Hallitsematon alasajo?

  • 73 160
  • 232

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tuossa eilen hallilla pällistellessä rupesin miettimään miten kauas on tultu 13 vuoden takaisista hallin avajaishetkistä. Tuohon aikaan on mahtunut paljon hienoja hetkiä, mutta vielä enemmän huonoja. Silti kaikkein tuskallisimmista hetkistäkin huolimatta ei ikinä ole tuntunut samalta kuin ennen Tappara-pelin alkua. Kun hallissa käveli, ennen kohtuullisen kotoisat käytävät näyttivät lähinnä mausoleumin eteisholveilta. Missä kaikki historiasta muistuttava (taulut, joukkuekuvat, keräilykortit), missä katsojien mukavuutta lisäävät asiat (sohvat, tuolit, pöytäryhmät, mikä tahansa) ja ennen kaikkea, missä ihmiset? Mitä meidän hallille (ja seuralle) on tapahtunut?

En puhu tällä kertaa joukkueesta ja pelillisistä asioista. Ne vaihtelevat vuosittain ja niille on monia muita ketjuja. Sen sijaan haluaisin herättää keskustelua seuran itsensä tilasta, siitä jatkuvasta puuhastelusta miksi toiminta on mennyt ja siitä karseasta tilasta, johon tuo mukatekeminen on entisen Länsiauto Areenan ajanut. Miksi entinen fanituotemyymälä on ollut tyhjillään, surulliset mustat muovit ikkunoissa, koko kauden ajan? Miksi Boksi (vai mikälie baari onkaan) on jatkuvasti tyhjillään? Miksi hallin muista ravintoloista tehtiin muovisia ja kolkkoja epäviihtyisyyden keitaita? Miksi fanipiste piilotettiin jonnekin nurkkien taakse, mistä sitä ei löydä ellei tiedä mitä etsii? Miksi katsoja tuntee käyvänsä hallissa, jossa fanit on sysätty syrjään - ei edes pahamaineisten bisnesmiesten, vaan pelkän tyhjyyden tieltä? Miksi otteluiden yleisömäärä on vajonnut jo hiukan päälle kolmentuhannen - lähelle Matinkylän hallin katsojakapasiteettia? Kysymyksiä on vaikka kuinka paljon, enkä löydä kuin yhden vastauksen kaikkiin kysymyksiin: ketään ei kiinnosta. Ei seuran vetäjiä, ei seuran omistajia, ei faneja, ei ketään.

En tiedä mitä kulisseissa on tässä viimeisten muutaman vuoden aikana tapahtunut, mutta muutos tuohon kolmen kauden takaiseen aikaan on niin valtava, että jotain konkreettistahan siellä pitää olla rahojen vähenemisen lisäksi taustalla. Tuntuu lähes kuin seurajohto vittuilisi rahojaan säästävälle omistajalle tekemällä kaikesta mahdollisimman ankeaa, ikäänkuin osoittaakseen, ettei tästä mitään tule jos kukkaronnyörit eivät aukea. Omistaja vastaa siihen sitten kuten omistajan kuuluu: hankkikaa itse rahat ja tehkää asiat paremmin. Fanit katsovat hölmistyneenä ympärilleen vailla mitään tietoa mistään ja näkevät vain käynnissä olevan syöksykierteen.

Kuten sanoin, en tiedä miten tähän on päädytty, mutta tiedän miten tästä päästäisiin pois. Niin tietää varmasti moni muukin, joten sitä suurempi ihme on Bluesin seurajohdon osaamattomuus ihan niissä pienissä käytännön asioissa, jotka tekevät sen eron hyvän ja huonon välillä. Asioissa, jotka muuttavat puuhastelun aikaansaavuudeksi. Tiedoksi teille, jotka palkkaanne Bluesista nostatte: laatu syntyy siitä, että jokainen yksityiskohta on hiottu loppuun eikä pienintäkään asiaa ylenkatsota. Se tarkoittaa sitä, että seinältä revittyjen taulujen takaa paljastuneet ruuvien reiät eivät ole näkyvillä muistuttamassa ihmisiä poisviedyistä asioista (vai ajoista?) ja sitä, että hallista tehtäisiin viihtyisä. Oma ehdotukseni olisi simppeli, käytävien seinustoille esim. sinisiä sohvia, pöytiä yms. joka saisi tilat tuntumaan kannattajien olohuoneelta. Laadukas toimiminen tarkoittaa sen ymmärtämistä, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Se tarkoittaa katsojien, myös kannattajien ja niiden aitojen fanien, arvostamista - ei vain tulonlähteenä, vaan koko homman pyörittäjinä ja mahdollistajina. Se tarkoittaa sitä, että Bluesin seurajohto ymmärtää tekevänsä töitä faneille siinä missä omistajallekin.

Voisin luetella tässä kymmeniä, ehkä jopa satoja pieniä asioita, joiden kuntoonlaittaminen ei ole vaikeaa. Ne voisi tehdä jopa verrattain pienessä ajassa ja suhteellisen edullisesti, jos kiinnostusta löytyisi. Jos nämä pienet asiat laiminlyödään jatkuvasti, on helppo vetää johtopäätös, että seurajohtoa ei kiinnosta. Silloin ei tarvitse enää ihmetellä miksi ei kiinnosta katsojiakaan.

Tehkää jotain, ennenkuin on myöhäistä.
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Varsinkin tälle kaudelle strategia on osoittautunut fiaskoksi. Yritysasiakkaiden ehdolla mennään, tästä kertovat harvat lauantai-kotiottelut - useinhan tätä perustellaan sillä että yritysasiakkaat eivät tule viikonloppuisin matsiin. Mutta onko kukaan katsonut miten tyhjiä aitiot ovat, myös arkisin? Silmämääräisesti eroa ei huomaa, jos katsoo klubikatsomon sekä aitioiden kapasitettia arkisin tai viikonloppuisin.

Tämä nykyinen Bluesissa käynnissä oleva lama käynnistyi aika lailla niistä hetkistä kun Tom Kivimäki sanoi julkisuudessa että kuka tahansa pelaaja voi etsiä seuraa muualta, fyrkat on loppu. Mitä se kertoi kausikortin ostajille tai sitä miettiville?

Tämä on omaa pohdiskelua, mutta fiilikseni on, että toimistolla työskentelevät henkilöt ovat täysin vailla tunnesidettä Bluesiin. Entinen HIFK:n kausikorttien postittaja oli pitkään toimitusjohtajana (ja ajamassa Bluesin lamaan), nyt toimitusjohtajana entinen autokauppias.

Oikeasti, autokauppias toimitusjohtajana. Eikä mikään kokenut elämää nähnyt harmaahapsi-autokauppias, vaan räkänokka. Hyvä kun hatchbackin uskaltaa tuollaiselta ostaa.

Jotain uutta on sentään tapahtunut: markkinointi on erilaista kuin aikaisemmin, faneja on siirretty paremman fiiliksen toivossa päädystä toiseen ja t:mi Pentin Putki -firman nimi on tuotu käytävälle vanhojen joukkuekuvien päälle. Erätauolla näkyy firmojen nimet taululla ja "loundge" on perustettu johonkin hallin syövereihin. Heti perään on tosin mainittava, että paljon asioita on tehty väärin - jotka olisivat helpohkosti korjattavissa.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Hyvä ketjunavaus! Itse olen miettinyt pienessä päässäni ihan samoja asioita.

Olen edelleen sitä mieltä että hopeakauden jälkeen syksyllä 08 homma lähti lapasesta ja sen jälkeen Blues on ollut noidankehässä jossa mokaa seuraa vielä suurempi moka ja nyt ollaan missä ollaan. Sen verran järjettömiä päätöksiä tässä on viimeisen kahden vuoden aikana tehty että välillä oikeasti tuntuu että Bluesia oikein ajamalla ajettaan konkkaan. En tiedä onko syy omistajassa vai niissä "rotissa" jotka ovat jo jättäneet uppoavan laivan.

Mutta eiköhän siellä organisaatiossa ole muutama kriisipalaveri pidetty kun on aika selkeää että tästä on tulossa katastrooffi kausi. Toivottavasti siellä viimeinkin tajuttaisiin että nyt on otettava lusikka kauniiseen käteen ja ruvettava tekemään tätä hommaa maksavan yleisön/fanien ehdoilla, jos halutaan lisää yleisöä. Kuitenkin PK-seudulla on kaksi SM-liiga jengiä ja muutakin tekemistä kuin lätkän seuraaminen joten kilpailutilanne ihmisten vapaa-ajan käytöstä on kova.

Tietenkin jos Salonoja haluaa jostain kumman syystä Bluesin konkkaan niin sittenhän meillä faneilla ei taida olla muuta vaihtoetoa kuin ruveta kanattaa Jokereita, HIFK:iä tai sitten vain tujottaa NHL:ää telkusta.
 

Jeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Esimerkiksi päätyjen plekseistä ei meinaa läpi nähdä. Ne olisi helppoa ja ilmaista putsata, mutta kun kukaan ei huomaa/ei kiinnosta/ei kuulu mulle. Muuten olen sitä mieltä, että niin kauan kuin koko kupletti on Salonojan Jussin harrastus (jos edes oikein sitä), niin vaikeaa tule olemaan. Kannettu vesi kun ei kaivossa pysy.

Nyt ilmeisesti odotellaan metron valmistumista ja Helmut Lottin uutta tulemista. Muuta selitystä en keksi.
 

jani#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Poissa.
Hyvää tekstiä.... Nää on kaikki sellasia juttuja, joita me kaikki fanit ollaan varmasti mietitty.Jos me halutaan näihin asioihin vaikuttaa,niin ainoa konsti siihen on mun mielestä se että kootaan yhdessä listaa niistä asioista mitkä hallilla ja kannattajien kohtelussa on perseellään (joo,joo, lista on pitkä tiedetään) ja lahetetään omilla oikeilla nimillä allekirjotettuna se toimarille ja Salonojalle(ja nimiä pitää olaa paljon!). Jos ei tällä liikkeellä saada mitään muutosta asioihin,niin sitten on mielestäni oikein äänestää jaloillaan koska se on silloin selvää ettei meitä kannattajia tarvita.
 

trap

Jäsen
Pari samansuuntaista viestiä joskus kirjoittaneena allekirjoitan kaiken.

Pahinta tässä on kuitenkin se, että mitä enemmän näitä miettii sitä enemmän vituttaa, kun mitään ei saada aikaiseksi. Useasti mainittu "monet Jatkoajan Blues-kirjoittajatkin hoitaisi homman paremmin" ei ole huonosti sanottu. Syykin löytyy tästä ketjusta: Bluesin toimistolla ei ole Blues-sydäntä, oikeaa sidettä seuraan ja pitkäaikaista kokemusta espoolaisesta kiekosta.

e: Urheilupuolihan on kaikesta itkusta huolimatta ihan hyvällä tolalla junnuissa ja liigajengissäkin. Hitaasti ja varmasti toki nekin luhistuu, jos mitään järkeviä korjausliikkeitä ei tehdä. Ja pahoin pelkään että niin ei tule käymään.

Fanimaailmasta kun on puhuttu ja toisessa ketjussa mainittiin mm. kolkko sisustus, niin kuulin tuossa että jossain fanitapaamisessa tms. oli kannattajille ehdotettu jotain että "jos on ylimääräisiä sohvia niin tänne voisi kaikki tuoda", tjsp. Rahaa niihin ei käytetä. Samoin jotain baarijakkaroita olivat luulleet saavansa ilmaiseksi jostain.
 
Viimeksi muokattu:

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Juhaht:ltä hyvä avaus. Siinä tulee esille omat tunnot aika hyvin. Vihaksi pistää.

e: Urheilupuolihan on kaikesta itkusta huolimatta ihan hyvällä tolalla junnuissa ja liigajengissäkin. Hitaasti ja varmasti toki nekin luhistuu, jos mitään järkeviä korjausliikkeitä ei tehdä. Ja pahoin pelkään että niin ei tule käymään.
Joukkueinahan Blues pärjää junnuissa ihan kivasti. Yksilötasolla taas tulos huomattavasti heikommin.
Fanimaailmasta kun on puhuttu ja toisessa ketjussa mainittiin mm. kolkko sisustus, niin kuulin tuossa että jossain fanitapaamisessa tms. oli kannattajille ehdotettu jotain että "jos on ylimääräisiä sohvia niin tänne voisi kaikki tuoda", tjsp. Rahaa niihin ei käytetä. Samoin jotain baarijakkaroita olivat luulleet saavansa ilmaiseksi jostain.
Sinällään idea fanien kalustamasta sopestaan ei ole ollenkaan huono, mikäli fanit tätä ehdottaisivat. Olisi sitä oman paikan tekemistä ja talkoohenkeä. Tämä talkoohenki vaan ei synny mainitsemallasi tavalla. Olisiko tässä taas ihan ok idea, jonka toteutus on niin surkea, että tulos muuttuu negatiiviseksi?
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Pahinta tässä on kuitenkin se, että mitä enemmän näitä miettii sitä enemmän vituttaa, kun mitään ei saada aikaiseksi. Useasti mainittu "monet Jatkoajan Blues-kirjoittajatkin hoitaisi homman paremmin" ei ole huonosti sanottu. Syykin löytyy tästä ketjusta: Bluesin toimistolla ei ole Blues-sydäntä, oikeaa sidettä seuraan ja pitkäaikaista kokemusta espoolaisesta kiekosta.

Juurikin näin. Meistä "elinkautisvangeista" monet ovat olleet enemmän tai vähemmän nuoria aikuisia tai teinejä 90-luvulla, nyt monet tuntemani elinkautisvangit ovat asiantuntijoita omilla saroillaan.

Kiekko-Antti lipeväksi toimitusjohtajaksi, Juhaht markkinointipäälliköksi, MrBluus pelaajakoordinaattoriksi, Cannibal talouspäälliköksi, ZOOM joukkueen lääkäriksi, DanC vastaamaan ottelutapahtumasta, Toni85 blues.fi:n päätoimittajaksi, Espoon Siniset vastaamaan tilastoinnista sekä katsomovalmentamisesta ja vielä Barcelona Kiekko-Antin juoksupojaksi.

Mulle jäi sit hallituksen puheenjohtajan paikka.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Kiekko-Antti lipeväksi toimitusjohtajaksi, Juhaht markkinointipäälliköksi, MrBluus pelaajakoordinaattoriksi, Cannibal talouspäälliköksi, ZOOM joukkueen lääkäriksi, DanC vastaamaan ottelutapahtumasta, Toni85 blues.fi:n päätoimittajaksi, Espoon Siniset vastaamaan tilastoinnista sekä katsomovalmentamisesta ja vielä Barcelona Kiekko-Antin juoksupojaksi.

Mulle jäi sit hallituksen puheenjohtajan paikka.

Passais mulle *hymiö* Mutta joo, loistava avaus, kunhan tämä asia viedään eteenpäin eikä niin, että homma jää jatkoaika-ketjuksi, jossa kaikki käyvät itkemässä kun kaikki on niin päin helvettiä. Asialle pitää oikesti tehdä pikkuhiljaa jotain..
 

molari

Jäsen
Valtiona Bluesia voisi verrata Suomeen, yrityksenä Nokiaan - parasta ennen pvm. otti ja meni.

"The organisaatio" viettää kissanpäiviä velax (kuten Suomi), muttei oikein mitään uutta ja innovatiivistä keksitä ja kilpailijat vetää ohi molemmilta puolilta (Nokia).

Eli Bluesilla on suuri ja laiskanpulskea "julkinen sektori", joka ei näe/halua nähdä ongelmia - yleisö vähenee, pelit/ottelutapahtuma on viihdearvoltaan kuraa, suoritusportaasta puuttuu erikoisosaamista, operatiivinen johtokin hokee, että "kunhan kasvetaan", niin hyvin menee - nyt on kasvettu aika pitkään.

Kaken aloittama nousu tyssäsi syystä tai toisesta hopeakauteen (tai viimeistään sitä seuraavaan), silloin olisi ollut kaikki saumat jatkaa samaan malliin ja tehdä jengistä "suurseura ja kestomenestyjä, tämä "momentum" ryssittiin syystä tai toisesta - hk. asia on ainakin täysi arvoitus miksi - loppuiko usko noiden läheltä piti kausien jälkeen vai mitä.

Nytkin toi rosteri olisi ihan ok. taistelemaan ainakin runkkarin sijoista 1-4 ja poffien semeistä 2-3:lla hyökkäyspään vahvistuksella, mutta tolla nykyisellä yhdistetynä pelitapaan, on melkoista katsojien ja fanien aliarvioimista.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Älkää nyt väärin käsittäkö, mutta mielestäni suurin virhe oli seuran nimen vaihtaminen Kiekko-Espoosta Espoon Bluesiin. Joo, tosi kliseinen heitto, mutta miettikääpä nyt asiaa vähän tarkemmin. Miten seuralla voi olla pitkäjänteistä "fanikulttuuria", jos uuden hallin myötä nimi muutetaan kansainvälisemmäksi (siis mitä v#ttua, pelataan SM-liigaa ja nimi muutetaan kansainvälisemmäksi? MIKSI?) ja samalla aletaan joukkueeseen tuomaan rahalla "pelimiehiä"? Toki on hyvä että imagoa uusitaan ajan myötä, mutta jos logoakin jo vaihdetaan kahden vuoden välein, niin ei se mielestäni nyt kovin pitkäjänteiseltä toiminnalta vaikuta. Keltsu takaisin ja hevosenkenkä rintaan! PRKL!

Jotenkin tuntuu että yritetään jo ihan liikaakin saada ihme tempauksilla porukkaa hallille. Itelleni esimerkiksi soitettiin Partner Poolin asioissa ja tarjottiin lippupakettia, pientä näkyvyyttä yritykselle ja jotain avec illallista hintaan x. "Voitte viedä asiakkaitanne katsomaan peliä" yms paskaa. Olis ollu itse asiassa aika halpa setti, mutta jätin kuitenkin ostamatta. Ihan vaan siitä syystä, koska itteäni vituttaa ku peleissä käy ihan liikaa porukkaa sen takia ku sinne nyt kerran ilmatteeksi pääsee. Sillähän sitä tunnelmaa luodaan että paikalle roudataan kymmenen "asiakasta" joista kaksi kannattaa Bluesia ja loput jotain ihan muuta. Kun käy Bluesin sivuilta noita Partner Poolin yrityksiä katsomassa, niin aika paljon niitä siellä näyttää olevan. Hyvää bisnestä toki, mutta siihen se sitten jääkin.

En nyt jaksa enempää rustailla ku väsyttää jo muutenkin liikaa...no eipä tästä kirjoittelusta tunnu muutenkaan mitään tolkkua tulevan...s-tana!

Ps. Oliskohan muuten Jerelläkin ollut enemmän tunnesiteitä pelata vielä se yksi kausi Kiekko-Espoossa nykyisen Bluesin sijaan?
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Älkää nyt väärin käsittäkö, mutta mielestäni suurin virhe oli seuran nimen vaihtaminen Kiekko-Espoosta Espoon Bluesiin.

Olin juuri tulossa postaamaan aivan samaa. Tämä oli ensimmäinen asia, kun Espoossa vedettiin perse edellä puuhun ja lujaa.

Ennustin tuolloin lyhyttä ikää Blues-nimelle. Ennustan edelleen. Veikkaan, että kymmenen vuoden kuluttua nimet Blues ja Pelicans ovat absoluuttisia naurunaiheita: yhdeksänkymmentäluvun alun lama runteli suomalaisten itsetunnon mutaan, amerikkalaisuuden ja NHL:n ihannointi oli coolia. Tilanne on kehittynyt kuitenkin pikkuhiljaa siihen yleiseurooppalaiseen suuntaan, että omaa kulttuuria (myös urheilussa) osataan arvostaa yhä enemmän: osoituksena siitä on esimerkiksi Ämeriikkalogojen vähittäinen vaihtaminen takaisin perinnelogoihin. Se nimenvaihdos on suurin yksittäinen syy seuranne totaaliseen identiteettikriisiin.

Nimi Blues jää - vaihdettiin se sitten joskus takaisin K-Espooksi tai ei - irvokkaaksi muistoksi ajasta, jolloin omaa lajikulttuuria suorastaan hävettiin.

Bluesin jatkuva logojen vaihtaminenkin on ulkopuolisen silmään täysin käsittämätöntä puuhastelua.

Ihmettelin tuolloin ja ihmettelen edelleen, että miksi ihmeessä se nimi piti vaihtaa. Hävettiinkö rikkaassa Espoossa sitä, että pikkuinen ja köyhä K-Espoo nousi omin voimin, ilman pumpattua rahaa ja liigan ylivoimaisesti pienimmällä ja epämukavimmalla hallilla liigakartalle?

Kaikki haluttiin laittaa uusiksi ja nimeksi otettiin joku hiton Blues.



Kaikkea hyvää espoolaisille kiekkoihmisille vaikeina aikoina!
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Ennustin tuolloin lyhyttä ikää Blues-nimelle. Ennustan edelleen. Veikkaan, että kymmenen vuoden kuluttua nimet Blues ja Pelicans ovat absoluuttisia naurunaiheita...

Nimi Blues jää - vaihdettiin se sitten joskus takaisin K-Espooksi tai ei - irvokkaaksi muistoksi ajasta, jolloin omaa lajikulttuuria suorastaan hävettiin.

Bluesin jatkuva logojen vaihtaminenkin on ulkopuolisen silmään täysin käsittämätöntä puuhastelua.

Ihmettelin tuolloin ja ihmettelen edelleen, että miksi ihmeessä se nimi piti vaihtaa. Hävettiinkö rikkaassa Espoossa sitä, että pikkuinen ja köyhä K-Espoo nousi omin voimin, ilman pumpattua rahaa ja liigan ylivoimaisesti pienimmällä ja epämukavimmalla hallilla liigakartalle?

Paskanmarjat. Molemmat nimet ovat ja pysyvät. Ainoastaan konkurssi voi ne vielä muuttaa.

Seuraavaa lausetta en edes käsitä kunnolla.. Itse en ole hävennyt hetkeäkään sitä, että nimi on Blues, eikä Kiekko-Espoo, oikeastaan päinvastoin.

Tässä olet oikeassa, logoa ei pitäisi vaihtaa näin usein, jos ollenkaan. Siinä ollaan menty mäntyyn ja pahasti.

Huoh... Ehkä nimi vaihdettiin sen takia, että edellinen oli todella epäkäytännöllinen? Liian pitkä ja ideanakin jostain kahdeksankytluvulta...

Kuten itse olen sanonut muuallakin, pahinta mitä nyt voitaisiin tehdä, olisi nimen muuttaminen takaisin vanhaan tai mihin tahansa muuhun. Blues on ja pysyy kunnes kaatuu konkurssiin tai toiminta loppuu kokonaan jostain muusta syystä.

Ongelmat eivät johdu nimestä, vaan siitä ideologiasta, joka tuli mukaan nimenvaihdon jälkeen. Kaksi täysin eri asiaa. Espoolaisen kiekon paras kausi on pelattu kuitenkin nimellä Blues. Siitä olisi ollut hyvä jatkaa, mutta perseily aloitettiin jälleen, kun alkukompuroinnista oltiin juuri saatu luotua hyvä pohja.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Viitatakseni tuohon omaan kommenttiini, että asialle pitää alkaa tekemään jotain, ehdotan, että täällä tosiaan kerätään kommentteja ja ideoita kasaan ja joku esittää ne henk koht Bluesin toimistoväelle, mielellään tietty itse autokauppiaalle. Sähköposti on liian helppo sivuttaa ja kasvotusten kohdatessa pystyy itsekin näkemään, että ollaanko asialle tekemässä jotain.
 
Suosikkijoukkue
Ukrainan armeija, Pelsut, Kiekko-Espoo
Viitatakseni tuohon omaan kommenttiini, että asialle pitää alkaa tekemään jotain, ehdotan, että täällä tosiaan kerätään kommentteja ja ideoita kasaan ja joku esittää ne henk koht Bluesin toimistoväelle, mielellään tietty itse autokauppiaalle.

Fan Clubin hallituksen ihmiset, ennen kaikkea sen peejii lienee oikea taho tuon viestin viejäksi. Yhteydet toimistolle (kai) on ja luulisi että siellä - siis bfc:ssa - on ongelmat tiedostettu.

Itselläni ei oikeastaan suurempaa intohimoa ole tuota nimeä kohtaan. K-Espoota ei ole välttämättä tarvinnut pois vaihtaa mutta helvetin iso virhe olisi alkaa sitä takaisin ottamaan. Tempoilua on tässä seurassa harrastettu jo aivan riittävästi.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Fan Clubin hallituksen ihmiset, ennen kaikkea sen peejii lienee oikea taho tuon viestin viejäksi. Yhteydet toimistolle (kai) on ja luulisi että siellä - siis bfc:ssa - on ongelmat tiedostettu.

Tästä olen eri mieltä. Minusta BFC kannattaa pitää sivussa tästä touhusta, koska järjestö on liian lähellä seuraa, ja liian riippuvainen yhteyden toimimisesta. Jos PJ tai kuka tahansa muu Fan Clubia edustava henkilö alkaa kritisoimaan nykymenoa liian kärkkäästä (kuten nyt on pakko tehdä) vaikuttanee se erilaisiin etuuksiin, mitä jäsenet tällä hetkellä saavat.

Minusta tässä pitää toimia täysin yksityishenkilöinä, jolloin luodaan myös kuva siitä, että asia koskee monia muitakin, kuin vain BFC:n jäseniä. Uskoisin, että kaikki tänne kirjoittavat eivät ole jäseniä?
 

Powerplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Jokerit, NHL
Olin juuri tulossa postaamaan aivan samaa. Tämä oli ensimmäinen asia, kun Espoossa vedettiin perse edellä puuhun ja lujaa.
Ei. Ensimmäinen asia oli se, että lähes poikkeuksetta päästettiin omat huippujunnut naapuriin pelaamaan.

Bluesin jatkuva logojen vaihtaminenkin on ulkopuolisen silmään täysin käsittämätöntä puuhastelua.

Samaa mieltä lienevät esim. HIFKin ja Lukon kannattajat kissoineen ja kettuineen.

Kaikki haluttiin laittaa uusiksi ja nimeksi otettiin joku hiton Blues.

Silloin kun kaikki laitetaan uusiksi, niin nimikin vaihtuu. Pitäkää te se joku hiton HPK.

Kaikkea hyvää espoolaisille kiekkoihmisille vaikeina aikoina!

Eiköhän me pärjätä. Kiitos vaan.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Silloin kun kaikki laitetaan uusiksi, niin nimikin vaihtuu. Pitäkää te se joku hiton HPK.

Miksi piti ylipäätään muuttaa kaikki mahdollinen? Lahden kohdalla sen tavallaan ymmärrän, kun Reippaan nimen maine oli pilattu jatkuvalla perseilyllä niin totaalisesti, että sponsoreita ei enää kiinnostanut tehdä yhteistyötä minkään kanssa, joka liittyi mitenkään Reippaaseen. Pelicans on vain vieläkin typerämpi nimi kuin Blues, eikä liity lahtelaisuuteen tai suomalaisiin urheiluperinteisiin mitenkään.

Minusta siemen tuolle teidän seuranne juurettomalle poukkoilulle ja vakavalle identiteettikriisille - joiden pohtimiselle tämä ketju on perustettu - kylvettiin juuri nimenmuutoksen yhteydessä.

Väitän, että nimet Blues ja Pelicans jäävät reliikeiksi pohjattomasta NHL-palvomisesta ja kuulostavat 10 vuoden päästä täysin käsittämättömiltä ratkaisuilta.

Espoon Blues. St. Louis Blues. Kerrassaan nerokasta.

Nimenmuutos HPK:ssa: vain kuolleen ruumiini yli!
 

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Veikkaan, että kymmenen vuoden kuluttua nimet Blues ja Pelicans ovat absoluuttisia naurunaiheita: yhdeksänkymmentäluvun alun lama runteli suomalaisten itsetunnon mutaan, amerikkalaisuuden ja NHL:n ihannointi oli coolia.

Olen täysin eri mieltä. Toni85 sanoikin jo lähes kaiken tarpeellisen. Mutta jos tässä ennustamaan ruvetaan, niin kansainvälisemmäksihän tämä eurooppalainen jääkiekko on menossa. Ja englanti on kansainvälinen yleiskieli. Ehkä joskus ollaan tiiviimmin kimpassa esim. ruotsalaisten joukkueiden kanssa. Jos sarjojen ykkösjoukkueet lähtevät pelaamaan euroliigaa, niin ehkä suomen ja ruotsin jäljelle jäävät sarjat yhdistyvät (kuka tietää). Ja jos joskus samaa sarjaa pelataan, niin kyllä esim. Frölunda Indians on minun mielestäni raflaavampi nimi kuin esim. Frölunda Flörkblådet, samalla tapaa kuin Lahden Pelicans on kansainvälisesti parempi nimi kuin Kiekko-Reipas. (Flörkblådet tuskin tarkoittaa mitään, mutta yritin vain havainnollistaa miltä esim. "kiekko-espoo" näyttää ulkomaalaisen silmin.)

Pelicanssia esimerkkinä käyttäen. On mielestäni hienoa, että joukkueen voi mieltää johonkin konkreettiseen symbolismiin - esimerkiksi pelikaanilaumaan... Samaahan se HPK:kin on yrittänyt iskemällä sen ritarin siihen logoonsa.

Ja kun nimiin ja kansainvälisyyteen mennään, niin HPK:n tyylisissä yhdistystä (tai palokuntaa) kuvaavissa kirjainyhdistelmissä on se huono puoli, että mikäli ei ennestään tunne kirjainyhdistelmää - ulkopuolisen on vaikea tietää edes mistä kaupungista joukkue on kotoisin... Jos halutaan olla kansainvälisessä touhussa mukana, siitä vääntynee Hämeenlinnan HPK... Vai tuleeko siitä Hämeenlinnan PK, koska muutenhan se olisi Hämeenlinnan Hämeenlinnan pallokerho? Kun täällä nyt ennustellaan kymmenen vuoden päähän, niin veikkaan, että liigassa pelaa silloin Hämeenlinnan Ritarit... eikä Espoon Blues ja Lahden Pelicans ole naurunaiheita.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ja kun nimiin ja kansainvälisyyteen mennään, niin HPK:n tyylisissä yhdistystä (tai palokuntaa) kuvaavissa kirjainyhdistelmissä on se huono puoli, että mikäli ei ennestään tunne kirjainyhdistelmää - ulkopuolisen on vaikea tietää edes mistä kaupungista joukkue on kotoisin... Jos halutaan olla kansainvälisessä touhussa mukana, siitä vääntynee Hämeenlinnan HPK... Vai tuleeko siitä Hämeenlinnan PK, koska muutenhan se olisi Hämeenlinnan Hämeenlinnan pallokerho? Kun täällä nyt ennustellaan kymmenen vuoden päähän, niin veikkaan, että liigassa pelaa silloin Hämeenlinnan Ritarit... eikä Espoon Blues ja Lahden Pelicans ole naurunaiheita.

Kyllä eurooppalaiset kiekkopiirit tuntevat esimerkiksi HPK:n nimen ja tietävät jopa, miltä paikkakunnalta seura on. Tiedän tämän, koska satun asumaan Suomen rajojen ulkopuolella ja seuraan aktiivisesti kiekkoa myös täällä. Yleensä täkäläiset kiekkofanit kutsuvat seuraa pelkäksi Hämeenlinnaksi tai sitten HPK Hämeenlinnaksi. Se on tietenkin sitten eri asia, että onko heillä pienintäkään aavistusta, missä moinen Hämeenlinna edes suurinpiirtein sijaitsee, mutta se lienee tässä tapauksessa epäolennaista.

HPK:n nimen kansainvälinen muoto lienee juuri HPK Hämeenlinna, vaikka suomeksi kuulostaakin typerältä sanoa Hämeenlinnan Pallokerho Hämeenlinna.

Jalkapallo nyt on lajin koon takia suhteellisen huono esimerkki, mutta eihän Real Madrid:kaan ole vaihtanut kansainvälisten pelien takia nimeään Royal Madridiksi. Eikä FC Bayern FC Bavariaksi. Sama kuitenkin koskee myös lajeja, jotka on paremmin verrattavissa jääkiekkoon, kuten käsipalloa.

HPK:n nimi ei mihinkään muutu. Niinkuin ei muutu AIK:n, HIFK:n, Modo:n tai Tapparankaan. Tampere Axes - go for it.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Nimen muutos ei mielestäni ole mikään syy tälle poukkoilulle ja osaamattomuudelle. Voi kunpa olisikin, sen korjaaminenhan olisi silloin tavattoman helppoa!

Silti, olen BitterX:n kanssa monella tapaa samaa mieltä - sivuhuomautuksena on todettava, että juuri AIK:n, IFK:n ja muiden eurooppalaisten suurseurojen nimet ovat hienoja juuri siksi, että ne ovat omanlaisiaan. Niillä on oma persoonansa, toisin kuin näillä Frölunda Indianseilla ja muilla pelleilyillä. Tähän varmaan kiteytyy BitterX:nkin ajattelu: kun Kiekko-Espoon nimi vaihdettiin, lakaistiin tavallaan kaikki menneisyys maton alle eivätkä edes kannattajat junnumpia lukuunottamatta oikein tienneet, että mikä tämä Blues nyt on. Mikä sen tarina on, mitä se edustaa. Osa ei varmaan tiedä sitä edelleenkään, mutta selkeälle enemmistölle on varmaan tässä reilun kymmenen vuoden aikana muodostunut jo se Blues-perustus, joka määrittää seuran identiteetin. On toki ymmärrettävää, ettei näin välttämättä ole kannattajaporukan ulkopuolella (meinasin kirjoittaa Espoon ulkopuolella, mutta tajusin, ettei edes espoolaisista suurin osa osaa sanoa Bluesista muuta kuin, että se on jääkiekkojoukkue).

Ongelma ei silti mielestäni ole identiteetissä. Se on mitä on ja muuttuu ajan kanssa jos on muuttuakseen. Ongelma on tavassa, jolla seuraa johdetaan. Niissä pienissä ja isoissa päivittäisissä asioissa, jotka luovat sen kokonaisuuden, jonka "hedelmistä" Bluesin kotipeleissä nykyisin nautitaan.

Yritin muuten lähettää seuran omistajalle ja hallituksen puheenjohtajalle Jussi Salonojalle mailia näistä asioista, mutta valitettavasti osoitetta ei löydy mistään eikä etunimi.sukunimi@blueskaan tuota tulosta. Lindström ei ole maileihin viitsinyt vastata, yllätys sinänsä.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Niin voihan sitä toki toimistoa lähestyä, mutta jotenkin on vaikea uskoa toimiston porukan tai omistajan juurikaan kannattajien ininöistä välittävän. Vai tuntuuko jostain, että peruskannattajien mielipiteistä on viime vuosikymmenenä juurikaan välitetty?

Ja katsojamääristä päätellen aika monen kiinnostus on jo kokonaan loppunut ja ajatus jostain adressista saa lähinnä hymähtämään.En minä ainakaan jaksa enää lähteä mihinkään adresseihin tai muihin mukaan, kun tämä alasajo ja sitä edeltävät koomailut ovat kausi kaudelta vieneet kiinnostusta alaspäin. Matseissakin tulee käytyä kun on kausikortti, mutta enemmän se on ajanvietettä ja sosiaalinen tapahtuma kuin tunteita herättävä kotikaupungin joukkueen matsi, joka se siis joskus aikaisemmin oli.

Vähän on sellainen tunne, että pitäkää tunkkinne, autokauppiaanne, kausikorttinne ja epäonnistuneet fanimaailmanne. Josko siirtyisi junnukiekkoa katsomaan, kun ilmaiseksi pääsee ja tunnettakin on liigamatseja enemmän.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Huoh... Ehkä nimi vaihdettiin sen takia, että edellinen oli todella epäkäytännöllinen? Liian pitkä ja ideanakin jostain kahdeksankytluvulta...

Öö...seura on perustettu 1984, niin eiköhän tuo ole aika loogista. Ja millä tavalla se oli epäkäytännöllinen? Liian pitkä? Liian nolo? Liian vaikea lausua (kansainvälisesti)?

Olis must erittäin tärkeetä muistaa nimen omaan se, että ollaan juuriltaan juurikin sieltä 80-luvulta (Kiekko-Espoo nimen ottaisin takaisin minä päivänä tahansa!) ja oltaisiin edes jotenkin yritetty pitää kiinni niistä matinkylän "kulta-ajoista". Tämän hetken Bluesia en osaa millään assosioida siihen vanhaan TUNTEITA herättäneeseen seuraan, joka kylmässä pienessä hallissaan rimpuili ja taisteli viimeiseen asti. Ja mitä se on nykyään? Jos nimi olisi edelleen K-Espoo, niin uskallan väittää että peleissä kävisi huomattavasti enemmän "vanhaa koulukuntaa". Otettiinkohan kenties liian iso harppaus, liian nopeasti? Kiekko-Espoo on nuori seura, mutta Blues paljon nuorempi.

En väitä että tämän hetken ongelmat johtuisivat suoranaisesti tuosta nimen vaihdosta, mutta olen kyllä sitä mieltä, että sen myötä muuttui myös se idealogia espoolaisesta jääkiekosta! Juuria juuria, niitä me kaivataan...
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
En väitä että tämän hetken ongelmat johtuisivat suoranaisesti tuosta nimen vaihdosta, mutta olen kyllä sitä mieltä, että sen myötä muuttui myös se idealogia espoolaisesta jääkiekosta! Juuria juuria, niitä me kaivataan...

Joukkueen nimi ei kyllä ole tässä se suurin ongelma.
Ongelma on se totaalinen historian päälle kuseminen, jota on tehty siitä lähtien kun kaikki historiasta vähääkään ymmärtävät potkittiin organisaatiosta pois. Samalla varmaan on karkoitettu aika monta Matinkylässä palellutta kannattajaakin, jotka eivät enää koe joukkuetta siksi samaksi espoolaiseksi joukkueeksi, joka ennen herätti tunteita.

Mietinpä, että mahtaako nykyinen autokauppiastoimari olla edes lukenut Pihalta päätyyn -kirjaa, kun sen kirjoittaja ei kai liene nykyomistajan sydänystävä?
 

scholl

Jäsen
Yritin muuten lähettää seuran omistajalle ja hallituksen puheenjohtajalle Jussi Salonojalle mailia näistä asioista, mutta valitettavasti osoitetta ei löydy mistään eikä etunimi.sukunimi@blueskaan tuota tulosta. Lindström ei ole maileihin viitsinyt vastata, yllätys sinänsä.

Kuka lukee sähköposteja? Ne voi deletoida millisekunnissa lukematta edes. Lähetä hänelle osoitettu kirje Joy Groupiin.

Tosin ainoa tapa tosin saada jotain edistystä aikaiseksi tässä asiassa lienee se, että teette siitä julkisen. Toisin sanoen tieto tiedotusvälineille, että ottelussa se ja se tapahtuu niiden ja niiden syiden vuoksi ulosmarssi. Vähän samalla tavalla kuin nikerit marssivat ulos, kun vappuhuiskat kiellettiin. Osa voi ajatella, että säälittävää toimintaa, mutta espoolaiset, ehkä hieman Bluesista vieraantuneet kannattajat, varmasti näkevät pointin. Siitähän voisi syntyä joku uusi kannattajaryhmäkin "uusi parempi Blues" tms, joka pyrkisi myötävaikuttamaan siihen, että asioita kehitettäisiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös