Formula 1 – kausi 2020

  • 268 019
  • 2 260

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Jos otantaa voi laajentaa hybridiajan mestaruuksien ulkopuolelle, niin Hamilton on ajanut primeajassaan olleita Vetteliä ja Alonsoa vastaan, samoin laadukkaita kuljettajia kuten Räikkönen, Schumacher, Webber, Button ja Massa vastaan. Kaikkia vastaan erittäin laadukkain tuloksin, vaikka Vettel nyt omaa luokkaansa olikin.
En tiedä onko tarpeen laajentaa, koska kritiikkini koski nimenomaan tätä hybridiaikakautta.

Mitä tuohon tylsään 90-lukuun tulee, niin en näe asiaa ollenkaan noin. Ihan jo sen puolesta se oli huiman hyvää aikaa formuloille, että kauden alussa ei lainkaan voinut tietää kuka voittaa mestaruuden. Seitsemän eri mestaria ja omaan silmääni huimapäisintä ajoa koskaan. Tietenkään en halua sanoa, että koko 90-luku olisi ollut homogeenisesti yhtä hienoa kisaamista, ja esim. 1999 muistutti enemmän vaikka 2007:ää kuin 1991:ä, mutta kuitenkin. Nykyisin puuttuu sekä huimapäisyys että arvaamattomuus ja se tekee koko hommasta aika laimeaa. Se ei ole sinänsä Hamiltonilta pois, vaan katsojilta, mutta kyllähän tässä aina miettii, että mitä jos vaikka Ferrarilla olisi ollut oikeasti niin hyvä auto, että Vettelin haastot eivät olisi olleet parhaimmillaankin melko tuhoontuomittuja.
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Vanhojen koneiden kaipuuta en ymmärrä. Vastihan se silloin 2014 totuttelua, mutta äänet tuntuivat luonnolliselta viimeistään aika-ajojen alkaessa.
Itse en edes harkitsisi paikanpäälle menemistä näiden vanhojen korvienrikkoja moottoreiden aikana. Näin todenneet moket selostajat ja toimittajatkin, että huomattavasti miellyttävämpää.

Kaikki vanhoista ajoista haaveilevat vetoavat moottoriääniin, vaikka kisat olisivat olleet paljon nykyistä tylsempiä ilman keskeytyksiä.

Toki tylsiä kisoja mahtuu nykyään joukkoon kuten viime kauden Ranska, mutta kannattaa katsoa myös kärkitaistelun ulkopuolelle, sillä siellä tapahtuu aina.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Se ei ole sinänsä Hamiltonilta pois, vaan katsojilta, mutta kyllähän tässä aina miettii, että mitä jos vaikka Ferrarilla olisi ollut oikeasti niin hyvä auto, että Vettelin haastot eivät olisi olleet parhaimmillaankin melko tuhoontuomittuja.

Vettelhän olisi voinut voittaa toissakaudella mestaruuden jos kasetti olisi kestänyt paremmin kasassa. Siellä oli spinnailuja ja ulosajo selkeästä johtoasemasta yms.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Vettelhän olisi voinut voittaa toissakaudella mestaruuden jos kasetti olisi kestänyt paremmin kasassa. Siellä oli spinnailuja ja ulosajo selkeästä johtoasemasta yms.
Toissa kaudella ero oli kuitenkin lopulta aika järkälemäinen, eli ihan pelkästä kasetista ei ollut kyse. Tietysti 2017 ero oli pienempi, mutta silloinkin Mercedes oli selvästi parempi kuin Ferrari.
 

Juhisjuhis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Toissa kaudella ero oli kuitenkin lopulta aika järkälemäinen, eli ihan pelkästä kasetista ei ollut kyse. Tietysti 2017 ero oli pienempi, mutta silloinkin Mercedes oli selvästi parempi kuin Ferrari.
Mun mielestä sekä 2017, että 2018 oli sama trendikäppyrä. Eli alkukaudesta Ferrari nopeampi, mutta kesätauon jälkeen Mersulla oli molempina vuosina nopeampi auto. Eli olisi kyllä vaatinut aika ison taikatempun, jos olisi Vettel voittanut mestaruuden. Toki virheet kärjistivät hieman kokonaisuutta, mutta isossa kuvassa Mersulla oli vahvempi kokonaisuus. Esimerkiksi 2018 loppukauden kisoista Venäjä, Japani ja UAE täysin Mersun tontilla, joten aika vaikea siellä olisi ilman Vettelin virheitäkään voinut taistella loppuun asti voitosta.
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Toissa kaudella ero oli kuitenkin lopulta aika järkälemäinen, eli ihan pelkästä kasetista ei ollut kyse. Tietysti 2017 ero oli pienempi, mutta silloinkin Mercedes oli selvästi parempi kuin Ferrari.
Kesän jälkeen 2018 Kimi suoritti paljon Vetteliä paremmin, joten voisi sanoa tuon kauden menneen Sebun piikkiin. Ferrari oli useassa kisassa se nopein auto, mutta pronto Vettel spinnaili menemään.
 

Juhisjuhis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Kesän jälkeen 2018 Kimi suoritti paljon Vetteliä paremmin, joten voisi sanoa tuon kauden menneen Sebun piikkiin. Ferrari oli useassa kisassa se nopein auto, mutta pronto Vettel spinnaili menemään.
Jos otetaan esimerkiksi tuo 2018 USA:n GP niin voidaan olla montaa mieltä, oliko Ferrarilla nopein auto, vaikka voitto irtosi. Kimin taktiikka meni tuolloin täysin nappiin ja osasi kontrolloida rengaskulumaa juuri oikein. Tuolloin Hamilton pysähtyi todella aikaisin VSC:n takia ja joutui sen takia tekemään yhden pysähdyksen muita enemmän. Vauhdillisesti oli mahdollisesti koko porukan nopein, mutta mielestäni talli vähän hätäili ja teki väärän strategisen päätöksen.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
2018 on ihan hyvä muistaa Bottaksen kausi: ei ainuttakaan voittoa. Toki Bottas joutui esim. Venäjällä Hamiltonin apupojaksi, mutta samalla tavalla Räikkönen oli Vettelin kakkonen ja silti sijoittui Bottaksen edelle pisteissä. Eli ei Mercedes nyt ainakaan suvereeni ollut.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Mä en tiedä miks, mutta jotenkin tuntuu että parasta mitä formuloissa voisi tapahtua olisi jos joku ex Ferrari kuski voittaisi mestaruuden. Onkos näitä muita kuin Kimi, Seb ja Alonso? Jotenkin olisi niin oikein noille italialaisille :D
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kyllähän tämä kausi ja taisi pitkälti viime kausikin olla todella tasainen keskikastissa ja siihen mahtuu yli kymmenen autoa taistelemaan pisteistä mitkä ovat mm:n kannalta todella tärkeitä.
Viime aikojen keskikastin taistelu ja tiettyjen tallien nousu aina podiumille asti on ollut nyky formuloiden suola.
Oikeastaan ainoat asiat mitkä itsellä laskee tunnelmaa on Hamiltonin ylivoima, sekä Bottaksen vuodesta toiseen jatkuva taso ettei pysty haastamaan.

Paljon pikkujuttuja mitkä lämmittää.
Rellun nousu, Racing Pointin nousu, Leclercin nousu jo Alfalla, Ricciardot isot munat että uskalsi lähteä RB:ltä - Bottakselle mallia. Ferrarin sähläys, RB:n auto Maxin käsissä haastaa välillä Mersun. Alfa kisannut jopa Ferrarin kanssa kun Kimi sinne siirtyi.
Gaslyn voitto, Alpha Tauri on oikea talli eikä mikään farmijoukkue, hyvä veto Gaslyltä jäädä. Russell, yksi lupaavimmista nuorista ja jäämässä sivuun. Max nousemassa isojen joukkoon kun saanut malttia.

Omasta mielestäni ysärin kuskit kärjen jälkeen oli tasoltaan paljon surkeampia. Nyt ykkösissä on todella kova taso keskikastissa mikä näkyy mm tämän kauden tiukoissa väännöissä sijoista 4-14.

Osa mussa joo kaipaa vanjoha ääniä, en voi sille mitään, kun ne on kokenut monta kertaa paikan päällä niin vastaavaa ei ole. Hiukan vastaava jos hävittäjä lentäisi tuosta ilman ääniä niin kiinnostus ei olisi niin suurta.

Toki tiedän että turbokausi oli aiemminkin, se saa mut hyväksymään nykytrendin ja onhan omakin auto tuolla katoksessa turbo nykyään. Ysärillä mulla tosin oli kireitä Hondan vapareita. :)
 

Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sakhiriin ennustetaan sadetta la-su. Herranjumala mitä sieltä tulee
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, suomalainen Jokerit, ei khl-joukkue
Oliko se nyt Bahrain vai Abu Dhabi minne tuo on asennettu. Muistaakseni Abu Dhabi ainakin.
Miksei tuo voisi mennä edes kerran "vahingossa" päälle.
Ja sitten kun se menee päälle on Bottas ylivoimaisessa johdossa ja onnistuu ajamaan juuri varikon ohitse ja liukastelee kuin kävelyvauhtia seuraavan kierroksen. Lewis puolestaan osuu varikolle juuri sopivasti ja saa saderenkaat alleen ja kurvaa voittoon kiitellen yleisöä ja Jeesusta.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Oliko se nyt Bahrain vai Abu Dhabi minne tuo on asennettu. Muistaakseni Abu Dhabi ainakin.
Miksei tuo voisi mennä edes kerran "vahingossa" päälle.

Abu Dhabissahan tuo oikeasti taitaa olla. Toisaalta ei yllättäisi, vaikka Bahrainiin tai tulevaan Saudi-Arabian GP:hen sellaiset joskus asennettaisiin.
 

Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Taisi olla Sakhirin aavikko niin kuiva, että viikon päähän ennustettu sade kuivui jo.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit

On se niin täydellinen tuo palstan lempparikuski.

Sinänsä jälleen tyhjää lätinää, koska kyllähän kaveri toisaalta ilmestyy jatkossakin tyytyväisenä ajelemaan kaiken maailman saudeihin ja huutamaan jeesusta radioon, kun uudet ennätykset paukkuu. Paitaa koristaa joku sen hetken vallitseva aate, mutta ei kuitenkaan mitään isännöivään valtioon kohdistuvaa viestiä.

Joo, on tärkeää kun otetaan kantaa edes johonkin tärkeään asiaan, mutta tuo heppu vetää sen niin överiksi, ettei oikein jaksaisi tätä pyhää show'ta. Varsinkin kun aina ne F1-maiden kritisoinnit jää kummasti vähän piippuun Hamiltonilta, vaikka esim. Venäjällä tai Kiinassa olisi tonttia räväyttää vaikka minkälainen spektaakkeli noin huolestuneelta kaverilta.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Kun Hamilton on syvästi huolissaan monista ihmisoikeusloukkauksista ja sorrosta tietyissä maissa, niin miten olisi jos vaikka jättäisi ajamatta ko. maissa.
Protestoisi sillä että ei halua ajaa siellä? MM-sarjan suurin kun puuttuisi kisasta, olisi se huonoa mainosta ko. kilpailulle.
Mutta eihän hän nyt niin voi tehdä. Se on hyvää PR:ää polvistua, pukea erilaisia t-paitoja päälle, länkyttää mediassa kuinka on surullinen epäkohdista.
Mutta kun tilille tulee riittävästi rahaa niin Hamilton(kin) ajaa vaikka Pingviinien seassa Etelämantereella
 

Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Veikkaan, että kukaan muu kuski ei olisi noin uuno. Jos keskiverto f1-fani tunnistaa nimeltä ja ulkonäöltä tallipäälliköt, niin miten voi olla, että samalla varikolla 13 vuotta touhunnut kuski ei tunnista.

Pakko kyllä nyt myöntää, että vaikka Formuloita seuraan runsaasti niin en kyllä itse osaa nimetä esim. Renaultin(ulkonäöltä kyllä tunnistan), Williamsin ja Alfa Romeon tallipäälliköitä. Hornerit, Binottot ja Wolffit kyllä tulee heittämällä, samoin kyllä itselle Tost tuttu.

Tämä nyt ei tietenkään poista sitä asiaa, että kyllähän Hamiltonin luulisi tallipäälliköt tuntevan, kun tuo Tost jonkun aikaa tuolla kuitenkin heilunut.
 

Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pakko kyllä nyt myöntää, että vaikka Formuloita seuraan runsaasti niin en kyllä itse osaa nimetä esim. Renaultin(ulkonäöltä kyllä tunnistan), Williamsin ja Alfa Romeon tallipäälliköitä. Hornerit, Binottot ja Wolffit kyllä tulee heittämällä, samoin kyllä itselle Tost tuttu.

Tämä nyt ei tietenkään poista sitä asiaa, että kyllähän Hamiltonin luulisi tallipäälliköt tuntevan, kun tuo Tost jonkun aikaa tuolla kuitenkin heilunut.
Juuri tarkistin nykytilanteen ja McLarenin sekä Williamsin päälliköitä en tunnistaisi ulkonäöltä ja nimetkin olivat outoja. Muut kyllä tuttuja.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Joo, olen tainnut aiemminkin vähän siihten suuntaan mainita että vaikka Hamilton kuuluu eittämättä taitojensa ja meriittiensä puolesta lajin parhaisiin (jopa se kaikkien aikojen paras tilastoissa ainakin), niin kyllä tuo kaikki muu PR-pelleily vie sitä omaa arvostusta aika paljon pois. Keskittyisi ajamaan eikä jeesustelemaan, tai sitten jos tosiaan haluaisi vaikuttaa asioihin niin yrittäisi edes vähän laittaa painetta päättäjiin ja vihjailisi ettei muuten tule ajamaan jos asioihin ei tule muutosta. Tuo olisi edes vähän konkreettisempaa kuin tämä somessa ja muualla viljelty tekopyhä jeesustelu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös