Osasin kyllä odottaa Liverpoolille vankkaa suomalaista kannattajakuntaa maamme runsaslukuisesta gloryhunter- joukosta eilisessä Haka-Liverpool koitoksessa, mutta sen paljous pääsi kuitenkin yllättämään. Pääsipä muutama aito brittikin Carlsberg-paitojen runsauden huomatessaan toteamaan, kuinka stadionilla oli taatusti liikkeellä Liverpoolin fanipaitoja enemmän, kuin Anfieldillä yhdessäkään ottelussa koskaan. Briteissä kun tosifanit eivät moista riepua suostu lunastamaan, saatika päälleen kiskomaan. Ne on tarkoitettu naisille, lapsille ja thaimaalaisille.
Itse en lukeudu Hakan kannattajiin sen kummemmin, mutta ei minulla ainakaan käynyt hetkeäkään mielessä ryhtyä sympatisoimaan umpihomehtuneelta Länsi-Euroopan saarelta peräisin olevaa muukalaislegioonaakaan. Suomalainen jalkapalloilu painii niin kevyessä sarjassa, että mielestäni sitä pitää tukea niin maajoukkue- kuin seuratasollakin, huolimatta siitä minkä seuran värejä paikallisessa amatöörisarjassamme kantaa. En pidä sitä ollenkaan kaksinaamaisena.
Tokihan joukossa oli muutamia todellisiakin Liverpool-faneja Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja tietysti Briteistä. Nämä ovat fan clubin jäseniä, ovat olleet jo pitkään joukkueen kannattajia, ja tuntevat joukkueensa taustat. Monet suomalaiset esim. käyvät useammankin kerran kaudessa seuraamassa suosikkinsa otteita Anfieldillä, joten on ymmärrettävää, että joukkueen Suomen visiittiä tullaan seuraamaan, ja omia värejä kannattamaan. Tämä joukkio oli kuitenkin häviävän pieni vähemmistö wannabe-fanien massassa.
Nyt päästäkin sitten jo itse asiaan, eli yököttävien gloryhunterien pariin. Näitä kun riitti silmänkantamattomiin. Suomalaisen "jalkapallokulttuurin" syvin olemus astui estradille toden teolla näiden jalkapallon ystävien myötä. Torremolinokselta ostetut feikkipaidat vain hytkyivät, kun gh:t meuhkasivat "Hyvä Liwerbool!", "Hyvä pojat!", "Hyvä Ouvveni!". Myös legendaariset letkautukset "Potkaise!" ja "Sukille!" kaikuivat tuon tuostakin stadionin hornankattilassa. Ja siitäkös vasta riemu syntyi, jos Hakan nuori laitapakki vähän sattui pallon kanssa sähläämään: "Hähää! Hyvä Haka!".
Ja mikä pahinta, suurin osa wannabe-faneista tuntui tunnustavan Liverpoolin värejä vain sen vuoksi, että kyseisessä joukkueessa sattuu pelaamaan pari suomalaista. Tämä jos mikä on puhdasta joukkueurheiluun sopimatonta henkilöpalvontaa, ja osoittaa, että Suomi ei edelleenkään ole pohjimmiltaan mitään muuta, kuin pelkkä hiihtomaa. Suomalaiset tarvitsevat sen Martti Vainion juoksemassa yksin ympyrää, ja Hartsan hiihtämässä kylmässä metsässä räkä poskella. Ei sille mitään voi, näin se vain on. Konkreettisin esimerkki eilisessä ottelussa oli, kun Jari Litmanen vaihdettiin kentältä. Tilalle tullut Gary McAllister sai "faneilta" tervetuliaisiksi muhkeat buuaukset. "Kuka vitun McAllister?", kysyttiin. Vaikka eihän sitä tiedä, josko Anfieldilläkin olisi Hakan riepuun sonnustautuneita brittejä. Pelaahan Hakassa umpibritti David Wilson ja valmentajanakin on pekoninpurija nimeltä Keith Armstrong, joka varmasti houkuttelee Newcastlen seudulta bussilasteittain Haka-faneja Anfieldille.
Ja tokihan mukana oli niitä aivan puhtaita gloryhuntereitakin, jotka vain halusivat olla voittajan puolella. Ainahan on hieno olla voittajan puolella.
Itse olin seuraamassa ottelua lähinnä, koska odotettavissa oli mielenkiintoinen kamppailu lukuisten ensiluokan pelaajien tähdittämänä. Ja mielenkiintoinen ottelu olikin. Kiitokset Hakalle hienon tapahtuman järjestämisestä tiukalla aikataululla. Anfieldillä sitten piiskataan taululle 1-6. Se riittää.
Itse en lukeudu Hakan kannattajiin sen kummemmin, mutta ei minulla ainakaan käynyt hetkeäkään mielessä ryhtyä sympatisoimaan umpihomehtuneelta Länsi-Euroopan saarelta peräisin olevaa muukalaislegioonaakaan. Suomalainen jalkapalloilu painii niin kevyessä sarjassa, että mielestäni sitä pitää tukea niin maajoukkue- kuin seuratasollakin, huolimatta siitä minkä seuran värejä paikallisessa amatöörisarjassamme kantaa. En pidä sitä ollenkaan kaksinaamaisena.
Tokihan joukossa oli muutamia todellisiakin Liverpool-faneja Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja tietysti Briteistä. Nämä ovat fan clubin jäseniä, ovat olleet jo pitkään joukkueen kannattajia, ja tuntevat joukkueensa taustat. Monet suomalaiset esim. käyvät useammankin kerran kaudessa seuraamassa suosikkinsa otteita Anfieldillä, joten on ymmärrettävää, että joukkueen Suomen visiittiä tullaan seuraamaan, ja omia värejä kannattamaan. Tämä joukkio oli kuitenkin häviävän pieni vähemmistö wannabe-fanien massassa.
Nyt päästäkin sitten jo itse asiaan, eli yököttävien gloryhunterien pariin. Näitä kun riitti silmänkantamattomiin. Suomalaisen "jalkapallokulttuurin" syvin olemus astui estradille toden teolla näiden jalkapallon ystävien myötä. Torremolinokselta ostetut feikkipaidat vain hytkyivät, kun gh:t meuhkasivat "Hyvä Liwerbool!", "Hyvä pojat!", "Hyvä Ouvveni!". Myös legendaariset letkautukset "Potkaise!" ja "Sukille!" kaikuivat tuon tuostakin stadionin hornankattilassa. Ja siitäkös vasta riemu syntyi, jos Hakan nuori laitapakki vähän sattui pallon kanssa sähläämään: "Hähää! Hyvä Haka!".
Ja mikä pahinta, suurin osa wannabe-faneista tuntui tunnustavan Liverpoolin värejä vain sen vuoksi, että kyseisessä joukkueessa sattuu pelaamaan pari suomalaista. Tämä jos mikä on puhdasta joukkueurheiluun sopimatonta henkilöpalvontaa, ja osoittaa, että Suomi ei edelleenkään ole pohjimmiltaan mitään muuta, kuin pelkkä hiihtomaa. Suomalaiset tarvitsevat sen Martti Vainion juoksemassa yksin ympyrää, ja Hartsan hiihtämässä kylmässä metsässä räkä poskella. Ei sille mitään voi, näin se vain on. Konkreettisin esimerkki eilisessä ottelussa oli, kun Jari Litmanen vaihdettiin kentältä. Tilalle tullut Gary McAllister sai "faneilta" tervetuliaisiksi muhkeat buuaukset. "Kuka vitun McAllister?", kysyttiin. Vaikka eihän sitä tiedä, josko Anfieldilläkin olisi Hakan riepuun sonnustautuneita brittejä. Pelaahan Hakassa umpibritti David Wilson ja valmentajanakin on pekoninpurija nimeltä Keith Armstrong, joka varmasti houkuttelee Newcastlen seudulta bussilasteittain Haka-faneja Anfieldille.
Ja tokihan mukana oli niitä aivan puhtaita gloryhuntereitakin, jotka vain halusivat olla voittajan puolella. Ainahan on hieno olla voittajan puolella.
Itse olin seuraamassa ottelua lähinnä, koska odotettavissa oli mielenkiintoinen kamppailu lukuisten ensiluokan pelaajien tähdittämänä. Ja mielenkiintoinen ottelu olikin. Kiitokset Hakalle hienon tapahtuman järjestämisestä tiukalla aikataululla. Anfieldillä sitten piiskataan taululle 1-6. Se riittää.