En löytänyt sopivaa ketjua osiosta Haatajan ja Saarenheimon "kehumiseen" niin aloitin koko tämän hetkistä kakkosketjua koskevan keskustelun. Tällä avauksella luulisi asiaa löytyvän myös Lukko-kannattajien keskuudesta ettei ketju jää avausviestin pituiseksi. Mielestäni myös kentän yksittäisistä pelaajista puhuminen onnistuu hyvin näin.
Kuka olisi Lukko-kannattajista uskonut J-P Haatajan pistetehtailuun ennen kauden alkua? Haatajasti voisi kyllä sanoa, että miehessä on enemmän asennetta kuin 99.9:lla jääkiekkoilijoista. Yrittämisellä ja asenteella J-P on aina korvannut puutteensa ja kovasti harmitti myös itseäni Lukkoon siirtyminen. Kun pelit ovat parhaimmillaan, niin silloin Haataja on arvokas pelaaja. Likaisen työntekijä, jonka olisin mielellään vielä kärpissä nähnyt, toivottovasti tulevaisuudessa.
Saarenheimolta olisin itse odottanut enemmänkin pisteitä tälle kaudelle. Kärppien nelosesta Lukon kakkoseen täksi kaudeksi on kuitenkin iso askel ja toivottovasti vielä lunastaa lupaukset odotettua paremmasta. Nopea sentteri ja hyvä alivoimapelaaja, varmasti Lukolle keväällä tärkeä pelaaja.
Saarenheimo ja Haataja ovat myös tänä vuonna murtautuneet maajoukkueen mukaan ja mielestäni pärjänneet erinomaisesti. Varsinkin Venäjän turnauksessa tekivät sen mitä heiltä odotettiin. Hienoa nähdä miesten pärjäävän Lukkopaidassa. Toivottovasti pärjäävät myös keväällä, mutta ei Kärppien kustannuksella :D
Topo on hyvin "säestänyt" ketjua. Peki ja J-P tuntevat toisensa varmasti jo hyvin kentällä monen vuoden kokemuksen pohjalta, joten Topon on varmasti helppo ollut kenttään liittyä. Topo saa kentässä ehkä hieman vapaamman roolin kuin aikasemmin, kun kentän muut osapuolet ovat myös kovia työntekijöitä ja raatajia.
Haataja-Saarenheimo kaksikolta saattoi odottaa ennen kauden alkua pisteitä ja menesystä. Pisteitä on tullut, mutta menestystä ehkä joukkueena odotettua vähemmän. Peki ja J-P ovat päästäneet paljon maaleja tasakentällisin, joka ehkä pienoinen yllätys. Kevät näyttää sen miten Lukon peli ja pelaajien miinustilastot kehittyvät.