Erilainen kausiennakko: Mitä jos liigajoukkueet olisivatkin lapsia hiekkalaatikolla?

  • 12 656
  • 41

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Liigakausi alkaa tänään, joten päätin kirjoittaa vähän erilaisen liigatekstin. Eli miltä näyttäisi, jos liigaseurat olisivatkin vain lapsia kerrostalon hiekkalaatikolla?

Keskellä hiekkalaatikkoa leikkii vilkas punapaitainen poika, Ässä. Ässän isä työskentelee hitsarina ja osaa lapsista hirvittää se, että puhuessaan tuo isä sanoo vähän väliä sanoja, joiden jälkeen suu kuuluisi pestä saippualla. Muut lapset kuiskivat, että Ässän perhe saattaa olla vähän hullu, koska välillä niillä huudetaan niin, että se kuuluu naapuriasuntoihin. Mutta sitten kun ne nauraa, tekee ne kyllä senkin suureen ääneen.

Erityisen huonoissa väleissä Ässän perhe on seinänaapureidensa kanssa. Vieressä asuva perhe kun on tehnyt turhaan valituksia naapurista kuuluvasta melusta. Ehkä vanhempien riitojen takia myös noiden naapureiden poika Lukko ei hiekkalaatikolla leiki mielellään Ässän kanssa. Lukko onkin vähän erityinen lapsi. Hän on pienikokoinen poika, jolla on monesti uudempia ja hienompia leluja tai vaatteita kuin muilla. Nytkin hänellä on päällään aito Gagnon-huppari ja jalassaan laadukkaat kotimaiset Vahalahti-saappaat. Lukko käy joka päivä talon vieressä olevalla kioskilla ostamassa irtokarkkia ihan itse. Se harmittaa muita lapsia, joiden viikkoraha riittää korkeintaan yhteen kioskireissuun viikossa. Muiden lasten vanhemmat yrittävät aina sanoa omilleen, että "älä ota Lukosta mallia, Lukko ei osaa käyttää rahaa oikein", mutta sanoilla on vähän painoarvoa, koska lapset näkevät vain, että vaikka Lukko ei kuulemma osaa käyttää rahaa oikein, on fakta se, että Lukolla on aina rahaa. Sitä he eivät tiedä, että rahan takana on Lukon kummisetä Riku-Timo Kemppainen eli tuttavallisesti RTK. Riku-Timo oli Lukon vanhempien opiskelukaveri joskus 70-luvulla ja päätyi Lukon sylikummiksi. Riku-Timo on menestynyt työelämässä ja noussut miljonääriksi. Hän ehtii nähdä kummilastaan harvoin, mutta siirtää joka kuukausi tälle käyttörahaa niin paljon, että Lukolla on pihan suurin viikkoraha.

Yksi harvoista, joka ei kadehdi Lukon viikkorahoja on Hifki, hiekkalaatikon isoin poika, joka tykkää painia muiden kanssa. Hifkin perhe on suomenruotsalaisia ja heillä on rahaa ja kotona hienoja vanhoja huonekaluja. Tänä kesänä Hifki on hiekkalaatikolla vähän oudossa tilanteessa, sillä yleensä hän oli jossain painissa joka päivä, mutta nyt hänen tavallisimmat painikaverinsa ovat poissa. Jokeri-poika muutti pois, kun hänen vanhempansa saivat huipputyöpaikan Venäjältä. Muutolla he olivat kyllä uhkaillut aiemminkin, koska Jokerit Hjallis-faija oli valittanut, että talonyhtiössä on sisäilmaongelma. Vielä huonommin kävi Blues-pojalle, sillä hän kuoli perheineen autokolarissa, kun heidän autonsa ajautui suoralla tiellä rekan alle. Hifki oli kuunnellut salaa, mitä vanhemmat tapauksesta puhuivat keskenään. Vanhemmat miettivät, oliko kolari puhdas onnettomuus vai ajoiko Bluesin isäpuoli Jarmo tahallaan rekan eteen. Kuulemma Bluesin perheen autossakin oli ollut jo vuosia korjaamista vaativia vikoja, mutta niille ei oltu tehty mitään. Lopulta kävi huonosti.

Hifkillä on iso suku ja heillä käy paljon vieraita. Pian he saavatkin järjestää isot tuparit, sillä Hifkin vanhemmat ovat ostaneet kerrostalon vieressä olevan ryteikköisen tontin ja aikovat kuulemma rakentaa siihen itselleen luksustalon. Hifki on kertonut muille lapsille, että hän saa oman huoneen ja pallomeren. Muut lapset ovat vähän kateellisia, mutta Hifki on kyllä luvannut, että kaikki saavat tulla vuorollaan käymään siellä.

Hifkin pullistelua seuraa huvittuneena Kärppä. Pohjoisesta muuttanut poika on nykyään se Hifkin tavallisin painikaveri. Kärpän perheessä on kuitenkin nyt vähän outo tilanne, sillä kesällä perheen vanhemmat pojat Sebastian ja Jesse muuttivat kesällä pois kotoa. Nuoremmat sisarukset ovat vielä sen verran pieniä, että nyt hieman ihmetellään, miten tiskivuorot ja muut kotityöt tulee jakaa. Aina ne ratkeavat jollain tavalla, sillä Kärpän perheessä arvostetaan työntekemistä ja sisaruksia riittää.

Työntekoa arvostetaan myös pienen Saipan perheessä. Hänen siivoojana työskentelevä yh-äitinsä oli pari vuotta sitten ahdingossa. Muiden perheiden vanhemmat kuiskivat jo, joutuuko talousvaikeuksissa oleva perhe luopumaan kodistaan. Saipan äiti oli ottanut pikavippejä ja ajautunut kurimukseen, jossa rahaa haettiin sossusta, eikä se silti tuntunut riittävän. Mutta sitten äiti alkoi seurustella kivan Riku-sedän kanssa, joka muutti perheen kotiin. Saipan uusi isäpuoli laski, paljon perheeseen tulee rahaa ja paljon velkoihin menee ja alkoi katsoa, ettei perhe tuhlaa enempää kuin tienaa. Vähitellen tilanne korjautui ja nyt viimeinenkin pikavippi on maksettu pois. Ikävä kyllä äidin ja Rikun suhde ei kestänyt, vaan Riku muutti pois, mutta Saipan äiti on varmasti oppinut virheestään, eikä ajaudu vastaaviin ongelmiin enää helposti uudestaan.

Toinen ääripää on sitten Tepsi. Vielä joitakin vuosia sitten Tepsin isä oli menestyvä yrittäjä ja perhe matkusteli ympäri maailmaa ja osteli hienoja autoja. Sitten tuli lama ja isän yritys meni saneeraukseen, mutta perheen elämänmenossa se ei ole näkynyt. Tepsin äiti esitteli vielä viime vuonna hiekkalaatikon reunalla, miten hän oli ostanut pojalleen Tallinder-koruliikkeestä hienon kaulakorun. Muiden lasten vanhemmat puhuvat keskenään, että tuollainen meno ei voi jatkua pitkään.

Kas, nythän käy C-rapun ovi ja sieltä saapuvat hämäläispojat Ipa ja Tappara, joiden suhde on sellainen, että muut eivät sitä aina ymmärrä. Välillä nämä naapurit ovat keskenään parhaita kavereita ja välillä toistensa kurkussa. Kaikki lapset kisailevat välillä "minun äitini tekee parempaa ruokaa kuin teidän äiti" tai "minun isini on vahvempi kuin sinun" -tyyppisesti. Ipa on kuitenkin siitä erikoinen, että kun muut puhuvat isistään ja äideistään, niin Ipa muistelee aina isovanhempiaan ja kertoo heidän upeista saavutuksistaan, vaikka ne ovat niin kaukana menneisyydessä, ettei kukaan niitä oikeasti muista. Tämä johtuu ehkä siitä, että Ipan kotona on outo parisuhdetilanne. Hänen isänsä Esa on nimittäin rekisteröidyssä parisuhteessa vähän erikoisen Vinnie-sedän kanssa. Vinnie-setä omistaa perheen asunnon ja vaatii, että Esa ja Ipa maksavat hänelle vuokraa siitä, että saavat asua siellä. Esa-isäkin käyttää aikaa ja rahaa Ipan sijaan entisöidäkseen Sponsvision GT 3000 -urheiluautoaan, joten Ipa tuntuu välillä olevan heitteillä. Ipan muualla asuva äiti valittaa, että Ipan lapsilisät tai hänen ja sukulaisten Ipan harrastuksiin lähettämät rahat päättyvät todellisuudessa Vinnien vuokriin tai Esan urheiluautoon, mutta mikään ei tunnu muuttuvan. Ipan onneksi hänellä on kuitenkin Karri-eno, joka muutti lähistölle ja ehtii nykyään viettää paljon aikaa pojan kanssa ja opettaa Ipalle juttuja, joista on hänelle hyötyä. Ipa on Karrista ylpeä ja nauttii siitä, että muutkin pihan lapset ihailevat Karria älyttömästi.

(jatkuu)
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Tappara tykkää leikkiä ritarileikkejä lelukirveensä kanssa. Leikkikavereina ovat yleensä Kalpa ja Hoopeekoo, joilla on myös kilvet ja kypärät. Tappara kertoo muille kyllästymiseen asti isoveljistään, jotka ovat hänen mielestään maailman parhaita. "Patrik tekee sitä ja Aleksander tätä". Muita alkaisi varmaan asia jo ärsyttää, ellei Tappara itse olisi veljistään niin aidon innoissaan, että se into tarttuu muihin. Hän vain kertoo tarinat niin eläytyen, että muista alkaa tuntua kuin Patrik ja Aleksander olisivat myös heidän kaikkien isoveljiään: "Meidän kaikkien Patrik!".

Kaikki lapset ja nuoret ovat kokeneet sen, miten kiusallista se on, kun joku vanhempi tai sukulainen tulee heittämään kaikkien kavereiden kuullen mielestään cooleja juttuja, jotka ovat todellisuudessa niin noloja, että häntä joutuu kavereiden edessä häpeämään. Kalpalla on tuo ongelma ja se on hänen 15-vuotias Jarkko-enonsa, joka on muuttanut perheen luokse. Jarkolla on tapana veistellä maanläheisestä puusta mielestään upeita leluja ja tuoda niitä lapsille hiekkalaatikolle.
"Katsokaa, tässä on Jarkko-keppi!" ja "Hei, tein teille Jarkko-kuution!", eno tulee esittelemään luomuksiaan ja Kalpaa hävettää, että se on juuri hänen sukulaisensa.

Sen minkä Hoopeekoo muille koossa häviää, hän nokkeluudessa voittaa. Hän on esimerkiksi saanut muut lapset vakuuttuneeksi siitä, että perheen B-rapun kakkoskerroksen asunto on sijaintinsa puolesta koko talon paras. Perustelut ovat pettämättömät, koska Hoopeekoo on kertonut, että heidän kodissaan on paremmat näköalat kuin katutason asunnoissa ja heidän kotiinsa tullessaan ei tarvitse kiivetä portaita niin paljon kuin mentäessä ylimpään kolmanteen kerrokseen. Talon reunimmaisia A- ja C-rappuja Hoopeekoo arvostelee siitä, että koska ne ovat päädyssä, ovat niiden asunnot kesällä auringonpaisteelle altistuessaan kuumia ja talvella pakkasessa kylmiä. Hoopeekoo onkin sanonut, että tämän takia ihmiset tulevat heille kylään mieluummin kuin muualle.

Samaa ei voi sanoa saman rapun Lahden perheestä. Heidän poikansa Pelikaani elää muiden lasten näkökulmasta helvetissä. Joka päivä Pelikaanin äiti huutaa poikansa hiekkalaatikolta ottamaan päivittäisannoksensa kalaöljyä, joka on niin pahaa, että poika kakoo sen jälkeen pitkään. Tuo äiti vielä suosittelee öljyä kaikille muille ja muut lapset hiljaa rukoilevat, etteivät heidän vanhempansa ottaisi suosituksia todesta ja alkaisi noudattaa sitä.

Joka kerrostaloon mahtuu yleensä yksi perhe, joka ei muista asuvansa kerrostalossa. Tässä talossa se on Jypin perhe, jonka isä soittaa rumpuja iskelmäyhtyeessä. Ja kunnianhimoisena muusikkona hän harjoittelee joka päivä. Koska perhe vielä asuu keskimmäisessä rapussa, soitto kuuluu kaikkiin asuntoihin niin, että muut perheet alkavat olla jo tottuneita siihen, että heidän tv:n katseluaan säestää taustalta kuuluva rummutus. Välillä vielä puolisoaan kannustava Jypin äiti innostuu läpsyttämään tahtia miehelleen. Perheen mielestä tuo kuulostaa hienolta, muiden mielestä piinaavalta kakofonialta.

Pari vuotta talossa asunut Sportin perhe on tuonut pihapiiriin uutta kulttuuria, sillä heillä on ollut ranskalaisia au paireja, jotka ovat olleet isoksi avuksi perheen arjessa. Damien -au pair piti tosin lähettää kesken kauden koti-ikävän takia pois ja Bertrand -au pairin pesti loppui viime kevääseen. Sportin vaikutus on näkynyt jo siinä, että näiden kahden vuoden aikana Ässän hitsari-isäkin on oppinut pari sanaa ranskaa ja tajunnut, mikä ylipäätään on au pair. Kaikki yllättyivätkin tänä kesänä, kun Bertrand ei lähtenytkään kotiin vaan muutti Ässän kotiin heidän au pairikseen. Nyt tosin spekuloidaan, onko kaunis Bertand hitsari-isälle enemmänkin kuin pelkkä au pair. Pienestä Sport-pojasta tuntuu oudolta nähdä Bertrand nyt leikittämässä Ässää, kun aiemmin ranskalainen on ollut hänen luotettu hoitajansa.

Ja sitten on pieni Kookoo. Tuo poika kurahousuissaan vain ilmestyi hiekkalaatikolle vuosi sitten. Hänen saapumisensa ei ollut yllätys, koska lapset olivat jo vuotta aiemmin kuulleet, että uusi perhe on muuttamassa taloon. Mutta lopulta hänen saapumisensa kesti ja kesti niin kauan, että lapset ajattelivat, ettei muutto tapahdukaan. Muutto oli vain kestänyt, koska perhe oli halunnut remontoida asuntoa kaikessa rauhassa ennen muuttoa.

Kookoo olikin jännä kaveri, sillä hän ei ujostellut uutta pihaa ja uusia leikkikavereita yhtään. Hän vastasi pelottomasti isompien poikien painihaasteisiin ja oli jo muutaman viikon jälkeen näyttämässä muille, miten tutuilla leluilla oikein leikitään. Hiekkalaatikon reunassa ollut puinen Green-traktori oli muiden mielestä jo elämää nähnyt. Sen maali hilseili, eikä sillä enää juuri leikitty, ja talonmies oli jo puhunut, pitäisikö koko traktori poistaa leikkipaikalta. Mutta kun Kookoo näki pihalla traktorin, innostui hän siitä niin, että leikki sillä joka päivä ja pian traktori oli taas koko pihan leikkien keskipiste.

Kookoon muutosta on kulunut jo vuosi, mutta hän on jo niin olennainen osa hiekkalaatikon elämää, että muista tuntuu kuin hän olisi ollut mukana aina. Nyt hiekkalaatikon kulmalla seisoo kuitenkin taas uusi pieni poika, joka lapio kädessä katsoo arasti, uskaltaako lapsia vilisevälle laatikolle mennä mukaan. Pojalla on äitinsä ompelema paita, johon on kirjoitettu hänen nimensä: Jukuri. Pojan vaatteet ovat kauttaaltaan siistit, mutta ne ovat kirpputorilta - ne ovat vaatteita, joita muut ovat käyttäneet, mutta jotka ovat jääneet heille hyödyttömiksi.

Muut lapset keskeyttävät leikkinsä. Kalpa ojentaa Jukurille ämpäriään.

Tervetuloa mukaan. Tästä se taas alkaa.
 
Viimeksi muokattu:

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Heh. Et ole ajatellut kirjaa kirjoitella.. ? Nauraa sai ainakin! Hattu kallistuu täältäkin.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Ihan huikeaa settiä, juuri sopiva tähän alkavaan perjantai-iltaan!
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Arvosana tekstille ylioppilaskirjoituksista tuttu L eli Loistava! Täältäkin virtuaalinen ämpärinnosto.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Heh. Et ole ajatellut kirjaa kirjoitella.. ?

Heh, en ole ajatellut. Pitkäjänteisyys riitti just ja just tuon mittaisen tekstin kirjoittamiseen :D
 

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jypin rumpali-isä sai viimeistään nauramaan ääneen. Aivan loistava teksti, mahtavaa ja kiitos! Kyllä tästä kelpaa päräyttää kausi käyntiin :D
 

Massimo 1897

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ihan mieletöntä!! kiitos mirasane!

Nyt kun sitä herkkua sai vähän nuolasta, niin olisi hauska kuulla enemmän näistä, oliko sulla joku tietty viikonpäivä, milloin julkaset aina uuden jakson??? ;)
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Nyt kun sitä herkkua sai vähän nuolasta, niin olisi hauska kuulla enemmän näistä, oliko sulla joku tietty viikonpäivä, milloin julkaset aina uuden jakson??? ;)

No nyt kun olin kotona kuumeessa, oli aikaa kirjoitella. Jos kuumeilisin säännöllisesti, voisi tätä hiekkalaatikon elämää -juttusarjaa jatkaakin :D
 

LiutunLätty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Aivan mieletöntä. Kiitos hyvistä nauruista. Varsinkin tuo Ipan kotona vallitseva hieman erikoinen parisuhdetilanne pudotti penkiltä ihan totaalisesti.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vielä huonommin kävi Blues-pojalle, sillä hän kuoli perheineen autokolarissa, kun heidän autonsa ajautui suoralla tiellä rekan alle. Hifki oli kuunnellut salaa, mitä vanhemmat tapauksesta puhuivat keskenään. Vanhemmat miettivät, oliko kolari puhdas onnettomuus vai ajoiko Bluesin isäpuoli Jarmo tahallaan rekan eteen. Kuulemma Bluesin perheen autossakin oli ollut jo vuosia korjaamista vaativia vikoja, mutta niille ei oltu tehty mitään. Lopulta kävi huonosti.

Palan varmasti helvetissä kun myönnän tämän mutta jaksoi naurattaa kyllä tämä kohta useamman kertaa. 'Isäpuoli' Jarmo :D:D
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Vielä huonommin kävi Blues-pojalle, sillä hän kuoli perheineen autokolarissa, kun heidän autonsa ajautui suoralla tiellä rekan alle. Hifki oli kuunnellut salaa, mitä vanhemmat tapauksesta puhuivat keskenään. Vanhemmat miettivät, oliko kolari puhdas onnettomuus vai ajoiko Bluesin isäpuoli Jarmo tahallaan rekan eteen. Kuulemma Bluesin perheen autossakin oli ollut jo vuosia korjaamista vaativia vikoja, mutta niille ei oltu tehty mitään. Lopulta kävi huonosti.
Palan varmasti helvetissä kun myönnän tämän mutta jaksoi naurattaa kyllä tämä kohta useamman kertaa. 'Isäpuoli' Jarmo :D:D
Sama juttu täälläkin.

Hyvin kirjoitettu tarina mirasane, hatunnoston arvoinen suoritus!
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Hyvin kirjoitettu tarina mirasane, hatunnoston arvoinen suoritus!

Kiitti. Mietin aluksi, kehtaako tätä julkaista, vai heitänkö vain Facebookin kautta privaatisti pienelle porukalle. Näköjään kehtasi :)
 
Selkääntaputukset täältäkin!

Sponvision GT3000, rumpali-isä ja Tallinderin koruliike räjäyttivät pankin.
 

Chickendinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oksettavat ja flegmaattiset omat kasvatit
Olipas oivaltava ja viihdyttävä teksti! Hienoa, että joku jaksaa tällaisia kirjoitella tänne meidä muiden iloksi.

Kiitoksia @mirasane
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Loistavaa @mirasane ! Ei tän tarvii aina niin vakavaa olla. Jännityksellä jään odottamaan, kun lapset kasvaa.. =D
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Aivan loistava kirjoitus! Kiitos hyvistä nauruista! (y)
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Vähän ehkä loukkaantunut, vaatimattoman Hifki pojan puolesta. Kuitenkin hiekkalaatikon isoin poika ja mainitaan vasta kolmantena! Ja eihän hänellä tosiaan ole mitään syytä olla kateellinen Lukko pojalle. Meinaa vaikka Hifki poikakin voisi useammin käydä kioskilla, niin tietää senkin, ettei päivittäisillä kioski ramppaamisilla tehdä palvelusta hampaille. Ja jos hampaat ovat huonossa kunnossa, niin siinä on keväällä turha odottaa hymypoika palkintoa. Toisaalta ei se palkinto muutenkaan kauhean usein suomenruotsalaiseen perheeseen tule, vaikka viime keväänä kaikki luulivat asian olevan jo täysin varma. Opettajat olivat kuitenkin kuluneen lukukauden aikana lumoutuneet Tappara pojan Patrick tarinoista siinä määrin, että yllätys odotti kevätjuhlissa ja valmiiksi keitetyt nakitkin jäivät vaille herkuttelijoita. Porkkanoita meni senkin edestä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös