Frendit-tietovisa vol. 2

  • 3 889
  • 34

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Viime vuoden marraskuussa käyty ensimmäinen Frendit-visa sai melko laimean vastaanoton, mutta yritetään nyt asian vähän kypsyttyä uudelleen, josko mukaan innostuisi enemmänkin väkeä.

Säännöt kuten viime kerrallakin: Visa on tietenkin avoin kaikille ja vastausaikaa on yhden viikon verran eli tiistai-iltana 31.10. peli vihelletään poikki. Voittajalle tarjolla kottikärryllinen mainetta ja kunniaa, muille osallistujille kunniamainintoja. Maksimipistemäärä on 40 pistettä.

Ja lunttausta tai muunlaista huijaustahan meillä ei harrasteta, eihän? Hyvä. Siispä tämänkertaisiin kysymyksiin.


1. Ketkä kaksi Frendeistä ovat sisaruksia? (1p)

2. Kuka on Frendeistä ainoa jota ei ole kertaakaan erotettu työstään mutta on itse eronnut kahdesti? (1p)

3. Mistä maasta Rachelin poikaystävä Paolo oli kotoisin? (1p)

4. Kenen näyttelijän takapuolta Joey melkein pääsi näyttelemään? (2p)

5. Mikä tai kuka "scares the bejesus out of Chandler" eli suomennosta mukaillen säikäyttää Chandlerin sätkyksi? (2p)

6. Kuka näyttelijä esiintyi sarjassa "taiteilijanimellä" Snaro? (2p)

7. Phoebea pyydettiin nimeämään yksi veljensä kolmosista ja hän päätyi nimeämään hänet Chandleriksi. Mikä oli Phoeben ensimmäinen nimiehdotus? (2p)

8. Joey ja Chandler veivät Rossin jääkiekko-otteluun, jotta tämä unohtaisi ex-vaimonsa. Mitä joukkuetta vastaan NY Rangers pelasi? (3p)

9. Joeylla on seitsemän siskoa. Nimeä heidät. (4p)

10. Kuka Frendeistä
a) lähetti vitsin Playboy-lehteen?
b) satutti lonkkansa rullaluistimilla?
c) opetti talonmiestä tanssimaan?
d) löysi limsatölkistä peukalon?
e) rakastui itseään 21 vuotta vanhempaan vanhempiensa hyvään ystävään?
f) teki uudenvuodenlupauksen juoruta vähemmän? (6p)

11. Muinaishistoriaa: kuka Frendeistä
a) oli nenäleikkauksessa?
b) hyppäsi yli neljännen luokan?
c) oli naimisissa jäätanssijan kanssa?
d) ei päässyt koulun taitoluistelujoukkueeseen?
e) painoi yli 8 kiloa syntyessään?
f) voitti piirakansyöntikilpailun? (6p)

12. Minkä yhtyeen keulahahmo vieraili sarjassa esittämässä kappaleen Angel of the Morning Central Perkissä? (2p)

13. Mikä on
a) Joeyn
b) Chandlerin
c) Rachelin
koko nimi? (3p)

14. Kuka allaolevasta listasta
a) ei ole vieraillut Frendeissä? (1p)
b) on vieraillut sarjassa mutta ei näytellyt itseään? (1p)

Jean-Claude Van Damme, Uma Thurman, Isabella Rossellini, Donnie Osmond, Ralph Lauren, Hugh Laurie, Charlton Heston, Jay Leno

15. Yhdistä Frendit-näyttelijä ja elokuva jossa tämä on näytellyt (3p)

Jennifer Aniston
Courteney Cox Arquette
Lisa Kudrow
Matt LeBlanc
Matthew Perry
David Schwimmer

- Ace Ventura: Lemmikkietsivä (Ace Ventura: Pet Detective)
- Bruce Taivaanlahja (Bruce Almighty)
- Charlien Enkelit (Charlie's Angels)
- Koko Potti (The Whole Nine Yards)
- Madagascar
- Terapian Tarpeessa (Analyze This)
 
Viimeksi muokattu:

The M

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kokeillaan mitä jäi mieleen kun kesälomalla katsoin viisi ensimmäistä kautta

1. Ketkä kaksi Frendeistä ovat sisaruksia? (1p)
Ross & Monica

2. Kuka on Frendeistä ainoa jota ei ole kertaakaan erotettu työstään mutta on itse eronnut kahdesti? (1p)
Chandler

3. Mistä maasta Rachelin tyttöystävä Paolo oli kotoisin? (1p)
Italiasta

4. Kenen näyttelijän takapuolta Joey melkein pääsi näyttelemään? (2p)
Al Pacino

5. Mikä tai kuka "scares the bejesus out of Chandler" eli suomennosta mukaillen säikäyttää Chandlerin sätkyksi? (2p)
Michael Flatley

6. Kuka näyttelijä esiintyi sarjassa "taiteilijanimellä" Snaro? (2p)
David Schwimmer

7. Phoebea pyydettiin nimeämään yksi veljensä kolmosista ja hän päätyi nimeämään hänet Chandleriksi. Mikä oli Phoeben ensimmäinen nimiehdotus? (2p)
Cougar

8. Joey ja Chandler veivät Rossin jääkiekko-otteluun, jotta tämä unohtaisi ex-vaimonsa. Mitä joukkuetta vastaan NY Rangers pelasi? (3p)
Olikohan Philadelphia Flyers

9. Joeylla on seitsemän siskoa. Nimeä heidät. (4p)
En

10. Kuka Frendeistä
a) lähetti vitsin Playboy-lehteen? Ross
b) satutti lonkkansa rullaluistimilla? Chandler
c) opetti talonmiestä tanssimaan? Joey
d) löysi limsatölkistä peukalon? Phoebe
e) rakastui itseään 21 vuotta vanhempaan vanhempiensa hyvään ystävään? Monica
f) teki uudenvuodenlupauksen juoruta vähemmän? Rachel

11. Muinaishistoriaa: kuka Frendeistä
a) oli nenäleikkauksessa? Rachel
b) hyppäsi yli neljännen luokan? Ross
c) oli naimisissa jäätanssijan kanssa? Phoebe
d) ei päässyt koulun taitoluistelujoukkueeseen? Chandler
e) painoi yli 8 kiloa syntyessään? Joey
f) voitti piirakansyöntikilpailun? Monica

12. Minkä yhtyeen keulahahmo vieraili sarjassa esittämässä kappaleen Angel of the Morning Central Perkissä? (2p)
Pretenders

13. Mikä on
a) Joeyn
b) Chandlerin Chandler Muriel Bing
c) Rachelin Rachel Karen Green
koko nimi? (3p)

14. Kuka allaolevasta listasta
a) ei ole vieraillut Frendeissä? (1p) Uma Thurman
b) on vieraillut sarjassa mutta ei näytellyt itseään? (1p) Donnie Osmond

Jean-Claude Van Damme, Uma Thurman, Isabella Rossellini, Donnie Osmond, Ralph Lauren, Hugh Laurie, Charlton Heston, Jay Leno

15. Yhdistä Frendit-näyttelijä ja elokuva jossa tämä on näytellyt (3p)

Jennifer Aniston - Bruce Taivaanlahja (Bruce Almighty)
Courteney Cox Arquette - Ace Ventura: Lemmikkietsivä (Ace Ventura: Pet Detective)
Lisa Kudrow - Terapian Tarpeessa (Analyze This)
Matt LeBlanc - Charlien Enkelit (Charlie's Angels)
Matthew Perry - Koko Potti (The Whole Nine Yards)
David Schwimmer - Madagascar
 

Tanskanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
1. Ketkä kaksi Frendeistä ovat sisaruksia? (1p)
- Ross ja Monica... (Phoebe/Ursula, puolikas piste? :D)

2. Kuka on Frendeistä ainoa jota ei ole kertaakaan erotettu työstään mutta on itse eronnut kahdesti? (1p) Chandler

3. Mistä maasta Rachelin tyttöystävä Paolo oli kotoisin? (1p)
- Italiasta. Roomasta ainakin erään uuttavuotta käsittelevän jakson mukaan.

4. Kenen näyttelijän takapuolta Joey melkein pääsi näyttelemään? (2p)
- Al Pacino.

5. Mikä tai kuka "scares the bejesus out of Chandler" eli suomennosta mukaillen säikäyttää Chandlerin sätkyksi? (2p)
- Michael Flatly. Samassa jaksossa muistaakseni paljastu mm. Rossin inho jäätelöön(liian kylmää).

6. Kuka näyttelijä esiintyi sarjassa "taiteilijanimellä" Snaro? (2p)
- David Schwimmer näytteli Russia.

7. Phoebea pyydettiin nimeämään yksi veljensä kolmosista ja hän päätyi nimeämään hänet Chandleriksi. Mikä oli Phoeben ensimmäinen nimiehdotus? (2p)
- Joey ehdottia Hulkia... Mitäs se Phoebe ehdotti aluks... Ei muistu.

8. Joey ja Chandler veivät Rossin jääkiekko-otteluun, jotta tämä unohtaisi ex-vaimonsa. Mitä joukkuetta vastaan NY Rangers pelasi? (3p)
- Pittsburgh Penguins


9. Joeylla on seitsemän siskoa. Nimeä heidät. (4p)
- Gina, Maria, Tina, Mary Angela(Chandlerin poka) Dina, Mary Theresa... Viimistä ei tuu mieleen.

10. Kuka Frendeistä
a) lähetti vitsin Playboy-lehteen?
- Ross. Sitten Chandler väitti vitsiä itsekeksimäkseen.

b) satutti lonkkansa rullaluistimilla?
- Chandler. Ja ei ne ollu rullaluistimet. Ne oli ne kengät joissa on pienet rullat
pohjissa. Chandlerin piti keksiä harjoittelutyökseen mainoskampanja niille.

c) opetti talonmiestä tanssimaan?
- Joey. Muuten olis Rachel ja Monica lentäny pihalleen kämpästään.

d) löysi limsatölkistä peukalon?
- Phoebe. Muistaakseni korvauksia tuli 7000$

e) rakastui itseään 21 vuotta vanhempaan vanhempiensa hyvään ystävään?
- Monica rkastui Richardiin.

f) teki uudenvuodenlupauksen juoruta vähemmän? (6p)
- Ei muistikuvaa. Rachel?

11. Muinaishistoriaa: kuka Frendeistä
a) oli nenäleikkauksessa?
- Rachel

b) hyppäsi yli neljännen luokan?
- Ross

c) oli naimisissa jäätanssijan kanssa?
- Phoebe

d) ei päässyt koulun taitoluistelujoukkueeseen?
- Chandler

e) painoi yli 8 kiloa syntyessään?
- Joey

f) voitti piirakansyöntikilpailun? (6p)
Monica

12. Minkä yhtyeen keulahahmo vieraili sarjassa esittämässä kappaleen Angel of the Morning Central Perkissä? (2p)
- Ei tietoa

13. Mikä on
a) Joeyn - Joseph Francis Tribbiani
b) Chandlerin - Chandrel Muriel Bing
c) Rachelin Karen Green
koko nimi? (3p)

14. Kuka allaolevasta listasta
a) ei ole vieraillut Frendeissä? (1p)
b) on vieraillut sarjassa mutta ei näytellyt itseään? (1p)

Jean-Claude Van Damme, Uma Thurman, Isabella Rossellini, Donnie Osmond, Ralph Lauren, Hugh Laurie, Charlton Heston, Jay Leno

A) Uma Thurman, Hugh Laurie, Donnie Osmond
B) Jay Leno(Oli muistaakseni erään tietokilpailun juontaja johon Joey osallistui.)

15. Yhdistä Frendit-näyttelijä ja elokuva jossa tämä on näytellyt (3p)

Jennifer Aniston - Bruce Taivaan Lahja
Courteney Cox Arquette - Screamit
Lisa Kudrow - Kaikki pelissä
Matt LeBlanc - Lost In Space
Matthew Perry - Koko Potti
David Schwimmer - Suuri Luokkakokous


Mahtava sarja kieltämättä. Itellä kaikki tuotantokaudet ja on ne muutamaan otteeseen tullu kateltuakin.
 

Mr.Big

Jäsen
1. Ketkä kaksi Frendeistä ovat sisaruksia? (1p) Monica ja Ross

2. Kuka on Frendeistä ainoa jota ei ole kertaakaan erotettu työstään mutta on itse eronnut kahdesti? (1p) Chandler

3. Mistä maasta Rachelin tyttöystävä Paolo oli kotoisin? (1p) Italiasta, ja epäilen kuitenkin että poikaystävää tässä tarkoitetaan.

4. Kenen näyttelijän takapuolta Joey melkein pääsi näyttelemään? (2p) Al Pacino

5. Mikä tai kuka "scares the bejesus out of Chandler" eli suomennosta mukaillen säikäyttää Chandlerin sätkyksi? (2p) Joulupukki

6. Kuka näyttelijä esiintyi sarjassa "taiteilijanimellä" Snaro? (2p) Van Damme

7. Phoebea pyydettiin nimeämään yksi veljensä kolmosista ja hän päätyi nimeämään hänet Chandleriksi. Mikä oli Phoeben ensimmäinen nimiehdotus? (2p) Nixon

8. Joey ja Chandler veivät Rossin jääkiekko-otteluun, jotta tämä unohtaisi ex-vaimonsa. Mitä joukkuetta vastaan NY Rangers pelasi? (3p) Detroit Red Wings

9. Joeylla on seitsemän siskoa. Nimeä heidät. (4p) Anna, Isabella, Gina, Paola, Grazie, Horo, Puta

10. Kuka Frendeistä
a) lähetti vitsin Playboy-lehteen? Joey
b) satutti lonkkansa rullaluistimilla? Phoebe
c) opetti talonmiestä tanssimaan? Ross
d) löysi limsatölkistä peukalon? Chandler
e) rakastui itseään 21 vuotta vanhempaan vanhempiensa hyvään ystävään? Monica
f) teki uudenvuodenlupauksen juoruta vähemmän? (6p) Rachel

11. Muinaishistoriaa: kuka Frendeistä
a) oli nenäleikkauksessa? Rachel
b) hyppäsi yli neljännen luokan? Monica
c) oli naimisissa jäätanssijan kanssa? Joey
d) ei päässyt koulun taitoluistelujoukkueeseen? Phoebe
e) painoi yli 8 kiloa syntyessään? Monica
f) voitti piirakansyöntikilpailun? (6p) Monica

12. Minkä yhtyeen keulahahmo vieraili sarjassa esittämässä kappaleen Angel of the Morning Central Perkissä? (2p) Rolling Stones

13. Mikä on
a) Joeyn Joseph Tardelli
b) Chandlerin -
c) Rachelin -
koko nimi? (3p)

14. Kuka allaolevasta listasta
a) ei ole vieraillut Frendeissä? (1p) Uma Thurman
b) on vieraillut sarjassa mutta ei näytellyt itseään? (1p) Isabella Rossellini

Jean-Claude Van Damme, Uma Thurman, Isabella Rossellini, Donnie Osmond, Ralph Lauren, Hugh Laurie, Charlton Heston, Jay Leno

15. Yhdistä Frendit-näyttelijä ja elokuva jossa tämä on näytellyt (3p)

Jennifer Aniston
Courteney Cox Arquette
Lisa Kudrow
Matt LeBlanc
Matthew Perry
David Schwimmer

- Ace Ventura: Lemmikkietsivä (Ace Ventura: Pet Detective) Jennifer Aniston
- Bruce Taivaanlahja (Bruce Almighty) Courteney Cox Arquette
- Charlien Enkelit (Charlie's Angels) Matthew Perry
- Koko Potti (The Whole Nine Yards) Matt LeBlanc
- Madagascar David Schwimmer
- Terapian Tarpeessa (Analyze This) Lisa Kudrow

Pisteitä tuskin tulee, mutta saitpa osallistujan
 

Luz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Red Wings, Manchester United, Nettan
1. Ketkä kaksi Frendeistä ovat sisaruksia? (1p)
- Ross ja Monica
2. Kuka on Frendeistä ainoa jota ei ole kertaakaan erotettu työstään mutta on itse eronnut kahdesti? (1p)
- Rachel
3. Mistä maasta Rachelin poikaystävä Paolo oli kotoisin? (1p)
- Italia
4. Kenen näyttelijän takapuolta Joey melkein pääsi näyttelemään? (2p)
- Charlton Heston
5. Mikä tai kuka "scares the bejesus out of Chandler" eli suomennosta mukaillen säikäyttää Chandlerin sätkyksi? (2p)
- Michael Flaherty and the Lord of the Dance
6. Kuka näyttelijä esiintyi sarjassa "taiteilijanimellä" Snaro? (2p)
- David Schwimmer???
7. Phoebea pyydettiin nimeämään yksi veljensä kolmosista ja hän päätyi nimeämään hänet Chandleriksi. Mikä oli Phoeben ensimmäinen nimiehdotus? (2p)
- Joey
8. Joey ja Chandler veivät Rossin jääkiekko-otteluun, jotta tämä unohtaisi ex-vaimonsa. Mitä joukkuetta vastaan NY Rangers pelasi? (3p)
- New Jersey Devils
9. Joeylla on seitsemän siskoa. Nimeä heidät. (4p)
- Mary, Mary-Ann, Maria, Lucy...
10. Kuka Frendeistä
a) lähetti vitsin Playboy-lehteen?
- Ross
b) satutti lonkkansa rullaluistimilla?
- Chandler
c) opetti talonmiestä tanssimaan?
- Joey
d) löysi limsatölkistä peukalon?
- Phoebe
e) rakastui itseään 21 vuotta vanhempaan vanhempiensa hyvään ystävään?
- Monica
f) teki uudenvuodenlupauksen juoruta vähemmän? (6p)
- Rachel
11. Muinaishistoriaa: kuka Frendeistä
a) oli nenäleikkauksessa?
- Rachel
b) hyppäsi yli neljännen luokan?
- Ross
c) oli naimisissa jäätanssijan kanssa?
- Phoebe
d) ei päässyt koulun taitoluistelujoukkueeseen?
- Chandler
e) painoi yli 8 kiloa syntyessään?
- Monica
f) voitti piirakansyöntikilpailun? (6p)
- Joey
12. Minkä yhtyeen keulahahmo vieraili sarjassa esittämässä kappaleen Angel of the Morning Central Perkissä? (2p)
- Limp Bizkit
13. Mikä on
a) Joeyn
- Joey Tribbiani
b) Chandlerin
- Chandler Bing
c) Rachelin
- Rachel Karen Green
koko nimi? (3p)

14. Kuka allaolevasta listasta
a) ei ole vieraillut Frendeissä? (1p)
- Hugh Laurie
b) on vieraillut sarjassa mutta ei näytellyt itseään? (1p)
- Uma Thurman
Jean-Claude Van Damme, Uma Thurman, Isabella Rossellini, Donnie Osmond, Ralph Lauren, Hugh Laurie, Charlton Heston, Jay Leno

15. Yhdistä Frendit-näyttelijä ja elokuva jossa tämä on näytellyt (3p)

Jennifer Aniston - Bruce Almighty
Courteney Cox Arquette - Ace Ventura
Lisa Kudrow - Analyze This
Matt LeBlanc - Madagascar
Matthew Perry - Koko Potti
David Schwimmer - Charlien Enkelit

- Ace Ventura: Lemmikkietsivä (Ace Ventura: Pet Detective)
- Bruce Taivaanlahja (Bruce Almighty)
- Charlien Enkelit (Charlie's Angels)
- Koko Potti (The Whole Nine Yards)
- Madagascar
- Terapian Tarpeessa (Analyze This)

Aika kiperiä olit keksinyt. Pitääpä alkaa kertaamaan Frendit tietämystä DVDltä kun luulin muistavani kaiken... Mielenkiinnolla odotan oikeita vastauksia!
 

Derby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NJ Devils
1. Monica ja Ross
2. Chandler
3. Italiasta
4. Al Pacinon
5. -
6. -
7. -
8. Veikataan vaikka Devils
9. Äääh, en minä tiedä yhtään

10.

a) Ross
b) Chandler
c) Phoebe
d) Ross
e) Rachel
f) Rachel

11.

a) Joey
b) Chandler
c) Phoebe
d) Chandler
e) Monica
f) Monica

12. -

13.

a) Joseph Francis Tribbiani
b) Chandler Muriel Bing
c) Rachel Karen Greene

14)

a) Leno
b) Heston

15.

Aniston - Bruce Taivaanlahja
Arquette - Ace Ventura
Le Blanc - Charlien Enkelit
Perry - Koko Potti
Schwimmer - Madagascar
Kudrow - Terapian Tarpeessa

Aika hakuammuntaa, en ole nimittäin nähnyt jaksoakaan tuotantokausilta 1-5 mutta välillä ohjelmassa on takaumia jotka auttoivat vähän
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1. Ketkä kaksi Frendeistä ovat sisaruksia? (1p)
Monica ja Ross

2. Kuka on Frendeistä ainoa jota ei ole kertaakaan erotettu työstään mutta on itse eronnut kahdesti? (1p)
Chandler

3. Mistä maasta Rachelin poikaystävä Paolo oli kotoisin? (1p)
Italiasta

4. Kenen näyttelijän takapuolta Joey melkein pääsi näyttelemään? (2p)
Al Pacino

5. Mikä tai kuka "scares the bejesus out of Chandler" eli suomennosta mukaillen säikäyttää Chandlerin sätkyksi? (2p)
Michael Flatley

6. Kuka näyttelijä esiintyi sarjassa "taiteilijanimellä" Snaro? (2p)
Ross

7. Phoebea pyydettiin nimeämään yksi veljensä kolmosista ja hän päätyi nimeämään hänet Chandleriksi. Mikä oli Phoeben ensimmäinen nimiehdotus? (2p)
The Hulk

8. Joey ja Chandler veivät Rossin jääkiekko-otteluun, jotta tämä unohtaisi ex-vaimonsa. Mitä joukkuetta vastaan NY Rangers pelasi? (3p)
Buffalo

9. Joeylla on seitsemän siskoa. Nimeä heidät. (4p)
Tjaa!

10. Kuka Frendeistä
a) lähetti vitsin Playboy-lehteen? Ross
b) satutti lonkkansa rullaluistimilla? Monica
c) opetti talonmiestä tanssimaan? Joey
d) löysi limsatölkistä peukalon? Rachel
e) rakastui itseään 21 vuotta vanhempaan vanhempiensa hyvään ystävään? Monica
f) teki uudenvuodenlupauksen juoruta vähemmän? (6p) Rachel

11. Muinaishistoriaa: kuka Frendeistä
a) oli nenäleikkauksessa? Rachel
b) hyppäsi yli neljännen luokan? Ross
c) oli naimisissa jäätanssijan kanssa? Phoebe
d) ei päässyt koulun taitoluistelujoukkueeseen? Chandler
e) painoi yli 8 kiloa syntyessään? Monica
f) voitti piirakansyöntikilpailun? (6p) Monica

12. Minkä yhtyeen keulahahmo vieraili sarjassa esittämässä kappaleen Angel of the Morning Central Perkissä? (2p)
Ei tieto
13. Mikä on
a) Joeyn
Joseph Tribbiani
b) Chandlerin
Chandler Bing
c) Rachelin
koko nimi? (3p)
Rachel Green
14. Kuka allaolevasta listasta
a) ei ole vieraillut Frendeissä? (1p)
b) on vieraillut sarjassa mutta ei näytellyt itseään? (1p)

Jean-Claude Van Damme, Uma Thurman, Isabella Rossellini, Donnie Osmond, Ralph Lauren, Hugh Laurie, Charlton Heston, Jay Leno
Hugh Laurie

15. Yhdistä Frendit-näyttelijä ja elokuva jossa tämä on näytellyt (3p)

Jennifer Aniston - Charlien Enkelit
Courteney Cox Arquette- Ace Ventura
Lisa Kudrow- Bruce Taivaanlahja
Matt LeBlanc- Koko Potti
Matthew Perry-Terapian tarpeessa
David Schwimmer- Madagascar

- Ace Ventura: Lemmikkietsivä (Ace Ventura: Pet Detective)
- Bruce Taivaanlahja (Bruce Almighty)
- Charlien Enkelit (Charlie's Angels)
- Koko Potti (The Whole Nine Yards)
- Madagascar
- Terapian Tarpeessa (Analyze This
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
1. Ketkä kaksi Frendeistä ovat sisaruksia? Ross ja Monica

2. Kuka on Frendeistä ainoa jota ei ole kertaakaan erotettu työstään mutta on itse eronnut kahdesti? Chandler

3. Mistä maasta Rachelin poikaystävä Paolo oli kotoisin? Italia

4. Kenen näyttelijän takapuolta Joey melkein pääsi näyttelemään? Al Pacino

5. Mikä tai kuka "scares the bejesus out of Chandler" eli suomennosta mukaillen säikäyttää Chandlerin sätkyksi? Koiranpennut

6. Kuka näyttelijä esiintyi sarjassa "taiteilijanimellä" Snaro?

7. Phoebea pyydettiin nimeämään yksi veljensä kolmosista ja hän päätyi nimeämään hänet Chandleriksi. Mikä oli Phoeben ensimmäinen nimiehdotus? Joey

8. Joey ja Chandler veivät Rossin jääkiekko-otteluun, jotta tämä unohtaisi ex-vaimonsa. Mitä joukkuetta vastaan NY Rangers pelasi? Toronto

9. Joeylla on seitsemän siskoa. Nimeä heidät. MaryAngela, Felicia,

10. Kuka Frendeistä
a) lähetti vitsin Playboy-lehteen? Ross
b) satutti lonkkansa rullaluistimilla? Chandler
c) opetti talonmiestä tanssimaan? Joey
d) löysi limsatölkistä peukalon? Pheobe
e) rakastui itseään 21 vuotta vanhempaan vanhempiensa hyvään ystävään? Monica
f) teki uudenvuodenlupauksen juoruta vähemmän? Rachel

11. Muinaishistoriaa: kuka Frendeistä
a) oli nenäleikkauksessa? Rachel
b) hyppäsi yli neljännen luokan? Ross
c) oli naimisissa jäätanssijan kanssa? Pheobe
d) ei päässyt koulun taitoluistelujoukkueeseen? Monica
e) painoi yli 8 kiloa syntyessään? Joey
f) voitti piirakansyöntikilpailun? Monica

12. Minkä yhtyeen keulahahmo vieraili sarjassa esittämässä kappaleen Angel of the Morning Central Perkissä?

13. Mikä on
a) Joeyn Joseph Francis Tribbiani
b) Chandlerin Chandler Muriel Bing
c) Rachelin Rachel Karen Green
koko nimi?

14. Kuka allaolevasta listasta
a) ei ole vieraillut Frendeissä? Jay Leno
b) on vieraillut sarjassa mutta ei näytellyt itseään? Uma Thurman,

Jean-Claude Van Damme, Uma Thurman, Isabella Rossellini, Donnie Osmond, Ralph Lauren, Hugh Laurie, Charlton Heston, Jay Leno

15. Yhdistä Frendit-näyttelijä ja elokuva jossa tämä on näytellyt

Jennifer Aniston Bruce Taivaanlahja
Courteney Cox Arquette Ace Ventura
Lisa Kudrow Terapian Tarpeessa
Matt LeBlanc Charlien Enkelit
Matthew Perry Koko Potti
David Schwimmer Madagascar

- Ace Ventura: Lemmikkietsivä (Ace Ventura: Pet Detective)
- Bruce Taivaanlahja (Bruce Almighty)
- Charlien Enkelit (Charlie's Angels)
- Koko Potti (The Whole Nine Yards)
- Madagascar
- Terapian Tarpeessa (Analyze This)
 

tt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
1. Ketkä kaksi Frendeistä ovat sisaruksia? (1p)
Ross ja Monica

2. Kuka on Frendeistä ainoa jota ei ole kertaakaan erotettu työstään mutta on itse eronnut kahdesti? (1p)
Chandler

3. Mistä maasta Rachelin poikaystävä Paolo oli kotoisin? (1p)
Italia

4. Kenen näyttelijän takapuolta Joey melkein pääsi näyttelemään? (2p)
Al Pacino

5. Mikä tai kuka "scares the bejesus out of Chandler" eli suomennosta mukaillen säikäyttää Chandlerin sätkyksi? (2p)
Michael Flatley, Lord of the Dance

6. Kuka näyttelijä esiintyi sarjassa "taiteilijanimellä" Snaro? (2p)

7. Phoebea pyydettiin nimeämään yksi veljensä kolmosista ja hän päätyi nimeämään hänet Chandleriksi. Mikä oli Phoeben ensimmäinen nimiehdotus? (2p)
Cougar

8. Joey ja Chandler veivät Rossin jääkiekko-otteluun, jotta tämä unohtaisi ex-vaimonsa. Mitä joukkuetta vastaan NY Rangers pelasi? (3p)
Pittsburgh Penguins

9. Joeylla on seitsemän siskoa. Nimeä heidät. (4p)
Mary-Therese, Mary-Angela, Cookie,

10. Kuka Frendeistä
a) lähetti vitsin Playboy-lehteen?
Ross
b) satutti lonkkansa rullaluistimilla?
Rachel
c) opetti talonmiestä tanssimaan?
Joey
d) löysi limsatölkistä peukalon?
Phoebe
e) rakastui itseään 21 vuotta vanhempaan vanhempiensa hyvään ystävään?
Monica
f) teki uudenvuodenlupauksen juoruta vähemmän? (6p)
Rachel

11. Muinaishistoriaa: kuka Frendeistä
a) oli nenäleikkauksessa?
Rachel
b) hyppäsi yli neljännen luokan?
Ross
c) oli naimisissa jäätanssijan kanssa?
Phoebe
d) ei päässyt koulun taitoluistelujoukkueeseen?
Chandler
e) painoi yli 8 kiloa syntyessään?
Joey
f) voitti piirakansyöntikilpailun? (6p)
Monica

12. Minkä yhtyeen keulahahmo vieraili sarjassa esittämässä kappaleen Angel of the Morning Central Perkissä? (2p)
The Cranberries

13. Mikä on
a) Joeyn
Joseph Francis Tribbiani
b) Chandlerin
Chandler Muriel Bing
c) Rachelin koko nimi? (3p)
Rachel Karen Green


14. Kuka allaolevasta listasta
a) ei ole vieraillut Frendeissä? (1p)
Uma Thurman
b) on vieraillut sarjassa mutta ei näytellyt itseään? (1p)
Hugh Laurie


15. Yhdistä Frendit-näyttelijä ja elokuva jossa tämä on näytellyt (3p)

Jennifer Aniston-Bruce Taivaanlahja (Bruce Almighty)
Courteney Cox Arquette-Ace Ventura
Lisa Kudrow-Terapian Tarpeessa (Analyze This)[/
Matt LeBlanc-Charlien Enkelit (Charlie's Angels)
Matthew Perry-Koko Potti (The Whole Nine Yards)
David Schwimmer-Madagascar
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1. Ketkä kaksi Frendeistä ovat sisaruksia? (1p) - Ross ja Monica

2. Kuka on Frendeistä ainoa jota ei ole kertaakaan erotettu työstään mutta on itse eronnut kahdesti? (1p) - Ross

3. Mistä maasta Rachelin poikaystävä Paolo oli kotoisin? (1p) - Italia

4. Kenen näyttelijän takapuolta Joey melkein pääsi näyttelemään? (2p) - Al Pacinon

5. Mikä tai kuka "scares the bejesus out of Chandler" eli suomennosta mukaillen säikäyttää Chandlerin sätkyksi? (2p) - koirat

6. Kuka näyttelijä esiintyi sarjassa "taiteilijanimellä" Snaro? (2p) - David Schwimmer

7. Phoebea pyydettiin nimeämään yksi veljensä kolmosista ja hän päätyi nimeämään hänet Chandleriksi. Mikä oli Phoeben ensimmäinen nimiehdotus? (2p) - ?

8. Joey ja Chandler veivät Rossin jääkiekko-otteluun, jotta tämä unohtaisi ex-vaimonsa. Mitä joukkuetta vastaan NY Rangers pelasi? (3p) - New Jersey Devils

9. Joeylla on seitsemän siskoa. Nimeä heidät. (4p) - Ei muista

10. Kuka Frendeistä
a) lähetti vitsin Playboy-lehteen? - Ross
b) satutti lonkkansa rullaluistimilla? - Ross
c) opetti talonmiestä tanssimaan? - Joey
d) löysi limsatölkistä peukalon? - Phoebe
e) rakastui itseään 21 vuotta vanhempaan vanhempiensa hyvään ystävään? - Monica
f) teki uudenvuodenlupauksen juoruta vähemmän? (6p) - Rachel

11. Muinaishistoriaa: kuka Frendeistä
a) oli nenäleikkauksessa? - Rachel
b) hyppäsi yli neljännen luokan? - Ross
c) oli naimisissa jäätanssijan kanssa? - Phoebe
d) ei päässyt koulun taitoluistelujoukkueeseen? - Chandler
e) painoi yli 8 kiloa syntyessään? - Joey
f) voitti piirakansyöntikilpailun? (6p) - Monica

12. Minkä yhtyeen keulahahmo vieraili sarjassa esittämässä kappaleen Angel of the Morning Central Perkissä? (2p) - Pretenders

13. Mikä on
a) Joeyn - Joseph Tribbiani Jr.
b) Chandlerin - Chandler Muriel Bing
c) Rachelin - Rachel
koko nimi? (3p) - Rachel Karen Green

14. Kuka allaolevasta listasta
a) ei ole vieraillut Frendeissä? (1p) - Thurman
b) on vieraillut sarjassa mutta ei näytellyt itseään? (1p) - Laurie

Jean-Claude Van Damme, Uma Thurman, Isabella Rossellini, Donnie Osmond, Ralph Lauren, Hugh Laurie, Charlton Heston, Jay Leno

15. Yhdistä Frendit-näyttelijä ja elokuva jossa tämä on näytellyt (3p)

Courteney Cox Arquette- Ace Ventura: Lemmikkietsivä (Ace Ventura: Pet Detective)
Jennifer Aniston - Bruce Taivaanlahja (Bruce Almighty)
Matt LeBlanc- Charlien Enkelit (Charlie's Angels)
Matthew Perry- Koko Potti (The Whole Nine Yards)
Lisa Kudrow - Madagascar
David Schwimmer- Terapian Tarpeessa (Analyze This)
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
1. Ketkä kaksi Frendeistä ovat sisaruksia? (1p)
V: Monica ja Ross

2. Kuka on Frendeistä ainoa jota ei ole kertaakaan erotettu työstään mutta on itse eronnut kahdesti? (1p)
V: Chandler

3. Mistä maasta Rachelin poikaystävä Paolo oli kotoisin? (1p)
V: Italiasta

4. Kenen näyttelijän takapuolta Joey melkein pääsi näyttelemään? (2p)
V: Al Pacinon

5. Mikä tai kuka "scares the bejesus out of Chandler" eli suomennosta mukaillen säikäyttää Chandlerin sätkyksi? (2p)
V: Michael Flatley, Lord of the dance

6. Kuka näyttelijä esiintyi sarjassa "taiteilijanimellä" Snaro? (2p)
V: David Schwimmer?

7. Phoebea pyydettiin nimeämään yksi veljensä kolmosista ja hän päätyi nimeämään hänet Chandleriksi. Mikä oli Phoeben ensimmäinen nimiehdotus? (2p)
V: Cougar

8. Joey ja Chandler veivät Rossin jääkiekko-otteluun, jotta tämä unohtaisi ex-vaimonsa. Mitä joukkuetta vastaan NY Rangers pelasi? (3p)
V: En tiedä, veikataan NY Islanders

9. Joeylla on seitsemän siskoa. Nimeä heidät. (4p)
V: Mary Angela, Mary Theresa, Dina, Gina... en tiedä muita.

10. Kuka Frendeistä
a) lähetti vitsin Playboy-lehteen?
V:Ross

b) satutti lonkkansa rullaluistimilla?
V: Chandler?

c) opetti talonmiestä tanssimaan?
V: Joey

d) löysi limsatölkistä peukalon?
V: Phobe

e) rakastui itseään 21 vuotta vanhempaan vanhempiensa hyvään ystävään?
V: Monica

f) teki uudenvuodenlupauksen juoruta vähemmän? (6p)
V: Rachel

11. Muinaishistoriaa: kuka Frendeistä
a) oli nenäleikkauksessa?
V: Rachel

b) hyppäsi yli neljännen luokan?
V: Ross

c) oli naimisissa jäätanssijan kanssa?
V: Phoebe

d) ei päässyt koulun taitoluistelujoukkueeseen?
V: Chandler?

e) painoi yli 8 kiloa syntyessään?
V: Joey

f) voitti piirakansyöntikilpailun? (6p)
V: Monica?

12. Minkä yhtyeen keulahahmo vieraili sarjassa esittämässä kappaleen Angel of the Morning Central Perkissä? (2p)
V: Pretendersin

13. Mikä on
a) Joeyn
V: Joseph Francis Tribbiani

b) Chandlerin
V: Chandler Muriel Bing

c) Rachelin
koko nimi? (3p)
V: Rachel Karen Green

14. Kuka allaolevasta listasta
a) ei ole vieraillut Frendeissä? (1p)
Uma Thurman

b) on vieraillut sarjassa mutta ei näytellyt itseään? (1p)
V: Hugh Laurie

Jean-Claude Van Damme, Uma Thurman, Isabella Rossellini, Donnie Osmond, Ralph Lauren, Hugh Laurie, Charlton Heston, Jay Leno

15. Yhdistä Frendit-näyttelijä ja elokuva jossa tämä on näytellyt (3p)

Jennifer Aniston
Courteney Cox Arquette
Lisa Kudrow
Matt LeBlanc
Matthew Perry
David Schwimmer

- Ace Ventura: Lemmikkietsivä (Ace Ventura: Pet Detective)
V: Courteney Cox Arquette

- Bruce Taivaanlahja (Bruce Almighty)
V: Jennfer Aniston

- Charlien Enkelit (Charlie's Angels)
V: Matt LeBlanc

- Koko Potti (The Whole Nine Yards)
V: Matthew Perry

- Madagascar
V: David Schwimmer

- Terapian Tarpeessa (Analyze This)
V: Lisa Kudrow
 

Timi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit - Schalke 04
1. Ketkä kaksi Frendeistä ovat sisaruksia? (1p)
Ross ja Monica

2. Kuka on Frendeistä ainoa jota ei ole kertaakaan erotettu työstään mutta on itse eronnut kahdesti? (1p)
Chandler

3. Mistä maasta Rachelin poikaystävä Paolo oli kotoisin? (1p)
Italiasta

4. Kenen näyttelijän takapuolta Joey melkein pääsi näyttelemään? (2p)
Al Pacino

5. Mikä tai kuka "scares the bejesus out of Chandler" eli suomennosta mukaillen säikäyttää Chandlerin sätkyksi? (2p)
Michael Flatley (Lord of the Dance)

6. Kuka näyttelijä esiintyi sarjassa "taiteilijanimellä" Snaro? (2p)
David Schwimmer

7. Phoebea pyydettiin nimeämään yksi veljensä kolmosista ja hän päätyi nimeämään hänet Chandleriksi. Mikä oli Phoeben ensimmäinen nimiehdotus? (2p)
Flameboy

8. Joey ja Chandler veivät Rossin jääkiekko-otteluun, jotta tämä unohtaisi ex-vaimonsa. Mitä joukkuetta vastaan NY Rangers pelasi? (3p)
Montrealia

9. Joeylla on seitsemän siskoa. Nimeä heidät. (4p)
Angela, Mary Alice,

10. Kuka Frendeistä
a) lähetti vitsin Playboy-lehteen?
Ross
b) satutti lonkkansa rullaluistimilla?
Ross
c) opetti talonmiestä tanssimaan?
Joey
d) löysi limsatölkistä peukalon?
Phoebe
e) rakastui itseään 21 vuotta vanhempaan vanhempiensa hyvään ystävään?
Monica
f) teki uudenvuodenlupauksen juoruta vähemmän? (6p)
Rachel

11. Muinaishistoriaa: kuka Frendeistä
a) oli nenäleikkauksessa? Rachel
b) hyppäsi yli neljännen luokan? Ross
c) oli naimisissa jäätanssijan kanssa? Phoebe
d) ei päässyt koulun taitoluistelujoukkueeseen? Chandler
e) painoi yli 8 kiloa syntyessään? Monica
f) voitti piirakansyöntikilpailun? Monica

12. Minkä yhtyeen keulahahmo vieraili sarjassa esittämässä kappaleen Angel of the Morning Central Perkissä? (2p)
Chris Isaak tulee vaan mieleen...

13. Mikä on
a) Joeyn - Joey Tribbiani
b) Chandlerin - Chandler Bing
c) Rachelin - Rachel Green
koko nimi? (3p)

14. Kuka allaolevasta listasta
a) ei ole vieraillut Frendeissä? (1p)
b) on vieraillut sarjassa mutta ei näytellyt itseään? (1p)

Uma Thurman, vieraillut, mutta ei näytellyt itseään
Hugh Laurie, ei vieraillut

15. Yhdistä Frendit-näyttelijä ja elokuva jossa tämä on näytellyt (3p)

Jennifer Aniston - Bruce Taivaanlahja (Bruce Almighty)
Courteney Cox Arquette - Ace Ventura: Lemmikkietsivä (Ace Ventura: Pet Detective)
Lisa Kudrow - Terapian Tarpeessa (Analyze This)
Matt LeBlanc - Charlien Enkelit (Charlie's Angels)
Matthew Perry - Koko Potti (The Whole Nine Yards)
David Schwimmer - Madagascar
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
1. Ketkä kaksi Frendeistä ovat sisaruksia? (1p)
Monica & Ross

2. Kuka on Frendeistä ainoa jota ei ole kertaakaan erotettu työstään mutta on itse eronnut kahdesti? (1p)
Chandler

3. Mistä maasta Rachelin poikaystävä Paolo oli kotoisin? (1p)
Italiasta

4. Kenen näyttelijän takapuolta Joey melkein pääsi näyttelemään? (2p)
Al Pacino se taisi olla

5. Mikä tai kuka "scares the bejesus out of Chandler" eli suomennosta mukaillen säikäyttää Chandlerin sätkyksi? (2p)
Koiranpennuista Chandler ei ainakaan tykkää, enpä tähän muuta keksi.

6. Kuka näyttelijä esiintyi sarjassa "taiteilijanimellä" Snaro? (2p)
Brad Pitt

7. Phoebea pyydettiin nimeämään yksi veljensä kolmosista ja hän päätyi nimeämään hänet Chandleriksi. Mikä oli Phoeben ensimmäinen nimiehdotus? (2p)
Phoebe

8. Joey ja Chandler veivät Rossin jääkiekko-otteluun, jotta tämä unohtaisi ex-vaimonsa. Mitä joukkuetta vastaan NY Rangers pelasi? (3p)
Pittsburgh Penguins

9. Joeylla on seitsemän siskoa. Nimeä heidät. (4p)
Paola, Mary Alice, Angela

10. Kuka Frendeistä
a) lähetti vitsin Playboy-lehteen?
Ross
b) satutti lonkkansa rullaluistimilla?
Chandler
c) opetti talonmiestä tanssimaan?
Joey
d) löysi limsatölkistä peukalon?
Phoebe
e) rakastui itseään 21 vuotta vanhempaan vanhempiensa hyvään ystävään?
Monica
f) teki uudenvuodenlupauksen juoruta vähemmän? (6p)
Rachel

11. Muinaishistoriaa: kuka Frendeistä
a) oli nenäleikkauksessa?
Rachel
b) hyppäsi yli neljännen luokan?
Ross
c) oli naimisissa jäätanssijan kanssa?
Phoebe
d) ei päässyt koulun taitoluistelujoukkueeseen?
Chandler
e) painoi yli 8 kiloa syntyessään?
Joey
f) voitti piirakansyöntikilpailun? (6p)
Monica


12. Minkä yhtyeen keulahahmo vieraili sarjassa esittämässä kappaleen Angel of the Morning Central Perkissä? (2p)
The Pretenders voisi olla sivistynyt veikkaus

13. Mikä on
a) Joseph Tribbiani
b) Chandler Muriel Bing
c) Rachel Karen Green
koko nimi? (3p)

14. Kuka allaolevasta listasta
a) ei ole vieraillut Frendeissä? (1p)
Uma Thurman
b) on vieraillut sarjassa mutta ei näytellyt itseään? (1p)
Jay Leno

Jean-Claude Van Damme, Uma Thurman, Isabella Rossellini, Donnie Osmond, Ralph Lauren, Hugh Laurie, Charlton Heston, Jay Leno

15. Yhdistä Frendit-näyttelijä ja elokuva jossa tämä on näytellyt (3p)
- Ace Ventura: Lemmikkietsivä (Ace Ventura: Pet Detective) - Courteney Cox Arquette
- Bruce Taivaanlahja (Bruce Almighty) -
Jennifer Aniston
- Charlien Enkelit (Charlie's Angels) - Matt LeBlanc
- Koko Potti (The Whole Nine Yards) - Matthew Perry
- Madagascar - David Schwimmer
- Terapian Tarpeessa (Analyze This)- Lisa Kudrow
 

Mzt_t

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, JYP
No joo, jonkunhan sitä tässäkin kisassa on jäätävä viimeiseksi :)

1. Ketkä kaksi Frendeistä ovat sisaruksia? (1p)
- Monica ja Ross

2. Kuka on Frendeistä ainoa jota ei ole kertaakaan erotettu työstään mutta on itse eronnut kahdesti? (1p)
- Chandler

3. Mistä maasta Rachelin poikaystävä Paolo oli kotoisin? (1p)
- Italiasta

6. Kuka näyttelijä esiintyi sarjassa "taiteilijanimellä" Snaro? (2p)
- Arvataas vaikka David Shwimmer (miten lie kirjoitetaankaan...)

8. Joey ja Chandler veivät Rossin jääkiekko-otteluun, jotta tämä unohtaisi ex-vaimonsa. Mitä joukkuetta vastaan NY Rangers pelasi? (3p)
- Vaikkapa Devils.

9. Joeylla on seitsemän siskoa. Nimeä heidät. (4p)
- Gina on yksi. Muita en muista/tiedä.

10. Kuka Frendeistä
a) lähetti vitsin Playboy-lehteen?
b) satutti lonkkansa rullaluistimilla?
c) opetti talonmiestä tanssimaan?
d) löysi limsatölkistä peukalon?
e) rakastui itseään 21 vuotta vanhempaan vanhempiensa hyvään ystävään?
f) teki uudenvuodenlupauksen juoruta vähemmän? (6p)
- a) Chander, b) Rachel, c) Phoebe, d) Joey, e) Monica, f) Ross.

11. Muinaishistoriaa: kuka Frendeistä
a) oli nenäleikkauksessa?
b) hyppäsi yli neljännen luokan?
c) oli naimisissa jäätanssijan kanssa?
d) ei päässyt koulun taitoluistelujoukkueeseen?
e) painoi yli 8 kiloa syntyessään?
f) voitti piirakansyöntikilpailun? (6p)
- a) Rachel, b) Chandler, c) Ross, d) Phoebe, e) Monica, f) Joey.

13. Mikä on
a) Joeyn
b) Chandlerin
c) Rachelin
koko nimi? (3p)
- a) Joseph Francis Tribbiani, b) Chandler Bing, c) Rachel Karen Green

14. Kuka allaolevasta listasta
a) ei ole vieraillut Frendeissä? (1p)
-Charlton Heston?
b) on vieraillut sarjassa mutta ei näytellyt itseään? (1p)
- Uma Thurman?

15. Yhdistä Frendit-näyttelijä ja elokuva jossa tämä on näytellyt (3p)

Jennifer Aniston - Bruce Taivaanlahja
Courteney Cox Arquette - Ace Ventura: Lemmikkietsivä
Lisa Kudrow - Terapian Tarpeessa
Matt LeBlanc - Madagascar
Matthew Perry - Koko Potti
David Schwimmer - Charlien Enkelit
 

CaGe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vintsukka kirjoitti:
1.
Ketkä kaksi Frendeistä ovat sisaruksia? (1p)
Monica Geller& Ross Geller

2. Kuka on Frendeistä ainoa jota ei ole kertaakaan erotettu työstään mutta on itse eronnut kahdesti? (1p)
Chandler Bing

3. Mistä maasta Rachelin poikaystävä Paolo oli kotoisin? (1p)
Italia

4. Kenen näyttelijän takapuolta Joey melkein pääsi näyttelemään? (2p)
Al Pacino

5. Mikä tai kuka "scares the bejesus out of Chandler" eli suomennosta mukaillen säikäyttää Chandlerin sätkyksi? (2p)
Sitoutuminen

6. Kuka näyttelijä esiintyi sarjassa "taiteilijanimellä" Snaro? (2p)
Ei tietoooooo!

7. Phoebea pyydettiin nimeämään yksi veljensä kolmosista ja hän päätyi nimeämään hänet Chandleriksi. Mikä oli Phoeben ensimmäinen nimiehdotus? (2p)
Cougar

8. Joey ja Chandler veivät Rossin jääkiekko-otteluun, jotta tämä unohtaisi ex-vaimonsa. Mitä joukkuetta vastaan NY Rangers pelasi? (3p)
Pittsburgh Penguins

9. Joeylla on seitsemän siskoa. Nimeä heidät. (4p)
Mary-angela, Mary-Therese, Cookie, Ann-Marie,

10. Kuka Frendeistä
a) lähetti vitsin Playboy-lehteen?
Ross
b) satutti lonkkansa rullaluistimilla?
Rachel
c) opetti talonmiestä tanssimaan?
Joey
d) löysi limsatölkistä peukalon?
Pheobe
e) rakastui itseään 21 vuotta vanhempaan vanhempiensa hyvään ystävään?
Monica
f) teki uudenvuodenlupauksen juoruta vähemmän? (6p)
Rachel

11. Muinaishistoriaa: kuka Frendeistä
a) oli nenäleikkauksessa?
Rachel
b) hyppäsi yli neljännen luokan?
Pheobe
c) oli naimisissa jäätanssijan kanssa?
Pheobe
d) ei päässyt koulun taitoluistelujoukkueeseen?
Chandler
e) painoi yli 8 kiloa syntyessään?
Joey
f) voitti piirakansyöntikilpailun? (6p)
Monica

12. Minkä yhtyeen keulahahmo vieraili sarjassa esittämässä kappaleen Angel of the Morning Central Perkissä? (2p)
En tiedä..

13. Mikä on
a) Joeyn
Joseph Francis Tribiani
b) Chandlerin
Chandler Muriel Bing
c) Rachelin
Rachel Karen Greene
koko nimi? (3p)

14. Kuka allaolevasta listasta
a) ei ole vieraillut Frendeissä? (1p)
Uma Thurman
b) on vieraillut sarjassa mtutta ei näytellyt iseään? (1p)
Hugh Laurie

Jean-Claude Van Damme, Uma Thurman, Isabella Rossellini, Donnie Osmond, Ralph Lauren, Hugh Laurie, Charlton Heston, Jay Leno

15. Yhdistä Frendit-näyttelijä ja elokuva jossa tämä on näytellyt (3p)


- Ace Ventura: Lemmikkietsivä (Ace Ventura: Pet Detective) - Lisa Kudrow
- Bruce Taivaanlahja (Bruce Almighty) - Jennifer Aniston
- Charlien Enkelit (Charlie's Angels) - Courteney Cox Arquette
- Koko Potti (The Whole Nine Yards) - Matt LeBlanc
- Madagascar - David Schwimmer
- Terapian Tarpeessa (Analyze This) - Matthew Perry
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Muistutetaan vielä että vastausaika loppuu keskiyöllä, eli vielä olisi reilu viisi tuntia asettaa tietämyksensä testiin. Joskus puolen yön jälkeen julkistetaan pistepörssi ja oikeat vastaukset.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
1. Ketkä kaksi Frendeistä ovat sisaruksia? (1p)

Ross&Monica

2. Kuka on Frendeistä ainoa jota ei ole kertaakaan erotettu työstään mutta on itse eronnut kahdesti? (1p)

Chandler Bing.

3. Mistä maasta Rachelin poikaystävä Paolo oli kotoisin? (1p)

Italiasta.

4. Kenen näyttelijän takapuolta Joey melkein pääsi näyttelemään? (2p)

Al Pacinon.

5. Mikä tai kuka "scares the bejesus out of Chandler" eli suomennosta mukaillen säikäyttää Chandlerin sätkyksi? (2p)

Michael Flatley, Lord of the Dance.

6. Kuka näyttelijä esiintyi sarjassa "taiteilijanimellä" Snaro? (2p)

David Schwimmer.

7. Phoebea pyydettiin nimeämään yksi veljensä kolmosista ja hän päätyi nimeämään hänet Chandleriksi. Mikä oli Phoeben ensimmäinen nimiehdotus? (2p)



8. Joey ja Chandler veivät Rossin jääkiekko-otteluun, jotta tämä unohtaisi ex-vaimonsa. Mitä joukkuetta vastaan NY Rangers pelasi? (3p)

Pittsburgh Penguinsia.

9. Joeylla on seitsemän siskoa. Nimeä heidät. (4p)

10. Kuka Frendeistä
a) lähetti vitsin Playboy-lehteen?
b) satutti lonkkansa rullaluistimilla?
c) opetti talonmiestä tanssimaan?
d) löysi limsatölkistä peukalon?
e) rakastui itseään 21 vuotta vanhempaan vanhempiensa hyvään ystävään?
f) teki uudenvuodenlupauksen juoruta vähemmän? (6p)

a) Ross
b) Chandler
c) Joey
d) Phoebe
e) Monica
f) Rachel

11. Muinaishistoriaa: kuka Frendeistä
a) oli nenäleikkauksessa?
b) hyppäsi yli neljännen luokan?
c) oli naimisissa jäätanssijan kanssa?
d) ei päässyt koulun taitoluistelujoukkueeseen?
e) painoi yli 8 kiloa syntyessään?
f) voitti piirakansyöntikilpailun? (6p)

a) Rachel
b) Ross
c) Phoebe
d) Chandler
e) Joey
f) Monica

12. Minkä yhtyeen keulahahmo vieraili sarjassa esittämässä kappaleen Angel of the Morning Central Perkissä? (2p)

The Pretenders.

13. Mikä on
a) Joeyn
b) Chandlerin
c) Rachelin
koko nimi? (3p)

a)
b) Chandler Muriel Bing
c)

14. Kuka allaolevasta listasta
a) ei ole vieraillut Frendeissä? (1p)
b) on vieraillut sarjassa mutta ei näytellyt itseään? (1p)

Jean-Claude Van Damme, Uma Thurman, Isabella Rossellini, Donnie Osmond, Ralph Lauren, Hugh Laurie, Charlton Heston, Jay Leno

a) Uma Thurman
b) Hugh Laurie

15. Yhdistä Frendit-näyttelijä ja elokuva jossa tämä on näytellyt (3p)

Jennifer Aniston
Courteney Cox Arquette
Lisa Kudrow
Matt LeBlanc
Matthew Perry
David Schwimmer

- Ace Ventura: Lemmikkietsivä (Ace Ventura: Pet Detective)
- Bruce Taivaanlahja (Bruce Almighty)
- Charlien Enkelit (Charlie's Angels)
- Koko Potti (The Whole Nine Yards)
- Madagascar
- Terapian Tarpeessa (Analyze This)[/QUOTE]

Jennifer Aniston - Bruce Almighty
Courtney Cox Arquette - Ace Ventura
Lisa Kudrow - Terapian tarpeessa
Matt LeBlanc - Charlien enkelit
Matthew Perry - Koko potti
David Schwimmer - Madagascar
 

Pihvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, ÄTPPOMK, Everton FC, Canucks
Vintsukka kirjoitti:
1. Ketkä kaksi Frendeistä ovat sisaruksia? (1p)
Ross & Monica

Vintsukka kirjoitti:
2. Kuka on Frendeistä ainoa jota ei ole kertaakaan erotettu työstään mutta on itse eronnut kahdesti? (1p)
Rachel

Vintsukka kirjoitti:
3. Mistä maasta Rachelin poikaystävä Paolo oli kotoisin? (1p)
Italiasta

Vintsukka kirjoitti:
4. Kenen näyttelijän takapuolta Joey melkein pääsi näyttelemään? (2p)
Al Pacino

Vintsukka kirjoitti:
5. Mikä tai kuka "scares the bejesus out of Chandler" eli suomennosta mukaillen säikäyttää Chandlerin sätkyksi? (2p)
Michael Flatley

Vintsukka kirjoitti:
6. Kuka näyttelijä esiintyi sarjassa "taiteilijanimellä" Snaro? (2p)
----

Vintsukka kirjoitti:
7. Phoebea pyydettiin nimeämään yksi veljensä kolmosista ja hän päätyi nimeämään hänet Chandleriksi. Mikä oli Phoeben ensimmäinen nimiehdotus? (2p)
-----

Vintsukka kirjoitti:
8. Joey ja Chandler veivät Rossin jääkiekko-otteluun, jotta tämä unohtaisi ex-vaimonsa. Mitä joukkuetta vastaan NY Rangers pelasi? (3p)
Pittsburgh Penguins

Vintsukka kirjoitti:
9. Joeylla on seitsemän siskoa. Nimeä heidät. (4p)
Mary-Angela, Mary-Teresa, Kiki (tjsp.) ja sit on hiljasta.

Vintsukka kirjoitti:
10. Kuka Frendeistä
a) lähetti vitsin Playboy-lehteen?
b) satutti lonkkansa rullaluistimilla?
c) opetti talonmiestä tanssimaan?
d) löysi limsatölkistä peukalon?
e) rakastui itseään 21 vuotta vanhempaan vanhempiensa hyvään ystävään?
f) teki uudenvuodenlupauksen juoruta vähemmän? (6p)
a) Ross
b) Monica
c) Joey
d) Phoebe
e) Monica
f) Rachel

Vintsukka kirjoitti:
11. Muinaishistoriaa: kuka Frendeistä
a) oli nenäleikkauksessa?
b) hyppäsi yli neljännen luokan?
c) oli naimisissa jäätanssijan kanssa?
d) ei päässyt koulun taitoluistelujoukkueeseen?
e) painoi yli 8 kiloa syntyessään?
f) voitti piirakansyöntikilpailun? (6p)
a) Rachel
b) Ross
c) Phoebe
d) Chandler
e) Joey
f) Monica

Vintsukka kirjoitti:
12. Minkä yhtyeen keulahahmo vieraili sarjassa esittämässä kappaleen Angel of the Morning Central Perkissä? (2p)
Bonnie Tyler

Vintsukka kirjoitti:
13. Mikä on
a) Joeyn
b) Chandlerin
c) Rachelin
koko nimi? (3p)
a) Joseph ... Tribbiani
b) Chandler ... Bing
c) Rachel Karen Green

Vintsukka kirjoitti:
14. Kuka allaolevasta listasta
a) ei ole vieraillut Frendeissä? (1p)
b) on vieraillut sarjassa mutta ei näytellyt itseään? (1p)
Jean-Claude Van Damme, Uma Thurman, Isabella Rossellini, Donnie Osmond, Ralph Lauren, Hugh Laurie, Charlton Heston, Jay Leno
a) Donnie Osmond
b) Hugh Laurie

Vintsukka kirjoitti:
15. Yhdistä Frendit-näyttelijä ja elokuva jossa tämä on näytellyt (3p)
Jennifer Aniston
Courteney Cox Arquette
Lisa Kudrow
Matt LeBlanc
Matthew Perry
David Schwimmer

- Ace Ventura: Lemmikkietsivä (Ace Ventura: Pet Detective)
- Bruce Taivaanlahja (Bruce Almighty)
- Charlien Enkelit (Charlie's Angels)
- Koko Potti (The Whole Nine Yards)
- Madagascar
- Terapian Tarpeessa (Analyze This)
Jennifer Aniston – Bruce Almighty
Courteney Cox Arquette – Madagascar
Lisa Kudrow – Analyze This
Matt LeBlanc – Charlie’s Angels
Matthew Perry – Whole nine Yards
David Schwimmer – Ace Ventura

Joo, ja kiitti ilmosta. Muuten olisi mennyt ihan ohi tämä juttu.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
No niin, kello on muutaman minuutin yli puolen yön ja on tulosten ja oikeiden vastausten julkistamisen aika. Suosio oli tälläkin kertaa varsin rajallista, vaikka osallistujia oli kokonaista kolme enemmän kuin viime kerralla.

Kisan voittajan arvonimi lankeaa nimimerkille Trenchtown 33 pisteen saaliilla 40:stä mahdollisesta. 30 pisteen maagisen rajan ylittivät lisäksi tt, Pärde, The M sekä Tanskanen.

Pistetaulukko kokonaisuudessaan:

Koodi:
 1. Trenchtown  33
 2. tt          32½
 3. Pärde       32
 4. The M       31
 5. Tanskanen   30½
 6. E           28
 7. CaGe        27½
 8. Pihvi       27
 9. Moto        25
10. Meikku      22½
11. Timi        22
12. Gellner     21
13. Luz         18
14. Derby       17
15. Mr.Big      11½
    Mzt_t       11½
Tämänkertaiseen kisaan osallistui kuusi myös viime kerralla visaillutta, joten lyödään tiskiin vielä kahden visan yhteispisteet heidän osaltaan:

Koodi:
1. Pärde  64
2. The M  60
3. E      57
4. Pihvi  54
5. Moto   52½
6. Mzt_t  22
Pisteet on laskettu ja tarkistuslaskettu, mutta siltikään en takaa etteikö virheitä saattaisi esiintyä. Omien pisteiden tarkistamista siis suositellaan.

Ja sitten ne oikeat vastaukset (suluissa oikein vastanneiden lukumäärä).

1. Ketkä kaksi Frendeistä ovat sisaruksia?
Ross ja Monica (16)

Alkuun lähdettiin helpolla ja kaikki tiesivätkin oikean vastauksen.

2. Kuka on Frendeistä ainoa jota ei ole kertaakaan erotettu työstään mutta on itse eronnut kahdesti?
Chandler (14)

Rachel erotettiin Ralph Laurenilta tämän haettua salaa toista työtä, Monica sai potkut ravintolasta otettuaan "lahjuksen" tavarantoimittajalta, Phoebe erotettiin tämän muhinoitua asiakkaan kanssa, Joey on näyttelijänuransa aikana potkittu pois useista tuotannoista ja Ross siirrettiin museosta ensin sapattivapaalle ja lopulta erotettiin.

3. Mistä maasta Rachelin poikaystävä Paolo oli kotoisin?
Italiasta (16)

Yllättäen toinen kysymys jonka kaikki tiesivät. Hyvin tiedetty, ottaen huomioon että Paolo esiintyi vain neljässä jaksossa.

4. Kenen näyttelijän takapuolta Joey melkein pääsi näyttelemään?
Al Pacinon (14)

5. Mikä tai kuka "scares the bejesus out of Chandler" eli suomennosta mukaillen säikäyttää Chandlerin sätkyksi?
Michael Flatley, Lord of the Dance (9)

Mm. koiria ehdotettiin, mutta tuota nimenomaista lausetta käytettiin Rossin järjestämässä tietokilpailussa, jossa selvisi Chandlerin pelko Michael Flatleyta kohtaan.

6. Kuka näyttelijä esiintyi sarjassa "taiteilijanimellä" Snaro?
David Schwimmer (9)

Rossia näyttelevä Schwimmer näytteli myös Rossin "kaksoisolentoa" Russia ja lopputeksteissä näyttelijän nimeksi oli merkitty Snaro.

7. Phoebea pyydettiin nimeämään yksi veljensä kolmosista ja hän päätyi nimeämään hänet Chandleriksi. Mikä oli Phoeben ensimmäinen nimiehdotus?
Cougar (4)

Myös mm. The Hulk ja Joey olivat harkinnassa, mutta Phoeben ensimmäinen ehdotus oli Cougar. Visan vaikeimpia.

8. Joey ja Chandler veivät Rossin jääkiekko-otteluun, jotta tämä unohtaisi ex-vaimonsa. Mitä joukkuetta vastaan NY Rangers pelasi?
Pittsburgh Penguinsia (6)

9. Joeylla on seitsemän siskoa. Nimeä heidät.
Veronica (0), Mary Angela (6), Mary Theresa (5), Gina (4), Dina (2), Tina (1) ja Cookie (2)

Joeyn siskot osoittautuivat yllättävänkin hankaliksi ja Veronicaa ei osannut nimetä kukaan. Odotetusti helpoin oli Chandlerin suutelema Mary Angela.

Jokaisesta oikein nimetystä siskosta sai ½ pistettä. Kaikkien nimeämisestä olisi saanut lisäksi ½ pistettä bonusta, mutta siihen ei kukaan yltänyt.


10. Kuka Frendeistä
a) lähetti vitsin Playboy-lehteen? - Ross (14)
b) satutti lonkkansa rullaluistimilla? - Chandler (8)
c) opetti talonmiestä tanssimaan? - Joey (13)
d) löysi limsatölkistä peukalon? - Phoebe (12)
e) rakastui itseään 21 vuotta vanhempaan vanhempiensa hyvään ystävään? - Monica (15)
f) teki uudenvuodenlupauksen juoruta vähemmän? - Rachel (15)

11. Muinaishistoriaa: kuka Frendeistä
a) oli nenäleikkauksessa? - Rachel (15)
b) hyppäsi yli neljännen luokan? - Ross (12)
c) oli naimisissa jäätanssijan kanssa? - Phoebe (14)
d) ei päässyt koulun taitoluistelujoukkueeseen? - Chandler (13)
e) painoi yli 8 kiloa syntyessään? - Joey (12)
f) voitti piirakansyöntikilpailun? - Monica (15)

Tehtävissä 10 ja 11 helpotti, jos huomasi että kaikki kuusi Frendiä esiintyi kerran molemmissa.

12. Minkä yhtyeen keulahahmo vieraili sarjassa esittämässä kappaleen Angel of the Morning Central Perkissä?
The Pretenders-yhtyeen Chrissie Hynde (5)

13. Mikä on
a) Joeyn
b) Chandlerin
c) Rachelin
koko nimi?

a) Joseph Francis Tribbiani (7)
b) Chandler Muriel Bing (10)
c) Rachel Karen Greene (12)

Koko nimet tiedettiin hyvin ja pienistä kirjoitusvirheistä en rokottanut. Mainittakoon että kunnolla nipottaen Rachelin koko nimen tiesi oikein vain kaksi kisaajaa, sillä Rachelin sukunimi on nimenomaan Greene eikä Green.

14. Kuka allaolevasta listasta
a) ei ole vieraillut Frendeissä?
b) on vieraillut sarjassa mutta ei näytellyt itseään?

Jean-Claude Van Damme, Uma Thurman, Isabella Rossellini, Donnie Osmond, Ralph Lauren, Hugh Laurie, Charlton Heston, Jay Leno

a) Uma Thurman (8)
b) Hugh Laurie (7)

Rachel ja Monica kävivät treffeillä Van Damme kanssa, Ross yritti pokata Isabellaa kahvilassa, Donnie juonsi tv-visaa johon Joey osallistui, Rachel oli töissä Ralph Laurenilla, Joey näytteli elokuvassa Hestonin kanssa ja Chandlerin äiti oli vieraana Lenon talk showssa. Hugh Laurie näytteli ärsyyntynyttä kanssamatkustajaa Rachelin lentäessä Lontooseen.

15. Yhdistä Frendit-näyttelijä ja elokuva jossa tämä on näytellyt

Jennifer Aniston - Bruce Taivaanlahja (Bruce Almighty) (14)
Courteney Cox Arquette - Ace Ventura: Lemmikkietsivä (Ace Ventura: Pet Detective) (12)
Lisa Kudrow - Terapian Tarpeessa (Analyze This) (12)
Matt LeBlanc - Charlien Enkelit (Charlie's Angels) (10)
Matthew Perry - Koko Potti (The Whole Nine Yards) (13)
David Schwimmer - Madagascar (11)

Kunniamaininta nimim. Tanskaselle, joka päätti tehdä tehtävästä itselleen vaikean ja keksiä leffojen nimet itse. Löytyi sieltä sentään kaksi tehtävässä haettuakin.

Kommentteja, protesteja, kehuja, haukkuja ja kysymyksiä otetaan vastaan mutta ei välttämättä oteta huomioon.
 
Viimeksi muokattu:

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Vintsukka kirjoitti:
Kommentteja, protesteja, kehuja, haukkuja ja kysymyksiä otetaan vastaan mutta ei välttämättä oteta huomioon.

Kiitokset järjestäjälle.

Hieman vaikeampaa itselleni oli kuin edellisellä kerralla, aika pitkälti siitä johtuen, että edellisellä kerralla olin muistaakseni menossa 10 tuotantokauden DVD-boksin alussa (alusta alkaen järjestyksessä), nyt taas oli taukoa edellisistä katsomiskerroista hieman. Varsinkin Joeyn siskot olisi ollut helpompi nakki silloin aikaisemmin, nyt ei oikein löytynyt.

Hirvittävän kovilla "tehoilla" täällä porukka osaa vastata. On kyllä Frendit pojilla (tai tytöillä) katsottuna.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vintsukka kirjoitti:
Kisan voittajan arvonimi lankeaa nimimerkille Trenchtown 33 pisteen saaliilla 40:stä mahdollisesta.
Joo, tämähän oli juuri sellainen murskavoitto kun tästä lähdinkin hakemaan. Takki auki ja niin poispäin. Meikäläisen hyllystä löytyy seitsemän tuotantokautta kymmenestä, joten melkein kaikki kysymykset olivat ns. helpohkoja. Kiitos Vintsukalle viitsimisestä.

edit: Lisätään vielä, että kaikki Frendit olen katsonut ainakin kolmeen kertaan. Jos Vintsukka jatkat näitä skaboja, niin seuraava voisi olla ns. HC-malli ultravaikeilla kysymyksillä.
 
Viimeksi muokattu:

Tanskanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vintsukka kirjoitti:
Kunniamaininta nimim. Tanskaselle, joka päätti tehdä tehtävästä itselleen vaikean ja keksiä leffojen nimet itse. Löytyi sieltä sentään kaksi tehtävässä haettuakin.

Kannattaa olla huolimaton kopioidessaan kysymyksiä. Tietysti jäi toi loppu pois ja
heitin sitten vaan leffoja joissa näytelly frendien näyttelijät :D
No sattuuhan tota, varsinkin väsyneenä. Kiitokset kunniamaininnasta.

Millon olis tulossa jatkoa tietovisalle?
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Trenchtown kirjoitti:
Jos Vintsukka jatkat näitä skaboja, niin seuraava voisi olla ns. HC-malli ultravaikeilla kysymyksillä.
Tanskanen kirjoitti:
Millon olis tulossa jatkoa tietovisalle?
On tuo visojen suosio ollut sen verran rajallista että hetki taas vierähtää ennen kuin seuraavaa visaa ilmoille lykkään, mutta eiköhän sellainen vielä joskus saada aikaiseksi.

Kiitokset vaan kaikille osallistuneille.
 

Pihvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, ÄTPPOMK, Everton FC, Canucks
Vintsukka kirjoitti:
On tuo visojen suosio ollut sen verran rajallista että hetki taas vierähtää ennen kuin seuraavaa visaa ilmoille lykkään, mutta eiköhän sellainen vielä joskus saada aikaiseksi.

Kiitokset vaan kaikille osallistuneille.

Njoo, mut kulttisuosio on aika kivampi ku varsinainen menestys. Mieluusti näihin vastailee. Kiitsa vaan että riittää aika tämmöseen. Omat Frendit on kyllä katsottu, vikaa kautta lukuunottamatta, useita kertoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös