Esa Saksinen 2005-2006

  • 2 050
  • 4

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Taas yksi pelaaja ponnisti siis Jukureiden kautta liigakaukaloihin, kun lahtelaislähtöinen Esa Saksinen palaa kasvattajaseuraansa kaksivuotisen jukuripestin jäljiltä.

Minkälaiset ovat lahtelaiskannattajien odotukset Saksisesta?

Mikkelissä Saksinen oli kahden kauden ajan yksi Jukureiden alakerran avainhahmoja.

Miehen vahvuudeksi on ehdottomasti laskettava erinomaisen varma oman pään pelaaminen, mistä kielivät tehotilastot: runkosarjassa kuusi ja playoffeissa vain yksi miinusmaali. Teholukemana runkosarjassa komeasti +27, josta paremmaksi laittoivat vain Tero Koponen ja pari kuopiolaista. Mestis-peleissä fyysisyyskään ei Saksisen ongelmana ollut, vaikka erityisen isokokoisesta puolustajasta kyse olekaan.

Uskon Saksisen sopeutuvan tiiviiseen pelirytmiin nopeasti, mutta kiekollinen peli vaatii vielä hiomista. Perusvarma kiekon purkaminen ja syöttely onnistunee ilman ongelmia, mutta hyökkäyspäässä on parempiakin puolustajia nähty. Avauspeliin pitäisi kiinnittää huomiota. Samoin laukaukset lähtevät vähän minne sattuu. Vastuullinen rooli on kuitenkin kehittänyt näitä ominaisuuksia paljon, sillä sitten syksyn 2003 on Saksinen mennyt paljon eteenpäin. Liigatasolle hyppääminen on kuitenkin aina kysymysmerkki.

Mielestäni Saksisella on kuitenkin edellytykset nousta hyväksi liigatason runkopuolustajaksi.
 

thunderbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti Wilzu
Taas yksi pelaaja ponnisti siis Jukureiden kautta liigakaukaloihin, kun lahtelaislähtöinen Esa Saksinen palaa kasvattajaseuraansa kaksivuotisen jukuripestin jäljiltä.
Saanen huomauttaa, että Saksinenhan pelasi liigaa Pelicansissa ennen Mestikseen Ahmoihin siirtymistä.Joten en Jukureille kiitosta Esasta laittaisi. Tämä tietysti vain on mielipiteeni.

Mutta toivottavasti Esasta on kasvanut Mestis-visiitillään liigakelpoinen pelaaja.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Re: Re: Esa Saksinen 2005-2006

Viestin lähetti thunderbird
Saanen huomauttaa, että Saksinenhan pelasi liigaa Pelicansissa ennen Mestikseen Ahmoihin siirtymistä.Joten en Jukureille kiitosta Esasta laittaisi. Tämä tietysti vain on mielipiteeni.

Kyllähän Wilzu sanoi, että Saksinen on lahtelaislähtöinen. Siihen voinee sisällyttää hänen pelinsä Pelicansissa.

Itsäni ainakin ilahdutti Saksisen paluu Lahteen. Esa oli jo aikoinaan liigassa perusvarma suorittaja, ennen Mestikseen siirtymistään. Nyt on kuuleman mukaan kehitystä tapahtunut huomattavasti ja siitä kertoo jo hienot teholukemat Jukureissa viime kaudella. Tuskin mitään ratkaisijaa Esasta saadaan, muttei odotetakaan. Erinomainen lisä kuitenkin pakistoon, hyvin kehityskelpoinen yksilö ja uskon miehen tekevän jonkinlaisen läpimurron parin vuoden sisällä.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Esahan kävi vuodenvaihteen jälkeen paikkaamassa harvaksi käynyttä Pelsupuolustusta muutamassa ottelussa, mielestäni otteet olivat varsin mainiot. Odotettu siirto ja tulee täyttämään varmasti paikkansa 3-4-ketjussa.
 

lahts

Jäsen
Suosikkijoukkue
La’Hest
No kyllähän Jukueita voidaan kiittää ihan hyvin Esan "kasvattamisesta"liigaan.Aika selvältähän tämä näyttää että oli vain kasvamassa korkoa jukurien riveissä ja hyvässä ohjauksessa on poika varmaan ollut Dufvalla.Ei muuta ku onnea"Onnelantien Ozolinsh"uuteen yritykseen liigassa ja luottoa varmaan löytyy.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös