Fanien rummut ja torvet

  • 28 986
  • 194

The Analyser

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Toverit.
Allekirjoittanutta eivät ainakaan voisi mitkään asiat enää enempää jääkiekko-ottelussa ärsyttää kuin em. kannustusvälineet. Kertokaapa mielipiteitänne siitä, että Turkuhalli(kaupungin omistuksessa, siis virkamiehet) harkitsi näiden "kannustusvälineiden" tuonnin kieltämistä halliin ensi kaudeksi, mutta luopui kuitenkin ajatuksesta viime metreillä. Kuulin asian soittaessani Turkuhallin (joku -vastaava se oli) henkilökunnalle tiedustellen oman valitukseni huomiointia. Valituksia on kai tullut suurelta joukolta muitakin, kun asiaa kerran sanottiin edes harkitun.

Tarkentaakseni lausumaani, sanon, että mielestäni hallista ei pitäisi tehdä mitään kirkkoa (mitä se koko viime kauden ennen finaaleja oli), vaan huudot pitää ehdottomasti sallia ja yrittää saada yleisö vielä mukaan niihin (nyt vain yksi katsomo jos kokonaista sitäkään). Siis vain ko. rummut ja varsinkin torvet pitäisi kieltää.

Ehdotuksena B2-"tosifaneille":
-Valioliigamainen laulu/ulvonta
-Perinteisempi linja huudoissa
-Joka otteluun jokin hyvä B2:n yhteen ääneen huutama hyvä läppä kohdistuen vastustajan pelaajiin



Toivotaan ensi kaudella hieman lisää porukkaa halliin ja hyvää kesää kaikille!!!
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Samaa mieltä ketjun aloittajan kanssa. Heittäkää ne rummut sieltä Kärppienkin "tosifani"päädystä v*ttuun ja pitäkää muuten mökää yllä. Läimikää vaikka isoja mahojanne tahdin löytämiseksi!
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rummut ja torvet ei kuulu lätkäkatsomoon. Hallissa ne ärsyttävät suunnattomasti ja peittävät aidon kannatuksen. Liigassa ainoita jengejä ilman mitään rumpuja taitavat olla narrit ja HIFK. Pahimmat hallit taas ovat Raksila ja Hippos. Hippoksella on aina kaamea Samba-meininki päällä.
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Nämä lauluthan vasta koomisia ovat. Noin 15 henkilöä tietää miten laulu menee ja muut 20 hoilaavat mukana.

Mutta kyllä, rummut todellakin pois halleista.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Karmeat ovat muistot viimekauden Ässät-JYP pelistä, kun Jyväskylän Saffri Duo pisti parastaan. Pienet tomit ja virvelinkin vielä ymmärrän, mutta Nykäskylän hulvattomalla rytmiryhmällä oli myös mukanaan noin 1,5 metrin halkaisijalla varustetut erittäin bassovoittoiset rummut, johon he hienosti hakkasivat nuijillaan.

Aivan hirveän asiasta tekee vielä se, että he luulevat moista touhua kannustukseksi. Luulisin, että n. 160 dB:n voimakkuudella jauhanut idioottimainen pommitus häiritsi jo omiakin pelaajia. Ensi kerralla on pakko ottaa joku piikki mukaan, että saa edes kalvot puhki moisista. :) HYI...
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Niin, kyllä minun mielestäni ainakin on huomattavamman koomisempaa kuuden TPS:n kannattajan joukkio, joista kolme yrittää (muka) laulaa, kuten jossain eurooppalaisessa futisottelussa, kuin se että viidentoista JYP -kannattajan joukossa on pari rumpua ja kaikki huutavat rumpujen kolinan avustamana.

Tuo liian pitkä lause perustuu omiin näköhavaintoihin.

Näiden rumpujen suurimmat vastustajat tuntuvat yleensä olevan HIFK:n kannattajia. He kun ovat ainoita tässä maassa, joilta löytyy riittävän innokas ja jämäkkä-ääninen fanikatsomo.
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jäähalli=mölyä, jos ei kiinnosta, todellakin kampaa tukka vetisellä kammalla vasemmalle ja lähde kirkkoon! Rummut ja Torvet pois, joo toi oli hyvä.

Kyllä suomalaisen mentaliteetin huomioon ottaen on erittäinkin suotavaa, että fanit jotka eivät halua omaa ääntään käyttää voivat turvautua rytmisoittimiin tai puhaltimiin. Aika paljon tylsempää on ainakin Lahden Jäähallissa jos rummut jostain syystä ovat jääneet kotiin.

Olen kyllä sitä mieltä, että jos kukaan ei suullaan meuhkaa niin sitten voi jättää ne rummutkin kokonaan pois. Mutta, että huudettaisiin vain ja taputeltaisiin. Kyllähän se sopisi loistavasti tuohon virkamieskiekkoon. Varmaan lisääntyisi helsingin potilaidenkin nerokkaat mielenilmaisut otteluissa. Kyllä yksi rummunläimäys löisi laudalta 200 "Homo"-huutoa Rinkelinmäelläkin. Turussahan tosiaan otettiin ainakin ensimmäisenä cheerleadereiltakin noi huiskat pois joten seuraavaksi viedään luonnollisesti faneilta torvet ja rummut. Säälittävää, kertakaikkiaan.

Hyvää vappua, mutta älkää ostako pillejä ja naamareita! Ai niin sehän on keskikesän juhla seuraavaksi.
 

Filosofem

Jäsen
Tätä aihetta on jo sivuttukin Tiamon avaamassa "Kuka suomipojan hyppimään saisi" -ketjussa.

Mikäli keskustelu rummuista kuitenkin jatkuu tässä ketjussa, lainaan itseäni huhtikuun alusta:

Viestin lähetti Filosofem
Omasta mielestäni rummut eivät kuulu kaukaloihin, ei helvetissä. Ehkä sitten jotkut vaimeat matalat bassoäänelliset (onko niitä), mutta esimerkiksi nämä mitä olen esimerkiksi jyväskyläläisillä ja Kärpillä nähnyt ja kuullut, niin ei kiitos. Jotenkin hommasta jää vain sellainen keinotekoinen tunnelma. Ehkä ilman rumpuja näistä ryhmistä ei sitten lähde mitään ääntä? Ja kuten Tinke-80 tuossa mainitsi, niin rummut myös peittävät muut äänet alleen jäähalleissa. Jalkopallokentille rummut ehdottomasti sopivat, se on selvä.

Muuten kannatan niin sanottua karnevaalimeininkiä katsomoissa eli hyppimistä, lauluja ja vastaavaa, mutta mielestäni rummut rikkovat kannatuksen.
 

Hele

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pah!

Kyllähän se niin on, että rummut kuuluvat jääkiekko-peliin ehdottomasti! Nehän ne pistää muutkin ihmiset taputtamaan ja vieläpä samaan aikaan. Rummuthan nimenomaan tuovat tunnelman halliin ja sen niin ihanan hurmoksen. Varsinkin jos on kavereita jotka osaavat rummuttaa niinkuin tämä meidän sambaryhmä täällä Jyväskylässä, niin kyllä se tuo todella hyvän tunnelman halliin.
 

Kapo 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyl määki turus...

Tästä ketjun avauksesta tulee mieleen muutaman vuoden takainen juttu: Frölundan peleissä aitioissa olevat asiakkaat oikein valittivat seurajohdolle että jotain pitäisi tehdä kun Goa-Gubbar (paikallinen fan club) pitää peleissä liikaa häiritsevää meteliä. Tai kun Manchester United kielsi istumakatsomoissa seisomisen.
Eli samanlaista toimintaako kaivataan nyt Suomeen? jossa fanitoiminta on viellä vuosikymmeniä Ruotsin ja Englannin vastaavaa jäljessä ja sen kyllä huomaa ja varsinkin kuulee!
Jyväskylässä sentään osataan soittaa niitä rumpuja, mutta turun suunnassa olisi tarvetta kuoroharjoituksille, sillä Valioliigamainen laulu/ulvonta ei synny itsestään.
Viime kaudella koko rumpupatteri oli mukana vain Porissa ja muutenkin koko sambaorkesteri on mukana yleensä vain PlayOff-peleissä. Eli jos rummutus katsomossa häiritsee pysykää poissa täältä Jyväskylästä!

"Kun tamperelainen on sitä mieltä että kotona on liikaa meteliä se lähtee Hakametsään katsomaan peliä, mutta kun turkulainen on sitä mieltä että kirjastossa on infernaalinen meteli se lähtee TPS:n peliin..."

JK. Se pitää paikkansa että rummut peittävät Jyväskylässäkin "aidon" kannatuksen (lue vierasjoukkueen kannatuksen)
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Pitäisi joku kerta ottaa sumutorvi ja kuulosuojaimet mukaan ja hiipiä rumpalin korvan juureen... Kyllähän se vituttaa suunnattomasti se, että omalla paikalla saa varoa kuulovauriota ja kuunnella sellaista aivotonta paukutusta pelin ajan. Ennemmin kuuntelee vaikka kännistä junttia, joka huutelee "tuomari on homo" koko pelin ajan.

Mitää tulee perusteluun, että kyllä halliin pitää ääntä saada, niin Jokereiden fanikatsomon mikrofonit eivät noloudessaan vedä vertoja rummuille.

Jos katsomoon saa viedä rummut, niin miksei sinne voisi roudata stereoita ja soittaa niillä saksalaista teknoa 200 db:n voimalla koko pelin ajan?
 

Miguel

Jäsen
Rummut olisivat ihan OK lätkäkatsomossa, jos niitä käytettäisiin kohtuudella. Vaan ei. Esimerkiksi Lahdessa (ja käsittääkseni myös Jyväskylässä) rumpuja paukutetaan usein pitkään non-stoppina, riippumatta siitä mitä kentällä tapahtuu. Onhan se toisaalta hyvä, että sellaisina hetkinä edes jokin rikkoo hautajaistunnelman, mutta ainakin minua jatkuva pärinä alkaa jurppia. Joskus jotkin kuulutukset, esimerkiksi jokin peliä edeltävä palkitseminen, ovat menneet ohi rumpujen paukkeen takia. Kiva, taputetaan, muttei tiedetä mille.

Rumpujen kuuluu minusta lyödä tahtia huutojen välissä ja nostaa taputuksen volyymia esimerkiksi ylivoimassa tai muissa painostustilanteissa. Se riittää. Ei niitä tarvitse hakata jatkuvasti, kuin oltaisiin rockkonsertissa. Pahimmassa tapauksessa kannustushuutokin hukkuu jytinään.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
En yhtään panisi pahakseni jos rummut kiellettäisiin Helsingin Jäähallissa. Oikeastaan olisin ERITTÄIN onnellinen jos rummut kiellettäisiin kokonaan. En näe mitään käyttöä rummuille, jos ei muuten ääntä lähde, niin voi olla hiljaa. Fani-ryhmän rytmikäs kannustus on vaan paremman kuulosta ilman mitään rumpuja. Rummut peittävät kannustukset ja taputukset alleen vähän liiankin kanssa. Mielestäni lätkämatsissa pitääkin olla elämää ja kannustusta pitää löytyä, mutta rummut pilaavat totaalisesti koko homman. Iso kiitos HIFK-fanclub'lle siitä että eivät ole hankkineet mitään rumpuja pilaamaan tunnelmaa.

PS. Ne laulut oppii yleensä nopeasti jos vain on halua.

- Tinke-80
 

Filosofem

Jäsen
Jälleen olen samaa mieltä Tinken kanssa. Tuntuu, että nämä rumpuryhmät ovat muuten hiljaista porukkaa, joten siksi turvautua rumpuihin. Rummut taas rikkovat muun kannatuksen taputuksista huutoihin eli peittävät alleen kaiken muun äänen.
Viestin lähetti Hele
Rummuthan nimenomaan tuovat tunnelman halliin ja sen niin ihanan hurmoksen.
Mikäli teillä ei halliin muuten saada tunnelmaa, niin terve vain. Itse arvostan kunnon melua halleissa taputusten, huutojen ja laulujen muodossa, mutta ei tällä tavalla. Futiskentillä asia on luonnollisesti aivan eria asia.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Rummuille pelikieltoa!

Käsittääkseni sumutorvet ovat jo kielletty jos ei kaikissa niin ainakin suurimmasta osasta jäähalleja. Sumutorvistakin tuli aikoinaan ihan kiva mökä ja varmasti niitä kajautelleet pitivät niitä tunnelmaa kohottavina, mutta silti suuri osa yleisöstä on varmasti tyytyväisempi kun torvet on jätetty kotiin.

Väittäisin että rumpujen kohdalla on sama juttu. Tunnelmaa kyllä saadaan aikaan muutenkin kuin rummuttamalla, se on ihan selvä juttu. Ihmiset saattavat jopa alkaa huutaa yksittäisiä ohjeita/solvauksia/mitälie kentälle, kun huuto ei kuole monotoniseen rummutukseen.

"Mihin te niitä rumpuja katsomossa tarvitsette? Kotiin soittamiseen vai?" - Rebel
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Kyllä niille rummuille jääkiekkokatsomoissakin varmasti olisi huutojen, taputusten ja laulujen rytmittäjinä siinä vaiheessa, kun fanikatsomoissa alkaa olla satoja-tuhansia äänekkäitä faneja. Muutaman hassun huutaja-taputtaja-laulajan keskellä ne rummut lähinnä peittävät alleen sen vähänkin faneista itsestään lähtevän äänen.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Rummut ovat minusta aivan loistavia jääkiekko-otteluun,ja varsin-
kin Jypin kannustuskulttuuriin ne kuuluvat.Ilveksen otteluissa ne
vain tuovat puhtia kannustukseen.

Oikeasti seuraavaksi oltaisiin kieltämässä huuto ja taputus,jos
näkisi minkälaisella intensiteetillä sitenkin voi kannustaa.
 

The Analyser

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Toverit.
Niin... Turkulainen halliin rahaa tuova kokoomuslainen asiakas istuu pelin hallissa hiljaa ja jopa taputtamatta. Se on siis perusasiakas, joita hallissa on about 9000 henkeä / 11820 hallin ollessa täynnä. Aallon nekin saavat aikaan jos joku vain tajuaa aloittaa sen. Miten siis löytäisimme yleisön, joka todella haluaa tulla hallille katsomaan peliä ja kannustamaan? Onko Turkulaisella kiekkoilulla liikaa menestystä ja ihmiset eivät jaksa lähteä hallille, koska ajattelu on tyyliä "kyl maar tepsi ny ne voittaa". Hallissa on siis lähinnä firman edustuksen takia siellä olevia ihmisiä. Ovatko muut huomanneet saman?

Ps. Olen 9 vuoden kausikorttilainen ja olen huomannut tilanteen vain huononevan koko ajan.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Viestin lähetti Näkkäri
Karmeat ovat muistot viimekauden Ässät-JYP pelistä, kun Jyväskylän Saffri Duo pisti parastaan. Pienet tomit ja virvelinkin vielä ymmärrän, mutta Nykäskylän hulvattomalla rytmiryhmällä oli myös mukanaan noin 1,5 metrin halkaisijalla varustetut erittäin bassovoittoiset rummut, johon he hienosti hakkasivat nuijillaan.

Aivan hirveän asiasta tekee vielä se, että he luulevat moista touhua kannustukseksi. Luulisin, että n. 160 dB:n voimakkuudella jauhanut idioottimainen pommitus häiritsi jo omiakin pelaajia. Ensi kerralla on pakko ottaa joku piikki mukaan, että saa edes kalvot puhki moisista. :) HYI...

Hieman väritystä noista rumpujen koosta. Poistetaan ainakin metri niin ollaan jo paljon lähempänä.

Niin ja ainoastaan positiivista palautetta tuli Porissa paikan päällä. Ihan kuka vaan jotain meidän rummuista mainitsi jotain.

Sitten enemmän itse aiheeseen. Miksi fanikulttuurin kehittäminen pitäisi kieltää? Nimenomaan fanikulttuurin kehittämisellä itse saadaan parempaa tunnelmaa halliin. Jopa monet pelaajat ovat sanoneet että täällä Jyväskylässä on paras tunnelma liigassa. Mielestäni iso hatun nosto sinne jotka uskaltavat kehittää fanikulttuuria. Oli se sitten rummuilla, huutamalla, tanssimalla, lippuja heiluttamalla tai jopa laulamalla (jota itse inhoan yli kaiken). Kaikki on vain plussaa mielestäni.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Mielestäni mikään ei ole naurettavampaa kuin parikymmentä ceepeetä liian tiukoissa fanipaidoissa hoilaamassa jotain ihan itse sanoittamaansa biisiä "Täti Monikan"-sävelellä. Kaikki äänet jotka pyrkivät peittämään tuon ns. kuorolaulun, tulkitsen positiiviseksi.
 

Pikku Myy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Pakkipari
Sitten enemmän itse aiheeseen. Miksi fanikulttuurin kehittäminen pitäisi kieltää? Nimenomaan fanikulttuurin kehittämisellä itse saadaan parempaa tunnelmaa halliin. Jopa monet pelaajat ovat sanoneet että täällä Jyväskylässä on paras tunnelma liigassa. Mielestäni iso hatun nosto sinne jotka uskaltavat kehittää fanikulttuuria. Oli se sitten rummuilla, huutamalla, tanssimalla, lippuja heiluttamalla tai jopa laulamalla (jota itse inhoan yli kaiken). Kaikki on vain plussaa mielestäni.
Ainakin jos Helsingissä ruvetaan fanikulttuuria kehittämään rumpupatteristolla ja muilla hässäköillä, niin minä jätän jatkossa matsit väliin. Sitä saatanan paukutusta ei vain jaksa kuunnella kahta tuntia putkeen. Vieranjoukkueiden faniporukat ovat usein samassa katsomossa tai ainakin samassa päädyssä, kuin missä itse istun ja sitä meteliä ei vain jaksa. Voin vain kuvitella, mitkä agressiokohtaukset saisin, jos joku pieni rumpalipoika istuisi vieressä. Huh.

Tärkeämpää olisi mielestäni koittaa saada ne bisnespaikolla istuvat mukaan kotijoukkueen kannatukseen. Fanikatsomolla on lähes poikkeuksetta hyvä meno ja he kannustavat asiaan kuuluvalla tunteella, muu halli ehkä intoutuu taputtamaan melkein tahdissa - jos huvittaa. Silloin, kun kuitenkin koko halli saadaan johonkin kannustukseen mukaan, on tunnelma korkella. Enemmän voisi siis miettiä, miten tavallisia katsojia voisi innostaa kannustamaan aktiivisemmin.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Rummut ulos torvet sisään!

Rummut ärsyttävät allekirjoittanuttakin yli kaiken. Ihan sama onko oma vai vieras.

Raumalla tämän kauden pleijareissa sijoittauduin seisomakatsomoon, kahden rumpalin välittömään läheisyyteen. Ennen peliä olivat tärykalvot ja hermot kovilla. Juu-u, ääntähän niistä lähti. Noh, rankka rummutus vaati veronsa, eikä sitä onneksi loppupelissä juuri esiintynyt..

Torvet sen sijaan ovat mielestäni enemmän kuin tervetulleita, tosin kovasti vähenemään päin näyttäisivät olevan. Siis nämä perinteiset "sumutorvet".

Torvi-suvun kaunisäänisemmät yksilöt on onneksi keksitty ottaa käyttöön ainakin Ritarihallissa. Liittynee jotenkin keskiaikaiseen turnajais-skeneen.

Propsit nimim. Gagnelle musiikkielämyksistä.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Pakkipari
Jopa monet pelaajat ovat sanoneet että täällä Jyväskylässä on paras tunnelma liigassa.

Tietenkin JYP paidassa pelatessaan? Sen voin kyllä sanoa monta paikkaa kiertäneenä, että Jyväskylän tunnelma ei ole parhaimmistoa Suomessa. Tuskin vähiten niiden koomisten rumpumiesten ansiosta, jotka hukuttavat muun kannustuksen älämölönsä alle. (Henkilökohtainen mielipiteeni)

Sitäpaitsi ne samat rumpukuviot olivat siellä paukkumassa jo 90-luvun alussa. Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn, että meneekö tuo Jyväskylän rumpukulttuuri perintönä nuoremmille faneille. Siis pitääkö vanhat rumpustarat oppitunteja uusille tuleville taitureille?
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Sumutorvet helvettiin katsomoista. Sitä mökää ei meikäläisen korvat kestä, varsinkin jos siinä vieressä joku päly töräyttelee. Rummutus vaatii sentään fyysistä työtä... Itse tyydyn huutelemaan "asiantuntevia" kommentteja.
IFK:n kotipeleissä on aika hyvä fiilis, mutta huomannut olen myös, että osa ifk-faneistakin on melkoisia selkään puukottajia. Jos oma peli ei kulje,niin vihellyksiä ei tarvi kauan odotella.
Jaffakulhossa tunnelma luonnollisesti surkein.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös