Football Manager 2014

  • 42 000
  • 215
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Pelisarja kiinnostanut jo pitkään, mutta vasta nyt on ensimmäinen käsissä. Ei siis minkäänlaista kokemusta tämän kokoluokan manageripeleistä aiemmin.

FM14 ollut opettelussa nyt vähän toista kautta. Alkuun annettiin ohjeeksi, että kannattaa opetella isolla jengillä, mutta ajattelin, että tekemällä oppii ja kävin heti JJK:n puikkoihin. Joukkueella oli jo valmiiksi talousvaikeuksia ja totuudenmukaisesti liian suuret palkkakulut. Omintakeisella pelityylillä aloitin kauden kuitenkin hyvin ja taisin hävitä ensimmäisen kerran vasta lähempänä kauden puoliväliä. Sitten iski loukkaantumissuma ja puolet kärkipelaajista olivat yhtäaikaisesti pitkään poissa. Edes lainalle ei saanut lupaa pelaajiin, joten se oli vaan organisaatiosta nostettava nuorempaa ylös. Putosin lopulta seitsemänneksi, mutta tulos oli odotuksiin nähden hyvä. Talousvaikeuksien vuoksi en saanut puoliakaan avauskokoonpanon miehistä pidettyä, vaan lähtijöitä olivat muunmuassa Korhonen, Manninen, Virtanen, Poutiainen ja Korte. Eero Markkaselle, Mikko Innaselle ja Jordi Van Gelderenille sain jatkot sorvattua jollain ihmeen kaupalla todelliseen alihintaan. Tuli uuden kauden valmistelut ja kolmeen joukkueeseen asti ei pelaajia todellakaan ollut, muttei oikeastaan varaa hankkiakaan pelaajia. Ajattelin sitten ratkaista ongelman, kun HJK tarjosi mottipäistä Markkasesta, että kyllähän tuolla summalla saan ehkä pääsarjatasolle jotenkin kelpaavia pelaajia ja junnut voivat täyttää sitten kakkosjengin ja junnut. No eihän se ihan putkeen mennyt, vaan fyffet menivät talouden paikkaamiseen ja penniäkään ei herunut kauppoihin tai sopimuksiin. Siinä sitten oltiinkin siinä tilanteessa, että minulla oli yksi kärkipelaaja, Antto Hilska. Keskikentälle olin saanut apua palkattua joukkuetta kasatessa, mutta neljästä pelaajasta kolme ja kärjestä Hilska loukkaantui pitkäksi ajaksi heti starttiin ja lopulta jouduin lähtemään Liigacupiin junnuilla ja siedettävällä puolustuslinjalla. Vaikeaahan se oli, mutta jatkoon selvisin alkulohkosta kuitenkin. Suomen Cupin startin alla sain kutsun Slovenian liigan jumbon haastatteluun ja pelipäivänä vain tunteja ennen alkua vaihtui työnantaja Sloveniaan. Pääsin siis uppoavasta laivasta ja samalla minun kaksivuotinen sopimus ostettiin ulos ja selvisin uralla eteenpäin. Nyt opetellaan sitten käsittelemään huomattavasti isomman budjetin joukkuetta. Helpotusta on sikäli, että edustusjoukkueen takana on vain U18-joukkue, eikä kakkosjengiä. Ekasta pelistä nyt tuli takkiin, mutta tänään koitetaan nousta karsintarajan paremmalle puolelle. Vaikeaa se tulee olemaan, kun 31 peliä on pelattuna jo kaudesta. Pientä toivoa on kuitenkin. Slovenian kakkossarja ei kuitenkaan ole varmaan Veikkausliigatasoa.

Kiva ja koukuttava on peli. Se täytyy sanoa.
 

Kafrom

Jäsen
Todella paljon tullut tämänkin vuoden versiota pelailtua, ei tosin yksinpeliä vaan verkkopeliä kavereiden kanssa. Heti ensimmäisellä kaudella Southampton sijalle 6. Valioliigassa, kesällä sisään mm. Coutinho & Lukas Podolski.

Avauskokoonpano näyttää suurinpiirtein tältä:

Podolski/Lambert/Osvaldo
Coutinho - Ramirez
Parejo - Ward-Prowse/Schneiderlin
Wanyama
Shaw/Arbeloa - Lovren - Astori/Tomkins - Clyne
Akinfeev
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Kysymys: kun uuden uran starttaa ja valitsee seurattavat liigat, niin tarjotaanko sopimuksia niiden ulkopuoleltakin ja tarjoaako pelaaja-agentit pelaajia niiden ulkopuolelta? JJK:lla kun aloitin, niin valitsin vain Euroopan pieniä Liigoja seurattavaksi ja yhdestä niistä tuokin pesti tarjottiin. Eli pitääkö minun käydä muokkaamassa jostain asetuksista erikseen kiinnostus isompiin liigoihin, jotta he tarjoavat minulle mahdollisesti töitä?
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Kysymys: kun uuden uran starttaa ja valitsee seurattavat liigat, niin tarjotaanko sopimuksia niiden ulkopuoleltakin ja tarjoaako pelaaja-agentit pelaajia niiden ulkopuolelta?

Ainakin kaikissa aiemmissa on tarjottu, enkä näe mitään syytä, miksi ei tarjottaisi uudessakin. Nuo valitut liigat vaikuttavat lähinnä niissä olevien pelaajien määrään ja joukkueisiin, joita voit valmentaa. Toki liigoja saa lisättyä kesken pelinkin, mutta tuossa on muistaakseni joku puolen vuoden viive, siis pelin ajassa.

Itse skippasin ihan tietoisesti tämän version, vaikka 2010 pelistä saakka on tullut aina uusi hankittua. Alunperin oli tarkoituksena, että pelaan 2013 pelin johonkin vuoteen 2040 tvs, mutta mielenkiinto on kyllä laskenut, varsinkin kun nyt ovat jo ne viimeisetkin aidot pelaajat lopettaneet uransa. Eikä pelissä tunnu olevan enää oikein mielekkäitä haasteita, kun takana on mm. Valioliigan ja Mestareiden Liigan mestaruudet Millwallilla sekä Saksan mestaruus Gladbachilla, jonka jälkeen nostin championshippiin pudonneen Liverpoolin takaisin valioliigan huipulle. Voitettuani Liverpoolilla mestaruuden, ajattelin nostaa vielä Leicesterin valioliigan huippujoukkueeksi n. 10 vuoden aikajänteellä, mutta ensimmäinen kausi ko. joukkueen ruorissa on ollut käynnissä syksystä saakka, eikä enää oikein jaksa syttyä.

Btw, tunnustan turvautuneeni joitakin kertoja Genie Scoutin apuun, mikäli joku ihmettelee noita saavutusten määriä. En kuitenkaan suosittele käyttämään tuota, sillä se nyt menee hieman itsensä huijaamisen puolelle.

Mielestäni pelin ydin on nimenomaan siinä, että yrittää nostaa pikkuseuraa sarjan kärkeen, mieluiten alasarjan puolelta. Peli muuttuu mielestäni tylsäksi siinä vaiheessa, kun huomaa omaavansa 40 miljoonaa ostobudjettina, eikä ole mitään tarvetta ostaa ketään. Tämän takia onkin yleensä tullut vaihdettua seuraa, kun joukkue vakiinnuttaa paikkansa kärkipäässä. Miinuspuolena on se, että näitä nykyisiä tähtipelaajia ei oikein pysty hommaamaan joukkueeseensa, ainakaan parhaimpien vuosiensa aikana.

Helvetti. Nyt kun tätä kirjoitti, alkoi mielihalut tuota uutta versiota kohtaan jälleen nostaa päätään.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Ainakin kaikissa aiemmissa on tarjottu, enkä näe mitään syytä, miksi ei tarjottaisi uudessakin. Nuo valitut liigat vaikuttavat lähinnä niissä olevien pelaajien määrään ja joukkueisiin, joita voit valmentaa. Toki liigoja saa lisättyä kesken pelinkin, mutta tuossa on muistaakseni joku puolen vuoden viive, siis pelin ajassa.

Niin eli siis voidaanko minulle tarjota noiden maiden ulkopuolelta managerin hommia? Ei?
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Kyllähän joka vuoden versio tulee hankittua, tosin yhä vähenevissä määrin tullee pelattua. Kuitenkin tämän vuotinen versio on puraissut vähän enemmän, tosin ensimmäinen kausi vasta menossa. Suurimman tyydytyksen pelissä olen aina saanut nostamalla jonkun alasarjajoukkueen menestyksen huipulle. Koska nykyään ei niin syvällisesti peliin tule panostettua, niin kovin syvältä ei ole tullut vuosiin aloitettua ja yleisin aloitus onkin ollut Englannin Championship.

Samoin nytkin, ja ja joukkueeksi valikoitui viime kauden päätteeksi Valiosta tippunut Reading. Nuori ja potentiaalinen joukkue, jota on mukava lähteä vetämään eteenpäin ja tavoitteena tietysti suora bounce back korkeimmalle sarjatasolle.

Kauteen olisi voinut lähteä ilman suurempia hankitoja, joten ainoa sainaus oli hitaanpuoleiselle toppariosastolle Blackburnin Grant Hanley. Kausi alkoi hieman hapuillen käyntiin, osasyynä varmasti uudistettu taktiikkapuoli. Taktiikanluonnista on poistettu slaiderit kokonaan ja korvattu ne sanallisilla ohjeistuksilla. Tykkäsin ehkä enemmän vanhasta meiningistä, mutta kyllä tähänkin on tottunut. Alkukauden keskellä tuli vielä loukkaantumissumassa palkattua vapailta markkinoilta Isaac Cuenca. Iso nimi Championshipiin, mutta vieläkin kauden puolivälissä snadisti puolikuntoinen ja mies meinaa mennä joka pelissä paskaksi. Pahempi lasijalka kuin Litti, olisihan tämä pitänyt sinänsä tietää.

Syksyn aikana pyöri vahvasti huhut seuran myynnistä venäläiselle oligarkille. Huhujen vahvistuessa jäädytettiin siirrot ja useammassa kotipelissä oli uusi manageriehdokas tsekkailemassa joukkueen otteita. Takeover tapahtui ja pienen odottelun jälkeen oligarkki päätyi siihen, että joukkue jatkaa minun johdossani. Samalla tipahti siirtorahaa ja vinkkaus, että parempi käyttää tai se käytetään puolestasi. John Guidetti oli ollut jo muutenkin tarkkailulistalla mahdollista nousua ja sen jälkeistä aikaa ajatellen. Mies oli ilman peliaikaa Cityssä ja sopivalla korvauksella mies saatiin Royalseihin. Samoin nuori belgi, Dennis Praet, tuli hankittua. Molemmat pelaajat siirtyivät joukkueeseen tammikuun siirtoikkunan auettua.

Sijoitus 25 pelatun kierroksen jälkeen on toinen, tasapisteissä sarjajohtaja Brightonin kanssa. Voittoja 15, tasapelejä 6 ja tappioita 4. FM:ssä tehdään keskimäärin aika paljon enemmän maaleja, kuin todellisuudessa ja oman pään nollilla pitäminen onkin haastavaa. Maalisarakke näyttää 41 tehtyä maalia ja 23 päästettyä (joka on liigassa vähiten).

Enivei, ihan hyvät fibat tämän vuotisesta versiosta.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Taas on tullut jo muutama kuukausi tahkottua tätäkin, tosin en ole kyllä mihinkään vielä edennyt kun tulee koko ajan tehtyä kaikenlaisia viilauksia taktiikoihin jne.

Hyvä peli ja ennen kaikkea taktiset uudistukset ovat hyvä muutos aiempiin vuosiin.

Joka vuosi tulee aloitettua peli Manchesterin punapaidoilla ja kun menestys kyllästyttää, niin League 2:een ja Accrington Stanleyn peräsimeen. Vielä ei ole tuota alempaa sarjatasoa aloitettua, mutta senkin aika vielä koittaa tässä talven/kevään aikana.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Slovenialaisseuran pudottua niukasti aiheutui vastaavat taloudelliset ongelmat kuin JJK:ssa, joten en aloittelijana halunnut lähteä rakentamaan sille pohjalle mitään. Starttasin siis uuden uran. Halusin aloittaa jälleen JJK:lla, mutta nyt loin itselleni tavoitteeksi kauden jälkeen palkkauksen johonkin hieman suurempaan sarjaan. Kausi meni hieman vähemmän rikkonaisesti kuin ensimmäisellä yrittämällä ja ennen kahta viimeistä pelikierrosta tappelin Euro-paikoista. Viimeiset menivät kuitenkin vihkoon ja päädyin kutossijalle, joka toki oli hyvä näyttö myös, kun tavoitteena oli välttää karsinnat. Myös taloudenpito onnistui nyt paremmin. Sopimuksia ei runkopelaajille edelleenkään saanut tehtyä kunnolla, mutta käytin nyt enemmän aikaa pelaajien tutkimiseen ja skouttaamiseen sillä ajatuksella, ettei välttämättä kannata ottaa vastaan ensimmäistä ulkomaantarjousta. Pre-seasonilla niitä tarjouksia rupesi taas tulemaan. Tällä kertaa lähestyttiin kahdesta turkkilaisesta ja kahdesta Portugalin seurasta. En valinnut sitä ainoaa pääsarjatason joukkuetta näistä, joka olisi ollut käytännössä sarjatason pudotukseen tuomittu läntisemmästä maasta. Päädyin lopulta ottamaan keskitason haasteen turkkilaisesta Adana Demirsporista, joka tarjosi kohtalaisen pelaajabudjetin ja turvallisen haasteen ylimmän divarin keskikastissa. Tavoitteeksi ilmoitettiin paremman puoliskon sijoitus. Kautta oli jäljellä reilut kymmenen peliä, joten uskalsin lähteä rohkeasti vielä muokkaamaan kenttäryhmitystä Suomesta hyväksi havaittuun pallollista peliä palvelevaan 4-5-1-tapaan. Kärjestä katsottuna pelipaikoittain ST-AML-AMR-MCL-MCR-DM-DL-DCL-DCR-DR-GK. Huomasinkin nopeasti, että ratkaisut syntyvät kärjen takaa ja hävisin lopulta vain kaksi ottelua loppukaudesta, päätyen sarjakolmoseksi ja huipentaen pudotuspelit finaalissa paikallisvastustajaa Adanasporia vastaan 2-0 kotivoitolla sarjanousuun. Viimeiset pelit olivatkin suorastaan leikittelyä pallolla, kun lyhytsyöttöpelillä luotiin maalipaikkoja liukuhihnalta. Lopulta koko sinä aikana, kun minä johdossa olin kaudella, teki joukkueen ainoa miljoonien arvoinen pelaaja, piikki Ze Carlos Junior (2M value) yhden ainoan maalin rankkarista. Ei siis yhtään pelitilannemaalia. Sen sijaan taustalta lyhytsyöttöpelillä tuli vakuuttavaa tulitukea, ja useampi kaveri nousi yli kymmeneen tehtyyn maaliin kaudella. Luottavaisin mielin kohti ensimmäistä isomman sarjan pääsarjakautta. Tavoitteena paikka kympin joukkoon ja jälleen kauden jälkeen askel isompiin ympyröihin. Onhan tämä nyt koukuttava peli. Vielä ei ole tuleva vaimoni ruvennut kihlaustodistusta repimään häiden alla, vaikka pelitunteja on kertynyt jo vajaa 70 tuntia noin kuukauteen. Toki suurin osa iltoina ja öinä, jolloin vaimoke on ollut muilla mailla.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itellä puolestaan mennyt hermot tähän peliin jo moneen otteeseen. Aika kunnianhimoista pallonhallintaa/ lyhytsyöttöpeliä lähtenyt tavoittelemaan. Aluksi pelasin Wolvesilla ja nostin sen kahdessa kaudessa heittämällä league 1:sestä Valioliigaan, joka sillä joukkueella ei tosin ole edes vaikeata. league 1:sessä koko sarjan kaikkien aikojen piste-ennätys. Sitten rupesi Wolvesissa ärsyttämään se, että koko jengi pitäisi Valioliigaan vaihtaa, että Euro-cup paikoille pääsisi. Kyllähän tuolla keskikastissa nitkuttaa menemään. Lisäksi oma taktiikka ja materiaali oli rakennettu perinteiseen 4-2-3-1 ( DL-DC-DC-DR-MC-MC-AML-AMC-AMR-ST) taktiikan varaan. Valioliigassa ei enää pallonhallinnan pitämiseen riittänyt tuo keskikentän miehitys ja halusin kokeilla jotain kunnianhimoisempaa. Lisäksi Valioliiga-tasoiset joukkueet mursivat turhan helposti tuon kahden topparin suojaamattoman puolustuksen, kun toinen lähti DMC:n paikalle ylipelaamaan ja syntyi rakoja avopaikkoihin.

Southamptonilla lähtenyt kieltämättä aika kunnianhimoisiakin taktiikoita sitten rakentamaan. Erikoisin on Italialaistyylinen DC-Libero-DC-WB-WB-MC-AMC-MC-ST-ST. Tässä laitapuolustajat pelaavat ylemmillä paikoilla. Back upina ja hyökkäävämpänä vaihtoehtona sitten DC-DC-WB-WB-DM-MC-MC-AMC-ST-ST ja taas laitapakit ylempänä. Tässä olen vähän keskikenttäpelaajien sijainteja muutellut vastustajan mukaan, eli esim tiputtanut AMC:n MC:n paikalle tai nostanut DM:n MC:n paikalle. Vähän riippuen vastustajajasta ja pelityylistä. DM:n paikalla on tehokasta laittaa miesvartiointi vastustajan AMC:lle.

Isoja jengejä vastaan menee ihan kivasti. Arsenalin voitin vieraissa 1-2 ja Citylle taivuin vieraissa 2-1, kun vastustaja sitten lopulta väkisin runttasi voiton, vaikka aika hyvin pidin laatupaikoilta pois. Manun tiputin Cupissa rankareilla. Ongelma on nyt nämä pelit heikompia jengejä vastaan ja erityisesti niitä joukkueita, jotka pelaavat perinteisellä 4-4-2:lla. Kausi alkoi WBA:ta vastaan kotipelillä ja kuokkaan 6-1. Kyllä siinä heti kävi mielessä, että mitähän tästä tulee? Joka vastustajan hyökkäys päättyi avopaikkaan ja maaliin. Itellä oli pallonhallinta kyseisessä pelissä 70%. Assistant manager sanoi pelin jälkeen, että hän ei ymmärrä miten peli voitiin hävitä, kun sitä vietiin joka osa-alueella.

No sarjasijoitus kuitenkin noin 10 pelin jälkeen kuudes, joka tietysti täysin yläkanttiin. Silti tulee ihan liikaa näitä täysin mystisiä pelejä, joissa itse jyräät vähintään 60% pallonhallinnalla ja viet laatupaikat ihan pystyyn, mutta vastustaja saa sen yhden vedon, joka ei edes kummoisesta paikasta ja sisään. viimeisimmässä pelissä Norwichiä vastaan sitten meni hermot. Pallonhallinta 60% ja laatupaikkoja 6-7 kpl + puolittaiset maalipaikat+ kulmat. Jostain syystä omat laitapelaajat eivät koskaan saa keskityksiä alueelle, vaan vaikka kuinka olisi tilaa laittaa, vaan kulmaksi menee ja kulmia tulee helvetisti. No katselin, että vain ajan kysyms, että koska tehdään. No eiköhän perkele vastustaja saa yhden sellaisen tilanteen, jossa laitapelaaja rynnii laidasta läpi paineistettuna ja keskitys painuu oman 16 alueen rajalle aika vaarattoman näköisesti. Yksikään kolmesta topparista ei merkkaa miestä ja löysä pusku maalivahdin yli takanurkkaan. Tuli sellainen fiilis, että mitä helvettiä? Vastaavanlaisia maaleja, ei ihan yhtä räikeitä, tuleekin sitten omaan päätyyn ihan liikaa. Ainoa veto kohti maalia koko pelissä. No onhan tässä aikaa ajattelin. Kaverit tuhraavat avopaikkoja metristä ja läpiajoja. On puskuja kumista ylärimaan ja mitä kaikkea. Aika kuitenkin kuluu ja 0-1. OK... näitä tulee kauden aikana joku peli lähes aina, mutta kyllä tuntuu että nyt tulee kohtuuttoman paljon. Pakko sanoa, että en koskaan kuseta tässä pelissä niin, että jonkun pelin jälkeen lataan edellisen tallennuksen, otetaan vastaan tappiot ja loukkaantumiset, mutta meni niin hermot, että loppuvihellyksen jälkeen X:stä peli tallentamatta sammuksiin ja vannoin, että en tätä paskapeliä pelaa enää ikinä. No menihän siinä 24h, kun oli taas seuraavana iltana manageri päällä. Pelasin saman pelin uudestaan ja vähän samalla kaavalla turpaan, vaikka ihan samanlaista painetta en aikaiseksi saanut. Väkisinkin tulee mieleen, että pelissä tulee tappioita, joille et mahda mitään, vaikka mitä teet. Lähinnä tässä vituttaa se, että miten ihmeessä saa luotua niin tiiviin puolustuksen, kuin vastustajilla on? Tuntuu tulevan kohtuttoman kovia merkkausvirheitä laadukkaille toppareille ja vastustaja käyttää ne ne 1-2 paikkaa murhaavasti. Sitten kun taas on kova vastustaja ja tavallaan jatkuva paine päällä, niin sitten pysyy paketti kasassa. Keskuspuolustajilla tight marking ja zonal.

Tämä ei ole pelkästään Southamptonissa ollut ongelma, vaan ylipäätänsä kaikilla joukkueillani. En tiedä mistä tässä rangaistaan? Tietysti esim. tämä Liberopelaaminen ja kolmen topparin taktiikka on sellainen, että eihän kellään valmentajallani ole se preferred formationissa. Lisäksi laitan yleensä koko organisaation uusiksi siinä mielessä, että keskinkertaisuutta en hyväksy millään sektorilla, joten vaihtuvuutta esim. valmennuksessa alkuunsa on. No eihän siinä mitään, jos tämä näkyisi pelissä siten, että vastustaja vie ja selkeästi näkisi, että pallonhallinta on puutteellista tms, mutta kun viet peliä mennen tullen ja hävitä silti sellaisiin yksittäisiin tilanteisiin ja omaan viimeistelyyn, niin aika vaikea lähteä mitään muuttamaan. Joissain peleissä tulee sellaisia tilanteita, että pallo on esim. vastustajan hyökkäyskolmanneksella ja pallollisella pelaajalla on 2-3 avointa syöyyövaihtoehtoa ja tämä silti hautoo palloa sen 2-3 sekuntia, että vastustaja saa pallonriiston, vastaiskun ja maalin. Eikä nyt puhuta mistään huonoista pelaajista, kun Keisuke Hondan tasoiset pelaajat tähän sortuvat. Lisäksi se, että jos team ohjeistuksessa on, että work ball into box, niin miksi ammutaan epätoivoisia kääntölaukauksia 30-metristä.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lisäksi se, että jos team ohjeistuksessa on, että work ball into box, niin miksi ammutaan epätoivoisia kääntölaukauksia 30-metristä.
Onko sinulla creative freedom ja fluidity millä tasoilla? Näiden kasvattaminen antaa pelaajille vapauden tehdä enemmän omia ratkaisujaan, kuten esimerkiksi laukoa kaukaa vaikka toisin määräätkin.
 

Kafrom

Jäsen
Tuli tuossa vedettyä juuri ensimmäinen kausi Milanissa, tuloksena heti Serie A:n voitto, Italian Cupin voitto sekä 2. sija UCL:ssä, finaalissa ei enää paukut riittäneet kun Chelsea astui vastaan, Balotelli loukkaantui joulukuussa jo 8kk ajaksi, Kevin Constant ei ehtinyt kuntoutua finaaliin jne. Jengistä valittiin Team of the Yeariin laitapakit Abate sekä Constant, Nigel de Jong & Keisuke Honda.

Taktiikkana käytin itselläni täydellisesti toiminutta 4-1-2-2-1. Taktiikka toimii käytännössä niin, etten käytä laitureita ollenkaan vaan laitapakit pelaavat ikäänkuin laitureina, kertaakaan tämä taktiikka ei ole pettänyt, millään joukkueella.

Kauden aikana mm. Christian Abbiatti ilmoitti lopettamisestaan, reagoin tähän hankkimalla tammikuun ikkunassa Tim Krulin, joka oli aivan loistava tämän loppukauden ajan, tammikuussa saapui myös Keisuke Honda ilmaissiirrolla ja Aron Gunnarson jo elokuussa 6,5M siirtosummalla Cardiffista, siinäpä ne kauden siirrot. Nyt kesäkaudella sainkin sitten käyttööni huikean 79M siirtobudjetin, sekä 2,6m palkkabudjetin. Tähän mennessä on hankittu ainoastaan Marco Verratti, kun Juventus ei suostunut myymään Paul Pogbaa Milanon suuntaan. Enää haetaan lähinnä Balotellille back-upia sekä yhtä AMC:ta jotta Kakan ei tarvitse pelata joka ottelua, koska taso ei riittänyt viime kaudellakaan enää kunnolla.

Balotelli
Kaka - Honda/SES
Verratti/Montolivo - Gunnarson
De Jong/Nocerino
De Sciglio/Constant - Mexes - Zapata - Abate
Krul
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Piti mennä taas pikkusormi antamaan tälle pelisarjalle, ja eihän siitä seuraa kuin itkua ja hammastenkiristelyä. Entistä vähemmän tuntuu olevan mitään koppia miten taktiset valinnat toimivat ja fiilis ainakin näin alkuun on se että yhtään millään ei ole mitään vaikutusta mihinkään. Yksi asia kuitenkin vituttaa yli ihan kaiken ja se on erikoistilanteet.

Onko olemassa jonkinlaista toimivaa puolustuspään taktiikkaa noita erikoistilanteita vastaan? Vastustaja tekee kulmista, vapareista ja jumalauta rajaheitoistakin jatkuvasti maaleja joko suoraan tai sitten jonkun jäätävän flipperipallon jälkeen. Tollanen vähän reilu maali per peli tahti alkaa olemaan hieman rasittavaa, varsinkin kun ei pelata mitään alakoulun välituntipalloa vaan ihan Valioliigaa.

Muutenhan näyttää että edelleen kukkupallokeskitykset toimivat naurettavan hyvin, kun puolustajien merkkauskyky on olmin tasolla. Puolustajien huikeaa pelaamista on myös hauska seurata, kun sinne tänne sinkoilu jatkuu normaaliin malliin. Pelaan toki West Hamilla, joten se kuuluu asiaan kuten kukkupallohyökkäyskin.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Minulla on Adanassa kovin tuskainen pelaajabudjetti ja rajallinen pelaajamateriaali. Yhden reippaasti budjetin yli menevän hankinnan olin pakotettu tekemään ennen kautta, joten viikossa palkkakulut ylittivät 70K. Kausi on lähtenyt pääsarjassa mallikkaasti liikkeelle silti. Itse luotan pysyvään taktiikkaan, johon löytyy sopivat pelaajat eri paikoille. Aika vahvasti roolitettu joukkue. Monessa pelissä on oltu vahvasti puolustuskannalla, mutta puolustuksessa luotan hyvään pääpeliin ja merkkaamiseen. Maalivahti ei periaatteessa ole pääsarjatasoinen, kun value on 60K:n paikkeilla, mutta hyvän puolustuksen takana tuntuu vetävän varsin hyvin. Yhdeksän ottelun jälkeen sijoitus on neljäs ja olen hävinnyt vain kahdesti. Toki kovista joukkueista on kohdattu vasta Fenerbache, jota vastaan sain puolustettua maalittoman tasurin. Viime kaudella alisuorittanut Ze Carlos Junior pelaa piikissä hirmukautta ja on tehnyt jo 14 maalia muistaakseni, kun viime kaudella sarjatasoa alempana minun johtamisaikana teki tosiaan vain yhden rankkarimaalin noin kymmeneen matsiin.

Hyvä esimerkki joukkueen mallikkaasta puolustuspelaamisesta tuli edelliseen peliin. Hallitsin peliä ensimmäisen kymmenen minuuttia ja sain johtomaalin siihen. Tämän jälkeen sain luotua kaksi maalipaikkaa koko pelissä ja muuten homma pyöri omassa päässä. Puolustus voitti käytännössä kaikki pääpallot ja miehet pysyivät kiinni. Lopputulos kotivoitto 3-0. Ennen kautta mietin, että pistänkö kalliin Ze Carlos Juniorin myyntiin, mutta lopulta annoin mahdollisuuden nostaa tasoaan. Viime kaudella loppukaudesta hirmutahtia maaleja mättänyt Evirgen sen sijaan on edelleen maaleitta, mutta syöttää lähes jokaisen maalin ja pelaa parhailla arvosanakeskiarvoilla pelistä toiseen. Nyt vaan loukkaantui ikävästi, joten saa nähdä kuinka homma lähtee varamiehen kanssa toimimaan. Viikonloppuvapaa edessä ja tuleva vaimoni viikonlopun kaverinsa luona Porvoossa, joten voi olla, että kausi etenee vauhdikkaasti viikonloppuna.. Koukuttava on peli, ei voi muuta sanoa. Onnistumisputkessa mennään, joten aina tekee mieli vaan vetää vielä seuraava matsi.

Edit.

Tosiaan minäkään en ole huomannut mitään hirmuisen suurta erikoistilannemaalien osuutta. Evirgen veti ja vetää kyllä vapareita aika mallikkaasti. Vielä ei ole tällä kaudella yhtään maalia niistä tehnyt, mutta keskitysvaparista tullut useampi jo. Kuten mainitsin, joukkue voittaa ilmapallot. Purku välillä epäonnistuu ja paine jää päälle, mutta silloin taas marking hoitaa hommat. Itse luotan enemmän maalaisjärjen käyttämiseen, kuin joihinkin hienoihin taktiikoihin. Jos olen altavastaaja, niin oikeat paikat pitää täyttää oikeanlaisilla pelaajilla. Ja niitähän riittää hankittavaksi. Ehkä tietysti reaalielämän valmennuskokemus auttaa, vaikkei se vielä suunnattoman pitkä olekaan eikä edes samasta lajista.
 
Viimeksi muokattu:

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Oletkos katsonut kulmatilanteissa, että isoimmat körmyt joukkueestasi merkkaavat "tall playerin"? Mä en ole ainakaan huomannut että kulmapotkuissa tai vapareissakaan pahemmin omissa kolisisi kuin aiemminkaan. Eikä myöskään saa maaleja tehtyä niin paljoa. Pari vuotta sittenhän oli paha bugi. Riitti kun laittoi Man Unitedissa Vidicin hyökkäämään takatolpalle ja kulmurit aina sinne, niin maalisaldo taisi olla reilu 20 per kausi :)

Puolustajienkin pelaamista saa määriteltyä aika pitkälti taktiikan mukaan. Oaljon tämä peli vaatii taktiikan osalta ja tuntuu ettei ikinä saa kaikista pelaajista parasta irti. Mulla tuottaa ongelmia ainakin van Persie. Todella usein miehen esitys on alle 6.5.

Kannattaa käydä katsomassa FM:n omissa foorumeissa, sieltä saa todella paljon vinkkejä ja apujakin esim. taktiikkaongelmiin. Eli, Football Manager 2014 ja sieltä sitten forums ylälaidasta.

Linkki vie pelin omille nettisivuille.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itsellä myös taitaa olla viimeinen tämän pelisarjan peli menossa. Southamptonilla pelailen tosiaan ja kun oli alkukaudesta ennakkoon keskikastiin kaavailtu, niin siellä ollaan oikeastaan riippumatta miten pelit menee. Vähän tai aika paljonkin tuntuu siltä, että AI aika usein päättää ennalta miten pelit päättyy ja siinä keskikastissa pystytään, vaikka pelillisesti olisi paljon parempaa pitänyt tulla. Montaakaan peliä en ole hävinnt, mutta tasureista tulee karmeat määrät ja ne tulevat mitä hassuimmilla tavoilla.

Tässä pari esimerkkiä: Cardiffia vastaan kotona 1-0 johto laukauksia 22 joista 15 kohti vastustajan maalia. Vastustajalla 5 laukausta, joista 1 kohti maalia. Peli päättyi 1-1. Miten tuli vastustajan maali? Oma maalivahtini lähti vastustajan purkupallon perään, joka oli menossa päädystä yli ja laittoi suoraan keskelle ns. vastustajan lapaan ja 1-1.

Seuraava peli Liverpoolia vastaan vieraissa ja 89 minuutin kohdalla peli 2-4 minulle. 89 minuutin kohdalla maalivahti teki täsmälleen saman virheen, kuin edellisessä pelissä. 3-4 ja heti perään kulmasta tasoitus.

Mitä tässäniin kun pitäisi tehdä...muuta kun vetää peli deletellä vittuun koko tietokoneelta.
 

Heatley

Jäsen
Suosikkijoukkue
"Ei oo ku Jokerit. V*TTU"
Pärkkele, mennyt kokonaan ohi tämän ilmestyminen, tarvitseeko kuinka tehokkaan masiinan että pelaaminen onnistuu? Tämän kysyn siksi että en ole koneellapelaamisessa hirveän perillä ja himassa olisi dellin läppäri.. Anyone?
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko olemassa jonkinlaista toimivaa puolustuspään taktiikkaa noita erikoistilanteita vastaan?

Vinkki: Laitapuolustajilla on yleensä hyvä marking-arvo, joten heitä ei kannata tuhlata pitämään tolppia. Itse laitan yleensä topparit mark tall guy, laitapakit mark small(?) guy, ja laiturit tai nopeat hyökkääjät pitämään tolppia.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pärkkele, mennyt kokonaan ohi tämän ilmestyminen, tarvitseeko kuinka tehokkaan masiinan että pelaaminen onnistuu? Tämän kysyn siksi että en ole koneellapelaamisessa hirveän perillä ja himassa olisi dellin läppäri.. Anyone?

Kannattaa ladata ilmainen demo ja testata. Demo on käytännössä täysi peli, mutta et voi pelata 6 kuukautta pidemmälle. Jos päätät myöhemmin ostaa kokoversion, voit jatkaa samaa demopeliä.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Tosiaan minäkään en ole huomannut mitään hirmuisen suurta erikoistilannemaalien osuutta. Evirgen veti ja vetää kyllä vapareita aika mallikkaasti. Vielä ei ole tällä kaudella yhtään maalia niistä tehnyt, mutta keskitysvaparista tullut useampi jo. Kuten mainitsin, joukkue voittaa ilmapallot. Purku välillä epäonnistuu ja paine jää päälle, mutta silloin taas marking hoitaa hommat. Itse luotan enemmän maalaisjärjen käyttämiseen, kuin joihinkin hienoihin taktiikoihin. Jos olen altavastaaja, niin oikeat paikat pitää täyttää oikeanlaisilla pelaajilla. Ja niitähän riittää hankittavaksi. Ehkä tietysti reaalielämän valmennuskokemus auttaa, vaikkei se vielä suunnattoman pitkä olekaan eikä edes samasta lajista.

Juu, maalaisjärjellähän nämä on viimeiset 15 vuotta toimineet ihan mallikkaasti, mutta nyt rupee vati menemään nurin heti alkuun. Olen siis vasta aivan alkutaipaleella tässä pelissä, siksi kyselinkin että mitävittua. Tarkistin vielä ja 12 matsista omissa soinut erikoistilanteista tai sen jälkeisistä flippereistä 10 kertaa. Neljästi vastustaja tehnyt pelitilannemaalin. Toki noista on ihan legitiimejä erikoistilannemaaleja osa, esim. Leighton Baines teki inhorealistisesti kaksi aivan saatanan hienoa vaparimaalia mutta suuri osa kuitenkin aivan käsittämättömiä perseilyjä.

Täytyykin koittaa tuota laitapakkien siirtämistä merkkaamaan eikä tolpille, jos sieltä edes joku vastustajista pysyisi taskussa. Voihan se vain olla että noi pakit on niin saatanan huonoja ja se yhdistettynä Jässin varovaisuuteen aiheuttaa aina noita kaaoksia. Rasittavaa se on silti.

Aika paljon edellistä raskaampi, siis koneelle, tuntuisi tämä versio olevan. Demolla itsekin kokeilin ja hidasta oli, mutta eihän tästä malta pysyä erossa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä itse on lukenut juttua muualta tästä versiosta, niin ilmiselvästi pelintekijät olivat panostaneet tällä kertaa roimasti tekoälyyn ja vastustaja kuulemma "crackaa" oman taktiikan pelin aikana hyvin useasti. Tästä syystä syntyy noita, tässäkin ketjussa mainittuja rinnalle-, ja ohiajoja. Erään kaverin kaveri oli kuulemma vaihtanut suosiolla takaisin FM13:sta, kun oli aikansa kironnut peliä.

Itse jätin hankkimatta, eikä kyllä juttujen perusteella tarvitse katua. Onhan se joo realistista, kun vastustaja reagoi pelitapaan ja taktiikkaan, mutta liian pitkälle vietynä pelistä tulee esim. kaltaiselleni tuulitakki futiksen seuraajalle, turhan hankalaa. Toivottavasti nappaavat vähän vaikeustasoa alaspäin seuraavassa versiossa, sillä olisi sääli hylätä näinkin hieno pelisarja, jonka ääressä on tuhlattu lukematon määrä tunteja elämästä.
 

Kafrom

Jäsen
Mitä itse on lukenut juttua muualta tästä versiosta, niin ilmiselvästi pelintekijät olivat panostaneet tällä kertaa roimasti tekoälyyn ja vastustaja kuulemma "crackaa" oman taktiikan pelin aikana hyvin useasti. Tästä syystä syntyy noita, tässäkin ketjussa mainittuja rinnalle-, ja ohiajoja. Erään kaverin kaveri oli kuulemma vaihtanut suosiolla takaisin FM13:sta, kun oli aikansa kironnut peliä.

Itse jätin hankkimatta, eikä kyllä juttujen perusteella tarvitse katua. Onhan se joo realistista, kun vastustaja reagoi pelitapaan ja taktiikkaan, mutta liian pitkälle vietynä pelistä tulee esim. kaltaiselleni tuulitakki futiksen seuraajalle, turhan hankalaa. Toivottavasti nappaavat vähän vaikeustasoa alaspäin seuraavassa versiossa, sillä olisi sääli hylätä näinkin hieno pelisarja, jonka ääressä on tuhlattu lukematon määrä tunteja elämästä.

Joo tuota pelitavan muuttelua tulee kyllä huomattua, vaikeuttaa peliä aivan hirveästi vrt. FM 13, jossa tämä ei ollut niin suurta. Näkyy varsin hyvin siinä, jos saat jonkun vähän pidemmän voittoputken päälle pelkästään yhdellä taktiikalla, vastustajat oppivat lukemaan taktiikkasi ulkoa ja sitten se onkin menoa, täytyy kehitellä uutta taktiikkaa kuin tyhjästä koska edellinen ei toimi enää lainkaan.
 

naapuri

Jäsen
Näkyy varsin hyvin siinä, jos saat jonkun vähän pidemmän voittoputken päälle pelkästään yhdellä taktiikalla, vastustajat oppivat lukemaan taktiikkasi ulkoa ja sitten se onkin menoa, täytyy kehitellä uutta taktiikkaa kuin tyhjästä koska edellinen ei toimi enää lainkaan.
Eikö kannattaisi pitää se varataktiikka tai kaksi jo valmiiksi tehtynä, niin ei tule tilannetta jossa pitäisi tyhjästä luoda uusi taktiikka? Pelaajathan oppivat useampia taktiikoita yhtä aikaa, varsinkin jos erikseen treenaat niitä. Sitten kun alkaa tuntua siltä että vihu on liian jyvällä omista taktiikostasi, voit heittää uuden formationin kentälle ja pelaajasi tietävät heti miten pelata.

Vai meninkö nyt miinaan?
 

Kafrom

Jäsen
Eikö kannattaisi pitää se varataktiikka tai kaksi jo valmiiksi tehtynä, niin ei tule tilannetta jossa pitäisi tyhjästä luoda uusi taktiikka? Pelaajathan oppivat useampia taktiikoita yhtä aikaa, varsinkin jos erikseen treenaat niitä. Sitten kun alkaa tuntua siltä että vihu on liian jyvällä omista taktiikostasi, voit heittää uuden formationin kentälle ja pelaajasi tietävät heti miten pelata.

Vai meninkö nyt miinaan?

Tottakai kannattaa, itsellä vaan tuo varataktiikoiden onnistumisprosentti on sen verran alhaista, että en kehtaa lähteä edes yrittämään, tottakai pidän samasta taktiikasta väh. yhtä eri mentaliteetin versiota treenissä.
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Valdes siirtyy pian ilmaisella pois Barcasta. Uusi molari pitäisi löytää.
Akinfeev on mahdollista saada tilalle ilmaisella siirrolla. Onko tarpeeksi hyvä vai maksanko kymmeniä miljoonia De Geasta, Stegenistä tai muusta vastaavasta? 60miljoonaa on budjetissa rahaa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös