Epäpuhtaat ja kyseenalaiset taklaukset kaudella 2020–2021

  • 271 097
  • 1 912

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Eli sulle ei ole koskaan käynyt niin, että esim. potkaissut jalalla johonkin pöydän tai tuolin kulmaan ja kironnut kipua joka sitten mennyt kuitenkin nopeasti ohi? Pointtina, että varmasti tuntunut hetken aikaa isku komposiitilla pään seudulle.

Komposiitti hanskat? En usko.

Niska ja pää eri asia kuin jalka. Jos päävamma noin pahan näköinen kuin Pajuniemi esitti niin ei voi pelata seuraavaa vaihtoa. Teko oli silti typerä ja raukkamainen. Jäässä kieriskely ja niskan pitäminen filmiä. Ei kuulu filmaaminen TPS:ään, ihan muiden jengien vakikamaa.
 

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Koska Åsten on pelannut TUTOssa?

Taitaa uutisen perusteella olla kyse kaudesta 2014-2015.
Tuota videota vähän jo odottelinkin. Kuusi vuotta sitten tapahtunut teko, joka tuodaan aika usein esille kun Åstenia syytetään sika-pelaajaksi. Täällä Jatkoajassa on paljon asiantuntevaa ja hyvää kirjoittelua, mutta tämä Åstenin ainainen leimaaminen sikapelaajaksi on asia, mikä ainakin itseäni ottaa päähän, koska se tehdään oikeasti vailla perusteita.

Mutta ymmärrän kyllä tekstisi pointtia ja HIFK:lla on ollut historiassa pelaajia ja tekoja, joiden temppuja voi kutsua törkeiksi ja vastustajaa kunnioittamattomiksi. Mutta onko niitä ollut sitten jotenkin merkittävästi iso määrä, jos aletaan analyyttisesti tutkimaan, niin en tiedä, enkä ole oikea taho siihen vastaamaan, koska tottakai HIFK:n fanina joitain tilanteita tulee tulkittua eri tavalla. Tämä on myös kaikkien joukkueiden fanien hyvä muistaa, ei koske pelkästään HIFK:n kannattajia.

Minun tarkoitukseni ei ollut leimata Åstenia sikailijaksi ja se miksi Åsten nyt tuli minulle mieleeni, kun luettelin näitä pelaajia, niin johtuu enemmänkin siitä millainen maine HIFK:llä vieläkin on, vaikka joukkueen pelaaminen onkin siistiynyt viime vuosina ja se on hyvä asia. Se on totta, että helposti oli se sitten joku joukkue tai mikä tahansa organisaatio, niin helposti jää menneisyyden vangiksi. Minua on joskus ärsyttänyt se, kun joku pelaaja saa jostain tilanteesta kovennetun rangaistuksen, kun joskus menneisyydessä kauan sitten on hölmöillyt. Jokunen vuosi takaperin Ilkka Pikkarainen pelasi Tepsissä pitkänkin aikaa siististi ja yhdellä kaudellä hänellä oli itseasiassa tosi vähän jäähyjä kauden puolivälissä. Sitten yhdessä pelissä tuli ylilyönti ja hän hölmöili oikein kunnolla. Hän sai sitten kovennetun rangaistuksen, vaikka ei ollut aikoihin sikaillut. Minun osaltani tämä asia on nyt loppuun käsitelty ja rupean seuraamaan illan urheilutapahtumia.

@VapaahetoisGM " Hyvä, että on pelannut viime vuosina ilman pelikieltoja." Tämä toteamus tuli lähinnä siitä, kun käsittääkseni Åsten on pelaaja, joka tykkää pelata kovaa ja vähän sääntöjen rajamailla. Hän myös osaa hämmentää. Minusta tuollaiselle pelaajatyypille on hyvä ja kunnioitettava suoritus, että on onnistunut tekemään tämän ilman pelikieltoja.
 

MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt pimahti tuosta Keräsen laitataklauksesta, jonka tuomarit jättivät viheltämättä, kun ei jäänyt jäähän makoilemaan.
Kävin juuri katsomassa tuon Keräsen tilanteen. Tuo kuvakulma mikä lähetyksessä ei ole aivan optimi, mutta hiukan näyttäisi siltä että Anttalainen lentää laitaan koska Väänänen seisoo siinä vieressä. Jos Väänänen ei olisi ollut siinä niin Anttalainen ja Keränen olisi lentänyt viistossa maalin takapuolta kohden eikä laitaa päin. Eli tuossa tulee pieni dominoefekti jonka myötä Anttalainen lentää Väänästä kohti joka refleksinä sitten ohjaa / tönäisee Anttalaisen laitaa kohden.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Komposiitti hanskat? En usko.

Niska ja pää eri asia kuin jalka. Jos päävamma noin pahan näköinen kuin Pajuniemi esitti niin ei voi pelata seuraavaa vaihtoa. Teko oli silti typerä ja raukkamainen. Jäässä kieriskely ja niskan pitäminen filmiä. Ei kuulu filmaaminen TPS:ään, ihan muiden jengien vakikamaa.

Kyllähän siinä hetki sitä jäähyäkin arvottiin, mutta joo samaa mieltä että filmaaminen ei lätkään kuulu.
 

VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
kun käsittääkseni Åsten on pelaaja, joka tykkää pelata kovaa ja vähän sääntöjen rajamailla. Hän myös osaa hämmentää.
Juuri näin. Ja on ammattimiehen merkki, että tekee nuo asiat sikailematta. Ja mitä Åstenin uraan tulee, niin ei ole pelannut ainuttakaan ottelua TUTO:ssa, vaan taklasi K-Vantaan pelaajana TUTO:a edustannutta ex-joukkuekaveriaan, eli Kristian Tuohilampea.
 

444

Jäsen
Karjalainenhan tulee selkeästi kädet ylhäällä poikkarilla lyömään Pajuniemen päähän. Onneksi ei osunut kunnolla kupoliin vaan veti testohuuruissa enemmän olkapäähän kuin päähän.
Siis sulla on nyt tarkkaa tietoa siitä, että Karjalainen yritti vetää tarkoituksella poikkarilla päähän? Anttalainen puolestaan vahingossa osuu päähän, kun tuli vain vähän tavoittelemaan kiekkoa ja Auvitu höntyili itse tilanteen miten sattuu. Ajatella, jos olisi vielä värilasit päässä aiheuttamassa lievää vääristymää.

Mutta annan sulle kuitenkin nyt mahdollisuuden osoittaa väitteesi todeksi. Eli millä perusteella Karjalaisen tähtäin oli päässä? Millä perusteella vain testohuurujen takia epäonnistui tässä noudossaan?
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Karjalainenhan tulee selkeästi kädet ylhäällä poikkarilla lyömään Pajuniemen päähän. Onneksi ei osunut kunnolla kupoliin vaan veti testohuuruissa enemmän olkapäähän kuin päähän.

Yhden käden poikkari? En ole tuollaisesta ennen kuullutkaan, Karjalaisella on maila toisessa kädessä ainoastaan tilanteessa. Enemmän tuo on tuuppaisu päähän, mikään poikkari tuo ei ole.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
@PJPT

Sen verran kommentoin että Vatasta ja Granlundia kyllä suojeltiin, mutta kumpaakin sai hakata mm. käsille kuin vierasta sikaa. Ei se ollut Samin tai Miken vika että Liigassa oli heitä merkittävästi huonompia pelaajia.

Tuo kaksikko kuitenkin toi kehiin uuden virtauksen nuorista supertähdistä ja sekös peruspelureita närästi. Ja joitakin faneja.
 

Mikki71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Edelleen jokaikinen näistä Åstenin "sikailuista" joita tänne linkataan on vuosikausia vanhoja. Joskus voisi olla hyvä päästää vanhoista asioista irti ja keskittyä nykyhetkeen, ja nykyhetkessä nimenomaan Åsten ei ole mikään sika tai rotta.

Esimerkiksi Korpikoskelta löytyy viime kaudelta tälläinen temppu joka on huomattavasti vaarallisempi kun Åstenin yksikään tilanne viimeisen 3 vuoden aikana: TPS:n Lauri Korpikoskelle kahden ottelun pelikielto | Uutiset | Liiga

Tämä.
Toi Åstenin vanhojen kaivelu alkaa muistuttaa huumoripuolen osastoa. Jos kaikista pelaajista uran varrelta kaivetaan +/- 10 vuoden ajalta asioita varmasti saisi monesta muustakin pelaajasta vaikak kuinka otsikoita... Toisaalta tässä nähdään vähän Trump-tyylistä ajatusmaailmaa jossa hokemalla asioita ihmiset alkavat pitää niitä isossa kuvassa tosina, enkä nyt puolustele niitä tekoja joita myös Åsten on tehnyt mutta että väsyneesti ne kaivetaan yhä uudelleen 6vuoden takaa niin jotain rajaa. Åsten on erinomainen 4-ketjun pelaaja ja se tosiasia on monelle liikaa. Säälittävää vai surullista vai molempia?
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos ei ole niin pitäisi olla. Kosto on suunniteltu ja tahallinen. ei pelitilanteessa tapahtunut vahinko tai huolimattomuus.
Anttalainen siinä mielessä toimii tarkoituksellisesti ja "kostaa" tilanteessa, että näkee hyvän paikan vetää kova taklaus täysillä. Ei Anttalainen suunnittele eikä mieti loukkaantuuko vastustajan pelaaja tilanteessa vai ei. Anttalainen olisi hyvin voinut jysäyttää lähes vastaavan pommin, vaikkei olisi juuri äsken mielestään kokenutkaan vääryyttä. Lähes joka matsissa Anttalainen hakee suunnitelmallisesti tilanteita, joissa pääsisi taklaamaan mahdollisimman kovaa. Näissä ei ole mitään kostoa. Eilisessä tilanteessa oli luultavasti Anttalaisella vähän tavallista kovemmat adrenaliinihöyryt päässä toisessa päässä kenttää tapahtuneen takia, eikä hän siksi itse hahmottanut kunnolla tilanteen vaarallisuutta. Kovan puhtaan taklauksen ja törkytaklauksen välinen ero on joskus hiuksenhieno. Anttalainen jätti tilanteessa itselleen todella pienet mahdollisuudet saada suoritettua taklaus puhtaasti.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Anttalaisen taklaus oli vaarallinen, mutta ei juurikaan osunut kyllä päähän. Taisi Auvitulta mennä siinä olkapää sijoiltaan. Näin minä sen asian näen. Jos olisi osunut selkeästi päähän, ei Auvitu omilla jaloillaan olisi kentältä lähtenyt millään muotoa. Kakkua muutama peli, mutta ei päähän kohdistuneesta taklauksesta.
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Hyvä pommi Anttalaiselta. Pitäisi opetella ottamaan ne taklaukset vastaan eikä kyyristellä kuin mikkihiiri siellä kulmassa. Hyvä että on fyysisyyttä pelissä !
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Aikanaan Liiga suojeli naurettavan yliampuvasti Granlundia, Vatasta ja Puljujärveä. Jos heitä kohti antoi edes pelottavia katseita, niin jäähyjä annettiin varmuuden vuoksi, ettei pojille tule paha mieli. Tuo ei ole ehkä paras tapa valmistaa pelaajia NHLään, missä et saa erivapauksia ainakaan nuorena tähtenä (joku maailman top20-pelaaja voi saada), mutta Iltalehti vielä SM-Liigaa vähän turhan kovaa ja päättäjät murtuvat mediapaineen alla..
Tuon toimintamallin juuret ovat jo syksyssä 1989 kun Teemu Selänne loukkaantui. Teemulta toipuminen vei puolisen vuotta, mutta Iltalehti tai Liigapomot eivät ole vieläkään toipuneet
 

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Anttalaiselle pähän kohdistunut taklaus, pelaaja loukkaantuu eikä pelaa ainakaan seuraavassa pelissä 3-5 matsia plus uusijana +2 tohon. Näin minä näin tilanteen. Keräsen taklaus lähellä rikollista, mutta pysyi juuri ja juuri sääntöjen puitteissa.
 

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä pommi Anttalaiselta. Pitäisi opetella ottamaan ne taklaukset vastaan eikä kyyristellä kuin mikkihiiri siellä kulmassa. Hyvä että on fyysisyyttä pelissä !
Kiitos hienosta viestistä. Unohdit mainita, että olet onnellinen pelaajan loukkaantumisesta, jota on taklattu päälle. Valot päälle ennenkuin pankki käy ne sammuttamassa teidän areenalta.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Aina välillä sitä miettii miksi tämä JA:n jääkiekkokeskustelu on jäänyt itseltä viime vuosina hiukan vähemmälle, mutta tätä ketjua muutaman sivun lukeneena syy on kirkkaana taas mielessä, kiitos muistuttamisesta!

Ja jotta ei mene aivan off-topiciksi niin:
Anttalainen taklasi sääntöjen vastaisesti ja kohde loukkaantui

Karjalainen ei taklannut ketään, mutta käyttäytyi turhan väkivaltaisesti

Molemmille pelikieltoa kiitos, Anttalaiselle tuplat
 

#34

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New Jersey
Eipä tuolta muille pelikieltoja tarvitse jakaa kuin antalaiselle. Karjalaisen kahden käden tuuppaisusta olkapäähän toki tuli jo yhden ottelun kakku kärsittäväksi, toki tuli tilanteeseen kolmantena ja siitä voi tuon yhden pelin antaa.

Antalaiselle sitten 8-10 peliä, ammattiurheilijan pitää pystyä hallitsemaan hermojaan hieman paremmin, selkeä kosto edellisestä tilanteesta. Olisi reppana nyt edes haastanut kerästä tappelemaan jos noin jäi ahdistamaan. Nyt oli vain selvä tarkoitus vahingoittaa vastustajaa ja pelikiellon pituuteen tulee varmasti vaikuttamaan tuo loukkaantumisen vakavuus.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Nyt oli vain selvä tarkoitus vahingoittaa vastustajaa ja pelikiellon pituuteen tulee varmasti vaikuttamaan tuo loukkaantumisen vakavuus.
Ehdottomasti Anttalaiselle pelikieltoa tulisi antaa. Esim. Sevänen sai viime kaudella yhdeksän peliä mielestäni aika helposti. Siihen verrattuna tästä pitäisi tulla enemmän. Uskoisin kuitenkin sen viisi peliä Turun nöösipojalle tulevan.

Mutta loukkaantumisen vakavuus ei saisi vaikuttaa pelikiellon pituuteen. Rangaistus tulee saada siitä, miten vahingoittaminen tapahtuu ja miten tilanteessa rikotaan sääntöjä. Mahdolliset seuraukset pitäisi olla tarkasti kurinpitäjien tiedossa ilman lääkärin lausuntoakin.
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Anttalaiselle 5-10, 3-5 Karjalaiselle + jos on historiaa niin 1-2 lisää. Kumpikaan ei taida olla penaalin terävimpiä kyniä, varsinkaan Anttalainen.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Siis sulla on nyt tarkkaa tietoa siitä, että Karjalainen yritti vetää tarkoituksella poikkarilla päähän? Anttalainen puolestaan vahingossa osuu päähän, kun tuli vain vähän tavoittelemaan kiekkoa ja Auvitu höntyili itse tilanteen miten sattuu. Ajatella, jos olisi vielä värilasit päässä aiheuttamassa lievää vääristymää.

Mutta annan sulle kuitenkin nyt mahdollisuuden osoittaa väitteesi todeksi. Eli millä perusteella Karjalaisen tähtäin oli päässä? Millä perusteella vain testohuurujen takia epäonnistui tässä noudossaan?

Huoh. Etsi minun kirjoittama viesti, jossa kerron Anttalaisen osuneen vahingossa päähän. Edelleen. Molemmat pelaavat tilanteen hyvin huonosti. Anttalaisella aivan liikaa vauhtia ja selkeästi haki ylikovaa pommia. Auvitu pelaa kulmassa pää munissa, ei voi odottaa mitään hyvää tapahtuvan.

Mitä tulee sinun esittämiisi kysymyksiin, niin uskon sinun löytävän vastaukset videosta. Jos Karjalainen ei tuossa päätä hakenut, niin mitä? Tarkoituksena tuskin oli tulla toisen olkapäätä tönimään.
 

444

Jäsen
Huoh. Etsi minun kirjoittama viesti, jossa kerron Anttalaisen osuneen vahingossa päähän. Edelleen. Molemmat pelaavat tilanteen hyvin huonosti. Anttalaisella aivan liikaa vauhtia ja selkeästi haki ylikovaa pommia. Auvitu pelaa kulmassa pää munissa, ei voi odottaa mitään hyvää tapahtuvan.

Mitä tulee sinun esittämiisi kysymyksiin, niin uskon sinun löytävän vastaukset videosta. Jos Karjalainen ei tuossa päätä hakenut, niin mitä? Tarkoituksena tuskin oli tulla toisen olkapäätä tönimään.
Jos Anttalaisen tarkoitus ei ollut tappaa Auvitu’a niin mikä sitten? Aivan yhtä päätön väite.
Minulla ei ole mitään tarvetta yrittää selitellä Karjalaisen aivohalvausta millään tavalla mustasta valkoiseksi. Silti haluaisin noin itsevarmalle väitteelle vähän enemmän lihaa luiden ympärille kuin perustelematonta mutuilua. Mutta sitä en varmasti tule sinulta saamaan, joten aiheesta jankkaaminen voidaan lopettaa tähän.

Anttalainen toivon mukaan saa loppukauden pelikiellon. Tuollaisella avohoitopotilaalla ei pitäisi olla mitään asiaa kaukaloon todella pitkään aikaan. Jos kasetti ei kestä taklatuksi tulemista, niin sopii siirtyä ringeten tai vaikka pesäpallon pariin. Kyynärpäällä selän puolelta suoraan päähän, vaikka on kaikki aika maailmassa nähdä vastustajan huono asento.
 

DAVIS

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Anttalaiselle 5-10, 3-5 Karjalaiselle + jos on historiaa niin 1-2 lisää. Kumpikaan ei taida olla penaalin terävimpiä kyniä, varsinkaan Anttalainen.
Joo tyhmiä vetoja kummaltakin "kosto" ohjasi Anttalaisen ratkaisua liikaa. Sinänsä ihan ok taklaus. Auvitua ei voi kyllä kutsua NHL-vahvistukseksi koska NHL pelaaja ei ota taklausta vastaan pää alhaalla. Mutta säännöt ovat mitkä ovat. Eli kyllä sieltä varmaan se 5 peliä on tulossa. Tästä syystä Liiga menettää kiinnostavuutta muihin liigoihin verrattuna. Itse en juurikaan seuraa enää Liigaa muuta kuin otsikkotasolla.
Mutta sitten tuohon kommenttiisi. Eli kyllä se on nimenomaan Karjalainen joka ei ole penaalin terävin kynä. Asuin itse muutaman vuoden Hämeenlinnassa ja kävin katselemassa HPK:n pelejä. Mirolla tulee tosi usein tuo että kun hässäkkä alkaa niin se ei ikäänkuin tajua että juuri hänen pitäisi mennä tilanteeseen kovaa. Sit se menee myöhässä kolmantena tilanteeseen aivan kuin eilenkin. Ja kyllä tuo Miron ilme tuolla jäähyboxissa kertoo kaiken hänen nokkeluudestaan!
 
Viimeksi muokattu:

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.97
  • 3.70
  • 3.50
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös