Euroopan sarjat – yleinen keskustelu

  • 62 633
  • 116
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Aihe SM-liigaosion ketjussa "Kuka lähtee KHL:ään ennen kauden alkua" alkoi rönsyillä sen verran ohi ketjun aiheen, että perustan oman ketjun tänne. Eli tähän ketjuun ne viestit, joiden aihe ei sivua vain yhtä Euroopan sarjaa, vaan yleisemmin useampaa eurooppalaista sarjaa.

Kirjoitan tähän vastaukseni SM-liigan puolella olleesen viestiin.

Näiden liigojen vetovoiman kohdalla vaikuttaa myös pelaajien kansallisuudet aika paljon. Esim. suomalaisen uskoisin valitsevan näistä ensimmäisenä kotoisen SM-Liigan DEL:n ja Extraliigan sijaan ja tsekit luonnollisesti suosivat ensimmäisenä omaa liigaansa jne.
Näin siksi, että Tshekissä ja varmaan myöskään Saksassa ei makseta juurikaan parempaa palkkaa kuin Suomessa. SM-liiga on menettänyt kilpailuetuaan erityisesti Tshekkiin verrattuna, josta ennen sai hyviä maajoukkuetasonkin pelaajia Suomeen, mutta ei enää. Tosin KHL-vaikutus näkyy myös tässä, sillä KHL (ja vähemmässä määrin myös Ruotsi ja Sveitsi) imee nykyisin maajoukkuetason tshekit Euroopassa, ei niinkään Extraliiga.

Extraliigassa huomio kiinnittyy vanhojen pelaajien isoon rooliin. Viime kaudella moni jo 1990-luvun alussa pinnalle noussut pelaaja oli liigan pistepörssissä korkealla, kuten Vlasak, Straka, Patera, Beranek, Vyborny ja Reichel. Mitä tämä kertoo sarjan tasosta? Toki pelaajat olivat aikanaan huipputasoa. Liigan pistepörssin voitti niinikään veteraani Jaroslav Bednar, joka siirtyy ensi kaudeksi Venäjälle Nizhni-Novgorodiin. Bednarin tapauksessa on mielenkiintoista katsoa, että millaiseen lentoon hän yltää Venäjällä verrattuna Tshekkiin. Ketjukavereista (Joakim Lindström ja Pavel Brendl) ei pitäisi ainakaan olla haittaa.

Tsekeissä voisi näin näppituntumalta uskoa olevan pienin hinku ulkomaalaispelaajien perään.
Tämä tuntuu erikoiselta, sillä Tshekin kiekolla on kuitenkin rahaa vähintään yhtä paljon kuin SM-liigalla. Ilmeisesti esimerkiksi suomalaispelaajilla ei ole juurikaan mielenkiintoa Tshekin suuntaan, sillä kuvittelisin että Extraliigassa olisi halukkuutta palkata hyviä suomalaispelaajia. Luulen että monet SM-liigapelaajat olisivat selviä vahvistuksia Tshekin seuroille. Tosin "kolme suurta" eli NHL, KHL ja Elitserien imevät niin suuren määrän pelaajia SM-liigasta, että SM-liigaseuroilla on resursseja pitää kiinni jäljellejääneistä suhteessa Extraliigaan, vaikka Extraliigan taloudellinen voima saattaa olla jo suurempi kuin SM-liigan.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Siirto SM-liigaosion puolelta:

Ei ole yhtään sama asia. KHL on keskinkertainen sarja verrattuna NHL:ään. SM-Liiga on überheikko sarja NHL:ään verrattuna. Mestis on keskinkertainen sarja SM-Liigaan verrattuna. TOJ on keskinkertainen kirjoittaja Saikkaan verrattuna.

Siinä esimerkkejä.
Jos haluat määritellä sanan "keskinkertainen" tuolla tavalla, niin pitääkö väite "SM-liiga on keskinkertainen sarja KHL:ään verrattuna" paikkaansa?
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Jos haluat määritellä sanan "keskinkertainen" tuolla tavalla, niin pitääkö väite "SM-liiga on keskinkertainen sarja KHL:ään verrattuna" paikkaansa?

Melkein, mutta ei ihan. Ainakaan vielä. Ikävästi siihen suuntaan ollaan kyllä menossa, eikä varmasti kauaa menekään ennenkuin SM-Liigaa voi hyvällä omallatunnolla sanoa keskinkertaiseksi liigaksi KHL:ään verrattuna.
 

Vietävä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KPS
Mielestäni SM-liigalla (tai siis joukkueilla etunenässä) olisi pelisilmää jos järjestäisivät asiat niin, että tekisivät sopimuksen KHL:n kanssa --> Suomeen tulisi yksi KHL-joukkue --> koko SM-liigan kaikki joukkueet sitoutuisivat olemaan tuon KHL-joukkueen farmijoukkue.

Näin ollen katsojia saataisiin järjettömästi tuota KHL-joukkuetta seuraamaan, ja SM-liigalla säilyisi samat peruskatsojat silti joka tapauksessa.

Miten se joukkue rakennettaisiin ja miten nuo asiat järjestettäisiin, siitä ei ole hajuakaan. Se vain tuntui kuningasidealta tässä mielentilassa.

Jääkiekon riemuvoittohan tuo olisi, ja pidemmällä tähtäimellä siitä saattaisi todellakin tulla koko euraasian mantereen kattava toiminta-idea (Venäjää nyt tietysti lukuunottamatta). Siinä mentäisiin jo NHL:n ohi heittämällä sekä katsojamäärissä, taloudessa, että urheilullisessa tasossa.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Melkein, mutta ei ihan. Ainakaan vielä. Ikävästi siihen suuntaan ollaan kyllä menossa, eikä varmasti kauaa menekään ennenkuin SM-Liigaa voi hyvällä omallatunnolla sanoa keskinkertaiseksi liigaksi KHL:ään verrattuna.
Olet samalla sekä oikeassa että väärässä.

Jos SM-liigaa ja KHL:ää verrataan esimerkiksi 200 parhaan pelaajan osalta, niin silloin SM-liiga on ilman muuta keskinkertainen sarja KHL:ään verrattuna. Jos kummankin sarjan 200 parhaasta pelaajasta koottaisiin kymmenen joukkuetta, niin SM-liigaporukat olisivat keskinkertaisia KHL:n vastaaviin verrattuna.

Mutta jos otetaan huomioon KHL:n kaksi kertaa suurempi joukkuemäärä, niin tämä tasoittaa puntteja SM-liigan hyväksi, sillä KHL:n joukkuemäärä (24) laskee sarjan tasoa, sillä varsinkin häntäpään joukkueissa pelaa paljon pelaajia jotka eivät välttämättä olisi sen parempia myöskään SM-liigassa.

Ensi kaudella jokainen SM-liigajoukkue on keskinkertainen johonkin Moskovan Dynamoon verrattuna, mutta Amur Habarovsk ei välttämättä ole yhtään parempi kuin Saipa tai Pelicans.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Mielestäni SM-liigalla (tai siis joukkueilla etunenässä) olisi pelisilmää jos järjestäisivät asiat niin, että tekisivät sopimuksen KHL:n kanssa --> Suomeen tulisi yksi KHL-joukkue --> koko SM-liigan kaikki joukkueet sitoutuisivat olemaan tuon KHL-joukkueen farmijoukkue.

Näin ollen katsojia saataisiin järjettömästi tuota KHL-joukkuetta seuraamaan, ja SM-liigalla säilyisi samat peruskatsojat silti joka tapauksessa.

Miten se joukkue rakennettaisiin ja miten nuo asiat järjestettäisiin, siitä ei ole hajuakaan. Se vain tuntui kuningasidealta tässä mielentilassa.

Eli siis kaavailet jotain SM-liiga all-star jengiä pelaamaan KHL:ää johon SM-liigan parhaat menisivät. Ei kiinnostaisi tippaakaan. Kuka tuota nyt sitten menisi katsomaan, kun kukaan ei tuntisi omakseen. Ainoa mahdollisuus on se, että SM-liigasta liittyisivät suuret seurat omana lohkonaan + elitserien seuroja KHL:ään. Tämä ei tapahdu lähivuosina, mutta jos KHL on/pysyy/kehittyy niin näin tullenee käymään joku päivä. Suomalaiset pelaajat tekevät sarjaa tunnetummaksi tuulipuvuissakin ja joku Dynamo Minsk alkaa olla melko tuttu nimi jo Suomalaisille tämän kesän siirroista johtuen.

Se voi olla pelaajien hankinta tulevaisuudessa helpompaa suomalaiseen KHL seuraan kuin SM-liiga seuraan johtuen KHL:n tasosta ja vastuksista, puhumattakaan mahdollisista venäläisistä/kansainvälisistä sponsoreista.

En usko, että Jokerit/Kärpät/Hifk kovin tyytyväisenä seuraa sivusta nykymenoa, kun ei tahdo saada minkäänlaista tähtipelaajaa enään. Ei se KHL nyt niin mahdoton ajatus joillekin Suomalaisseuroille ole, jos tilanne kehittyy tätä vauhtia ja loppua ei näy. Toivottavasti kyse on kuitenkin aaltoliikkeestä.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Mielestäni SM-liigalla (tai siis joukkueilla etunenässä) olisi pelisilmää jos järjestäisivät asiat niin, että tekisivät sopimuksen KHL:n kanssa --> Suomeen tulisi yksi KHL-joukkue --> koko SM-liigan kaikki joukkueet sitoutuisivat olemaan tuon KHL-joukkueen farmijoukkue.

Tää olis kyllä todella vaikea näin järjestää, siis että tuon KHL:n suomalaisjoukkueen omistajana olisi 14 liigajoukkuetta. Mihin laivaa vietäisiin ja ketä sinne nostetaan ja tärkeämpää, ketä lasketaan farmiin ja minne. Riitoja olisi luvassa sitä varmemmin, mitä enemmän on omistajia.

Toisaalta ongelma on myös siinä, että jos tämä vain yksittäiselle paikkakunnalle tuotaisiin, niin missä se voisi menestyä? Pääkaupunkiseutu olisi isoin markkina-alue, mutta jo jakautunut enemmän tai vähemmän kolmeen sm-liiga joukkueen kesken.

Toisaalta kiehtoisi kyllä ajatus "koko suomen joukkueesta", joka pelaisi kotiottelunsa tyyliin Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa ja tekisi yhteistyötä näiden kaupunkien joukkueiden kanssa. Noin kymmenen ottelua/kausi per paikkakunta ei luulisi olevan kauhean vaikeasti myytävissä, varsinkaan jos siellä pelaisi parhaat suomessa pelaavat pelaajat, ulkomaalaisia tähtiä viliseviä joukkueita vastaan.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jostain syystä SM-liigassa käy silti katsojia varmasti yhtä paljon kuin esim. KHL-liigassa. Huippupelaajat ja katsojaluvut eivät aina ole syy ja seuraus. Itse en usko näihin ylikansallisiin liigoihin, fanit haluvat vaan jostain syystä katsella omia joukkueita.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Jostain syystä SM-liigassa käy silti katsojia varmasti yhtä paljon kuin esim. KHL-liigassa. Huippupelaajat ja katsojaluvut eivät aina ole syy ja seuraus. Itse en usko näihin ylikansallisiin liigoihin, fanit haluvat vaan jostain syystä katsella omia joukkueita.

Niin, juuri tämän takia tällainen usean kaupungin joukkue voisi tulla kyseeseen. Jos esim. Helsinkiin tulisi KHL joukkue, niin ei sillä varmaan saataisi myytyä 28 kotipeliä paikallisjoukkueiden rinnalla. Sen sijaan jos kotiottelut jakautuu neljään kaupunkiin, tulisi näitä otteluita 7 per paikkakunta, eli noin peli per kuukausi. Kun vielä asetelma Suomi vastaan Itä, niin mahdollisuuksia näkisin tällaisen onnistumiseen.

Lisäksi käytettäisiin sumeilematta kaikkia markkinointikeinoja. Esim Floridan NHL joukkueelta baitataan joukkueen nimeämismalli. Eli ei kaupungin, vaan suuremman alueen mukaan. Tässä tapauksessa Suomi. Sit ku pitäis viel joku elukka tai joku muu keksiä siihen perään, niin ei varmaan kauheasti tarvi valmista brändiä muuttaa. Suomen leijonat pelaisi kauden KHL:ssä ja sitten änäristarboilla vahvistettuina päättää kauden mm-kisoihin.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
SM-liigapuolella oli keskustelua Euroopan pääsarjojen rankkauksesta. Oma listani menee näin:

1. KHL
2. Elitserien
3. NLA
4. SM-liiga/Extraliiga/DEL
7. Valko-Venäjän liiga/Slovakian liiga
9. Itävallan liiga

Nelossijan jakavat Suomi, Saksa ja Tshekki, joita en osaa laittaa paremmuusjärjestykseen.

Sijan seitsemän jakavat Slovakian ja Valko-Venäjän liigat. Absoluuttista vertailua näiden liigojen välillä on vaikea tehdä, mutta luulisin niiden olevan kohtalaisen tasaveroisia sarjoja.

Listasin tuohon tarkoituksella vain pääsarjat, sillä ainakin Ruotsin Allsvenskas menisi todennäköisesti vähintään tasoihin Valko-Venäjän ja Slovakian liigojen kanssa. Samoin Venäjän Vysshaja-liiga, joka on mielestäni Euroopan aliarvostetuin sarja tällä hetkellä.

Kun puhutaan näistä kakkossarjoista, niin kuinka rankkaisitte Euroopan kolme parasta kakkossarjaa, eli Alsvenskans, Vysshaja-liiga ja Mestis?
 

Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Kun puhutaan näistä kakkossarjoista, niin kuinka rankkaisitte Euroopan kolme parasta kakkossarjaa, eli Alsvenskans, Vysshaja-liiga ja Mestis?
Tarvitseeko tuota edes kysyä? Ensimmäisenä on toki Allsvenskan, sitten Vysshaja-liiga ja sen jälkeen Mestis. Itse asiassa Saksan ja Sveitsin kakkosliigat ovat myös aika korkealla tasolla.

Allsvenskan vetää nimimiehiä ja siellä homma skulaa todella hyvin ja kärkiseurat ovat todella hyvällä tasolla. Ammattimiehiä on suurin osa. Vysshaja-liigasta meikäläisellä on heikompi kuva, mutta sielläkin pyörii tasokkaita pelimiehiä. Toki Venäjän tason huomioon ottaen taso on aika värikäs, mutta huomioonottaen sen faktan, että siellä on isojen seurojen farmijoukkueita, niin varsinkin lahjakkaita ja taitavia junnuja on mukana. Tosin Venäjän kolmosliiga ja vastaperustettu junnuliiga vetää myös tasoa niihin suuntiin aika paljon... Tämä tosiaan on ihan mutulla sanottu. Sveitsin NLB:stä ja Saksan Bundesliigasta on sellainen mielikuva, että siellä ei todellakaan pelata millään nappuloilla, vaan sarjan pelaajat ovat pääasiasssa ammattimiehiä. Mestiksen vahvuudeksi voitaneen sanoa se, että vaikka homma toimii pääasiassa harrastuspohjalta, niin Suomen jääkiekkoilussa syvyys on niin hyvällä tasolla, että paskinkin Mestis-pelaaja on aika laadukas.

Nämä ajatukset suht humalassa kirjoitettuna, mutta pointti tullee selväksi.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Ensimmäisenä on toki Allsvenskan, sitten Vysshaja-liiga ja sen jälkeen Mestis.
Itsekin rankkaisen nämä kolme liigaa tällä hetkellä näin. Rankkaan Allsvenskansin Vysshaja-liigan edelle lähinnä Vysshaja-liigan joukkuemäärän vuoksi. Sekä KHL:ssä että Vysshaja-liigassa pelaa paljon enemmän joukkueita kuin Elitserienissä ja Allsvenskansissa. Venäjän kahden ylimmän sarjan joukkuemäärä vesittää tasoa pakostakin jonkin verran Ruotsiin verrattuna.

Yksi mielenkiintoinen seikka Vysshaja-liigaa koskien on se että sekin on nyt alkanut vetää ulkomaalaisia pelaajia, varsinkin ruotsalaisia. Useimmiten nämä Vysshaja-liigaan siirtyneet ruotsalaiset ovat pelanneet Elitserienissä, vaikka mitään tähtipelaajia he eivät ole siellä olleet. Yksi esimerkki tällaisesta pelaajasta on Permin joukkueeseen siirtynyt Tommy Wargh, joka oli Elitserienissä pelaavan Modo:n kolmanneksi tehokkain puolustaja viime kaudella.

Vysshaja-liigasta meikäläisellä on heikompi kuva, mutta sielläkin pyörii tasokkaita pelimiehiä. Toki Venäjän tason huomioon ottaen taso on aika värikäs, mutta huomioonottaen sen faktan, että siellä on isojen seurojen farmijoukkueita, niin varsinkin lahjakkaita ja taitavia junnuja on mukana.
Vysshaja-liigassa suurin osa joukkueista on itsenäisiä seuroja eivätkä ne toimi KHL-joukkueiden farmiseuroina.

Vysshaja-liigassa pelaa paljon tunnettuja seuroja, joilla on kokemusta myös Venäjän pääsarjatasosta. Yksi tällainen seura on nyt KHL:ään noussut Avtomobilist Jekaterinburg. Muita tunnettuja seuroja sarjassa ovat Krylja Sovjetov, Gazovik Tjumen, Kiovan Sokol, Rys Podolsk, HC Lipetsk, Molot Perm, Izhtal Izhevsk, Neftjanik Almetjevsk, Dizelist Penza, Kristall Saratov, Jugra Hanti-Mansisk, VVS Samara, Torpedo Ust-Kamenogorsk ja Mechel Tsheljabinsk.

Sarja jaettin viime kaudella kolmeen lohkoon (läntinen, keskinen ja itäinen lohko) ja sarjassa pelasi yhteensä 33 joukkuetta, eli kyseessä on todella laaja sarja. Jos KHL:n ja Vysshaja-liigan joukkuemäärät lasketaan yhteen, pelaa Venäjän kahdella korkeimmalla sarjatasolla yhteensä 57 joukkuetta. Tietynlainen tason vesittyminen on selviö kun joukkueita on näin paljon, ja paljolti tästä syystä rankkaan Allsvenskansin Vysshaja-liigan edelle.

Vysshaja-liigan muuten voitti viime kaudella pohjoisella tundravyöhykkeellä sijaitseva ja vuoden 1981 Kanada Cup-sankarin Sergei Shepelevin valmentama joukkue Jugra Hanti-Mansijsk, joka voitti finaalissa Moskovan Krilja Sovjetovin. Tästä huolimatta KHL:ään nostettiin Avtomobilist Jekaterinburg, koska sen taloudelliset mahdollisuudet pelata KHL:ssä katsottiin parhaimmiksi.
 
Viimeksi muokattu:

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Vastataan nyt tänne tuon Kärppien ketjun sijasta ettei mene täysin off-topic.

Taisin itse myös mainita, että palkka vaikuttaa asiaan, mutta se ei yksin pidä hyviä pelaajia pois Suomesta. Täältä lähtee Ruotsiin pelaamaan hyviä pelaajia joka vuosi, takasin ei vaan ole samanlaista tunkua. Myöskään nuorista pelaajista ei ole noussut samalla tavalla hyviä pelaajia kuin aikaisemmin. Tämän johdosta SM-liigan taso on pakostikkin heikentynyt ja suunta on menossa huonompaan suuntaan, usko pois.
Paremmat rahastointi mahdollisuudet kuin Suomessa ainakin tähän kauteen asti, itsenäinen kesäharjoittelu ja parempi palkka.
Suomessahan tuo rahastointi katto nousi vasta tänä vuonna oliko 100k€ vuodessa, tähän asti se oli 50k€ Ruotsissa ei vastaavaa kattoa ollut.
Samoin Ruotsissa ei ollut rajoitusta siinä kuinka monen vuoden aikana rahat piti rahastosta nostaa, Suomessa raja oli kymmenen vuotta.

Siinä vaiheessa kun se huippu-ura kestää sen noin kymmenen vuotta niin ei ole yhtään ihme, että juuri nuo tekijät vaikuttavat eniten seuran valintaan.
Varsinkin kun pelaajalle alkaa olla perhettä ja takana jo useita kausia eurooppalaisella huipputasolla niin ne kesäiset joukkue harjoitukset eivät ole kovin motivoivia.
Suomessa tätä vanhojen pelaajien "vapauttamista" kesäharjoittelusta ei harrasta kovin moni joukkue vaikka tällä saataisiin varmasti jokunen kaveri pidettyä SM-liigassa.

Kertoohan sekin jotain, että lahjakkaita nuoria pelaajia lähtee rapakon taakse nuorisoliigoihin pelaamaan enemmin kuin jäävät tänne SM-liigaan. Ne asiat eivät ole kuitenkaan yksin näiden nuorten päätettävissä, varanneelta seuralta varmasti tulee ohjeita missä olisi oman uran kannalta paras paikka kehittyä.
Rajala on näistä viime vuosien lähtijöistä ainut jolle olisi ollut tarjolla vastuuta myös SM-liigassa varmasti.
A-junnujen SM-sarjasta kannattaa lähtee CHL:ään pelaamaan sillä pelit ovat huomattavasti kovempia kuin A-junnujen sarja täällä.
Mikäli täällä pääsee varmasti pelaamaan SM-liiga pelejä niin ratkaisu on sitten pelaajan oma, toki NHL-varausten kohdalla tulee varmasti painostusta sieltä suunnasta.

Sveitsistä taisi tulla euroliigan voittaja tänä vuonna, ei tarvitse yhtään liioitella mun mielestä. Neloskentät saattavat olla siellä huonompia kuin suomessa. Parissa ekassa kentässä onkin sitten taitoa aika paljonkin enemmän, joukkueesta riippuen tietysti.
Zurichillä oli tuossa joukkueessa muutama "ylimääräinen" pelaaja, jotka eivät saaneet/mahtuneet pelaamaan Sveitsin liigassa.
Parhaat pelaajat ovat Sveitsissa useasti parempia kuin SM-liigassa, mutta jo kakkoskentissä taso alkaa tippua selkeästi.
Kolmos- ja neloskentät ovat paria joukkuetta lukuunottamatta selkeästi heikompia kuin SM-liigassa.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Ranskalainen hockeyarchives.com rankkasi perinteiseen tapaan Euroopan parhaat seurajoukkueet kaudella 2008-2009. Tässä kymmenen kärki:

1. Ak Bars Kazan
2. Salavat Julajev Ufa
3. Lokomotiv Jaroslavl
4. Atlant Mytitsh
5. Färjestad
6. Metallurg Magnitogorsk
7. Dynamo Moskova
8. ZSKA Moskova
9. JypHT
10. Davos

Kahdeksan parhaan joukossa seitsemän KHL-seuraa. CHL-voittaja Zyrich ei mahtunut edes kymmenen parhaan joukkoon. Mitä mieltä valinnoista?
 
Viimeksi muokattu:

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Kahdeksan parhaan joukossa seitsemän KHL-seuraa. CHL-voittaja Zyrich ei mahtunut edes kymmenen parhaan joukkoon. Mitä mieltä valinnoista?

Omasta mielestäni Euroopan mestarin kuuluisi olla vähintään top3:ssa. En tiedä perusteista/kriteereistä tälle listalle, mutta en allekirjoita. Tosiasia kuitenkin on, että Zurich voitti Euroopan mestaruuden. Siinä näyttää rahan mahti jylläävän tässä listassa. Suomen mestari on nostettu säälistä 10 joukkoon. En siis tarkoita, etteikö Jyp sinne varmasti kuuluisi.
 

Mapkob

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, Jokerit
Mitä mieltä valinnoista?
Ihan hyvä lista, mutta olisin kyllä tarjonnut Zürichia kuitenkin tuohon kympin sakin loppupäähän. Pystyivät pelaamaan CHL:ssä kauden parhaat pelinsä (?) ja lopulta peittoamaan finaaleissa Magnitogorskin (vaikkakin väsyneen sellaisen) kahden ottelun sarjassa.
 

Pardus

Jäsen
Kärppä-osiossa ihmettelin jo, että Brad Smyth pelaa tätä nykyä kroatialaisessa Medvescakin joukkueessa. Tuntuu kyseisessä joukkueessa olevan muitakin pelimiehiä, ainakin Aaron Fox, joka tekee todella hienon maalin alla olevalla videolla. Eikös Rob Hisey tehnyt taannoin SM-liigassa samanlaisen börsän Bluesia vastaan?

Enjoy:
http://www.youtube.com/watch?v=gPlVy1oExj4&feature=related

Edit. Syöttöpisteen kyseiseen osumaan sai juurikin Brad Smyth. :)
 
Viimeksi muokattu:

arska89

Jäsen
Suosikkijoukkue
MansePP
Kahdeksan parhaan joukossa seitsemän KHL-seuraa. CHL-voittaja Zyrich ei mahtunut edes kymmenen parhaan joukkoon. Mitä mieltä valinnoista?

Siis ketkä noi listat tekee? Onko sitten niin, ettei CHL ole huomioitu, kun noita on järjestelty, vaan noi sijoitukset on tehty kansallisten sarjojen sijoitusten perusteella?
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)

Kyllä oli kertakaikkiaan loistava maali. Posiviitista oli myös hallin "koko" ja katsojamäärä. Meinaa jos minulta olisi kysytty, paljonko arvioisin kroatialaisen joukkueen vetävän liiga peliinsä, olisin arvioinut suunnilleen samaa, kuin Suomisarja.

Lisäksi vastustajajoukkue pisti silmään, eli Alba Volan. Eikös tämä ole unkarilainen joukkue? Osaakos joku valottaa, miten siellä entisen Itävalta-Unkarin alueella tällä kaudella pelataan. Kaiketi tuo on sitä Itävallan liigaa (vai onko?), mutta kuinka monta "ulkolaisjoukkuetta" siellä tällä kaudella pelaa?
 

Pardus

Jäsen
Lisäksi vastustajajoukkue pisti silmään, eli Alba Volan. Eikös tämä ole unkarilainen joukkue? Osaakos joku valottaa, miten siellä entisen Itävalta-Unkarin alueella tällä kaudella pelataan. Kaiketi tuo on sitä Itävallan liigaa (vai onko?), mutta kuinka monta "ulkolaisjoukkuetta" siellä tällä kaudella pelaa?

Jep, Alba Volan on Unkarista ja ainoa maansa edustaja Itävallan liigassa. Medvescak on Kroatian ainoa edustaja ja pelaa nyt ensimmäistä kauttaan ammattilaisliigassa. Sloveniasta on kaksi joukkuetta, Olimpija Ljubljana sekä Acroni Jesenice. Loput kuusi joukkuetta tulevat Itävallasta.

http://www.erstebankliga.at/
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä oli kertakaikkiaan loistava maali. Posiviitista oli myös hallin "koko" ja katsojamäärä. Meinaa jos minulta olisi kysytty, paljonko arvioisin kroatialaisen joukkueen vetävän liiga peliinsä, olisin arvioinut suunnilleen samaa, kuin Suomisarja.

Olikohan Szekesfehervarin maalissa tuossa pelissä Tommi Satosaari vai paikallinen suuruus Zoltan Hetenyi?
 
Viimeksi muokattu:

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Jep, Alba Volan on Unkarista ja ainoa maansa edustaja Itävallan liigassa. Medvescak on Kroatian ainoa edustaja ja pelaa nyt ensimmäistä kauttaan ammattilaisliigassa. Sloveniasta on kaksi joukkuetta, Olimpija Ljubljana sekä Acroni Jesenice. Loput kuusi joukkuetta tulevat Itävallasta.

http://www.erstebankliga.at/

Hienoa, että keski-euroopassa pystytään rajat ylittävään yhteistyöhön ja murretaan sitä käsittämätöntä myyttiä, ettei ylikansalliset sarjat kiinnosta. Tokihan näitä ylikansallisia sarjoja on ennestäänkin, mutta niistähän keksitään aina niitä "poikkeus vahvistaa säännön" höpötyksiä, kuten pohjois-amerikan täysin erilainen urheilukulttuuri ja entisen Neuvostoliiton suora jatkumo. Tietenkin tässäkin tapauksessa voidaan puhua entisen Itävalta-Unkarin kulttuurisiteistä ja jonkinlaisesta jatkumosta, mutta se menisi jo pahasti bullshitin puolelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös