Erikoistilannepelaaminen kaudella 2011-2012

  • 30 974
  • 101
Ajattelin tehdä erillisen ketjun erikoistilannepelaamisesta tällä kaudella, koska peruspeli näyttää nyt toivottavasti takanapäin olevasta lamasta huolimatta olevan vähintäänkin kohtuullisella tasolla. Erikoistilannepelaaminen sen sijaan ei ole läheskään samalla mallilla. Tilastot tosin valehtelevat hieman hassusti tässä kohtaa, yv-pelissä Jokerit keikkuvat tällä hetkellä jossain hieman sarjan puolivälin yläpuolella kun taas av:ssa taidetaan olla jossain ihan häntäpäässä. Av-peliä ollaan kuitenkin selvästi parannettu parin viikon takaisen pätkän jälkeen jossa omissa helähti jokaisella av:lla, yv taas näyttää menevän vain huonompaan ja huonompaan suuntaan ja jo pelkkä punaviivan ylittäminen kiekon kanssa näyttää tapahtuvan lähinnä tuurilla, siniviivasta ja pelin rauhoittamisesta puhumattakaan. Kontrasti 5-5 -pelaamiseen on massiivinen ja tällä hetkellä sitä vain toivoo ettei vastustaja ottaisi jäähyjä koska surkea ylivoimapelaaminen tuntuu tappavan myös peruspelaamisen intensiteetin hetkeksi aikaa.

Ihmetystä herättää myös peluutus ylivoimalla, Väänästä ihmetellään jo toista kautta ylivoiman viivapelaajana mutta tällä kaudella ollaan saatu lisäksi nauttia myös Isännän silkinpehmeistä käsistä ja kiekollisista oivalluksista ylivoimalla(välillä jopa Väänäsen parina!) joka tuntuu ainakin itselleni silkalta vittuilulta jääkiekkoa kohtaan. Klingbergin osoittauduttua tyhjäksi arvaksi olisi tyhmempi voinut kuvitella että viivasta löytyisi hyökkääjiä Pulkkisen johdolla mutta näin ei ole käynyt kuin satunnaisesti. Joku idea tuossakin on oltava, tähän tarvitaan itseäni viisaampien mielipiteitä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Ylivoima on kyllä luvattoman paskaa... Peli näyttää siltä, kuin siitä puuttuisi juoni kokonaan. Kiekkoa siirrellään siellä laidan tuntumassa, jossa kaveri tulee heti iholle ja sitten annetaan hätäri toivotaan-toivotaan passi ränniin --> taas ollaan laidassa ja seuraava kaveri tulee ahdistelemaan. Sitten, kun laidalta tulee passi viivaan, kaverin ylin av pelaaja ottaa heti vedon pois. Tässä vaiheessa viivamies joutuu heittämään kiekon taikaisin laitaan tai sitten tulee tämä pakki-pakki-laita yhdistelmä... Maalintekopaikkaa pitäisi hakea aktiivisemmin ja vetoja pitäsi tulla enemmän; varsinkin maalintekosektorista. Noh helpommin sanottu, kuin tehty, mutta eiköhän se meiltäkin onnistu?


Tuossa muutaman päivän takaisia ajatuksiani asiasta.

Tämänpäiväinen ei juurikaan tuonut parannusta ylivoimaan. Jälleen kerran kiekko kiersi kehää syvällä ja laidoissa ja kun kiekko pelattiin viivaan, siellä oli heti kaverin pelaajat ahdistelemassa. Tasan kerran (!) keikko pelattiin sinne neliön keskelle...

Eiköhän Jaskan paluu sitten vähän paranna tätä tilastoa. Lahti kuitenkin diggaa mennä maalin taakse, jossa peli tuppaa pyöriä, mutta osaa sieltä myös tulla röyhkeästi esiin, jolloin imee yhden tai parhaimmillaan kaksi pakkia itseensä.




Edit:

Alivoimasta pitää sanoa sen verran, että aktiivisuus on lisääntynyt, mutta ei olla menty sellaiseen ryntäilyyn. AV on siis huomattavasti parantunut.. Onhan tuossa passiivisessa neliössäkin neliössä omat etunsa, mutta nyt vaikuttaisi, että kultainen keskitie passiivisen seisoskelun ja peittämisen ja aktiivisen häirinnän väliltä on löytymässä!
 
Viimeksi muokattu:
Tuossa muutaman päivän takaisia ajatuksiani asiasta.

Tämänpäiväinen ei juurikaan tuonut parannusta ylivoimaan.

Itse en nähnyt tämänpäiväisessä mitään parannusta, kolmen yv:n aikana saatiin yhden(1) kerran kiekko rauhoitettua alueelle hetkeksi aikaa eikä siitäkään saatu yhtään mitään aikaiseksi, paitsi oman miehen suorittama purku. Kontrasti vain korostuu vastustajan yv:n verrattaessa kun kaveri päästetään joka kerta rauhassa alueelle pyörittämään peliä, onneksi tosiaan siitä passiivisesta neliöstä on luovuttu ja alueella annetaan kunnolla painetta nykyään. Ilmaiseksi sisään + passiivinen neliö olikin jo niin uskomaton yhdistelmä että onneksi muutama matsi 0-av%:lla herätti valmennuksen tekemään ilmeisen onnistuneita muutoksia.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Ylivoiman totaalinen toimimattomuus on kyllä ihmetyttänyt ja ihmetyttää edelleen. Pelimiehiä on YV:lle vaikka muille jakaa, mutta täysin mielikuvitukseton ja näennäinen pyöritys johtaa yleensä huonoon ratkaisuun tai hätäiseen sipaisuun viivalta. Esimerkiksi Pulkkisen lyöntilaukaus on sellanen, jota on hyödynnettävä eikä hänen pidä olla siellä kentän laidalla syöttöjä jakelemassa. Nytkin ykkösylivoima on kuitenkin koostumuksessa Hardt-Filppula-Pulkkinen-Dehner-Nordlund, jolloin kaiken järjen mukaan Pulkkinen siirtyisi pyörittelyn aikaan viivalle ja pommi laulaisi iloisesti. Ja sitten siellä on Nordlund, 94 vetoa ja 0 maalia. Ei hullummat tilastot meidän ylivoiman ykköspyssylle? Tuntuu, että jatkuvasti haetaan liian hienoa ja sitten ylivoima kuivuu kasaan. Myöskin ongelmia tuntuu olevan jo pelkästään alueelle pääsemisessä. Joku selkeys tohon hommaan on saatava, muuten juostaan vielä tammikuussakin yli puolet ylivoima-ajasta omassa päädyssä.

Alivoima sentään on paranemaan päin, tänään ei Pelicans saanut missään vaiheessa edes kunnon myllytystä aikaiseksi, mitä on joutunut ensimmäisissä peleissä katsomaan. Paljon aktiivisempaa on alivoima ja prosenttikin on kovasti nousemaan päin.
 

MR8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Klubi, Kallion Voima
Ylivoima on huolestuttavan surkeaa, liigan huonointa. Se on pakko saada tehokkaammaksi, onneksi on vielä aikaa harjoitella. AV on parantunut huomattavasti, siitä Hantalle propsit.
 

fatality

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On kyllä perkele kumma kun tohon YV-pelaamiseen ei saada mitään rotia edes viikkojen jälkeen.

Toivottavasti mj-tauolla paneudutaan tähän asiaan huolella.

Edit: EW:n mielestä ylivoima on parantunut...
 
Viimeksi muokattu:

jeani

Jäsen
YV parempaa kuin kertaakaan tällä kaudella. Toki se ei vielä tarkoita huippuyvtä.

Alivoima ei taas oikein vakuuta (3/3). Otteluseurantaketjusta 2. erän lopulta...:


TPS on siis viisi kertaa tällä kaudella päässyt Jokereita vastaan ylivoimalle ja ylivoimamaalin tekoon on eri kerroilla kulunut 39, 12, 29, 20 ja 33 sekuntia. Keskimäärin siis 27 sekuntia on Jokerien alivoima kestänyt TPS:ää vastaan.
 
Viimeksi muokattu:

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
No di. nyt Nähtiin klassista alivoimaa taas kerran. Pitäisikö sitä erikoistilanteita vähän harjoitella tauolla, Erkka? Hyvät YV-kuviot kieltämättä TPS:llä, mutta ainakin ekassa YV-maalissa Mäki meni turhaan laitaan ja Anttila sai hirveästi tilaa viivalla.

Modjizin vedossa oli sitä maskia aivan tarpeeksi. Siinä missä vastustajat ampuivat kiekkoa maaliin tai maalille, meidän jätkien vedot kolahtelevat useinmiten ensimmäiseen heittäytyjäään tai plekseihin (koko alkukausi pähkinänkuoressa).
 

jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokerit veti alivoimassa(varsinkin toinen av-maali?) sellaisen legendaarisen kilpikonnan mv-alueen ulkopuolelle ettei ole mikään ihme, että kaveri pääsee pyörittämään rauhassa ja sivuttaisliikkeestä ampumaan kiekon reppuun. Näytti ihan oikeasti 5v3 ylivoimalta tuossa vaiheessa. Sitten kun vähän neliö venyi pituussuuntaan niin se silpottiin poikittaissyöttöillä aivan reikäjuustoksi.

Jotain tarttis tehrä, sano viisas mies. Erkka ei vissiin ole tämä viisas mies.
 

Misi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga-Jokerit, St. Louis Blues, Teemu Pulkkinen
Jokerit veti alivoimassa(varsinkin toinen av-maali?) sellaisen legendaarisen kilpikonnan mv-alueen ulkopuolelle ettei ole mikään ihme, että kaveri pääsee pyörittämään rauhassa ja sivuttaisliikkeestä ampumaan kiekon reppuun. Näytti ihan oikeasti 5v3 ylivoimalta tuossa vaiheessa. Sitten kun vähän neliö venyi pituussuuntaan niin se silpottiin poikittaissyöttöillä aivan reikäjuustoksi.

Jotain tarttis tehrä, sano viisas mies. Erkka ei vissiin ole tämä viisas mies.

Tää on täysin oikea huomio tosta Tepsi-pelistä kyllä.

Mä kuitenkin näkisin niin, että AV-pelaaminen joka oli jo muutaman ottelun ajan huomattavasti paremman ja agressiivisemman näköistä on kehittymässä parempaan suuntaan samoin kun TPS-matsissa otettiin ylivoimassa jo jonkinnäköisiä askelia parempaan suuntaan. Ei se vielä mitään ylikaunista ollut ja tehokastakin hieman onnella, mutta kyllä siinä suuntaa on.

Syy mille perustan väitteeni sille että meidän perus AV-pelaaminen on koko ajan kehittymässä, vaikka TPS-pelissä pelattiin jälleen passiivista neliötä, löytyy tolppien välistä. AV-kuviot on aina rakennettava torjuvan veskarin mukaan. Tiistaina meillä oli luukulla nuori, rauhallinen (siis lähinnä tuon peittämisen kanssa, laukauksiin vastaliike on vähän liiankin agressiivista ajottain), peittävä ja samalla hieman hidaskin veskari. Kun maalilla on veskari joka torjuu tilanteet tehokkaimmin juuri peittämällä ja kaukaa on neliönkin oltava passiivinen ja pelattava maalinedustaa, annettava ehkä kuteja vähän kauempaa ja luottaa peittävään veskariin, mutta katsottava ettei neliön keskeltä päästä vetämään. Passiivista alivoimaakin voi pelata hyvin tai huonosti. Eilen meidän passiivinen av epäonnistui aika pahasti, mutta oli samalla kyllä mukana sitä hieman heikkoa tuuriakin ja toisaalta kyllä huomasi ettei Fränälläkään paras päivä ollut.

Mutta perustilannehan on se, että nopeajalkainen lähitorjuja, Kilpeläinen maalilla jolloin uskon palattavan agressiivisempaan alivoimaan joka on Eeron kanssa ihan oikea tyyli ja muutenkin nykylätkässä hieman tehokkaampi. Se on se pääkuvio ja sitä varmaan vielä työstetään ja sen kanssa pääosin pelaillaan. Agressiivisella boksilla meidän av:han on toiminut hyvin ja paranevissa määrin.

Siinä sivussa on kyllä ihan variaationakin katsottava vähän tota passiivistakin neliötä läpi, koska ideaalitilanteessahan alivoima toimisi kummin vain. Ja kyllä se olisi ihan hyvä olla hallussa myös. Jos ollaan passiivisessa boksissa niin silloin ei kyllä neliöä saisi porata noin helposti. Siinä kehitettävää, mutta se meidän perus av-pelaaminen on kyllä hyvällä raiteella.

Tää on siis ihan mun näkemys, voin olla ihan metsässäkin mutta itse tahdoin nähdä asian kyllä näin eilen. En oikein näe muuta syytä vaihtaa eilen takaisin passiiviseen neliöön.

Eiköhän tästä hyvä tuu! :)
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei pysty muistamaan että onko Pulkkista koskaan kokeiltu YVllä viivassa? Tiedän että Pulun lempipaikka on kaartaa b-pisteen kaarta laukomaan, mutta nyt kun se kuvio on scoutattu pois voisi olla ihan fiksua hakea variaatiota YVhen siten että Nordlund ja Pulu vaihtaisivat paikkaa YVn aikana. Viime kauden Tepsivideoiden perusteella Nordlundista olisi hyötyä hyökkäyspäässä muuallakin kuin viivalla. Nyt vähän luovuutta kehiin Erkka!
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Ei pysty muistamaan että onko Pulkkista koskaan kokeiltu YVllä viivassa?

On kokeiltu tälläkin kaudella ainakin kotona pelatun SaiPa-ottelun kolmannessa erässä, silloin tuloksena oli komea syöttö Hardtin maaliin.

Mun mielestä ylivoimapelin perimmäinen ongelma piilee siinä, että Filppula ei saa huonona aloittaja riittävän usein kaavittua kiekkoa omille, jolloin yleensä käy niin vauhtia haetaan heti 15 sekunnin kuluttua ylivoiman alkamisesta omasta päädystä. TPS sai jokaisessa kolmesta ylivoimastaan toisessa erässä heti rauhoitettua pelin ja pyörityksen käyntiin ja tulos näkyi taululla.
 
Av-pelaaminen näytti taas tänään ihan hyvältä, täydellinen suunnanmuutos on tehty siihen järkyttävään passiiviseen seisoskeluun. Ylivoima taas... niinkuin vitutusketjuun laitoin, tänään tunsi koko ajan av-maalin olevan lähempänä kuin yv-maalin ja sieltähän se sitten kolahti toisesta av-läpiajosta. 5-3 yv:kään ei mitään muuta ihmettä tarjoillut kuin sen about joka ikisen jokerifanin peräänkuuluttaman Pulkkisen viivapommin joka sitten olikin sitä taattua laatua. 5-4 yv:stä ei muuta tullutkaan kuin case study-matskua mitä kaikkia virheitä ylivoimassa voidaankaan tehdä. En meinaa edelleenkään silmiäni uskoa kun sitä käsittämätöntä, hengetöntä seisoskelurävellystä katsoo.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Erkka on nyt kaikissa viimeaikojen haastatteluissaan (2kpl jokerit.comissa maaotteluita ennen ja niiden jälkeen) maininnut nostanut esiin erikoistilannepelaamisen heikkoutta kauden ekalla kolmanneksella, niin toivottavasti ennen joulutaukoa nähdään selkeä parannus tällä osastolla. Pakkeja on kovasti syyllistetty tehottomuudesta, mutta totuus on että tähän asti nähdyn YVn liikkeellä ja juonikkuudella ei ole väliä kuka siellä viivalla pönöttää. Vastustajan karvaajat pääsevät kiinni pakkeihin, koska kiekko ja miehet eivät liiku. Varsinkin Filppulalla on ollut vaikeaa, kun kukaan ei tee liikkeellä tilaa syötöille ja peli menee seisomikseksi.

Erkkahan jutteli jokerit.comin uusimmassa haastattelussa, että yksi ongelma on ollut kaukalon koon jatkuva muutos. Areenalla on kokoajan jotain kissanristiäisiä ja joukkue joutuu harjoittelemaan alakerran pienessä harjoituskaukalossa ja pelaamaan isossa askissa. Varsinkin erikoistilanteissa tuo näkyy vääjäämättä. Voisi ajatella että tuossa on selityksen makua, mutta kun muistaa miten YV toimi alkukauden snadissa askissa, niin ehkä tuo onkin totuus. Toki alkukaudesta YVtä helpotti isosti NHL kaukalon suurempi hyökkäysalue (siniviivat lähempänä keskiviivaa), joka antoi pakeille selvästi enemmän aikaa viivalla.

Kun Lahti palaa kaukaloon, viivalle saadaan liikkeellä tilaa ja Maston lämärin tarkkuus kalibroitua niin eiköhän se siitä lähde.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miksi yläkerran askia sitten pidetään isona? Niin pieneksi vain, kuin liigan säännöillä saa. Perkele. :P

Mietin itse ihan samaa. Varsinkin kun pelilliset seikat tukisivat pientä askia. Onko syy siinä, että alunperin loora on suunniteltu tuohon kokoon ja pienemmässä eturivin "pleksipaikat" jäävät liian kauas kaukalosta. Toinen syy voi olla se että Areena on myös maajoukkueen kotikaukalo ja liitto haluaa pitää kaukalon mahdollisimman suurena. Tylsää koska Jokereiden tämän kauden ylivoimaisesti viihdyttävimmät pelit pelattiin NHL askissa.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Ensi kaudella kenties voisi olla koko kauden pieni kaukalo, kun Karjala-turnaus ei ole sotkemassa kuvioita. Yhdyn aikalailla Mordjinniin, meidän agressiiivisen prässin tehoa vähentää kieltämättä tuo nykyinen lentokenttä. Viihdyttävyydestä tosin en tiedä, kyllä se TPS-ottelu oli ainakin katsojan näkökulmasta jännittävintä kiekkoa mitä olen tällä kaudella nähnyt.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei tsiisus mitä ylivoimaa tänään. Kuten otteluketjuun kirjoitin, niin olen tsiigannut lätkää yli 30 vuotta, enkä ole koskaan nähnyt paskempaa 5-3 ylivoimaa kuin mitä Ässämatsin kolmannessa erässä nähtiin. Pulkkisen ja Maston "paikanvaihto" oli jotain niin koomista että nauraisin ellei homma olisi oikeasti traagista.

Rakas Erkka. Ylivoimat ovat nykylätkässä t-o-d-e-l-l-a tärkeitä. Voisitko pistää kundit harjoittelemaan niitä, koska nyt aina vastustajan ottaessa jäähyn he usein saavat pelin vain tasaisemmaksi. Ymmärrän jos teidän täytyy harjoitella alakerran "pienessä" kaukalossa, mutta vuokraa vaikka Nordis jos täytyy. Ylivoima ON PAKKO saada kuntoon.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
En tiedä johtuiko se Jaskan uudesta tulemisesta, vai mistä, mutta kyllä toi YV noin pelillisesti näytti jo huomattavasti paremmalta. Yksilöillä oli muutamia heikkoja ratkaisuja ja ei mennyt paikoista sisään..

Vaikka 5-3 olikin täydellisen luokaton, olen alkanut näkemään valoa tunnelin päässä!
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Ylivoimapeli on tauon jälkeisissä otteluissa ollut jo muutamaa poikkeusta lukuunottamatta jonkin verran parempaa, mutta silti luovuuden ja variaatioiden puute on silmiinpistävää, Kärppä-otteluissa ainoa ykkösvylivoiman harjoittama pääajatus tuntui olevan toimittaa kiekko neliön keskellä väijyvälle Lahdelle, kuvio, joka johti maaliin Ässä-pelissä, mutta jonka Kärpät oli ilmeisesti scouttanut pois, molemmille kerroilla kun huomasin tätä yritettävän viikonloppuna taisi olla välittömästi kaksi Kärppämailaa välissä eikä Lahti saanut kummallakaan kertaa edes laukausta aikaiseksi. Toinen seikka johon olen kiinnittänyt huomiota on se, että ylivoimalla ei tunnuta kovinkaan pitkään saada edes sitä pyöritystä aikaiseksi, mitään tilastoja mulla ei ole väitteeni tueksi, mutta suurin osa ylivoimaamaleista taitaa syntyä juuri ylivoiman loppupuolella kun kiekko on pysynyt alueella pitkään ja av-pelaajilla alkaa jaloissa painaa ja sen seurauksena myöskään yleinen terävyys ei ole parhaimmillaan. Hyvänä esimerkkinä tuota Lahden maalia edelsi muistaakseni noin minuutin mittainen perusmyllytys, jonka aikana mitään "vaarallista" ei saatu aikaiseksi, mutta lopulta väsyneen neliön keskeltä löytyi merkkaamaton Lahti joka sai rauhassa pistää kiekon maalin.

Alivoima tuntui toimivan hyvin viime viikolla, osavaikutus saattaa tosin olla sillä että vastassa olivat liigan huonoin ja viidenneksi huonoin ylivoimajoukkue.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Tämän ongelman kuittaa helposti. Lämsä ja Virta hiuksista vittuun! On kyllä erikoista että Erkka ei saa tätä asiaa kondikseen, luottaa näköjään hiukan liikaa näihin oppipoikiinsa.

Ylivoimapelaamisessa on niin paljon ongelmia, ettei tiedä mistä aloittaa. Ensinnäkään ei ole ylivoimaa osaavia pakkeja kuin Eronen, Klingberg ja Kivistö. Näistä yksi koko ajan poissa rosterista. Lisäksi ylivoimassa peluutetaan Pulkkista, joka on niin saatanan syväjäässä kuin joku pelaaja vain voi olla. Kun Jarkko Ruutu on ylivoimissa kentällä, enkä sano etteikö hän siellä voisi olla, niin ei hän nyt voi herran jumala olla missään muualla kuin maalin edessä!

En pysty tätä asiaa nyt juurikaan miettimään, tulee turhaan vaan päänsärky.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ylivoimaa pitäisi yksinkertaistaa, lopettaa se hitaiden ja huonojen syöttöjen tehoton pyörittäminen ja kierrättäminen. Nopeampia ratkaisuja ja laukauksia suoraa syötöstä sekä agressiivista irtokiekoille menemistä. Katselkaa vaikka videoilta muutama peli siitä kuinka Kanada pyörittää ylivoimaansa mm-kisoissa, ei se ylivoimapelaaminen mitään rakettitiedettä ole.
 

basswood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ylivoimaa pitäisi yksinkertaistaa, lopettaa se hitaiden ja huonojen syöttöjen tehoton pyörittäminen ja kierrättäminen. Nopeampia ratkaisuja ja laukauksia suoraa syötöstä sekä agressiivista irtokiekoille menemistä. Katselkaa vaikka videoilta muutama peli siitä kuinka Kanada pyörittää ylivoimaansa mm-kisoissa, ei se ylivoimapelaaminen mitään rakettitiedettä ole.

Nimenomaan, varsinkin nyt kun gorilla flengaa tekstiileissä niin yksinkertainen olisi kaunista. Muutama onnistuminen alle ja rupeaisi varmasti näyttämään jo paremmalta, siinä vaiheessa voi sitten ruveta kokeilemaan vähän monimutkaisempia juttuja ja tuomaan lisää ulottuvuuksia ylivoimaan.

Kiekon alueelle tuonti sentään parani kertaheitolla monikertaisesti paremmaksi kun saatin Lahti takaisin saikulta..
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En tiedä mitä matseja Deko on tsiigannut, mutta omiin silmiin YV on sitä samaa seisoskelua kuin ennenkin. Kun Filppula tai Pulkkinen saa kiekon pysähtyvät kaikki kuin liimattuna paikoilleen. Liikkeen lisäksi hiljaiset ja yksinkertaisesti huonot syötöt tappavat YVn. Varsinkin Masto on huono syöttäjä ja kiekonkäsittelijä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös