Espoo – tuo urbaani maaseutu

  • 38 627
  • 235

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tällaista ketjua ei vielä ollutkaan, vaikka monelle muulle paikkakunnalle omansa on. Haluaisinkin siis kuulla ihmisten ajatuksia Espoosta ja espoolaisuudesta. Kokemukseni mukaan kun Espoo nimittäin jakaa vahvasti mielipiteitä. Itsehän sinnittelin Porista pois muuton jälkeen vuosia siinä tilassa, että minähän en pk-seudulle muuta. Mutta niin sitä sitten vain oli lopulta pakko ihmisen nöyrtyä, sillä kun tarjotun työpaikan houkuttelevuus nousee riittävän korkealle tasolle, niin minkäs teet..

Löysimme siis uuden kotimme Espoosta muutama kuukausi sitten. Ja on ollut totuttelemista, kiitos vain kysymästä. Espoo on ollut jo useita vuosia tietyiltä osin tuttu, täällä kun asuu useampiakin kavereita, kuin myös emännän kavereita. Eli siltä osin olen tästä muutoksesta jopa hyvilläni. Mutta näin koko elämänsä Suomen keskisuurissa kaupungeissa asuneelle on silti ollut totuttelemista. Suurimpana tietysti se, että miten voikin Suomen toiseksi suurin kaupunki olla näin ei-kaupunkimainen. Olen aina tottunut siihen, että on selkeä keskusta johon voin mennä, kun haluan lähteä käymään ”kaupungilla”. Mutta nyt ”kaupungilla” käynti tarkoittaa meille käytännössä käyntiä kauppakeskus Iso Omenassa :D muutoin tarjolla on sitten vain pelkkiä "keskuksia". Jotenkin en vain tätä muutosta ole vielä sieluuni saanut asettumaan, ja pelkään etten välttämättä koskaan saakaan. En ole koskaan oikein viihtynyt missään kauppakeskusympäristöissä, mutta nyt tämä tilanne on vain pakko niellä, ellei sitten toki halua lähteä käymään Helsingissä, jolloin pääsee sinne "kaupungille"

Pohdin tässä myös Espoon väestörakennetta, ja olisipa mielenkiintoista tietää (kertokoot jos jollain on valistunut arvaus tai jopa tieto), kumpi ryhmä mahtaa Espoossa nykyisin olla suurempi: syntyperäiset espoolaiset, vaiko muualta Espooseen muuttaneet. Oma arvaukseni on että jälkimmäinen, mutta tämä on siis puhdas veikkaus. Millainen on siis espoolainen identiteetti? Olen aina saanut Espoosta paikkana täysin persoonattoman kuvan, ja syy on ehkä juuri tuo. Sekä ihmiset että ylipäätään koko kaupunki ovat täysin hajallaan, ja näin ollen myös täysin sekalainen seurakunta. Tämähän näkyy myös esimerkiksi jääkiekossa. Muistan kun keväällä 2011 Blues eteni finaaleihin asti ja tuolloin luin iltapäivälehdestä jutun, että tämä menestys ei kuitenkaan käytännössä näkynyt millään tavalla missään, kun toimittaja oli kierrellyt eripuolilla Espoota. Mutta nyt itse Espoossa muutaman kuukauden asuneena olen jo ehtinyt oivaltaa, että Bluesin kannattajat ovat varmaankin todella vähemmistö omassa kaupungissaan..

Älkää käsittäkö väärin, en minä sentään ketjua avannut vain puhtaasti dissaillakseni Espoota. Jos/kun näille nurkille nyt tulee jäätyä määrittelemättömäksi ajaksi (vakituinen työ kuitenkin), niin täytyy vain sitten yrittää löytää paikkansa. Pidän kovasti esimerkiksi Pohjois- ja Länsi-Espoosta alueista, jotka jo käytännössä ovat otsikossa mainittua maaseutua. Tai minulle maaseutu on sen verran lavea käsite, että lasken nuo alueet jo ainakin jonkinlaiseksi maaseuduksi..

Muiden ajatuksia Espoosta? Risut ja ruusut ovat kaikki tervetulleita näkemyksiä näin uudelle espoolaiselle..
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Pohdin tässä myös Espoon väestörakennetta, ja olisipa mielenkiintoista tietää (kertokoot jos jollain on valistunut arvaus tai jopa tieto), kumpi ryhmä mahtaa Espoossa nykyisin olla suurempi: syntyperäiset espoolaiset, vaiko muualta Espooseen muuttaneet.

Ei ole nyt äkkiseltään laittaa tilastotietoa, mutta valistunut arvaus on, että ensin mainittu johtuen ihan siitä että jo 90-luvulta on Espoon väestönkasvusta suurempi osa tullut Jorvin synnytysosastolta kuin muuttokuormineen teitä pitkin muualta. Suurin osa Espooseen muuttavista kun tuppaa olemaan hedelmällisessä iässä olevaa väkeä.

Kyllähän tuon ihan arkielämässäkin huomaa. Alle kolmekymppiset sanovat helpommin olevansa Espoosta. Vanhempi väki taas useammin sanoo asuvansa nykyään Espoossa - tai vielä pahempaa: "Pääkaupunkiseudulla".

Itse olen syntynyt vuonna -75 ja muutin Espooseen vuonna -89. Varmaan vois sanoa että 2000-luvun ajan olen ihan mutkattomasti sanonut olevani espoolainen. Tämä on minun kaupunki ja pidän tästä enkä usko että Suomessa tulen täältä pois muuttamaan.

Lisäksi minulla on kaksi paljasjalkaista espoolaista lasta jotka ovat identiteetiltään espoolaisia ja jotka muun perheen lailla kannattavat paikallista lätkäjengiä.
 
Viimeksi muokattu:

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Asuin itse aikanani Leppävaarassa hiukan päälle neljä vuotta. Henkilökohtaisesti ihan mukavaa aikaa, mutta olihan tuo nyt asuinpaikkana aika unelias. Tavallisena arki - iltana ei puolen yön jälkeen näkynyt ketään missään, eikä edes valontuikahdusta ikkunassa. Palvelut olivat kyllä kätevästi läjässä ja Stadiin pääsi halutessaan nopeasti, muuten elämänmeno oli aika väritöntä ja tylsää. Toisaalta, aika moni suomalainen haluaa elää juuri noin joten mitäpä minä sitä arvostelemaan.

Tämä espoolainen identiteetti jäi kyllä minullekin epäselväksi. Esimerkiksi kantakapakassani oli lähinnä Ifk:n ja Jokereiden faneja. En tiedä olivatko he Stadi - transuja vai muuttaneet Stadista, luultavasti joukkoon mahtui molempia. Yksi syntyperäinen espoolainen jonka kanssa joskus juttelin sanoi puolestaan että Blegi on matinkyläläisten seura. Olisiko tuo sitten alkuperäistä espoolaissuutta että on nippu pikkukyliä joiden asukkaat eivät ole välttämättä väleissä keskenään?

Ihan täysin ei sentään stereotyyppinen kuva Espoosta rikkaiden ja pikkuporvareiden kaupunkina taida pitää paikkaansa. Joillakin rosoisemmilla alueella taitaisivat porilaiset tatuoinninkantototelineet paskoa housuunsa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Espoo, se rakas kotikaupunki, mistä olen kotoisin ja missä onnellinen lapsuus vietetty ja vähän jotain ala- ja yläkoulujakin käyty ja mitä niitä on.

Rehellisen kaupunkikeskustan puute ei ole koskaan haitannut, Espoossa on vain se oma tunnelmansa, kun tietää olevansa rajan oikealla puolella.

Kiekko-Espoota seurattiin ja peleissä käytiin. Samaan aikaan kuitenkin oli joku iso paha helsinkiläinen seura missä sitten vielä enemmän käytiin. Sitä aina välillä miettii miksi tässä nyt näin pääsi käymään.

Tilanteesta riippuen ulkomaalaisille tulee välillä väitettyä olevansa helsinkiläinen. Ei se aina maksa vaivaa alkaa selittää meidän rajatilannetta ja järjetöntä määrää kaupunkeja yhdessä nipussa. Sitten joillekin taas kertoo hyvinkin mielellään kuinka on Espoo.

Elämä on heitellyt enkä ole asunut viiteentoista vuoteen Espoossa, mutta onneksi on ystäviä keiden luona vierailla. Jos jotain eläkepäiviä joskus joutuu viettämään, niin se olisi sitten kotona.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Espoo on tarina sotien jälkeisestä Suomesta siinä missä Helsinkikin pääosin. Yhteiskunta autoistui, metsäkansa muutti "kaupunkiin" ja lopputuloksena oli autoystävällinen, erillisistä metsälähiöistä koostuva epäkaupunki, jossa palvelut ovat kasassa kauppakeskuksissa jossain moottoriteiden varsilla ja kaupunkirakenne aivan viturallaan.

Ja tätä suurin osa pääkaupunkiseudulla asuvista ihmisistä ihan oikeasti haluaa.
 
Viimeksi muokattu:

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tilanteesta riippuen ulkomaalaisille tulee välillä väitettyä olevansa helsinkiläinen. Ei se aina maksa vaivaa alkaa selittää meidän rajatilannetta ja järjetöntä määrää kaupunkeja yhdessä nipussa. Sitten joillekin taas kertoo hyvinkin mielellään kuinka on Espoo.

Eikä se määrä edes ole mikään erikoinen ainakaan eurooppalaisessa kontekstissa. Luokkaa samankokoinen Bryssel on 19 kuntaa (jokaisella on ihan oma hallinto, kunnantalot jne.), Berliini taisi olla vielä paljon enemmänkin jne.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Luokkaa samankokoinen Bryssel on 19 kuntaa (jokaisella on ihan oma hallinto, kunnantalot jne.), Berliini taisi olla vielä paljon enemmänkin jne.

Terveisiä Berliinistä! Tulin sieltä eilen, taas ties kuinka monennen kerran. Espoon lisäksi toinen paikka maailmassa jossa voisin asua pysyvästi. Berliinissä ei ole useita kuntia vaan jonkinlainen kaupunginosahallinto 12:lla alueella joiden koko vaihtelee 200 000:n ja 400 000:n asukkaan välillä. Sen lisäksi että Berliini on yksi kaupunki on se myös oma osavaltionsa.

Mutta itseasiassa Espoo muistuttaa joissakin asioissa paljonkin Berliiniä. Berliinissäkään ei ole yhtä keskustaa vaan useita keskuksia (joita Espoossa on viisi). Espoossa ja Berliinissä on molemmissa yksi erittäin suuri metsäalue ja kymmenittäin erikokoisia viheralueita. Ja molempia kaupunkeja halkovat moottoritiet.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Itsehän sinnittelin Porista pois muuton jälkeen vuosia siinä tilassa, että minähän en pk-seudulle muuta. Mutta niin sitä sitten vain oli lopulta pakko ihmisen nöyrtyä, sillä kun tarjotun työpaikan houkuttelevuus nousee riittävän korkealle tasolle, niin minkäs teet..

Omalta kohdalta voisin kirjoittaa lähes sanasta sanaan lainatun osion. Porin tilalle vain Joensuu. Vuoden verran olen asunut perheineni Espoossa. Päivä päivältä tuntuu enemmän ja enemmän siltä, että oikein tuli valittua. Ei ole Itä-Suomea enää ikävä.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
No juu. Logiikka kuitenkin hallinnon suhteen juuri tuo, mitä tarkoitin. Brysselissähän on myös "pääkaupunkiseudun hallinto", joka käsittää käytännössä roskapöntöt ja joukkoliikenteen. Ei edes katujen huoltoa. Italiassa kuntia on 8100 tms.
 

100A

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto, Lukko, Jokerit
Mua ihmetyttää täällä nämä keinotekoiset kaupunkirajat. Ulkopaikkakuntalainen kun ei edes huomaa sitä, ollaanko Helsingissä, Espoossa vai Vantaalla.
 

kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
Espoo on joukko Helsingin lähiöitä. Ennen pitkää ovat vielä yhtä kuntaa. Helsingin seudun kehityksen este ovat nämä keinotekoiset rajat ja omia karsinoitaan vahtivat kuppikunnat.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Helsingin seudun kehityksen este ovat nämä keinotekoiset rajat ja omia karsinoitaan vahtivat kuppikunnat.

Espoo ei halua Vantaata riesakseen ja miksi ihmeessä haluaisi. Miksi pitäisi ottaa pienituloisten kouluja käymättömien kaupunki omaan niskaan.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Mielenkiintoisena yksityiskohtana voi mainita espoolaisten keskitulon erottuvan koko ajan helsinkiläisistä. Kohta ero on lähes 10.000 Euroa korkeampi Espoon hyväksi.

Suurten kaupunkien keskitulot

Kertoo aika hyvin, minkälaista väestöä Espoo on onnistunut haalimaan. Omakotitalojen kaavoittaminen on tehnyt hyvää kaupungin taloudelle.

Samoin Espoo on sijoittanut lähes kaikki vuokra-asunnot neljään, viiteen betonilähiöön, eikä hajasijoittanut ongelmia lähes joka paikkaan ja pilannut kouluja tasaisesti, kuten Helsinki.

Espoon talous aivan omassa luokassaan
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Espoo ei halua Vantaata riesakseen ja miksi ihmeessä haluaisi.
No ei tietenkään.

Itse olen vuosien ajan ollut osa-aikaespoolainen ja sieltä juuri vähän aikaa sitten taas tulin Turkuun, kun huomenna on täällä työpäivä. Toinen perheemme asunto on Nuottaniemessä. Muuten en Espoon palveluita käytä kuin käyn Isossa Omenassa ostoksilla ja joskus Tapiolassa konserteissa. Muissa osissa Espoota olen töitten takia käynyt satunnaisesti.

Mutta aina kun lähdemme kaupunkin, menemme Helsinkiin. Kamppiin 20-25 minuuttia bussilla eikä pysäköintiongelmia, kun bussilla kulkee. Ja pian pääsee metrolla.

Helsingin keskusta on myös Espoon keskusta eikä siinä mitään huonoa ole espoolaisten kannalta. Kulttuuripalvelut tarjoaa Helsinki. Ja toisaalta Espoossa on vähemmän huonoja veronmaksajia kuin Helsingissa (Vantaasta nyt puhumattakaan), mikä alentaa veroäyriä. Tervetuloa vaan hyvätuloiset helsinkiläiset Espooseen. Ei ole pakko kannattaa Bluesia. Monet Espoossa kannattavat IFK:ta, jotkut Jokereita ja minä TuToa.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Mutta aina kun lähdemme kaupunkin, menemme Helsinkiin.

Helsingin keskusta on myös Espoon keskusta eikä siinä mitään huonoa ole espoolaisten kannalta.

Jotenkin näin minäkin asian näen. Eli kuten avausviestissä sanoin tuosta "kaupungilla" käymisestä, mitään kaupunkia ei täällä kerta kaikkiaan ole missä kävisi. Paitsi sitten Helsinki. En koskaan haluaisi asua Helsingissä, vaikka nyt jo näinkin lähelle päädyin, mutta kiva siellä on aina käydä kun tietää että pääsee pois. Välillä vain haluan päästä myös sinne "kaupungille", siihen olen itseni totuttanut..

Mua ihmetyttää täällä nämä keinotekoiset kaupunkirajat. Ulkopaikkakuntalainen kun ei edes huomaa sitä, ollaanko Helsingissä, Espoossa vai Vantaalla.

Totta, itsellänikään ei esimerkiksi vielä kymmenen vuotta sitten ollut pääkaupunkiseudun tietyillä alueilla liikkueessani aavistustakaan, minkä kaupungin alueella ylipäätään milloinkin olin. Nykyisin sentään jo tämän hahmotan, mutta silti näitä epäselvyyksiä riittää täälläpäin edelleen. Rehellisyyden nimissä en tällä hetkellä ole aivan varma, että onko tämä alue jolla nyt asumme Espoonlahtea vai Kivenlahtea (Laurinlahtea tämä ei ole, sen tiedän). Nämä kaksihan muodostavat yhtenäisen, arviolta varmasti ainakin 20 000 asukkaan, lähiön täällä merenrannalla, aivan Kirkkonummen rajalla. Täällä näiden alueiden rajanveto on lievästi ilmaistuna epäselvä, ainakin näin ei-paikalliselle. Mutta on nyt sitten kumpi hyvänsä, niin viihdyn kuitenkin: on kaunista (etenkin kun ottaa huomioon että tämä on Espoo, ja että tämä on kuitenkin virallisesti "vain" hyvin iso lähiö), on rauhallista, ja vain 20min bussimatka Helsinkiin, jonne tosiaan tulee usein mentyä julkisilla, koska siellä ei omalla autolla mitään tee.. ja ylimääräisenä bonuksena mainittakoon, että näin porilaisena arvostan kyllä sitä, että tuo meri on tuossa aivan vieressä
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Jotenkin näin minäkin asian näen. Eli kuten avausviestissä sanoin tuosta "kaupungilla" käymisestä, mitään kaupunkia ei täällä kerta kaikkiaan ole missä kävisi. Paitsi sitten Helsinki.

Mua ihmetyttää aina välillä se, mihin Espoossa tarvittaisiin sitä keskustaa mikä Helsingissä on? Mitä siellä pitäisi tehdä? Espalla olen joskus teininä käynyt vappuna dokaamassa. Porukkaa niin ettei meinannut mahtua kääntymään ja aina tuli jonkun kassa hankaluuksia. Ahdistava paikka. Tai voi tietysti käydä Sokoksen ja Rautatieaseman kulmilla ihmettelemässä romanikerjäläisiä tai ahdistumassa päällekäyvistä feissaajista.

Kiekkoa käyn katsomassa Tapiolassa. Leffassa, ravintolassa ja kaikissa tarvittavissa kaupoissa käyn yleensä Leppävaarassa, joskus Matinkylässä. Silloin kerran kolmessa vuodessa kun käyn teatterissa, käyn Tapiolassa Espoon teatterissa - viimeksi silloin kun siellä meni Fingerpori. Kyllä joku Leppävaara nykyään vastaa palveluiltaan kesisuurta suomalaista kaupunkia.

Espoossa on se hyvä puoli, että noiden kaupungin palvelujen lisäksi löytyy myös erämaata tai saaristoa jos alkaa kaivata ruraalimpaa menoa. Sinne vaan Nuuksioon samoilemaan.

Keskimäärin käyn sillä alueella jota Helsingin keskustaksi tai kaupungiksi kutsutaan enintään kerran kuukaudessa. Yleensä silloinkin pakosta koska pitää käydä joku työjuttu hoitamassa tai läpikulkumatkalla laivalle tjsp.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Suomessa ei olla vieläkään ymmärretty satelliittikaupungin käsitettä, vaikka kaikkien maailman pääkaupunkien ympärillä on sellaisia. Meillä kuvitellaan, että Vantaa ja Espoo ovat jotain oikeita kaupunkeja, joilla pitäisi muka olla joku oma "identiteetti"... ja pähkäillään kun sellaista ei ole. Ei tietenkään ole, eikä tarvitsekaan olla, koska ne ovat... hmm... satelliittikaupunkeja.

Suomessa on muuten käytössä hauska tapa laskea Helsingin osalta aina vain hallinnolliset rajat (600.000 ihmistä) ja sitten verrata "käpykylää" johonkin suuralueeseen.

Kyllä maailmalla pääkaupungin käytännön väkilukuun lasketaan myös paikalliset satelliittialueet (vrt. Espoo ja Vantaa). Tällä suomalaisella ääliölogiikalla Helsinki olisi käytännössä saman kokoinen kuin Boston ja Washington (molemmat ovat hallinnollisilta rajoiltaaan vain n. 600.000 ihmisen kaupunkeja, mutta todellisuudessa monta kertaa suurempia).

Boston – Wikipedia
Washington (DC) – Wikipedia

Jokainen pk-seutua tunteva tietää, että esimerkiksi yli 200.000 ihmisen Etelä/Keski-Espoo (Tapiola, Leppävaara) ovat huomattavasti "urbaanimpimpia" ja keskeisempiä alueita, kuin esimerkiksi Pohjois-Helsingin raukat rajat Heikinlaaksossa ja Vanhassa Puistolassa.

Todellisuudessa Suur-Helsingin alueella on reilusti yli miljoona ihmistä, joskin erittäin harvaan asuttuna (800km2). Mutta Suomen mittakaavassa kuitenkin neulanpiston kokoisella alueella.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Meillä kuvitellaan, että Vantaa ja Espoo ovat jotain oikeita kaupunkeja, joilla pitäisi muka olla joku oma "identiteetti"... ja pähkäillään kun sellaista ei ole.

Mitä ihmettä tämä nyt on? Espoolaisillahan juuri on oma identiteetti eikä sitä tarvitse pähkäillä. Sillä ei juurikaan ole merkitystä onko Espoo oikea kaupunki jonkun määritelmän mukaan.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Mitä ihmettä tämä nyt on? Espoolaisillahan juuri on oma identiteetti eikä sitä tarvitse pähkäillä. Sillä ei juurikaan ole merkitystä onko Espoo oikea kaupunki jonkun määritelmän mukaan.

Identiteettihän on jokaisen ihmisen subjektiivinen kokemus. Ei sitä voi kukaan ulkoapäin antaa muttei myöskään voi sellaisen olemassaoloa kiistää. Ylipäätään tuntuu siltä että kaikki mikä liittyy Espooseen, onko Espoolla identiteettiä tai kysymys siitä onko Espoo oikea kaupunki tuntuu vaivaavan kohtuuttoman paljon Espoon ulkopuolista Suomea.
 
Viimeksi muokattu:

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Mitä ihmettä tämä nyt on? Espoolaisillahan juuri on oma identiteetti eikä sitä tarvitse pähkäillä. Sillä ei juurikaan ole merkitystä onko Espoo oikea kaupunki jonkun määritelmän mukaan.

No... minä asun vielä toistaiseksi Helsingin puolella, mutta haluaisin Espoon omakotialueelle lasten ja koulujen takia. Ja sen takia, että myös vanhempani asuvat siellä. Molemmat syntyperäisiä helsinkiläisiä.

Ikävä sanoa, mutta Helsingillä ei perheelliselle kohta ole tarjota muuta kuin monikulttuurista paskaa... Paloheinää, Pakilaa ja muutamaa harvaa muuta aluetta lukuunottamatta. Espoossa rauhallisia alueita on paljon enemmän. Syrjäinen sijaintikaan ei haittaa pätkääkään, päinvastoin. Mitä kauempana radasta ja kaljaräkälöistä, sen parempi.

Tiesittekö, että omakotitalot maksavat Espoossa huomattavasti enemmän kuin Helsingissä? Ei varmaan vähiten parempien koulujen takia?

Täällä ovat Suomen kalleimmat omakotitalot
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Tiesittekö, että omakotitalot maksavat Espoossa huomattavasti enemmän kuin Helsingissä? Ei varmaan vähiten parempien koulujen takia?

Kalleimmat varmasti, mutta maksavatko halvimmat Espoossa sijaitsevat omakotitalot enemmän kuin halvimmat Helsingissä sijaitsevat? Tuskinpa. Pitäisi vertailla enemmän alueita eikä kaupunkeja. Mutta jos haluaa edullisen omakotitalon ja syrjäinen sijainti ok niin eihän silloin kumpikaan mainituista kaupungeista ole mikään vaihtoehto. Jotain Vihtiä vois silloin suositella, tai miksei jopa Hyvinkäätä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Jotain Vihtiä vois silloin suositella, tai miksei jopa Hyvinkäätä.

Mäntsälä, Tuusula ja mitä niitä on. Se on kyllä aika pelottavaa miten täyteen ahdettu Laaksolahti on nykyään ja samalla aika huvittavaakin. Se paikka missä herra Niinistö (ja minä) asui ennen kuin joutui työtehtävien takia muuttamaan pois.

Sinulla on omakotitalo, mutta silti naapuri on siinä metrin päässä oman talonsa kanssa, koska kaikki haluavat asua Espoossa. Jos on yhtään isompi tontti, niin kannattaahan tämä puolittaa ja myydä jollekin eikä ostaja ole edes venäläinen.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Laaksolahti, Järvenperä, Nöykkiö, Suomenoja, Tillinmäki jne. olivat vielä 80/90-luvulla rintamamiestaloja täynnä. Hiekkateitä ja sellaista kunnon landemeininkiä.

Nyt on ilmeinen sukupolvenvaihdos tullut. Vanhat mummon ja papan rintsikat on lanattu puskutraktorilla ja juppilinnaa on noussut kuin sieniä sateella.

No on siellä niitä vanhojakin joukossa vielä, mutta kun aina puhutaan OK-talojen hintojen noususta, niin kyllä se talojen yleinen tasokin on noussut.

Näitä juppitaloja on noussut nimenomaan Espooseen. Lieneekö ollut teknologiateollisuuden "hetelmiä"?

Helsingin vanhat OK-alueet eivät ole ehkä aivan samalla tavalla uudistuneet. Tapaninvainio, Vanha Puistola ja Paloheinä esimerkikisi ovat edelleen pääosin vanhaa talokantaa. Tämä voisi selittää sen, miksi Espoossa talojen keskihinta on noinkin paljon korkeampi.
 

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
HJK:n kannattajilla oli joskus jossain matsissa banderolli "Espoolainen unelma - Stadilainen todellisuus" tjsp.

Kuvaa mielestäni aika hyvin PK-seutua ja Espoota, ainakin näin ulkopuolisen silmin. Toki jotkut espoolaiset yrittävät pitää illuusiota espoolaisuudesta, missä ei sinänsä ole mitään väärää, mutta isommassa mittakaavassa asia on juuri niin, ettei Espoolla ole identiteettiä eikä perinteitä.
 

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Espoolainen vuodesta 1995 ja ylpeä sellainen. Kaupungissa kuitenkin asuu keskimäärin vaurasta ja korkeastikoulutettua väkeä. Minua ei ole koskaan häirinnyt mikään keskustan puute täällä. Käymme Espoon Keskuksessa, Tapiolassa ja Helsingissä säännöllisesti joten onhan noita.
Espoon historiahan oli olla Helsingin maaseutu mutta mitä sitten. Eihän tämä Suomen historia muutenkaan vaikka Ruotsiin verrattuna ole kuin minuutin pituinen.
Mullakin on 3kpl täysin espoolaista jälkikasvua ja tuolle ikäpolvelle tällaiset keskustelut tulevat loppumaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös