Halli, makkarat ja show

  • 633 954
  • 2 000

Luu2

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jeps, ajattelin avata erillisen ketjun tuolla Kurka-ketjussa käsitellylle aiheelle. Eli tänne voisi kirjoitella kaikesta mikä ei liity itse peliin ja pelaajiin. Siis yhdellä sanalla, SHOWsta.

Siis onko sellaista nykyisellään Niiralan montussa ollenkaan? Kyllähän Kapanen, Timonen & co ovat yhtä sun toista tuoneet Atlantin toiselta puolelta. Onneksi se kauhea klap-klap -musiikki ja myötähäpeää aiheuttaneet animaatiot on kuopattu tälle kaudelle. Kuten tuolla Kurka-ketjussa keskusteltiin tunnelman luonnissa pelaajien jäälle tullessa olisi huomattavasti parannettavaa. Itse ehdotin seuraavaa:
Luu2 kirjoitti:
Tämä jäälle tuleminen olisi helposti korjattavissa. Kun kerta on käytettävissä se pelaajaesittely, niin miksei sitä osata hyödyntää? Eli jokainen pelaaja luistelisi jäälle SAMALLA, kun hänet esitellään päädyn valkokankaalla. Eilen oli sentään saatu jo savukoneet paikalle. Vielä kun saataisiin näyttävät valot ja spotit pelaajaan kohdistettuna, niin homma alkaisi toimimaan. Muutenhan halli, show ja itse päätuote, eli kotijoukkueen peli, alkavat olla kondiksessa.
Halli on nykyisellään ihan eri maailmasta viihtyisyydeltään ja palveluiltaan kuin vielä pari vuotta sitten. Erityisesti yritysvieraiden viihtyvyyteen on panostettu aitioilla ja All-Stars -ravintolalla ihan tosissaan. Vielä kun saisivat Monttupubin kuntoon. Nykyisellään se on valitettavan ahdas ja epäkäytännöllinen läpi kulkevien ihmisten töniessä toisiaan.

Tässä ketjussa voi keskustella myös vaikka makkaroiden mausta, lämpötilasta ja sinapin koostumuksesta. Ylipäätään kaikesta mikä ottelutapahtumaan kuuluu kaukalon ulkopuolella (lasken pelaajien esittelyn tähän).

Lopuksi listataan vielä SHOWn plussat ja miinukset:

+ Uusittu, viihtyisä jäähalli
+ Uusi tulostaulu ja päädyn valkokangas pelaajaesittelyineen ja hidastuksineen (varauksin) plussaa
+ WC-tiloja alkaa olla riittävästi
+ DJ:n kehittynyt käsitys siitä, mitä musiikkia jäähallissa kuuluu soittaa, ROCK!
+ Nykyisin löytyy kahvipisteitä ja kaljapaikkoja eri puolilta hallia
+ Hyvät tilat/aitiot yritysporukoille
+ Mainontaa lisätty, KalPa näkyy ja kuuluu medioissa

- Pelaajaesittelyt eivät toimi (katso toimintamalli yläpuolelta)
- Monttupub vielä uudistamatta/laajentamatta
- Kortilla ei pysty maksamaan
- Ruokapuoli rivikatsojalle edelleen linjaa makkara/lihis, missä kebab, hampparit ja pizzat?
- Jäähallin ulkopuolella valaistus puutteellista
 

Brian Glough

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Valioliiga, KuPS, Mike Patton
SHOW

Luu2 kirjoitti:
Lopuksi listataan vielä SHOWn plussat ja miinukset:

+ Uusittu, viihtyisä jäähalli

Jäähalli on saatu 2000-luvulle. Toinen pääty tosin kaipaa ehostusta. Onko sinne suunnitteilla mitään?

Luu2 kirjoitti:
+ DJ:n kehittynyt käsitys siitä, mitä musiikkia jäähallissa kuuluu soittaa, ROCK!
+ Nykyisin löytyy kahvipisteitä ja kaljapaikkoja eri puolilta hallia
+ Hyvät tilat/aitiot yritysporukoille
+ Mainontaa lisätty, KalPa näkyy ja kuuluu medioissa.

Hyvä että päästiin kantrista. Rock on savolaisten jäähallimusiikki. Kaupunkikuvaan vaan lisää mainoksia. Sokoksen kongiin ja torin nurkille, niin että KalPa tosiaan näkyy VOIMAKKAASTI katukuvassa. Siellähän se porukka liikkuu. Ei ainakaan itselle ole osunut silmään ydinkeskustassa.

Luu2 kirjoitti:
Pelaajaesittelyt eivät toimi. Jäähallin ulkopuolella valaistus puutteellista

Miten pelin alku voi ollakin noin perseestä. MESTIS-kaudellahan vastustaja luisteli pimeeseen halliin synkän musiikin säestämänä. Psyykkausta vaan alusta asti. Ei vierasjoukkueen olon tarvitse olla kovin kotoinen. Kotijoukkue vaan valokeilassa kentälle ja muutetaan sitä musiikkia välillä. Jotain paikallistakin saa laitaa. Sellaista veret seisauttavaa...Sitten valot halliin, tuote rupeaa jo olemaan liigatasoa. Jäähallin ulkopuolella sais tosiaan olla enemmän valoa.

edit:käykää KalPan toimisto joskus muualla vakoilemassa miten homma toimii. Vinkkejä maailmalta :)
 
Viimeksi muokattu:

Wings-

Jäsen
+ Media näkysyys lisääntynyt
+ Uusi ravintola
+ Taukomusiikki parempaa ja DJ osaa kutakuinkin hommansa
+ Yrityksille luodut puitteet
+ Uusitut vessat

- Makkarat loppuvat melkein aina kesken, usein myös mustiksi poltettuja
- Järkkärit päästävät katsojia tulemaan käytää alas pelin ollessa kesken
- Surkea pelaajaesittely
- Miksi hallia ei pimennetä ennen matsia?
- Liian ahtaat ovet ( jos on lippu/ kausari, ei tahdo päästä ovesta sisään)
- Bissen hinta nousi 4,5 €oon (alkaa olla jo aika suolainen hinta )
- Liian ahtaat käytävät ( myyntipisteiden sijoittelua voisi vielä uudelleen kartoittaa )
- Hallin äänentoisto ( jotkut kaiuttimet ovat tosi surkeita, esiim bassot ei toimi ollenkaan)
 

TmiT

Jäsen
Suosikkijoukkue
<Your ad here>
Erittäin hyvä ketjunavaus, siitä krediittiä Luu2:lle.

Kurkan ketjussa jo mainitsin pelaaja-esittelystä, en siis vuodata siitä sen enempää. Medianäkyvyys on parantunut mutta lisääkin saisi olla. Kaupungille tosiaan enemmän mainoksia, isompia KalPa-julisteita, ottelumainoksia, jne. Kadunvarsimainoksia taitaa olla Puijonlaaksontiellä, asemansillassa ja Niiralankadulla, mutta ihan hyvin niitä voisi ripotella enemmän pitkin kyliä.

Halli alkaa olla 2000-luvun kunnossa, käytävien ja ovien ahtaudelle saadaan korjausta ainoastaan bulldozerilla. Vessat ovat hyvät. Palvelut ovat lisääntyneet mielettömästi kun muistelee vielä muutamia vuosia taaksepäin. Miinuksena aika kiitettävä kaljan hinta, toki jäänyt se puoli vähän vähemmälle kun täältä maakunnan reunoilta aina autolla peliin tulee. Jotain pizzasiivuja ja hamppareita voisi tosiaan olla. Itsekin tulisi ehkä sitten ostettua jotakin syötävää. Makkaroita harvemmin ostan, laatu on mielestäni ihan hyvä, mutta eilenkin kuulin kun vieressä joku sanoi että ei enää saanut makkaraa toisella erätauolla.

Hmm... menee nyt toisten peesaamiseksi, mutta todella ilahtunut olen hallin musiikeista. Kunnon hoki-rokki vaan kunniaan, eikä mitään oksettavia jollotuksia. Viime peleissä olen oikein yllättynyt, miten hyviä biisejä aina lähtee soimaan, erätauoillakin. Tilannetajua voisi vain aina osoittaa laittamalla hyökkäyspään aloituksissakin sitä rokkia, eikä mainosta. Tottakai mainokset on pakko soittaa, mutta ängetään ne sitten sinne keskialueen tai oman pään aloituksiin. Äänentoisto tahtoo olla aika kehno, mutta pesee esim. Äijänsuon mennen tullen. Montussa kuulutuksista saa selvän, Miettinen on vain turhan hidastempoinen puheeltaan.

Tuote alkaa olla ihan kohdallaan. Peli kulkee ja kansa viihtyy otteluissa. Eräs Tepsin mies sanoi minulle muutamia vuosia sitten, että teidän pitäisi räjäyttää se koko halli ja rakentaa uusi. No, nykyään palvelut alkavat olla sitä luokkaa, että halli on palveluiltaan, visuaalisuudeltaan ja katsomoiltaan SM-liigan vaatimuksia vastaava. Itse tunnelman kannalta suurin puute mielestäni on pelaajaesittely. Se on suoraan sanottuna aivan syvältä perseestä. Se lataisi katsomon ja pelaajat aivan eri tunnelmaan heti alusta pitäen. Kunnolla vain jotain "tajunnan räjäyttävää" valoshouta ja räväkkää musiikkia pelaajien ottaessa kunnon spurtin jäälle. (Paitsi Samin kohdalla, että jäisi paukkuja peliinkin)

Eihän ikinä mikään ole täydellistä, mutta pienillä viilauksilla saataisiin KalPankin otteluista hyvän luokan viihdetapahtumia ja KalPa saisi hyvän maineen kotijoukkueena. Tuolla kun vieraskaukaloissa liikkuu, aina vertaa eri osa-alueita siihen, miten asiat Kuopiossa ovat. Kokonaisuutena antaisin arvosanaksi resurssit huomioonottaen hyvän ja tyydyttävän välille. Itse viihdyn otteluissa ja palvelut ovat ainakin itseni kohdalla toimineet. Mutta aina voi parantaa toki ja uskonkin että seura näin pyrkii tekemään. Että siitä vaan etiäppäin.

Röyh, olen puhunut.
 

Luu2

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Wings#79 kirjoitti:
- Makkarat loppuvat melkein aina kesken, usein myös mustiksi poltettuja
Tuo kuulostaa omaan korvaani ihmeelliseltä. En muista kuin yhden kerran, jolloin makkarat loppuivat kesken. Sekin oli varmaan joku Mestis-kauden harjoituspeli. Eikä laadussakaan ole ollut valittamista. Mistä sä niitä makkaroita yleensä ostat?
 

viza

Jäsen
Tuo kausikorttilaisten / lipun ostaneiden tilanne on kyllä tukala peliin mentäessä. Sinne kun ei pääse käytännössä kuin tunkeutumalla. Vieläpä kun ovia ei laiteta säppiin, vaan niitä pidetään raollaan. Suuremmat ovet, ja kokonaan auki ulompi ovi siksi aikaa kunnes peli alkaa. Myös pelistä poistuminen on aika tukalaa, ainakin Hakametsässä homma toimii nopeammin.

Musiikki on ihan jees, enemmän on joissakin peleissä häirinnyt päädyssäolijana se, että ääni on välillä vähän turhankin kirkasta. Muistaakseni Jokerit-pelissä korvat menivät suunnilleen rikki musiikin kirkkaudesta johtuen. Myöskin se on aika sääli että kun yleisöllä on aihetta hermostua tuomarille / viheltää, laittaa DJ musiikin entistä kovemmalle. Onko tarkoituksena oikeasti rikkoa kaiuttimien lähellä istuvat ihmiset (=pääty)?

Itse olen peleihin mennyt peliä kannustamaan, joten muista palveluista en osaa sanoa. Ainakin Pepsi on ollut aina haileaa, ja jos kerran käytössä on 0.5l mukit, niin voi ne 0.5l:sina täyttääkin.

Ensi kesän remonttia odotellessa...
 
Viimeksi muokattu:

Wings-

Jäsen
Luu2 kirjoitti:
Tuo kuulostaa omaan korvaani ihmeelliseltä. En muista kuin yhden kerran, jolloin makkarat loppuivat kesken. Sekin oli varmaan joku Mestis-kauden harjoituspeli. Eikä laadussakaan ole ollut valittamista. Mistä sä niitä makkaroita yleensä ostat?

Olen monesti katsomasas D-seisomakatsomossa tai vaihtoehtoisesti C3 istumakatsomossa. Itselleni on myyty tällä kaudella ei oota All-Starin alla , sekä C-katsomon takana sijaitsevissa molemmissa makkarakojuissa. Myöskin D-katsomon takana kerran makkarat olivat loppuneet. Yleessä ostan makkaran 1 erätauolla, mikäli olut ei vie voittoa. Mulla on ainakin "ei ihan" priimalaatuisia makkaroita noin joka toinen kerta. Toki makkara menee siltikin hyvin alas.

viza kirjoitti:
Tuo kausikorttilaisten / lipun ostaneiden tilanne on kyllä tukala peliin mentäessä. Sinne kun ei pääse käytännössä kuin tunkeutumalla. Vieläpä kun ovia ei laiteta säppiin, vaan niitä pidetään raollaan. Suuremmat ovet, ja kokonaan auki ulompi ovi siksi aikaa kunnes peli alkaa. Myös pelistä poistuminen on aika tukalaa, ainakin Hakametsässä homma toimii nopeammin.

Juuri tätä olen hakenut takaa. Esimerkiksi kaupungin puoleisessa päässä uloimmat ovet voisivat olla auki ja säpissä. Silloin kausikorttilaiset/ lipun ostaneet pääsisivä helposti jonon ohitse lipun tarkastuspisteelle. Haittapuolena tietenkin voi olla avopallo rynnäkkö lippukassalle ( tyyliin GM:n jono lauantaisin 23-01 ).

Suurimmaksi heikkoudeksi voi jo todeta surkean pelaajaesittelyn. Kesken kauden sen muuttaminen on varmaan aika vaikeaa, mutta ensi kaudeksi täytyy saada huomattavasti räiskyvämpi show.

Erittäin hyviä ehdotuksia tullut tähän ketjuun. Tiedän, että täällä olevat ehdotukset kantatuvat taatusti myös Kalpan toimiston henkilökunnan tietoon.
 

Cmprs

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, HIFK
Kuten sanottua, moni asia on mennyt Niiralassa viime aikoina eteenpäin, mutta edelleen löytyy paljon kehitettävää:

Jo aiemmin mainittuun hallin erätaukosapuska- puoleen olisi hyvä saada uudistuksia. Tällä hetkellä oikeastaan ainoat edes vähän nälkää pidättelevät ovat perinteinen makkara ja hinta/laatusuhteeltaan surkuhupaisa lihapiirakka. Makkaratkin ovat monesti viilenneitä, lihapiirakoissa oikeastaan mikään ei toimi ja kun hinta on 3,5€, jää kyllä ostamatta. Aiemmin mainitun tyyppinen pizza-slaissi viritys voisi toimia, ja entäpä miten olisi jonkin hampurilaisketjun myyntipiste? Kuopiolaiseen makuun hyvin toimisi tietysti myös vaikka Hanna Partasen murkinat, etunenässä kunnolliset lihikset. Myös vanhan ajan keitetyt nakit olisivat paikallaan.

Pelaajaesittely ja joukkeiden jäälletulo kaipaavat selkeitä muutoksia. Nykyisin aluista puuttuu täysin "sähköinen fiilis". Vaikeaa toimivan ja napakan alun toteuttaminen ei voi olla. Jo mainittu pelaajien esittelyn yhdistäminen jäälletuloon on sinällään hyvä idea, mutta mielestäni ainakin kotijoukkueen tullessa jäälle kaiuttimista pitäisi kuulua nappaava rokkibiisi. Onko musiikin päälle sitten hyvä kuuluttaa pelaajat sisään?- kai sitä voisi ainakin kokeilla. Hallin valot jäälletullessa pitäisi ehdottomasti olla sammutettuina ja vastaavasti jotain vilkkuvaloja savun kanssa tuomassa tunnelmaa. Paljon auttaisi myös, että jäälletulobiisi lähtisi edes soimaan oikea-aikaisesti. Jotakin rätinää alkuun lisäksi kaipaisi.

Pelikatkomusiikkeihin kaipaisi edelleen enemmän kunnollista rokkia Ála AC\DC, Metallica ym. Liikaa soitetaan edelleen teknohumppaa. Erätauoilla voisi puolestaan ottaa taas käyttöön viimekaudella ainakin muutamissa peleissä kokeillun viedeotaululta musiikkivideoiden pyörittämisen. Vaihtuvuutta pitäisi tottakai olla riittävästi.

Hyvä uudistus on videotaululta koko ottelun näyttäminen. Vielä kun erätauoilla vaikkapa ennen seuraavan erän alkamista, saisi näytettyä edellisen erän high-litet, olisi videotalusta oikeasti jo muuksikin kuin koristeeksi.

Uusi kuuluttaja on hoitanut hommansa ihan kohtuullisesti, mutta se surullisen "Ja maalivahdien torjunnat..." osaa kyllä aina ärsyttää.
 
Suosikkijoukkue
Liigan kärki ja jumbo
Sisääntulo sinällään kelpaisisi, mutta kun se musiikki aloitetaan aina liian aikaisin! Hyvä että FCn rumpuja paukuttavakaan jaksaa paukuttaa odotellessaan KalPan sisääntuloa.

Ja kuten joku nostikin jo esiin, päätykatsomossa meinaa välillä korvat haljeta kuulutuksille. Ei oo Amarillonkaan mainoksessa oleva riffi enää kovinkaan hyvä soundi. Onneksi viime peleissä asialle on tehty jotain, ja enää ne eivät häiritse.

Näitä pizzan paloista, niin tuskinpa niillä kovinkaan paljoa jäähallissa tekee. Ainakin muualla ne ovat lähes poikkeuksetta ryöstöhintaisia, eikä niiden menekki varmaankaan olisi niin kova. Tuskin kukaan tulee ruokailemaan jäähalliin, se kaks makkaraa peliä kohti riittää pahimman nälän loitollapitämiseen. Mutta kahvin ja makkaran hinnan nosto (huimat) 0,20 euroa on saanut sapen kiehumaan ;)

Positiivista ottelutapahtumassa on uudet istuimet jokapuolella hallia, kunnolliset vessat ja valotaulu. Vaikka välillä valotaulun tuloksiin lipsahtaakin melkeinpä legendaarisia munauksia, on siinä menty askel eteenpäin. Tuloksia voisi pyöritellä ahkerammin erätauoillakin.
Myös videotaululla on alettu näyttämään ottelun maaleja, joskin ilmeisesti maalikameran vinkkelistä. Onneksi sentään ne äärimmäisen nolot animaatiot on heivattu alakertaan.

Seisomakatsomoon on kausikortteja saatavilla ja fanclub on siellä päädyssä, minne se kuuluukin. Kaikenkaikkiaan, on onni että seisomakatsoimoista ei hankkiuduttu kokonaan eroon. Ihan vaan kukkaronkin kannalta, eikä vähiten tunnelman.

Tuosta sisääntulosta vielä, että eipä tuohon otteluun meinaa syttyä, olkoon sisääntulo minkälainen hyvänsä. Jos ottelusta jotain meinaa saaha irti, on mentävä päätykatsomoon ja keksittävä siellä itselleen jotain puuhaa huutamisen ja muun touhun muodossa. On peli nimittäin näillä säännöillä välillä äärimmäisen tylsää surffailua, josta intensiteetti on kaukana. Parhaiten tämän huomasi, kun seurasin JYP pelin D2 katsomonosasta, johon lippujen hinta taitaa olla kalliimmillaan (VIP-aitio ja All Stars -parvi poislukien). Parhaiten muun yleisön sytyttää kotijoukkueen hyvät otteet, ja pitkät pyöritykset vastustajan päädyssä.
 

Cmprs

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, HIFK
Pinnat jää Ouluun kirjoitti:
Näitä pizzan paloista, niin tuskinpa niillä kovinkaan paljoa jäähallissa tekee. Ainakin muualla ne ovat lähes poikkeuksetta ryöstöhintaisia, eikä niiden menekki varmaankaan olisi niin kova. Tuskin kukaan tulee ruokailemaan jäähalliin, se kaks makkaraa peliä kohti riittää pahimman nälän loitollapitämiseen.
Otteluissa menee kuitenkin aina reilut pari tuntia hallilla, joten kyllä siinä jo ainakin itselläni ehtii nälkää monenlaiseen kehittyä, eikä aina jaksa ne makkaratkaan oikein sytyttää. Varsinkaan, jos sattuvat vielä olemaan vähänkään haaleita. Panostus laatuun ja lisätarjontaan olisi näihin oikeasti paikallaan, ja näkyy taatusti myynnissä.

Pinnat jää Ouluun kirjoitti:
Tuosta sisääntulosta vielä, että eipä tuohon otteluun meinaa syttyä, olkoon sisääntulo minkälainen hyvänsä.

Sisääntulo sinällään kelpaisisi, mutta kun se musiikki aloitetaan aina liian aikaisin!
Muutosta jäälletulo kyllä ehdottomasti kaipaa, nykyisinhän ei edes huomaa, milloin se joukkue tulee, ellei tarkkana ole :) Räväkkä jäälletulo tuo paitsi katsomoon, varmasti myös pelaajillekin, lisä fiilistä otteluun. Totta tosiaan on, että jo yleisellä tyrimisen vähentämisellä se kohenisi paljon.
 

NemI

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Vai että slaisseja pitäisi saada. Mitenköhän meinasitte että ne saadaan pysymään hallilla priimakuntoisina? Styroksilaatikoissa niin kuin makkarat?
I don't think so.

Hintojen nousu tälle kaudelle tosiaan korpesi hetken, mutta laantui kun tajusin että kahvi on edelleen kalliimpaa Jyväskylässä (Kuopiossa 1,20,- Jyväskylässä 1,50,-)

KalPan mammat kyllä hätyyttelee jo jotain ennätystä.Osa näistä tädeistä on varmasti ollut hallilla myymässä kylmiä makkaroita jo vähintään sata vuotta tai ainaki niin kauan kuin minä vaan muistan(=KAUAN)

Musiikkia on täällä kovasti kehuttu. Ok ihan toimivia biisejä, mutta miksi pitää soittaa niitä samoja rallatuksia koko ajan? Torstaina joka toinen biisi oli Put your hands up jtn. ja joka toinen taas I like to move it. Vaihtelu virkistää, terveisiä Dj-sedälle.

KalPa-krääsäpöytä on vähän syrjässä. Suorastaan piilossa B4-katsomon alla. Ei sinne ihan helposti turistikatsomosta(D-ja C-katsomot) eksy. Kun taas veikkausta porukka pyörii edelleen etsimässä fanipöydän vierestä vaikka pelipiste on ollut koko syksyn yläpesässä.

Yksi ongelma on myöskin Paffan markkinointitiimi. Mikä helekutan idea siinä on aina tunkea niitä helekutan roskia (joita myös mainoksiksi kutsutaan) joka helekutan pelissä sinne penkkejen väliin? Ihan turhaa ajan haaskausta kun katsoo hallia pelin jälkeen niin luulis vähän tyhmemmänkin tajuavan että ne lappuset on vain tiellä. Pitääkö kausaripaikkaankin liimailla jotain ei mainoksia-lappuja?

Joo no tuossapa tilitystä. Enemmänkin montusta kehitettävää löytyisi mutta kun tuo kello on niin pirun paljon niin taidanpa mennä nukkumaan vaan. Loppupeleissä vaikka joku nyt onkin saanut makkaransa palaneena mutta samalla kylmänä ja joutunut pulittamaan oluestakin mansikoita niin monttu on aina monttu. Ei sinne syömään mennä, sinne mennään hiljentymään. Valitettavasti.
 

TmiT

Jäsen
Suosikkijoukkue
<Your ad here>
NemI kirjoitti:
Vai että slaisseja pitäisi saada. Mitenköhän meinasitte että ne saadaan pysymään hallilla priimakuntoisina? Styroksilaatikoissa niin kuin makkarat?

No tuota tuota... En tiedä mitenkähän olit asian ajatellut? Hakea pizzat Kemeriltä ja pitää ne styroksilaatikoissa siivutettuina?

Jäähalleissa, joissa on pizzaa tarjolla, on tietenkin omat asiaankuuluvat myynti/paistopisteet. En tiedä miten helppoa sellaisen rustaaminen Monttuun olisi, mutta mielestäni tällainen olisi ihan harkinnanarvoinen idea. Ei kait nyt kukaan oleta tosiaan, että pizzat vain ovat foliossa läjässä kuten makkarat?

Hakametsässä ainakin on pannupizzaslicejä tarjolla ja ne ovat aina lämpöisiä, koska niille on omat säilytyspaikkansa, vähän samanlaiset mitä hodareilla yms. huoltoasemilla. Ja taitavat itse paistaakin ne hallilla, pizzat tosin ovat varmasti ns. puolivalmiita pakasteita. Sama konsepti voisi ihan hyvin toimia täälläkin.

Tarvitseeko tässä keskustelussa nyt takertua yksiin hiton pizzoihin? Tarjontaa ruokapuolelle olisi hyvä saada lisää, ja tämä olisi sangen helppo ratkaisu. Ei hallista nyt mitään Isä Camilloa tarvitse tehdä...
 

Brian Glough

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Valioliiga, KuPS, Mike Patton
Näitä kun nyt on lukenut niin KalPan toimistolle tiedoksi:

- Halli pimeeksi ennen peliä.
 

JuhaZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, huuhkajat ja mitä näitä nyt on...
Brian Glough kirjoitti:
Näitä kun nyt on lukenut niin KalPan toimistolle tiedoksi:

- Halli pimeeksi ennen peliä.
Tästä voisi aloittaa. Kuten monet ovat sanoneet, sisääntuloon kaipaisi ehdottomasti jotain. Kunnon show olisi paikallaan, mutta sekään ei tule ihan sormia napsauttamalla. Siihenkin pitäisi vähän panostaa. Toki sisääntuloa voitaisi viedä aste asteelta eteenpäin, ja hallin pimentäminen olisi siinä mielessä helposti toteutettavissa. Palaajien esittely sisääntulon yhteydessä olisi mielestäni erittäin hyvä idea. Se vaan pitäisi toteuttaa nopealla tahdilla, ettei se kestäisi ikuisuuksia.

Henkilökohtaisesti ei ole mitään valittamista esimerkiksi hallin lihapiirakoista. Erittäin harvoin tulee hallissa mitään syötyä, mutta meikäläisen kohdalle on ainakin sattunut hyvät lihikset kunnon mausteilla. Pizzat ois tietenkin aina askel eteenpäin, mutta voi olla, että niiden tarjoaminen on suhteellisen hankalasti toteutettavissa. Yksinkertaisesti jo Montun rajoitteelliset tilat saattaa estää sen.

Tilojen rajallisuus on varmaan osaltaan myös fanituotteiden myynnin kannalta ongelmallinen asia. Ei minulle ainakaan tule nykyisen lisäksi mitään muuta paikkaa missä voitaisiin tuotteita myydä. Tilat on isoin miinus, mutta sille ei mahda mitään. Kokonaisuutena Niiralan montun yleisilme on parantunut viime vuosina huikeasti. Remontit ovat olleet erittäin onnistuneita.

Erittäin hyvä ketjunavaus, jossa on jo nyt esitetty hyviä parannusehdotuksia.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kunnon jäälletulo-show olisi tietysti paikallaan, mutta tunnelmaa kohottaisi jo huomattavasti se, että tätä nykyistä ei pilattaisi karkeilla mokilla. Vastustajien ja tuomareiden tulessa jäälle oleva musiikki on erittäin hyvä juuri siihen kohtaan. (kertokaas joku mikä kappale on kyseessä?) Kovalla soitettuna saa aina aikaan pienoisen jännityksen ainakin minussa. Tuo onkin mielestäni tällä hetkellä paras osa jäälle tulossa. Valitettavasti sekin pilataan joka toisessa ottelussa kaiken näköisillä mainos- ynnä muilla kuulutuksilla tai sitten musiikki jätetään niin hiljaiselle ettei sitä edes kuule kunnolla, kuten JYP-pelissä.

Jäälletulokappale on vanha ja kulunut, mutta silti ainut ja oikea KalPalle, kotikutoisuudessaan samaa sarjaa hallin muunkin viihteen kanssa. Se mikä, jäälle tulossa eniten tökkii on sen hitaus. Pelaajia odotellaan pitkän aikaa ja
lopulta he sitten hitaassa tahdissa valuvat kentälle. Aiemmin mainitsemani kappaleen tuoma jännitys ja odotus katoaa samantien. Vähän räväkkyyttä lisää, kiitos.

Muutenkin tällä kaudella (kuuluttajasta johtuen?) lähes kaikki kuulutukset tuntuvat alkavan liian myöhään ja kestävän liian pitkään. Jos pitkällä pelikatkolla ei kerkeä lukemaan väliaikatuloksia muista otteluista, jossain on vikaa. Kari Myllys (R.I.P.) kääntyy haudassaan aina kun nykyinen kuuluttaja avaa suunsa.
 

Noppel

Jäsen
Nykyinen kuuluttaja on hyvä, mutta kaipaa vielä paljon hiomista. Hyvin paljon.

Jäälletuloon tuo ehdotus että jokainen pelaaja "esiteltäisi erikseen" on huono. Vie paljon aikaa jne. Tärkeintä on että pelaajat esitellään alussa taululla, jonka jälkeen he tulevat kentälle HIENON & NÄYTTÄVÄN valoshown ja yleisön aploodien yhteydessä. Tämä nykyinen on lähinnä säälittävää.
 

ruukkunen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu Muutos, Hallituksen Päätös, Perheyritys
Zorba kirjoitti:
Jäälletulokappale on vanha ja kulunut, mutta silti ainut ja oikea KalPalle, kotikutoisuudessaan samaa sarjaa hallin muunkin viihteen kanssa.

Höpö höpö. Ainut ja oikea jäälletulokappale KalPalle olisi KalPa - Luistelee taas jäällä.
 

Luu2

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Noppel kirjoitti:
Nykyinen kuuluttaja on hyvä, mutta kaipaa vielä paljon hiomista. Hyvin paljon.

Jäälletuloon tuo ehdotus että jokainen pelaaja "esiteltäisi erikseen" on huono. Vie paljon aikaa jne. Tärkeintä on että pelaajat esitellään alussa taululla, jonka jälkeen he tulevat kentälle HIENON & NÄYTTÄVÄN valoshown ja yleisön aploodien yhteydessä. Tämä nykyinen on lähinnä säälittävää.
Itselläni ei ole ainakaan mitään pahaa sanottavaa nykyisestä kuuluttajasta. On hoitanut hommansa erinomaisesti. Hehkuttaakin juuri sopivassa määrin esim. maalintekijöitä ym.

Jäälletulo vie paljon aikaa? Häh? Parissa minuutissa on homma ohi. Jokainen pelaaja kerrallaan valkokangasesittelyn kera jäälle, jonka jälkeen jatkavat normaalia verryttelyään/luisteluaan. Ei varmaan ehdi kukaan kangistumaan siinä ajassa. Vai sullako se on kiire? Valoshow pitäisi kyllä saada ehdottomasti. Se on ainut asia mistä olen kanssasi samaa mieltä.
 

JuhaZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, huuhkajat ja mitä näitä nyt on...
Pinnat jää Ouluun kirjoitti:
No eikös se juuri tuo ralli pauha sisääntulon aikana?
Ei. KalPan sisääntullessa musiikkina on KalPan biisi Fair Play. Luistelee taas jäällä on KalPan vanhempi rallatus.
 

ruukkunen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu Muutos, Hallituksen Päätös, Perheyritys
Juu tämä Fair Play on aivan karmaisevan munaton tekele. Luistelee taas jäällä - niin korni kuin se onkin - menee sentään luihin ja ytimiin kasarin-ysärin-vaihteen muhkeiden saundiensa ansiosta. Sitä paitsi pelaajiakin olisi ihan hyvä muistuttaa aina ottelun alussa, että jos vastustaja tekee maalin niin KalPa tekee kaks!
 

Noppel

Jäsen
Kun tuossa jo kirjottelin, että oikea toimintamalli ei ole esitellä yksittäin jokaista KalPan pelaajaa heidän jäälletullessaan. Kerronkin nyt mitä sen sijaan pitäisi tehdä:
1. Se pelaajaesittely sieltä taululta suht samaan tapaan kuin ennenkin. Pientä hiomista kyllä kaipais.
2. Kun kotijoukkue tulee jäälle, ei tarvitse huutaa sitä "KOTIJOUKKUE KALPAAA" tekstiä ollenkaan. Sen sijaan pimennetään halli _täysin_. Kaikki mainosvalot ja B-tasanteen valot jne. pois. KAIKKI. Sitten lisätään valonheittimien määrää ja laitetaan kunnon valoshow pyörimään jäälle ja katsomoon. Sisääntulokappaleeseen pommin paukaus ennenkuin pelaajat tulevat jäälle savun läpi, jonka jälkeen musiikki missä on kunnon jytkettä. Slipknottia tai jotain kovaa heavymetallia.
 

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Show

JYP pelin jälkeen jäi ainoastaan kaivelemaan erittäin huono pelaajaesittely: Hallissa oli liikaa valoa ja pelaajat luistelivat laiskasti jäälle. KalPan tunnarimusiikki on tietysti legendaarinen, mutta suoraan sanottuna paska. JYP:in sisääntulomusiikki oli ihan toimiva, mutta senkin DJ lopetti nolosti seinään, joten olisi voinut hiukan feidata. Olisin jotenkin toivonut, että Kurkan tuloa olisi hehkutettu enemmän tyyliin: "Noniin hyvät ihmiset. Laitetaan käsiä yhteen, sillä seuraavana jäälle luistelee viime kauden ehdoton ykköstykki, yleisönviihdyttäjä, armoitettu maalintekijä...Tomaaas Kurkaaa!"

Kaipaisin pelaajaesittelyyn pimeän hallin, sekä jotain tiukkaa rock/metalli tykitystä, joka laittaisi veret virtaamaan pelaajilla, sekä yleisöllä. Musiikin toki tulisi olla sellaisissa rajoissa, että perheen pienimmillä ei tulisi pissa housuun. Pelaajat tulisivat sitten jäälle yksi kerrallaan, esim. spotin säestäminä. NHL:ssä osataan hehkuttaa matsien alkua, joka antaa hyvän latauksen otteluun näin katsojan silmistä.
 

Mustis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion Palloseura, Kalevan Pallo
-40 kirjoitti:
KalPan tunnarimusiikki on tietysti legendaarinen, mutta suoraan sanottuna paska.

Olenko ainoa, jonka mielestä tuo Kalpan biisi(Fair Play) on itseasiassa hyvä! Jos vertaa valtaosaan muiden joukkueiden tunnareihin,niin ehdottomasti kärkijoukossa ollaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös