maailma ja sen muuttuminen
Täytyy tunnustaa, että alan olla aika lailla täynnä tätä kahvaus- ja pelitapakeskustelua. Ja kommenttien yksisilmäisyyttä - joka suunnasta.
Joku viisas on joskus sanonut, että pitää tuntea menneisyys, jotta voi ymmärtää nykyisyyttä. Tässäkin tapauksessa se pitää paikkansa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vanhoina hyvinä aikoina kaikki oli hyvin ja nykyään kaikki on pielessä. Jääkiekkokin. Paitsi tietysti oman suosikkijoukkueen.
Minun täytyy tunnuustaa, että olen aika vanha. Olen seurannut jääkiekkoa livenä jo 1950-luvun lopusta lähtien. Ja täytyy sanoa, että nykynuoret eivät katso samaa peliä kuin minä silloin.
Täällä Raumalla kuulee vanhojen partojen, erityisesti vanhojen pelaajien, jatkuvaa jankutusta siitä, miten tylsää nykykiekko on ja miten hienoa, taidokasta ja kovaa se oli silloin.
Silloin pelattiin ulkoradalla, joukkueessa oli lähes kaksi kentällistä, peliaika oli kuitenkin sama ja pelaajat jaksoivat koko pelin. Sarja oli 10 joukkueen kaksinkertainen sarja, siis 18 ottelua kaudessa. Ei pudotuspelejä. Vauhtia oli todella paljon vähemmän kuin nykyään, on suorastaan vitsikästä katsella filmejä sen aikaisista peleistä.
Silloin ei ollut kärkikarvaajan blokkausta. Ei ollut kyllä kärkikarvaajaakaan. Pakit saivat syötellä aivan rauhassa poikittain oman siniviivan alapuolella. Uskaliain vastustaja saattoi käydä kääntymässä punaviivalla. Muistan kuinka tv-selostaja (Kukkonen?) hehkutti miten hyvä karvaaja Kilpiö on. Hän kävi kääntymässä vastustajan siniviivan alapuolella. 1960-luvun puolivälissä alkoi useimmilla joukkueilla olla kolme ketjua, joista kolmas tosin istutettiin kolmannessa erässä vilttiin, kun ratkaisun ajat tulivat. Sen vuosikymmenen lopulla tuli koko kentän taklaus ja Suomenkin jääkiekko alkoi muuttua. Vauhtia tuli vähitellen lisää, kolmen ketjun sijasta alettiin jossakin vaiheessa puhua kolmesta kentällisestä...
Toinen klisee on venäläisten taitokiekko. Miten hienoja yhdistelmiä, komeita maaleja. Klap-klap. Niinpä. He olivat ammattilaisia amatöörien joukossa. Fyysisesti aivan eri planeetalta. Jotakin Suomea vastaan he jaksoivat pelata parin minuutin vaihtoja sen kummemmin hengästymättä. Voisi jopa sanoa, että he pilasivat jääkiekon tekemällä siitä huippu-urheilun.
Noista ajoista nykykiekkoon on pitkä matka. Kaikki ovat ammattilaisia. Pelaajat ovat keskimäärin paljon isompia kuin silloin. Alle 180-senttisiä on nykyisin hyvin vähän. Suurempi muutos on siinä, että nyt isot pojat osaavat luistella. Ennen vanhaan iso luistelutaitoinen oli aikamoinen poikkeus. Nykyliigasta Marko Toivosen kaltainen sahapukilta näyttävä pakki olisi 1970-luvun liigassa ollut todella kova luu. Ja olisi näyttänyt ihan hyvältä luistelijaltakin. Tarkoitan siis nykyistä luistelutaitoa, 1970-luvulla hän olisi ollut samanlainen kuin muut samankokoiset siihen aikaan.
Kun yhdistetään nykyinen neljän kentällisen peli, pienemmät kaukalot, pelaajien paljon isompi koko ja isojen pelaajien paljon parempi luistelutaito sekä vielä ammattilaisuus - nyt he jaksavat painaa koko pelin täysillä - ei ole mikään ihme. että peli on muuttunut nykyiseen suuntaan. Näin on käynyt Amerikoissakin.
Tämä vuodatus ei ole minkään pelityylin puolustuspuhe. Onpahan vain yksi mielipide, joka yrittää sanoa, että maailma muuttuu, paluuta entiseen ei ole, mutta maailman edelleen muuttuessa myös jääkiekko muuttuu nykyisestä pelityylistä johonkin suuntaan. Ei kuitenkaan takaisin entiseen. Joka sellaista kuvittelee tai edes toivoo, on....olkoon sanomatta.
Ja saatte uskoa, että vuonna 2014 Jatkoajan keskustelijat valittavat silloista jääkiekkoa tylsäksi ja kamalaksi ja toivovat 10 vuoden takaisen "vanhan hyvän ajan" paluuta.
Juu ja oli ihan unohtua. On tämä meidän kahvauksemmekin miellyttävämpää katsottavaa kuin itäisen naapurimme halonhakkuu. Miettikääpä sitä.