Epäpuhtaat ja kyseenalaiset taklaukset kaudella 2020–2021

  • 271 090
  • 1 912

CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kyseessä oli Lyytinen. Lyytinen kertoi HIFK:n omassa livestudion erätaukohaastattelussa että suuttui tuossa tilanteessa akvaarion takia koska sen kanssa on todella vaikeaa välttää pääkontakteja (eli siis tilanteessa ei olisi tullut pääosumaa jos olisi ollut normivisiiri)

Oh, the irony.

Akvaario päähän koronan takia, mutta bonarina nuppi hölskyy enemmän, kun kasvosuoja tuo pään ehkä 5 cm lähemmäs sota-aluetta.

Olisikohan se Jääskän hanskakaan edes osunut Utusen kasvoihin ilman kokopleksiä?
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
En tiedä onko asiasta jo keskusteltu enkä täältä filmauskeskustelun keskeltä jaksa oikein etsiäkään.

Mutta tässä siis ensin linkki YouTubeen eiliseen KooKoo-Tappara-ottelun loppuun, jossa Matushkin tulee mielestäni aika härskisti Björkqvistin(?) niskaan antamaan poikittaista ja jää ilman rangaistusta. Onko tuo muka kovin yleistä, että poikittaista isketään niskaan? Siis niskaan eikä selkään. Ainoat rangaistukset tuosta Kinnuselle ja Ratiselle. Ei sillä, että olisi jotain merkitystä ottelun lopputulokselle, mutta onhan tuo vähintäänkin outoa, että tuolla lailla saa tulla niskaan. Yritti kyllä yläselkään, mutta tuli kyllä ihan täysin niskaan.
 

CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tuskin, mutta jos tarkkoja ollaan, niin eihän se nytkään kasvoihin osunut?

Totta, olinpa huolimaton. Olisi pitänyt kirjoittaa pään tai niskan alueelle. :)

Ei siinä, vaikka noi akvaariot näyttää oudoilta ja veikkaan että pelaajat eivät niistä juurikaan perusta, niin on niistä ollut hyötyäkin. Esimerkiksi Kankaanperä voisi hyvin olla tällä hetkellä pilliruokinnassa kun edellisessä HIFK-pelissä tuli alivoimalla lämäri suoraan puhelimeen.
 

Frölunda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Boston
En tiedä onko asiasta jo keskusteltu enkä täältä filmauskeskustelun keskeltä jaksa oikein etsiäkään.

Mutta tässä siis ensin linkki YouTubeen eiliseen KooKoo-Tappara-ottelun loppuun, jossa Matushkin tulee mielestäni aika härskisti Björkqvistin(?) niskaan antamaan poikittaista ja jää ilman rangaistusta. Onko tuo muka kovin yleistä, että poikittaista isketään niskaan? Siis niskaan eikä selkään. Ainoat rangaistukset tuosta Kinnuselle ja Ratiselle. Ei sillä, että olisi jotain merkitystä ottelun lopputulokselle, mutta onhan tuo vähintäänkin outoa, että tuolla lailla saa tulla niskaan. Yritti kyllä yläselkään, mutta tuli kyllä ihan täysin niskaan.

Joo ja sitten tekee itse kuolevaisen maatuskaisen joutsenen perään... Vähä rotta ukko taitaa olla? Oli edellisessä ipa-pelissä polvitaklausta sun muuta pikkukivaa, 2-3 jäähyä tuolloin.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Joo ja sitten tekee itse kuolevaisen maatuskaisen joutsenen perään... Vähä rotta ukko taitaa olla? Oli edellisessä ipa-pelissä polvitaklausta sun muuta pikkukivaa, 2-3 jäähyä tuolloin.

Liigan heikko taso turhauttaa varmasti Matushkinia. Tuut Venäjältä farmista ja paskalla luistelulla dominoit ihan miten sattuu.

En tiedä onko rotta ukko, mutta noita huolimattomia jäähyjä tulee ainakin yksi per peli. Ihan käsi sydämellä voisin melkein väittää, että nuo jalkojen kopsahdukset ja esim. Lyytisen kamppaaminen menevät vain tuon kulmikkaan luistelun piikkiin, kun mies ei kovin ketterää sorttia ole luistimilla liikkumaan.
 

MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tiedä onko asiasta jo keskusteltu enkä täältä filmauskeskustelun keskeltä jaksa oikein etsiäkään.

Mutta tässä siis ensin linkki YouTubeen eiliseen KooKoo-Tappara-ottelun loppuun, jossa Matushkin tulee mielestäni aika härskisti Björkqvistin(?) niskaan antamaan poikittaista ja jää ilman rangaistusta. Onko tuo muka kovin yleistä, että poikittaista isketään niskaan? Siis niskaan eikä selkään. Ainoat rangaistukset tuosta Kinnuselle ja Ratiselle. Ei sillä, että olisi jotain merkitystä ottelun lopputulokselle, mutta onhan tuo vähintäänkin outoa, että tuolla lailla saa tulla niskaan. Yritti kyllä yläselkään, mutta tuli kyllä ihan täysin niskaan.
Ainakin Tapparalla on tapana kun Tiistaina joku Tappara jätkä veti Jääskääkin niskaan poikkarilla. Tokassa erässä kun lähetyksen pelikellossa oli 8:55 muistaakseni.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara kehittää peliään, suoraan kahvaamisesta niskapoikkareihin. Hiottu taito taas Vierumäellä tai Kissanmaa-Gymillä aivan huippuunsa. Kumpaakaan kun ei tunnu tuomarit tajuavan sääntöjenvastaisiksi, on ne ovelia. Vaatiikohan mestaruuden, että jokin ryhmittymä aloittaa ajojahdin?
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Melko itsekästä ajattelumaailmaa kuvastaa tämä viesti, kun kyseessä ovat kuitenkin toisten ihmisten työurat ja terveys.
Varsinkin Innala kohdanneen julman ja väkivaltaisen hyökkäyksen jäljiltä.
 
J

Just-Ice-Hockey

Sitten on varmasti helppo listata vaikkapa 10 pahempaa filmaajaa Liigasta tai edes viisi? Itse jos pitäisi listata Liigan filmaajien top-3, niin sinne kuuluisivat: 1. Innala, 2. Zaborsky & 3. Ei tule erityisesti heti muita mieleen.

Ihan pettämätöntä logiikkaa. Listaa nyt ne 10 filmaajaa tai edes viisi, kun se on varmasti helppoa. Ei tartte olle edes Innalaa pahempia.
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Ihan pettämätöntä logiikkaa. Listaa nyt ne 10 filmaajaa tai edes viisi, kun se on varmasti helppoa. Ei tartte olle edes Innalaa pahempia.
Miksi ihmeessä minun pitäisi listata, en ole väittänyt ettei pelaaja X kuulu Liigan kärkeen jossain asiassa? Jos sanoo että pelaaja X on kaukana pahimmasta filmaajasta, niin on varmasti helppo sanoa 10 tai edes viisi selkeämpää filmaajaa. Jos sanoisin vaikka, että pelaaja X on kaukana olemasta Liigan rottamaisin pelaaja, niin mielellään voisin esittää listan rottamaisempia pelaajia...
 
Ketjun aihe näyttäisi olevan epäpuhtaat ja kyseenalaiset taklaukset. Ei kuka ja missä joukkueessa filmaa eniten eikä myöskään muut hassuttelut, jotka jatkavat aiheen ulkopuolella pyörimistä. Joten jospa keskityttäisiin pysymään ketjun aiheessa.

t. Moderaattorit
 
J

Just-Ice-Hockey

Miksi ihmeessä minun pitäisi listata, en ole väittänyt ettei pelaaja X kuulu Liigan kärkeen jossain asiassa? Jos sanoo että pelaaja X on kaukana pahimmasta filmaajasta, niin on varmasti helppo sanoa 10 tai edes viisi selkeämpää filmaajaa. Jos sanoisin vaikka, että pelaaja X on kaukana olemasta Liigan rottamaisin pelaaja, niin mielellään voisin esittää listan rottamaisempia pelaajia...

Kirjoituskiellon uhallakin: jos sinä sanot toiselle, että on varmaan helppo nimetä 10 tai vaikka vaan viisi pahempaa filmaajaa, ei sun listalla pahimmat filmaajaa sijalla kolme voi olla, en keksi enempää. Ihan todella puutteellista logiikkaa. Vielä kun tämä liitetään siihen kontekstiin, että Innalan asema pahana filmaajana on sinun subjektiivinen näkemyksesi, muuttuu pyyntösi listata filmaajia ja oma listasi vieläkin päättömämmäksi.
 

Rocco

Jäsen
Oh, the irony.

Akvaario päähän koronan takia, mutta bonarina nuppi hölskyy enemmän, kun kasvosuoja tuo pään ehkä 5 cm lähemmäs sota-aluetta.

Olisikohan se Jääskän hanskakaan edes osunut Utusen kasvoihin ilman kokopleksiä?
Tämä on valitettava fakta. Moni on toivonut näitä kokomaskeja pakollisiksi, ettei mailat ja kiekot aiheuta pikkuvammoja kasvoihin, mutta vastapuolena on tämä. Pelaajan pään koko kasvaa aika paljon visiirin kanssa, ja vaikka puhutaan edes viidestä sentistä naaman edessä, niin on se kuitenkin aika paljon lisää osumakohtaa, mihin puhdaskin taklaus voi osua. Tällöin puhdaskin taklaus muuttuu tuomittavaksi, vaikka se osuisi visiiriin. Olen myös huomannut että korkeat mailat ovat lähes kokonaan poistuneet. Ei siksi ettei niitä jäällä olisi enää, vain siksi että niitä ei tuomarit enää huomaa niin helposti mailan napsahtaessa visiiriin.
 

Ziege

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Middlesbrough, Pens, Pirates, Steelers
Luceniukselle voisi antaa pari kolme peliä tuosta selän kääntämisestä.
Harvoin näkee noin tyhmästi haettua osumaa. Ei Lucenius paljoa ajatellut tuossa. Tuomarit menivät halpaan ja Lucenius onneksi selvisi ilman pahempaa osumaa.
 

Lahis

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Red Wings, Barcelona, AC Milan.
Sampolle ja jengille on näemmä töitä tiedossa. Tilannehuoneen mielestä Lepaus sikaili tänään Ilves - TPS ottelussa.

 

sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Sampolle ja jengille on näemmä töitä tiedossa. Tilannehuoneen mielestä Lepaus sikaili tänään Ilves - TPS ottelussa.


Voi vittu minkälaiseksi filmaamiseksi tää hieno laji on mennyt. Tai toinen vaihtoehto on että käännetään selkää laidassa.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Voi vittu minkälaiseksi filmaamiseksi tää hieno laji on mennyt. Tai toinen vaihtoehto on että käännetään selkää laidassa.

Mitäköhän tuossa oli filmaamista? Lepaus vetää vapaaottelusta oppikirjamaisen spinning elbowin suoraan Viroa nassuun. Ei nyt mikään pelikiellon arvoinen ehkä, mutta kyllä tuosta jäähy olisi pitänyt viheltää.
 

sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Mitäköhän tuossa oli filmaamista? Lepaus vetää vapaaottelusta oppikirjamaisen spinning elbowin suoraan Viroa nassuun. Ei nyt mikään pelikiellon arvoinen ehkä, mutta kyllä tuosta jäähy olisi pitänyt viheltää.
Taklaus ohi ja käsi hipaisee akvaariota ja sitten mennään tekemään kuolemaa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös