Erkalle apua urheilutoimenjohtajan etsintään – kenellä riittää osaaminen?

  • 10 939
  • 75

IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Nyt kun HC TPS:n hallitus on linjannut uuden urheilutoimenjohtajan kriteeritm voitaisiin ehdottaa oikeasti nuo kriteerit täyttäviä ehdokkaita, mikäli niitä jollakin mielessä on. Perustelut tietenkin ehdotukseen mukaan.

Suomessa taitaa olla Jukka Holtari ihan omalla tasollaan ja suomalaisista aivan maailman kärkeä Jarmo Kekäläinen. He tuskin ovat Artukaisiin saatavissa. Onko siis oikeasti jossain sopivaa jääkiekko-osaajaa vaativaan tehtävään?
 
IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Mielestäni hyvää oppia urheilutoimenjohtajan tehtävään voi saada valmentajana sekä kansainvälisestä pelaajaurasta.

Tällainen kokemus ja riittävä auktoriteetti voisi löytyä Teppo Nummiselta. Hän on yksi kaikkien aikojen parhaimmista suomalaisista pelaajista ja toiminut myös valmentajana. Sopivan ikäinen tuohon vaativaan urheilutoimenjohtajan pestiin ja uskoisin, ettei kovinkaan moni edes nykyisessä hallituksessa tai missään muuallakaan kyseenalaista Nummisen näkemyksiä.
 
12961

Jäsen
Mutta missä on Tiki?

Timanttinen kokemus kovista paikoista ja psyykkaamisesta. Rotat takaisin!

Ps. Tiki on myös kova mies pussailemaan
 
IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Mutta missä on Tiki?

Timanttinen kokemus kovista paikoista ja psyykkaamisesta. Rotat takaisin!

Ps. Tiki on myös kova mies pussailemaan
Mediahuomio olisi varmasti tapissa mutta niin se on nyt jo ollut. Olisi ehkä syytä kuitenkin saada vähän erilaista osaamista ja julkisuutta kuin mitä viiden sormuksen Tikkanen toisi tullessaan.
 
heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
En usko hetkeäkään että tulisi täysin ulkopuolinen. Varmasti tepsitaustainen kaveri on seuraavakin UTJ. Miksi nyt saunaporukkaan kuulumaton otettaisiin leimasimeksi.
 
VSSuomi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eiköhän sieltä Kallio valita, tai Sute Suoraniemi. Vaan eikö tuohon pestiin vaadittaisi Kauppakorkeakoulu -tutkinto, noin niinkuin rahallisen ymmärryksen eteen, vai jatkuuko vaan sama linja että SuperCellin pojat rahoittaa ilman tulosvastuuta?
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi, Leevi Teissala, Lukas Wernblom

Kuten jo useasti ketjussa todettu, Kalliolla ei ainakaan intressejä kyseiseen pestiin ole. Näin ainakin itse maininnut.
 
En osannut puhelimella muokata, tarkoitin ketjun sijasta sanaa palsta.
 
Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Kekäläinen, Huotari, Tapola. Kaikki varattuja. Itse laskeskelen kuten jotkut muutkin, että Kivi olisi tässä kohtaa hyvä mikäli hänellä on sopimus valmennuksesta ensi kaudesta . Saisi tehdä itselleen joukkuetta.
Kivi on ymmärtääkseni Ilveksessä tehnyt jaetusti UTJn hommia. Mikäli ei valkun sopimusta olisiko huono UTJ. Täyttää hakemuksen tiettyjä vaatimuksia muttei taida kuulua Westerlundin piiriin. Onko lisäksi liian kiltti mies jokiin jossa pitäisi osata lausua jyriseviä sananparsia.
 
Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Itse hakisin vähän nuorempaa Max Kolu,
Kerttula tai Sahlstedt olisi hyviä vaihtoehtoja, muttei taida olla saatavilla.

Edit. Uusi utj voisi aloittaa antamalla Kaskiselle potkut ensi töikseen.
 
Viimeksi muokattu:

IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Kekäläinen, Huotari, Tapola. Kaikki varattuja. Itse laskeskelen kuten jotkut muutkin, että Kivi olisi tässä kohtaa hyvä mikäli hänellä on sopimus valmennuksesta ensi kaudesta . Saisi tehdä itselleen joukkuetta.
Kivi on ymmärtääkseni Ilveksessä tehnyt jaetusti UTJn hommia. Mikäli ei valkun sopimusta olisiko huono UTJ. Täyttää hakemuksen tiettyjä vaatimuksia muttei taida kuulua Westerlundin piiriin. Onko lisäksi liian kiltti mies jokiin jossa pitäisi osata lausua jyriseviä sananparsia.
Kivi olisi varmasti hyvä utj. Luulen, että hänellä on kuitenkin vielä paloa valmentamiseen eli hänen aika ei ole vielä utj:ksi. Jos hänellä on Tepsiin valmennus-sopimus olemassa haluaisi varmasti hänkin, että uusi utj on pestissä pitkälle tulevaisuuteen.
 
Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Tommi Kerttula on jotenkin tehnyt vaikutuksen meikäläiseen, mutta hänkin siis kiinni Ässien utj:n tehtävässä. Tosin, muistanko väärin että ennen kauden alkua Kerttula arpoi Ässien ja jonkun MUUN liigaseuran välillä?

Pääasia olisi näin kannattajan näkökulmasta saada tapettua tämä kausi jotenkin loppuun. Enää ei ole väliä potkitaanko valmennustrioa pois.
 
Viimeksi muokattu:

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Pääasia olisi näin kannattajan näkökulmasta saada tapettua tämä kausi jotenkin loppuun. Enää ei ole väliä potkitaanko valmennustrioa pois.
Niin, että lokakuussa kuukausi kauden alun jälkeen (aika monta kk vielä edessä) ei ole enää väliä sillä, että kentällä jatkuu sama sähellys? Varmaan kaikkien aikojen suurin pudotus yleisömäärissä koko kauden osalta TPS:llä edessä, eikä pistesaldokaan lupaavalta vaikuta.
 
charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitenkäs Matti Virmanen? Jos joku kysyisi että onko Kaskisen valmennuspesti uhattuna, voisi vaan todeta siihen "näillä mennään."
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Niin, että lokakuussa kuukausi kauden alun jälkeen (aika monta kk vielä edessä) ei ole enää väliä sillä, että kentällä jatkuu sama sähellys? Varmaan kaikkien aikojen suurin pudotus yleisömäärissä koko kauden osalta TPS:llä edessä, eikä pistesaldokaan lupaavalta vaikuta.

No, ei ihan niinkään, mutta minusta on ihan samantekevää ollaanko sääleissä vai ei. Melkein mieluummin sijat 11-15 jolloin piina päättyy aiemmin. Tämä sen takia koska en usko että Kallea ulostavat saati löytävät oikeanlaista heppua tilalle.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
... Tosin, muistanko väärin että ennen kauden alkua Kerttula arpoi Ässien ja jonkun myyn liigaseuran välillä?
...
Pikku Myyn? (boldaus oma)
Pitääköhän ruveta seuraamaan Muumeja uudestaan ihan eri näkökulmasta....
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
En mä sitä Vuorisen Janneakaan tyrmäisi, vaikka on mitkä Jokerikytkökset. Eri asia onko saatavilla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Kivi olisi varmasti hyvä utj. Luulen, että hänellä on kuitenkin vielä paloa valmentamiseen eli hänen aika ei ole vielä utj:ksi. Jos hänellä on Tepsiin valmennus-sopimus olemassa haluaisi varmasti hänkin, että uusi utj on pestissä pitkälle tulevaisuuteen.
Kyllä, mutta tässä konkurssissa Asetelma, että Kivi ensin UTJksi tekemään joukkuetta ensi kaudelle ja, sitten siftaa valmentajaksi ensi kaudelle voisi olla ihan ok ratkaisu. Varsinkin tilanteessa jossa hyviä vaihtoehtoja tuntuu olevan vähän saati sopivia henkilöitä. Tuo ratkaisu vaatisi siis, että uutta pysyvämpää UTJta etsittäisiin Kiven väliaikaisen pestin alkamisen jälkeen, mutta Seura saisi lisäaikaa etsinnälle. Tietysti Kivi tässä kohtaa ottaa riskin maineestaan, koska kasaisi itselleen joukkuetta ja TPS on noin sekaisin. Lisäksi kaikki muut kysymykset mm. eri työtehtävien tehtävistä ja valtuuksista.
Tepsillä toimari Lanttu Sotkisen mukaan muutama ydinpelaajan sopimus ensi kaudesta eli pelaajia vielä tarvitaan. KIVI pääsisi tosiaan tekemään itselleen joukkuetta.
Noh. Spekulointipalstahan tämä on... Olisiko Kivellä haluja tällaiseen tai millainen hakemus on täytettäväksi, että pääsee/joutuu Erkan suosiolliseen klaaniin.
 
Smirnoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS #26

Tämä Karri Kivi -huhu lähti jostain yhden tyypin spekulaatiosta. Sen jälkeen täällä on alkanut kaikki ”kuulemaan” sisäpiirihuhuja samasta asiasta. Tosiasiassa kukaan ei ole kuullut mitään ja nyt joka ukko miettii jokaisessa viestissä tota Kiveä. Toi yhden tyypin huhu on mennyt niin pitkälle, että Karrilta kysytään telkussa asiasta minkä hän sivuuttaa täysin.
Unohtakaa jo se Kivi, ei ole tulossa tähän seuraan tekemään yhtään mitään..
 
jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä, mutta tässä konkurssissa Asetelma, että Kivi ensin UTJksi tekemään joukkuetta ensi kaudelle ja, sitten siftaa valmentajaksi ensi kaudelle voisi olla ihan ok ratkaisu. Varsinkin tilanteessa jossa hyviä vaihtoehtoja tuntuu olevan vähän saati sopivia henkilöitä. Tuo ratkaisu vaatisi siis, että uutta pysyvämpää UTJta etsittäisiin Kiven väliaikaisen pestin alkamisen jälkeen, mutta Seura saisi lisäaikaa etsinnälle. Tietysti Kivi tässä kohtaa ottaa riskin maineestaan, koska kasaisi itselleen joukkuetta ja TPS on noin sekaisin. Lisäksi kaikki muut kysymykset mm. eri työtehtävien tehtävistä ja valtuuksista.
Tepsillä toimari Lanttu Sotkisen mukaan muutama ydinpelaajan sopimus ensi kaudesta eli pelaajia vielä tarvitaan. KIVI pääsisi tosiaan tekemään itselleen joukkuetta.
Noh. Spekulointipalstahan tämä on... Olisiko Kivellä haluja tällaiseen tai millainen hakemus on täytettäväksi, että pääsee/joutuu Erkan suosiolliseen klaaniin.

En ihan ymmärrä tätä logikkaa, että pestataan Kivi loppukaudeksi UTJ:ksi, jotta hän voi kasata ensi kauden joukkuetta. Kai sinne voi pestata ihan varsinaisen UTJ:n ja Kivi kasaa hänen kanssaan sitä joukkuetta, niinkuin päävalmentajan normaalisti siinä prosessissa kuuluisi olla.

Sekä kai se UTJ tekee muutakin kun kasaa joukkueen. En tiedä mitä siihen noin teoriassakaan normaalisti kuuluu, saati sitten käytännössä TPS:ssä, mutta kyllähän nyt UTJ tekee muutakin kun kasaa joukkueen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös