Etätyö

  • 27 174
  • 199

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Toisesta ketjusta lainattua:

Laitetaan vaikka tänne, koska luulen Marinin hallituksen laskevan tämän edukseen. Jossain vaiheessa tullaan pohtimaan, miten etätyö vaikuttaa työpäiviin ja työn tehokkuuteen.

Juttelin tutun IT-pomon kanssa, joka oli mukana yhdessä vaiheessa firmassani ja nykyään sitten yhdessä Suomen suurimmista yrityksessä. Hän kertoi, että vuoden 2020 tammi-kesäkuussa heillä oli noin 2 000 poissaolopäivää vähemmän kuin vuoden 2019 vastaavana aikana. En voi laittaa firman nimeä, koska kyse ei ole julkisesta tiedosta.

Luku on suhteessakin hävyttömän iso ja kertoo siitä, miten paljon enemmän mm. etätyö vähentää sairauksia ja työstä poissaoloja. Luulen, että etätyön osuus kasvaa jatkossa nopeasti niillä aloilla, joilla se on mahdollista. Työnantajan kannalta etätyössä on paljon etuja, mutta on myös työntekijän kannalta.

Itse olen ollut viimeiset puoli vuotta etätyössä 1.5 kuukauden lomautusta lukuunottamatta.

Suurin etu työntekijälle on mielestäni ajansäästö. Työmatkat jäävät pois ja vapaa-aika lisääntyy. Myös kaikenlainen toimistotyöhön liittyvä tyhjäkäynti loistaa poissaolollaan, jolloin pääsee keskittymään varsinaiseen työntekoon.

Mitä mieltä etätyöstä? Tuosta Cobolin alustuksesta selvinnee etuja myös työnantajalle.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olen ehdottomasti etätyön kannattaja, mutta ei tuo poissaolojen vertailu tietysti noin yksinkertaista ole; monessa työssä on mahdollista etänä motivaatiosaikuttaa eli siis köllöttää sohvalla ja kellottaa silti täysi työpäivä eikä se näy poissaolotilastoissa. Työn tuottavuudessa se tietysti alkaa näkyä.
Yksi päivä viikosta konttorilla, muuten etätöissä oli rytmini tuossa keväällä, ja se toimi kyllä erittäin hyvin.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Yksi päivä viikosta konttorilla, muuten etätöissä oli rytmini tuossa keväällä, ja se toimi kyllä erittäin hyvin.
Mulla sama rytmi ollut tässä jo vuoden pari. Toimii erinomaisesti. Toimistolla jään suustani kiinni juttelemaan jonkun kanssa kun koti-officella saan paljon tehokkaammin työt tehtyä. Toisaalta mielenterveydelle on hyvä käydä välillä toimistollakin eri ympyröissä. Jos istuisi vaan kotona niin kyllä se aika ankeaa minulle olisi. Tässä tosin tulee erot ihmisten välillä esiin ja etätyötä pitäisi hyödyntää niiden kanssa, joiden työtä se tehostaa.

Toki se on harmillista, että ei enää näe kollegoita, mutta kun officella ei ole kenelläkään omaa työpistettä enää, niin harvemmin sitä toimistollakaan parhaimpia kollegoita näkisi.

Esimiestyö taitaa olla aika haastavaa tai sitten oma esimies on vaan uuden edessä kädetön. Voin sanoa, että viimeiset pari vuotta on mennyt lähes ilman kontakteja esimiehen kanssa kehityskeskusteluita lukuunottamatta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Sue

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Olen ehdottomasti etätyön kannattaja, mutta ei tuo poissaolojen vertailu tietysti noin yksinkertaista ole; monessa työssä on mahdollista etänä motivaatiosaikuttaa eli siis köllöttää sohvalla ja kellottaa silti täysi työpäivä eikä se näy poissaolotilastoissa. Työn tuottavuudessa se tietysti alkaa näkyä.
Tuo esimerrki oli IT-hommista, joissa normaalin duunarin työntekoa voidaan seurata tilastoinnilla. Toki managerit erikseen, jotka eivät käytä työnohjausjärjestelmiä. Omissa hommissa tilastoidaan kaikki asiat online-ajasta lähtien, joten erot etätyön ja toimistotyön välillä voidaan katsoa suoraan tilastoista.

Toki tiedän esim. kaverin, joka istuu koko etätyöviikon sohvalla katsoen netflixiä, mutta heillä onkin kiinteä kuukausilaskutus, eli periaatteessa mitä vähemmän tapahtumia/töitä, sitä enemmän laskutuksesta jaa katetta. Unelmahommat kaverilla.
 

Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse olen työpaikalla ollut viimeksi maaliskuussa. Vähän ennen kesää tuntui vielä, että kodin seinien tuijottaminen käy jo liiaksi, mutta mitä pidemmälle vuosi on kulunut on alkanut huomaamaan selkeää eroa jaksamisessa ja sitä myöden yleisterveydessä.

Normaalissa arjessa sitä tuli painettua vuosia siten, että 7 - 7:30 väliin aamuisin oli lähtö ja vuosien mittaan useimmiten päivät venyivät siten, että tuli lähdettyä töistä harrastuksiin, matseihin tai sosiaalista elämää harjoittamaan ja kotiutuminen tapahtui sitten 20 - 21:30 väliin. Sanomattakin selvää, ettei hirveän tervettä ollut pidemmän päälle.

Työmatkoista aiheutuva ketutus vielä erikseen, mutta nyt on tullut käytettyä taukoja esim. niiden kotitöiden hoitamiseen, jotka normaalisti odottaisivat sitä töistä/mistä ikinä kototumista, jolloin sitä lepoaikaa jää enemmän hyppysiin.

Ainakin tällä hetkellä tuntuu, että vaikeampaa tulee tavalliseen arkeen palaaminen sitten joskus, oli se tulevaisuuden tavallinen mitä hyvänsä.
 

Sue

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, #89; lentosuukko KooKoolle
Omassa työssä täydellinen etätyö on pidemmän päälle sula mahdottomuus, mutta osittainen on ollut loistojuttu. Ensimmäisen kuukauden tein kokonaan etänä, mutta oma pää ei olisi kestänyt sitä enempää eikä kyllä työn luonnekaan. Siirryin tekemään yhtä tai kahta päivää työpaikalla.

Kesän olin lähitöissä lähes kokonaan, mutta syksyn tullen olen usein työskennellyt kotoa pari päivää viikossa. Työteho on tällöin huima. Aloitan työskentelyn mieluusti varhain ja työskentelen lyhyillä tauoilla siihen asti kun lapset palaavat koulusta. Aamuisin budjetoin ne työt, jotka ajattelen olevan realistista päivän aikana tehdä. Usein olen huomannut, että työ, josta osa olisi työpaikalla keskeytysten ym. sälän vuoksi jäänyt seuraavallekin päivälle, on kotona tehty jo iltapäivällä. Olen antanut itselleni vapauden työskennellä myös vaikka haravan varressa tai lenkillä, koska osa työstäni on ajattelua ja kehittämistä, ja liikkeessä teen näitä huomaamattani. Minusta on muutenkin pölkkypäistä istua pöydän takana, koska se on "oikeaa työtä", jos juuri sillä hetkellä se ei ole tuottoisin työskentelytapa.

Vaikeinta oli aluksi estää se, ettei työ valu illalle ja luikertele kaikkeen arkeen, mutta sitä olen oppinut säännöstelemään, jopa paremmin kuin työpaikalla pönöttämällä. Tietenkin välillä on ihan terveellistä käydä nojailemassa ovenpieliin puhumassa huttua työkamujen kanssa, silläkin on paikkansa koko yhteisön pääkopan vuoksi.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Puolensa ja puolensa. Positiivisia on edellä jo tuotu esiin paljonkin, joten jatkan muutamalla negatiivisella havainnolla nyt kun takana on käytännössä 6,5kk miinus kesäloma katkeamatonta etätyötä.

Ergonomia - hiirityöläisenä on toki ennenkin ollut kipua lavoissa ja niskassa, muttei milloinkaan sellaisia kuin muutama viikko sitten. Onneksi fyssari sai myllättyä pahimmat auki ja hain toimistolta myös oman, hyväksi säädetyn tuolini kotiin. Pöytä tosin olisi se tärkeämpi ja sen kanssa tulee sekä tila että hinta vastaan. Tosin nyt kun on melko suurella varmuudella tiedossa, ettei toimistolle ole palaamista ainakaan tänä vuonna, uskoisin saavani asiallisen pöydän myös työnantajan piikkiin.

Yleinen elämänhallinta - tarkoitan tällä sitä, kuinka helvetin helppo olisi laiskistua täydellisesti ja lihoa jutimittoihin nousemalla aamulla kalsarit jalassa sängystä ja jatkamalla samalla kaavalla iltaan asti. Järkevä määrä sopivaa liikuntaa ja ulkoilua on älyttömän tärkeää ja siihen pitää itsensä vaan patistaa, vaikka laiskottaisi kuinka.

Oikeiden sosiaalisten kontaktien puute - tätä kaipaan ehkä kaikkein eniten. Tekisi niin mieli lähteä kuukausittaiselle työreissulle Helsinkiin, jauhaa välillä paskaa kahvikoneella ja osallistua palavereihin, joissa näkee ihmisten ilmeet ja eleet.

Ruokailutottumukset - Aika helppo ajautua tilanteeseen, jossa hakee mikroaterian lähikaupasta ja hakkaa paskat naamaansa kesken näpyttelyn ja lueskelun. Olen pyrkinyt siihen, että käyn ravintolassa lounaalla vähintään kerran viikossa. Myös alkoholia on aivan liian helppo alkaa läträämään liikaa, ellei ole selkärankaa.
 
Viimeksi muokattu:

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Ergonomia - hiirityöläisenä on toki ennenkin ollut kipua lavoissa ja niskassa, muttei milloinkaan sellaisia kuin muutama viikko sitten. Onneksi fyssari sai myllättyä pahimmat auki ja hain toimistolta myös oman, hyväksi säädetyn tuolini kotiin. Pöytä tosin olisi se tärkeämpi ja sen kanssa tulee sekä tila että hinta vastaan. Tosin nyt kun on melko suurella varmuudella tiedossa, ettei toimistolle ole palaamista ainakaan tänä vuonna, uskoisin saavani asiallisen pöydän myös työnantajan piikkiin.
Mulla on himassa toimistolta lainatut hissipöytä ja selkänojallinen satulatuoli. Ilman näitä ei tulisi hommista mitään. Ergonomia on pidemmän päälle pakko olla kunnossa ja järkevä työnantaja tajuaa tämän.

Mulla käytännössä puoli päivää tulee istuttua ja puoli päivää seisottua. Alkuvuodesta oli selkäjuttuja, jotka hävisivät, kun työpiste laitettiin kuntoon. Myös liikuntaa on tullut lisättyä korona-aikana, eli aina sään salliessa lenkille duunin jälkeen.lenkille
 

Tikiti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Professori Aho, Dortmund ja Arsenal
Itse olen kyllä tykännyt kovasti. Mitä nyt vain harmittaa kun olisin koulun loputtua ollut pitkästä aikaa ihan koko päiväisesti toimistolla niin kaikki siirtyi etäilemään. Mukavasti on kyllä mennyt, kun käyn edelleen viikottain muutaman käynnin jonkun asiakkaan luona ja tämä tuo hyvää tasapainoa tälle etänä työskentelylle. Työergonomia ei ole ollut ihan samaa luokkaa kuin töissä, mutta tässäkin on tultu paljon eteenpäin, kun hankin vähän aikaa sitten samanlaisen tuolin kotiini kuin töissä. Jatkossa toivon voivani olla 3-4 päivää kotoa käsin töissä ja sitten 1-2 päivää toimistolla. Paluuta menneeseen ei ole.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Takana etätyötä se puolisen vuotta, kuten monella muullakin. IT-töissä etätyön luksusta on rauha keskittyä käsillä olevaan työtehtävään. Ok, kunhan on ensin asettanut chatit ja muut ikkunapompottimet pois syventymistä sotkemasta. Jos ratkottava vyyhti ei purkaudu, voi lähteä pihalle ja miettiä ratkaisua raittiissa ilmassa. Omakotitalon riemuja on myös vapaus tehdä työpisteestään mieleinen ja häiriötön.

Avo...monitilakonttorissa samaa keskittymisen tasoa ei vain voi saavuttaa. Ainakaan minun luonteellani. Työpisteellä joutuu miettimään mitä tulee ajatuksissaan höpisseeksi tai millaisessa asennossa tuolissa retkottaa. On siis alitajuinen paine esittää "oikeaa" työn tekemistä. Työtehoa se ei tietenkään edistä. Korostan, edellä mainittu kuvaa enemmän omaa rajoittuneisuuttani kuin työpaikan ahtaita normeja.

Ihmiskontaktien vähentyminen on tietenkin rasite ja pidemmän päälle työyhteisöt kärsivät, kun työssä on joukko irrallisia diginomadeja. Vanhoilla työntekijöillä (kuten itselläni) on kontaktiverkko ja tietää kehen ottaa yhteyttä, mutta kuvittelisin uusilla työntekijöillä olevan vaikeampaa tutustua työpaikkaan ja työkavereihin pintaa syvemmältä. Vanhemmiten ryyppyiltoja ei kaipaa, mutta jos haluaa tuntea työkavereitaan tarkemmin, paljastaa ilta pallopelin tai tuopin ääressä enemmän kuin HR-osaston järjestämä tsemppipöhinäpäivä.
 

Analyzer

Jäsen
Puolensa ja puolensa. Positiivisia on edellä jo tuotu esiin paljonkin, joten jatkan muutamalla negatiivisella havainnolla nyt kun takana on käytännössä 6,5kk miinus kesäloma katkeamatonta etätyötä.

Ergonomia - hiirityöläisenä on toki ennenkin ollut kipua lavoissa ja niskassa, muttei milloinkaan sellaisia kuin muutama viikko sitten. Onneksi fyssari sai myllättyä pahimmat auki ja hain toimistolta myös oman, hyväksi säädetyn tuolini kotiin. Pöytä tosin olisi se tärkeämpi ja sen kanssa tulee sekä tila että hinta vastaan. Tosin nyt kun on melko suurella varmuudella tiedossa, ettei toimistolle ole palaamista ainakaan tänä vuonna, uskoisin saavani asiallisen pöydän myös työnantajan piikkiin.

Yleinen elämänhallinta - tarkoitan tällä sitä, kuinka helvetin helppo olisi laiskistua täydellisesti ja lihoa jutimittoihin nousemalla aamulla kalsarit jalassa sängystä ja jatkamalla samalla kaavalla iltaan asti. Järkevä määrä sopivaa liikuntaa ja ulkoilua on älyttömän tärkeää ja siihen pitää itsensä vaan patistaa, vaikka laiskottaisi kuinka.

Oikeiden sosiaalisten kontaktien puute - tätä kaipaan ehkä kaikkein eniten. Tekisi niin mieli lähteä kuukausittaiselle työreissulle Helsinkiin, jauhaa välillä paskaa kahvikoneella ja osallistua palavereihin, joissa näkee ihmisten ilmeet ja eleet.

Ruokailutottumukset - Aika helppo ajautua tilanteeseen, jossa hakee mikroaterian lähikaupasta ja hakkaa paskat naamaansa kesken näpyttelyn ja lueskelun. Olen pyrkinyt siihen, että käyn ravintolassa lounaalla vähintään kerran viikossa. Myös alkoholia on aivan liian helppo alkaa läträämään liikaa, ellei ole selkärankaa.

Tässä oli mainio lista, johon lisään vielä yhden.

Kuinka helppoa onkaan jumittua lukemaan päivän uutistarjontaa tai venyttää ruokatuntia. Työpaikalla on omat häiriönsä, jotka alentavat työn tuottavuutta. Mutta niin on kyllä kotonakin.

Karrikoiden voisi sanoa, että hyvän itsekurin omaaville etätyö sopii niin itsensä kuin työnantajan näkökulmasta. Vaan jos on tapana mennä sieltä mistä aita on matalin ja laiminlyödä muutenkin itseään huonoilla elintavoilla, niin etätyö pahimmillaan kyllä ruokkii näitä ominaisuuksia.
Se jääkö yritykset ja isommassa mittakaavassa yhteiskunta tästä etätyön lisääntymisestä ”voitolle” on mielenkiintoinen kysymys, johon ei vielä taida olla aukotonta vastausta.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Kesään asti olin 100% etänä, sen jälkeen toimistolla 80% ajasta. Ennen koronaa olin etätöissä tehokkaampi, mutta tuossa keväällä siitä tuli pakkopullaa, seinät kaatuvat päälle, palavereissa päässä kuuluu ääniä, mutta ketään ei näe.

Nyt toimistolla on paljon tehokkaampaa. Näkee muitakin. Edelleen palaverit on etänä, mutta samalla lähellä on edes joitain ihmisiä, vaikkeivat samaa asiaa teekään. Henkisiä juttuja.

Virtuaalikahvitauot tms. ovat kyllä suurinta paskaa mitä kukaan on keksinyt. Siinä ei voi luontevasti jutustella mutta samalla ei pysty töitäkään tekemään.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mike

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Karrikoiden voisi sanoa, että hyvän itsekurin omaaville etätyö sopii niin itsensä kuin työnantajan näkökulmasta. Vaan jos on tapana mennä sieltä mistä aita on matalin ja laiminlyödä muutenkin itseään huonoilla elintavoilla, niin etätyö pahimmillaan kyllä ruokkii näitä ominaisuuksia.
Se jääkö yritykset ja isommassa mittakaavassa yhteiskunta tästä etätyön lisääntymisestä ”voitolle” on mielenkiintoinen kysymys, johon ei vielä taida olla aukotonta vastausta.
Eihän kukaan nyt 8h tee niska limassa. Ei toimistollakaan se työteho ole 100%. Toki iltalehdet ja jatkoajat pitää saada lukea. Mullakin vaihtelee päivän kiireisyys paljon, eli välillä pitää sykkiä tunteja putkeenja välillä voi sitten katsoa Kyläsairaalaa sohvalla.

Meille tuli tämän kuun alusta uusi lounasetu, eli kuukauden työpäivätx10.70€ saa käydä lounaalla. Kokonaissumma lisätään palkan päälle, eli lounaista maksetaan vain veroprosentin mukaan. Paljon on tullut käytyä lounaalla läheisessä raflassa, missä on upea salaattipöytä(Mama Mozza). Kiva palkankorotus ja tullut syötyä paljon terveellisemmin.

Yhteiskunnan kannalta matkaliput ja polttoaineet ovat monelta jääneet ostamatta. Pidemmällä aikavälillä varmasti isompia toimistoja jää tyhjilleen, kun firmojen henkilökunnasta osa jää ainakin osaksi etätöihin ja pienemmälläkin toimistolla pärjää, kun kaikki eivät siellä yhtäaikaa ole.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Maaliskuun puolivälistä ollut etätöissä paitsi pari viikkoa toimistolla elokuussa. En tykkää, ei sovi mulle, henkisesti tärkeää päästä toimistolle, saa kunnon työmoodin päälle ja mikä tärkeämpää, työpäivän päätteeksi pääsee irti työmoodista työmatkalla. Tällä hetkellä suljen läppärin, haen pojan päiväkodista ja palaan kotiin istumaan samalle sohvalle, jolla ollut koko päivän. Kunnolla saa nollattua vasta, kun vaimo tulee kotiin ja pääsee salille/lenkille.
 

aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, änärin suomalaiset
Etätöissä jaksaminen on kyllä vaatinut koko systeemin miettimistä uudelleen. Ennen oli luontevaa siirtyä työmoodiin bussimatkalla ja iltapäivällä unohtaa työkuviot kotimatkalla. Ravitseva ateria oli osa päiväohjelmaa.

Keväällä otin tavaksi "siirtyä" töihin vartin kävelylenkin kautta. Ruokaa piti laittaa useammin kun Atria alkoi tökkiä aika pian. Kun oli oppinut syömään terveellisen lounaan, niin ainakin itselle ei ollut vaihtoehto siirtyä kokonaan eineksiin. Menee niitäkin välillä kyllä kun aina ei jaksa ennakoida.

Ite oon onnistunut pysymään erossa paheista. Varsinkin säännöllinen unirytmi ei kestä alkoholia.

Liikunta vaatii myös viitseliäisyyttä, mutta siihen on nyt enemmän aikaa.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Maaliskuun puolivälistä ollut etätöissä paitsi pari viikkoa toimistolla elokuussa. En tykkää, ei sovi mulle, henkisesti tärkeää päästä toimistolle, saa kunnon työmoodin päälle ja mikä tärkeämpää, työpäivän päätteeksi pääsee irti työmoodista työmatkalla. Tällä hetkellä suljen läppärin, haen pojan päiväkodista ja palaan kotiin istumaan samalle sohvalle, jolla ollut koko päivän. Kunnolla saa nollattua vasta, kun vaimo tulee kotiin ja pääsee salille/lenkille.
Etätyöskentely on paljon vaikeampaa jos ei ole työhuonetta tai työpistettä. Kun vaimo oli keväällä myös etänä ja jouduin itse sohvalle/keittiöpöydälle niin oli samantyylisiä ongelmia.
 

teppana

Jäsen
Etätyö toimii itselle 1-2 päivää viikossa. Yleensä kasailen tietyt hommat parille etäpäivälle ja ne saakin hoidettua tehokkaammin kotona. Muuten vääntäydyn tehtaalle ihan vaan koska työntekoa helpottaa pääsy tuotannon puolelle.
 

Tuamas

Jäsen
Itsekin olen nyt etänä hoitanut kaiken maaliskuusta lähtien, saitilla on tullut käytyä neljänä päivänä.

Itsellä kun työ on pääasiassa tiettyjä prosesseja tietyin aikavälein, on työteho merkittävästi korkeampi etänä kuin paikan päällä, koska hommat saa tehtyä alusta loppuun saakka ilman keskeytyksiä.

Toki heti ensimmäisinä viikkoina kyllästyin kälyisiin työvälineisiin ja investoin kunnon näyttöihin, uuteen näppikseen ja hiireen, kunnon tuoliin ja kunnon työpöytään. Nyt työpisteen ergonomia ei eroa saitin työhuoneesta (tai oikeastaan on jo parempi) ja töistä on helppo irtautua vaihtamalla huonetta.

Jos joutuisi painamaan töitä läppärillä sohvalla, olisi kyllästyminen iskenyt jo ajat sitten ja istuisin varmaan suurimman osan viikosta saitilla.

Itselle tästä tuli pysyvä muutos, en tule nykyisessä työssä koskaan palaamaan pääasiassa saitille, vaan otan 0-2 päivää paikan päällä viikkoon ja loput sitten istun himassa ja olen kannustanut tiimiäkin samaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Kesään asti olin 100% etänä, sen jälkeen toimistolla 80% ajasta. Ennen koronaa olin etätöissä tehokkaampi, mutta tuossa keväällä siitä tuli pakkopullaa, seinät kaatuvat päälle, palavereissa päässä kuuluu ääniä, mutta ketään ei näe.

Nyt toimistolla on paljon tehokkaampaa. Näkee muitakin. Edelleen palaverit on etänä, mutta samalla lähellä on edes joitain ihmisiä, vaikkeivat samaa asiaa teekään. Henkisiä juttuja.

Virtuaalikahvitauot tms. ovat kyllä suurinta paskaa mitä kukaan on keksinyt. Siinä ei voi luontevasti jutustella mutta samalla ei pysty töitäkään tekemään.
Tähän tää on omallakin kohdalla mennyt. Se oli hauskaa kunnes siitä tuli pakollista ja sen jälkeen se on ollut enimmäkseen paskaa.

Tuskaa lisää kaikki koloistaan ryömineet lifecoachit ym. tyhjänpuhujat, jotka vinkkeineen ja etätyön autuutta ylistävine mainoksineen tekevät kaikki ammattiaiheiset foorumitkin lukukelvottomiksi. Menen toimistolle mieluummin ihan vain jo siksi, etten vahingossakaan halua kuulua siihen jengiin tai jakaa heidän kanssaan yhtään yhteistä ajatusta.
 

Raatelurakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Liverpool, Jokerit.
Oma vinkkini teille kaikille kotona etätöitä tekeville on lähinnä se että järjestäkää vain työlle osoitettu pöytä sinne, mikäli siis se on mahdollista. Mikäli teillä on mahdollista niin sähköpöytä ja siihen liittyen kunnollinen työtuoli/satulatuoli ja mahdollisesti joko seisomamatto tai tasapainoalusta. Ihan vain sen takia että saatte edes hiukan vaihtelua työasentoihin sekä sen takia että mikäli teillä on yksi pöytä pelkästään työnteolle tarkoitettuna, niin se jo helpottaa työn ja kotiolojen välisen rajan kanssa.
Sitten seuraava vinkki on se että mikäli olette hankkimassa kotitoimistoon kalusteita niin tutkikaa ihan oikeasti etukäteen. Sillä toimistekalustemarkkinat ovat ankaria ja ahneita tavarantoimittajia on runsaasti, ja paljon on halvalla kaikennäköistä tarjolla mutta ihan kaikkeen ei kannata tarttua, ei vaikka sitä joku ns. brändifirma tarjoaisikin. Sekä sitä minkä kokoista te oikeasti tarvitsette. Ja mikä mahtuu teille.
Viimeisenä mikäli keskittymisen kanssa on ongelmia, niin kannattaa harkita kunnollisia vastamelukuulokkeita. Auttaa blokkaamaan aika paljon turhaa taustamelua,
Eihän nämä kaikille sovi nämä neuvot mutta tuosta noin alkuun.
 
Viimeksi muokattu:

Morgoth

Jäsen
Ihmiskontaktien vähentyminen on tietenkin rasite ja pidemmän päälle työyhteisöt kärsivät, kun työssä on joukko irrallisia diginomadeja.

Itse olen tehnyt etätyötä pääasiassa viimeiset 4-5 vuotta ja korona ei juurikaan muuttanut mitään itselläni töitten suhteen. Toimistolla en käytännössä käy enää koskaan, asiakkaan tiloissa aina joskus. Ainoa mitä kaipaan on juuri se sosiaalinen puoli mikä tulee siinä kun käydään syömässä yhdessä, juodaan kahvia ja jutellaan jotain ihan turhaa. Nyt työkaverit on pääasiassa vain jotain nimiä, ääni sekä kenties kuva. Monta sellaista joiden kanssa tulee joka päivä tehtyä jotain yhdessä, mutta en ole ikinä nähnyt livenä. Toki moni myös eri paikkakunnilta, joten tilanne olisi sama vaikka toimistolla kävisi istumassa. Palaverihuoneissa istumista en kaipaa, vaikka onhan tuo skypeily/teams välillä vähän liiallistakin jo.

Itselläni se onni, että lapset ovat jo lähes aikuisia ja vaimo ei voi tehdä töitä etänä niin saan olla ihan yksikseni omassa huoneessani, joten mitään häiriöitä ei ole. Jossakin perhe-elämän hulinan keskellä en jaksaisi hetkeäkään etäillä. Tietysti tullut miettyä, että miksi sitä ei voisi asua jossakin hevonperseessä halvalla, kun käytännössä nyt voi tehdä työnsä ihan mistä vaan. Toki nyt muut perheen tarpeet on otettava huomioon, mutta jos olisi ihan itsestäni kiinni niin vittuakos sitä kalliissa kaupungissa välttämättä asuisi.

En tiedä onko tämä pelkkä etäily ihan terveintä mahdollista, mutta tästä tullut jo niin arkista. Hankalinta on ehkä muistaa syödä kunnolla eikä tyytyä johonkin mikroruokaan, käydä kenties välillä vähän ulkona ja pitää taukoja eikä istua jossakin niissä samoissa kalsareissa koko päivää iltaan asti.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kevät oli opetushommissa oma lukunsa, enkä palaa tässä yhteydessä siihen enää. Nyt enemmän perus toimistojamppana homma toimii hyvin, kun olen about 50/50 toimistolla ja kotona. Työt sisältävät koulutusta, ja sen tekisin todellakin mieluummin kasvokkain, mutta olosuhteille ei nyt kaikilta osin mitään voi. Muutoin perusduuni menisi etänä 100%, mutta johto ei jostain syystä siihen hirveästi lämpene. Ymmärrän toki ryhmäytymisen, mutta samalla tuntuu aika urpolta painella miljoonan muun kanssa ruuhkassa vaille kaksi tuntia päivässä, kun kotitoimisto on hyvin varusteltu ja pystyn keskittymään kotona paljon paremmin.

Mulla on oma huone, josta löytyy sähköpöytä, pari läppäriä ja iso näyttö näppiksineen ja muine hiluineen. Huone on syrjässä, joten kun laitan puhelimen ja oven kiinni, työt loppuvat. Homma toimii mainiosti sen osalta. Toki nautin myös aamukahvista työmatkalla, mutta kyllä mä nyt mieluummin nukkuisin tunnin pidempään. No, täytyy ottaa tämä puheeksi, kun kilometrejä kertyy ja tyydyn näihin 2-3 etäpäivään tällä hetkellä.

Ai niin, ja kalsareissa en vetele edes kesäisin kotona, joten etätöissäkin on vähintään ne jalassa. Ehkä kuulun muutenkin siihen kurinalaisempaan osastoon ainakin etätöiden osalta, mutta pidän tietyistä rutiineista kiinni etäpäivinä aloittamisineen ja lopettamisineen.
 
Viimeksi muokattu:

Undrafted

Jäsen
Työnkuvasta ja sisällöstä riippuen osalla mahdollista, osalla ei. Olen käynyt keskellä päivää ulkoilemassa. Aamupäivän jos on vääntänyt lukuja tuijotellen, niin silmien ja tehokkuuden kannalta 30-45min lenkki tai kävely tekee terää. Loppuvuoden pimeän ajan aikana varsinkin mieletön piristäjä, kun käykin valoisaan aikaan ulkoilemassa. Aikoinaan esimies jopa kannusti tähän. Nyt helppo jopa kirjautua ulos ulkoilun ajaksi.

Välillä en edes kirjaudu ulos, jos hoidan ulkoillessa työhöni kuuluvaa ajatustyötä. Joskus rakentanut powerpoint-esityksen lenkin aikana ja suihkusta mennyt pyyhe lanteilla työtuoliin siirtämään valmiit ajatukset powerpointille. Samoin ulkoilua voi ajoittaa, jos on sopiva etäkokous kalaenterissa. Erilaisia infotilaisuuksia osuu itselle silloin tällöin, joissa tietää ettei tule puheenvuoroa ja pakosti ei materiaaliakaan tarvitse nähdä.

Hyvät kuulokkeet kannattaa olla ja jos työhön kuuluu puheluita, mitä hoitaessa ei tarvitse olla konene ääressä, niin itse kävelen pitkin asuntoa puheiluiden ajan. Saan ergonomisesta vaihtelua ja katkon istumista.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ulkoilu on hyvä pointti, itse olen käyttänyt koiran usein lenkillä ruokatauon yhteydessä. Ja tosiaan kun työmatkoissa säästää, pääsee salille aiemmin ja tarvittaessa ehtii vielä iltalenkillekin. Työni teen seisten, vaikka tuolia myös tarjottiin kotiin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Itse olen ollut osin etätyössä lähes 30 vuotta. Sen perusteella voi sanoa, että työhuone kannattaa eristää kaikesta muusta. Silloin ei itse häiritse muita eivätkä muut häiritse työtä. Ja työhuoneessa tulee olla kaikki kuten toimistollakin. Hyvä ergonomia, erillinen netti, kahvinkeitin, pieni jääkaappi jne. Työstä riippuen sitten tekniikkaa riittävästi, kuten tulostin, jos sellaista tarvitsee kotona.

Itse koin suurimmaksi ongelmaksi työ- ja vapaa-ajan puristumisen työvapaa-ajaksi. Osin tämä johtui siitä, että yhdessä vaiheessa toimistoja oli eri aikavyöhykkeillä eri maissa. Mutta enemmän siitä, että tein mielelläni työtä 24/7/365. Ei sitä paljon muilta kyselty, kun esimerkiksi isoa tilaussopimusta hinkattiin 3-4 henkilön kesken 02:00 yöllä. Ja tässä siis kaikki Suomesta. Etätyö mahdollisti työn väärinkäytön ja varastamisen perheeltä ja muilta.

Jos katsoo elämäni konttoreita, niin olen omannut taidon asettaa usein itseni kauaksi konttorista ja antanut muiden päättää paikan. Olen ajatellut, että olkoon siellä minne haluavat, teen etänä. Mutta toimiston kokoukset, asiakastapaamiset yms yms joutuu usein hoitamaan konttorilla, ja jos matka on esimerkiksi Kehä I päästä päähän aamuruuhkassa, ja kolari/traktori tiellä, joku 1.5 tuntia oli kaiken varalta varattava muutamaan kymmeneen kilometriin. Tuohon aikaan Kehä I veti todella heikosti, koska eritasoristeyksiä riitti.

Jos asioita voisi tehdä toisin, tekisin. Etätyössä kunnon tauot ja enemmän vaikka ulos ja kesällä soutamaan mökillä. Näin teinkin, usein, mutta mukana oli veneessä puhelin ja kannettava... Työaika voisi olla edelleen joustava, mutta se päättyisi tiettyyn aikaan päivästä, ja vapaa-aika olisi oikeaa vapaa-aikaa. Työn ja vapaa-ajan sekoittuminen tapahtuu etänä niin helposti, että siitä irti pääseminen on vaikeaa. Työ ikäänkuin kuuluu myös osaksi vapaa-aikaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös