Entiset HIFK-pelaajat muualla

  • 2 375 637
  • 8 234

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaikki laukaukset ekaan puolustajaan tai 10 metriä ohi/yli maalin.
Eikä helpota vieläkään. Liike ja peli on Kaskella ihan hyvää, mutta maalipaikoissa ja ylipäätänsä laukaisupaikoissa jota kuitenkin kivasti siunaantuu, alkaa olla puristusta ja suoranaisia vaikeuksia saada hyviä ratkaisuja.

Jos Red Wings on aiemmin pitänyt näkemästään ja vaikka edelleen muuten pitäisivät näkemästään, ehkä nyt alkaa Detroitin päässä kuitenkin paljastua että mikään Zidlicky saati Rafalski vol. 2 ei tämä kaveri ole siinä mielessä ainakaan, että odotuksissa olisi maaliverkon alituinen pöllyttäminen viivakutien muodossa.

No, otanta on pieni ja ehkä ketsuppipullo aukeaa kirkkaissa valoissa syksyllä.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Jasse Ilvekseen

Eikä juurikaan puhetta asiasta, vaikka tämä julkaistiin jo eilen. Jos Keränen+Ikonen ehkä olisikin riittänyt nelossentterin tonttia hoitamaan, ei Keränen yksin taida oikein riittää.

Jasse Ikonen on sympaattinen mies. Toivon hänelle kaikkea hyvää ja onnistunutta kautta Ipassa.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Oliwer Kaskelle 1-vuotinen tulokassopimus Detroit Red Wingsiin ja IFK:lle kaiketi jonkin sortin osuus ns. kasvattikorvauksista.

https://www.nhl.com/redwings/news/free-agent-defenseman-oliwer-kaski-signed/c-307577962
Suurimman osan IFK noista kasvattajakorvauksista tulee saamaan, sillä Pelicans saa vaan 1/4= 60 k€ (tämä bongattuna Pelicansin-puolelta), eli kaiken järjen mukaan IFKn osuus on 3/4= 180 k€. Summasumarum, kapitalisti IFK rikastuu taas!
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Oliwer Kaskelle 1-vuotinen tulokassopimus Detroit Red Wingsiin ja IFK:lle kaiketi jonkin sortin osuus ns. kasvattikorvauksista.

https://www.nhl.com/redwings/news/free-agent-defenseman-oliwer-kaski-signed/c-307577962

Mites noi korvaukset sitten menee tässä tapauksessa... Periaatteessa neljä edellistä kautta:
NCAA
HIFK
HIFK
Pelicans

Joskin siis ekalla IFK-kaudella aloitti (yhden pelin verran) yliopistosarjassa, mutta lähes täysi kausi. Ja jos saa diilin NHL:ään suoraan jostain OHL:stä tai NCAA:sta tms, ei käsittääkseni liigajoukkueet saa mitään - vaikka olisikin sen neljän vuoden aikana pelannut esim. jonkun liigajoukkueen A-nuorissa - mutta kai tässä tapauksessa IFK ja Pelicans saavat? Jaetaanko tuo ensimmäinen IFK-kausi pelien mukaan (1 peli Michiganissa, 3 lainalla Mestiksessä, 3 A-junnuissa ja 36 liigassa)? Jaetaanko koko kasvattajakorvaus kolmen edellisen vuoden jengeille, vai putoaako se ensimmäinen vuosi neljästä kasvattajakorvauksen kattavasta vuodesta ihan yksinkertaisesti pois? Sillä ainakaan NCAA-joukkue ei taida mitään kasvattajakorvausta saada?
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jollain varmaan on täällä tietoa noista Peltosen kaksoispojista, jotka lähtivät HIFK:sta C-junnuina jenkkeihin ja pelaavat siellä. Onko millaisista talenteista kyse? Maajoukkue-edustuksia ei tilastojen mukaan ole, mutta se ei kai paljoa kerro näiden jenkkeihin jo nuorina lähteneiden kohdalla - eikö tällaisia vielä joku aika sitten pidetty likimain "pettureina" ja maajoukkueeseen ei kutsua käynyt.
 
tant gredulin

Muistaakseni toinen pelaa Wisconsinin yliopiston Badgers -joukkueessa, taitaa olla Jesper? Sieltähän se Eaveskin aikanaan tuli.
 
Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muistaakseni toinen pelaa Wisconsinin yliopiston Badgers -joukkueessa, taitaa olla Jesper? Sieltähän se Eaveskin aikanaan tuli.

Jesper saanut näköjään jo menneellä kaudella 13 matsia yliopistokiekkoa vyölleen. Aleksi taasen aloittaa yliopistopelit tulevalla kaudella New Yorkissa, St. Lawrencen yliopistossa.
 
Samart

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tekis mieli aloittaa adressi "Ilmari Pitkänen IFK:n somevastaavaksi".

Kentällä mies ei ihmeitä esitä mutta Twitterin kyllä taitaa.

Someduunista samaa mieltä, esityksistä kentällä en. Nosti tasoaan kun pelit koveni vaikka hieman hyytyi muun joukkueen mukana. Ei kuitenkaan kallis mies, olisin pitänyt.
 
Kouhia

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ville Husso pääsi juuri nostamaan Stanley Cupin kohti kattoa. Onnittelut!

Nimeä kannuun ei taida tulla, mutta eiköhän sieltä sormus kuitenkin saada.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: VT

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Husson ja Lankisen otteita on täällä tällä kaudella moneen otteeseen arvosteltu eliteprospects-arvioiden perusteella. Keväällä toinen sai MM-kisojen parhaana maalivahtina kultamitalin kaulaan ja toinen joukkueensa mukana koko kevään kulkeneena ja treenanneena pääsi kolmosveskana nostamaan Stanley Cupin ilmaan. Hienoa duunia Hude ja Keke painavat ja kulkevat määrätietoisesti kohti NHL-unelmaa!
 
Suosikkijoukkue
IFK, respektit suomalainen Jokerit
IFK-legenda Yorick Treille on ranskalaisen kollegan mukaan nostanut kauden päätteeksi skrinnat naulaan.

Pena tai miksei Frank, jos olisi puikoissa voisi vielä olettaa, että kenties nähtäisiin joku rimamainen tai jopa jugiseppomainen comeback. Mutta, kun ei kelpaa tekijämiehet niin ei.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Sinko jatkaa uraansa Katowicessa, ihan hyvä setti kaverille jonka ura piti olla paketissa kun suojatyöpaikka Stadissa päättyy.
 
Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Sinko jatkaa uraansa Katowicessa, ihan hyvä setti kaverille jonka ura piti olla paketissa kun suojatyöpaikka Stadissa päättyy.
Olet oikeassa, miksi tämä kaveri päästettiin pois.
Eiköhän erviot olleet ihan oikeassa siinä, että ei saa paikkaa muualta Liigasta tai toisesta kovasta sarjasta. Tanskan liigan kautta Puolan liigaan, itse ehkä olen sitä mieltä että ne jotka sanoivat uran olevan tällä tasolla ohi, olivat oikeassa.
Vielähän toki Sinko voi tehdä Kurviset ja nousta huipulle myöhemmällä iällä.
 
444

Melko harvoin joukkueen 10-pakki on mikään vakaa liigapelaaja, joka rakkaudesta seuraan ja hyvää hyvyyttään istuu rotaatiossa.
Salmen pelillistä antia ei tule ikävä, mutta persoonaa kyllä samoin kuin sitä, miten palstaveljet irtoilevat henkseleistään nähdessään Mr. 47:n kokoonpanossa. Hienoa, että pystyy jatkamaan uraansa vielä ulkomailla.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Mulla on sinkoa kohtaan pelkästään hyviä ajatuksia. Hienoa, että pystyy jatkamaan uraansa.

Samalla en kanna kaunaa Henri Tammistakaam kohtaan. Toivottavasti nousee vaikka pikkuhiljaa Allsvenskaniin, löytää upean ruottalaisen blondin ja tekee kauniita lapsia.

Kyllä lämmöllä suhtaudun näihin. Eihän se kundien syy ole, että Urheilujohto ei osannut kasata hyvää kokonaisuutta, jossa nää kaverit olisi myös aiemmin päässyt kehittymään jengeihin, jossa heillä olisi ollut isompi rooli.

Hyvää jatkoa molemmille kundeille!
 
Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Melko harvoin joukkueen 10-pakki on mikään vakaa liigapelaaja, joka rakkaudesta seuraan ja hyvää hyvyyttään istuu rotaatiossa.
Salmen pelillistä antia ei tule ikävä, mutta persoonaa kyllä samoin kuin sitä, miten palstaveljet irtoilevat henkseleistään nähdessään Mr. 47:n kokoonpanossa. Hienoa, että pystyy jatkamaan uraansa vielä ulkomailla.
Joo samaa mieltä, en toivo mitään pahaa miehelle ja olisi hienoa jos ura lähtisi vielä nousuun kaikkien vaikeuksien jälkeen.
Kommentoin vain sitä, että ura on edelleen aika rankassa kuopassa. Toki saa pelailla kiekkoa elääkseen ja pääsee matkustelemaan ihan mukavissa paikoissa, joten ei kai Salmella nyt niin huonosti mene.
Mun puolesta Salmi olisi voinut hyvin olla IFK:ssa se 9-10 pakki vaikka koko uransa.
 
Kendofutari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK ja Chicago Blackhawks
Juuso "käpsä" Salmesta olisi vielä rahkeita meidän modernin ajan Kurviseksi. Mielummin minä katselisin hänen hölmöilyjä pakistossa kuin vaikka Kankaanperän. Anyday saa tulla minun puolesta takaisin.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös