Espoo Metro Areena

  • 648 214
  • 2 499

Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Miten lähtisitte toista kotianne parantamaan? Mihin muutoksia? Mitä enemmän ja mitä vähemmän?

Ja kyllä. Käytän näitä tietoja häikäilemättömästi ja esitän ne omina ideoinani eteenpäin.

EDIT. Myös ehdotukset hallin ulkopuolisen toiminnan parantamisesta (liikennejärjestelyistä) tervetulleita.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hyvä kysymys. Jos lähdetään pohtimaan sellaisia muutoksia mitkä on mahdollista toteuttaa kohtuulisella rahalla, eli purkamatta areenaa kokonaan, niin eipä siellä paljoa ole tehtävissä. Yksi hyvä juttu olisi muuttaa uuden päädyn ravintolan kaukalonpuoleista reunaa, niin että se menisi vinosti eli syvennys olisi leveämpi ja levenisi kaukaloa kohti. Näin saataisiin enemmän paikkoja joista näkee hyvin kaukaloon. Myöskin sitä etureunaa voisi vähän porrastaa, niin että peliä näkisi kahdesta rivistä. Se syvennyshän on siellä pakollinen konserttien takia.

Käytäville voisi asentaa lisää televisoita. Varsinkin uuden päädyn baareihin, joissa ei nyt ole sellaisa ollenkaan. Niistä kyllä näkyy liigan paras videotaulu, mutta parempi olisi jos käytettävissä olisi myös televisioita. Myös pääaulaan voisi muutaman ruudun asentaa. Nehän jossain välissä poistettiin. En kyllä tiedä miksi.

Offside -ravintolan baaritiskin voisi siirtää sinne ikkunaseinälle. Nyt tiski jakaa ravintolan ikävästi kahtia ja vaikeuttaa liikkumista. Toisaalta se rajaa hyvin tupakointialueen.

Narikka olisi myös kova sana. Pääaulassa olisi hyvää tilaa sellaiselle. Pankkiautomaatti olisi hyvä saada takaisin. Näillä tapahtumilla se kuitenkin lienee turha toivo. Käyttöä ei ole tarpeeksi.

Bluesin harjoittelun kannalta harjoitushalli olisi tietysti hyvä saada. Nythän Blues joutuu harjoittelemaan aika paljon evakossa kun Areenassa on paljon erilaisia yritystapahtumia.

Muuten Blues on tällä kaudella panostanut aika paljon yleisön palvelemiseen. En ole nähnyt missään muussa liigahallissa (tosin ihan kaikissa en ole tällä kaudella käynyt) näytettävän laukaisukarttoja ja pelaajien peliaikoja yleisölle. Maalit näytetään hyvin uusintoina ja kuvaus on laadukkainta mitä olen liigassa nähnyt. Niin myös ohjaus. Vieläkun espoolaiset löytäisivät Bluesin peleihin paremmin, niin varmasti tunnelmakin paranisi. Onneksi sitä ei meillä yritetä keinotekoisesti tehdä soittamalla kaiuttimista kannustusta tai kehottamalla kannustamaan screenillä.

Liikennejärjestelyt toimivat tällä melko hyvin. Vähintään yhtä hyvin kuin liigahalleissa keskimäärin. Isoin ongelma on se, ettei hallin läheltä mene mitään 'läpiajoväylää' jonka kautta hallille voisi tuoda ihmisiä ja hakea niitä pois. Nythän Areena on tavallaan parkkipaikan perällä.
 
mulehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Vahvasti samaa mieltä Espoonmiehen kanssa noista kuvauksista, laukaisukartoista yms. Ne ovat loistavaa palvelua nimenomaan lätkän harrastajille. Niissä on selvästi kehitytty näiden muutamien Länkkärivuosien aikana.

Kehittämistä löytyy vielä lipunmyynnin sekä myyntipisteiden palvelun nopeuttamisessa. Erätaukojen keston voisi näyttää monitoreista ja kolmen minuutin "varoituksen" voisi soittaa jollain summerilla. Rahaa olisi hyvä päästä nostamaan hallilta ja veikkauksia olisi kiva pystyä lyömään paikan päällä.

Suurin kehityksen tarve on kuitenkin hallin tunnelman nostamisessa. Se tulisi pääosin kuntoon, jos kaikkiin matseihin saataisiin tuollaiset 5500-6000 katsojaa. Halvemmat liput yläkatsomoihin, erikoispaketteja opiskelijoille jne. Luonnollisesti myös Bluesin menestyminen tuo lisää katsojia, eli homma on pitkälti itsestä kiinni.

Ihan mielenkiinnosta: miksi Lukko-fani Ruutiveijaria kiinnostaa nämä asiat? Oletko LA-Arenan vakioasiakas, vai oletko mukana Rauman uuden hallin työryhmässä?
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Olen halliin oikein tyytyväinen, mielestäni se on onnistunein halli SM-Liigassa. Kaikki tärkeimmät onkin jo sanottu, mutta jollakin tapaa katsomon kun saisi toiseenkin päätyyn, olisi kokonaisuus hienomman näköinen kuin nyt... Tunnelman kehittymiselle on kaikki edellytykset, mutta yläkatsomon lippujen hinnat ovat selkeästi liian kalliita. Alhaalla ne ovat vielä juuri ja juuri siedettävät, mutta ylhäälle saisi paljon enemmän porukkaa ja siten myös tunnelmaa, ihan tuollaisella psykologisella hinnan alennuksella, eli pistettäisiin hinta alle 10 euron. Veikkaan, että homma maksaisi itsensä takaisin katsojien määrässä, viimeistään seuraavalla kaudella. Ja tietysti tunnelmaa olisi silloin jo enemmän.

Tietysti menestyvä joukkue on se, mitä eniten kaipaisin, ja nyt meillä näyttää sellainen mahdollisesti olevankin. Menestys myös tuo porukkaa hallille, joten siinä tiäätty hyvä lähtökohta.
 
BlackMike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Kaipaa parannusta:

- No äänenlaatua voisi parantaa, nyt ääni kovin surkea välillä eikä kunnon bassoa välity katsomoon, hommaan on kyllä tehty parannuksia vuosien saatossa, mutta työtä on vielä edessä.

- Samoin lipunmyynti on toivottoman hidasta, joten pitää toivoa, että katsojamäärät eivät kauhean paljon kasva kun homma hidastuisi entisestään... :)

- Liikenne on aina kysymysmerkki ja ongelma kun puhutaan yleisötapahtumista ja siitä, että ihmiset tulevat ja lähtevät suunnilleen samoihin aikoihin. Joukkoliikenteen mukaanottaminen on mielestäni hyvä idea ja sitä voi varmaan kehittää edelleen, yksi poistumistie olisi varmaan myös hyvä tehdä sieltä hallin perukoilta Tapiolaan tai Mankkaan risteykseen, nythän halli on vähän motissa siellä perällä.

- Penkkien ja katsomoiden numerointi on aina välillä pienen arpomisen takana, tämä aiheuttaa ongelmia myös lipunmyynnissä ja useammin kuin kerran on myyjä myynyt epätietoisena? lipun aivan väärään paikkaan kun on itse antanut toiveen katsomon numerosta ja about esim keskeltä tai vasen/oikea laita jne jne

- Hieman näkyy hallissa kiireen ja ehkäpä vähän säästämisen maku, osa materiaaleista on kovin kutusen näköisiä ja pikku satsaamisella eri materiaaleihin oltaisiin saatu vieläkin parempi yleiskuva hallista (toki jos Matinkylään vertaa, niin ensimmäinen kausi meni kyllä jo valoja ihmetellessä, että ovatpa ne kirkkaat)

- Rappusten määrä, mielestäni aivan liikaa. Ja halusitpa mihin vaan, niin joudut kapuamaan tai laskeutumaan! :)

Nykyisellään hyvällä mallilla:

- tulos/videotaulu (toki sitä voitaisiin elävöittää esim animaatioilla vielä enemmän ja saada ihmisiä mukaan enemmän

- henkilökunnan määrä, mielestäni hallilla on todella paljon paikannäyttäjiä/järkkiä paikalla ja ovatpa toivottaneet mukavaa kiekkoiltaa muistaakseni joka kerta kun olen matsiin mennyt.

- mukavan kokoinen halli, ei liian iso
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viestin lähetti BlackMike
Kaipaa parannusta:

- Samoin lipunmyynti on toivottoman hidasta, joten pitää toivoa, että katsojamäärät eivät kauhean paljon kasva kun homma hidastuisi entisestään... :)

Lippujahan voi ostaa myös ennakkoon. Jopa netistä.

- Liikenne on aina kysymysmerkki ja ongelma kun puhutaan yleisötapahtumista ja siitä, että ihmiset tulevat ja lähtevät suunnilleen samoihin aikoihin. Joukkoliikenteen mukaanottaminen on mielestäni hyvä idea ja sitä voi varmaan kehittää edelleen, yksi poistumistie olisi varmaan myös hyvä tehdä sieltä hallin perukoilta Tapiolaan tai Mankkaan risteykseen, nythän halli on vähän motissa siellä perällä.

Asemakaavassa on olemassa (tai ainakin oli) tieyhteys sinne Mankkaan risteykseen. Mutta paikallisten asukkaiden vastustuksen takia sitä ei ole rakennettu Urheilupuistoon asti.

- Penkkien ja katsomoiden numerointi on aina välillä pienen arpomisen takana, tämä aiheuttaa ongelmia myös lipunmyynnissä ja useammin kuin kerran on myyjä myynyt epätietoisena? lipun aivan väärään paikkaan kun on itse antanut toiveen katsomon numerosta ja about esim keskeltä tai vasen/oikea laita jne jne

Minusta katsomot ja penkit on harvinaisen loogisesti numeroitu. Katsomon numeron ensimmäinen numero kertoo mistä kerroksesta katsomoon mennään ja loput kaksi numeroa monesko katsomo on kyseessä kierroksessa. Hevosenkengän muotoisessa katsomossa ensimmäinen katsomo on Klubipuolella katosomottomassa päädyssä. Siitä sitten kierretään myötäpäivään. Penkit taas on numeroitu siten että ykkönen on portaiden vieressä vasemmalla puolella kun kiivetään ylöspäin ja 101 on oikealla puolella. Siitä numerot kasvavat poispäin portaista. Tämä numerointimallihan on suora kopio Ilmalasta.

- Rappusten määrä, mielestäni aivan liikaa. Ja halusitpa mihin vaan, niin joudut kapuamaan tai laskeutumaan! :)

Kuusikerroksinen rakennus on vaikea rakentaa ilman että pitäisi joskus mennä ylös tai alas.
 
Dr. Karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Olen kaikin puolin hyvin tyytyväinen Areenaan. Kompakti, 'hallittavan kokoinen' halli.
Joitakin mukavuuslisiä:
- Säilytyslokeroita olisi tosi kiva saada käytäville. Takkien, laukkujen ja kauppakassien kantaminen ahtaaseen katsomoon ei ole hirveän kivaa, eivätkä kaikki ole liikkeellä omalla autolla, jonne nämä voisi jättää. Tilaa "markettyylisille" lokeroille kyllä löytyisi paljonkin.
- Lipunmyyntiä varten voisi pystyttää ovien eteen pihalle useita myyntikoppeja, jolloin sisääntulo halliin nopeutuisi selvästi eikä lipunmyyntiin tarvitsisi jonottaa niin kauan. Toki ongelmakohtiakin löytyy tästä ehdotuksesta. Mutta joka tapauksessa suurimpia tapahtumia varten jonkinlainen ulkomyyntiratkaisu olisi mainio.
 
Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Viestin lähetti BlackMike

Nykyisellään hyvällä mallilla:

- henkilökunnan määrä, mielestäni hallilla on todella paljon paikannäyttäjiä/järkkiä paikalla ja ovatpa toivottaneet mukavaa kiekkoiltaa muistaakseni joka kerta kun olen matsiin mennyt.
Tästä olen eri mieltä. Esimerkiksi katsomossa 403 järkkäreitä ei ole näkynyt lainkaan ennen ottelun alkua montakin kertaa. Tästä on seurannut että ihmiset pyörivät epätietoisina portaissa kun eivät löydä paikkaansa - mikä tietysti häiritsee muita katsojia. Parannusta tähän seikkaan!
 
Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti mulehead
Ihan mielenkiinnosta: miksi Lukko-fani Ruutiveijaria kiinnostaa nämä asiat? Oletko LA-Arenan vakioasiakas, vai oletko mukana Rauman uuden hallin työryhmässä?
Sanotaan vaikka niin, että tekemisissä kyseisen (LänsiAuto) areenan kanssa.

Ja kiitoksia näistä jo tähän menneissä tulleista.
 
Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Kuulemani raportti tiesi kertoa että katsomossa 405 oli istunut hyvin humaltunut oululaisfani joka haistatteli, huuteli törkeyksiä ja veti viinaa omasta putelistaan. Kovasti siinä kaksi 18-v järkkäriä keskenään neuvottelivat mutta ilman tulosta. Tämä ko fani päätti sitten iltansa viskaamalla tämän kovamuovipullon n 10 riviä alaspäin katsomoon....

Eli jos mahdollista, järjestysmiehiä jotka edes näyttävät siltä että osaavat toimia.....

Edit: siis ystävällisiä jne ovat LA-Areena järkkärit. Mutta jos mies n 2,5 promillen humalassa riehuu, kaatuilee muiden päälle ja öykkäröi niin pitääkö siinä tosiaan miettiä lentääkö ko hemmo pihalle vai ei??
 
Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti Nikke
Edit: siis ystävällisiä jne ovat LA-Areena järkkärit. Mutta jos mies n 2,5 promillen humalassa riehuu, kaatuilee muiden päälle ja öykkäröi niin pitääkö siinä tosiaan miettiä lentääkö ko hemmo pihalle vai ei??
Jos järkkäreiden suhteen on huomautettavaa, niin kannattaa suoraan mennä sanomaan esimiehille. Tunnistaa hopeisesta "ESIMIES" kyltistä paidassa. Aivan varmasti asia menee eteenpäin ja kyseiset järkkärit saavat kuulla asiasta. Ja esimiehet ovat todella reilua porukkaa järjestään. Rentoja kavereita. Toinen vaihtoehto on etsiä lähin radiollinen kaveri ja tälle sanoa häiriöstä, jolloin hallissa kiertävä järkkärikaksikko (Ns. Kierto) tai vastaava esimies saapuu paikalle.

Tuollaisissa duuneissa on aina ongelmana se, että porukkaa tarvitaan niin perhanasti (noin 75 per tapahtuma) että aina eksyy joukkoon tuollaisia yksilöitä.
 
Noutaja#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Itä-Helsingin Noutajat
Mitä maksaa nykyään pysäköinti autotallin parkkialueella? Olen nimittäin tulossa katsomaan lauantain peliä omalla autolla ja mielelläni varaan tasarahan mukaan (viimeksi käydessäni se maksoi 20mk). Nykyään 4-5 €?
 
Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti Noutaja#9
Mitä maksaa nykyään pysäköinti autotallin parkkialueella? Olen nimittäin tulossa katsomaan lauantain peliä omalla autolla ja mielelläni varaan tasarahan mukaan (viimeksi käydessäni se maksoi 20mk). Nykyään 4-5 €?
Neljä euroa.
 
Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Viestin lähetti Ruutiveijari
Jos järkkäreiden suhteen on huomautettavaa, niin kannattaa suoraan mennä sanomaan esimiehille. Tunnistaa hopeisesta "ESIMIES" kyltistä paidassa. Aivan varmasti asia menee eteenpäin ja kyseiset järkkärit saavat kuulla asiasta. Ja esimiehet ovat todella reilua porukkaa järjestään. Rentoja kavereita. Toinen vaihtoehto on etsiä lähin radiollinen kaveri ja tälle sanoa häiriöstä, jolloin hallissa kiertävä järkkärikaksikko (Ns. Kierto) tai vastaava esimies saapuu paikalle.

Tuollaisissa duuneissa on aina ongelmana se, että porukkaa tarvitaan niin perhanasti (noin 75 per tapahtuma) että aina eksyy joukkoon tuollaisia yksilöitä.

Tottakai sinne eksyy kaikenlaisia, kyllä sen tiedän. Enkä edes itse ollut ko välikohtauksessa millään lailla osallisena. Kuten sanoin, mielestäni LA-Areenan järkkärit ovat hoitaneet hommansa aina todella tyylikäästi. Tämä tapaus vaan kummastutti, jos se todella niin on tapahtunut.

Ja Noutaja#9 : 4€ on parkin hinta.
 
Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Viestin lähetti Noutaja#9
Mitä maksaa nykyään pysäköinti autotallin parkkialueella? Olen nimittäin tulossa katsomaan lauantain peliä omalla autolla ja mielelläni varaan tasarahan mukaan (viimeksi käydessäni se maksoi 20mk). Nykyään 4-5 €?

Älä ole hölmö ja maksa parkkimaksua.

Minäpäs kerron sulle vaikka YV:nä mihin auto kannattaa jättää.
 
Kaljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, Honka, Newcastle Utd.
Muutenhan Länkkäri on loistava, mutta:

Offside-baaripääty kaipaa kehitystä. Kaljatuoppia saa jonottaa aika kauan ja kaikenlisäksi tupakansavu on aika kauhea, vaikka tupakointialuetta onkin jotenkin yritetty rajata, puutteellinen ilmanvaihto tollaisella ihmismassalle...? Mun mielestä voisi laittaa esim. kylmästi toisen päädyn savuttomaksi, tai edes jakaa vaikka Hemingways-pääty savuttomaan ja savulliseen puoliskoon, selkeästi ja tehokkaasti.
 
SSee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Semir Ben-Amor
Viestin lähetti Morrow10
Millä dösällä pääsee stadin keskustasta Länkkärille?

Bussilla nro 109 pääsee muistaakseni kaikkein lähimmälle. Linjan 109 vuorot näkyvät tästä
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viestin lähetti Morrow10
Millä dösällä pääsee stadin keskustasta Länkkärille?

Suosittelen ytv:n reittiopasta

www.ytv.fi/reittiopas

Anna osoitteeksi 'Koivu-Mankkaan tie 3' kohtaan mihin ja laita ajaksi se, milloin haluat olla Areenalla ja valitse sen vierestä 'perillä'. Tarkista vielä että sinulla on oikea päivämäärä. Lähtöpaikaksi kannattaa valita Kamppi jos olet keskustasta tulossa. Reittiopas antaa sinulle sen jälkeen kolme sopivinta reittivaihtoehtoa ja näyttää ne vielä kartalla. Erittäin toimiva systeemi.

Alla vielä linkki, johon on valmiiksi valittu ensi torstain matsi niin että perillä ollaan kello 18:00.

Reitti ja aikataulo keskustasta LänsiAuto Areenalle 12.12. klo 18:00
 
Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Oman kokemukseni mukaan (hallibongauspisteet noin 20) Länsi-Auto Areena on hallina Suomen paras ja hienoin. Halli on selvästi pienempi kuin Pasilan pönttö tai Turun takametsän areena, mutta silti viihtyisämpi ja jotenkin avarampi, ilmavampi ja valoisampi - ja valotaulukin on huippuluokkaa. Areenan suuri miinus taas on tökerön nimen lisäksi liikenteellinen sijainti ikään kuin pussinpohjassa. Omalla autolla LA-areenalle kulkeminen on tuntuvine parkkimaksuineen aika ikävää. Siinäpä se.
 
Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Olin eilen (Blues-IFK) ensivisiitillä LA-areenassa. Ensivaikutelmana ja näin yön yli nukkuneena voin sanoa, että kokonaisuutena piristävä ja poikkeava kokonaisuus. Siis, suorastaan viihtyisä halli, avara ja palveluakin oli. Huonoja puolia oli mielestäni se, ettei 202-osassa alariveiltä näe toiseen päähän samalle sivustalle, mutta IFK:han teki kaikki maalinsa "meidän" päätyyn, joten sen suhteen OK.
Trombin kuvalaatu on jopa Hjaffalaa surkeempi. Kirkkaus puuttuu tyystin.
Pienenä lisäpalveluna toivoisin, että kuuluttaja voisi mainita, että muitten ottelun väliaikatuloksia voi nyt nähdä valotaululta. Ei sitä aina hiffaa olla niska taitettuna ja klyyvari päin kattoa.

Kokonaisuutena ihan OK.

Liikennejärjestelyistä on ollut puhetta pääasiassa negatiiviseen malliin, mutta meille se oli positiivista. Auto jäi "vahingossa" tennishallin pk-alueelle eikä sieltä ollut vaikeuksia päästä pois - päinvastoin.

Ehkä tulen toistekin.

P.S. Positiivista oli myös se, että tapasin vanhoja kamuja (opiskelu, urheilu ja duuni), joita en ole vuosiin nähnyt.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Viestin lähetti Svante

Trombin kuvalaatu on jopa Hjaffalaa surkeempi. Kirkkaus puuttuu tyystin.

Tuohon on ihan yksinkertainen syy. Videokuva heijastetaan taulun sisältä videotykeillä, mikä aiheuttaa sen, että kuva ei liian alaviistosta katsoen näy hyvin vaan on vähän "pimeän" oloinen. Jo vähän korkeammalta katsoessa kuva on loistava. Jaffalan taulu on käsittääkseni pikselikokoa lukuun ottamatta tv-kuvan kanssa samalla tavalla toteutettu, mikä taas takaa kirkkauden olevan saman joka suunnasta katsottuna.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viestin lähetti E

Ei ole jumbotronissa kuvaputkea. TV-kuvahan muodostetaan sillä tavalla, että kuvaputken päässä olevalla elektronitykillä ammutaan elektroneja, jotka magneettisesti ohjataan ruudussa oleviin fosforipisteisiin, jotka alkavat hetkeksi loistaa.

Jumbotronin kuva taas muodostetaan värillisillä lampuilla tai ledeillä, joiden takia sen resoluutio on surkea ja kuva todella rakeinen. LänsiAuto Areenan taulun resoluutio on 1024x768 ja kuva on todella terävä. Aivan alimmilta ja ylimmiltä riveiltä katsottuna kuva on kieltämättä pikkuisen pimeä. Itse katson kyllä mielummin vähän pimeää kuvaa kun sitä puuroa mitä Jaffalassa ihmisille tarjotaan.

Minusta Espoossa yleisölle taulun kautta tarjottava ohjelma on myös huomattavasti ammattimaisemmin tuotettu kuin Ilmalassa. Tähän lienee syynä se, että Bluesin otteluissa kaiken taululta tulevan materiaalin tuottaa Solar Films, joka tuottaa myös muutamaa TV-ohjelmaa ja elokuvia. (Tästä syystä taululta on tullut pätkiä Vintiöistä ja Heikoimmasta lenkistä ja Pahat Pojat -elokuvaa mainostetaan jatkuvasti)
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Jaffalan screeni on aivan perseestä, todella rakeinen ja epäselvä kuva. Länkkärin screeni on aivan eri planeetalta tuohon kyhäelmään verrattuna.
 
pinky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Yksi asia, josta ei vielä ole taidettu mainita, on tauon keston näyttö televisioissa. Olisi todella näppärää, jos televisioista voisi bissen juonnin ohella seurata, monta minuuttia bisseä on aikaa riipiä.

Toinen asia on nuo järkkärit. Viime kaudella alakatsoimoissa tarkistettiin, että katsomoon tulijalla oli oikeasti lippu kyseiseen katsomoon. Tänä vuonna en vastaavaa ole nähnyt ja useita kertoja
on tapahtunut, että joku "vapaalle" paikalle istunut yläkatsomolainen on joutunut kesken peliä hipsimään pois paikalta, kun paikan omistaja on tullut hieman myöhässä paikalle. Tämä sitten vielä tapahtuu usein kesken peliä, jolloin pelitapahtumat meinaavat jäädä pimentoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös