Goodbye J.R?

  • 12 239
  • 30

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tämän Tsn:n uutisen mukaan Jeremy Roenickin ura on ohi. Koska Roenickin merkitys omalle NHL:n seuraamiselle on ollut merkittävä, ajattelin omistaa tälle värikkäälle persoonalle oman ketjun.

Jeremy Roenick oli yksi suurimmista vaikuttajista siihen, että aikoinaan aloin fanittamaan Chicago Blackhawksia. Tästä miehestä olisi vaikka kuinka monta tarinaa jaettavaksi sekä kentältä, että sen ulkopuolelta ja niitä voi tässä ketjussa halutessaan jakaa ja muistella.

Roenick varattiin NHL:n Chicagon toimesta vuonna 1988 ja hän pääsi heti kaudella 1988-89 tositoimiin 20 ottelun verran, joissa iski heti lupaavat tehot 9+9. Varsinainen rookie-kausi 1989-90 antoi luvan odottaa paljon tältä amerikkalaiselta sentteriltä ja jo seuraava kausi todisti, että Chicago oli löytänyt timantin. Jeremy löi nopeasti itsensä läpi NHL:ssä ja suoraan tähtiosastoon, mikä antoi Mike Keenanille aikoinaan mahdollisuuden vaihtaa entinen Chicagon suosikki ja nykyinen valmentaja Denis Savardin Montrealiin, josta vaihdossa Chicago sai muuan Chris Chelioksen. Roenick, Chelios ja Belfour muodostivat 90-luvun puoleen väliin vahvan kivijalan joukkueelle, joka höystettynä loistavilla roolipelaajilla oli tuolloin yksi liigan parhaista. Valitettavasti vain se tärkein jäi saavuttamatta myös Chicagossa.

Roenickin ura oli merkillinen siinä mielessä, että hän pelasi ehkä parhaat kautensa alle 25-vuotiaana. Tynkäkaudella 1994-1995 Derian Hatcherin polvitaklaus oli jollain tapaa merkittävä käänne Roenickin uralla. Jotenkin tuon loukkaantumisen jälkeen Jeremy ei ollut enää entisensä. Syynä uran paikallaan polkemiselle saattoi olla myös miehen ego, joka kasvoi suosion myötä samassa suhteessa. Alkoi kiukuttelut valmentaja Darryl Sutterille, joka saikin sitten väistyä Graig Hartsburgin tieltä, mutta lopulta sai lähteä myös Roenick yhdessä kaikkien aikojen katkerimmassa kaupassa, jos minulta kysytään. Zhamnov ei koskaan persoonallaan ja otteillaan saanut varauksetonta hyväksyntää Chicagon faneilta, jotka rakastivat räiskyvää ja ulospäinsuuntauvaa Roenickia.

Roenickin uran lopusta olisi toivonut hohdokkaampaa, ja että mies olisi päässyt otsikoihin pelaamisensa ansiosta eikä niinkään niiden tunnettujen lausuntojensa ansiosta. Kaikesta huolimatta Roenick oli viihdyttävä persoona jäällä ja sen ulkopuolella. Itse haluan muistaa Roenickin eteenkin sellaisena pelaajana kuin hän oli Chicagossa vuosina 1990-1994. Aggressiivinen, taitava ja värikäs, kiitos erityisesti niistä ajoista J.R!

Wild Child
 
Viimeksi muokattu:

TML

Jäsen
Harmin paikka jos J.R. lähtee pois liigasta vaikka toisaalta eihän hän niin hirveästi ole enää työsulun jälkeen joukkuettaan auttanut.
JR jakoi mielipiteet aina. Myös itselläni. Tykkäsin hänestä Chicagossa pelatessaan. Oli rämäpää joka pussitti myös pinnoja kovuuden ohella. Toisaalta taas miehen pelatessa rivalryt Darcyn ja muiden Leafsien kanssa saivat minut toivomaan että Roenickia koulutetaan kunnolla. Darcyhan hänet tipauttikin tappelussa. ;)
Ja näin Leafs-fanina täytyy muistaa kuinka Roenick eräänä toukokuisena aamuyönä hiljensi minut parituntia kestävästä mekkalasta mitä asunnossani pidin. Jatkoaika maali joka tiputti Leafsit lomille. Olen katkera siitä maalista vieläkin.

Hieno oli silti aina seurata JR niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. 07-playoffeissakin Roenick oli studio-kommenttaattorina kuin kotonaan.

Respect for JR!
 

lade

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itselläni JR:stä tulee heti mieleen NHL-All-Star muutama vuosi sitten, kun hän laukaisutarkkuuskisassa vai mikä lie onkaan laukoi neljällä laukauksella kaikki neljä pahvia jokaisesta kulmasta rikki. Hän edusti tuolloin jo Phillyä.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Zhamnov ei koskaan persoonallaan ja otteillaan saanut varauksetonta hyväksyntää Chicagon faneilta, jotka rakastivat räiskyvää ja ulospäinsuuntauvaa Roenickia.

Asian näkee jo naamasta, kyseistä asiaa ei voi ikinä käsittää, joukkueena klassikko Chicagosta ja kyseessä rämäpäinen, tehokas jenkkipoika, ja mies vaihdetaan kalpeaan taitopeluriin Venäjältä. Ei todellakaan mikään järkevä liike pelillisessä eikä kaupallisessa mielessä. Belfour-Chelios-Roenick kun oli omassa luokassaan mitä tulee johtohahmoihin pelaajina ja persoonina, kuinka kukaan voisi olla niin tyhmä että menee hajottamaan sen?
 

chelios77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Roenick ja Chelios olivat aikanaan suurimmat syyt,miksi Blackhawkseista tuli meikäläisen suosikkijoukkue.Värikäs persoonahan JR aina on ollut,niin jäällä kuin kaukalon ulkopuolella.Ei ole muistaakseni All-Star pelissäkään paljon taklauksia nähty sen jälkeen,kun Roenick niittasi Zhitnikin.Oli kuulemma sanonut Cheliosille vähän aikaisemmin että pitää vetää joku kunnon pommi,että yleisö herää :)
Harmittavasti 5 maalia jäi JR 500 maalin rajasta,mutta eiköhän silti HOF kutsu.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
"Jeremy Roenick oli yksi suurimmista vaikuttajista siihen, että aikoinaan aloin fanittamaan Chicago Blackhawksia."

Itse olin kiekko-hullu juniori juuri niinä vuosina kun J.R. alkoi edustamaan Indianheadsejä. Miehestä muodostuikin jonkunlainen kiekko-Jumala omalla kohdallani. Roenickin kiekkokortteja tuli metsästettyä vuosi, jos toinenkin.

Onneksi Hawkseissa pelaa nykyään muuan T.R. , joka tuo elävästi mieleen Roenickin vielä monta vuotta miehen lopettamisen jälkeen.
 

Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Arizona Coyotes
Ikävää kun JR jättää pelikaukalot, sen verran miestä arvostin, ja tulen arvostamaan. Kun itse aloin seuraamaan NHL:ää 90-luvun lopulla, niin aloin kannustamaan Kojootteja, ja JR:hän siellä viilletti menemään. Todellakin harmi, että JR ei saanut hienoa loppua uralleen.
 

Cramer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Kättä lippaan Roenickille myös täältä. Täytyypä kaivaa junnuna kerätyt Roenick kortit varaston perältä ja fiilistellä. Hyvän videon laitoit Secord, olipahan mukava nähdä Larmerin otteita. Btw, milloin Larmerin paita nousee UC:n kattoon?

Harmittavasti JR jäi 5 maalin päähän 500:sta. Pitäisiköhän Chicagon auttaa JR:ää saavuttamaan tämän merkkipyykin. Saatiinhan Bondrakin tähän 500 maalin kerhoon.
 

ToniKopi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Itse olen seurannut JR:a kaudesta 90-91, muistan kun pelasin jotain nintendon sen aikaista NHL:a ja siitä jäi ekana mieleen JR ja Blackhawks! Sen jälkeen olen fanittanut kyseistä pelaajaa.. Löytyy blackhawksien kotipaita ja läjä Roenick korttejakin... KIITOS JR näistä vuosista, loistava pelaaja kertakaikkiaan! Käsittämätöntä jos miestä ei valita HOF:n
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Roenickia oli todella ilo seurata hänen Chicago-kausina. Nopeassa tahdissa erittäin värikkäästä pelaajasta kasvoi joukkueen avainpelaaja, ja 21-vuotiaana Roenick teki jo 94 pistettä. Tästä pari seuraavaa kautta Roenick nakutteli koko ajan päälle 100 pisteen kausia ja hänestä kasvoi yksi NHL:n parhaista ja värikkäimmistä pelaajista. Kertaalleen Roenick pääsi Chicagon kanssa Stanley Cupin finaaleihin ja J.R teki tuolloin pudotuspelien 18 ottelussa hienot 12 maalia ja 22 pistettä.

Roenickista piti tulla Chicagon Franchise Player pitkäksi aikaa tulevaisuuteen, mutta toisin kävi. Secordin mainitsema paha loukkaantuminen muutti jotenkin J.R:n peliä ja tämän jälkeen hän keskittyi olemaan enemmän esillä kaukalon ulkopuolella. Ehkä hän oli turhautunut omaan tilanteeseen loukkaantumisen vuoksi (ja valitti osin tämänkin vuoksi Sutterin pelityylistä), kun aikaisemmin pelejä ratkonut hyökkääjä ei enää päässytkään samalle tasolle.

Vaihto Alexei Zhamnoviin (ja ykköskierroksen varaukseen - Ty Jones) oli aikanaan imagollisessa mielessä luonnollisesti valtava isku joukkueen kannattajille. Pelillisesti tämä ei kuitenkaan ollut aikanaan ihan niin surkea kauppa, sillä olihan Zhamnov ollut juuri vähän kauppaa aikaisemmin työsulkukaudella NHL:n pistepörssin kolmas, eikä J.R:n potku tuntunut enää työsulkukauden jälkeen niin terävältä kuin ennen tätä loukkaantumista.

Harmittavaan suuntaan Roenickin ura lähti kääntymään tämän seurasiirron jälkeen. Uran alku oli niin hieno, että tässä tarinassa tuntui olevan aikanaan kaikki ainekset legendaan, mutta tätä ei sitten kuitenkaan nähty. Minäkin haluan muistaa Roenickin kuitenkin ennen kaikkea niistä otteista, joita hän esitti vielä Chicagon kausina. Näiden jälkeen Roenick muistutti enemmän tältä.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Loistava Bob Verdin kirjoitus Chicago Tribunessa! On ehkä vaikea muistaa, että Jeremy on todellakin edelleen Chicagon kaikkien aikojen kahdeksanneksi tehokkain pelaaja. Kirjoituksen parasta antia:

"Roenick was uninhibited, opinionated, and not nearly robotic enough for insecure bosses. Could he draw a crowd walking around the Loop in jeans? More so than this current bunch can attract when the puck is dropped at the United Center. But the Hawks didn't like his agent, so they dumped him off for Alex Zhamnov, who put coffee to sleep."
 

TonyClifton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dominik Hasek
Yksi ehdoton suosikkipelaajiani 90-luvulta. Roenickista tulee ensiksi mieleen 92 playoffit (pistesaalis Jeremyllä 18 ott ja 22 pojoa) ja varsinkin viimeinen finaaliottelu jonka pingviinit voittivat 6-5. Mahtavaa kiekkoviihdettä! Vhs-kasetti on jo lähes kulunut puhki vuosien saatossa. Ei pöllömpi kokoonpano Hawksilla 92 pleijareissa: Roenick, Larmer, Goulet, Belfour, Hasek, Graham, Chelios, Smith... Chicagohan olisi voittanut pokaalin jos Keenan olisi älynnyt pistää Belfourin aikaisemmin vaihtoaitioon?!? Belfourhan imaisi parikin helppoa ennen kuin penkki kutsui. Hawksilla oli kyllä mahtava porukka jalkeilla ja J.R. kukkona tunkiolla. Harmi tunnustaa mutta, Jeremy oli Hawks-vuosien jälkeen aika vahva alisuorittaja odotuksiin nähden.
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Omaksi irkin quit-viestiksi on valikoitunut seuraava helmi, muistaakseni tämäkin lcshockey.comista:

While he has no formal training, Roenick has been acting like a jackass for years.

Jostain syystä tuo jaksaa huvittaa aina.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks

Just do it! Kaikesta huolimatta toivon näin. Eiköhän J.R löydä esim. kommentaattorin hommia joltain tv-yhtiöltä ja taitaa pärjätäkin niissä kuvioissa nykyään paremmin kuin jäällä. Ja pitihän sekin arvata, että mikään ei ole varmaa, kun tämä kaveri huseeraa...
 

Doaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arizona Coyotes, Shane Doan
Just do it! Kaikesta huolimatta toivon näin. Eiköhän J.R löydä esim. kommentaattorin hommia joltain tv-yhtiöltä ja taitaa pärjätäkin niissä kuvioissa nykyään paremmin kuin jäällä. Ja pitihän sekin arvata, että mikään ei ole varmaa, kun tämä kaveri huseeraa...

Viime kaudella meno Kojooteissa näytti vielä upealta ajoittain, siksi toivon että hän jatkaisi vielä uraansa. Loppukaudesta, kun vastuuta tuli, niin tuli myös pisteitä....

secord kirjoitti:
Jeremy Roenick oli yksi suurimmista vaikuttajista siihen, että aikoinaan aloin fanittamaan Chicago Blackhawksia. Tästä miehestä olisi vaikka kuinka monta tarinaa jaettavaksi sekä kentältä, että sen ulkopuolelta ja niitä voi tässä ketjussa halutessaan jakaa ja muistella.

TML kirjoitti:
Tykkäsin hänestä Chicagossa pelatessaan. Oli rämäpää joka pussitti myös pinnoja kovuuden ohella.

chelios77 kirjoitti:
Roenick ja Chelios olivat aikanaan suurimmat syyt,miksi Blackhawkseista tuli meikäläisen suosikkijoukkue.Värikäs persoonahan JR aina on ollut,niin jäällä kuin kaukalon ulkopuolella.

Ben Marco kirjoitti:
"Jeremy Roenick oli yksi suurimmista vaikuttajista siihen, että aikoinaan aloin fanittamaan Chicago Blackhawksia."

Itse olin kiekko-hullu juniori juuri niinä vuosina kun J.R. alkoi edustamaan Indianheadsejä. Miehestä muodostuikin jonkunlainen kiekko-Jumala omalla kohdallani. Roenickin kiekkokortteja tuli metsästettyä vuosi, jos toinenkin.

Teidän jatkoaikalaisten positiivisten kommenttien johdosta päätin tehdä Jermyn Blackhawk vuosista 5 minuuttisen koosteen. Mukana kovia taklauksia, tappeluita sekä kaikkein legendaarisimmat maalit!

Jeremy Roenick - The Blackhawk Years
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vaikka paljon lätkäpuolelle on ko henkilö aiheuttanut muistoja niin hauskin juttu äijjään liittyen oli kyllä se kun Viivi Avellan juonsi urheilu-uutisia ja sekoitti äijän Ron Jeremyyn :)

"Maalin tekee Ron Jerem...ööh Jeremy Roenick"
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Kiitos Doanerille hienosta pätkästä! Oi niitä aikoja..
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
On se äijä! Siirretään vuodella eteenpäin ja toivotaan samalla Jeremylle uran kruunua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös