oli Jortikan mukaan tönitty jo alkuverryttelyssä. Toisen ottelun kolmannessa erässä, pelin jo ratkettua HIFK:lle, TPS lähti hakemaan asetelmia seuraavaan kohtaamiseen. Ottelun jälkeen tunteet kävivät Ruudun kertoman mukaan kuumina ja koppikäytävällä oli melkoinen huutomyrsky. Pelaajat keuhkosivat toisilleen, Jortikka Summaselle ja Kekäläiselle ja toisin päin. Kolmannen ottelun "Turun sota" olisi jo kokonaan oman ketjunsa aihe. Neljänteen otteluun Helsingissä TPS sai ylimääräistä tsemppausta Tony Halmeelta, joka vieraili ennen ottelua pukukopissa kaverinsa Bergin kutsumana.
Kyllähän tuo finaalisarja menee omalla kannattajauralla aivan sinne kärkipäähän. Ei niinkään siksi, että edellisestä mestaruudesta oli ehtinyt vierähtää tuolloin ikuisuudelta tuntuneet neljä vuotta, vaan siksi, että vastustaja sai kerrankin maistaa täsmälleen omaa lääkettään. Ruudun sanoin: "TPS oli kurinalainen ja työteliäs joukkue, joka kaiken lisäksi pystyi vastaamaan fyysiseen uhitteluumme. (...) He pelasivat laajalla ja laadukkaalla materiaalilla erinomaista lätkää. Tepsi oli sitoutunut ja yhtenäinen jengi, jota emme olleet onnistuneet horjuttamaan henkisesti emmekä fyysisesti."
Samaan hengenvetoon on toki myönnettävä, että jos maalivahdit olisi vaihdettu päittäin, mestaruus olisi mitä todennäköisemmin matkannut Helsinkiin.
Tästä sarjasta on tosiaan tuon ratkaisumaalin lisäksi jäänyt mieleen kuinka IFK pelkäsi paskat housuissa Kipperiä ja yrittivät saada tätä pois pelistä kyynerpääiskuilla päähän ja Thomasin suorittamalla "myllykutsulla".
Tuo viimeksi mainittu episodi symboloi oivasti koko finaalisarjaa sekä joukkueiden että maalivahtipelin osalta. Kipper ei vastannut kutsuun, mihin koko sarjan epävarmasti esiintynyt Thomas reagoi tiputanssilla. Ei tarvinne mainita, kumpi herroista sitten hörppäsi ratkaisevan ottelun voittomaalin puolesta kentästä ammutusta ropellikiekosta, ja kumpi pelasi nollapelin venyen vielä viimeisellä minuutilla paraatipelastukseen tyhjän maalin edessä.