Emil Bemström lainalle IFK:hon

  • 35 090
  • 168
J

Just-Ice-Hockey

Kyllä siinä aina kannattajan silmä lepää, kun oma kasvatti palaa kotiin ja pelaa heti alusta asti, ei vain joukkueelle, vaan seuralle. En olisi lainkaan yllättynyt, vaikka Bemmi ilmoittaisi Keklulle jäävänsä himaan koko kaudeksi, niin vahva on hänen ja rakkaan kasvattajaseuran välinen side.

Olihan hieno esitys Emililtä. Laukaus on sitä luokkaa, että ei ihan hetkeen aikaan ole taas Stadissa nähty. Rysty lähtee kovempaa kuin lämäri puolilla liiga pelaajista. Ja ne laukaukset lähtevät nopeasti. Erityisesti mieltä lämmitti se, millä intensiteetillä Bemmi haki sitä kolmatta maaliaan viimeisessä erässä. Mailan hakkaaminen jäähän Winbergin vai Teräväinen vai kenen(?) kuljetuksen aikana tästä räikein esimerkki.

Kyllä näille omille pojille on vaan helppo syttyä.
 

Lisbeth_S

Jäsen
Jossain paremmassa joukkueessa voisi jopa tavoitella 60 pistettä. Mutta lainahan hän on joka tapauksessa, kohta poissa. Sitä vain mietin, että kannattiko tulla juuri hifkiin, jossa loukkaantuminen on sääntö eikä poikkeus. Kun kuitenkin on tarkoitus tehdä uraa NHL:ssä.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Se on ihan selvä että NHL ei koko kautta peru. Jos eivät joulukuussa alota, niin vetävät sitten viimeistään jonkun kuplaversion taas sen jälkeen. Olishan se hienoa, jos Bemari pelaiskin koko kauden ja kohta Suomelakin askiin :)

Noh, koko kauden katko änärissä olis sitten suhteessa muihin aina, eli alkais melkoinen seurojen kilpavarustelu vaikka pikavipeillä, ja täällä nähtäis vaikka mitä nimiä keväällä.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC

RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Nautitaan kaverin tekemisestä niin kauan kuin pystytään vaikka vähän kirpaiseekin kun tietää että luopumisen aika tulee aivan liian varhain... Ihan jäätävä pelaaja Liigajäille! Eilisessä pelissä oli hauska tilanne muistaakseni kolmannessa erässä kun Bemssi ajoi maalia kohti niin taisi olla ainakin neljä tai jopa kaikki viisi Jypiläistä roikkumassa perässä ja muu kenttä aivan autiona... :)
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC

TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Tätä miestä tulee kyllä ikävä, kun lähtee. Toivottavasti saa pelaa jonkun muun kanssa ennen lähtöään, kun tämän Bröödhyrstin.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tätä miestä tulee kyllä ikävä, kun lähtee. Toivottavasti saa pelaa jonkun muun kanssa ennen lähtöään, kun tämän Bröödhyrstin.

Onhan se hyvä silloin kun sattuu onnistuu. Melko paljon ollut itselleen pelaamista neppailuu ja ylivoimal takonut vain one-timeria, toki joskus uppoo.
 

TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Onhan se hyvä silloin kun sattuu onnistuu. Melko paljon ollut itselleen pelaamista neppailuu ja ylivoimal takonut vain one-timeria, toki joskus uppoo.

No edelleen, toivottavasti pääsis pelaa muiden kanssa. Minusta ihan huikea jannu vaikka pelaisikin vähän puolivaloilla jne.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
No edelleen, toivottavasti pääsis pelaa muiden kanssa. Minusta ihan huikea jannu vaikka pelaisikin vähän puolivaloilla jne.

On on, ihan ylikylän jätkä, mutta jos vaan neppailee niin se tarttuu muihin. Joukkuelaji.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Bemström on päätynyt mun silmätikuksi. Tänään on kuitenkin näyttänyt paremmalta hänenkin pelinsä. Ainoastaan siirretyn rangaistuksen aikana kirosin, että miksi helvetissä piti yksin yrittää neljän Tappara-pelaajan välistä, kun olisi voinut yrittää rauhassa viedä kiekon alueelle syöttelemällä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Niin kova kun on taitotaso tällä kaverilla niin rupeaa ärsyttämään tuo itsensä säästely kamppailutilanteissa. Näyttää siltä, että yrittää silloin tosissaan kun on kivaa eli kiekko lavassa. Muuten neppailee ja katselee omissa mitä muut tekee.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
On sillä kuitenkin enemmän pisteitä kuin Lundellilla, Dykilla ja Saarisella yhteensä.
 

Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On kyllä jollain tapaa jopa aika raivostuttava pelaaja. Niin vieraiden kuin osittain omienkin silmissä. Äärimmäisen kova pelimies, mutta toiminta kentällä näyttää välillä todella verkkaiselta, jopa välinpitämättömältä. Mutta sitten yht'äkkiä tykittääkin älyttömällä rannarilla tai lämärillä kiekon maaliin, tai spurttaa läpiajoon ja ratkaisee pelin jatkoajalla, kuten juuri 10 minuuttia sitten. Vahvat Jan Caloun -vibat tulee kyllä itselleni väkisinkin.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meidän kyseenalainen pelaajapolitiikka ja ekan pelin jälkeen sulanut Bemström ratkaisi 2p, jotka mun tietojen mukaan saa sarjataulukkoon myös kevääksi.

Edit: Tämä ei meidän osion vaan ulkopuolista kritiikkiä vastaan piikittelyä.

Oikeasti aikamoista hiihtelyä Bamse Bemströmiltä, mutta maaleja kaveri osaa tehdä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Itse vannon enemmän niiden pelaajien perään jotka pelaavat joukkueelle. Kristian Kuusela Tapparasta on hyvä esimerkki pelaajasta jota arvostan. Nakuttelee pisteitä paljon, mutta sen lisäksi siitä huokuu joukkueelle pelaaminen. Pelaa omiinpäin vahvasti ja laittaa kroppansa kamppailutilanteissa likoon. Itse vain uskon siihen, että joukkuelajissa on iso merkitys sillä miten ne eturivin jätkät pelaavat, kun eturivin jätkät laittavat ns. all-in niin muiden on helppo/vähän kuin pakko tehdä se myös. Jääkiekko on maalinteon lisäksi myös maalinestopeli. Omissa löysä pelaaminen joka johtaa takaiskuun on ihan yhtä merkittävä kuin se one-timer maali ylivoimalla. Jos omissa pelaa löysästi ja antaa vastustajalle tilaa pyörittää niin se johtaa myös helposti pitkiin pyörityksiin omissa ja sitä kautta joukkueen ongelmiin. Yksi Bemström varmasti menee menestyvässä joukkueessa, mutta tämmöisessä jengissä missä kaikki on sekaisin kuin seinäkello niin tuo näyttää melko huonolta, että neppaillaan ja katsellaan sivusta vähän, että mitä tapahtuu.

Taitotaso tällä kaverilla on kovin joukkueesta ja halutessaan luistelee myös pakeilta karkuun. En vain voi uskoa, että olisi kaksinkamppailuissa noin löysä myös NHL:n puolella.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Dany Heatley on kyllä ihan hyvä verrokki. Aina naurattaa kun se pelin ainoa 10 sekunnin pätkä tulee, jolloin yritetään tosissaan, ja sillä sitten ratkaistaan jääkiekko-ottelu.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Harrasteurheilussa puolivaloilla hiihtelevät Bemströmit on aina joukkueen syöpä, mutta ammattilaisurheilussa nämä taiteilijaluonteet ovat ihan arvostettuja. Ruotsin pojan verrokki olisi varmaan Zlatan futiksen puolella.

Työntekijä tietää roolinsa ja tietää, että kunhan hän tekee duuninsa, niin Bemmi iskee sen kiekon reppuun jatkoajalla. Joukkue voittaa ja kaikki voittaa. Ideaalitilanteessa Bemström olisi enemmän "Kuusela" ja tekisi enemmän duunia, mutta niin kauan kuin on tuossa 40 maalin vauhdissa, niin tuskin syntyy ainakaan joukkueen sisäistä ongelmaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös