sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Onko teillä kuinka tiukka seuranta etä/toimistotyöhön? Meillä tuli pari kk sitten ns. 50/50-linjaus, mutta oma esimieheni (kuten moni muukin) ilmoitti suoraan, ettei aio kenenkään päiviä alkaa laskemaan. Hommat ovat jatkuneet kuten ennenkin, eli silloin toimistolle kun kiinnostaa. Tämä koko toimistolle paluu on tehty aika leväperäisesti eikä mitään konkreettista pakkoa ole, joten aika paljon jengi lipsuu tuosta 50% tavoitteesta. Pieni kapinahenki on aina hyvästä.
Ei varsinaisesti kyylätä, mutta pidetään kirjaa henkilökohtaisissa kalenterissa, jotka näkyvät kaikille - mikä sinänsä on ihan hyvä ja käytännöllinen juttu. Lopulta pienen lafkan naamat on kuitenkin nopeasti nähty, ja se, ettei Jormaa ja Raijaa ole toimistolla pariin viikkoon näkynyt, on aika helposti takaraivossa.

Ristiriitainen tilanne, että ammatilaisena luottoa selkeästi löytyy, mutta henkilökuntana ei.
 
”Niin paljon kuin internetiä halveksinkin, mun on myönnettävä, että internet pelastaa meidät uudelta vapaussodalta. Kuka viitsisi lähteä kaupungille osoittamaan mieltään tai edes kirjoittaa jotain vakavasti odotettavaa, kun voi sen saman työajan ja vapaa-ajan viettää vaikka pornografisilla sivustoilla? "
(Teemu Keskisarja)

BaronFIN

Jäsen
Meidän ICT-talossa lyötiin käteen paikallinen etätyösoppari:
- omalla ilmoituksella saa olla etätöissä 1-2 pv/vko. Ei tarvitse byrokratiaa.
- jos on etätöissä yli 3pv/vko:ssa, niin pitää tehdä kirjallinen sopimus ja sen saa tehtyä HR-ohjelmassa alasvetovalikosta valitsemalla. Tämä johtuen verotukseen liittyvistä asioista.
- Toimisto/etäpäivät Outlookin kalenteriin
- Työajan leimauksessa valittava työaikalaji etä/toimisto
- Toimipisteiden yksikkökustannukset menevät leikkuriin ja aletaan hakemaan konkreettista säästöä seinistä.

Itsellä siis päivä per viikko toimistolla ja loput etänä. Tämä meni juuri nappiin.

Hämmästyttävän jouhevasti talo teki muutoksen. En tiedä mitä avokonttorin istumajärjestyksiä pohtiva tiimiesihenkilö asiasta nyt pohtii. Menetti varmaan elämäntarkoituksen kun 95% työpisteistä muuttui flexi-paikoiksi.

Samanaikaisesti toteutetaan organisaatiouudistus ja tiimikokoja pienennetään (25 hlö -> 8 hlö). Toisin sanoen talon esihenkilöiden %osuus tulee nousemaan aiemmasta, mutta voi työnohjauksellisesti olla ihan hyväkin asia.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Jahas. Taas koitti se ilon ja onnen päivä, että ylihuomenna alkaa taas etätyöt 16.1.2022 asti. On tätä odotettukin. pari kuukautta meni pelkästään toimistolla, niin nyt pääsee siihen vanhaan tuttuun rytmiin.
 
"Kärjistetysti jos puolet mamuista syö tulonsiirroilla McDonaldsissa ja puolet työskentelee siellä, niin se on kansantaloudelle parempi kuin että mamuja ei olisi ollenkaan" -kahden suunnan sentteri

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ihan mielenkiinnosta, millaisia soppareita muilla it-alalla työskentelevillä on tehty tai käytänteistä sovittu nyt, kun etätyösuositus loppui ja työehtosopimus antaa odottaa itseään?

Meillä tj ilmoitti, että 1.1.2022 alkaen etänä erikseen sovittaessa max. 2/5 viikosta ja erillinen etätyösopimus raportointivelvollisuudella tehtävä, jos aikoo jatkossa kotikonttorilla pääosin askarrella.

"Innovointia tapahtuu toimistolla enemmän kuin etätöissä."

Niinpä tietenkin.
Täysin sama täälläkin. Vähän vastahakoisesti annettiin 2/5 päivää etätyömahdollisuutta ja loput päivät konttorilla, jossa on kaikenmaailman kuplat käytössä ym. koronarajoituksia. Ja niinhän siinä kävi, että tartuntoja levisi siitä huolimatta. Vielä ainakin jatketaan samalla mallilla, kun täällä ei laajoja etätyösuosituksia ole tullut.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Näköjään sieltä tänään firmalta etätyösuositus napsahti päälle. Saa nähdä miten ottaa jäykässä työkulttuurissa tuulta alleen uudelleen, nyt kun reilu kk on toimistolle -komentoa noudateltu. (Huomisia toimistopalavereita ei ainakaan siirretä Teamsiin).

Edellisen etäilyn aikana puhuttiin jostain hybridillä jatkamisesta, mikä sitten todellisuudessa tarkoittikin että kaikki palaavat toimistolle ja syövät yhdessä kootusti aamiaista. Tuohon kun peilaa niin saattaa noita läsnäolopalavereita edelleen olla ”jonkin verran”. Vaikkei omassa toimenkuvassa läsnäolovelvoitetta ole muutenkaan ollut, niin tuleepahan oikein suosituksen kauttakin lisävoimaa käyttää tuota aiemmin kotiin hankittua sähköpöytää. Hyvä kapistus on.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Onko teillä kuinka tiukka seuranta etä/toimistotyöhön? Meillä tuli pari kk sitten ns. 50/50-linjaus, mutta oma esimieheni (kuten moni muukin) ilmoitti suoraan, ettei aio kenenkään päiviä alkaa laskemaan.
Oma soppari on pari päivää konttorilla ja loppu etänä. Esimies ei kyttää tuleeko läsnäpäiviä riittävästi, koska työt sujuvat ja palaute on ollut positiivista puolin ja toisin. Kummallakaan osapuolella ei ole syytä muuttaa toimivaa konseptia. Paikallista sopimista parhaimmillaan.

Nykyisen työn palkkaus ei taatusti ole alan kärkipäätä, mutta tässä vaiheessa elämää arvostaa yhä enemmän yllä kuvatunlaista arjen sujuvuutta. Mukava olla, kun ei v*tuta.
 
Minä oon syöny sen piirakan!

hege

Jäsen
Vahva etäsuositus ja maskipakko tuli toimistolle eli etänä ollaan taas. Tässä vähän ehti jo tottua toimistolla käymiseen pari kertaa viikossa mutta nyt sitten mennään taas näin.
 

macnevis

Jäsen
Suosikkijoukkue
...
Tietenkin, jos omassa työssä ei ole mitään tavoitteita, niin joo, etätyö voi aamulypsyjen maassa tuntua sluibailulta.
Jep ei ihan avautunut missä julkisenpuolen sluibailuosastolla osa on töissä jos toivotellaan hyviä lomia etätöiden alkaessa.

Meillä jenkkiläisten johtajien toimesta on jo alkuvuodesta lähtien hehkutettu ”Work from anywhere” ja osa firman myymistä palveluista kannustavat tuohon. Ja tosiaan töitä saa tehdä mistä haluaa, toki pitää mennä virallisen prosessin läpi jos nyt päätettäisiin lähteä Espanjaan pysyvästi ja työsopimus pitäisi uusia. Itse käyn konttorilla kerran kuukaudessa, satunnaisesti muissa Pohjoismaissa/asiakkailla eli pääasiassa kotoa.
 
Jaska, parveke auki!

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Yksi kaveri puheli että pörssifirmassa, yhdessä yksikössä (eli tietyn kaupungin "toimistolla") oli verrattu työhön kuluneita tunteja ja budjetoituja tunteja kvartaaleittain. Kun koko yksikkö oli etätöissä, niin toteutuneet alitti budjetoidut muutamalla prosentilla. Yksi poikkeus oli kuulemma viime vuoden kevät, kun siirryttiin etätöihin, niin tuli piikki ylöspäin. Mutta sen jälkeen kuulemma etätyöt ovat tehostaneet toimintaa.

Joten ylempää oli tietysti tullut määräys että maanantai ja perjantai on etätöitä, kolme päivää pitää olla toimistolla.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Liiga-Jokerit
Olen jo aikaisemmin valitellut täällä sitä, kuinka omalle, hyvinkin sosiaaliselle luonteelle, etätöiden tekeminen on täyttä helvettiä. Noh, nyt se vielä on korostunut, kun vaihdoin syyskuun lopussa uuteen työhön enkä luonnollisesti ole yksiäkään työkavereitani vielä nähnyt livenä, lähiesimiestäni lukuunottamatta. Meillä siis hybridimalli edelleen käytössä, mutta pääasiassa kaikki silti etänä.

Itse tosin olen nyt siis 40% työajalla ja lopun osittaisella hoitovapaalla ja pääasiassa vain maanantaisin toimistolla täyden päivän ja loput tunnit sitten kotona. Mutta kyllä se vaan on itselleni niin, ettei työn tekeminen kotona maistu lainkaan vaikka täysiä päiviä en kotona teekään. Maanantaisin toimistolla työnteko maistuu ja hommat luistaa, mutta kotona jumitan koneen edessä ja teen kaikkea muuta paitsi töitä.

Omaan mentaliteettiin ei vaan edelleenkään sovi työn tekeminen kotona. Olen aina ollut erittäin tarkka siitä, ettei kotiin tuoda töitä ja tästä johtuen koko etätyö sotii omia periaatteitani vastaan. Toivottavasti kuitenkin hybridimalli olisi laajalti käytössä Suomessa niin, että jokainen saa tehdä etätöitä jos haluaa ja jokainen joka haluaa olla toimistolla, saa olla toimistolla.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viikingit, Jymy, narrit (ei khl)
Olen jo aikaisemmin valitellut täällä sitä, kuinka omalle, hyvinkin sosiaaliselle luonteelle, etätöiden tekeminen on täyttä helvettiä. Noh, nyt se vielä on korostunut, kun vaihdoin syyskuun lopussa uuteen työhön enkä luonnollisesti ole yksiäkään työkavereitani vielä nähnyt livenä, lähiesimiestäni lukuunottamatta. Meillä siis hybridimalli edelleen käytössä, mutta pääasiassa kaikki silti etänä.

Itse tosin olen nyt siis 40% työajalla ja lopun osittaisella hoitovapaalla ja pääasiassa vain maanantaisin toimistolla täyden päivän ja loput tunnit sitten kotona. Mutta kyllä se vaan on itselleni niin, ettei työn tekeminen kotona maistu lainkaan vaikka täysiä päiviä en kotona teekään. Maanantaisin toimistolla työnteko maistuu ja hommat luistaa, mutta kotona jumitan koneen edessä ja teen kaikkea muuta paitsi töitä.

Omaan mentaliteettiin ei vaan edelleenkään sovi työn tekeminen kotona. Olen aina ollut erittäin tarkka siitä, ettei kotiin tuoda töitä ja tästä johtuen koko etätyö sotii omia periaatteitani vastaan. Toivottavasti kuitenkin hybridimalli olisi laajalti käytössä Suomessa niin, että jokainen saa tehdä etätöitä jos haluaa ja jokainen joka haluaa olla toimistolla, saa olla toimistolla.
Itsekin olen melko sosiaalinen, minkä vuoksi eilen kun olin toimistolla jauhoin vain paskaa (myös työjuttuja) kollegoiden kanssa. Yhtään en saanut töitä tehtyä koko päivänä. Tänään tein vartissa enemmän töitä etänä kuin eilen konttorilla koko päivän aikana. Eli ihmisinä olemme erilaisia, vaikka ilmeisesti sosiaalisia. Sen kyllä uskon, että uuden työn aloittaminen nyt korona-aikana on kyllä varmasti todella nihkeä paikka!

Tuli mieleen kysyä, että kuinka esimiehenne johtavat työtänne etänä? Omaa työtäni ei ole lisääntyneen etäilyn myötä johdettu mitenkään. Teen omat työni kylllä hyvin, mutta ei niitä enää kukaan seuraa tai ohjaa millään tavalla. Kerran vuodessa luodaan vuoden tavoitteet ja kerran vuodessa ne tarkistetaan. Mielestäni tämä on aivan surkeaa johtamista.
 
Löylyhuoneen automaattinen löylynheittäjä

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Ihan käsittämätöntä, että Suomessa on vieläkin työkulttuuria, jossa käsketään väkisin käymään toimistolla, jos siihen pakottavaa tarvetta ei ole.
Ennen koronaa meillä sai olla 2 päivää viikossa etänä. Nyt koronan jäljiltä linjaus on paljon vapaampi ja jatkossa meillä on yksi päivä viikossa, jolloin meidän tiimin olisi hyvä olla toimistolla.
Paljon hyvää korona on huomaamatta tuonut työelämään. Ennen koronaa en ollut koskaan ollut etänä ja nyt olen lähes jatkuvasti. Ja paljon enemmän saan aikaa kuin tuolla avokonttorissa. (Etenkin tänne kirjoittelu onnistuu paljon sujuvammin)
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Liiga-Jokerit
Itsekin olen melko sosiaalinen, minkä vuoksi eilen kun olin toimistolla jauhoin vain paskaa (myös työjuttuja) kollegoiden kanssa. Yhtään en saanut töitä tehtyä koko päivänä.
Toki tässäkin voi itsellä hieman totuus hämärtyä ja oikeasti mä mitään töitä saa tehtyä, mutta tuntuu tosi tehokkaalta, kun on saanut jauhettua jäätävät määrät paskaa työkavereiden kanssa, työt tehdään jos ehtii.

Ja kotona sitten ei tule jauhettua paskaa eikä tehtyä töitä, niin tuntuu ettei saa mitään aikaan :D

Tuli mieleen kysyä, että kuinka esimiehenne johtavat työtänne etänä?
No ei ihan kauheasti johdeta. Jos en itse kysyisi välillä joitain juttuja esimieheltä, en varmaan koskaan kuulisi hänestä mitään.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tietyllä tavalla toimistolla työskentely on ihan hauskaa sosiaalisuuden kannalta ja saa sitten työt pois mielestä, kun officelta lähtee. Mutta.

Tämän saavuttaakseni minun täytyy herätä n. tunti aiemmin ja ajella syyttäsuotta 7km toimistolle ja näin talviaikaan vieläpä usein lämmitellä autoa mennen tullen. Näin ICT-alalla työskentelevänä ei mitään oikeaa syytä ole raahautua toimistolle.

Onneksi taas joulukuu ollaan kokonaan etänä. Tämä kuu mentiin kaksi pv toimistolla, kolme etänä.
 
18.11.2021 JYP-Kärpät 1-10

Taneli Ronkainen 0+0, -1
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lert

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itsekin olen melko sosiaalinen, minkä vuoksi eilen kun olin toimistolla jauhoin vain paskaa (myös työjuttuja) kollegoiden kanssa.
Kun toimistolla käy päivän viikossa niin se menee vähän näin. Ihan vastaavasti tuntuu siltä, että ne jotka ovat sen yhden päivän silloin tällöin etänä, käyttävät etäpäivän pyykinpesuun ja imurointiin.

Sitten on erikseen toimistokuukkelit, joilla riittää juttua viikon ihan jokaiselle päivälle. Meilläkin oli yksi sellainen, mutta siitä onneksi päästiin vähän niinkuin vahingossa eroon. Nämä ovat erityisen haitallisia, kun ne tuhoavat työtehon paitsi itseltään niin myös uhriksi joutuneelta työkaverilta. Olen vähän miettinyt, miten nämä voisi seuloa pois työhaastattelussa. Siinä ei varmaan auta kuin hyvä ihmistuntemus tai konsulttifirman psykologi.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Omaan mentaliteettiin ei vaan edelleenkään sovi työn tekeminen kotona. Olen aina ollut erittäin tarkka siitä, ettei kotiin tuoda töitä ja tästä johtuen koko etätyö sotii omia periaatteitani vastaan.
Työhuone auttaa tuohon paljon. Itsellä pieni koppi, johon mahtuu juuri läppäri, näyttö ja muut tarvikkeet. Sitä en käytä mihinkään muuhun kuin työntekoon. Käytännössä ruokiksella poistun sieltä ja laitan oven kiinni, sama kun työpäivä päättyy.

Auttaa kummasti tuohon
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itsellä pieni koppi, johon mahtuu juuri läppäri, näyttö ja muut tarvikkeet.
Entä tilanteessa, jossa koko asunto on pieni koppi, johon juuri ja juuri mahtuu läppäri ja pari lisänäyttöä? (hymiö).

No joo, mutta ei mulla tässä kaksiossa erillistä työhuonetta ole, ellen mene siivouskomeroon työpäiväksi.
 
18.11.2021 JYP-Kärpät 1-10

Taneli Ronkainen 0+0, -1

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tätä ketjua kun lukee, niin hyvin tuntuu etätyö sopivan useimmille ihmisille, vaikka mediasta saa vähän toisenlaisen käsityksen. Kirjoittelu on ollut sen suuntaista, että ihmiset tulevat hulluiksi kotonaan ja kärsivät kun ei näe kollegoja entiseen malliin. Ja eihän koti kaikille ole hyvä paikka, valitettavasti. Silloin voi olla kuuppa kovilla. Sanonpa kuitenkin, että itselläni kun ei mahdollisuutta etätyöhön ole, niin varsinkin pandemian alkuaikoina tuntui jänskältä mennä töihin jossa ei ihmisiä voi vältellä, ja kun ei vielä tiennyt tarkalleen mikä zombie-apokalypsi maailmalla leviää. Siinä mielessä kovilla tässä on olleet asiakaspalvelijat, hoitsut ym. perusduunarit. Puolensa kaikella.
 
Tämä oma etätoimisto on ainoastaan läppäri. Olen jo vuosikausia ollut sähköisten asiakirjojen kannattaja, jo kauan ennen pandemiaa. Vanhemmat jäärät vielä haluavat about aivan kaiken paperille, koska ilmeisesti se on jotenkin eri juttu lukea asioita paperilta kuin näytöltä. Kotitoimistoni on siis käytännössä keittiö tai olkkari ja työt on pois silmistä ja pois mielestä kun laskee läppärin kannen kiinni ja laittaa sen lataukseen. Meillä linjauksena oli että toistaiseksi jatketaan samalla tapaa, mutta yhteisiä tiimikokoontumisia tehdään n. kerran kuussa ja lähitöitä saa tehdä jos viihtyy paperiroskan keskellä.
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ihan käsittämätöntä, että Suomessa on vieläkin työkulttuuria, jossa käsketään väkisin käymään toimistolla, jos siihen pakottavaa tarvetta ei ole.
Täytyy muistaa, että ennen koronaa etätyö oli täysin kiellettyä, siihen nähden nykytilanne on edistystä. Meilläkin hommat onnistuvat täysin etänä ja samalla välttää avokonttorin hälyn, mutta silti toimistopakko on nyt 3 päivää viikossa tiukkojen maski ym. rajoitusten ollessa voimassa. Yhtiön johto on vahvasti sitä mieltä, että paikalla pitää olla ja lievennyksiä ei kenellekään myönnetä, koska kaikkia kohdellaan tasapuolisesti.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Yhtiön johto on vahvasti sitä mieltä, että paikalla pitää olla ja lievennyksiä ei kenellekään myönnetä, koska kaikkia kohdellaan tasapuolisesti.
Ennen koronaa ystäväni työpaikalla ei voinut tehdä etätöitä koska... Tuotannon pitää tulla päivittäin tehtaalle tekemään töitä ja tasapuolisuuden vuoksi etätöitä ei saa tehdä mikään muukaan osasto (kuten suunnittelu tai toimisto yms). Koronan myötä löytyi sitten etätyömahdollisuus niille joille se sopii. Nyt ystäväni tekee 2-3 päivää viikossa etänä ja muut päivät toimistolla. Ehkä kohta siirtyy taas täysin etään jos täällä tulee etätyösuositus päälle. Kun täällä Päijät-Hämeessä ollaan ihan veitsen terällä...
 
Mistään en mitään tiedä mutta sanon silti...
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy