FPS 2008–2009

  • 30 309
  • 69

Zigismund

Jäsen
Onko vielä liian aikaista avata ketju perinteikkäälle Forssan Palloseuralle? Noh, onhan FPS:stä ollut juttua jo Kiekkolehdessä sekä Forssan Lehdessä, joten uskallan tämän topicin laittaa pystyyn.

Kiekkolehdessähän FPS ilmoitti etsivänsä pelaajia Suomi-sarja joukkueeseensa. Ilmoituksessa kerrottiin hyvistä opiskelutiloista, sekä kerrottiin laadukkaasta valmennuksesta. Viitaten Timo Tuomea.

Forssan Lehti heräsi myös ja siinä kerrottiin FPS:n sopimustilanteista. Ilmeisesti suurin osa on jatkamassa. Ilahduttavaa oli myös se, että Jarno Kantelus torjui monet Mestis-tarjoukset ja pysyy edelleen Forssassa.
Raitis Pujats on myös jäämässä Palloseuraan ja tuo ilmeisesti myös veljensä Forssaan. Toivoa sopii, että veli olisi hieman tasokkaampi veijari. Kyseessä lienee tämä herra.

Lisäksi paluummuttajia ollaan hakemassa. Enemmän kuin tervellut pelaaja olisi Rami Jokinen. Miehen ranne on lähes Kanteluksen luokkaa.
Jokisen lisäksi harjoituksissa on käynyt Tuomas Kauti. Kausi HPK:n A-junioiressa ei mennyt pisteiden valossa aivan putkeen. 34:ssä ottelussa syntyi tehot 0+4, +/- oli +7.
FPS testaa myös omia A-junioreitaan, sekä muutamia pelaajia Flamesista.

Ja mikä ilahduttavinta taloudellinen puoli on parantumassa päin. Lippuja myytiin 6000 kpl vähemmän kuin viime kaudella, mutta muut kulut olivat paljon pienemmät kuin viime kaudella. Pelaajabudjetti pieneni merkittävästi.

Näyttää hyvältä.
 

Boogeyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
Varmoina jatkajina on nyt julkaistu hyökkäyksestä Jarno Kantelus, Toni Ronkainen, Niko Nikkilä, Juho-Pekka Koski ja Marko Vehmas. Sopimusseitsikon täydentävät puolustaja Asko Rantanen ja maalivahti Joni Weckström.

Jatkopestistä neuvottelevat Hannu-Pekka Leinonen, Mika Tasala, Ville Piltti, Antti Maaninka, Kim Vähänen, Joni Kujala ja Raitis Pujats.

Ainoat varmat lähtijät ovat Aaron Clayworth ja Josh Harding. Kesän Australiassa pelaavien Tommi Kelan ja Marko Raidan jatko on auki, samoin kuin Timo Kulosen, Tomi Suoniemen ja ulkomaille töihin pyrkivän Eero Murron.

Paluumuuttajiksi tavoitellaan varsinkin Rami Jokista ja Tuomas Kautia. Otto Hakamaa hakee paikkaa HPK A:sta.

Tällä viikolla harjoituksiin ryhtyneessä ringissä on myös pelaajia omista junioreista. Kokeneempia pelaajia voi tulla mukaan sarjaporrasta alempaa Flamesista.
 

Zigismund

Jäsen
Nyt vielä jatkospimukset Leinosen, Tasalan, Piltin, Maaningan ja Kujalan kanssa. Varauksella myös Kim Vähänen.
Helpottunut olen siitä, että Aussit eivät jatka. Enpä panisi pahakseni vaikke Raitiskaan jatkaisi.

Hakamaa saa paikan HPK:n A:sta.
 

Boogeyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
Treenimatsien pelipäivät

Ke 13.8. FPS - VG-62
Ti 19.8. KooVee - FPS
Ke 20.8. Titaanit - FPS
Ke 27.8. VG-62 - FPS
Pe 29.8. HC Kerava - FPS
To 4.9. FPS - HC Kerava
Ke 10.9. FPS - KooVee
 

kuminaama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vopsi
Niin mitähän ensikaudesta oikein tulee, kun mistään ei kuulu mitään...?
Ja kaiken lisäksi Tammelan poika Laaksonen valitsi Lukon, eikä palloseuraa.
Miksi ? ;D
 

Zigismund

Jäsen
Voisihan tänne Forssan Palloseurastakin muutaman sanasen laittaa. Eilen oli ensinmäinen harjoitusmatsi VG-62:sta vastaan ja tuloksena 5-5 tasapeli.

Aika junnupitoinen joukkue forssalaisilla oli. Eipä niitä sopimuspelaajiakaan niin kauheasti ole. Maalivahtitilanne on täysin avoinna, sillä Joonas Laaksosesta ja Joni Weckströmistä ei ole 1.maalivahdiksi. FPS odotteleekin, että Australiassa pelaava Tommi Kela palaa joukkueen vahvuuteen. Myös Ässien juniori Juho Leikkola on käynyt joukkueen kanssa jäällä.

Puolustus on täysin avoinna. Vasta 3 sopimusta, joista Asko Rantanen ja Joni Kujala kuuluvat puolustuksen kulmakiviin. Kolmas sopimuspelaaja Aleksi Heikkilä pelasi viime kaudella pari hassua ottelua. HPK A:ssa viime kaudella pelannut Tuomas Kauti kuitenkin palannee forssalaispuolustukseen. Pohjosen Jesse esitti kypsiä otteita eilisessä pelissä ja saattaa kuulua jopa FPS:n alkavan kauden kokoonpanoon.

Hyökkäys näyttäisi olevan ihan hyvällä mallilla, mikäli Olli-Pekka Kopiloff ja Henri Pekkola liittyvät joukkueen vahvuuteen. Miinuksena tietysti kolmikko Ronkainen - Suoniemi - Kantelus hajoaminen, mutta Kopiloff lienee pelityyliltään aika lailla Suoniemen kaltainen. Muista senttereistä Ville Piltti on ilmeisesti lähdössä jälleen ulkomaille. Helpotukseksi Pujats sai sopimuksen kotimaastaan.

Laiturit vaikuttavat ihan hyviltä. Tärkeimmät lenkit eli Kantelus ja Ronkainen jäivät joukkueeseen. Muista viime kauden avainpelaajista Antti Maaninka, Hannu-Pekka Leinonen ja Marko Vehmas (sentteri vai laituri?) jatkavat. Tunnetusti neloskentässä rymistelyä jatkaa Niko Nikkilä.
Nuori kolmikko Vuorela - Heino - Heikkilä ovat vahvasti nousemassa pelaavaan kokoonpanoon. En sitten tiedä, onko Nikkilä tulppana näille kavereille. Eero Murto palannee joulun jälkeen joukkueeseen Etelä-Korean opiskelumatkalta.

Viime kauden pelaajista mahdollisina jatkajina on oikeastaan vain Marko Raita. Marko Ronkainen yllätti ja palasi jälleen FPS:n riveihin. Hyvin tuntui vauhtia olevan ensinmäisen pelin perusteella.


Paljon on vielä kysymysmerkkejä ilmassa, ainakin peräpäässä. Hyökkäys nyt ei mitään kummempia enään tarvitse.
Toivomuslistalla olisi Kela maaliin, Kauti ja muutama muu puolustaja (tyyliin Kulmala, Lejonqvist) ja hyökkäykseen Raita.

Lähteneet:
Aaron Clayworth (Australia), Josh Harding (Australia), Timo Kulonen (lop.), Otto Hakamaa (HPK A), Kim Vähänen (lop.)
Mika Tasala (Hermes), Eero Murto (Etelä-Korea), Tomi Suoniemi (lop.?), Ville Piltti (Norja?), Raitis Pujats (Latvia)
 

Zigismund

Jäsen
Ja että mihin liigaan siirtyvätkään.

Pau pau

En tiedä oliko viestilläsi mitään erityisempää pointtia, joten jätän sen huomioimatta.

Huomion arvoista on kylläkin FPS:n uudet hankinnat. Kurikan Ryhdistä joukkuetta tulee vahvistamaan keskushyökkääjä Joose Lipponen ja maalivahti Ville Salminen. Tuohon vielä sentteriksi Kopiloff ja Pekkola (sentteri?), niin rupeaisi sentteriosasto olemaan jokseenkin kova.

Nyt kun saatiin maalivahtipeli kuntoon, niin ainoan huolestumisen aiheuttaa puolustus. Tuomas Kauti on kaiketi melkein varma sopimuspelaaja? Mitenkäs Otto Hakamaa? Onko paikka HPK A:ssa täysin varma? Kiinnostaisi kovasti myös viime kaudella SaloHT:ssa pelanneen Jarmo Ruohomaan ja Rocketsissa kiekkoilleen Olli Laaksonen tilanne.
 

kuminaama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vopsi
Tuli hiukan puskista nuo tiedot palloseuran hyvistä harjoitusmatseista.
Kuulin huhuja, että porukka olisi aika tikissä tulevaa kautta ajatellen, mutta näin hyvä alku (kop,kop koputan puuta) on kyllä yllättänyt.

On tuo T.Tuomi aika velho.
 

The Rock

Jäsen
Säterin Essi siellä valmentajan paikalla on seissyt. Oli eilenkin Kotkassa. Missä lie Tuomi?

Esa Säteri johti eilen FPS:n peliä ja varsin tyytyväinen ilme kasvoillaan pois hallista hiippaili. Timo Tuomi on kuuleman mukaan jollakin kursseilla (valmennus?), joten sen takia miestä ei penkin takana ole näkynyt.

Pakko vielä kerran kehua FPS:n eilistä peliä ja etenkin paikkojen hyväksikäyttöä. Laukaukset olivat teräviä ja katujyrä-Kanteluksen johdolla jokainen vihreävalkopaita painoi niska kyyryssä aina maalia kohti, eikä tyytynyt kulmissa pyörimiseen. Vaikka tämä olikin vain harjoitusottelun, niin silti voi jo aika varmasti sanoa, että Forssa tulee olemaan ensi kaudella vaikea kanto kaskessa mille tahansa Suomi-sarjajengille.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Mestis-joukkueen kurittaminen noin selvillä lukemilla ei ole sattumaa. Vaikka olisi Titaanit pelanneet huonolla asenteella, ei Mestis-poppoota pysty mikä tahansa puulaakijoukkue lyömään.
 

herra 63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Forssan palloseura
Mahtaakohan Jonea enää kiinnostaa kova treeni, luulisi että ulkomaat ja vähäisempi treeni kiinnostavat enemmän.
Ikäähän ei vielä ole paljon, kädet olisivat sarjatasolle loistavat.
 

Zigismund

Jäsen
Nostetaan tämäkin ketju ylöspäin uuden pelaajasopimuksen ansiosta. Ville Piltti jatkaa sittenkin vielä ensi kauden Forssassa. Mies neuvotteli sopimuksesta Norjaan, mutta matkaan tuli muutama silmukka.
Viime kaudella Piltti pelasi 38 ottelua, joissa mies iski tehot 11+29=40.
Sentteritilanne on ilmeisesti tässä olettaen, että Vehmas pelaa sentterinä.

Ei näytä FPS:n tilanne kovinkaan valoisalta. Mistä pakit?
 

Boogeyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
Jonkinmoinen FPS:n joukkue-esittely on tässä vaiheessa paikallaan. Mainitaan vaikka aluksi, että viime kauden parhaasta mahdollisesta kokoonpanosta hieman päälle puolet jatkaa Timo Tuomen joukoissa myös tähän kauteen. Pelaajalista käsittää tällä hetkellä 25 nimeä, joista vain kahdella ei ole urallaan aiempia kausia FPS:ssa tai FoPS-junnuissa. Heistäkin toinen on naapurikylästä Urjalasta kotoisin oleva Teemu Virtanen ja toinen ex-ässä Joose Lipponen.

Maalivahdit:

Joukkueen kokeneena ykkösveskarina Tommi Kelan paikalle tuli parina Mestis-kautenakin Palloseurassa torjunut ja viime kaudella Kurikan Ryhtiä edustanut Ville Salminen. Muut maalivahdit ovat jo edelliskaudella mukana kuvioissa olleet Joonas Laaksonen ja Petrus Lintonen.

Puolustajat:

Pakkeja joukkueessa on vain kolmeen pariin. Äärimmäisen tärkeät Asko Rantanen (12.) ja Joni Kujala (7. kausi FPS:ssa) sentään jatkavat aina luotettavina sotureina. Muut puolustajat, TPS:n B:stä tullut Teemu Virtanen sekä omista junnuista nostetut Aleksi Heikkilä, Jesse Pohjonen ja Samuli Katajisto ovat nelistään suunnilleen yhtä vanhoja kuin viime kauteen uransa päättäneet Timo Kulonen ja Kim Vähänen kahdestaan!

Viime kevään ryhmästä ovat pois myös aussit Aaron Clayworth ja Josh Harding sekä HPK A:han mennyt Otto Hakamaa. Hämeenlinnassa viime talven pelannut Tuomas Kauti olisi kannattajien toivoma paluumuuttaja. Toisen polven forssalainen edustuskiekkoilija pelasikin ensimmäisissä harjoituspeleissä, mutta aloitti sitten opiskelut Turussa.

Hyökkääjät:

Hyökkäyksen ykköspommittaja on viime kauttakin kovavireisempi Jarno Kantelus, jonka ketjukaverina viihdettä yleisölle on tarjoamassa vastustajilta jalat alta luisteleva Toni Ronkainen. Antti Maaningan voisi nimetä joukkueen virtuoosiksi. Hannu-Pekka Leinonen oli vuosi sitten alkusyksyn ykkössnaipperi, mutta kausi päättyi jo joulutauolla polviremontttiin. Ville Piltin siirto Tanskaan ei toteutunut, joten hänet nähdään jälleen Forssassa kotimaastaan Latviasta palanneen Raitis Pujatsin tavoin.

Jatkajiin kuuluu myös mörssärikaartin Niko Nikkilä, viime kevätkauden ykkösketjun sentteri Marko Vehmas ja potentiaaliltaan arvoituksellinen Juho-Pekka Koski. Hyökkäyksen nuorisokaartiin kuuluu viime kevään kolmessa viimeisessä pelissä vauhdikkaasti debytoineet Juuso Vuorela, Valtteri Heikkilä ja Jarno Heino, sekä harjoituspeleissä yhteensä viisi maalia tehneet Matias Lintula ja Aleksi Palomäki. Jo alussa mainitulta KuRystä siirtyneeltä Joose Lipposelta odotetaan paljon ja mielenkiintoinen seurattava on myös FoPS Flamesista takaisin saatu vanha kettu Marko Ronkainen. Ronkaisen veljekset ovat Suomi-sarjan kärkiluokan kiekkorosvoja ja läpiajospesialisteja.

Hyökkäyskalustosta poistuneita pelureita ovat arvokas kahdensuunnan raataja Mika Tasala, viime kaudella jo tammikuussa kautensa päättänyt Tomi Suoniemi sekä kaukomailla kiekkoilevat Marko Raita ja Eero Murto.

Pistetään vihoviimeiseksi vielä yksi linkki
http://www.forssanlehti.fi/uutisia/urheilu/1SENTTERILUPAUS.htm
 

Zigismund

Jäsen
Joo. Kirjoitetaanpas tännekin välillä jotain.

FPS:n kausi ei ole lähtenyt liikkeelle toivotulla tavalla. Keskiviikkona koettu Salamat -tappio oli jotain uskomatonta. Häviö niin paljon huonompaa joukkuetta vastaan.

Päälimmäiset syyt tähän alkukauden huonoon menestykseen näen maalivahti Ville Salmisen haparoinnin, sekä 1.sentteriksi haetun Joose Lipposen pienimuotoisen flopin. Niin ja tottahan toki meillä on nuori joukkue ja nämä häkkipäät ovat kentällä vielä todella suurissa vaikeuksissa. Siksi ihmetyttääkin heidän älyttömän suuri peliaika.

Mitä tekevät Tommi Kela ja Marko Raita? Palaavatko FPS:ään? Molemmille miehille olisi tällä hetkellä käyttöä ihan pirusti!
 

Yze#19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Jokerit, FPS
Tämäkin vielä kun sarjan kannalta tärkeä peli lauantaina päättyi jo ennen kuin ikinä alkoikaan. Forssan Lehti kirjoitti aamulla FPS:n loukkaantumisista, jotka viimeistään ratkaisevat pisteet VG-62:lle. Poissa siis maalivahti Ville Salminen, puolustajat Asko Rantanen sekä mahdollisesti myös Miikka Laaksonen. Hyökkääjistä poissa varmuudella paras maalintekijä Toni Ronkainen sekä viime kaudella hyvin pelannut pitkäaikaispotilas Antti Maaninka. Ronkaisen poissaolo on suuri takaisku jo muutenkin kapealle ringille. Kun vielä lasketaan, että yleensä tulee vielä muutama poissaolo täydestä joukkueesta viikonlopulle niin ei hyvältä näytä. Joonas Laaksonen ei ole pelatuissa peleissään vakuuttanut maalinsuulla. Maalivahti osasto varsin heikko, jopa verraten muiden kolmoslohkon joukkueisiin. Salamat pysyi pystyssä paljon hyvän maalivahtipelin ansiosta ja samaten kävi Kauniaisissakin. Aina voitetaan laukaukset ja hävitään vähintään parilla maalilla. Ihme laji tämä jääkiekko.
FPS voisi nyt kiven alta kaivaa sen voittavan maalivahdin.
 

Zigismund

Jäsen
Nyt on FPS parantanut peliään kuin sika sitä kuuluisaa juoksua. Koistisen tultua joukkueeseen on Kanteluksen ja Ronkaisen peli luonnistunut paljon paremmmin, kuin Lipposen oltua keskellä. Nyt meillä on siis ehkäpä Suomi-sarjan paras hyökkäyskolmikko, Kantelus-Koistinen-Ronkainen. Tähän vielä pakeiksi Rantanen ja Kujala, niin meillä on todella mainio ykkösviisikko.

Laaksosen paluu mainio asia, ehdottomasti Rantasen ja Kujalan kanssa joukkueen parhaita puolustajia. Virtanen on myös petrannut ihan hemmetisti. Kolmikko Pohjonen, Vuorela ja Heikkilä ovat valitettavasti vielä kaukana kaivatusta tasosta.

Puolustukseen on kuitenkin tulossa apuja. Ensi viikolla joukkueeseen liittyy 1-2 kuukauden ajaksi Taneli Ahlfors Ässien A-junioreista. Ahlfors korvataan kesken kauden ainakin ennakolta kovemmalla Jussi Kulmalalla. Edustuksen reeneissä on myös käväissyt Timo Willman. Onko Willman tekemässä comebackia FPS:ään?

Hyökkäyspäähänkin saadaan ehkä kauden vanhetessa vahvistusta Jouni Kulosen merkeissä. Ensin on kuitenkin luvassa jonkinsortin jalkaleikkaus...?
Toinen vahvistus saattaisi olla Eero Murto. Marko Raita ei taida FPS:ään palata.

Maalivahtikin pitäisi kaiketi hommata, ellei Itäjärveä saada pidettyä koko kautta Forssassa. Toivotaan myös, että Koistinen jäisi koko kaudeksi Forssaan.

Mutta joo. Ihan hyvältä näyttää!
 

Yze#19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Jokerit, FPS
Kyllähän peli on parantunut melkoisesti ja mielestäni viimein joukkueella on todellinen ykköskenttä. Jukka-Pekka Koistinen on huippuvahvistus tässä tilanteessa ja toivon mukaan mies jatkaa pitkään joukkueessa. Puolustus on heikko kun Askokin on kärsinyt vammoista. Tiedä sitten millainen kaveri tämä Ässien A-junnu Ahlfors on, mutta käsitykseni mukaan kyseessä on isokokoinen perusluutija. Viime peleissä on ollut käytössä vain viisi puolustajaa joten kolmen pakkiparin käyttöön tämä tuo mahdollisuuden.
Mitenkäs tuo Itäjärvi kun en ole hänen esiintymisiään päässyt nyt seuraamaan. Voiko miehellä päästä sarjassa eteenpäin vai tarvitaanko nyt se maalivahti?

Vieläkin harmittaa tämä Salamat kohtaaminen Kirkkonummella. En tiedä mitä pelissä sitten taas tapahtui mutta jotenkin turhan hankala vastus tuo Salamat tällä kaudella on.Tai ainakin siitä tehdään hankala vastustaja. Joukkue oli täysin pulassa jo Forssassa ja silti puristivat voiton. Kyllä heillä ihan ok maalivahti ainakin on ja ykköskenttä on tehokas. Salamat-syndrooma jatkui taas ja itsellä 215 € pitkävedosta jäi viime minuutin tasoitusmaalin takia saamatta. Kyl otti pattiin.
 

Zigismund

Jäsen
Eikös Koistinen ole hieman puhunut, että siirtoajan ollessa lähellä mies hakee paikkaa ulkomailta? Noh, toivotaan että mies peruu nämä puheet ja jatkaa pelejään Kanteluksen ja Ronkaisen seurassa. Ei kai mikään kiire pois ole?

Itäjärvi on tälle sarjatasolle hyvä veskari. Ei häikäsevä, mutta hyvä. Mielelläni kattelisin Itäjärveä koko kauden, mutta kyseessä taitaa olla lainapesti, ja Itäjärvi palannee ihan lähiakoina Ässien A-junioreihin. Laaksosesta ei ole ykkösveskariksi, eli mikäli Itäjärvi lähtee on uusi maalivahti hankittava.
 

Yze#19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Jokerit, FPS
Kyllähän Koistinen halajaa muualle pelaamaan koettuaan kuitenkin mahdollisuuksiaan Mestiksessäkin. Ulkomaat lukuisten muiden FPS pelaajien tavoin on yksi hyvä vaihtoehto. Mutta eipä haittaisi jos jäisi täksi kaudeksi kotikonnuilleen.
 

Zigismund

Jäsen
Nyt kävi Hermekselle ohraset. Todella harmillinen tapahtuma (siis ihan oikeasti).

Jos tästä jotain positiivistä etsii, niin Mika Tasala saatetaan saada takaisin Palloseuraan. Voisi mukanaan tuoda parit muutkin pelimiehet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös