Entiset Pelikaanit maailmalla

  • 1 036 227
  • 3 100

AgiiL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Manki on HPK:ssa varmasti nyt vähintään sen 30 pisteen mies, kunhan saa hyvät ketjukaverit. Olisin pitänyt miehen täällä mielelläni; loistava työmoraali ja kaatui ikään kuin joukkueen mukana aina. Ei koskaan saanut sellaista arvostusta täällä minkä olisi ansainnut.

Onnea Mankiselle uusiin haasteisiin.
 

Lahtitar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, HC Giants
Olisin minäkin pitänyt Mankisen. Teki paljon töitä kaukalossa ja surullista viime kautta lukuunottamatta pelasi todella hyvin. Hyvään joukkueeseen päästyään paukuttaa ensi kaudella 35 - 45 pistettä. Mankiselle samoin myös muille lähtijöille onnistumisia ensi kaudelle.
 

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Mankihan sai juuri niin paljon arvostusta kuin ansaitsikin. Mies hankittiin tänne tekemään maaleja ja pisteitä, 133 runkosarjaottelua 0.53 PPG tahdilla noin kolmeen kauteen on ihan ok suoritus, mutta ei mikään sellainen suoritus, että Mankisen tilipussilla siitä voisi liikaa riemuita. Kulunut kausi oli kaikille vaikea, mutta kyllä Mankisen statuksella vetävältä pelaajalta on heikkoa suorittamista kun Roope Elimäkikin tulee katsomon kautta rallikaistaa pitkin pisteissä ohi.
 

Lahtitar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, HC Giants
Viime kaudella lähes kaikki pelaajat alisuorittivat. Edellisillä kausilla Mankinen oli hyvä. Mutta kun monen muisti on lyhyt, niin edelliset kaudet unohtuu helposti. Mutta jos nyt lopettaisi menneiden muistelun ja keskittyisi uuteen, toivottavasti joskus alkavaan kauteen.
 

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Edellisillä kausilla Mankinen oli hyvä.
Niin tarkoittanet siis edellisellä kaudella, kun koko joukkue ylisuoritti? Sitä edeltävällä kaudellahan Mankinen oli yhtä näkymätön tuhnu mitä kuluneellakin kaudella, sillä erotuksella että kuluneella kaudella oli vieläkin tuhnumpi.
 

Jarnan Rysty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vartiainen Ilvekseen 2+1 vuotisella. Toivottavasti ottaa steppeja etenkin kiekollisessa pelissä ja palaa sitten kokonaisvaltaisena voimahyökkääjänä meille takaisin joskus. Tsemppiä uusiin haasteisiin taaville.
 

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Kinnusen kannalta paras siirto, mitä voi toivoa tässä vaiheessa uraansa. Tapola tuskin halusi Santtua Tapparaan vain siksi, että pojasta saisi vuokramiehen muille seuroille. Eiköhän Tapola lypsä Santusta irti sen potentiaalin, mikä siellä on olemassa.
 

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Manki on HPK:ssa varmasti nyt vähintään sen 30 pisteen mies, kunhan saa hyvät ketjukaverit. Olisin pitänyt miehen täällä mielelläni; loistava työmoraali ja kaatui ikään kuin joukkueen mukana aina. Ei koskaan saanut sellaista arvostusta täällä minkä olisi ansainnut.

Kyllä Manki sai sen arvostuksen mitä ansaitsikin, oli se sitten paljon tai vähän.
Hintaan nähden olisi ollut turha pitää. Vähän erikoinen pelaaja, sillä kun joukkueella menee hyvin, Mankia ei näe kentällä, mutta tekee sen 30-40 pistettä kaudessa, mutta kun joukkue vetää vituiksi, niin Manki näyttää esimerkkiä taklaamalla ja pelaamalla joukkueelle, vaikkei kiekkoa saisikaan maaliin, niin näyttää kentällä hyvältä mutta tekee 10-15 pistettä kaudessa.

Onnea Mankille Kerhoon, saa nähdä miten menee.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: bar1

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Aleksi Mustonen odotetusti Kärppiin. Toivottavasti onnistuu, vaikka hieman epäilen.
Muse otti nyt kolme peräkkäistä vuotta steppejä eteenpäin ja aikalailla vakiinnutti itsensä +30 pinnan ukoksi. Vaikea kuvitella että ei onnistuisi voittavaa lätkää pelaavassa ympäristössä jossa on aika kovia ketjukavereitakin heittää laidoille. Tai vierelle, riippuen kumpaa paikkaa Näädissä pelaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: bar1

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Mustonen on pelaajatyyppiä joka onnistuu vähän kaikkialla, pelityylistä riippumatta, mutta pysynee tällä tasolla mitä tähänkin asti. Ihmettelen kovasti jos nostaa profiiliaan edes vähän. Uskon että saman määrän tekee pisteitä kun aina, pelaa samanlaista peliä kun aina, katoaa hetkittäin kuvasta kuten aina, mutta tekee muutaman huikean soolomaalin, kuten aina.

Kiva pelaaja, kivat pisteet, varmasti kiva luonnekin, kiva palkka..
Ei tähti, ei floppi, ihan kivat muistot jää Lahteen kyllä.
 

Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ihmettelen kyllä, miten Mustosen potentiaali olisi jotenkin nähty. Muutaman vuoden päästä tulossa vasta parhaaseen peli-ikään ja kuten Arsi edellä totesi, ura on ollut viime vuosina nousujohteinen. Toissa ja viime kaudella käväisi maajoukkueringissäkin.

Itse en ihmettele yhtään, jos painaa ensi kaudella yli 40 pongoa.
 

Lahtitar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, HC Giants
Mustonen on hyvä pelaaja ja jos saa Kärpissä isoa roolia ja hyvät hyökkääjät rinnalleen niin tehnee sen +40 pistettä.
 

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Expressenin tietojen mukaan Leksand on katkaisemassa yhteistyön Janne Juvosen kanssa, vaikka Juvosen sopimus jatkuisi vielä ensi kauden. Leksand etsii tilalle uutta maalivahtia.
 

McInen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Expressenin tietojen mukaan Leksand on katkaisemassa yhteistyön Janne Juvosen kanssa, vaikka Juvosen sopimus jatkuisi vielä ensi kauden. Leksand etsii tilalle uutta maalivahtia.
Kuulin joskus tammi-helmikuussa huhun, jonka mukaan Juvonen pelaisi ensi kaudella Pelicansissa. Huhu ei kuulostanut järkevältä, koska sopimus oli ensi kaudeksi Lekslandiin. Nyt ei enää kulosta yhtä hullulta...
 

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kuulin joskus tammi-helmikuussa huhun, jonka mukaan Juvonen pelaisi ensi kaudella Pelicansissa. Huhu ei kuulostanut järkevältä, koska sopimus oli ensi kaudeksi Lekslandiin. Nyt ei enää kulosta yhtä hullulta...

Aivan täysin turha olisi ottaa Juvosta tänne, kun alunperinkin on/oli Tolvanen ja Patrikainen.
 

Jarnan Rysty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kuulin joskus tammi-helmikuussa huhun, jonka mukaan Juvonen pelaisi ensi kaudella Pelicansissa. Huhu ei kuulostanut järkevältä, koska sopimus oli ensi kaudeksi Lekslandiin. Nyt ei enää kulosta yhtä hullulta...
Jos silloin ei ollut vielä patrikaisella jatkoa? Ja juvea ajateltiin toiseksi maalivahdiksi. Ei nyt Tolvaseen olisi oikein up eikä down eli kuulostaa vielä enemmän hullulta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös