Golfin harrastajat

  • 487 600
  • 2 925

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kova on laji. Viime kesänä pääsin vihdoin sille tasolle, että alle 90 oli joka kierroksella haarukassa (paras veto 83). Nyt kahdeksan kuukauden tauon jälkeen kaksi ekaa kierrosta 110 ja 108. Periaatteessa kaikki tuntuu hyvältä, mutta jokainen osa-alue silti hieman sakkaa --> jokainen väylä tuntuu räjähtävän käsiin.

Over-the-top vaivaa edelleen enkä siitä millään tunnu pääsevän irti. Varsinkin draiverissa tuo näkyy.
 
Bruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori,Boston,Vaasa
Asiasta toiseen: Kävin keskiviikkona pelamaassa Suomen kauneimman golfkentän eli Lappeenrannan Tuosan uuden kentän. Olen toki käynyt siellä 2007, mutta en muistanut kyllä kentästä mitään. 102 lyöntiä (50-52).
Tästä samaa mieltä. Siis kauneudesta. Tehtiin päiväretki ja pelasin tuon kentän ensimmäistä kertaa. Wow! Ehdottomasti ensi vuonna uudelleen. Ja kun seuraavan kerran tulee niin tietää lyödä esim 10 väylän ihan eri tavalla. Nyt pojot 17+13 ( hcp 12) kesän kylmimpänä päivänä.

Olen nyt pelannut 69 kenttää Suomessa. Isosaari ohjelmassa elokuussa.
 
Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuollainen pelaaminen kyllä vaatii käsittääkseni sitä ettei eletä elämän ruuhkavuosia pienten lasten kanssa. Kyllä minäkin asuin golfkentällä (Lappeenrannan Kahilanniemessä) kaikki kesät 1990-1994, mutta kun siellä ei ollut oikeasti opettamaan osaavaa opettajaa niin ei sitten päässyt kehittymään pidemmälle.

29.7.1992 voitin kyllä seuran junnumestaruuden sudden death play-offissa tulevaa Challenge Tour voittajaa vastaan (oli muuten vitun jännä pelata se ylimääräinen reikä kun oli vitusti yleisöä, jotka kävelivät mukana). En minä muuten tuota päivää muistaisi, mutta kun muutama vuosi sitten toin äitini varastosta nuo pokaalit kotiin niin siinähän lukee jopa päivämäärä.

Aloitin siis golfin -89 kun asuin Skotlannissa ja siellä kävin joku 5 protuntia (ja se opettaja oli pelannut Openissa). Sen jälkeen ainoa opetettu tunti (tai osa siitä) oli muistaakseni 89-90 tai 90-91 talvella kun joku idiootti yritti ensimmäisenä tekonaan pakottaa minut vaihtamaan grippiäni (interlock) eikä suinkaan katsomaan mitä siinä lyönnissä voisi parantaa.

Asiasta toiseen: Kävin keskiviikkona pelamaassa Suomen kauneimman golfkentän eli Lappeenrannan Tuosan uuden kentän. Olen toki käynyt siellä 2007, mutta en muistanut kyllä kentästä mitään. 102 lyöntiä (50-52). Seuraavana päivänä Kahilanniemi, joka meni jo vanhasta muistista 44 lyönnillä (olisi mennyt 40 tai jopa 39 jos olisin osannut putata siellä, lyönnit olivat jostain syystä helvetin hyviä mutta Kahilanniemen pienet ja mutkaiset griinit eivät auenneet yhtään ja tuli ihan hemmetisti liikaa kolmen putin griinejä ja muita turhia putteja). Mutta oli ihan hemmetin kiva käydä pelaamassa lapsuuden kotikenttä. Hintakin huimat 20e.
Greeni on kyllä aika huono vert muihin kenttiin!
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olen nyt pelannut 69 kenttää Suomessa. Isosaari ohjelmassa elokuussa.
Pitipä oikein laskea omat pelaamani kentät, kaikista olen scorecardit säilyttänyt:
Satunnaisessa järjestyksessä:
-Yyteri
-Kalafornia (Pori 27 reikää)
-Rauma
-Uusikaupunki
-Nakkila
-Aulanko (Eversti)
-Hartola
-Messukylä
-Eckerö
-Åland (Kungsbana)
-Åland (Slotssbana)
-Eckerö (korthållsbana)
-Peurunka
-Tali
-Kultaranta
-Pirkkala
-Harjattula
-Wiurila
-River Nokia
-Aura golf
-Alastaro
-Aurinko-Golf
-Linna-golf
-Archipelagia Pargas
-Porvoon golf
-Kytäjä South East
-Tammer Golf
-Ekenäs
-Hanko
-Masku

Kertalaskemalla sain 31 kenttää Suomessa. Yllättävän vähän niitä sitten olikin.Pitäisi joskus käydä oikein ajan kanssa Hämeenlinnan ympäristössä ja pk-seudulla. Niistä suunnista saisi helposti täydennystä kun tarjontaa piisaa.

Kentät joista tykkäsin top 4: Tammer, Linnagolf, Tali, Kultaranta.

Huonoimmat/vaikeimmat: Eckerö, Tammisaari, Pirkkala.

Ulkomailta:

Saaregolf Viro
-Belek National Turkki
-Faborg Tanska
-Slite Gotlanti
-Visby
-Kypros Secret vall

Millaisia määriä ungefär muilla? Veikkaan että nimim @Bruins määrää on vaikea ylittää.
Edit, lisätty Masku
 
Viimeksi muokattu:

haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Itellä seuraavanlainen lista:
Suomi:
Helsingin Golfklubi
Kytäjä, SW
Kytäjä, NE
Nevas Golf
Nordcenter, Fream
Peuramaa, Porkkala
Peuramaa, Vanha Peura
Pickala, Park
Suur-Helsingin Golf, Lakisto
Vihti Golf Club
Golf Pirkkala
Kanavagolf Vääksy
Lakeside Golf, Pirunpelto
Lakeside Golf, Järvenranta
Lahden Golf
Muuramen Golfseura
Tammer Golf
Vanajanlinna
Vierumäen Golfseura, Cooke
Holiday Golf Club
Iitti Golf
Imatran Golf
Karelia Golf
Kartanogolf
Kerigolf
KoskiGolf
Kymen Golf
Lampila Golf
Tahkon Golfseura, New Course
Tarina Golf, Uusi
Viipurin Golf
Järviseudun Golfseura
Kuortane Golf
Vaasan Golf
Paltamon Golf
Katinkulta Golf, Nuas

Ruotsi:
Albatross Golfklubb
Hills Golf & Sports Club
Burlöv GK
Rönnebäcks GC
Bokskogens GK
Romeleåsens GK
Sjöbo GK
PGA of Sweden National, Lakes
PGA of Sweden National, Links

Espanja:
Lauro Golf
Mijas Golf, Los Lagos
Mijas Golf, Los Olivos
Torrequebrada Golf
Santa Clara Golf
La Cala, America

Turkki:
Cornelia Golf, Faldo

53 kenttää yhteensä neljässä eri maassa. Isoilla osalla kentistä pelattu viimeks kun tasotus oli yli 10, eli peli ihan erilaista kuin nyt. Osa kentistä tuntuisi siis toisella pelikerralla varmasti täysin erilaiselta :)

Miellyttävimmät/parhaat kentät (mulle tärkeintä kentällä: pelattavuus uutena pelaajana, viheriöiden kunto, bunkkerien kunto):
Vanajanlinna: tuskin perusteluja kaipaa, pitkä, rehti ja kunnossa ollessaan Suomen paras kenttä
Nordcenter, Fream: takatiiltä erittäin haastava mutta rehti kenttä
Mijas Golf, Los Lagos: erittäin selkeä ja pitkä kenttä erinomaisilla griineillä ja bunkkereilla
Kytäjä, SW: kilpatiiltä lähes CT-virityksillä melkoinen monsteri, mutta layout on lähes täydellinen ja maisemat kauniit

Vaikeimmat:
Kerigolf - HYI
Pirunpelto - HYI
Paltamo: huikea kenttä, yleensä erinomaisessa kunnossa (miten?), mutta valkoisilta äärimmäisen haastava
Kymen Golf: kapea kenttä, vaikeat griinit

Nihkeimmät kentät:
Kerigolf - HYI
Pirunpelto - HYI
Golf Pirkkala: lähinnä ensimmäisten kuuden väylän takia, kenttä yleensä huippukunnossa ja muuten erittäin miellyttävä
Puolet Espanjan kentistä, liian pieneen tilaan tehtyjä suurin osa
 
Sambody

Jäsen
Over-the-top vaivaa edelleen enkä siitä millään tunnu pääsevän irti. Varsinkin draiverissa tuo näkyy.
Millä olet päätellyt, että tulet over the top? Ihan mielenkiinnosta kysyn, koska itse luulin aikoinaan slaissi draivini johtuvan tuosta kunnes aloin muutaman kerran vuodessa lyömässä trackman lyöntitutkaan. Veljelläni oli taas ihan oikeita ongelmia tuon kanssa, mutta yhdellä swingimuutoksella(todellisuudessa yksi muutos korjasi monta asiaa hänellä) saatiin tuo korjattua hyvinkin nopeasti.
 
Tämä on ihan valmentajan ja erittäin osaavan kaverin kanssa katsottu. Slaissi ei itseasiassa vaivaa, mutta kyllä se estää tiukan drawn lyömisen aika tehokkaasti.

Viime kierroksella päätin lopettaa draw-haihattelut ja löin pelkkää fadea. Tuloksena helpohkosti 89 ja vielä tuntuma kuitenkin hakusessa. Karkeat 20 lyöntiä siis kerralla pois, kun vaan jaksaa lyödä omaa swingiä.

Muuten swingi tuntuu nyt aika tehokkaalta ja koko kevään väännetyt liikkuvuusharjoitukset huomaa todella selkeästi. Pitkät raudat lähtee vihdoin kuin tykin suusta eikä selkä tunnu rasittuvan ollenkaan, vaikka vedin kylmiltään viiden päivän rupeaman. Lähinnä draiveri on se joka temppuilee ja tekisi mieli lyödä pidemmälle mitä tuo fade jaksaa, mikä on nyt sen 230-240 metriä rullien.

Pitäisi päästä kokeilemaan kunnon driving ironia, se toimiessaan hoitaisi jo usean avauksen (varsinkin out-väylillä).
 
Okei. Mikäs siinä on lyödessä fadea, kunhan se vaan on tasainen. Koitin itse pelata kevään ja alku kesän tuloksetta draiverilla pientä fadea. Vasta nyt monen kentällä ja rangella koetun mutkan kautta alkanut löytyä työkalupakkiin edes semi luotettava fade draivi. Eikä siltikään tuota tule lyötyä ellei kenttä pakota. Mielummin kääntää drawksi, kun se tällä hetkellä tuntuu luontevammalta draiverin kanssa. Itse en ole nyt enää huomannut juurikaan mitään eroa draivipituuksissa draw'n ja faden välillä.

Itselläni oli tänään aamusta tuloksen kannalta parasta peliä tähän asti. Avaukset tuli roiskittua pitkin poikin 4/12 väyläosumilla. Putteja tuli 38 mikä on jopa omaan suht onnettomaan tasoon liikaa ja silti raudat pelasti ja pelasin uran parhaan tuloksen 81.
 
haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Golf on jo itsessään niin perseestä oleva peli, että on silkkaa idioottimaisuutta lyödä kentällä muita lyöntejä kuin niitä, mitkä tuntuu luontevalta. Tietty erityistapaukset erikseen, mutta jos fade on luonnollinen kierre ja se väylään mahtuu, niin ei siihen kannata drawta lähteä vääntämään ellei sekin tunnu luonnolliselta. Varmaan 99,9% golfareista toinen kierre on kuitenkin se luonnollisempi ja poikkeustapauksia (puu tiellä tms) lukuun ottamatta sillä kannattaa aina pelata.

Se 10-20 metriä mitä driverillä metreissä voitat drawlla, häviät suunnassa ja turhautumisessa. Ei maksa vaivaa, usko pois.
 
Ei kait fadessa mitään vikaa tosiaan ole, eipähän pallotkaan huku niin helpolla kuin muuten hukkuisi :)

Vähän nolottaa hehkuttaa omia onnistumisia, kun sinkkumiehet ja sillä rajalla juttelee asiaa. Mutta pakkohan se on. Tänään aloitin kierroksen 3 parilla ja pirkolla. Pikku bogin jälkeen takaisin par kantaan. Etuysi sankivaarassa taittui 39 lyönnillä eli siis kokolailla melko helvetin hyvin. Jälkimmäinen ysi toikin jo normaalit 48 lyöntiä, mutta silti tuli oma ennätys kaikki kentät mukaan luettuna 87 lyöntiä ja tasoituskin pitkästä aikaa tipahti.. ja ensimmäistä kertaa alle 20.

Jännä juttu tässä kierroksessa, kuten myös kaikissa muissakin omissa edistyskierroksissa, ettei tuntunut tekevän mitään eri tavalla tai edes lyöntien onnistuvan erikoisen hyvin. Normaalia tekemistä vaan. Hauskaa oli eikä tulos ollut oikein missään vaihessa mielessä. Sen varmaan todistaa väylien 17 ja 18 parit :)
 
haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Vähän nolottaa hehkuttaa omia onnistumisia, kun sinkkumiehet ja sillä rajalla juttelee asiaa.

Mutta pakkohan se on. Jännä juttu tässä kierroksessa, kuten myös kaikissa muissakin omissa edistyskierroksissa, ettei tuntunut tekevän mitään eri tavalla tai edes lyöntien onnistuvan erikoisen hyvin. Normaalia tekemistä vaan. Hauskaa oli eikä tulos ollut oikein missään vaihessa mielessä. Sen varmaan todistaa väylien 17 ja 18 parit :)
Pyh, golfissa on tasoitusjärjestelmä ihan syystä ja itsensä ylittäminen on aina onnittelujen arvoinen asia! Hieno kierros!

Loppujen lopuksi hyvä golf on nimenomaan "normaalia tekemistä" - ei vaadita hienoja lyöntejä, kunhan katastrofit kiertää kaukaa. Pallo tiiltä peliin ja hyvä lähipeli tuottaa aika usein positiivisen fiiliksen kierroksesta.
 
haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Piti käydä tiputtamassa vähän tasoitusta, jotta pääsee yhteen kisaan...ainut kisa, joka lähellä tänään pelattiin, pelattiin La Calan kentällä, jolla en ollut aikaisemmin pelannut. 18 avauksen out-lyönnistä huolimatta tuloskorttiin 72 (par) ja 38 pistettä, jolla tasoitusta saatiin kuin saatiinkin pudotettua 3,0:aan :) On se golf kivaa!
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Meikäläisen golf-historia => aloitin aikuisena ja parissa kaudessa händäri tippui 20 haminoille. Siitä nk. bogey-pelaajaksi ja kaikki oli mukavaa seuraavat 3-4 kautta. Sit yksi kisa Master Coursella (par-73) brutto 84 ja helewetisti pisteitä, händäri alle 14 kertalaakista ja mielenkiinto nollaan... Nyt sit hinattu händäriä ylöspäin, onneksi systeemi muuttuu piakkoin!
 
Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
Paljonko tulee golfmailalle hintaa yleensä? Olen harkinnut golfia.
 
neks0n

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Juventus, HIFK, Darts
Syksyllä olisi tarkoitus järjestää kaveriporukalle golfkisat. Osallistujia havitellaan noin 10-20 kappaletta. Onko täällä jengillä kokemusta omien kisojen järjestämisestä pk-seudulla? Millä kentillä onnistuu parhaiten ja saa kilpailukykyisiä diilejä? Luulisin, että arkipäivänä työajalla järjestettävälle kisalle löytyy tilaa hyvinkin täältä alueen kentiltä.

Olen itse järjestänyt yhdet kaverikisat Pickalassa tuossa pari vuotta sitten. Järjestely onnistui melko helposti kun minulla on sinne pelioikeus, ja sain kaiken tarvittavan hoidettua mutkattomasti. Osallistujia oli silloin noin 15. Olin myös vajaa kuukausi sitten kaverini kilpailussa Pickalassa, jossa osallistujia oli yli 40, ja silloinkin kaikki oheiskilpailut pääkilpailun lisäksi onnistui todella helposti. Eli siis voin ainakin suositella Pickalaa!

Lisäksi olin nyt viime viikonloppuna kaverikisassa, joka järjestettiin Tapiola Golfissa. Kilpailussa oli osallistujia peräti 80, ja kaikki kilpailujärjestely jälkipelien ynnä muun suhteen onnistui täydellisesti. Järjestelyissä toki auttoi se, että järjestäjät tunsivat hyvin caddiemasterin, joka auttoi heitä järjestelyissä. Ovat kuulema jo varanneet kentän jo ensi kaudeksikin samaiselle kilpailulle. Eli Tapiolalle myös peukku tuohon sinun pyyntöösi!
 
Zago

Kiitos vinkeistä. Kysyin tarjouksia pk-seudulta nyt 6-7 kentältä ja niistä kaksi kappaletta jätti kokonaan vastaamatta pyyntöön ja muutamalta sain tarjouksen, joista Pickalan oli selkein sekä edullisin ja heillä tuntui olevan homma hallussa, joten se valikoitui myös meidän kilpailun kentäksi. Hyvä muistaa jatkossa myös Tapiola, joskin siellä varmaan hinnat ovat astetta kovemmat.
 
Paljonko tulee golfmailalle hintaa yleensä? Olen harkinnut golfia.

Kannattanee selailla vaikka Golf Centerin tai Sky Golfin sivuja, niin saa osviittaa hinnoista. Kuitenkaan aloitukseen en välttämättä ostaisi uusia mailoja, koska hyviä mailoja saa todella edullisesti käytettyinä. Itsellä on ylimääräisenä esim. rautamailat 4-p, jotka aion myydä tarvitsevalle halvalla. Ja siis tarkoitan sitä, että jos esim. rautamailat maksaisivat kaupassa uutena vaikkapa 500e (7 mailaa, n. 71e/kpl), niin itsellä tulisi myytyä käytettynä sama setti tyyliin 70e.. ja näin tuntuu monet muutkin tekevän.

Uudet mailatkin toki voi ostaa, vaan monesti tuntuisi ihmiset kasvavan ulos "aloittelijoiden seteistä" kohtuu vauhdikkaasti ja vaikka he voisivat pelatakin niillä edelleen, niin jostain syystä jokainen haluaa itselleen ne omat mailat, omien mielikuvien mukaan. Myöskään jokaiselle ei ole varmuutta, että onko se harrastus oikeasti alkamassa. Tällöin joku 500e on vähän turhaa, jos ei sitten tarvitsekaan mailoja kuin yhden kesän ja myymisellä ei välttämättä saa rahojaan takaisin. Johtuen tuosta ykköskappaleesta.
 
5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, Cogliano, RD
Paljonko tulee golfmailalle hintaa yleensä? Olen harkinnut golfia.
Tosiaan ylhäältä tulikin jo vastausta, käytettynä satasellakin saa jo settejä, jotka ei ole loppuun pelattuja. Uutena 300-400 saa kyllä mailat, mutta se miten pitkää menee ennekuin niistä kasvaa ulos, onkin toinen juttu...
 
haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Jotkut muutaman vuoden vanhat helpot mailat alkuun halvalla, ja jos ura urkenee niin aika harvaa tarvii mailakaupoille sen jälkeen pakottaakaan :) Ei kannata aluksi mitään tonnia tai suurempaa määrää mailoihin laittaa, koska svingi elää ensimmäisen parin kesän aikana hurjasti ja tarpeet erilaisille mailoille samalla. Kun peli tasoittuu, ostaa kerralla kunnon mailat, jotka sitten palvelevat jopa kymmenen vuotta.
 
Golf on jo itsessään niin perseestä oleva peli, että on silkkaa idioottimaisuutta lyödä kentällä muita lyöntejä kuin niitä, mitkä tuntuu luontevalta. Tietty erityistapaukset erikseen, mutta jos fade on luonnollinen kierre ja se väylään mahtuu, niin ei siihen kannata drawta lähteä vääntämään ellei sekin tunnu luonnolliselta. Varmaan 99,9% golfareista toinen kierre on kuitenkin se luonnollisempi ja poikkeustapauksia (puu tiellä tms) lukuun ottamatta sillä kannattaa aina pelata.

Se 10-20 metriä mitä driverillä metreissä voitat drawlla, häviät suunnassa ja turhautumisessa. Ei maksa vaivaa, usko pois.
Mihin perustuu tuo 10-20 metrin "häviö" fadella? Juuri The Open -lähetyksissä Pilz sanoi, että tuohon ei löydy mitään tilastollista dataa, mikä tukisi tuota. Että se olisi vain yleinen uskomus, että draw-kierteellä pallo lentäisi pidemmälle. Tätähän voi aina tietysti saivareella, mutta palloon tulee tietty lähtönopeus ja kierre. Mistä se pallo tietää onko kyseisen kierteen lyönyt vasuri vai oikeakätinen pelaaja :-D

100 päivää – 100 metriä: Onko draw pidempi kuin fade? - Golfpiste.com
 
Ei niillä varmaan samalla tavalla lyötynä eroa olekaan. Normaalisti fade lyödään jyrkemmällä tulokulmalla (enemmän spinniä) ja suuremmalla nostokulmalla (korkeampi lentokaari). Näin fade saattaa lentää ilmassa saman matkan tai jopa pidemmälle kuin draw, mutta drawin lopputulema on keskimäärin pidempi. Fade on toisaalta sitten huomattavasti hallittavampi kierre ja sen takia suuri osa ammattilaisista sitä lyökin.
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
^^ Niin eikös Draw ole yläkierteinen, joten siihen tulee pidemmät rullit kuin alakierteiseen Fadeen?
 
haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
^^ Niin eikös Draw ole yläkierteinen, joten siihen tulee pidemmät rullit kuin alakierteiseen Fadeen?
Ei yläkierteinen, mutta alakierrettä on vähemmän kuin normaalisti lyödyssä cut fadessa.

Eiliseltä muuten hauska tapaus: Kaikki muut lyönnit toimivat kuin unelma paitsi driver ja rauta-2. Olin 14 väylän jälkeen viisi yli (huonoin kierros viimeisen kuukauden aikana +4) ja mietin, mistä vasemmalle lähtevät lyönnit (siis vain noilla kahdella mailalla, muut pirun hyviä) johtuvat. Mietin, onkohan taas jäänyt paino taakse? Kokeilin 15 tiiboksissa (par 5), tulos täysin piikkisuora 300-metrinen pommi ja seuraaville kolmelle väylälle tulikin birdiet. :D Viimeiselle neljälle väylälle löin kolme draivia, jotka kaikki lähtivät aivan piikkisuorina suoraan kohteeseen, ja lopputulos kierrokselle olikin +2. On tämä tyhmä peli ja aivan käsittämättömän pienistä asioista kiinni.
 
Puoliveltto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sharks.
Paljonko tulee golfmailalle hintaa yleensä? Olen harkinnut golfia.

Itse ostin ekan settini käytettynä yhdestä kuolinpesästä. Maksoin 130 euroa, sain kaikki mailat + bägin. Uskoisin että niitä löytyy halvemmallakin esim. facebookin golfryhmistä tai golfpiste.comin pörssistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös